Faijalle koitti lähdön hetki, sydän petti ja mitään ei ollut tehtävissä. Vetää kyllä hiljaiseksi, vaikka viimeisen reilun 10 vuoden aikana ei enää juuri väleissä oltukaan, suurimmaksi osaksi omasta valinnastani. Paljon katkeruutta oli faijaa kohtaan, väkivaltainen juoppo se oli pahimmillaan, mutta oikeastaan nyt vasta muistaa että oli siinä paljon hyvääkin. Rakkauttaan ei ainakaan voi kyseenalaistaa, olisi varmasti kuollut tai tappanut puolestani silmiäkään räpäyttämättä. Näinä hetkinä sitä vasta kunnolla tajuaa, miten turhaa on kantaa katkeruutta sisällään vuosikausia sen sijaan että yrittäisi käydä menneet asiat läpi ja jättää ne taakse. Tällä kertaa vaan aika loppui kesken eikä koskaan saatu välejä korjattua.
Pitää toki lohduttautua sillä, että lähtö tuli yhtäkkiä ja kivuttomasti. Kovin surullista ja samalla merkillinen yhteensattuma, että faija laittoi 2 päivää ennen kuolemaansa viestiä, jossa kyseli kuulumisiani ensimmäistä kertaa pariin vuoteen. Jätin viestin huomiotta, mutta nyt kyllä antaisin hyvin paljon jos voisin palata ajassa taaksepäin ja antaa ukolle mielenrauhan menneistä jutuista. Itse pitkään ajattelin, että faijaa ei vaan kiinnosta mitä minulle kuuluu, mutta nyt jälkeenpäin faijan nykyisen vaimon kanssa juteltuani selvisi, että se vaan häpesi aivan saatanasti omia tekojaan ja koki että olen onnellisempi jos pysyy poissa elämästäni. Toivottavasti joku tuonpuoleinen on oikeasti olemassa, jotta päästään vielä kerran jutustelemaan bissen ääressä ja voin kertoa, että menneet on menneitä ja homma on ihan OK.
Älkää ihmset jättäkö ihmissuhdekiemuroitanne ilmaan roikkumaan. Koskaan ei tiedä milloin koittaa aika lähteä.
Pitää toki lohduttautua sillä, että lähtö tuli yhtäkkiä ja kivuttomasti. Kovin surullista ja samalla merkillinen yhteensattuma, että faija laittoi 2 päivää ennen kuolemaansa viestiä, jossa kyseli kuulumisiani ensimmäistä kertaa pariin vuoteen. Jätin viestin huomiotta, mutta nyt kyllä antaisin hyvin paljon jos voisin palata ajassa taaksepäin ja antaa ukolle mielenrauhan menneistä jutuista. Itse pitkään ajattelin, että faijaa ei vaan kiinnosta mitä minulle kuuluu, mutta nyt jälkeenpäin faijan nykyisen vaimon kanssa juteltuani selvisi, että se vaan häpesi aivan saatanasti omia tekojaan ja koki että olen onnellisempi jos pysyy poissa elämästäni. Toivottavasti joku tuonpuoleinen on oikeasti olemassa, jotta päästään vielä kerran jutustelemaan bissen ääressä ja voin kertoa, että menneet on menneitä ja homma on ihan OK.
Älkää ihmset jättäkö ihmissuhdekiemuroitanne ilmaan roikkumaan. Koskaan ei tiedä milloin koittaa aika lähteä.