The World Games 2017, Wrocław, Puola 20.–30.7.2017

  • 2 321
  • 8

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ensi viikolla käynnistyy The World Games 2017 Koillis-Puolan Wrocławissa. Kyseinen hassutteluhan on ei-olympialajien olympialaiset ja ilmeisesti kohtuullisen tosissaan mitellään yli 30 lajissa noin sadan maan voimin.

Osa lajeista on tutumpia ja osa vähemmän, mutta esimerkiksi köydenveto oli aikaisemmin olympialaji, mutta sen perheen käännettyä selkänsä löytyi uusi mukava porukka.

En ole vielä tutkinut lipunmyyntiä, mutta vaikea uskoa kovinkaan monen muun lajin kuin speedwayn menevän täyteen. Tai siis minkään. Aion olla paikalla monissa eri lajeissa useana päivänä, katsotaan mitä keksitään.

Suomen joukkueessa on 31 urheilijaa mistä tosin melkein puolet koostuu miesten salibandysta. Yksi naisedustaja osallistuu, no, sisäsoutuun. Jotenkin ei ehkä tunnu tarpeelliseltakaan, että se olisi olympialaji.

Parisenkymmentä tv-yhtiötä on ilmoittanut lähettävänsä kisaohjelmaa, mutta niiden joukkoon ei kuulu Yle. Jännä nähdä näkyykö kisat jollain tavalla kaupungissa turistien muodossa.

The World Games 2017 » Światowe Igrzyska Sportowe we Wrocławiu
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Odotin ehkä kahta tai kolmea kommenttia, mutta eihän urheilu ketään kiinnosta. Vain NHL on se suuri unelma.

Kisat alkaneet ja kisakaupungissa ollaan, mutta eipä sitä nyt sitten taas jaksanut mitään ennakkolippuja hankkia. Pitää mennä jonnekin pyörimään ja tutkimaan kuka voittaa kenet.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Salibandyä varmaankin tulee seurattua IFF:n youtube-striimien kautta, siis Suomen pelit. Ainakin salibandyssä osallistuvat maat ovat mukana parhaalla mahdollisella, niin miksi en katsoisi.

Kumma kun Yle ei näytä näitä edes areenassa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ainakin salibandyssä osallistuvat maat ovat mukana parhaalla mahdollisella, niin miksi en katsoisi.

Tämä mennään paikalle, mutta onko siis varmaa tietoa, että parhailla ollaan. Vai onko tämä joku ruotsalaisten junnujen kesäleiri. Eipä sillä, niilläkin varmaan pärjäisi.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Tämä mennään paikalle, mutta onko siis varmaa tietoa, että parhailla ollaan. Vai onko tämä joku ruotsalaisten junnujen kesäleiri. Eipä sillä, niilläkin varmaan pärjäisi.

Suomi ainakin, paitsi Kosonen ei loukkaantumisen vuoksi pelaa maalilla.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Kyllä siellä aikalailla parhailla saatavilla olevilla mennään. Salibandy haluaa olympialajiksi tulevaisuudessa ja tuo on IFF:lle oiva markkinointitapahtuma sillä tiellä. Uskoakseni yhteinen sopimus tehty, että parhailla mennään. Mielenkiintoista nähdä miten peliin vaikuttaa tuolla tasolla peliajan lyhentäminen vartilla.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kisoja pelataan ihan tyhjille katsomoille. Ketään ei vain kiinnosta.
 

BaronFIN

Jäsen
Itse olin näissä kisoissa järjestysmiehenä Lahdessa 1997 ja komeat oli puitteet, käsittämättömät lajit (pl. Karate, ju-jitsu, salibandy, köydenveto) ja mielettömät taloudelliset tappiot Lahden kaupungille. Olisiko ollut silloin viisi miljoonaa markkaa veronmaksajille ja se oli silloin paljon enemmän kuin nyt hiihdon kisojen kaksi miljonaa turskaa.

Mutta koska Lahti on urheilukaupunki, niin kaikki kävi. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun kuulen kisoista Lahden jälkeen.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Olisiko ollut silloin viisi miljoonaa markkaa veronmaksajille ja se oli silloin paljon enemmän kuin nyt hiihdon kisojen kaksi miljonaa turskaa.

Budjeteista ei ole tietoa, mutta liput on kyllä halpoja ihan paikallisillekin. Niistä ei kummoisia tuloja voi olla tulossa. Aika paljon mainoksia kuitenkin kylillä ja tuskin ne voi ilmaisia olla.

Sentään kisoissa on yksi hyvä puoli ja on ihan säännöissä, että uusia kisapaikkoja ei saa rakentaa kisoja varten. Joskus jotkut lajit on jätetty pois sen takia, kun ei ole ollut paikkaa ja hyvä niin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös