Pesiskausi 2017

  • 238 576
  • 1 410

Crick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sotkamon Jymy, Ducks ja FC Barcelona.
EDIT: Minulle kerrottiin, että joku kirjoittaa Pesisforumille nimimerkillä Grainger ja väittää olevansa minä. Minä en ole rekisteröitynyt kyseiselle foorumille (enkä JA:n ohella minnekään muualle tällä nimimerkillä) ja olen kirjoittanut pesäpallosta vain Jatkoaikaan. Kaima näytti suoltavan melkoista paskaa nimissäni.
Ei mukavaa toimintaa tuollainen. Itse nyt sitten rekkasin tuonne, kun ensin ajattelin kovan jymyfaninkin saapuneen palstalle. Tosin ihmettelin, että kieli poskessa heittelit heti juttua sinne, mutta tuohan selittää sitten kaiken.

Ei oikein istu vielä Niilolle kolmonen, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa. On Jymyllä kyllä palettia pyörittää, että sikäli ei hätää. Ulkopeli on nyt paremmassa kuosissa, kun parina edelliskesänä samaan aikaan. Tosin odotellaan nyt ensin nuo kärkipelit tuosta ja katsotaan sitten uudelleen.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Ei nuo jutut Jymyn heikkoudesta aivan tuulesta temmattuja ole.

Ei todellakaan. Itse en vain ymmärrä sitä, että Jymyn kaltainen kestomenestyjä on jätetty mitalien ulkopuolelle ennen kuin kausi on alkanut. Tässä on nelisen kuukautta siihen, että mitaleja aletaan ratkomaan, enkä epäile hetkeäkään, etteikö Jymy olisi kehissä, kun pojan kohtaloa selvitellään. Ja vastoin järviseutulaisten varmoja odotuksia, Nälkämaan laulukaan ei olisi mikään hirvittävä yllätys.

@Crick, no eihän tuo kovin tyylikästä ole mustamaalata toista tuohon tapaan ja suoraan väittää olevansa sama tyyppi, mutta meitähän on moneen junaan.

Kiitokset vielä julkisestikin @NaPa, kun ilmoitit tästä, niin pääsi edes jatkoaikalaisille "puolustautumaan".
 

Crick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sotkamon Jymy, Ducks ja FC Barcelona.
No sillä lailla. Sinne hupsahti se jakso. KaMa pelasi hurmiossa joo, mutta pitäähän nämä vaan hoitaa. Kahteen viime peliin kaksi annettua (toinen harhalla) ja nyt heikkolyöntinen KaMa lyö jo neljä pinnaa. Tässä kohdin ei ollut sitten apua haparoivasta sisäpelistä. Uskon kyllä, että tämä hoituu jatkojen kautta.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Kotareilla KaMa otti kahdella ekalla miehen kotiin ja 2-1 KaMalle! Tärkeä voitto kotona Sotkamosta. Rytkönen oli todella kova. Ekaa kertaa tonni rikki katsojamäärässä ja loistava spektaakkeli, toivottavasti yleisöä tuo tämä voitto myöhemminkin.

Ihan hyviä voittoja on KaMa napannut, vaikka kärki ei vielä parhaiten toimikaan ja kotiutuksissakaan ei niin kovalla prosentilla osuta.
 

Crick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sotkamon Jymy, Ducks ja FC Barcelona.
Onnittelut KaMalle ansaitusta voitosta! Ei saanut Jymy eilisen kaltaista esitystä pöytään, mutta olihan kotijoukkuekin kova. Luotto oli toisen jakson jälkeen todella vahva, mutta ei vaan riittänyt tänään. Ehkäpä tuohon numeroille 1-3 olisi tehtävä jotain rukkausta. Onkohan kertaakaan tällä kaudella kärki tehnyt palotonta ajoa tuolla sapluunalla? Toinen mikä oli mielenkiintoinen, että koska Jymy ja Veto hävisi viimeksi samaan aikaan? Oliko tässä lähihistoriassa joku kerta vai muistanko aivan väärin?
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Yleisömäärät on vähäisii. Esim Tampereella Sotkamo-Seinäjoki pelissä oli väkee yli 1300 niin tänään tänään Raahessa ja Joensuussa päästiin yhteensä niukasti yli 1000.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Oli kyl monivivahteinen, läpäreitä ja pomppuja sisältänyt matsi.

KaMan ulkokenttä ja kuinka ryhmitys/psyyke kesti Supervuoron ja kotiutuslyöntien painetilanteet ehkä se kovin juttu. Taso ja tiiviys säily tokan jakson tilanteista huolimatta.

Tyylikkäitä kotiutuksia Joukainen/Lankinen, vaikkei matsi täydellinen ollutkaan. Ratkasuhetkillä sitten rautaa. Rytkönen oli ylikylä, Itavalo hyvä ja Pulkkinen pelas vaihteeks keskinkertaisen ottelun. Lilja vähän vaikeuksia päästä kentällä, lopussa tais päästäkin ja etenee hyvin. Sillanpää 3/5.

Roope Korhonen 5/9 lyötyä. Kovia lukemia, mutta tappion jälkeen mies soimasi itseään, että on osunut keppiin turhan epätasasesti. Kohonen 3-vaihto 4/4 ja Hartikainen onnistu pienemmällä vastuulla.

Onko KaMa perhonen, lintu vai kala? Aika näyttää. Jotenkin peli-ilmeessä, ulkopelissä, vaihtotilanteissa, lyöntivoimassa enempi innostuttavaa kuin aikoihin, olkoonkin ettei alkukausi olekaan sujunut täydellisesti. Mutta piilevää potentiaalia.

Kukas jymyläinen jäi kentälle vartiksi muiden lähdettyä junnujen piirittämäksi? Nimmareita ja yhteiskuvia. Oletin ekana että Kohonen, mutta fanikamerasta sai heikosti selvää. Kuka olikaan niin hienoa toimintaa ja pr-työtä.
 

Crick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sotkamon Jymy, Ducks ja FC Barcelona.
Roope Korhonen 5/9 lyötyä. Kovia lukemia, mutta tappion jälkeen mies soimasi itseään, että on osunut keppiin turhan epätasasesti. Kohonen 3-vaihto 4/4 ja Hartikainen onnistu pienemmällä vastuulla.
Roope nyt miltei aina soimaa itseään. Ehkä on vähän turhan kovatkin odotukset, mutta olihan tänään ihan ihmeellisiä poskiosumiakin. Joku toinen jokeri voisi räpätä kovempia tehoja Jymyn juoksuvoimalla, mutta ihan tyytyväinen olen Roopen panokseen.

Kukas jymyläinen jäi kentälle vartiksi muiden lähdettyä junnujen piirittämäksi? Nimmareita ja yhteiskuvia. Oletin ekana että Kohonen, mutta fanikamerasta sai heikosti selvää. Kuka olikaan niin hienoa toimintaa ja pr-työtä.
Eikö tuolla Kohosen valkoinen kypärä ollut päässä? Fanikamerasta sai tosiaan heikosti nimestä selvää, mutta useastihan Kode tuonne jää pyörimään ja nyt varmasti vielä enemmän yhteiskuvaa hamuavia ohjelman myötä.
 
Rytkönen oli ylikylä
Olen täysin pöytäkirjojen varassa, mutta oliko Rytkösen ensimmäinen peli numerona 2.? Toivottavasti paikat kestää ja jatkaa loppukesän kärjessä. On kuitenkin superpesiksen viihdyttävimpiä sisäpelaajia.

Kouvolassa KPL kylvetti Vimpeliä jaksoin 2-0. (6-1, 4-2).
Pessimistiset odotukset oli ennen pelin alkua, mutta ulkopeli toimii Koplalla käsittämättömän hyvin ja sisäpelissä tarvittavat juoksut syntyy vaikka sitten tuurilla.
ViVe:n kärki oli kyllä onneton tänään. Heikkala, Saukko ja jopa Kanala tössi mailanvarressa Haapakosken säestäessä samalla nuotilla. Saukolla mm. yksi 3-palon lyöntivuoro, Kanalasta 3 ykköspaloa, Haapakosken lyhyet otti Kivipelto tai Luoma. Heikkala taisi päästä kerran kakkospesälle. Kolmostilanteet 26-8..
Kanalalle tuomittiin 2. jaksolla uusi lyönti, koska kuulemma syötön aikana ''katsomosta kuului häiritsevää huutelua''. Mitään ''Väärä'' huutoa sieltä ei todellakaan kuulunut, joten ilmeisesti lukkarin nostaessa syöttöä samalla linjalla pitää olla kuten sunnuntaisin kirkossa virsien välissä. Uskomaton tilanne, joka satoi lopulta KPL:n pussiin, koska yleisö riemastui totaallisesti tuomiosta ja jokaisella ViVe:n lyöntivuorolla huuto oli korvia huumaava.

Hienoa KPL:n peliesityksistä tällä hetkellä tekee se, että sisäpelistä on revittävissä vielä todella paljon irti. Esim. Juha Korhonen ei osu palloon ollenkaan, joka on kuitenkin lähtökohtaisesti pääkotiuttaja nro. 1.
Tiistaina Sotkamo Helsingissä. Looking forward.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Yleisömäärät on vähäisii. Esim Tampereella Sotkamo-Seinäjoki pelissä oli väkee yli 1300 niin tänään tänään Raahessa ja Joensuussa päästiin yhteensä niukasti yli 1000.
Raahessa oli pelin aikana +7c ja Joensuussa +5c sekä satoi kaatamalla vettä liki koko pelin ajan.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Olen täysin pöytäkirjojen varassa, mutta oliko Rytkösen ensimmäinen peli numerona 2.? Toivottavasti paikat kestää ja jatkaa loppukesän kärjessä. On kuitenkin superpesiksen viihdyttävimpiä sisäpelaajia.

Oli joo. Pikaisen tarkistuksen jälkeen kauden eka peli jokerina, sitten seuraavat numero 6, edellinen 5 ja nyt sitten 2.

Koppareiden välistä maisemaan painunut lyönti 4Alussa tuli toki hyvään saumaan SoJyn tasotettua edellisessä vuorossa. Aika nappipelihän tää oli. Joukkueen paras tyhjälle kentälle, kakosvaihto sujui ja jalat kävi. Voisi sanoa onnistuneeksi vaihdoksi.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Joo ei ollut Vimpelistä haastamaan Kouvolaa tänään edes vähää alusta. Tähän voisi varmaan laittaa ne klassiset "mitään ottamatta Koplalta pois" jne. -fraasit

Olihan Vimpeli kyllä kehno tänään. Tavallaan tuo tukkoinen sisäpeli laittoi sitten pelin edetessä ulkopelinkin sakkaamaan ja toi tuskaa koko tekemiseen & yleiseen peli-ilmeeseen. Eiköhän tuo nyt tullut viimeistään todistettua, että ei J.Saukosta oli kovissa peleissä tuohon numerolle kaksi, eikä toki niin ole tarkoituskaan, kun kaikki äijät ovat pelikunnossa. Maksimi on se jokerin rooli, ja jos sinnekään mahtuu siinä tilanteessa, kun koko rosteri on käytettävissä.

Heikkalaa on paljon hehkutettu, mutta ainakin itselle kaverilla on vielä paljon todistettavaa, että voidaan puhua sen tasoisesta kaverista, jolla on lippu Vedon avausyhdeksikköön, kun kaikki äijät on terveinä. Tuohon kärkikaksikkoon tuo sisäpeli suurimmaksi osaksi tukehtui ja tuli Isoketoa ikävä. Ei päässyt oikein Kanalat ja Puputit niihin tilanteisiin lyömään mihin on tarkoitus. Sitten siellä on vasta Kanalat, Rinta-Ahot ja Haapakosket palanneet vaivojen jälkeen takaisin, niin hekään eivät vielä 100% iskussa ole. Eipä tässä, kaikki miehet vain terveiksi ja luottavaisin mielin kohti syksyä.

Mutta tosiaan, kyllähän KPL:kin hyvin pelasi/pelaa ja on etenkin tuolla kotonaan kimmoisalla kentällä vaikea voitettava. Syksyllä ei vain tuo pomppu tapaa nousta samalla tavalla, että siinäpähän hakkaavat pitkin kesää pomppua.. Toki siellä on taitavia lyöjiä ja muutakin osataan lyödä, mutta ilmeisesti nyt ainakin alkukaudesta etenkin kotona, niin tuota pomppua lähes kaikki vaihtotilanteet hakataan. Se ei palvele syksyä ajatellen kovinkaan hyvin.

Muutamat hyvät täsmähankinnat tälle kautta ja KPL on taas astetta vaarallisempi nippu. Etenkin lukkari Kivipellon hankinnan näen Koplalle jonkinmoisena lottovoittona. Hyvä ja terävä kaveri lautasella, eikä mikään ihan tuhnu myöskään sisäpelissä.

Onko KaMa perhonen, lintu vai kala? Aika näyttää. Jotenkin peli-ilmeessä, ulkopelissä, vaihtotilanteissa, lyöntivoimassa enempi innostuttavaa kuin aikoihin, olkoonkin ettei alkukausi olekaan sujunut täydellisesti. Mutta piilevää potentiaalia.
Hieno voitto KaMa:lta tänään ja varmasti teki etenkin joukkueen itseluottamuksen kannalta todella hyvää. Ja joo siis KaMa jätti mulle Veto, ja jonkun muun alkukauden pelin perusteella, sysipaskan kuvan, mutta tänään taas oli peli-ilme jo huomattavasti parempaa. Myös mm. Joukainen on alkanut vähän jo osumaan keskipalloon. Rytkönen oli hyvä veto tuohon numerolla kaksi ja kaveri pelasi tänään varsin mainion pelin.

Tosiaan myös ulkopeli oli aika kehnoa KaMa:lta ainakin Veto pelissä, mutta nyt siinäkin oli ihan eri ilme.

Kukas jymyläinen jäi kentälle vartiksi muiden lähdettyä junnujen piirittämäksi? Nimmareita ja yhteiskuvia. Oletin ekana että Kohonen, mutta fanikamerasta sai heikosti selvää. Kuka olikaan niin hienoa toimintaa ja pr-työtä.
Kohonenhan se oli. Eipä kukaan muu Superpesispelaaja kerää vieraskentillä järjestään tuollaista fanimäärää ympärillensä.

Ps. Taitaa tulla hullut pelimäärät katseltuja pelejä allekirjoittaneelle tälle kaudella. Nimimerkillä tänään taas alkaen ensimmäisestä klo. 15 Pattijoki-Imatra pelistä tuonne KaMa-Jymy loppuhuipennukseen saakka Ruudun äärellä.

Ei todellakaan. Itse en vain ymmärrä sitä, että Jymyn kaltainen kestomenestyjä on jätetty mitalien ulkopuolelle ennen kuin kausi on alkanut. Tässä on nelisen kuukautta siihen, että mitaleja aletaan ratkomaan, enkä epäile hetkeäkään, etteikö Jymy olisi kehissä, kun pojan kohtaloa selvitellään. Ja vastoin järviseutulaisten varmoja odotuksia, Nälkämaan laulukaan ei olisi mikään hirvittävä yllätys.
Sulla on nyt jäänyt tämä sama levy / eräänlainen martyyri vaihde päälle. Jotenkin näyttäisi ottavan koville, että Jymy on ehkä jossain ennustuksessa aseteltu sijoille 3 tai jopa 4. Tai että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Jymylle ei ole annettu ennakkosuosikin viittaa vaan sitä on soviteltu Vedon harteille.

Kuitenkin mitä itse on nähnyt/lukenut pelaajien ja pelinjohtajien haastatteluja, mediaa, keskustelupalstoja, niin Jymy on aseteltu poikkeuksetta sijoille 2-3. Ei "jätetty mitalien ulkopuolelle".

Myöskään en usko kovinkaan monen laji-ihmisen ajattelevan, etteikö Jymy olisi taistelmassa mitaleista ja mahdollisesti taas siitä kirkkaimmasta syksyllä. Ja kyllä "Nälkämaan laulukaan ei olisi mikään hirvittävä yllätys" en usko, että tuotakaan kovin moni kiistää. Joten nyt koita päästä näistä ennustuksista yli ja antaa pelin ja kauden näyttää.

-

Jos nyt muutama sananen yleisellä tasolla vielä Jymyn pelistä, niin ulkopeli on ollut pääosin kuosissa ja varmaan parempaa kuin parina edellisenä kautena tähän vuodenaikaan. Nythän sinne tuli Hartikainen ja toinen Rautiaisista takaisin ulkopeliin, niin myös rosterin osalta tuo alkaa näyttää hyvältä. Kokonaan en tämänpäiväistä KaMa peliä nähnyt, mutta tänään taisi jokunen annettu juoksu olla ja ehkei se Jymyn kenttä ollut tiiviimilläänkään.

Sisällä tuossa on ihan hyvä järjestys ja sapluuna, millä Kuosmanen on lähtenyt peluuttamaan, mutta kyllähän siinä vastustujan näkökulmasta voi huokaista, kun ei ole sitä Komulaista heittää tilanteeseen kuin tilanteeseen valtavan läpilyöntiuhkansa kera. Aina niin vaarallinen esim. kahden palon ykköstilanteessakin. Eli lyöntivoimaa on poistunut ja tilalle tullut enemmän "nallipyssymäisyyttä", mutta toki myös lisää nopeutta siinä samalla.

Mielenkiintoista nähdä, miten tuo kolmen kärki tulee kauden mittaan muodostumaan. Tosiaan perusajolähtötilanteita ei ilmeisesti ole kovin paljoa vielä tämä kolmikko onnistunut Roopelle/Tonille muodostamaan. Nopeita jalkoja on paljon, mutta löytyykö oikea pelaaja numerolle kolme?

Vedon näkökulmasta: Joensuu ei tällä hetkellä hetkauta kovinkaan paljon. Kumpaa pidän suurimpana uhkana tällä hetkellä mestaruuden tiellä Jymyä vai KPL:ää, en tiedä, ehkä kuitenkin Jymyä, vaikka Kopla on juuri nyt omissa papereissani inasen edellä.
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kouvolalta kerrassaan vahvaa tekemistä tänä kevätkautena. Toki nimilista on komea ja rosteri varmasti kallis, joten sinällään tulosta pitääkin tulla, mutta näin vakuuttavaan menoon ei varmaan juuri kukaan uskonyt. Häikäisevin seikka on tuo ulkopelin kehittyminen. Parina viime vuotena KPL:n on erottanut kärkikolmikosta vahvimmin ulkopelin pitävyys, mutta nyt alkukauden perusteella Kouvola on jopa sarjan paras joukkue räpylässä. Iso tunnustus tästä Eero Pitkäselle, mutta ennen kaikkea uudelle lukkarille Janne Kivipellolle, jonka hyvyyttä ei varmasti ihan täydellisesti tajuttu Alajärven heikon joukkueen lautasen äärellä.
 

Steus

Jäsen
Kanalan uusittu lyönti oli kyllä parasta, mitä Kouvolassa on hetkeen nähty. Yleensä vain Mustakeltaisten pieni, mutta pippurinen kannattajaryhmä on möykännyt syöttöjen aikaan, mutta nyt koko stadion oli mukana möykässä. Moista ei olla Kouvolassa nähty sitten Kiri-sarjan 2015, vaan tunnelma on ollut varsin kirjastomainen. Siihen päälle vielä selvä voitto hallitsevasta mestarista, niin pelissä olleet tulevat varmasti myös toisen kerran Koplan peliin.

Kotiin päin vetäen voisin väittää, että Kivipelto on ollut alkukauden paras lukkari. Siihen vielä sarjan yksi kovakätisimpiä etumiehiä (Luoma) ja siepparin roolin omaksunut Toikka, niin Koplan etukenttä on huomattavasti aikaisempia kausia parempi.

Vedon osalta tuskin kannattaa olla huolissaan. Isoketo kärkeen, Saukko jokeriksi, Haapakoski ja Kanala täyteen pelinkuunton, niin johan alkaa taas tilannetta tulemaan. Sotkamon osalta kantaisin yhä huolta siitä, ettei joukkueessa ole täysikuntoista päävaihtajaa.

Joensuussa Kallion merkitys on äärettömän kova. Kärkijengejä ei voi haastaa, jos Jussila joutuu lyömään tyhjään kenttää. Mitat täyttävää etenijäjokeria ei ole.
 
Kotiin päin vetäen voisin väittää, että Kivipelto on ollut alkukauden paras lukkari. Siihen vielä sarjan yksi kovakätisimpiä etumiehiä (Luoma) ja siepparin roolin omaksunut Toikka, niin Koplan etukenttä on huomattavasti aikaisempia kausia parempi.
Ei tuossa juuri kotiinpäinvetoa ole, jos käyttää mittapuuna kolmostilanteita ja päästettyjä juoksuja.
Mainitsit suurimman syyn KPL:n kehittyneelle ulkopelille. Lisäksi esim. Toikalla on oikeastaan pienempi tontti etukentällä viimekauteen verrattuna, jonka hoitaa mallikkaasti paremmalla tuloksella.
KPL Harjoitteli talvikaudella n. 70% lajiharjoituksista ulkopeliä, joka nyt näkyy ja kasvaa hedelmää. Hyvin kylvetty siemenet.

Huomenna SoJy-KPL Helsingissä. Pomppu ei kentästä nouse, joten Koplan osalta lyöntijärjestys todennäköisesti muuttuu.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Kempele vei 1-0 vs KaMa.

Ekalla jaksolla 3-tilanteet 6-6 ja juoksut 2-2. Molemmin puolin tiivistä ulkopeliä. Turhaa jossittelua, mutta 4L, 2-2, kaksi paloa ja takapesät täynnä. Sellanen aggressiivinen yllätysotto heti Joukaisen ekalla. Jos ois onnistunut, olis toki näyttänyt hyvältä. Ei onnistunut. Kun yhestä juoksusta kiinni ja ukko kolmosella, olisin pistänyt kyllä vapaata ja kunnon painepalloa, josko sirvahtais. Sitten vikalla pallo taivaalle ja Lankinen yrittämään.

Mistä päästäänkin siihen, että vahva alku Joukaiselta kun iski kaksi ekassa vuoroparissa. Sitten tulikin kuusi epäonnistumista putkeen. 2/9. Toki ollut hyviä matseja alla ja vahva startti tähänkin, mutta nyt vähän heikompi putki. Ja jos kerta otetaan yllätysottojakin, miksei vois yllättää ja heittää välillä Lankisenkin ekana, ainakin yhden palon tilanteessa. Nyt pääs kokeilemaan koko pelissä vain kahdesti. Ollin painuvat kumurat sai jatkoa yhden verran.

Rytkönen tyhjään kenttään 6/6, -viidesti kolmoselle muttei kertaakaan kotiin, -Itävalo kakkosvaihto 6/7, Pulkkinen kolmosvaihto 5/6. Lilja toi pelin alussa yhden, mutta kentälle vain 3/8. Takkuaa, joku epäonnistuminen ja menettää sen röyhkeän itseluottamuksen joka numerolla 1 pitäs olla.

Sillanpää 0-tilanne 1/2, eteni kahdesti kolmoselle. Kivelä tyhjälle kentälle 3/4 mutta ei oikein ollut yritystäkään rakentaa kärjen takana.

Aika tasavahvat jengit ja Kempele tänään kotikentällään jakson verran terävämpi, teki vähempi virheitä, harhaheittoja ja ansaitsi kaksi pistettään. KaMa tuli toisen jakson ekan alottavaan ja se sisävuoro meni ihan ohi virheineen. Jotenkin huolimaton sisääntulo. Toki rakensivat vielä viisi 3-tilannetta kun olivat edelleen pelissä kiinni, mutta Ollin kotiutusta lukuunottamatta ruuti oli märkää. Jokunen heikko ulkopelisuoritus, harhaheitto ja peli oli paketissa. Näitä tulee ja menee, mutta äkkiä tää taso ei riitäkään.

Torstaina kuuma KoPLa kotikentällä. Iso haaste vai mahdollisuus?

3/7 onnistunut jokeri Ossi Meriläinen kuumeni laittomaksi tuomitusta puhkasustaan ja toi fyysisen preesenssinsä ihan syöttötuomarin rinnuksiin kiinni, huudon kera. Keltasella selvisi, monien mielestä vähemmästäkin on nähty punaista.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Imatralla oli tänään ilmeisesti todella kummallinen ottelu?

Jokerina aloitti Konsta Kurikka, joka on vielä peruskoululainen. Tämä peruskoulupoika joutui tai pääsi kesken pelin myös ulkokentälle ja pelasi siellä ilmeisesti erittäin hyvin. Lisäksi Imatran numero 1 eli Lauri Kaartokallio löi ajolähdössä kunnarin (1+3), mikä on yhtä harvinaista kuin Suomen futismaajoukkueen voitto, eli ehkä keskimäärin kerran kaudessa koko Superpesis mukaan lukien.

Sotkamo pelasi odotetun vahvasti Helsingin vinolla futisstadionilla ja aiheutti Koplalle kauden ensimmäisen tappion. Koplalla räpylä ei pitänyt aivan yhtä hyvin kuin Sotkamolla ja pelinjohtajat kertoivat pelin voittajan ratkenneen tästä syystä. Mielestäni vielä suurempi ero oli kotiuttajajokereiden eli Korhosten saldoissa: Roope Korhonen (6/6) ja Juha Korhonen (0/4).
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Imatralla oli tänään ilmeisesti todella kummallinen ottelu?

Jokerina aloitti Konsta Kurikka, joka on vielä peruskoululainen. Tämä peruskoulupoika joutui tai pääsi kesken pelin myös ulkokentälle ja pelasi siellä ilmeisesti erittäin hyvin. Lisäksi Imatran numero 1 eli Lauri Kaartokallio löi ajolähdössä kunnarin (1+3), mikä on yhtä harvinaista kuin Suomen futismaajoukkueen voitto, eli ehkä keskimäärin kerran kaudessa koko Superpesis mukaan lukien.

IPV:n kakkoskärki toimi tänään paljon paremmin kuin ykkönen, josta kertoo tuo Kaartokalliolle osunut ajon purkukin. Lisäksi IPV antoi yhden miehen verran tasoitusta ottelun toisesta vuoroparista lähtien Juhani Myyryläisen saatua Kari Kellokosken lyönnin suoraan kypärään. Myyryläinen makasi pitkään kentän pinnassa, kunnes vietiin ambulanssilla sairaalaan tutkittavaksi. Pelin aikana saatiin huojentava tieto että mies selvisi säikähdyksellä. Osuman kovuudesta kertoo jotain se, että kypärä halkesi.

Ottelu oli muutenkin varsin kaksijakoinen supervuoroa myöten, mutta onneksi kotijoukkue lopulta klaarasi kaksi pistettä. Jokainen saatu piste on nousijalle tärkeä kun niitä syksyllä ynnäillään.
 

Steus

Jäsen
Imatran ja Alajärven välinen ottelu oli kyllä kummallinen, etenkin supervuoron osalta. 4-0:sta Mikkolanahon saumavedolla kavennus 4-1:een ja sitten kopparin avustuksella tasoihin. Imatralla on tällä kaudella pelattu yleisöön varmasti meneviä pelejä.

Sotkamon ja KPL:n ottelu puolestaan paljasti jälleen kerran sen, ettei pesis kuulu futiskentille. Jymy sai molemmilla jaksoilla pään auki alustasta johtuvasta räpylävirheestä ja sen jälkeen Roope pistikin molemmilla kerroilla juoksun arvoisen tillikan. Kenttä on molemmille toki sama, mutta toisen joukkueen harjoitusmäärät kyseisellä kentällä ovat moninkertaiset toiseen. Omiin virheisiinsä ja Jymyn hyvyyteen KPL lopulta kuitenkin kaatui. Roope vei Korhosten taiston ja etenkin Kosti Rautiainen teki kovia ulkopelisuorituksia pysäyttämällä 3-4 rajakovaa, joilla KPL olisi saanut peliä pyörimään ja palotonta ajoa päälle. Nyt niitä ei tainnut tulla yhtään kappaletta. KPL:stä Nurmio jatkoi vahvoja otteitaan, vaikka piikkarin pettäminen höpöhöpökentällä maksoikin suht kovassa paikassa juoksun.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
KPL:stä Nurmio jatkoi vahvoja otteitaan, vaikka piikkarin pettäminen höpöhöpökentällä maksoikin suht kovassa paikassa juoksun.
Tähän haluan tarkentaa, että ei oikein edes voida puhua piikkarista, koska höpöhöpö-kentälle ei saanut käyttää minkäänlaisia piikkejä, mikä on aivan järjetöntä. Jo pienellä vesisateella tuo tekonurmi on älyttömän liukas.
 

Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Mää en kyllä jumalauta kykene ymmärtämään, minkä vuoksi Helsingin ottelu on joka vuosi pakko tunkea jalkapallo alustalle. Minkä takia peliä ei voida pelata Meilahdessa? Jos ahdasta tulee, hommatkoon siirtokatsomoita. Pitäisi onnistua Helsingissä. Mielestäni todella huonoa promootiota, sama kun veisi lätkäpelin kyntöpellolle. Mitään ei ole opittu vuoden 2010 Itä-Länsi tapahtumasta Finnair- stadionilla, jossa helvetin isolla valheella saatiin yleisömääräksi naurettavat 5000. Helsingissä.
 
Mää en kyllä jumalauta kykene ymmärtämään, minkä vuoksi Helsingin ottelu on joka vuosi pakko tunkea jalkapallo alustalle. Minkä takia peliä ei voida pelata Meilahdessa? Jos ahdasta tulee, hommatkoon siirtokatsomoita. Pitäisi onnistua Helsingissä. Mielestäni todella huonoa promootiota, sama kun veisi lätkäpelin kyntöpellolle. Mitään ei ole opittu vuoden 2010 Itä-Länsi tapahtumasta Finnair- stadionilla, jossa helvetin isolla valheella saatiin yleisömääräksi naurettavat 5000. Helsingissä.
VIP-Tilojen vuoksi. Meilahdessa olosuhteet VIP-vieraille ei ole mistään kotoisin, joten siksi pelit pelataan tuolla naurettavalla alustalla. Huvittava syy, mutta varmaan Pyysalo ja kumppanit haluaa kestitä vieraitaan kunnon tiloissa.
Peli itsessään oli tylsää katsottavaa juurikin johtuen alustassa. Rajat ei näkynyt vähääkään tv:n välityksellä ja pesäpallon hienous poistui tuossa kaukalossa kokonaan.

Nyt Hyvinkää-Joensuu Pihkalassa. Toivottavasti tulee paljon läpilyöntejä ja tapahtumia sisältävä peli. Supervuoroonhan tämä menee.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Näinköhän ykköspesiksen puolella kukaan saa tällä kaudella kuriin tuota SiiPen ja varsinkin Kimmo Lukkarin lyöntipeliä? Tänään hakivat näköjään 0-2 voiton kärkikamppailusta Haminassa ja Lukkarille vaatimattomat tehot 1+7. Viidessä pelissä tehot näköjään nyt yhteensä 4+27. Käsittääkseni suht kovaa jälkeä tuo. Toki tilastojen valossa Siilinjärvellä toimii myös ulkona homma tällä hetkellä. Muutoinhan tuolla ykkösessä myös Hamina on myös aloittanut jopa yllättävän hyvin kauden ja tehoja on löytynyt sielläkin mailan varressa.
 

NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Peli itsessään oli tylsää katsottavaa juurikin johtuen alustassa. Rajat ei näkynyt vähääkään tv:n välityksellä ja pesäpallon hienous poistui tuossa kaukalossa kokonaan.

Nyt Hyvinkää-Joensuu Pihkalassa. Toivottavasti tulee paljon läpilyöntejä ja tapahtumia sisältävä peli. Supervuoroonhan tämä menee.

Kaukalossa vaan tuppaa erilaiset taitolyönnit pääsevän oikeuksiinsa. Niinkuin Lammilakin ennakkohaastattelussa totesi, peli alustoineen oli heille oikein tervetullut, jotta pääsee suorittamaan muutakin kuin sitä mistä Kopla on nykyisin kaikkein tunnetuin. Kouvolasta ainoastaan Laakso ja Nurmio onnistui tässä. Lehdistötilaisuudessa etenkin Pitkänen kommentoi, että alustassa ei ollut mitään vikaa ja että asiasta on nostettu turhaan liian iso numero. Lisäksi kun on kritisoitu, että Jymy on päässyt harjoittelemaan kentällä enemmän niin Pitkänen kuittasi senkin, että ei taaskaan osattu hyödyntää kenttää - joukkueesta suurimmalla osalla on kuitenkin kokemusta tuosta kentästä. Hieno mies ilman turhia selittelyjä.

Pihkalan lentokentällä nähtiin muuten eilen puolet vähemmän juoksuja kuin Töölön kaukalossa..

KaMa se vaan on melkoinen tilastokummajainen, tänään pataan Kouvolalle. Kotona paha vastus, mutta mikä erikoisinta niin yhdeksään peliin juoksusuhde 28-54 ja silti viisi voittoa.
 

Tori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
KaMa se vaan on melkoinen tilastokummajainen, tänään pataan Kouvolalle. Kotona paha vastus, mutta mikä erikoisinta niin yhdeksään peliin juoksusuhde 28-54 ja silti viisi voittoa.

KaMa:n toivoisi pärjäävän pitkässä juoksussa kun hyvin ansiokasta juniorityötä tekevät, A_junnujen puolella muistelen tulosten olleen huippua.

Huddersfield tuli mieleen tuosta KaMan negatiivisesta juoksuerosta, nousivat Premier Liigaan vaikkakin ykkösen tai Championsin runkosarjan maaliero päätyi pakkaselle ...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös