Gatorade Center

  • 234 622
  • 830

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Turkkarin mukaan siis jonkinlaista liikunta ja harrastepaikkaa suunnitellaan Gatoradeen, mikäli TPS siirtyy uuteen halliin. Ratapihan puuhamiehet lupaavat vastata hallin muutostöistä. Halli ilmeisesti jaettaisiin ylä ja alakertaan. Ei tämäkään mikään aivan huono ajatus ole. Esimerkiksi Leaf areena on palvellut todella hyvin, joten hieman jotain vastaavaa voisi ajatella tännekin. Edelleen se sijainti on tietysti hieman ongelma ja toivoisi että kaupunki laajenisi tuonne suuntaan edes jonkin verran.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Mites se ratikka, onko haudattu kokonaan Turussa vai?

Ratikka jos Turkuun tulisi ja linja menisi artukaisiin, niin sijainti paranisi huolella vaikka yhä pelolla tuo olisikin. Ratikka on kuitenkin niin paljon käytännöllisempi kuin bussi, vaikka bussilinjoja kohtuu hyvin artukaisiin meneekin.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Jotenkin näkisin, että jos tuo uusi hanke etenee, niin nakkikattila olisi syytä pistää matalaksi. Kaupunki taitaa ottaa joka vuosi ihan reilusti takkiin sen ylläpidosta, enkä jaksa uskoa, että tässä tulee merkittävä muutos vaikka sinne keksittäisiin mitä tahansa aktiviteettia. Rakennus on vanha, se vaaitis kymmenien miljoonien saneeraukset ja olisi edelleen syrjässä, liian iso ja ties mitä muuta.

Mutta tämä nyt on kaikki haaveilua ja mutuilua toistaiseksi.
 

Superper

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Gatorade center on vissiin alle 30v tiilirakennus, joten iän puolesta ei ole ongelmaa. Mistä saada rahat muutostöihin toki on. Jos sen myisi jollekkin isolle yritykselle toimitiloiksi. Esim bayer tai telakalle. Mutta joo. Palveluihin ja muutostöihin laitettu jo paljon uutta. Jännä nähdä minkälaisia muutoksia on vielä edessä. Tuskinpa ihan heti lähdetään mediakuutiota vaihtamaan.?
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuskinpa ihan heti lähdetään mediakuutiota vaihtamaan.?

Eiköhän mediakuutio ole sen verran pieni investointi, ettei sitä jätetä tekemättä vielä täysin epävarmojen suunnitelmien takia. Tuossa voi äkkiä mennä 10-15 vuotta ennen kuin uusi halli on pystyssä jos on koskaan.

Hienoa että uusia visioita on, mutta toivottavasti tässä ei nyt käy niin, että TPS:n osalta nykyisen hallin kehitys jää tähän ja viiden vuoden päästä pelataan täysin rähjääntyneessä hallissa. Nythän Turkuhalli on mitä hienoimmassa kunnossa ja on edelleen Suomen parhaita jäähalleja.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Hienoa että uusia visioita on, mutta toivottavasti tässä ei nyt käy niin, että TPS:n osalta nykyisen hallin kehitys jää tähän ja viiden vuoden päästä pelataan täysin rähjääntyneessä hallissa. Nythän Turkuhalli on mitä hienoimmassa kunnossa ja on edelleen Suomen parhaita jäähalleja.

Totta. Edelleenkin Artukaisten pellolla makaa edelleen varsin vaikuttava hallimörskä, jota ei voi edes verrata mihinkään tunkkaisiin Hippoksiin. Pienillä muutoksilla viihtyvyyttä ja nykyaikaisuutta saadaan edelleen palatsiimme lisää jos vain todellista tahtoa ja pyrkimystä siihen on. Se, että miten tuo valtakunta täytetään maksavilla ihmisillä, on sitten sen yhden palstan megaketjun-asiaa se.
 

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Totta. Edelleenkin Artukaisten pellolla makaa edelleen varsin vaikuttava hallimörskä, jota ei voi edes verrata mihinkään tunkkaisiin Hippoksiin. Pienillä muutoksilla viihtyvyyttä ja nykyaikaisuutta saadaan edelleen palatsiimme lisää jos vain todellista tahtoa ja pyrkimystä siihen on. Se, että miten tuo valtakunta täytetään maksavilla ihmisillä, on sitten sen yhden palstan megaketjun-asiaa se.

Vähän olen ihmetellyt, että miten tuo artukaisissa oleva halli on "kaukana". Tarkistin vielä google mapsistä, että matka turun keskustasta (se piste mihin google sen määrittää) on alle 10 kilometriä. Ajoaika noin 13 minuuttia ja keskustan toiselta puolelta vain 18 minuuttia. Lisäksi hallin ympärillä hyvin parkkitilaa kaikille, jotka sitä tarvitsevat. Esim. San Franciscon vanha NFL areena oli 101 high wayn varressa "pellolla" varmaan 30-50 km päässä keskustasta, ajoaikaa varmaan tunti ainakin ruuhkassa, kätevästi areenalla oli oma liittymä valotauluineen. Ihan normaalia ainakin antlanttin toisella puolella. Pitääkö Suomessa kaikki olla kulman takana? Etäisyydet täällä on muutenkin tosi lyhyet.

Ps. Lisäksi keskustaan ajaessa matka-ajat varmaan pitenee kun tulee ruuhkaa, ellei areenalle rakennetta omaa moottoritietä. Vai luullaanko, että kaikki käyttäisivät vain julkisia?

Eli mielelläni tulen vierasotteluihin mikäli Espoo nousee Liigakartalle taas.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Eihän Gatoradessa mitään vikaa olekaan. Mutta jos joku väkisin haluaa rakentaa uuden hallin, en laita hanttin. Uusi keskus ehkä sopisi tiiviiseen kaupunkiympäristömalliin paremmin. Ja ehkä enemmän tultaisiin julkisilla ( mitä en kyllä usko), kun kauppatorilta kävelymatkaa kilsa.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Vähän olen ihmetellyt, että miten tuo artukaisissa oleva halli on "kaukana". Tarkistin vielä google mapsistä, että matka turun keskustasta (se piste mihin google sen määrittää) on alle 10 kilometriä. Ajoaika noin 13 minuuttia ja keskustan toiselta puolelta vain 18 minuuttia.

Käytännössä matka kestää kauemmin. Kupittaalta matkanneena voin sanoa, että alle 30 min on mahdollista kun ajoissa lähtee, sillä saapuminen on väkisinkin hieman porrastettu. Pois ei pääse koskaan alta 45 minuutin, kun porukkaa yli 7000 hlö. Väylät eivät palvele tuota poistumista juurikaan, vaikka hallilta voikin poistua useaan suuntaan. Lisäksi Gatoradesta on monella aina aika kiire pois. Hallilla on huomattavissa vain hyvin pientä ns. yhdet pelin jälkeen kulttuuria. Tämä synnyttää ryysiksen aina pelin loppumisen aikoihin. Moni maisteleva suuntaakin keskustaan. Tämä voisi osaltaan lieventää sitä hallilta lähtöä uudessa hallissa. Olisi lähellä ns. jatkopaikkoja ja välittömiä lähtiöitä olisi vain kotiin menevät.

Keksin muuten yhden vaihtoehdon lisää hallin käytölle. Raumalla ollaan mietitty uutta hallia. Kaupunki voisi vuokrata tämän Lukolle. Kasitie on rempattu, joten matkaa ei ole paljoa ja se sujuu ripeään. Tämä voisi olla myös balsamia haavoille raumalaisille, jotka ovat osaltaan ottaneet nyrpeästi vastaan hankkeen ratapihasta.
 

gnarlie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vähän olen ihmetellyt, että miten tuo artukaisissa oleva halli on "kaukana". Tarkistin vielä google mapsistä, että matka turun keskustasta (se piste mihin google sen määrittää) on alle 10 kilometriä. Ajoaika noin 13 minuuttia ja keskustan toiselta puolelta vain 18 minuuttia. Lisäksi hallin ympärillä hyvin parkkitilaa kaikille, jotka sitä tarvitsevat. Esim. San Franciscon vanha NFL areena oli 101 high wayn varressa "pellolla" varmaan 30-50 km päässä keskustasta, ajoaikaa varmaan tunti ainakin ruuhkassa, kätevästi areenalla oli oma liittymä valotauluineen. Ihan normaalia ainakin antlanttin toisella puolella. Pitääkö Suomessa kaikki olla kulman takana? Etäisyydet täällä on muutenkin tosi lyhyet.

Ps. Lisäksi keskustaan ajaessa matka-ajat varmaan pitenee kun tulee ruuhkaa, ellei areenalle rakennetta omaa moottoritietä. Vai luullaanko, että kaikki käyttäisivät vain julkisia?

Eli mielelläni tulen vierasotteluihin mikäli Espoo nousee Liigakartalle taas.

NFL:ssä pelataan vissiin kahdeksan kotimatsia kaudessa? Vartin ajomatka on aika pitkä ilman autoa.
 

Laiska pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hallilla on huomattavissa vain hyvin pientä ns. yhdet pelin jälkeen kulttuuria.

Tämä johtunee hyvin pitkälti siitä, että kun matsi loppuu, vetävät järkkärit välittömästi pubien ovet toimimaan vain ulos päin. Olen monesti ihmetellyt sitä suunnatonta kiimaa, millä halli pitää saada välittömästi pelin jälkeen tyhjäksi. Ilmeisesti sitä rahaa on vain liikaa tai jotain.
 
Tämä johtunee hyvin pitkälti siitä, että kun matsi loppuu, vetävät järkkärit välittömästi pubien ovet toimimaan vain ulos päin. Olen monesti ihmetellyt sitä suunnatonta kiimaa, millä halli pitää saada välittömästi pelin jälkeen tyhjäksi. Ilmeisesti sitä rahaa on vain liikaa tai jotain.

Kyllä tuossa on pointtinsa mitä @Kampitus tuossa yllä kirjoitti. Halli on "kaukana" keskustan juottoloista ja jos sinne on tarkoitus jatkaa, niin järkevämpää on painella suoraan pelin jälkeen keskustaan kuin jäädä sinne pellolle kuluttamaan aikaa.

Ja tietenkin kaikki on suhteellista, noin pienessä kaupungissa kuin Turku tuo etäisyys keskustan ja Artukaisten välillä on kuitenkin merkittävä ja ehdottomasti sijainniltaan tämä uusi hanke on ehdottoman kannatettava. Samoilla sijoilla sijaitseva Logomo on erinomainen ja suosittu tapahtumapaikka osin juuri siksi, että on riittävän lähellä keskustaa eli kävelymatkan päässä.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämä kaukana vai ei - keskustelu on vähän samanlainen mielipiteiden vänkäys kuin yläkatsomo kiinni vai auki. Molemmilla puolilla on vankat mielipiteet joista ei luovuta.

Kärjistettynä itse olen aina hallille halutessani löytänyt, enkä pidä sitä kaukaisena mistään. Historian saatossa on tullut asuttua keskustassa, Itä-Turussa ja maaseudulla. Joka paikasta on hallille päästy julkisilla tai autolla ihan riittävän hyvin. Yläkatsomon sulkeminen, ylipitkä runkosarja ja laimeat vastustajat taas pitävät minut tehokkaasti pois hallilta.

Tällä tahdon vain sanoa, että tuo hallin etäisyys on makuasia ja toisille sillä ei ole kovin suurta merkitystä. Vahvasti epäilen väitteitä että hallilla olisi 1000 katsojaa enemmän jos sijainti olisi keskustassa. Uuden hallin alkutäpinöissä olisi toki jonkilainen yleisöryntäys selviö.

Ja olen myös sitä mieltä että alkuperäinen sijaintiratkaisu oli typerä, mutta en silti koe, että tuo mikään ylitsepääsemätön este on. Hallilla on ollut todella hyvät yleisökeskiarvot aikanaan, joten jostain se porukka sinne jaksoi kömpiä. Nyt sijainti on liian helppo tekosyy laskeville yleisömäärille.

Kampituksella tuossa hyviä mietteitä, joita sijainti keskustassa mahdollistaisi. Lisäksi Tepsille se tarjoaisi erilaisia bisnesmalleja jos omistajat tällaisia tällä hakevat. Toisaalta Turkuhallinkin piti vetää tänne kaikki maailmantähdet, mutta toisin kävi. Turun sijainti on edelleen epäedullisempi kuin Tampereen ja Helsingin.

Mutta kuten Kanada-Malja totesi, että jos joku omalla rahallaan haluaa väkisin hallin rakentaa, go for it! Mielellään minä menen uuteen megahalliin katsomaan vastustajia alistavaa dynastia-Tepsiä ja syön makkaraa. Toivottavasti tämä tietynlainen hieno suuruudenhulluus myös kantaa Liigajoukkueen tekemisiin ja realisoituu menestyksenä eikä pelkkänä älyttömänä kohkaamisena.

Yleisesti ottaen hienoa, että "hulluja" suunnitelmiakin esitellään ja pyritään kehittämään kaupunkia. Saattaapi vaan olla, että tuo halli jää tuosta suunnitelmasta jossain kohtaa pois.
 
Olin kyllä yllättynyt tuon suunnitelman kuultuani. Uusi areena Turkuun? Pitäisi olla valmis viiden vuoden päästä, mutta eihän uudelle hallille olisi tarvetta ainakaan pariin kymmeneen vuoteen. Ja sitten on vielä Marli-areenakin olemassa. Noille kahdelle joukkueelle riittäisi yksi halli, mutta kohta niitä olisi kolme.
Itse kyllä uskon, että katsojia todella olisi enemmän, jos halli olisi ihan keskustassa.

Saapa nähdä, tuleeko sitä. Ja jos niin milloin. Tampereellakin aika pitkään ollut suunnitelmissa se areena, mutta vielä menee aika pitkään ennen kuin on valmista.
 

Laiska pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä tuossa on pointtinsa mitä @Kampitus tuossa yllä kirjoitti. Halli on "kaukana" keskustan juottoloista ja jos sinne on tarkoitus jatkaa, niin järkevämpää on painella suoraan pelin jälkeen keskustaan kuin jäädä sinne pellolle kuluttamaan aikaa.

Kyllä, mutta olis omiaan loiventamaan ruuhkaa teillä ja busseissa jos vois edes sen yhden nauttia matsin jälkeen rauhassa ja antaa hätäisempien poistua ensin. Nythän sieltä ihan oikeasti ajetaan pihalle.
 

marse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vähän olen ihmetellyt, että miten tuo artukaisissa oleva halli on "kaukana". Tarkistin vielä google mapsistä, että matka turun keskustasta (se piste mihin google sen määrittää) on alle 10 kilometriä. Ajoaika noin 13 minuuttia ja keskustan toiselta puolelta vain 18 minuuttia. Lisäksi hallin ympärillä hyvin parkkitilaa kaikille, jotka sitä tarvitsevat.

Tämä onkin pääkaupunkiseudulla asuvana erittäin vaikea käsittää. Kymmenen kilometriä on Helsingissä melkoisen lyhyt matka, mutta 28 ensimmäistä vuottani Turussa asuneena voin todeta, että Turussa esimerkiksi hallia hieman lähempänä keskustaa oleva Länsikeskus on jo kaukana. Paitsi tietenkin, jos sattuu asumaan juuri tien toisella puolella.

Tämä on siinä mielessä kummallinen ajattelumalli, että erittäin suuri prosentti katsojista tulee kuitenkin paikalle autolla hallin sijainnista riippumatta. Myös aikanaan Kupittaalle katsojista erittäin suuri osa tuli autolla ja luulisi, että sillä ei ole mitään merkitystä, missä se halli itse asiassa sijaitsee. Kuitenkin Turussa näin ei monien puheiden perusteella vaikuttaisi olevan. Itse olen tosin tästä eri mieltä, enkä usko sijainnin juurikaan syövän yleisömääriä. Saatan kuitenkin olla täysin väärässä, enkä ole itse asunut Turussa pian 10 vuoteen, joten en tunne nykyturkulaisen sielunmaisemaa. Turun keskusta on perinteisesti tahallisesti tehty autoilijalle hankalaksi kaikenlaisine ajokieltoineen, mikä aikanaan siirsi ihmiset Myllyyn ja meinasi näivettää keskustaa pahastikin. Nykyään ehkä on toisin? Ainakin ruokaravintolakulttuuri on keskustassa kuulemma varsin vireää nykyään. Ehkä turkulaiset ovat nykyään jo niin hippejä, etteivät yksityisautoile pääharrastuksenaan?
 
Viimeksi muokattu:

Toivo Suursoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielestäni myöskään sijainti ei tuo kuin muutamia satunnaiskatsojia lisää. Marraskuun loska keleissä julkisilla peliin tulevat tasan tarkkaan ne, jotka kulkevat nytkin julkisilla. Keskustassa asuva voisi jopa jättää pelin väliin, koska ei viitsi autolla lähteä pientä matkaa, mutta kävely kuulostaa vielä kamalammalta.(hymiö) Ne jotka peliin haluavat, tulevat Gatoradeen. Näin kesän korvalla sitä miettii kävelymatkoja ja muita, mutta eipä tuolla Suomen talvisäässä niin kauhean kiva ole matsiin kävellä.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Täysin eri mieltä kahden edellisen kirjoittajan kanssa. Hienoa, että Turkuun saatiin joskus silloin näin hieno "monitoimiareena", mutta sijainti oli jo silloin ja on edelleen perseestä. Hallin rakentamisen aikoihin lätkäbuumi ja Palloseuran kultakausi olivat kuumimmillaan ja jengi jaksoi vaivautua sivukylälle pienestä vaivasta huolimatta. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja väitänkin, että hallin surkea sijainti on yksi tekijä Palloseuran laskeneisiin katsojamäärin.

Suunnitelmat uudesta areenasta ja sijainnista ovat toki aivan loistavia, mutta turkulaista päätöksentekoa pitkän aikaa seuranneena en ikinä usko niiden toteutumiseen seuraavaan kymmeneen vuoteen, jos koskaan. Varsinkin kun nykyisessä valtuustossa hilluu entistä enemmän kaikkea kehitystä vastustavia vihreitä ja vassareita.

Nykyinen halli on vieläkin hieno, mutta auttamatta väärässä paikassa.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Täysin eri mieltä kahden edellisen kirjoittajan kanssa. Hienoa, että Turkuun saatiin joskus silloin näin hieno "monitoimiareena", mutta sijainti oli jo silloin ja on edelleen perseestä. Hallin rakentamisen aikoihin lätkäbuumi ja Palloseuran kultakausi olivat kuumimmillaan ja jengi jaksoi vaivautua sivukylälle pienestä vaivasta huolimatta. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet ja väitänkin, että hallin surkea sijainti on yksi tekijä Palloseuran laskeneisiin katsojamäärin.

En ihan pysy logiikassasi mukana. Lätkäbuumi ja Palloseuran kultakausi = paljon katsojia. Kyllä ymmärrän. Ajat muuttuvat ja silloin sijainti ratkaisee? Eli Artukaisissa huonot yleisölukemat mutta keskustassa olisi edelleen yhtä isot yleisökeskiarvot kuin kultakaudella?

Itse en jaksa uskoa että sijainti toisi edes +1000 katsojaa/peli pitkässä juoksussa, kuten joku tuolla aiemmin uhosi. Tosin hallin rakentaminen saattaisi tuoda tuon buumin takaisin ainakin hetkellisesti.
 

Toivo Suursoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei pidä missään nimessä luulla ettenkö pitäisi uutta hanketta aivan loistavana. TPS saa varmasti uusia kannattajia ja katsojiakin tällä. Näkyvyys kaupunkikuvassa tulee olemaan myös parempi. Mutta turkulaisista ei saa matsiin kävelijöitä loskassa kauhean helposti. Talvella ihmiset vain mielummit ajavat autoa, oli se sitten Artukaisiin tai Ratapihalle. Parkkitilat kuntoon niin varmasti nousee yleisökeskiarvo. Tai pysyy korkealla alkuhuuman jälkeenkin.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Saapa nähdä, tuleeko sitä. Ja jos niin milloin. Tampereellakin aika pitkään ollut suunnitelmissa se areena, mutta vielä menee aika pitkään ennen kuin on valmista.

Tampereen ja Turun hankkeilla on selvä ero. Turussa ei tarvitse rakentaa mitään kantta vaan tyhjää maa-alaa löytyy, kun käyttämättöminä olevat raiteet puretaan pois. Tampeerella olisi halli jo pystyssä, jos ratapiha tai jotain muuta tarpeetonta tilaa sijaitsisi yhtä ytimessä kuin Turussa, mutta nyt kuvio menee niin, että ensin pitää saada aikaan kansi ja vasta sitten voidaan rakentaa käytössä olevien raiteiden päälle. Tampere poikkeaa Turusta merkittävästi siinä, että kaupungin keskustan rakennuspinta-alaa rajoittaa kaksi järveä, joiden rantaan halutaan asuinrakennuksia eli tilaa täytyy löytyy muualta – tässä tapauksessa raiteiden päältä.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En ihan pysy logiikassasi mukana. Lätkäbuumi ja Palloseuran kultakausi = paljon katsojia. Kyllä ymmärrän. Ajat muuttuvat ja silloin sijainti ratkaisee? Eli Artukaisissa huonot yleisölukemat mutta keskustassa olisi edelleen yhtä isot yleisökeskiarvot kuin kultakaudella?

No väännetään nyt rautalangasta: Hyvinä aikoina jengi jaksoi vielä lähteä periferiaan, kun menestystä tuli ja kiekkoilu muutenkin oli vahvassa nosteessa. Suurin kiekkobuumi on toistaiseksi ohi ja Palloseura sekoillut huolellisesti pitkän aikaa. Teoriani mukaan satunnaiskatsoja ei lähde hankalien yhteyksien päähän katsomaan matsia yhtä helposti kuin vähemmällä vaivalla esim. Kupittaalle. En todellakaan väitä, että jos halli olis heti ymmärretty rakentaa keskustan tuntumaan, katsojamäärät olis pysyneet ennallaan. Palloseuran pitkäaikainen koomailu ja liigan itsetekemä tylsä sarja verottavat katsojamääriä, vaikka halli olis rakennettu Kauppatorille. Jokunen sata katsojaa per peli olis paremmalla hallin sijainnilla voitu kuitenkin saada.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jokunen sata katsojaa per peli olis paremmalla hallin sijainnilla voitu kuitenkin saada.

Tuon kohdan voin allekirjoittaa itsekin. Muutamista sadoista varmaan puhuttaisiin. Jos pelkkä sijainti olisi ratkaisevaa, niin massathan olisivat siellä Kupittaalla katsomassa TuTon pelejä.

Mutta joo, sijainnin myötä saataisiin muita mahdollisuuksia kehittää toimintaa. Joten kuten todettu, alkuperäinen poliittinen sijaintiratkaisu oli täyttä järjen köythyyttä varsinkin kun kaupungissa olisi ollut tilaa rakentaa lähemmäs keskustaa.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Menee offtopiciksi, mutta onhan Turku muutenkin hajauttanut kaupunkisuunnitteluaan hölmösti. Keskustan lähistöllä olisi ollut tilaa, mutta joku Yli-Maaria on ollut pakko kaavoittaa. Samoin Halinen meni hieman väärään käyttöön.
 

The Priest

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Suunnitelmissa ollut päätyravintola Gatorade Centeriin hylättiin Turun kaupungin toimesta kustannussyistä, koska halliin ollaan hankkimassa uutta mediakuutiota.

Päätyravintolan kustannusarvio 250 000€ ja ideana saada D-pääty elävöitymään, koska lippuja sinne myydään nykyisellään suht huonolla menestyksellä.

Itse en oikein ole kartalla, että onko TPS rakentamassa itselleen uutta hallia vai remontoidaanko nykyistä Gatorade Centeriä pidemmälle käyttösuunnitelmalle...

Pitäisin tällaista erittäin hyvänä uudistuksena (tällaista ratkaisua tuo halli on jo kaivannut pitkään), mutta yhden katsomolohkon pitäisin ilman pöytiä ja tuoleja eli palvelisi siis pelkkänä seisoma-anniskelukatsomona.

http://www.is.fi/urheilu/art-2000005363430.html

Linkki vie Ilta-Sanomien uutiseen ja kuva on peräisin kyseisestä uutisesta.

Edit. lisätty pari riviä omia mielipiteitä
 

Liitteet

  • IMG_20170911_180749.png
    IMG_20170911_180749.png
    980,8 KB · kertaa luettu: 1 782
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös