HIFK tarvitsee uusitun hallin – Helsinki Garden tervetuloa!

  • 1 537 155
  • 5 587

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
En millään haluaisi häiritä tuota ranteiden auki viiltelyä, mutta käytännössä kaupungin puolelta hallihanke on jo hyväksytty. Homma on nyt ihan HIFK:n ja kumppaneiden käsissä. Jos suunnittelevat pytinkinsä tiedossa olevien reunaehtojen mukaan, niin mitään esteitä ei ole, eikä tule. Jos perseilevät suunnitelmien kanssa, niin sille sitten ei voi mitään. Siellä pitäisi olla riittävästi ammattitaitoa tehdä se homma oikein, joten perseilyä ei pitäisi olla tulossa.

Vapaavuoresta tulee pormestari, ei diktaattori. Pormestari toimii myös kaupunginhallituksen puheenjohtajana eikä sillä ole sen kummemmin valtaa torpata tai edistää hallia. Vihervasemmisto on jo hallin hyväksynyt, vaikka se kuinka lätkäjätkiä ahdistaisi. Ei tämän enempää tällä kertaa. Voitte jatkaa ranteiden viiltelyä ja valittamista siitä, että kaupungin suostumuksella HIFK saa käyttöönsä helvetin hienon hallin käytännöllisesti katsoen ilmaiseksi. On se saatana niin väärin ja aina meitä sorretaan!

Juu, monesta asiasta samaa mieltä, mutta ei kaupungin toimintakaan ihan puhtaita papereita saa. Aivan liikaa ollut vatulointia ja hidastelua projektin kohdalla. Toki tässä on ihan Suomen lainsäädännöstäkin johtuvia viivästyksiä, ja pahimmat kaavavalitukset taitavat olla vasta edessä. Enkä mä nyt haluakaan, että aivan villisti pitäisi saada kenen hyvänsä saada rakentaa mitä vaan minne vaan, mutta onhan tämä kymmenen vuoden pallottelu nyt vähän liikaa, kun toteutuessaan kuitenkin aika moni tästä projektista hyötyy niiden asuntosijoittajien lisäksi myös.
 

Hewle

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikka Vapaavuori on tunnettu Jokeri -kannattaja, hän on ilmoittanut että hänen mielestä Nordikselle pitäisi saada uusi halli.

Vapaavuorihan juuri hiljattain totesi olevansa IFK:n kannattaja niin kuin aika moni muukin tässä kaupungissa ;)

Muistaakseni olet ollut tästä Garden hankkeesta hyvin perillä joten jos on jotain infoo jota täällä ei ole vielä ollut ja jonka voisi tänne jakaa niin anna palaa !
 

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aivan liikaa ollut vatulointia ja hidastelua projektin kohdalla. Toki tässä on ihan Suomen lainsäädännöstäkin johtuvia viivästyksiä, ja pahimmat kaavavalitukset taitavat olla vasta edessä.
Ihan yleisesti tiedossa oli, että tuon alueen yleiskaavaa rustattiin tässä viime vuosina, eikä tuohon tulla tekemään yhtään mitään ennenkuin se homma on selvä. Kysykää HIFK:lta, miksi piti tarinoida, että halli on valmis jopa ennenkuin kaava on valmis. Tasan varmasti siellä tiedettiin toi yleiskaavahässäkkä.

Kunhan se yleiskaava tulee lopullisesti voimaan, niin kaavavalitukset eivät tule olemaan hallille mitenkään merkittävä ongelma, kunhan se suunnitellaa kaavan mukaiseksi. Tuon ei pitäisi olla ongelma, koska yleiskaavaa tehdessä hallihanke on otettu huomioon. Toisin sanoen, vain oma perseily esim kaavan vastaisella suunnitelmalla voi tuoda ongelmia.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Mielenkiintoista että Everi on (ollut?) mukana myös tänään esitellyssä Turun elämys- ja tapahtumakeskushankkeessa.
Everi tuntuu olevan näissä aina mukana, on myös mukana Jyväskylän Hippos2020 hanke kokonaisuudessa.

Jyväskylän Hippos2020

Vastaavanlaista kiinteistöhanketta Helsingissä edistävä Timo Everi on lisäksi asiantuntijana mukana hankkeessa, ja hänen kokemuksensa hybridikonseptin kehittämisestä on arvokasta pääomaa Hippos2020-hankkeelle.

Jyväskylän kaupunki: ajankohtaista: Uutisarkisto
 
Viimeksi muokattu:

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En tiedä onko Everi niin kova jätkä, mutta onhan se mahdollista, että hän on mm. Turun hankkeessa mukana ihan vaan vittuillakseen kaikille Tuomas Rantasille ja muille kaupungin näköalattomille puuhastelija-päättäjille - jos Tampereella ja etenkin Turussa tehdään valtavat tapahtuma-areenat, jotka keräävät Helsingin alueelta konsertit, isot yleisötapahtumat ja huomion, voi jollekin tulla mieleen, että olisi sen Gardeninkin vinut rakentaa.

Tuskin kuitenkaan - mikäli ihmismieltä yhtään tunnen, niin ne jotka eväsivät, eivät edes muista mitä tekivät ja niitä, jotka tilaisuuden näkivät, vituttaa menetetty mahdollisuus entistä enemmän.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Eiköhän Everi ole mukana ihan vaan siksi, että on varmasti aika hyvin saanut kokemusta siitä, mitä tällainen yksityisrahalla polkaistava projekti voi tuoda eteen. Ei tarkoita mitään Gardenin osalta, eikös tuo etene ihan raiteillaan tällä hetkellä.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
"Suomessa on vuonna 2022 todennäköisesti kolme kansainvälisen liiton kriteerit täyttävää pelipaikkaa. Ne ovat Helsinki Garden, Hartwall-areena sekä Tampereen areena. Jos Turun tuoreen hallisuunnitelman asiat etenevät joutuisasti, saattaa pelipaikkavaihtoehtoja olla jopa neljä."

Mitä paskaa Iltalehti nyt kirjoittaa? Kisaturistit pääsevät mahdollisesti ihailemaan paikkaa mihin halli tulee. Se olisikin jo hyvä alku.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
http://www.iltalehti.fi/jaakiekko/201706282200232882_jk.shtml

Linkin takana Iltalehden uutisessa spekulointia MM-kisojen pelipaikoista, jossa tilannekatsaus uusien hallisuunnitelmien etenemisestä. Pitää kyllä näin ulkopuolisena sanoa, että pahasti tuntuu olevan vielä Gardenin kohdalla puurot ja vellit sekaisin, tai sitten Everi ja Kilpimaa on vaan valinnut kohtuullisen ylimielisen lähestymistavan asiaan. Kumpikaan vaihtoehto ei tosin ole mitenkään luottamusta nostattava asia. Siinä missä Turussa ja Tampereella tuntuu olevan varsin selvät sävelet projektista, saa Gardenista sen vaikutelman, että projektiin liittyvät asiat ovat jotakuinkin alusta loppuun levällään kuin Tukiaisen jalat.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Vielä kun tietäisivät mitä ovat sinne rakentamassa, lainaus Iltalehden jutusta:

Helsinki Garden

Projektin tilanne:

- Viedään hankkeen teknistä suunnittelua eteenpäin, muun muassa palo- ja LVI-suunnittelua sekä turvallisuusasioita. Ei enää piirrellä kuvia paperille, sanoo Everi.

Oletettu valmistumisaika:

- Jokaiseen kunnallisen hankkeen päätöksentekoon liittyy niin paljon asioita, että en halua arvioida. Rakentamisaikataulu on vähän helpompi arvioida. Kun siihen vaiheeseen päästään, niin noin 2-2,5 vuotta siihen menee. Hivenen toki riippuu lopullisesta suunnitelmasta, Everi valottaa.

Suunniteltu yleisökapasiteetti kiekkopeleihin:

- Riittävä pääkäyttäjälle, eli HIFK:lle. Täyttää myös suurtapahtuman vaatimukset. Lasketaan penkit kun on valmista.

- Konseptin lopullinen muoto on haussa. Tavoitteena on rakentaa poikkeuksellisen muuntokelpoinen areena, Ilkka Kilpimaa sanoo.

Muuta: Tapahtuma-areenahankkeen käynnistäjä on HIFK. Sijoituspaikka on Töölö.
 

Puta Madre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYJ
Itselleni tuo oli ihan ok juttu, kun suunnitellaan LVI-suunnittelua, niin tehdään jo varsinaisia piirrustuksia. Ei niitä mihinkään alustaviin papereihin turhaan piirrellä.
Tuo kunnanllinen hankkeen päätöksenteko nyt ei yllätä, mutta eiköhän se kohta ole lausuntokierroksella, josta kerätään vastustus ja sitten alkaa vasta se taistelu.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Mahtavaa, nyt piirrellään paperille vessanpönttöjä ja palohälyttimiä, minäkin voisin tehdä saman asian. Onkos niillä jo tiedossa, minkälaiseen mökkiin nämä tullaan asentamaan?
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Ja täytyy ottaa huomioon, että YHTÄÄN LUPAA YHTÄÄN MIHINKÄÄN konkrettiseen ei ole haettu ja saatikka saatu. Kuvia saa kuka tahansa piirtää ja suunnitella minne haluaa. Voisin itsekin piirrättää vaikka hirsimökin eduskuntatalon nurmikolle. Suunnittelulupa, mikä on saatu, voidaan hakea tai olla hakematta. Näkisin edes yhden todella varteenotettavan, etenevän ja IHAN OIKEAN suunnitelman. Siten että asiaa viedään eteenpäin sellaisella kiimalla, että pari kaivinkonetta voisi parkkeerata parkkipaikalle.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ihme kitinää nyt tästäkin. Tosiasiassahan hanke menee nyt eteenpäin ja käytännössä kaupungille käy tuo Nordiksen tontti ja alustava suunnitelma, joten aikanaan luvat kyllä järjestyy. Valitusprosessit ovat sitten oma lukunsa.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Ihme kitinää nyt tästäkin. Tosiasiassahan hanke menee nyt eteenpäin ja käytännössä kaupungille käy tuo Nordiksen tontti ja alustava suunnitelma, joten aikanaan luvat kyllä järjestyy. Valitusprosessit ovat sitten oma lukunsa.
Toivottavasti ja uskoakseni menee ja hyvä niin. Tosin 2022 taitaa tulla liian nopeasti, mutta toivottavasti olen väärässä. Ja @Puta Madre niitä LVIS-, tele- ja turva- ja palosuunnitelmia tehdään ihan alkuvaiheessa ihan tilavarauksia silmälläpitäen, paljon ennen rakennuksen varsinaisia suunnitelmia. Toki muuttuvat useimmiten moneen kertaan.
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Ihme kitinää nyt tästäkin. Tosiasiassahan hanke menee nyt eteenpäin ja käytännössä kaupungille käy tuo Nordiksen tontti ja alustava suunnitelma, joten aikanaan luvat kyllä järjestyy. Valitusprosessit ovat sitten oma lukunsa.
Niinpä, kaveri sanoi että sen kun rakennat. Eiköhän lupien hankkimiseen vaadita vähän muutakin. Eniten pelottaa se että suunnitelmat ovat vieläkin tällä, joo joo, tolalla. Niin tai sitten mennään kuten vanhoina hyvinä aikoina, kaivetaan ensin monttu ja valetaan perustukset. Sitten haetaan luvat kun joku oli jo luvannut...
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Niinpä, kaveri sanoi että sen kun rakennat. Eiköhän lupien hankkimiseen vaadita vähän muutakin. Eniten pelottaa se että suunnitelmat ovat vieläkin tällä, joo joo, tolalla. Niin tai sitten mennään kuten vanhoina hyvinä aikoina, kaivetaan ensin monttu ja valetaan perustukset. Sitten haetaan luvat kun joku oli jo luvannut...
Mikä sua tässä nyt hiertää? Kaupungin kanssa on asiassa edetty koko ajan ihan asiallisella vuoropuhelulla, ja sieltä päin on kyllä vihreää väläytelty, eikä ongelmia ole näillä näkymin tiedossa. Varmasti joistain asioista väännetään, mutta toteutus ei ole uhattuna. Toki kaikki on varmaa vasta, kun paperit ovat kunnossa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Ihme kitinää nyt tästäkin. Tosiasiassahan hanke menee nyt eteenpäin ja käytännössä kaupungille käy tuo Nordiksen tontti ja alustava suunnitelma, joten aikanaan luvat kyllä järjestyy. Valitusprosessit ovat sitten oma lukunsa.

Eihän tässä kukaan sen enempää kitise, mutta vituttaa nuo povailut kuinka kiekko putoaa jäähän 2022. Ei ole tapahtumassa. Samalla lailla kuin kahden vuoden päästä ihminen ei ole Marsissa eikä itseohjautuvat autot ole vallanneet teitä.

Silti tuollaisia aikatauluja esitetään.
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Mikä sua tässä nyt hiertää? Kaupungin kanssa on asiassa edetty koko ajan ihan asiallisella vuoropuhelulla, ja sieltä päin on kyllä vihreää väläytelty, eikä ongelmia ole näillä näkymin tiedossa. Varmasti joistain asioista väännetään, mutta toteutus ei ole uhattuna. Toki kaikki on varmaa vasta, kun paperit ovat kunnossa.
Ei tässä nyt varsinaisesti mikään hierrä. Mutta tähän pitäisi, niin hullulta kuin se kuullostaakin, saada "Hjallis" puikkoihin ajamaan asiaa eteenpäin. Hjallis tai vastaava yhtä hullu liikemies.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ei tässä nyt varsinaisesti mikään hierrä. Mutta tähän pitäisi, niin hullulta kuin se kuullostaakin, saada "Hjallis" puikkoihin ajamaan asiaa eteenpäin. Hjallis tai vastaava yhtä hullu liikemies.
Joo, eiköhän me pidättäydytä näissä nykyisissä, ettei mene tämäkin areena pakkomyyntinä venäläisille. Sulla on selvästi joku käsitys, ettei projekti etene ollenkaan. Tällä hetkellä tilanne on se, että kaupunki myönsi sen suunnitteluvarauksen, johon sisältyi vuoden määräaika, jota ennen hanke ei edes voi edetä virallisesti enempää, taustalla toki tapahtuu koko ajan.

Ja ois tuon vuoden 2022 kisoilla spekuloinnin voinut munkin puolesta jättää pois. Tosin Everi kyllä sanoi myös, että tämä keskustelu syytä käydä vasta, kun oikeasti tiedetään mahdolliset areenat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös