St. Louis Blues (3.) – Nashville Predators (4.), Central 2. kierros

  • 9 293
  • 23

oxymoron

Jäsen
ST. LOUIS BLUES - NASHVILLE PREDATORS

Ensi yönä se leikki taas jatkuu. Molemmat joukkueet janoavat ensimmäistä Stanley Cup -mestaruuttaan, mutta Predators hakee samalla myös historiansa ensimmäistä konferenssifinaalipaikkaa.

Tämä on Nashville Predatorsin 18. kausi NHL:ssa joiden aikana se on yltänyt pudotuspeleihin nyt kymmenettä kertaa. Yhdeksästä edellisestä kerrasta kolme on päättynyt toisella kierroksella ja kuusi jo heti ensimmäisellä. Nyt panoksena ei siis ole pelkästään konferenssifinaali, vain seurahistorian ensimmäinen konferenssifinaali.

St. Louis Bluesin historia yltää huomattavasti pidemmälle ja kuluva kausi on jo 49. NHL:ssa. Tänä aikana se on jäänyt pudotuspelien ulkopuolelle vain kahdeksan kertaa.

Näiden yhteisten 18 vuoden aikana joukkueet ovat olleet samaan aikaan pudotuspeleissä vain viisi (5) kertaa, eivätkä ole kohdanneet toisiaan kertaakaan. Runkosarjassa (16-17) joukkueet kohtasivat viidesti (voitot Predatorsille 3-2), joista neljä oli ennen Bluesin valmentajanvaihtoa, joten tälle tilastolle voi jokainen antaa enemmän tai vähemmän painoarvoa.

Jo julkaistu otteluohjelma:

Ke 26.4. klo 03:00 Blues - Predators
Pe 28.4. klo 03:00 Blues - Predators

Su 30.4. klo 22:00 Predators - Blues
Ti 02.05. klo 04:30 Predators - Blues

Tarvittaessa:

Pe 5.5. klo xx:xx Blues - Predators

Su 7.5. klo xx:xx Predators - Blues

Ti 9.5. klo xx:xx Blues - Predators

------------------

Oletetut avauskokoonpanot:

STL:

Schwartz - Stastny - Tarasenko
Steen - Berglund - Perron
Sobotka - Lehtera - Paajarvi
Upshall - Brodziak - Reaves

Bouwmeester - Pietrangelo
Edmundson - Parayko
Gunnarson - Bortuzzo

Allen
Hutton

NSH:

Forsberg - Johansen - Arvidsson
Fiala - Järnkrok - Neal
Wilson - Sissons - Smith
Zolnierczyk - Fisher - Watson

Josi - Ellis
Ekholm - Subban
Weber - Irwin

Rinne
Saros

----------------------------------------

Korjatkaa, jos on korjattavaa.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Saas nähdä miten tämä sarja lähtee liikkeelle. Molemmat joukkueet pelasivat erittäin tiivistä puolustuspeliä ensimmäisellä kierroksella pyrkien hidastamaan vastustajaansa mahdollisimman tehokkaasti. Varsinkin Chicagossa Predators oli näennäisesti se, joka otti vastaan rummutusta jo keskialueella tiiviissä muodostelmassa eikä Blackhawksilta löytynyt keinoja sen murtamiseen. Eikä se dump & chase oikein toiminut, kun puolustus on todella liikkuva ja taitava.

Muutamaan kertaan olen lukenut täältä, että Blues on kuin luotu pudotuspeleihin, mutta se pelityyli on niin kuluttava, ettei pitkään runiin millään kropat kestä. Saa nähdä miten käy, sillä aivan varmasti laidat ryskyvät ja fyysisyydeltä ei voi välttyä.

Hauska nähdä kummasta joukkueesta tulee aloitteellisempi. Molemmat pelasivat ennakkosuosikkeja vastaan ensimmäisellä kierroksella menestyksekkäästi, mutta nyt vastustajan pelityyli muuttuu radikaalisti.

Nyt nähdään voittaako se Allen Rinteen mitä tuli ennen kautta mehusteltua. Watson sekä Reaves on myös mielenkiintoinen taistelupari.

Predatorsin puolella ollaan kuitenkin, seitsemän peliä vaaditaan.
 

oxymoron

Jäsen
Eikä se dump & chase oikein toiminut, kun puolustus on todella liikkuva ja taitava.
Huomionarvoista on myös Rinteen agressiivinen päätykiekkoihin puuttuminen. Vaikeahan se on hyökätä, kun vedetään siniselle trappi ja Rinne poimii vähintään puolet päätykiekoista. Ymmärrän Kanen turhautumisen ja sanomiset ottelusarjan jälkeen täysin.
 
Ensimmäisellä kierroksella omaan silmään Predators näytti vakuuttavammalta. He tuntuivat vievän omaa sarjaansa oikeastaan ensimmäistä peliä lukuunottamatta, joka muistutti sitten hieman enemmän toisen sarjan käsikirjoitusta, jossa Wild vei peliä ja Blues puolusti ja luotti, ettei Wild tee maaleja paikoistaan. Paremmin viimeistelevä joukkue olisi laittanut Bluesin lomille noilla peleillä.

Mainitsin ensimmäisen kierroksen aikana, että ensimmäistä kertaa Lavioletten alaisuudessa Predators näytti hyvin puolustavalta joukkueelta. Siellä on koko ajan ollut nimekäs puolustus, mutta pelitavallisesti joukkue on ollut puolustuksessa ihan reikäjuustoa kovin usein. Jos ensimmäisen kierroksen trendi jatkuu, niin sinne päähän on vaikea tehdä maaleja edelleen. Sinne ei tullut edes kauheasti paikkoja. Blues taas antoi enemmän paikkoja omaan silmään ensimmäisellä kierroksella, toki Wild niitä myös otti. Saa nähdä, että saako Predators saman määrän paikkoja ja miten niitä hyödyntää.

Oma veikkaukseni on Predatorsin puolella.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Fialan poffit ohitse, ilkeältähän se näyttikin.
#Preds Kevin Fiala has sustained a fracture of his left femur and is out for the remainder of the playoffs.
 

habsniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, TPS, Packers
Jotain tuosta törmäyksen voimasta kertoo se, että reisiluu on kuitenkin kehon vahvin luu. Kaikkea hyvää Fialalle ja toivottavasti kuntoutus menee nappiin tulevaisuutta ajatellen!
 

imperial

Jäsen
Suosikkijoukkue
Predators, Pelicans
Hienosti lähti sarja käyntiin. Vauhtia ja tiukkoja vääntöjä oli paljon, kuten playoff-kiekkoon kuuluukin. Odotin että Blues ottaa fyysisen puolen haltuun, mutta Preds pystyi aika hyvin vastaamaan. Nashvillen ylivoima on löytänyt vähitellen vaarallisuutensa. Tärkeä osa tuota vaaran tunnetta on nyt Subban, joka on alkanut tosissaan laukomaankin. Häntä varmaan yritetään jatkossa ottaa Bluesin toimesta tarkemmin. Bluesin kolmas erä oli jo todella vahva. Jos he samalla tavalla pystyvät pelaamaan alusta saakka, tulee Predatorsille vaikea toinen ottelu.

Predsien harjoituksissa on luistellut jälleen Smith, Järnkrok ja Åberg, joista kahden ensimmäisen odotetaan tulevan mukaan kokoonpanoon. Bluesilta sen sijaan Pääjärvi tippumassa pois ja Barbashev tulossa tilalle.
 

Robu

Jäsen
No, jo on hiljaista täällä. Eikö palstalla ole paljoa joukkueiden faneja vai mitä? Itse koosteen nähneenä Game 4 oli todella tiukka kuumien maalivahtien taistelu. Pekka antautui vasta muutama minuutti ennen loppua ja torjui siis 32/33. Erinomaista Peksi!

Ellis on noussut suureen arvoon Predseiltä myös. On tuo siniviiva kyllä kadehdittavan kova. Predatorsilla on meno päällä ja halu voittaa uhkuu jengistä ulos. En usko, että Blues 3-1 tilanteesta nousee enää ellei Allen pelaa vielä paremmin kuin Wildia vastaan.
 

Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No, jo on hiljaista täällä. Eikö palstalla ole paljoa joukkueiden faneja vai mitä? Itse koosteen nähneenä Game 4 oli todella tiukka kuumien maalivahtien taistelu. Pekka antautui vasta muutama minuutti ennen loppua ja torjui siis 32/33. Erinomaista Peksi!

Ellis on noussut suureen arvoon Predseiltä myös. On tuo siniviiva kyllä kadehdittavan kova. Predatorsilla on meno päällä ja halu voittaa uhkuu jengistä ulos. En usko, että Blues 3-1 tilanteesta nousee enää ellei Allen pelaa vielä paremmin kuin Wildia vastaan.

Yksin ei oikeen jaksa huudella. Olen täysin Nashvillen wagonissa.

Mutta oli hyvin tiukka peli. Bluussille on vaikea tehdä maaleja. Puolustus on tiivis ja Allen on liki yhtä hyvässä vireessä kuin RInne. Ero kääntyy Nashville eduksi lähinnä Elliksen ja Arvidsonin hyökkäystehojen muodossa. Pelaavat jäätävän hyvää kiekkoa joskaan eivät ole ainoat onnistujat joukkueessa. Ja neljännen pelin toki ratkaisi Nealin jäätävä rannelaukaus joka yllätti Allenin täysin. On hyvä että juuri Neal sai upean onnistumisen. Sillä maalintekoleveyttä Nashville tulee vielä tarvitsemaan lisää.

Iloista on myös huomata, että kaimapoika Salomäki pelaa myös hyvää kiekkoa. Ei ollut edes maali kaukana tässä pelissä. Sopii Nasun sapluunaan ja saanee jatkaa kyllä pelejä noilla esityksillä.

Lehterä saalisti myös kakkossyötön Bluussin ainokaiseen. Pelasi mitä nyt panin merkille aika hyvin ja heitti päästä jonkun Nasulaisen jäähänkin kerran kun rähinöivät.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Olihan Allen taas aika vireessä vaikka tolpatkin pariin kertaan kilahtelivat, hitaan alun jälkeen kyllä Predators tuota peliä hallitsi aika vahvasti. Ihailtavaa kyllä miten hyvin kiekko saadaan pakkien toimesta alueelle. Lopussa Blues tuli semmoisella raivolla päälle, että olin kyllä aivan 100% varma, että tasoitus tulee.

Lehterälle tosiaan se kakkossyöttö, mutta kyllähän mies aika näkymätön muuten oli ja peliaikaakin tuli näköjään vain 7min. Vaikka Lehterän ystävänä Nieminen häntä hehkuttaakin niin ei mielestäni jalka silti vaan riitä näihin karkeloihin vaikka kuinka olisi tahtoa. Lehterän luistelu näyttää todelta raskaalta ja eikä Bluesia yhtään helpota myöskään se, että aloitusprosentti on vaatimattommat 40% playoffeissa. Seuraavana kesänä pitää kyllä ihmeitä tapahtua, ettei ulosostoa tapahdu.
 

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Ellis on noussut suureen arvoon Predseiltä myös. On tuo siniviiva kyllä kadehdittavan kova. Predatorsilla on meno päällä ja halu voittaa uhkuu jengistä ulos. En usko, että Blues 3-1 tilanteesta nousee enää ellei Allen pelaa vielä paremmin kuin Wildia vastaan.

Vaikka tuo Nealin voittomaali meni ehkä vähän helponlaisesti Allenille, niin ottihan tuo aivan käsittämättömiä koppeja tässäkin pelissä. Preds niskan päällä mielestäni aika selvästi tässä pelissä ainakin mitä pidemmälle peli eteni. Mikään ei mielestäni osoita siihen suuntaan, että Blues veisi seuraavat kolme peliä putkeen.

Predsin pakistoa on tosiaan vaikea olla hehkuttamatta. Nykyjääkiekossa vain korostuu tuollainen erinomaisesti kiekkoa liikuttava puolustus, joka pystyy sekä syöttämällä että jalalla tuomaan kiekon paineen altakin pois ja ylös. Väittäisin, että ainakin tällä hetkellä kyse on koko liigan parhaasta puolustuksesta.

Suurin yllätys tässä sarjassa mielestäni tosiaan Peksi, joka ei ainakaan toistaiseksi ole sulanut tosipeleissä, kuten valitettavan monta kertaa on käynyt. Hyvällä maalivahtipelillä, liigan parhaalla pakistolla ja keskinkertaisella hyökkäyskalustolla on näköjään täysin mahdollista kuitenkin päästä pitkälle.
 

oxymoron

Jäsen
Blues on saanut pimennettyä JOFA-ketjun aika hyvin, mutta niin kauan kun maalipaikkoja ylipäätään syntyy ja muiden ketjujen peli toimii, niin eipä sitä kai kannata rikkoa. Nealille tärkeä maali. Ei olis paljoa parempaa maskia saanut enää aikaan vaikka olisivat kimpassa Gunnarsonin kanssa yrittäneet. Ja jumalauta mitä pommitusta alimmilta kentiltä. Watson ihmiskuulana lanaa Bluesin jätkiä minkä kerkeää. Pari taklausta on pelitilanteissa näyttänyt hieman rajatapauksilta, mutta yhdessäkään uusinnassa en ole rumaa taklausta miehekltä nähnyt. Zolnierczyk ja Salomäki pelaavat myös tehokkaasti omassa roolissaan. McLeod on pelillisesti heikoin lenkki, mutta on ehdottomasti ansainnut paikkansa, eikä voida tässä sarjassa pistää enää penkille. Järnkrok suorittaa sillä samalla tasaisella varmuudella kuin runkosarjassakin. Omaakohan edes PO-vaihdetta? Wilson löysi omansa jo ennen runkosarjan päättymistä ja vain tehot puuttuu (toisaalta voiko silloin sanoa, että se vaihde on löytynyt, kun peilaa niihin edelliskausien kaltaisiin pudotuspeleihin?).

Puolustuksessa PK Subban on hiljentänyt kaikki epäilijänsä. Alkukausi oli heikohko, mutta kevättä kohden ja nyt pudotuspeleissä on pelannut erittäin virheettömästi. Pitää viivan eritäin hyvin, eikä häviä montaa kaksinkamppailua omassa päädyssä. Ekholm siinä rinnalla pelaa alkukauden kankeuden jälkeen ehkä paremmin kuin koskaan. Purkupelissä eniten kehitettävää. Josi on jälleen se tuttu Josi, joka nähtiin Shea Weberin kanssa. Kykenee yksin käynnistämään ylivoimahyökkäyksen ja tuomaan kiekon alueelle. Luistelee kiekon kanssa paremmin, kuin suuri osa joukkueesta ilman kiekkoa. Viime kaudella Sharks pelasi Josin pois, kun tiesivät, että Shea Weber ei tuo kiekkoa ylös. Nyt rinnalla on Ellis, joka viimeistään näissä pudotuspeleissä on nostanut itsensä koko liigan tietoisuuteen. Keskinkertainen luistelija erinomaisella peliälyllä ja hyvällä laukauksella. Ei pienintäkään havaintoja tilastoista, mutta todennäköisesti kamppailee blokkitilaston ykköspaikasta Josin kanssa. Weberin avauspelaaminen on ollut ajoittain hieman hazardia, mutta muuten kolmospari on kolmospariksi hyvä. Varsinkin Blues on antanut sen verran kovaa painetta Predators-pakeille, että taitoerot korostuvat ja huomattavasti vähäisempään peliaikaan nähden kolmospari nähdään huomattavan usein taistelemassa koko vaihtonsa ajan omassa päädyssä. Olen silti tyytyväinen tähän pariin. Peluutuksenkin kannalta nyt on edellistä kautta parempi tilanne ja kuormaa voidaan jakaa fiksummin pakkien välillä.

Pekka Rinne. Jo alkukeväästä alkanut tasainen vire jatkuu edelleen. Viisikkopuolustuksen kehittymisellä on luonnollisesti iso rooli. Mitä paremmin joukkue puolustaa, sitä enemmän Rinne voi pelata vahvuuksillaan. Alkukaudesta joukkue päästi vastustajan liian usein huipputonteille, eikä siinä maailman paraskaan maalivahti kovin hyvillä statseilla torju. Nyt kun Rinne voi paremmin luottaa puolustuksen hoitavan tilanteet sovitusti, löytynee sitä luottoa itseenkin enemmän.

En juurikaan seuraa muiden joukkueiden otteita mahdollisia koosteita tarkemmin, mutta Parayko on ansainnut kaikki kehut, joita olen miehestä lukenut. Sopisi Predatorsiin kuin Reaves jäähyboksiin. Tarasenko pelottaa joka ikinen kerta kun koskee kiekkoon hyökkäysalueella. Oliko sillä kolme paikkaa ekassa erässä? Jos niistä olisi yksikin uponnut, niin olisi ollut ihan eri peli. Saattoi Laviolettella olla asiaa pelaajille niiden kolmen hyvän tontin jälkeen.

Tulipahan oksennettua asiaa sitä mukaan kun mieleen juolahti. Toinen viikonlopun primetime matsi olisi kova, mutta kyllä mä mielummin paketoisin tän sarjan jo perjantaina. Toivottavasti Blues yrittää vastata kovuuteen (lähinnä taklaukset) kovuudella. Siinä sitten rapatessa vähän roiskuu ja tulee ylilyöntejä ja Predators voi taas kääntää pelin suunnan tai ratkaista sen Reavesin, Upshallin tai Edmundssonin istuessa boksissa. Zolnierczykin pitää jatkaa Sanfordin hiillostamista, vaikka loppua kohden näyttikin pysyvän tyynenä. Peli käyntiin jo!
 

Plager

Jäsen
Suosikkijoukkue
St.Louis Blues
Onpas hiljaista tässä ketjussa. Tänään siis primetime-ottelu klo 2200 Suomen aikaa ja Nashvillen kotimatsi. Edellisen ottelun katselin jälkilähetyksenä hieman kelaillen ja nyt oli Bluesilta sellaista peliä, mistä on välillä nähtyvain välähdyksiä tässä sarjassa. Sanoisin, että ehjin 60min Blues-leiriltä ja tätä tarvitaan lisää, mikäli halutaan sarjasta jatkaa lännen finaaleihin. Maalivahtien tasaista taistoahan tämä sarja on ollut ja mukava nähdä varsinkin nuottilasien läpi, että Jake Allen on pelannut korkealla tasolla jo toista sarjaa putkeen.

Teesit, joilla sarja viedään vielä kerran Scottrade centeriin:
- Pysytään pois jäähyboxista (Reaves & Edmundson)
- Tarasenko pistää kiekkoa Rinteen taakse
- Allen & puolustus pelaa game5:n tasolla

Alkaisi jo! Let's go Blues
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Hattu pois päästä ja syvä kumarrus Nashvillen koko joukkueelle, etenkin Pexille. Joukkue eteni kuin höyryjyrä kohti konferenssifinaalia. En yhtään ihmettele, jos Nashville tällä taistelutahdolla, pelitaidolla ja myös -vauhdilla, valmennuksella ja maalivahdilla nostaa kauden päätteeksi kannua. Kuumottaa laittaa joukkueelle betsit vetämään (tai oikeastaan olisi pitänyt jo laittaa Chicago -sweepin jälkeen), sillä en usko, että sen enempää Anaheimista kuin Edmontonista on vastusta joukkueelle ja vastaavasti itäisen konferenssin joukkueet ovat jo takoneet itsensä aika hajalle. Omasta mielestäni ainoa Nashvillen uhka on joko Ottawa tai etenkin Rangers, jos jompi kumpi niistä pääsee jatkoon. Capitals ei ole vakuuttanut (toistaiseksi) ja Pittsburghilla vemppaosasto kasvaa jokaisen Washington matsin jälkeen, joten tie on auki Nashvillelle loppuun saakka. Joukkue on nyt hyvässä henkisessä ja fyysisessä iskussa ja 4-2 Blues - sarja takaa sopivasti lepoa. Go Nashville!!
 

oxymoron

Jäsen
Ai saatana! Blues painoi taas tutusti päälle heti pelin alusta alkaen ja hallitsi peliä ensimmäisessä erässä. Josin tasoitusmaali heti toisen erän alkuun vei liikaa jännitystä ja ns. mailan puristamista niin meikäläiseltä telkkarin ääressä, kuin myös varmasti Predators-pelaajilta kentällä. Siihen päälle vielä sarjassa pahasti pimennetylle ykkösketjulle onnistuminen ja voittomaali!

Paljon oli henkilökohtaisia virheitä tässä matsissa (mm. Forsberg, Watson), eikä Bluesinkaan voitto olisi missään nimessä ollut tässä ottelussa vääryys. Subban pelasi pudotuspeliensä heikoimman ottelun ja olisi hyvin voinut yksin hävitä tämän ottelun kiekonmenetystensä johdosta. Ylivoima takkusi pahemman kerran. Blues puolusti hyvin viivavedot pois, mutta Predators hakkasi päätään siihen seinään aivan liian jääräpäisesti. Joukkueesta löytyy erittäin hyviä laukojia molemmille puolille (Johansen, Forsberg, Neal), sekä vahvoja maalineduspelaajia (Fisher, Wilson), joita olisi pitänyt hyödyntää mielestäni enemmän.

Hauska miten pystyy näinkin mahtavalla hetkellä nostamaan esiin niitä negatiivisia. Joukkue on kuitenkin puolustanut muuten erittäin hyvin viisikkona ja varsinkin alivoima (FISHER!!!) on ollut lähes moitteetonta. Neal pelaa vahvasti vaihdosta toiseen, mutta kärsii peliä tekevän sentterin puutteesta. Oli noin 40 maalin tahdissa ennen loukkaantumistaan runkosarjassa ja väitän, että rikkoo ensi kaudella 30 maalin rajan, mikäli Poile löytää hänelle kelpo sentterin. Miehen maalintekotaito menee hieman hukkaan vaikka - kuten sanottua - tekee muuten hyvää työtä. Järnkrok yllätti kaikki fanit osumalla tyhjään maaliin. On ollut hyökkäyksessä muuten näkymätön, mutta tekee kiitettävää työtä omassa päässä.

Salaa vähän toivoin, että Blues veisi viidennen pelin, jotta Predators-historiaa voitaisiin kirjoittaa Bridgestone Arenalla ja niinhän siinä kävi! Nyt ansaittu lepo ja seitsemänteen peliin venyneen ANA/EDM sarjan toivottavasti väsymyksen heikentämää voittajaa vastaan samalla draivilla!

Hengähdystauko ja hyvät yöunet kelpaavat itsellekin tässä välissä.....
 

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Ylivoima takkusi pahemman kerran. Blues puolusti hyvin viivavedot pois, mutta Predators hakkasi päätään siihen seinään aivan liian jääräpäisesti. Joukkueesta löytyy erittäin hyviä laukojia molemmille puolille (Johansen, Forsberg, Neal), sekä vahvoja maalineduspelaajia (Fisher, Wilson), joita olisi pitänyt hyödyntää mielestäni enemmän.

Ylivoiman takkuaminen johtui kyllä lähes yksinomaan sisääntuontien luokattomuudesta. Saiko Nashville ensimmäisen kolmen ylivoiman aikana ehkä kerran rauhoitettua kiekon.
 

oxymoron

Jäsen
Ylivoiman takkuaminen johtui kyllä lähes yksinomaan sisääntuontien luokattomuudesta. Saiko Nashville ensimmäisen kolmen ylivoiman aikana ehkä kerran rauhoitettua kiekon.
Pitää paikkansa. Oli siinä kyllä muutama voitettu laitakamppailu, joista ensimmäisessä kolmessa tai neljässä ottelussa joukkue sai pelattua hyviä vetopaikkoja puolustajille. Nyt ne jo edellisen pelin tapaan puolustettiin agressiivisesti pois. Täytyy tosin myöntää, että ajatus juoksi nopeammin kuin mitä sormet toisti ruudulle ja hyppäsin suoraan noihin ongelmiin, jotka esiintyivät silloin kun se kiekko liian harvoin saatiin hyökkäysalueelle menettämättä sitä välittömästi.
 

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
@oxymoron Nythän tuota ylivoimaa ja sisääntuonteja on sitten mukavasti aikaa harjoitella :). Siitä olen toki samaa mieltä, että kyllä Nashvillellä on ne palaset saada ylivoimakin toimimaan.

Kaiken kaikkiaan oli aivan huikea nähdä Peksin reaktiot organisaatiolle - ja hänelle itselleen - historiallisen voiton jälkeen. Eihän tuosta pohjoisen jättiläisestä voi kukaan suomalainen olla pitämättä. Vielä kun jatkaisi tällä tasolla pari sarjaa, niin saataisiin se ensimmäinen Conn Smythe -voittaja Suomeen. Itse olen yhä edelleen skeptinen sen suhteen, että Peksin vire kestää loppuun saakka.

Tällä joukkueella on kyllä vielä mahdollista selvästi parantaakin tästä Nuotti-sarjasta. Esimerkiksi tämän kauden komeetta Arvidssonilla on tuntunut pelien kovetessa kovenevan myös tuo mailasta puristaminen. Sen verran luokattomia olivat viimeistely-yritykset nyt vaikka tässä viimeisessä pelissä. Muutoinkin koko ykköskenttä kärsi tehokkuuden puutteesta tässä St. Louis-sarjassa. Toki Johanssen oli aivan järjettömässä vedossa tässä pelissä, FF:llä oli läpiajo, jonka Allen ryösti jne., mutta konferenssifinaaleissa täytyy tulostakin tulla tältä tulosyksiköltä ihan eri tavalla. Potentiaalia selvästi parempaan siellä kuitenkin nähdäkseni etenkin hyökkäysosastolla on.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Täytyy nostaa hattua David Poilelle. Nelisen vuotta sitten Predators oli hyvin keskinkertainen ja tasapaksu nippu, mutta nyt tilanne on täysin toinen ja tulevaisuus näyttää erittäin kirkkaalta. Blues-fanin näkökulmasta voi myös ajatella, että Armstrongin aika GM:nä ja ykkössentterin metsästys tavallaan kulminoituu Johanseniin. Olisiko Parayko/Shattenkirk+jotain kelvannut aikanaan Blue Jacketsille?

Etenkin Rinteen vuoksi toivon, että paraatia vietetään tänä vuonna Music Cityssä. Saisi edes joku suomalainen suurmaalivahti kirkkaimman kruunun uralleen.
 

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Täytyy nostaa hattua David Poilelle. Nelisen vuotta sitten Predators oli hyvin keskinkertainen ja tasapaksu nippu, mutta nyt tilanne on täysin toinen ja tulevaisuus näyttää erittäin kirkkaalta. Blues-fanin näkökulmasta voi myös ajatella, että Armstrongin aika GM:nä ja ykkössentterin metsästys tavallaan kulminoituu Johanseniin. Olisiko Parayko/Shattenkirk+jotain kelvannut aikanaan Blue Jacketsille?

Poile on näyttänyt epäilijöille, että joukkuetta ei tarvitse rakentaa yksinomaan varaustilaisuuden kautta. Toisaalta tuo hyökkääjien varaaminen on näyttänyt olevan Poilelle se akilleen kantapää, joten hän on ollut omalla tavallaan pakotettu tällaisiin ratkaisuihin. Puolustajien varaamisessa Poile taitaa olla ainakin Nashvillen aikana aikalailla omassa luokassaan. Itse en ainakaan keksi toimitusjohtajaa, joka viimeiseen vajaaseen 20 vuoteen on varannut tuollaisen määrän huippu- ja laatupuolustajia (saa toki osoittaa väitteen vääräksikin). Lisäksi Poile on jostain syystä aika usein kaupannut sen 1. kierroksen vuoron pois.

En usko, että Paraykolla tai Shattenkirkilla olisi Johansen irronnut. Jones oli tuon kaupan tekemisen aikaan kuitenkin pelannut jo 2½ kautta NHL:ssä, kun Parajaakko taas vain puoli kautta eli Para olisi ollut tuolloin huomattavasti suurempi arpa. Shattenkirk taas ei olisi ollut sellainen nuori puolustaja, jota Kekäläinen etsi.

Jos saisi toivoa Nashvillen osalta jotain draaman kaarta, niin se olisi mielellään sellainen, että finaalissa kaatuisi Rangers ja ratkaiseva voittomaali syntyisi Jimmy Veseyn karmaisevasta kiekonmenetyksestä.
 

oxymoron

Jäsen
Tykkään tosta Vesey-ajatuksesta, mutta näkisin mielummin Rangersin putoavan jo semifinaalivaiheessa, niin, ettei pääsisi kun haistelemaan konferenssifinaaleita. Vahingoniloa lisäisi ehkä jopa enemmän se, ettei Vesey itse olisi tuhoamassa niitä jatkomahdollisuuksia, vaan joutuisi penkiltä seuraamaan, kuinka joukkue sulaa, kun Predators porskuttaa finaaleihin (ja toivottavasti mestaruuteen) saakka.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Poile on näyttänyt epäilijöille, että joukkuetta ei tarvitse rakentaa yksinomaan varaustilaisuuden kautta. Toisaalta tuo hyökkääjien varaaminen on näyttänyt olevan Poilelle se akilleen kantapää, joten hän on ollut omalla tavallaan pakotettu tällaisiin ratkaisuihin. Puolustajien varaamisessa Poile taitaa olla ainakin Nashvillen aikana aikalailla omassa luokassaan. Itse en ainakaan keksi toimitusjohtajaa, joka viimeiseen vajaaseen 20 vuoteen on varannut tuollaisen määrän huippu- ja laatupuolustajia (saa toki osoittaa väitteen vääräksikin). Lisäksi Poile on jostain syystä aika usein kaupannut sen 1. kierroksen vuoron pois.

Onhan Poile hyökkääjiäkin onnistunut haalimaan tässä viime vuosina, Fiala, Arvidsson, Sissons, Wilson nyt viimeisimpänä ja sitten löytyy näitä pelaajia jotka ovat toisessa orgnisaatiossa, kuten tuo Vesey tai Radulov tai Hartnell. Isoin ongelmahan on aina ollut tuo 1C tontin täyttäminen, mutta ihan vastaava ongelma on varmaan puolilla joukkueista jotka eivät ole lahjaa saaneet syliinsä varaustilaisuudessa / tankkaamalla. Jonesin sijasta sieltä olisi voinut paremmalla tuurilla Predators nutussa pelata vaikka Barkov, tietty treidin kautta saatiin onnellinen loppu mutta aika hankalahan näitä varauksia on arvioida ilman laajempaa tutkimista. Varsinkin kun pitäisi todennäköisesti jättää nuo ihan kärkipickit kokonaan pois laskuista ja katsoa tarkemmin varasiko Poile vastoin odotuksia jonkun ja mitä realistisia vaihtoehtoja hänellä oli.

Esimerkkinä nyt vaikka 2003 olisiko Suterin sijasta Carter ollut tuona aikana looginen valinta? 2007 Blumin sijasta Backlund tuntuisi aika loogiselta, varsinkin kun tiedossa oli jo sentterin tarve.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös