www.ruutu.fi – lätkä/urheilufanin unelma?

  • 1 594 927
  • 6 774

Sim_Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Punamustat pelipaidat, 60min paine ja DDR
Tarjoustilauksen ensimmäinen lasku tulikin samantien, vaikka tilaus alkaa vasta heinäkuussa edellisen tilauksen perään. Onko muilla samanlailla?

Niin tuli täälläkin. Tosin ensimmäinen tilaus on kyseessä. Mutta siis, ensimmäisen laskuni eräpäivä on jo 2 viikkoa tilauksesta eteenpäin, vaikka luulin, että maksu suoritetaan 30päivän välein.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Uskomaton lafka!

Isä soitteli, että Ruutu ei toimi. Herjaa vaan, että lähetys on osa maksullistapalvelua. 12kk:n määräaikainen sopimus kyseessä. Ensin epäilin käyttäjä vikaa, koska isäni älylaitteiden käyttö ei ole ihan parasta mahdollista. Sitten kävin hänen tunnuksilla katsomassa, että tilaus oli katkaistu jostain syystä. Sanoin, että soita arkena aspaan.

Noh...edellisellä kerralla lasku oli myöhästynyt ja viivästyskorkoa oli tullut yksi sentti. Tämä yksi sentti erääntyi 31.5. ja isä maksoi laskun 1.6. Yksi sentti ja yksi päivä riitti palvelun katkaisuun.

Ei siinä. Lasku oli jäänyt eräpäivään mennessä maksamatta, mutta nyt ihan aikuisten oikeesti.
 
Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa

Minulla kävi talvella vähän vastaava tapaus. Veloitus meni luottokortilta kuukausittain ilman ongelmia. Kortti kuitenkin vanheni enkä muistanut käydä päivittämässä uutta korttia Ruutuun. Minkäänlaista varoitusta kortin vanhentumisesta Ruudusta ei tullut (esim. Netflix huomautti ennen maksupäivää että kortti vanhentunut, päivitäthän tiedot) vaan yhden Liigapelin alussa vain huomasin ettei tilaus ole enää voimassa.

Ei siinä mitään, ainahan palvelun voi tilata uudestaan kun on korttitiedot päivittänyt. Paitsi että meni puoli peliä ohi kun piti selvitellä aspan kanssa miten saan sen saman alennuskampanjan voimaan mikä minulla aiemmin oli. Antoivat 1pv koodin että sain sen illan pelin lopun katseltua ja lupasivat selvittää asiaa, mutta vieläkään ei ole mitään kuulunut.

Otin sitten paketin Soneran kautta kun tuli hyvä tarjous. Mielestäni kuitenkin aika surkeaa palvelua ja ihan firman tulovirtojen kannalta olisi ehkä ihan järkevää toimintaa että jos yksi maksaja uhkaa poistua (kortti vanhenee, ei voi enää veloittaa) niin siitä maksajaa informoitaisiin ettei tilaus pääty vahingossa...
 
Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Itsellä tuore pettymys.

Olen tilannut ruutu+ palvelua useaan otteeseen ja ongelmitta. Alkuvuosi meni ok, mutta sitten tartuin 10eur/kk tarjoukseen, sen tilauksen eka veloitus meni normaalisti, mutta seuraava epäonnistui. Kortti edelleen siis ollut sama koko ajan.

Olin yhteydessä ruutu+ aspaan, joka käski tarkistaa kortin käyttöluvat internetissä ja muuta itsestäänselvää (vaikka siis sama kortti on ollut koko toimiva ja toimii myös edelleen Netflix, HBO jne). No eivät saa enää veloitettua sitä, pankkiin soitin ja he sanoivat että kaikki kunnossa. Kokeiltiin poistaa maksutapaa ja lisäillä uudelleen, ja se varmensi ihan normaalisti sen euron.

Ainoa ratkaisu oli että he katkaisevat tarjoustilaukseni... jotenkin haisee huijauspaskalta kun tätä ennen sama kortti toiminut vuosia ja toimii edelleen kaikkiin muihin suoratoistoihin. Taisi olla liian hyvä tarjous ollakseen totta, joka tapauksessa jäi äärettömän epäammattilainen kuva heidän ongelmanratkaisuhalustaan.

Telia tervetuloa.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori

Mulla oli viime kaudella jäänyt maksusta 0.05e pois ja oli siksi katkennut. No koska yliajalle menevät laskut menevät ns perintään niin Ruutu ei voinut tehdä mitään. Oli vielä perjantai, että se laskunmaksu hyväksytään seuraavana arkipäivänä. Tai seuraavina. Sain 3 koodia vkl + tiistain peliin. Maksoin laskun ja soitin uudelleen ja sain jatkettua samaa tilausta 4kk/60e. Hirveä säätö se oli tuonkin kanssa, että homma toimi.

Kysyitkö olisiko tuon maksamisen ottaa laskulle sitten jos ei korttia hyväksynyt? Tai muuta maksutusehtoa tilalle
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Kuulemma ei onnistu laskulle, koska kyseessä on tarjoushinta :D Kyllä haisee jotenkin koko touhu, pitäkööt tunkkinsa.

Helvetin erikoinen väite kun Lindorffin lasku on ollut maksuvaihtoehtona alunperinkin myös tarjolla jos kyseessä on se preseason-kamppis.

Joutui itsekin tarkistamaan onko mennyt toinen lasku kortilta ok. Ilmeisesti saa laittaa lottoa vetämään kun oli mennyt ihan normaalisti.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kuulemma ei onnistu laskulle, koska kyseessä on tarjoushinta :D Kyllä haisee jotenkin koko touhu, pitäkööt tunkkinsa.
Hehe. Itsehän tuon tilasin silloin laskulla. Kumma että nyt ei sitten onnistukkaan kyseinen maksuvaihtoehto? :D Haiskahtaa kyllä todellakin. Eekun soittoa vain, että kaverilla tulee sama paketti kyllä laskulla. Uskosin ettei tuota 10e/kk parempaa enää kauden aikana vastaan tule.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kellään tiedossa mitään ilmaisia kokeilujaksoja/koodeja, joilla saisi ruudun liigatallenteet jne sisällön katsottavaksi?

Nopealla nettihaulla löysin tällaisen vanhan tarjouksen, jolla saisi viikon ilmaisen kokeilujakson, mutta homma tyssää kohtaan, jossa vaaditaan alennuskoodia.

Katso Liiga-pelejä viikko 0 €! | Ruutu
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Kaikki on siitä kiinni ketä aspasta vastaa. Toiset ei tiedä ja toisten kanssa hommaa onnistuu heti.

Mulle soitettiin Dna:lta ja kanavapaketin kokonaishinta laski, kun otin lisää kanavia. Jokin meni pieleen, kun muutaman kanava ei enää näkynyt Dna tv sovelluksessa. Soitin pariin otteeseen aspaan. Siellä käskettiin vaan odottamaan, että kyllä ne siitä aukeaa. Ei vaan auennut. Soitin aspaan avatakseni sanaisen arkkuni. Siellä kyseinen tyyppi otti homman hoitaakseen ja muutaman minuutin päästä kaikki kanavat taas näkyivät.

Tietysti asiaan vaikuttaa myös miten asikaspalvelijat on ohjeistettu. Itselläni vielä tuo Ruutu tuossa pyörii, mutta kovasti harkinnassa maksaisinko laskun myöhässä.
 
Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Kaikki on siitä kiinni ketä aspasta vastaa. Toiset ei tiedä ja toisten kanssa hommaa onnistuu heti.

Joo sain tilaukseni takaisin ja veloitukset kortilta onnistumaan, tarvittiin vain tarpeeksi kiukkuinen puhelu ja uhkaaminen kuluttaja-asiamiehellä :D Puhelusta 25 minuuttia niin kaikki onnistui niin kuin pitääkin... Silti, epäilys tässä jäi silti haisemaan. Mutta hyvä että sain pitää tuosta 10eur/kk tarjouksesta kiinni.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Joo sain tilaukseni takaisin ja veloitukset kortilta onnistumaan, tarvittiin vain tarpeeksi kiukkuinen puhelu ja uhkaaminen kuluttaja-asiamiehellä :D Puhelusta 25 minuuttia niin kaikki onnistui niin kuin pitääkin... Silti, epäilys tässä jäi silti haisemaan. Mutta hyvä että sain pitää tuosta 10eur/kk tarjouksesta kiinni.

Täältä, kun juttuja lukee ja tuttujen kanssa juttelee niin jäähän tästä sellainen kuva, että pienimmästäkin syystä katkaisevat sopimuksen. Ilmeisesti tarjoukset olleet liian hyviä.
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Onko kukaan muu todennut tässä kesän tullen että esim. 4-5v vanha SmartTV on pudotettu pois Ruudun piiristä? Oma Samsung on niitä joihin ohjelmiston kehitys/päivitys loppui. (vittu onkin ollut mahtava progressi kaikki nämä vuodet). Noh, nyt en näe Veikkausliigaa, jo euroliiga tökki talvella. Pesäpallo saattaa joskus vilahtaa. kysyin tästä asiakaspalvelusta niin minulle oikein luvattiin että sopimus katkeaa syyskuussa. Olen pariin kertaan kysynyt että mistä minä nyt maksan kun tämä sisältö ei vaan tule telkusta ulos? Samaa diipadaapaa. Eli kysynpä nyt täällä kun yleensä joku tietää asioista jotain, onko kuluttajana mitään oikeuksia saada rahansa takaisin kesältä, tai ainakin olla oikeutettu olemaan maksamatta sopimuskauden loppua? Onhan tämä nyt aika naurettavaa touhua.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Huono juttu sulle mutta ei se Ruutu.fi vika ole jos päätelaitteesi on niin vanhaa mallia ettei pelitä. Eli veikkaisin että perintätoimisto lähettää laskua perään. Sinuna ostaisin Chromecastin parilla kympillä ja jatkaisin katselua. Telkkarien omat sovellukset ovat kusetusta joka tuli jälleen kerran todistettua.
 
Keyser

Jäsen
Mitähän ihmettä tuolla Ruudussa puuhastellaan taas. Meikältä on jostain tuntemattomasta syystä lyöty kiinni tuo 12kk Pomopoissa soppari. Mitään sähköpostia yms ei ole tullut sulkemisen syystä. Kortit ei ole vanhentunut yms. Pikkasen meinaa lyödä lasit huuruun.
 
Viimeksi muokattu:

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei tuota Ruutu-palvelua kiekon osalta varmaan hirveästi enää kehitetä kun siirtyy vuoden päästä muualle. Tulee varmaan hyviä tarjouksia syksyn/talven aikana kun yrittävät saada lisämyyntiä...
 
#37

Jäsen
Mitähän ihmettä tuolla Ruudussa puuhastellaan taas. Meikältä on jostain tuntemattomasta syystä lyöty kiinni tuo 12kk Pomopoissa soppari. Mitään sähköpostia yms ei ole tullut sulkemisen syystä. Kortit ei ole vanhentunut yms. Pikkasen meinaa lyödä lasit huuruun.
Täällä tismalleen sama juttu. Viikolla huomasin ja laitoin viestiä, tänään sanoivat että eivät ole saaneet veloitettua tiliäni 7 päivän kuluessa joten tilaus on päättynyt. Uuden voi kyllä tilata, mutta voimassaolevilla tilaushinnoilla. Huhheijaa. Tilillä kuitenkin ollut katetta koko ajan ja muut korttilaskutukset ovat toimineet koko ajan. Kuinkahan monelta tuota pomopoissa-koodia yritetään pelata pois?
 
Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

Minulle kävi samoin, mutta sain samalla hintaa takaisin.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei tuota Ruutu-palvelua kiekon osalta varmaan hirveästi enää kehitetä kun siirtyy vuoden päästä muualle. Tulee varmaan hyviä tarjouksia syksyn/talven aikana kun yrittävät saada lisämyyntiä...

Eiköhän siellä viimeisenä vuotena yritetä kaikki mahdolliset säästöt tehdä joten ei välttämättä tosiaan softapuolelle paljon tule, saa nähdä tuleeko yleisesti lähetyksien laatu laskemaan. Todennäköisesti yrittävät tarjota näitä halpoja 12kk soppareita tarjouksella että saavat mahdollisimman pitkää sopimusta ihmisille vielä lätkän jälkeenkin, toki mahdollista että eivät juurikaan edes pistä tarjouksia kun kausi alkaa niin moni erehtyy tilamaan täydellä hinnalla lätkän vuodeksi ja sitten alkavat vasta joskus vuoden lopussa heittään viimeisiä tarjouksia.
 
Keyser

Jäsen
Täällä tismalleen sama juttu. Viikolla huomasin ja laitoin viestiä, tänään sanoivat että eivät ole saaneet veloitettua tiliäni 7 päivän kuluessa joten tilaus on päättynyt. Uuden voi kyllä tilata, mutta voimassaolevilla tilaushinnoilla. Huhheijaa. Tilillä kuitenkin ollut katetta koko ajan ja muut korttilaskutukset ovat toimineet koko ajan. Kuinkahan monelta tuota pomopoissa-koodia yritetään pelata pois?

Otin itsekin yhteyttä asiakaspalveluun. Siellä sönkötettiin, että heidän järjestelmät estää jossain tapauksissa tälläisten tarjousten uusimisen(Yllätys yllätys, kuten tässä tapauksessa). Kumma juttu, jos osalle asiakkaista voidaan uusia ,ja osalle ei. Paska firma, ei tarvi onneks ensi kauden jälkeen enää edes kusta Sanomaan päin.
 
Keyser

Jäsen
Sen verran pahasti meni tunteisiin, että piti alkaa selvittää lisää asiaa. Nordea aspa osasi sen verran kertoa, että: Löysin hylkääntyneen maksun summa on xxxx ja syynä on se, että kauppias lähettää tiedon "Maksupääte"-tapahtumana pitäisi olla "Internet" -tapahtumana. Nordea hylkää tällaisen tapahtuman.

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tässä vinkki:

Pojan pomopoissa tilaus oli katkenut. Syyksi paljastui se, että maksu ei mennyt 7 pvän aikana perille maksun saajalla. Ruudun asiakaspalvelu oli sanonut, että katkaisivat sitten tilauksen kun ei maksanut.

Mutta. Kaivelin joutessani ja syyksi paljastui se, että Ruutu oli muuttanut laskutuksensa ulkomaille. Vaadittiin siis ruksi kohtaan, salli kaikki maksut (myös siis ulkomaat). Koska Ruudun sopimuksen yleiset ehdot että tämän pomopoissa tilausehdot vaativat, että Ruudun on otettava asiakkaaseen ensin yhteyttä, jos maksua ei tule, ja vasta tuon jälkeen katkottava tilauksia, kyseessä on yleisten ja tilausehtojen vastainen menettely Ruudun puolelta.

Tämän jälkeen he halusivat korvata virheensä ja minun käyttämäni ajan. Ja toki uusi sopimus vanhaan hintaan hyvittäen vielä vähän. Ihan olivat sitä mieltä, että jos näin saavat tehdä, jotta asiaa ei viedä eteenpäin ja julkisteta yksityiskohtaisine tietoineen.

No, jätin vähän pois.
 
444

Jäsen
Näiden tarinoiden innoittamana kävin kurkkaamassa, että miltähän oma tili mahtaa näyttää. Nordean kortti ja ulkomaanmaksut sallittu -> tilaus normaalisti voimassa.
Tiedä sitten mitä siellä on tohellettu, mutta tuntuu jotenkin oudolta, että tuon kokoisessa talossa ei saada yhtenäistä linjaa aikaiseksi ja aspa soveltaa vähän milloin mitäkin.
 
Lue ketjua ylemmäs, mulla oli sama ongelma myös. Kaikki muut suoraveloitukset onnistuivat yhä kortilla, mutta ei ruutu+.

Uhkailua kuluttajansuojalla ja medialla, ja niin noin kahden viikon jälkeen veloitus toimi taas normaalisti. Saapa nähdä, kohta pitäisi taas kk-maksu mennä.

Olen satavarma että tarjous oli heiltä vahinko, ja nyt sitä yritetään korjata hyvin epäilyttävästi. Mediaan jos jollain on yhteyttä niin tässä olisi juttua. (ei sanoma-mediaan :D)
 
#37

Jäsen
Sen verran pahasti meni tunteisiin, että piti alkaa selvittää lisää asiaa. Nordea aspa osasi sen verran kertoa, että: Löysin hylkääntyneen maksun summa on xxxx ja syynä on se, että kauppias lähettää tiedon "Maksupääte"-tapahtumana pitäisi olla "Internet" -tapahtumana. Nordea hylkää tällaisen tapahtuman.
Minulle kertoivat Nordeasta vain että kyseessä on "Sanoman muotovirhe veloituksessa". Eli luultavasti sama homma.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös