Viime hetken vinkit Jukolaan

  • 67 333
  • 392

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Joo mitä tuossa nyt on kuunnellut konkarijärjestäjien juttuja, niin onhan se viimevuotinen alunperinkin budjetoitu pieleen. Sää toki vähensi satunnaisia kävijöitä, jolloin ravintolamyynti jäi pienemmäksi. Ja lisäksi pysäköintimaksuja jäi saamatta. Mutta ei niillä selitetä 200 000 euron (?) tappiota tapahtumasta, josta ovat seurat yleensä keränneet hyvän pesämunan moniksi vuosiksi.
Ilmeisesti siellä on aika paljon maksettu "talkootyöstä" muille seuroille. Ja lisäksi paikka oli sellainen, että vaati paljon teiden rakentamista ja pohjan vahvistamista, jotta raskas kalusto pääsi paikalle.
Tässä tämä kai viimeisin juttu aiheesta: Urheilutapahtuma meni myttyyn, Jukolan viestin tappiot uuvuttivat järjestäjän: "Porukka on niin puhki" | Yle Uutiset | yle.fi

Vaikea arvioida kokonaisuudessaan, mutta kyllähän oheismyyntikin taisi jäädä mihinkään vertailukohtaan nähden täysin olemattomaksi. Vilkkaimpana aikana eli aikavälillä 2 tuntia ennen - 2 tuntia jälkeen Jukolan lähdön kaikki myyntiteltat, kojut ja mallasrasti ammottivat tyhjyyttään. Vettä satoi poikittain, tuuli oli todella kova, lämpötila erittäin viileä ja mutaa oli maassa paikoin puoleen sääreen asti. Aikaisemmin joku oli kuollut, koska puu oli kaatunut päälle. Kyseessä ei ollut ihan mikä tahansa kesäsade, vaan poikkeuksellinen myrsky. Sään suhteen ei olisi voinut käydä juuri huonompi tuuri, vaan sen suhteen toteutui hyvin epätodennäköinen worst case scenario.

Kokonaisuus oli niin surullinen, että kovasti kävi sääliksi Lappeen Rientoa jo tuolloin.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers

Joo no tietenkään varmaa tietoa ei ole kuin järjestäjätaholla itsellään. Mutta mitkä kaikki myyntikojut ovat järjestäjien pyörittämiä? Eiköhän ne myyntipaikan varanneet yrittäjät ole paikkavuokransa maksaneet vaikka yhtään asiakasta ei olisi käynytkään.
Mutta joo. Siinäkin mielessä itselläni kävi sääliksi järjestäjiä että olivat kuukausia tai vuosia valmistelleet ja sitten homma lässähti vähän kasaan sään takia.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ensimmäisessä suunnitelmassa olisi kuudetta osuutta meikäläiselle tarjolla. Saa nyt sitten nähdä miten tilanne vielä elää. Yleensä ainakin on tässä vaiheessa alkanut osuuksien vaihtelu ja eiköhän pari sairastumistakin vielä tule.
Mutta aiemmilla osuuksilla tämän suunnitelman mukaan taitaa olla sellaisia menijöitä, että pääsee ennen yhteislähtöä metsään.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Tilanne tietysti elää, mutta ainakin säätilan puolesta näyttäisi tulevan oikein hyvät oltavat Jukolassa. Poutaa pitäisi olla ja yöllekin luvataan reilusti toistakymmentä astetta.

Eilen kävin kenraalina iltarasteilla Nuuksiossa rymyämässä ja vaikeaa oli edelleen. Eipä se kunto tuosta enää muuksi muutu, mutta koitetaan nyt selvitä kunnialla tuo kolmososuus maaliin. En tunne joukkueen aloittajia, mutta eiköhän siinä kahden ja neljän välillä metsään pääse.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Viime hetken vinkki kisakeskuksessa käyneenä: Varatkaa aikaa. Pysäköintipaikka on _paljon kauempana_ kuin järjestäjien ilmoittama 3,4 km. 5 km alkaa olla totuus. Kisakeskus on tosi pieni ja kompakti.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Mulla on hotelli Joensuun keskustasta (tiistaihin saakka koska sain hyvin työmatkan ympättyä samaan reissuun), joten ei epäilystäkään ettenkö käyttäisi tuota ilmaista bussikuljetusta kisapaikalle. Tosin YLE:n Jukola-illassa kisojen johtaja suositteli ykkösvaihtoehtona omaa autoa, mikä kieltämättä hieman haiskahti sille että pelkona on ettei bussien kapasiteetti riitä.

No, huomenna se nähdään. Aamupäivällä auton nokka kohti Joensuuta.
 
Bussilla pääsee - olettaen että kapasiteetti riittää - tosi lähelle kisakeskusta. Ei tule kilometriä siitä matkaa ihan ytimeen. Ahdasta siellä kyllä tulee; hämmentävän pienellä alueella kaikki. Jännästi sieltä bussilta päin oikein tupsahtaa suoraan kisapaikalle.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Osaako joku sanoa mikä motiivi pohjoismaisilla suunnistusseuroilla on värvätä maajoukkuesuunnistajia vahvistamaan joukkuetta? Onko kyse vain maineesta ja kunniasta vai liikkuuko suunnistuksessa rahaa? Saako Jukolasta ja Tiomilasta palkintorahaa ja kilpailevatko ulkomaalaisvahvistukset kulukorvauksilla vai saavatko palkkaa?
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Nyt on vähän muillakin kysymyksiä ja muista asioista. Viime vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan Jukolan osallistujista 69 prosentilla on korkeakoulututkinto ja 58% kilpailijoista työskentelee johtavassa asemassa.

Näkeehän sen jo tästä ketjusta ja sitten muutama tuttu tuolla pyörii. Aivan järkyttävät luvut, mutta mikäpä siinä pyörittää omia piirejä.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV

En mä tätä kommenttia ymmärrä nyt ollenkaan. Sattuu vain olemaan tietyn tyyppisiä ihmisiä kiinnostava laji. Kyseessähän olisi erinomaisesti kaikelle kansalle sopiva halpa laji harrastettavaksi, eikä lajipiireissä ole mitään snobimeininkiä tai ketään katsota kieroon.

Onhan meillä sitten lajeja, joissa pitää olla jo vähän kukkaroakin, että pystyy edes harrastamaan, esimerkiksi golf tai purjehdus. Itse aloitin suunnistuksen reilu pari vuotta sitten, kun pelkkä juokseminen ei oikein nappaa, metsässä liikkuminen höystettynä taitoelementeillä paljon hauskempaa.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Onhan meillä sitten lajeja, joissa pitää olla jo vähän kukkaroakin, että pystyy edes harrastamaan, esimerkiksi golf tai purjehdus.

Mielenkiintoisia nämä mielikuvat mitä eri lajeista on. Golfista on jo vuosikymmen sitten tullut tavallisen kansan harrastus ja kaikenmaailman raksamiehet sitä voi halutessaan pelata.

Minulle vain tuli täysin yllätyksenä suunnistuksen olevan näin yläluokan laji.
 
calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Osaako joku sanoa mikä motiivi pohjoismaisilla suunnistusseuroilla on värvätä maajoukkuesuunnistajia vahvistamaan joukkuetta? Onko kyse vain maineesta ja kunniasta vai liikkuuko suunnistuksessa rahaa? Saako Jukolasta ja Tiomilasta palkintorahaa ja kilpailevatko ulkomaalaisvahvistukset kulukorvauksilla vai saavatko palkkaa?
Suomessa on ehkä pari-kolme seuraa (esimerkiksi Koovee), jotka voivat jonkinlaista pientä palkkaa (tai miten se ikinä sitten onkaan määritelty) maksaa pienelle määrälle huippusuunnistajia mutta taitaa edelleenkin oma henkilökohtainen sponsorihankinta olla merkittävin tulonlähde, jolla huippusuunnistajat maksavat ammattimaisen harjoittelunsa. Ja osa käy myös osapäiväisesti töissä. Suurin osa Suomen suunnistusseuroista elää kuitenkin aika lailla kädestä suuhun mitä tulee toiminnan rahoittamiseen, joten rahaa ei ole hirvittävästi jaossa.

Rahaahan ei suunnistuskisoissa jaeta ainakaan Suomessa kuin Huippuliigan osakilpailuissa, ja näissäkin osakilpailuvoittaja (neljä osakilpailua) saa 500€ ja kokonaiskilpailun voittaja 2000€. En ainakaan tunne ketään suunnistajaa, joka olisi päässyt lajivalinnallaan rikastumaan. Enkä usko että kukaan huippusuunnistaja rahan takia menee mihinkään seuraan, kyllä he seuransa valitsevat sen perusteella, miten seura pystyy tukemaan jokapäiväistä harjoittelua (valmennus, huolto, harjoitukset, harjoitusmaastot jne.) ja millaiset mahdollisuudet seura tarjoaa menestyä suurviesteissä.

Seurojen puolesta suurin motiivi houkutella maajoukkuesuunnistajia on varmastikin nämä suurviestit kuten Jukola ja Tiomila, joissa pärjääminen nykypäivänä kuitenkin vaatii muutamia maajoukkuetason suunnistajia ja muidenkin on oltava hyvin lähellä maajoukkuetasoa. Omista kasvateista on kuitenkin aika harvalla loppujen lopuksi mahdollisuus päästä lähelle maailman kärkeä. Ja onhan se aika merkittävä esimerkki seuran omille junioreille, jos seurassa on maailman huippuja näyttämässä, mitä huipulle pääseminen ja siellä pysyminen vaatii.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Mielenkiintoisia nämä mielikuvat mitä eri lajeista on. Golfista on jo vuosikymmen sitten tullut tavallisen kansan harrastus ja kaikenmaailman raksamiehet sitä voi halutessaan pelata.

Minulle vain tuli täysin yllätyksenä suunnistuksen olevan näin yläluokan laji.

Onko se golf kuitenkaan ihan halpaa silti, kunnon mailasetti jo reippaan hintainen ja kenttämaksut päälle? Mutta joo, ei se tosiaan mikään yläluokan eliitinkään laji ole. Suunnistuksessa riittää kompassi, ja iltarastien maksu on 5-7 €. Eihän noilla ole pakko käydä, mutta onhan se motivoivempaa, jos noilla radoilla käy, eikä vaan samoile oman mielen mukaan metsässä. Kengät kannattaa tietysti myös olla erikseen, jos haluaa ihmisten ilmoilla kulkea suht puhtaissa kengissä ;)

Mutta kyllä suunnistajat ovat itsekin tuon "insinööriluonteen" huomanneet. Tässähän voi pohtia, houkutteleeko laji jo valmiiksi tietyn tyyppistä porukkaa, ja mikä vaikutus ihmisen elämän kehittymiselle sitten on tällaisella tervehenkisellä harrastuksella itsellään. On toki muitakin tervehenkisiä harrastuksia, joilla tuollaista jakaumaa ei ole.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Seurojen puolesta suurin motiivi houkutella maajoukkuesuunnistajia on varmastikin nämä suurviestit kuten Jukola ja Tiomila, joissa pärjääminen nykypäivänä kuitenkin vaatii muutamia maajoukkuetason suunnistajia ja muidenkin on oltava hyvin lähellä maajoukkuetasoa. Omista kasvateista on kuitenkin aika harvalla loppujen lopuksi mahdollisuus päästä lähelle maailman kärkeä. Ja onhan se aika merkittävä esimerkki seuran omille junioreille, jos seurassa on maailman huippuja näyttämässä, mitä huipulle pääseminen ja siellä pysyminen vaatii.

Olen myös ymmärtänyt, että ulkomaalaisille huipuille harjoittelumahdollisuudet ovat yksi syy liittyä suomalaisseuroihin, eli he eivät pelkästään osallistu noihin viesteihin, vaan myös treenaavat osin seuransa kanssa. Monestihan heillä on muitakin seuroja, ja jotenkin kai sovittu sitten, milloin saavat osallistua minkäkin seuran väreissä. Keski- Euroopassahan on sitten kisoja, joihin suomalaisseurat eivät aina osallistu.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Omalta osalta neljäs Jukola takana ja hyvillä mielin ollaan. Oma suoritus oli selkeästi ehjin kaikista tähän astisista eli rastit löytyivät yllättävänkin hyvin (ainoastaan pari kertaa käväisin väärillä hajonnoilla) ja jaksaminenkin oli yllättävän hyvää koska mielikuva on ollut ettei ukko ole parhaimmassa kunnossa. Siihen nähden mitä maastojen rankkuudesta puhuttiin ennen kisoja ja kisojen aikana, niin olin jopa yllättynyt ettei ne sitten tuon kovemmat kuitenkaan ollut. Ja oli hyväpohjaista maastoa, kyllä kelpasi yön tunteina siellä kirmata.

Kisakeskus oli hyvä ja kompakti. Kaikki oli oikeastaan lähellä, kiitos toki myös meidän hyvän telttapaikan, mutta kyllä tuli ylivoimaisesti vähiten aikaa käytettyä kisakeskuksessa siirtymisiin verrattuna aiempiin kokemuksiini. Muutenkin järjestelyt pelasi ihan hyvin, lukuunottamatta tätä päivää kun busseille oli satojen metrien mittainen jono Enon päässä. Itse selvisin kohtuullisella jonotuksella, mutta vaikutti olevan osalla porukkaa pinna kireällä, ja ymmärtäähän sen kun junaan tai bussiin oli liput ostettuna.

Ensi vuonna sitten Hollolassa.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Oma suoritus oli oikeastaan ihan kunnon mukainen. Suunnistuksellisesti tuli oikeastaan vain yksi varsinainen virhe kun heti kakkosrastin tulin vähän yläpuolelta ohi ja siinä varmaan pari-kolme minuuttia tärvääntyi. Toki oman heikohkon juoksukunnon takia tarkoitus olikin suunnistaa nimenomaan tarkasti, ettei tule turhia lenkkejä ja se siis onnistui hyvin. Toki vähän ehkä liikaakin tulin varman päälle ja olisi voinut rohkeammin tulla lipulle asti useammallakin rastilla. Mutta varsin tyytyväinen olen siis omaan suunnistussuoritukseen. Ja perinteiseen tapaan tässä vaiheessa pitää uhota, että ensi vuonna on sitten juoksukuntokin parempi... kuten piti olla tänä vuonna ja viime vuonna jne.

Kisakeskus oli kompakti ja luonnollisesti pohja kesti hyvin. Toisaalta se oli myös aika sekava ja joutui kiertelemään paljon rakennuksia ja kiellettyjä alueita. Mutta se annettakoon anteeksi, koska käytetty paikka asetti tiettyjä rajoituksia.
Se mitä olisi voinut ja pitänyt tehdä paremmin olivat opasteet. Kisakeskuskarrtojen olisi pitänyt olla isompia ja selkeämpiä. Ja myös teltta-alueille olisi pitänyt olla selkeämmät opasteet, että missä on mikäkin alue... tai mistä millekin alueelle kannattaisi kulkea.
WC-huollon olisi myös voinut tehdä paremmin sillä nyt oli monessa vessassa paperi lopussa ja tyhjennykset tekemättä.
Mutta kokonaisuutena noita paria pientä kehityskohdetta lukuunottamatta mielestäni onnistunut tapahtuma.

Maastot ja radat (tai ainakin oma ratani) olivat hyviä. Ja vielä kun pääsin ennen yhteislähtöä metsään, niin sai rauhassa tehdä vähän omaakin suoritusta. Eikä koodejakaan juuri huudeltu.
 
oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Kotiuduttu on. Menihän se paremmin kuin viime vuonna kun ukko pysyi tällä kertaa ehjänä. Muutama pieni pummi ja väärän hajonnan kautta kierto tuli, mutta ihan tyytyväinen pitää olla. Juoksukunto nyt saisi aina olla parempi.

Oli muuten hauska tunne aamuneljän aikaan vetää kolmososuuden pitkää ykkösväliä aivan ypöyksin. Ehkä reitinvalinta oli aika erikoinen kun muita ei näkynyt. Suurin osa taisi kiertää enemmän polkua pitkin, mutta mulle sopi suorempi reitti kun juoksuvauhti ei ole kummoinen ja tuo metsäkin oli varsin kulkukelpoista.
 
oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Kovasti muuten peloteltiin etukäteen fyysisesti ja taidollisesti haastavilla radoilla ja kauheilla korkeuseroilla, mutta totuus osoittautui mielikuvia kohtuullisemmaksi, onneksi. Haastava rata toki oli, mutta pelkäsin paljon pahempaa.

Tällä kertaa kyllä sai ihan oikeasti suunnistaa eikä vain juosta valmista uraa, koko ajan piti olla tarkkana. Ratamestarit olivat siis onnistuneet loistavasti.
 
oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Joko Hälvälän supikot kiiluu palstaveljien mielissä? Itselläni kovasti jo polttelee, vaikka Oulun korkeudella ei ole suunnistuskausi vielä päässyt kunnolla edes alkamaan.

Mies on huonoimmassa kunnossa vuosiin, mutta intoa on heti eniten.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Joko Hälvälän supikot kiiluu palstaveljien mielissä? Itselläni kovasti jo polttelee, vaikka Oulun korkeudella ei ole suunnistuskausi vielä päässyt kunnolla edes alkamaan.

Mies on huonoimmassa kunnossa vuosiin, mutta intoa on heti eniten.

Eilen kävin harjoituskartalla olleilla rasteilla ja voi morjens, että tulee vaikeaa tänä vuonna. Ehkä 2010 jälkeen haastavin maasto vähintään muille kuin Lahden seudun ja hyvin, hyvin varauksin P-Karjalan suunnistajille. Esi-Jukolassakin tuli oltua ja pari kertaa muutenkin tuolla, mutta supikko on kovin erilaista kuin vaikkapa Itä-Suomen versiot, sillä peitteisyys ja kasvillisuus on ihan eri tasolla. Toki vielä Jukolan aikaan heinikko on matalaa.

Jukola on vain yksi osa suunnistuskautta, tosin 21:s kerta putkeen itselläni tänä vuonna, mikä on kyllä jo kohtalainen perinne. Hienohan sinne on taas mennä, mutta tosiaan tänä vuonna ei liene juoksurata vaan älykkäiden rata. Vaikka porukan määrä tietenkin tuollakin helpottaa. Suppien syvyys, jyrkkyys ja heikko luettavuus yllättää, jopa supikkoon tottuneen suunnistajan.
 
TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tänä vuonna en ole supikossa käynyt... enkä muutenkaan montaa kertaa. Viime vuonna Lahti-suunnistuksen kuntoradan kävin kiertämässä kun juniori oli samaan aikaan kisassa. Kyllä täytyy sanoa, että vaikeaa tulee itselläni olemaan jos samaan tapaan menee kuin viime vuonna. Ajatuksena oli mennä todella varmasti ja riittävän hitaasti, jotta pysyy kartalla. Mutta niin sitä vaan kuitenkin putosin ja alkoi melko mahdottoman tuntuinen tehtävä itsensä paikallistamiseksi. Onneksi tuli jossain vaiheessa niin iso suppa eteen, että sen pystyi varmasti kartalta löytämään ja erottamaan muista. Sen jälkeen vielä toisenkin kerran päädyin kiertämään väärää suppaa ympäri.

Mutta eiköhän sieltä pois selvitä. Ja kun oma juoksuvauhti ei kuitenkaan ole mitään huippua, niin tässä voi älykkäällä suunnistuksella olla ihan hyvät mahdollisuudet tehdä kelpo suoritus. Mutta malttia se vaatii.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Kyllähän kesän ykköstapahtumaan jälleen lähdetään. Eilen varmistui että pääsen jälleen 3. osuudelle, koska en varmaan muuta osaisikaan.

Hieman pahalta kuulostaa nuo ylläolevat ennakot maastosta, mutta enpä kyllä toisaalta kaipailekaan oman ensimmäisen Jukolan eli v. 2013 Jämsänkosken kangasmetsiä. Mutta että älykkäiden rata? No sitä älyä ei täältä ainakaan löydy joten on kai luotettava tuuriin. Viime vuonna Enossa maasto oli oikeastaan omaan makuun paras mahdollinen eli kohtuullisen haastavaa mutta selväpiirteistä ja edettävää koska kylmän kevään vuoksi kasvillisuus oli jäljessä normaalia. Ja muutenkin viimevuotiset olosuhteet olivat liki parhaat mahdolliset kun yölläkään ei tarvinnut palella eikä vettä tullut kontrastina parin vuoden takaiseen Lappeenrannan helvettiin. Lisäksi kun oma suoritus oli ylivoimaisesti paras tähän asti läpikäydyissä Jukoloissa niin hyvä maku jäi.

Nyt ei uskalla lähteä parannusta hakemaan. Parit iltarastit on takana ja ainakin parit olisi tarkoitus vielä käydä ennen h-hetkeä. Kunto on varmaan sitä samaa kun on aiempina vuosinakin ollut.. Ellei jopa parempi kun talvella pääsi kunnolla hiihtämään ja pyörälenkkiä on tullut vedettyä enemmän kuin aiempina kesinä. Mutta sitten taas talven jäljiltä kiloja on jäänyt ehkä muutama liikaa, joten ylämäkien kanssa on tekemistä. No, reilun parin viikon päästä nähdään onko Hollolan yössä tarjolla voittoa vai vitutusta. Raporttia seuraa kyllä.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Sääennuste viikonlopuksi näyttää todella hyvältä Jukolaa silmälläpitäen, eli ei sadetta ja lämpöä näyttäisi riittävän yöksikin toistakymmentä astetta.

Eilen kävin kenraalina iltarastit kiertämässä ja aivan yhtä surkeasti se meni kuin vastaava tapahtuma vuosi sitten. Toisaalta tuo on hyvä merkki, että silloin ainakin varsinainen Jukola sujui omaan tason nähden vähintäänkin hyvin. Eilen sitten jälkivitutuksissa tuli Suunnistajan kaupan teltalta ostettua vähän parempi kompassi, koska kompassin vikahan se on etten osaa suunnistaa. Kyllä noissa tosin eroakin näyttää olevan aika tavalla eikä uuden tarvitse olla juuri ja tasan vaakatasossa että neula varmasti osoittaa pohjoiseen. No nyt ei viikonloppuna voi ainakaan siihen vedota jos sattuu menemään huonommin.

Se mikä on positiivista, niin juoksu tuntuu kulkevan, joten jos vaan malttaisi yön tunteina lukea karttaa vähän tarkemmin niin mahdollisuudet hyvään suoritukseen on olemassa.
 
oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Eilen myös kenraali vedetty, rastit löytyi kohtuudella ja juoksukuntokin on paranemaan päin. Ei vielä kuitenkaan ollenkaan sillä tasolla kuin pitäisi olla. Emme tee tästä silti ongelmaa, sillä joukkueella ei tulostavoitteita ole ja minulla itselläni on lyhyempi vitososuus.

Eipä tässä jännitä enää muu kuin se kauhea suppamaasto. Pienipiirteisten karttojen kanssa operointi on mulle muutenkin yhä hankalampaa kun iän myötä sekä lähinäkö että värinäkö osoittavat heikkenemisen merkkejä. Iltarastien tulostekartoista en erota nykyään vaaleankeltaista vaaleanvihreästä maastovalaistusolosuhteissa. Lisäksi sekoittuu ruskeat ja harmaat turhan usein. Pienten maastonmuotojen tihrustaminen tällä ikänäöllä myös hankalaa, kun laseja en osaa juostessa pitää päässä, huurtuvat ja kastuvat eikä niistä sitten näe edes sitä vähää.

Ei tästä tuu mitään.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Se mikä on positiivista, niin juoksu tuntuu kulkevan, joten jos vaan malttaisi yön tunteina lukea karttaa vähän tarkemmin niin mahdollisuudet hyvään suoritukseen on olemassa.

Ja erityisesti kompassia. Suunnassa kulkeminen ja oikeat lähdöt supan reunalta ovat ihan eri arvossa kuin monena aiempana Jukola-vuonna.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös