Nyt vituttaa!

  • 3 000 068
  • 11 367

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Turhauttaa Jalosen kommentit siitä, kuinka hän jatkuvasti viime ja näköjään myös tällä kaudella vierittää heikon tuloksen yksilötaidon harteille. "Paikkoja oli, mutta viimeisteltiin huonosti", "Pitää pystyä syöttämään kiekkoa laadukkaasti", "Pitää pystyä pelaamaan vielä hiukan nopeammin". Okei nopeassa haastattelussa ei ole aikaa avata koko Jokereiden peliä, mutta olisi kieltämättä kiva kuulla, että miksi kukaan Jokeripelaajista ei pystynyt viime kaudella, eikä tälläkään kaudella muutamia poikkeuksia lukuunottamatta sitten syöttämään sitä kiekkoa laadukkaasti. Mun silmään tuolla kyllä näkyy suuri pelitavallinen ongelma, kun kukaan ei oikeastaan tiedä mihin sitä kiekkoa syöttää johon sen voi antaa laadukkaasti. Hyvällä pelitavalla luulisi syöttöjen laadunkin kohoavan kuin itsestään, etenkin jos ja kun pelaajat ovat samalla kartalla. Kyllähän ne on ammattipelaajia, ne osaa laittaa kiekkoa lavasta lapaan, jos vaan tietäisivät missä päin kenttää pitää tietyssä tilanteessa olla tarjoamassa sitä syöttösuuntaa.

Täysin samaa mieltä. Jalonen löytää aina vikaa muista ja heittää surutta bussin alle. Olisi todella hauska kuulla miten Jalonen haluaisi joukkueen pelaavan ja sen jälkeen miehen syyt siihen miksei joukkue niin pelaa. Syy ei voi olla että pelaaja on Jokerisopparin allekirjoitettuaa unohtaa miten syötetään. Tuo peli on surkuhupaista oksettavaa räpellystä, joka saa jokaisen pelaajan näyttämään huonommalta kuin onkaan. Viime kaudella odotin että kyllä se peli sieltä uomiinsa loksahtaa, no ei loksahtanut. Sitten ajattelin että nyt on saatu dataa viime kaudesta ja rauhassa pystytty analysoimaan miksei viime kauden joukkue saanut peliä kasaan koko kauden aikana niin voitaisiin tehdä muutoksia. Mutta kun ei. Samaa räpellystä illasta toiseen. Lähes jokainen pelaaja näyttää kentällä siltä ettei hänellä ole aavistustakaan kuinka pitäisi pelata ja ne muutama poikkeuskin ovat niitä luovia kavereita jotka omalla tekemisellään vääntävät paskasta edes jonkinmoisen konvehdin.

Nyt on muutettu pelaajia. Annan itse Jaloselle 10 matsia aikaa kauden alusta ja ellei pelaamisen rakenne ja joukkueena suorittaminen parane huomattavasti niin silloin on kyllä aika muuttaa valmennusta. Oli se sitten Helminen tai Jalonen, mutta näin ei voida jatkaa.

Ja edelleen se yksi sentteri auttaisi asiaa, mutta ei poista sitä että valmennus alisuorittaa tällä hetkellä ja ISOSTI.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pitkäänhän siinä menikin, että Jalonen alkaa löytämään syyllisiä muista kuin itsestään ja tuo sen julkisesti esiin. Sokea mummokin näkee, että nyt on (taas) joukkuepeli täysin sekaisin, mutta Jalonen vaan sönköttää huonosta viimeistelystä. Erkassa ja Jalosessa on suurin ero suhtautumisessa treenipelien tuloksiin. Jalonen ei tunnu keskittyvän yhtään peliesitykseen vaan ainoastaan tulokseen, vaikka tuloksella ei näissä peleissä ole mitään merkitystä. Erkalle taas ei ollut tuloksilla merkitystä, vaan peliesityksellä ja miten joukkuepeli toimi. Toinen katsoo treenipeleissä tuloksen taaksen ja toinen ei nää muuta kuin tuloksen.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Eihän tuo eilinen kieltämättä hyvältä näyttänyt. Jos jotain positiivista kuitenkin haluaa hakea, niin puolustuspelaaminen on ollut ihan suht hyvässä kunnossa. Maalivahditkin ovat pelanneet ihan hyvin.

Hyökkäyspelaamisen pitäisi olla Jalosen vahvuus ja se pitää saada nyt kuntoon. Yksi peliä edistävä sentteri saa kyllä paljon aikaan, mutta ei sentään ihmeitä. Odotellaan nyt sitä sentteriä sitten perkele...

Veikkaan ettei sentteri välttämättä ole mukana vielä ensimmäisellä vieraskiertueella, mutta viimeistään kotiavauksessa sen pitää olla, jotta pääsee hyvin mukaan joukkueeseen ja pelitapaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei se @powerplaymaker pelaaminen puolustuksessa paineen alla kyllä mitenkään silmiä eilen hivellyt... Vastus oli kova, mutta eihän ne edes täysillä vetäneet. Jopa Lepistöllä oli ongelmia kiekon kanssa, kun SKA prässäsi kolmella. Huolestuttavaa oli se, että muu joukkue pelasi ilman, että olisi selkeästi tiennyt, miten omalla puolustusaluleella SKA:n paineistuksen alla pelataan kiekkoa. Nyt jouduttiin paljon vaan purkamaan. Väitän, että taitoa löytyy nyt ja, että kyse ei ole taidon puutteesta.

Huolestuttavaa on se, että jos peli ei tuosta kehitys pian, tätä ongelmaa ei voida ratkaista viidelläkään lisäsentterillä. Jos joukkue ei pysty pelaamaan systemaattisesti, pelitapaa noudattaen, vaan joutuu hakemaan erilaisia hätäratkaisuja puolustusalueella eikä kykene hyökkämään tiiviisti viisikkona, jotain on pahasti pielessä.

Vielä ja toivon mukaan koskaan ei ole aika sanoa, että valmentajaa on vaihdettava. Mutta voi olla, että sekin aika tulee jossain 10-15 kierroksen kohdilla. Pelilliset ongelmat kun ovat olleet vrt vastustajiin melkoisia.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Cobol sama ongelma oli myös Severstalia vastaan. Omasta päästä ei pystytä lähtemään kiekon kanssa oikeastaan mitenkään pois, jos vastustaja karvaa edes hieman. Toinen ongelma tulee keskialueen ylittämisessä, jos vastustaja on päättänyt sumputtaa sen. Edelleenkään ei keksitä muuta ratkaisua kuin laittaa kiekko ränniin. Tämä voisi olla hyvä ratkaisu, jos karvauspelaaminen olisi Jokereilla kunnossa. Mutta se ei ole, vaan laiturit koohottavat päätyyn, pelaavat itsensä pihalle. Tämän jälkeen sentteri on liian usein myöhässä, ja vastustaja pääsee omista aivan luvattoman helposti pois.

Ja etenkin keskialueen ylittämis-ongelma korostuu nykyisillä senttereillä. O'Neill ja Pihlström eivät osaa pelata tuota keskikaistaa oikein, vaan aiheuttavat aivan järkyttävän määrän paitsioita rintamahyökkäyksissä. Etenkin Pihlström leikkaa keskialueen jälkeen järjestäen sivulle, jolloin nähdään tilanteita, joissa molemmat laiturit ehtivät ajaa paitsioon. Tämä ongelma voitaisiin ehkäistä selkeällä ja hyvällä pelitavalla, mutta sellaista Jalonen ei ole saanut ajettua sisään. Vieläkään.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos joukkue ei pysty pelaamaan systemaattisesti, pelitapaa noudattaen, vaan joutuu hakemaan erilaisia hätäratkaisuja puolustusalueella eikä kykene hyökkämään tiiviisti viisikkona, jotain on pahasti pielessä.
Olen estynyt katsomasta näitä pre seasonin matseja ja siispä kysymys: Oliko havaittavissa mitä yritetään?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Olen estynyt katsomasta näitä pre seasonin matseja ja siispä kysymys: Oliko havaittavissa mitä yritetään?

Näin vain kolme. Niiden perusteella pyrkimys oli hakea viime kautta enemmän kiekonhallintaa puolustusalueelta lähdettäessä. Eli joko nostaa jalalla, antaa avaus laitaan/keskelle tai antaa syöttö painottoman puolen pakille. Nopeasti, jos mahdollista. Ongelma tuli joko omalla puolustusalueella paineistuksen kanssa tai jos sitä ei ollut, keskialueen sumpussa, josta pääseminen kiekollisena tai kiekottomana ei onnistunut riittävän hyvin. Kiekottomana siis siten, että pääty tai ristipäätykiekko on voitettavissa, mutta niihin ei pahemmin ehditty. Pari kertaa oli sellaisiakin, että ehdittiin päätykiekkoon, mutta kiekollisella laiturilla maalintekosektorista keskeltä puuttui sentteri viime kauden tapaan.

Kyse on perusjalosmaisesta viisikkopelaamisesta, ei mistään sen vaikeammasta. Samalla tavalla pelataan monissa liigajoukkueissa, vaikka pelinopeus onkin hitaampi.
 

KuumaaKamaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Yksi peliä edistävä sentteri saa kyllä paljon aikaan, mutta ei sentään ihmeitä.
Sinäpä sen sanoit, Jokerit on nimenomaan pelillisesti niin syvässä suossa, että tätä kelkkaa ei yksi Crosby muuta voittavaksi jääkiekoksi.

Tamminen sanoi aikanaan syksyllä 2009 jonkun matsin erätauolla hyvin, että "ei sillä ole väliä tuodaanko tuonne seitsemän Brembergiä, vaan pelin on muututtava". Sopii hyvin tämän hetkiseen tilanteeseen myös aika hyvin.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyse on perusjalosmaisesta viisikkopelaamisesta, ei mistään sen vaikeammasta. Samalla tavalla pelataan monissa liigajoukkueissa, vaikka pelinopeus onkin hitaampi.
Tuollaista peliä jengin pitäisi pystyä suorittamaan tyydyttävästi 5 min palaverin jälkeen, ne on sentäs kokeneita ammattilaisia lähes kaikki.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Kaikki on poltettu roviolla, toimiston ikkunat rikottu ja hallin jää sulatettu jo valmiiksi, vaikka ainuttakaan (sarja)peliä ei ole vielä pelattu.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tuollaista peliä jengin pitäisi pystyä suorittamaan tyydyttävästi 5 min palaverin jälkeen, ne on sentäs kokeneita ammattilaisia lähes kaikki.

No, osaatkos sanoa, miksi se ei toimi? Ehkä ei ole kuitenkaan 5 min juttu...

Jotta ei synny turhaa väittelyä sanon, että mulla on edelleen positiivinen suhtautuminen tulevaan kauteen. Joukkue on myös nyt nähtyjä esityksiä parempi.

Mikä oli eilen pielessä? Kolmen pelin perusteella (jotka siis näin) on uhkarohkeaa sanoa, joten ehkä jotain viitteenomaista vain. Perustilanne on noissa ollut se, että Jokereilla ei ole yhtään jalalla nopeaa sentteriä pl. Pihlström, joka taas ei ole riittävän kädellinen. Kukin sentteri pl. Pihlström tarvitsee laitoihinsa nopeutta. Eilinen 1-ketju, jossa oli Regin, Jensen ja Joensuu ei oikein voi toimia. KHL:ssä luisteluvoima on kenties jopa lisääntynyt, mutta jos se on edes viime kauden tasolla, 1-ketju ei tule pärjäämään. Vastaavasti 2-ketju Tolvanen, o'Neill, Palola ei pärjää, koska kulmapelaaminen ei riitä ja koko ei riitä.

Joten eilinen peli ainakin kannattaa unohtaa, eihän Jalonen tule noilla kokoonpanoilla kauteen lähtemään.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Joensuu ei pysty vetämään koko kautta ykkösketjun minuutteja. Se on iso ja ei kykene palautumaan riittävästi, jos pelaa isoja minuutteja jatkuvasti.

Jos saadaan se mitat täyttävä 2. sentteri, niin eiköhän Joensuu siirry alempiin ketjuihin ja O'Neill laitaan. Toki Nelli voi pelata myös 3. keskellä vielä kun Wirtanen on loukissa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Joensuu ei pysty vetämään koko kautta ykkösketjun minuutteja. Se on iso ja ei kykene palautumaan riittävästi, jos pelaa isoja minuutteja jatkuvasti.

Ei kenties pysty ja hieman sama tilanne Jensenillä samassa ketjussa eilen. Joensuu sopisi kolmoseen, Jensenin osalta täytyy vaan toivoa, että sopeutuu taas isoon kaukaloon.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Perustilanne on noissa ollut se, että Jokereilla ei ole yhtään jalalla nopeaa sentteriä pl. Pihlström, joka taas ei ole riittävän kädellinen. Kukin sentteri pl. Pihlström tarvitsee laitoihinsa nopeutta.

Jokereilla oli eilen kaksi pelaajaa jotka pystyivät rakentamaan peliä ilman että heti kiekon saatuaan olisivat olleet vaikeuksissa koska tulee liian kiire. Toinen oli Tolvanen ja toinen Anttila. Tolvanen on nopea, mutta Anttila ei hirmuisen, vaikkei nyt mikään etanakaan.

Varsinkin Anttila tuntuu olevan yksi ainoista joka tuntuu olevan pääosin siellä missä "pitää" ja on omaan silmään ollut luotettava molempiin suuntiin. Saa usein suorasta hyökkäyksestä laukaisun kohti maalia aikaiseksi. Voi olla että eilen Niemen sentteröinnillä oli asiaan vaikutusta, en osaa arvioida.

O'Neillin sentteröinnissä on sellainen ongelma että hän tekee jatkuvasti sellaisia luovia ratkaisuja jotka ovat sentterille riskejä. Yllättäviä jättöjä jne. joissa pelaa itsensä ja muut hyökkääjät ulos jos suoritus ei ole 100% nappiin onnistunut. Reginin laiturina nämä toimivat koska siellä oli peruskallio kunnossa.

Pihlström ei vauhdistaan huolimatta sovi keskelle koska miehen ratkaiseva syöttö siniviivan tuntumassa ei KHL tasolla ole tarpeeksi hyvä. Ei vaan riitä kädet.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pihlström ei vauhdistaan huolimatta sovi keskelle koska miehen ratkaiseva syöttö siniviivan tuntumassa ei KHL tasolla ole tarpeeksi hyvä. Ei vaan riitä kädet.
Kuinka monta luovaa peliä rakentavaa ratkaisua Pihlu teki edellisellä kaudella? Ehkä peliprosessorikin voisi olla rivakampi.

Pihlu on narreille tähti hankinta. Jotta hänestä saataisiin paras irti, niin pitäisi käyttää hänen kolmea hyvää ominaisuuttaan hyväksi: Nopeaa luistelua, nopeaa luistelua ja nopeaa luistelua.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokereilla oli eilen kaksi pelaajaa jotka pystyivät rakentamaan peliä ilman että heti kiekon saatuaan olisivat olleet vaikeuksissa koska tulee liian kiire. Toinen oli Tolvanen ja toinen Anttila. Tolvanen on nopea, mutta Anttila ei hirmuisen, vaikkei nyt mikään etanakaan.

Oli siellä muutamia muitakin ketkä kykeni kiekon kanssa jokunlaisiin maltillisiin ratkaisuihin, mutta nekin lähinnä vain hyökkäyspäässä. Regin nyt luonnollisesti, mutta sen lisäksi siihen pystyi varsin usein Palola ja O'Neill. Siksi O'Neillin sentteripelaaminen turhauttaakin, koska osaa kuitenkin pelata laadukkaasti laiturin paikkaa ja ketju O'Neill-Regin-Jensen olisi todennäköisesti hyvinkin toimiva yhdistelmä. Nyt taas Joensuu ja Jensen on liian samankaltaisia pelaajia ja kumpikin menee hukkaan Reginin vierellä, kun pelaavat samassa ketjussa.
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Anttila on kyllä tavallaan äärimmäisen vituttava pelaaja. Siis positiivisessa mielessä. Eilisessäkin pelissä näytti useampaan kertaan hyökkäyspäässä olevansa kärkiketjutason pelimies. Muttakun fyysiset ominaisuudet eivät anna myöten pelata sitä roolia ainakaan pitkään, menee mies mielestäni täysin hukkaan. Pehmeäkötinen pelimies vankina stay-at-home pakin ruumiissa.
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Oho, hämmentävää, vitutusketju melkee kolmossivulla.

KHL:n myötä mua on alkanu entistä enemmän vituttaa suomalaisten pakonomainen tarve translitteroida kyrilliset kirjaimet eritavalla kuin muu maailma. Cherepovets, EI Tserepovets. Yugra ei Jugra. Vityaz, ei Vitjaz. Ja kaikkein rasittavin eli tsetteskooaa. Se on CSKA eikä mikää helvetin TsSKA.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Vituttaa, että tämä ketju piti nostaa ylös ihan turhaan. Olisit antanut jäädä sinne minne tämä ketju kuuluikin. Perkele.
 

Yx7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vituttaa, että tämä ketju piti nostaa ylös ihan turhaan. Olisit antanut jäädä sinne minne tämä ketju kuuluikin. Perkele.

Nättiä että ketju hävinnyt, piti itse kirjoittaa posi-ketjuun että vuosi sitten posi-ketju hävisi ja nega-ketju komeili ylhäällä.
Pienestä on kiinni ? Kysehän on pelaajavalinnoista, edelleenkin ymmärtänen pelaajahankintojen vaikeuden, aina ei osu, v.17 osu.
Viiduttaa tämä ikuisuusodotus , 4:n pävän kotipelitauot pitäisi kieltää heh ja hah.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
KHL:n myötä mua on alkanu entistä enemmän vituttaa suomalaisten pakonomainen tarve translitteroida kyrilliset kirjaimet eritavalla kuin muu maailma. Cherepovets, EI Tserepovets. Yugra ei Jugra. Vityaz, ei Vitjaz. Ja kaikkein rasittavin eli tsetteskooaa. Se on CSKA eikä mikää helvetin TsSKA.

Täytyy sanoa, että itseänikin tuo translitterointi häiritsee. Standardina voisi olla vaikka se, miten pelaajan nimi lukee EliteProspectsissa ja pelaajien paidoissa. Helvetin tyhmää mielestäni. Mielestäni nuo ovat ihan riittävän vakiintuneita, jotta translitteroinnista voitaisiin luopua.

Vähän niinkuin, mutta ei kuitenkaan -esimerkki: Pernell Karl Subban = P.K, Peter Regin Jensen = Peter Regin, Ján Lašák = Jan Lasak.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös