Sininen tulevaisuus – uusi SMP?

  • 174 750
  • 1 042

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Hyvin osuvasti ovat osapuolet toisiaan nimitelleet. Kuvaa perspuolueiden keskustelun tasoa.

Toisaalta tässä paljastuvat myös tiettyjen poliitikkojen ja medioiden lietsoman "äärioikeiston uhkan" todelliset kasvot: kahden puolueen porukat riitelevät netissä keskenään. Siinäpä sitä äärioikeiston poliittista uhkaa.

Todellinen oikeiston uhka piilee tietysti Sipilän Keskustan talouskehitystä haittaavassa aluepoliittisessa maakuntasuhmuroinnissa ja Orvon Kokoomuksen yksityistämisvimmassa.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Toisaalta tässä paljastuvat myös tiettyjen poliitikkojen ja medioiden lietsoman "äärioikeiston uhkan" todelliset kasvot: kahden puolueen porukat riitelevät netissä keskenään. Siinäpä sitä äärioikeiston poliittista uhkaa.

Niin, kyllähän tuo soinilaisten ja hallituksen banaanivaltiotyylinen toiminta (=jos puoluekokous ei mene meidän mielen mukaan, niin otetaan käyttöön vaihtoehto B ja hallituskumppaneiden kanssa yritetään hajottaa koko puolue) on herättänyt naureskelua ja kritiikkiä muuallakin kuin persujen piirissä.

Juridiikkaan erikoistuneen professorin, Jyrki Virolaisen, blogissa on ollut useitakin kirjoituksia keissistä. Tässä yksi:
1. Kyllä, olihan se todellakin arvoton, irvokas ja häpeällinen näytelmä. Ei voi muuta sanoa. Se oli pelin politiikkaa, jossa kasvonsa ja poliittisen uskottavuutensa menettäneitä on paljon: Timo Soini, Juha Sipilä, Petteri Orpo, Sauli Niinistö jne.

2. Operaatio käsikirjoitus laadittiin jo sunnuntaina. Pääarkkitehteinä häärivät Timo Soini, Juha Sipilä ja Petteri Orpo. Vahvaa taustatatukea antoi Sauli Niinistö Kultarannasta. Jussi Halla-ahon kuuleminen ja tenttaminen maanantaiaamuna oli todellakin vain kulissi ja osa sovitusta pelistä, pelinpolitiikasta.

3. Sipilä ja Orpo eivät saaneet Halla-ahoa satimeen hallitusohjelmasta, maahanmuutosta tai EU-politiikasta, sillä Halla-aho oli niiden osalta tiukasti hallitusohjelman kannalla. Tämän jälkeen Sipilän ja Orpon piti keksi jotain muuta kättä pidempää. Esiin nostettiin paljon puhutut arvot ja käsite arvopohja.

Virolainen: 1080. Arvoton näytelmä


Tim Il Soini kuvitteli narsistisissa harhoissaan rakentaneen yksin persujen suosion ja viime aikojen yhä sekopäisemmäksi yltyvien "plokiensa" perusteella Soini luuli ilmeisen oikeasti myös omistavansa persut. Puolueen jäsenet eivät kuitenkaan olleet kiitollisia timokratialle hallituspolitiikasta ja siksi puoluekokouksessa kävi kuten kävi. Olisihan tuon kyllä voinut etukäteen gallup-luvuistakin ennustaa (vrt. sekä persujen laskenut kannatus mamuja Suomeen lappaavalla hallitustaipalella että Halla-ahon gallup-kannatus puolueen sisällä ennen puoluekokousta.).

Ottaahan se varmasti Soinille koville tulla riisutuksi huolella rakennetusta roolistaan suositusta "kansanmiehestä" ja sen jälkeen lähinnä oman toiminnan seurauksena paljastua valtakunnanpelleksi ja sekoilevaksi despootiksi.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Mikä on Putkosen suunnitelma, siis tämä mikä ei pitänyt?

Putkonen ei uskonut siihen, että Sipilältä löytyy palleja hajoittaa hallitus ja eikä siihen, että Soini jättää puolueen eli tekee juuri niin, kuin nuivalaiset ovat fantasioineet.
 
Viimeksi muokattu:

Undrafted

Jäsen
Niin, kyllähän tuo soinilaisten ja hallituksen banaanivaltiotyylinen toiminta (=jos puoluekokous ei mene meidän mielen mukaan, niin otetaan käyttöön vaihtoehto B ja hallituskumppaneiden kanssa yritetään hajottaa koko puolue) on herättänyt naureskelua ja kritiikkiä muuallakin kuin persujen piirissä.
Mihin Keskustan ja Kokoomuksen apuja tarvittu? Halla-Ahon Perussuomalaiset ei varmaan herätä missään muussa puolueessa suurta innostusta. Ilman irtautunutta nippua RKP:n ja Kristillisten kanssa olisi saatu 101 edustajan heikko hallitus ehkä aikaisemsi, mikä olisi ollut vaarassa kaatua joka ainoassa epäluottamusäänestyksessä jos hallituksen edustajat poissa.

Sininen Tulevaisuus lienee lyhyen pyristelyn puolue. Saanee kuitenkin ensi eduskuntavaaleissa jonkun kansanedustajan, koska yksittäisiä suosittuja ehdokkaita voi olla listoilla. Onko sitten mielekästä leikkiä politiikassa, jos omaa 1-4 kansanedustajaa, kun mitään vaikutusta ei mihinkään saa?
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Putkonen ei uskonut siihen, että Sipilältä löytyy palleja hajoittaa hallitus ....
No, joko ne Sipilän pallit ovat löytyneet... ja mistä, Soinin ahteristako?

Niin - kyllähän Sipilä&Orpo panevat Timo-parkaa nyt kunnolla kuivana kakkoseen ja vain siksi, että Audin takapenkki tuntuu niiiin hyvältä myydylle perseelle.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
No, joko ne Sipilän pallit ovat löytyneet... ja mistä, Soinin ahteristako?

Niin - kyllähän Sipilä&Orpo panevat Timo-parkaa nyt kunnolla kuivana kakkoseen ja vain siksi, että Audin takapenkki tuntuu niiiin hyvältä myydylle perseelle.

Kovin tuntuu olevan tärkeää ja kiihoittavaa hallislaisille nuo persepanot ja muut homoilufantasiat. No, samalla tasolla kuin vihervasemmiston meemikeisarit. Tämäkin viesti kertoo vaan siitä Soinin ja kumppanien ratkaisu oli täysin oikea.

Ja itselle tämä hallituspohja maistuu paremmin kuin KD:n ja RKP:n invaasio.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
@Dee Snider , olen tukenasi. Sympatiseeraan tätä järkevämpää, Suomen edun kokonaisvaltaisemmin hahmottavaa yhteistyökykyistä uutta ryhmää.
Pro Patria.

Ja tietysti siis lisäyksenä eli hengenkohotuksena Ateenalaisten laulu: "Kaunis on kuolla (poliittisesti) kun joukkosi eessä urhona.."
 
Viimeksi muokattu:

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
On ehkä käsitelty jo tässä ketjussa, mutta kertokaa että otetaanko Sininen tulevaisuus ennen ensi vaaleja mukaan television puheenjohtajatentteihin joihin eduskuntapuolueiden puheenjohtajat kutsutaan vai joutuuko hakemaan vauhtia pienpuolueiden tentistä? Musitaakseni Muutos 2011 ei päässyt ennen viime vaaleja eduskuntapuolueiden tenttiin vaikka eduskuntapuolue olikin kun ei ollut edellisissä vaaleissa yhtään paikkaa saanut.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Mun nähdäkseni puolueella - varsinkin uudella (vanhoja voidaan äänestää tottumuksesta) - pitää olla ainakin seuraavia:

1) Oma agenda ja juttu. Mitä juuri tämä puolue edustaa, mihin se ihmisissä vetoaa, missä se eroaa muista
2) Kasvot ja ääni. Ihmisille tuttu ja uskottava henkilögalleria tuomaan sitä puolueen sanomaa esille, edustamaan puoluetta.

kohta 2) toimii, eli siellä on koko persujen vanha ministerikaarti ja muita heille uskollisia. Mutta entä kohta 1)? Mikä on se tämän porukan yhteinen juttu, olemassaolon tarkoitus? Muu kuin oleminen Sipilän hallituksessa? Persujen äänestäjistä on nähdäkseni kuluneen hallituskauden aikana jo aika pitkältä karsiutunut pois se porukka joka kannatti persuja "työväenpuolueena", ts. ovat palanneet demarien kannattajiksi tai hypänneet kokonaan sivuun. Jäljelle on jäänyt porukka joka on yhteiskuntaa kohtaan kyrpiintynyttä kuka mistäkin syystä, isoimpana yhteisenä nimittäjänä maahanmuuttovastaisuus. Osoituksena tästä oli nuivan siiven selkävoitto persujen puoluekokouksessa. Heidän puolueensa pysyi ja varmaankin myös linjaltaan yhtenäistyi. Mihin tarpeeseen tämä Sininen Tulevaisuus sitten oikein on vastaus? En oikeasti tiedä.

Kun 60-luvulla Sosiaalidemokraattinen puolue hajosi, erosi sieltä TPSL:ään iso joukko puolueen kaaderistoa, SAK:laisen ay-liikkeen puolelta jopa enemmistö. Kyse oli kuitenkin ennenkaikkea henkilöristiriidoista johtuvasta hajaannuksesta ja niinpä äänestäjiä tuo demareista irronnut puolue sai vaaleissa haalittua itselleen hyvin vähän. Ennustaisin tuolle Siniselle Tulevaisuudelle käyvän aika pitkälti samoin, koska siltä puuttuu kokonaan missio; syy miksi kannattaa juuri sitä.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Mun nähdäkseni puolueella - varsinkin uudella (vanhoja voidaan äänestää tottumuksesta) - pitää olla ainakin seuraavia:

1) Oma agenda ja juttu. Mitä juuri tämä puolue edustaa, mihin se ihmisissä vetoaa, missä se eroaa muista
2) Kasvot ja ääni. Ihmisille tuttu ja uskottava henkilögalleria tuomaan sitä puolueen sanomaa esille, edustamaan puoluetta.
...
Siinäpä sitä on tekemistä.... Voi olla vaikeaa rakentaa mitään tuollaisen henkisesti kuohitun kuoron varaan.
Sampo Terho Jabban reputtaneena oppipoikana on kyllä säälittävän epäuskottava johtotähti millekään kansanliikkeelle/puolueelle. Hän menetti omiensakin joukossa uskottavuutensa hävitessään pystyyn pj-vaalit. Simon Elo taasen on yhtä karismaattinen johtajana kuin Salkkareiden lattiamanu, on vaikea kuvitella hänen persoonana keräävän mitään nousevaa liikettä taakseen, kun mitään selkeää agendaakaan ei ole tueksi. Lindström taasen, ymmärrettävästi, nostaa kytkintä valtakunnanpolitiikasta heti, kun ministeripesti päättyy eli ainoaksi uskottavaksi henkilöksi tuohon joukkioon jäänee Niinistön Jussi, joka ei taas taida puoluejohtajan roolissa olla kotonaan ja menestyä.
Jabban slogan: "Sitä saa, mitä tilaa" iskee nyt pahasti taustakuoron kasvoille, sillä hän on tilannut ja saanut sen, mitä saavutettavissa oli, muista nyt viis. Ainoastaan hänen henkilökulttinsa läpisyövyttämät jaksavat vielä pitää hänen ratkaisujaan jotenkin arvostettavina ja jopa nerokkaina.
 

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sampo Terho Jabban reputtaneena oppipoikana on kyllä säälittävän epäuskottava johtotähti millekään kansanliikkeelle/puolueelle. Hän menetti omiensakin joukossa uskottavuutensa hävitessään pystyyn pj-vaalit. Simon Elo taasen on yhtä karismaattinen johtajana kuin Salkkareiden lattiamanu, on vaikea kuvitella hänen persoonana keräävän mitään nousevaa liikettä taakseen, kun mitään selkeää agendaakaan ei ole tueksi.

Tässä saatat kyllä erehtyä. Sampo Terho on hallituskauden aikana parantanut habitustaan ja esiintymistään koko ajan ja alkaa muistuttaa ihan uskottavaa poliitikkoa. Koulutustausta on kunnossa eli miehellä on aivot ja oppimiskykyä. Kyllä Samposta voi kuoriutua ihan uskottava liideri. Mitä tulee Simon Eloon, hänen puheensa heti Persuista irtautumisen jälkeen oli vuosikymmeniin ensimmäinen aitoa tunnetta osoittava poliitikon julkinen esiintyminen ja luulen hänen keränneen monen kansalaisen sympatiat puolelleen. Ja jos se oli feikkausta, poliittinen tulevaisuus on taattu! Ja onhan Simon Elo jo käynyt Seiskan sivuillakin, joten tarvittavaa näkyvyyttä tulee.

Summa summarum, Sininen vaihtoehto tulee olemaan 2000-luvulle päivitetty versio SMP:sta maahanmuuttokriittisin vivahtein. Tämä jälkimmäinen pidetään tietenkin huolella kurissa siten, että ero vanha-persujen öyhötykseen jää näkyviin. Eli uusi puolue tulee olemaan salonkikelpoisen maahanmuuttokriittisyyden airut. Vielä kun saavat ohjelman, uskottavan logon yms. kasaan, uskon, että puolue kamppailee persujen kanssa samassa sarjassa n. kuuden prosentin kannatuksella.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tässä saatat kyllä erehtyä. Sampo Terho on hallituskauden aikana parantanut habitustaan ja esiintymistään koko ajan ja alkaa muistuttaa ihan uskottavaa poliitikkoa. Koulutustausta on kunnossa eli miehellä on aivot ja oppimiskykyä. Kyllä Samposta voi kuoriutua ihan uskottava liideri. Mitä tulee Simon Eloon, hänen puheensa heti Persuista irtautumisen jälkeen oli vuosikymmeniin ensimmäinen aitoa tunnetta osoittava poliitikon julkinen esiintyminen ja luulen hänen keränneen monen kansalaisen sympatiat puolelleen. Ja jos se oli feikkausta, poliittinen tulevaisuus on taattu! Ja onhan Simon Elo jo käynyt Seiskan sivuillakin, joten tarvittavaa näkyvyyttä tulee.
Ei ole kyse Terhon esiintymiskyvystä tai habituksesta, vaan siitä, että kaveri häviää puheenjohtaja-vaalit vaikka sai puolueelta kaiken tuen ja masinoinnin, mutta on silti muutaman päivän päästä "trio-ministerinä". Uskottavuus 0.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Summa summarum, Sininen vaihtoehto tulee olemaan 2000-luvulle päivitetty versio SMP:sta maahanmuuttokriittisin vivahtein.

Ei tule. Puolueen asema hallituksessa vie siltä mahdollisuuden toimia uskottavasti tuollaisena protestipuolueena mikä SMP oli. Niin, menihän se SMP:kin lopulta hallitukseen - ja siihen sen taru sitten loppuikin.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
... Mitä tulee Simon Eloon, hänen puheensa heti Persuista irtautumisen jälkeen oli vuosikymmeniin ensimmäinen aitoa tunnetta osoittava poliitikon julkinen esiintyminen ja luulen hänen keränneen monen kansalaisen sympatiat puolelleen. Ja jos se oli feikkausta, poliittinen tulevaisuus on taattu! Ja onhan Simon Elo jo käynyt Seiskan sivuillakin, joten tarvittavaa näkyvyyttä tulee.
...
Aitoa tunnetta... millähän tuota voisi mitata kuin aiemmalla käytöksellä...
Jos joku on niin herkkäuskoinen, että menee tuollaiseen, hän on elonsa ansainnut. Kaveri on nyt jo kolmannessa porukassa politiikkaa tekemässä eikä nuo Seiskan jutut hänen tekemisistään uskovaisten(-kaan) keskuudessa hyväksyntää laajemmin kerrytä. En häntä ole syrjähypyistään tuomitsemassa, elämässä sattuu ja tapahtuu, muttei se hänen uskottavuuttaan kenenkään silmissä ainakaan parantavan luulisi.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sinänsä huvittaa tässä "persujen sisällissodassa" tämä puolin ja toisin syyttely loikkareista ja vallanhimosta. Koska ensinnäkin mitä muuta politiikka loppujen lopuksi on kuin valtapeliä? Kyllä minä sanoisin että tämä "puolueen kaappaus" ja Soinin porukoiden täydellinen nöyryyttäminen oli valtapeliä ja vallanhimoa siinä missä sekin että Soinilaiset eivät tähän alistuneet vaan lähtivät saman tien litomaan aiemmista puheista huolimatta. Harva tuolla politiikassa loppujen lopuksi mukana on pelkästään epäitsekkäistä syistä, vaan kyllä siinä tietynlainen vallanhimo on lähes aina mukana. Ja tuokin loikkauksesta syyllistäminen ja loikkareiden halveksuminen sinänsä ihan turhaa ja pöljää, olkoonkin että periaatteessa Soinilaiset hävisivät ihan demokraattisessa vaalissa, mutta jos ei enää koe puoluetta omakseen niin silloin pitää joko lähteä toiseen puolueeseen tai perustaa oma. Typerämpää minusta olisi jäädä sellaiseen puolueeseen joka ei enää tunnu omalta.

Sinänsähän tämän saagan seuraaminen on ollut ihan hyvää viihdettä, kun ei ole itsellä mitään voimakkaita tunteita kumpaankaan suuntaan vaan on pystynyt melko neutraalisti suhtautumaan. Tolkun immeiset tuntuu olevan aika vähissä tässä show'ssa.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Mihin tarpeeseen tämä Sininen Tulevaisuus sitten oikein on vastaus? En oikeasti tiedä.
Tässä on hyvin kiteytetty pariin virkkeeseen puolueen ongelma, kun ajatellaan tulevaisuutta. Mitä se ajaa? Siis muutakin kuin että Timo Soinin ulkoministeriys on hyvä asia ja muillakin on hallituksessa kivaa. Populistipuolueeksikaan siitä ei enää ole hallitusvastuun myötä.

Mitä tulee Simon Eloon, hänen puheensa heti Persuista irtautumisen jälkeen oli vuosikymmeniin ensimmäinen aitoa tunnetta osoittava poliitikon julkinen esiintyminen
Kyllä mie sanoisin, että Jari Lindström on tarjoillut tämän hallituskauden kyselytunneilla aimo annoksen aitoa tunnetta puhuessaan hallituksen työllisyystoimista.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Timo Soini Suomenmaan kolumnissa: "Sain pari viikkoa sitten potkut itse perustamastani puolueesta, jonka puheenjohtajana olin kaksikymmentä vuotta. Hätkähdyttävä lause. Totta se kuitenkin on."

Soini elää näköjään jossain ihan vaihtoehtoisen totuuden maailmassa. Tosiasiallisesti mies jätti puheenjohtajan tehtävät ja tosiasiallisesti mies itse loikkasi puolueesta, kun ei saanut haluamaansa miestä, jota itse pystyisi ohjaamaan, puheenjohtajaksi. Oksettavaa tällainen mustan valkoiseksi väittäminen.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On kai painunut jo Soininkin tajuntaan, että ministeripaikan säilyttäminen teki hänestä poliittisen ruumiin. Tämä vielä on varmistettu sillä, että ST on profiloitunut kok & kesk aisankannattajaksi. Tietysti ottaa koville se, että ministeriyden jälkeen ainoa asia, joka jää muistuttamaan vallasta yms, on ministerin iso eläke.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Timo Soini Suomenmaan kolumnissa: "Sain pari viikkoa sitten potkut itse perustamastani puolueesta, jonka puheenjohtajana olin kaksikymmentä vuotta. Hätkähdyttävä lause. Totta se kuitenkin on."
.
Haha. No tämä on kyllä paksuinta jöötiä vähään aikaan.
 

sinikettu

Jäsen
Soini on kyllä kova poika uhriutumaan. Aikamoista tuubaahan tuo on, että Timppa kenkää olisi saanut. Timppa syrjäytettiin laillisin keinoin valtaistuimeltaan, ego ei ilmeisesti kestänyt tätä ja lähti sen seurauksena ovet paukkuen ja keskisormi pystyssä ulos.
Miten te kehtaatte. Ja kyllähän te kehtaatte.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Muistetaan vielä, että Soinin syrjäytyksen alkujuuret on oman kenttäväen pettämisessä ja puolueen linjojen vastaisessa toiminnassa. Vaikka olisi mitä mieltä persujen ohjelmasta, mutta sen kai jokainen myöntää, että Soini ei ole sen mukaan ministerivastuussa ja hallituksessa toiminut?
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Timo Soini Suomenmaan kolumnissa: "Sain pari viikkoa sitten potkut itse perustamastani puolueesta, jonka puheenjohtajana olin kaksikymmentä vuotta. Hätkähdyttävä lause. Totta se kuitenkin on."

Soini elää näköjään jossain ihan vaihtoehtoisen totuuden maailmassa. Tosiasiallisesti mies jätti puheenjohtajan tehtävät ja tosiasiallisesti mies itse loikkasi puolueesta, kun ei saanut haluamaansa miestä, jota itse pystyisi ohjaamaan, puheenjohtajaksi. Oksettavaa tällainen mustan valkoiseksi väittäminen.
Mitä hittoa minä juuri luin. Timpe on kyllä vahvoilla kaikkien aikojen huonoimpien häviäjien skabassa. Ei tuollaista paskaa istuva ulkoministeri voi kirjoittaa edes kännissä ja läpällä.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Teknisesti Soini on oikeassa, koska kaikille loikkareille annettiin persujen taholta potkut, elleivät he riitauttaneet asiaa kesäkuun loppuun mennessä. Soinilaiset kun eivät (pl. kolme tapausta) jättäneet eroa itse puolueesta, vaan pelkästään eduskuntaryhmästä. Tuo herättää epäilyksen, että he toivoivat saavansa vallan takaisin puoluehallituksen kautta, mikä olisi voinut - mahdollisen soinilaisen enemmistön turvin - julistaa uuvattien ryhmän "oikeaksi" perussuomalaisten eduskuntaryhmäksi. (tämän takia varapuheenjohtajilla oli merkitystä, koska kullakin on automaattisesti ääni puoluehallituksessa)

Se on toinen juttu, että Soini itse oli järjestänyt koko loikkauksen kourallisen älyllisesti juonimaan kykenevän ex-persuvähemmistön (ainakin Terho, Niinistö, Elo, Saarakkala) kanssa - Sipilän ja Orpon tiedostamana - sekä suositellut siihen puoluekokouksen loppuhetkillä entuudestaan itselleen uskollisia ns. hyödyllisiä idiootteja mukaan. Machiavellimaisesti sinänsä ihailtavaa pelaamista Soinilta, mutta ei nyt ihan loppuun asti mietitty. Tai jos oli, niin hyvin ylimielinen suunnitelma oli kyseessä. Puolueelle haitallinen toiminta kun on perussuomalaisten säännöissä peruste puolueesta erottamiseen.

Hymyilytti kuitenkin hieman, kun Jari Lindström vakuutteli eilen mediassa, ettei loikkausesta ollut suunitelua etukäteen. No, kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, ettei Lindströmiä katsottu tarpeelliseksi kutsua sisäpiiriin, joka suunnitelmasta ennen puoluekokousta tiesi.

Ei ole sinänsä mikään katastrofi tai ennenkuulumaton asia, jos ministeri ei ole ihan kartalla asioista, mistä on "päättämässä". Se tarkoittaa vain sitä, että virkamiehet tekevät päätökset ministerin puolesta ja ministeri vain allekirjoittaa hänelle tuodut paperit.(Tämä toteamus ei liittynyt sinänsä persuloikkareiden kuvioon, mistä virkamiehillä tuskin oli mitään tietoa.)

En ihmettele yhtään, että paperimies on ollut stressiloman tarpeessa. Lindstörmin stressiin ja hämmennykseen syyllinen ei ole kuitenkaan "amisjari" itse, vaan eräs hänet virkaan (vaativa tuplaministeri) esittänyt helppoheikki, joka halusi loistaa itse suurimpana persuministerien tähtenä.


M: lisätty "r", enempää typoja en jaksa etsiä
 
Viimeksi muokattu:

kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Timppa syrjäytettiin laillisin keinoin valtaistuimeltaan, ego ei ilmeisesti kestänyt tätä ja lähti sen seurauksena ovet paukkuen ja keskisormi pystyssä ulos.

Varmasti kaikki meni lain ja puolueen sääntöjen mukaisesti. Siellähän oli säännöt ehkä hieman epäkäytännölliset vallitseviin oloihin. Kai se katkeruutta herätti, että selän takana oli masinoitu Halliksen kannatuskampanja. Varmasti oli tyytymättömyyttä riveissä, flirttailu "työmiesten" kanssa antoi nyt näpeilleen, mutta aika kunniattomasti tuo loppu sitten meni.

Mistäkö tiedän masinoinnista? No olihan se "mitä vittua" -hetki, kun kuulin erään läheisen sukulaisen olleen Jyväskylässä äänestämässä Halla-ahoa. Tällä jantterilla ei siis ole aiempaa poliittista taustaa, ja ainoa mitä tiedän, niin viettää kyllä öisin liikaa aikaa internetissä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös