Tarinat pelinumeroiden takaa

  • 33 895
  • 61

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Samaan listaan pitää lisätä myös Steve Brule #45, Stephen Gionta #47 ja Tim Sestito #54.

Jaa, no tästä listasta he puuttuvat: Devils by number.

Ei muuten loikannut junnukisojen yhteydessä vaan palasi siltä Alaskan reissulta vielä takaisin Neuvostoliittoon. Loikkaus tapahtui vasta myöhemmin samana vuonna Tukholmassa miesten MM-kisojen yhteydessä.

Kiitos tarkennuksesta. Taisin lukea hätäisesti jostain, että pelasi junnukisoissa ja loikkasi. Mutta tosiaan aikuisten kisojen jälkeen lensi Buffaloon ja sinne jäi. Vuosi oli kuitenkin 1989.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Samaan listaan pitää lisätä myös Steve Brule #45, Stephen Gionta #47 ja Tim Sestito #54.

Ettei vaan nuo olisi pelanneet pelkkiä harjoitusotteluita noilla numeroilla? Brule pelasi yhden playoff-ottelun Devilsissä, ja nhl.comin box scoren mukaan pelinumero oli #10 silloin (ei ollut helppoa löytää mutta googlella löytyi sekin box score). Gionta ja Sestito eivät myöskään muutaman ottelun otannalla ole näyttäneet noilla numeroilla pelaavan runkosarjassa.
 
Ettei vaan nuo olisi pelanneet pelkkiä harjoitusotteluita noilla numeroilla? Brule pelasi yhden playoff-ottelun Devilsissä, ja nhl.comin box scoren mukaan pelinumero oli #10 silloin (ei ollut helppoa löytää mutta googlella löytyi sekin box score). Gionta ja Sestito eivät myöskään muutaman ottelun otannalla ole näyttäneet noilla numeroilla pelaavan runkosarjassa.

En tiedä sen tarkemmin. Otin nuo tiedot Hockey-Referencestä (linkki alla).

New Jersey Devils Sweater Numbers | Hockey-Reference.com
 

Rocco

Jäsen
Vaasan Sportissa Håkan Hjerpen poika Kristian pelasi monta vuotta jäädytetyllä isän numerolla 29. Nyt myös Tomi Väkelän poika on kovaa vauhtia nousemassa kohti edustusikää, joten saattaa myös 27 palata jäälle.

Numero 14 on Sportissa otettu pois käytöstä, ja siksi mm. nykyinen valmentaja Ari-Pekka Pajuluoma pelasi käänteisellä numerolla 41. Syynä tähän on edesmennyt pelaaja Sami Laaksoharju, jonka numero oli juuri 14.

Lisäksi numerolla 16 ei ole pelannut muu kuin Jani Kiviniemi. Hänen isä Jari oli Sport-ikoni omalla tavallaan, ja huoltajat (?) eivät anna numeroa kenellekään.
Se on muuten Juuse, eikä Kai Saros.
EPIC BURN! :)
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
En tiedä sen tarkemmin. Otin nuo tiedot Hockey-Referencestä (linkki alla).

New Jersey Devils Sweater Numbers | Hockey-Reference.com

Tässä on box score Brulen ainoasta ottelusta Devilseissä ja pelinumero sen mukaan tosiaan #10:

Philadelphia Flyers at New Jersey Devils - 05/18/2000

Lisäksi tässä kuva Brulen lätkäkortista Devils-ajoilta ja paidassa näkyy #10.

Giontalla ja Sestitolla numero on vaihtunut useampaankin otteeseen, joten epäilisin kyseessä olevan harjoitusottelut joissa ovat pelanneet noilla isoilla pelinumeroilla.
 

Bobcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Häiritseekö muita se että maajoukkueessa numero 41 on käytössä?
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä häiritsee - jos sitä kantaa joku muu kuin Ilari Melart.

Joo, ymmärsin kyllä, mitä ilmeisesti ajat takaa, mutta ei kai kyseinen herra koskaan pelannut maajoukkueessa numerolla 41, joten en oikein ymmärrä, miksi pitäisi häiritä?
 

Aberystwyth

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Joni Lehto sai Amerikassa pelinumeron 44. Syy numeroon oli se, että pelikavereidensa mukaan Lehdon kuti lähti kuin luoti Magnum 44:n piipusta.

Steve Heinze pelasi uransa kolme viimeistä kautta numerolla 57. Numero 57 yhdistetään Heinzin ketsuppipurkkeihin, joten kyseessä oli sanaleikki miehen sukunimen ja tomaattijalosteen välillä.
 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Gretzkyn 99 on jäädytetty koko nahilassa, mutta 66 ei ole, uskaltaako joku joskus käyttää Marion kuuskuutosta? Epäilen. Ysiysiäkään tuskin kukaan käyttäisi koskaan enään vaikka ei olisikaan jäädytetty liigan toimesta.
Vanha viesti, mutta tuli lueskeltua mielenkiintoisia tarinoita pelinumeroista. Ja nyt saatiin tuohon Marion numeron käyttöönkin vastaus, kun Joshua Ho-Sang nappasi numeron itselleen Islandersissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös