Boston Bruins 2016–2017

  • 125 930
  • 475

Knap

Jäsen
Onko Koppasesta mitään muistikuvia millainen pelaaja on kyseessä? Ainakin kaveri on kookas mistä plussaa.
Mulle jäänyt sellainen kuva Koppasesta, että vaikka kokoa onkin niin on taas näitä "iso mutta pehmeä". Noh, mä oon aika rajallisesti äijää nähnyt, joten voin olla hyvinkin väärässä, ja toivottavasti olenkin. Hyviä pisteitä tehnyt, ja kyllä mä ihan realistisesti NHL uraan uskon. Kaikki eväät äijällä ainakin on siihen.
 
Suosikkijoukkue
Bruins
Taitava ja iso kuten Liigassa läpi lyönyt Koivula.

Koppanen olisi pelannut jo tämän kauden Liigaa, mutta miehellä oli aikomuksena yliopisto pohjois-amerikassa ja kiekon pelaaminen siellä. Onko se edelleen mahdollista tämän sopimuksen myötä, sitä en tiedä? En ole ihan kartalla miten se oikeus pelata yliopistosarjaa menee.

Itse tykkään kovasti, kun on uusi Ipa-taustainen kaveri mukana menossa
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Kattelisin ton Joe Morrow -kortin päätyyn saakka. Oli yllättävän kova viidessä ottelussaan. Ajoittain myös kirjaimellisesti, en tiedä mistä oli tarvittavaa ilkeyttä kaivanut.

Menee mielestäni kolmosparissa vasemmalla, ei sinne muitakaan taida olla.

Noin muuten kesälle taitaa olla aika selvät sävelet. Sweeneyn suurin ongelma lienee, kenestä yrittää päästä laajennusdraftissa eroon. Ei ole suojattavia pelaajia tarpeeksi ja toisaalta Vegas voi poimia vain yhden per joukkue. Sweeney luultavasti lobbasi loppuun saakka, että voisi pakottaa ottamaan vähintään kaksi. Media on innostunut viime viikkoina K. Millerin hyvistä otteista, pitäisi kuulemma suojata, mutta NHL:ää jonkun tovin seuranneena voin kertoa, että peruspakkiin rakastuminen on ihan törkeän huono ja jälkeenpäin myös kallis idea.

EDIT: Kirjoitin tähän listan kaikista ylihintaisista shutdownpakeista, mutta palsta heitti erroria, lista taisi olla liian pitkä.

Hyökkäyksessä loppuu sopimuksia. Spooner on nähty. Kiitos, näkemiin! En usko, että Bruins tekee QO:ta. Ei ole käyttöä, eikä vaihtoarvoa. Stafford oli ajoittain kiva ja Bruinsilla voisi olla käyttöä tasonsa osoittaneelle halvalle ja kokeneelle keskiketjujen laiturille. Moore oli hyvä. Acciari samoin. Schaller vähemmän. Mutta mitä Sweeney tekeekään, niin näille alaketjujen jannuille kannattaa antaa vain yksivuotisia. Thornton - Campbell - Paillesta kannattaa jotain muistaa.

PUlustuksessa Morrow käsitelty, Liles moi! ja lopuilla on liian pitkiä sopimuksia.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Rightin pakkeja omassa arvojärjestyksessä: MacAvoy,Carlo,C Miller, McQuaid,K Miller ja veikkaan että tuosta listalta lähtee joku Vegasiin. Leftiltä ei ole ihan niin hyvä listaus ja Lilesin laittaisin itsekkin kulkemaan instana. Chara, Krug, Morrow sitten olisi Lauzon ja Zboril tulossa. Vittumaista kun Chara on omassa päässä pirun kova ja Krug taasen hyökkäykseen hyvä, mutta puuttuu sellainen solidi isomman vastuun kaveri ja Chara joutuu pelaamaan liian paljon minuutteja.

Hyökkäykseen tarvitaan kyllä myös muutoksia. Sen verran paskaa oli tuo kiekollinen osaaminen poffeissakin. En kyllä tähän hätään keksi mitä sinne pitää tehdä, mutta luotan toimistoon ja hyvää työtä tehneeseen Sweeneyhin muutosten suhteen. Staffordia olen nähnyt Jetseissä ihan tarpeeksi ja vaikka olikin avuksi kauden lopusta niin pitkässä juoksussa en näe mitään arvoa joukkueelle. Jetseissäkin oli pirteä siirron jälkeen ja sitten tasaisen väsynyttä tekemistä.

Onneksi Bruinsin identiteettiin kuuluu olennaisena osana tuo "särmäkkyys" eikä olla pelkästään nopeiden ja teknisesti taitavien pelaajien perässä. Pens on hyvä esimerkki siitä kuinka hyvin se osuessaan kohdalle toimii mutta ei tuota peliä jossa ei vedetä isoja taklauksia ja jokaisen vihellyksen jälkeen vipelletään suoraan vaihtoon jaksa kovin montaa ottelua katsella. Toki nytkin poffeissa olisi pitänyt mielestäni antaa runtua Ottawan sikailijoille, muttei jostain syystä tehty mitään. Liekkö sitten taustalla ollut sarjan tiukka tilanne ja kapea rosteri, joka ei antanut tilaa ylimääräisille jäähyille tai mahdollisille pelikielloille, mutta jäi kahta kauheammin vituttamaan kun hävittiin lopulta sarja ja ylimieliset nuoremmat kaverit saivat naureskella kun Krejci ajetaan polvella telakalle. Muutama vuosi takaperin olisi peli loppunut siihen paikkaan ja Lucic,Chara,Thorton akselilta olisi tullut välitön palaute tilanteesta.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Puolustus tosiaan parin nuoren ja jokusen prospektin myötä hyvällä mallilla. Ei tuo nyt vielä ensi kaudella mikään Blues-pakisto ole, muttei sinne mielestäni kannata enää hankkia mitään. Ei ole edes lyhyen tähtäimen etuja paljon saatavissa. On ok noin ja paranee vanhetessaan.

Hyökkäyksessä tietysti voisi olla parempijalkaisia pelaajia. Nyt siellä on mm. Backes, Beleskey ja Hayes. Tykkään kahden edellisen särmästä, mutta kun ei kerkeä tilanteisiin, niin siitä särmästä näkyy lehtereille tai kotikatsomoihin valitettavan vähän. PItkiä sopimuksia, joiden kanssa kärvistellään jatkossa todnäk tuskaisesti.

Ja viimeistelyäkin pitäisi olla. Ei ole. Vatrano toivottavasti parantaa: tämä oli vähän huti-kausi nuorelle pelaajalle, kun kauden alkuun tuli pitkä loukkaantuminen. Odotettavissa, ei siinä mtn. Noin muuten ongelma on siinä, että organisaatioon kuuluvat junnut ovat joko valitettavan kaukana NHL-tasosta tai valitettavan kaukana potentiaalisesta top6-hyökkääjästä.

Vaikea kyllä toivoa mitään UFA-hankintojakaan kun katselee Sweeneyn rekordia sillä saralla.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Kausi on paketissa, joten annetaanpa joukkueen jäsenistölle arvosanat kuluneesta kaudesta. Suluissa on välitilinpäätöksen arvosana. Aloitetaan maalivahdeista.

Maalivahdit

Rask, Tuukka - 9 (10): Loppukausi oli vähän haastavampaa ja välillä jopa vuoristorataa. Ei mitään dramaattista kuitenkaan ja pudotuspeleissähän Rask oli vanha kunnon oma itsensä. Tarjosi joukkueelle mahdollisuuden voittoon joka ikisessä pelissä mitä Senatorsia vastaan pelattiin.

McIntyre, Zane - 8 (8): Ei pelannut Bruinsissa enää loppukaudesta, joten pidetään alkukauden arvosana. Tärkeä pala loppukauden Providencen joukkueessa ja tulevaisuutta lienee Bruinsissa tarjolla.

Khudobin, Anton - 7½ (6½): Tärkeitä voittoja useita peräkkäin juuri ennen pudotuspelejä ja tarjosi arvokasta huilia Raskille.

Puolustajat

Chara, Zdeno - 9 (9)
: Vastuu kasvoi ja kasvoi mitä pidemmälle mentiin. Useat poissaolot puolustuksessa näkyivät ja 40 vuotta maaliskuussa täyttänyt slovakkijätti kahmi jättiminuutteja illasta toiseen. Teki paluun hyvälle omalle tasolleen tällä kaudella ja toimi jo nyt nuorten puolustajien mentorina. Nuoria puolustajia organisaatiossa riittääkin kiitettävä määrä, joten ei opetustyö tähän ole loppunut. Ja tuskin McAvoy ja Carlo nyt kaikkea kaudessa oppivat.

Carlo, Brandon - (8½): Loukkaantui ja pelejä jäi pelaamatta, nimenomaan pudotuspelejä. Pelasi täyden kauden 82 ottelua ja toki nuorelle puolustajalle tuttua tason vaihtelua tapahtui, mutta yllättävän vähän. Isokokoisen jenkkipuolustajan tulevaisuus vaikuttaa valoisalta.

Krug, Torey - 8 (6½): Krug aloitti hitaasti ja oli todella hukassa pelinsä kanssa. Mutta eteenpäin mentäessä homma parani paranemistaan ja Krug palasi tasolleen kauden lopulla. Valitettavasti jälleen loukkaantumiset katkaisi Krugin kauden kesken.

Liles, John-Michael - 6 (7): Lilesin kausi sen sijaan oli päinvastainen. Alku oli vahvaa tekemistä, mutta mitä pidemmälle mentiin sitä enemmän Lilesin heikkoudet alkoivat tulla esiin selvemmin ja selvemmin. Pudotuspeleissä vaihdot olivat vain selviämistä ja kaksinkamppailujen voittaminen oli suoranaista fantasiaa. Lilesin liike oli heikkoa, ja kun kaksinkamppailut ovat ennestään olleet Lilesille vaikeita, niin heikon liikkeen myötä nuo vain korostuivat.

McQuaid, Adam - 8 (7): Yksi niistä harvoista pelaajista, joilla nykyisessä Bruinsissa on munaa. Kiekollinen peli ei vieläkään vahvuus, mutta ollaan siinäkin tultu vuosien varrella jo riittävälle tasolle. Äärimmäisen tärkeä linkki alivoimissa, ja tosiaan hanskojen pudottaminenkaan ei tuota McQuaidille tunnon tuskia.

Miller, Colin - 7 (7): Liike hyvää laukaus todella tulinen. Välillä luottaa vain pelillisiin ominaisuuksiinsa turhankin paljon ja ajaa itsensä todella vaikeisiin paikkoihin kentällä. Ei tee omaa eikä pakkikaverin peliä helpoksi, vaikka taitopohja riittääkin NHL-tasolle. Pelin luku kuitenkin tuottaa Colin Millerille suuria vaikeuksia ja sijoittuminen kiekottomana on välillä aivan hirveää.

Miller, Kevan - 8 (6½): Tämän kauden kasvutarina. Kiekollinen peli meni kauden edetessä suuria harppauksia eteenpäin eikä jättänyt suurta vastuuta pudotuspeleissä käyttämättä. Oli pudotuspeleissä hyvä ja tärkeä palanen joukkuetta.

Muunmuassa McAvoy ja Joe Morrow jäivät nyt ilman arvostelua koska pelejä tuli kuitenkin turhan vähän Bruins-nutussa.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Hyökkääjät

Backes, David - (7)
: Paransi loppua kohden ja pudotuspeleissä oli jo yksi Bruinsin parhaimmista kenttäpelaajista. Jalalla ei enää niin vahvasti pääse tilanteisiin, mutta kaksinkamppailupelaaminen parani mitä pidemmälle mentiin. Pelasi pudotuspeleissä todella vakuuttavasti myös sentterin tontilla ja tuota monipuolisuutta tulee Bostonin käyttää useammin, kun kerta tällainen monipuolinen hyökkääjä kokoonpanosta löytyy.

Beleskey, Matt - 5 (5): Oli vaikea kausi. Mikään ei sujunut ja edes siihen normaaliin Beleskeyn fyysiseen peliin ei päästy koko kauden aikana. Valitettavan heikkoa.

Bergeron, Patrice - 8½ (6½): Ehdolla jälleen Selken voittajaksi. Kausi alkoi hitaasti, mutta sen jälkeen alkoikin tapahtua. Ja niin paljon tapahtuikin, että Selken ehdokkuus napsahti. Voisi pelata kaudella 2017-2018 alusta asti noin hyvin, mitä nyt pelasi lopun kaudesta.

Czarnik, Austin - 7 (8): Vastuu väheni, kun sairastupa alkoi tyhjentyä eikä kokoonpanoon enää hevillä ollut asiaa. Sen mitä pelasi, hoiti mallikkaasti. Ei hyvin, ei huonosti, inhimillisesti. Ihan hyvin kausi ja tästä on hyvä jatkaa.

Hayes, Jimmy - 4 (4): Vähän otteet parani loppukaudesta, mutta eivätpä ne voineet peliesitykset huonontuakaan. Sysihuono kausi kaiken kaikkiaan.

Krecji, David - 7 (6½): Vähän jäi piippuun ja toki jälleen jatkuvat loukkaantumishuolet olivat tsekkisentterin huolena. Valitettavaa nämä loukkaantumiset, koska taitotaso olisi Krejcillä niin kova.

Marchand, Brad - 9½ (9½): Parhaimmillaan kävi jopa pistepörssin kärjessä. Todella kova kausi ja nousi nyt viimeistään ison yleisön tietoisuuteen myös pelitaitojen osalta. Vähensi rottailuja, joskin niitä edelleen oli liikaa. Tietää, että jatkossa ei näihin ole varaa, koska häntä tarvitaan jäällä enemmän kuin katkarapuleipien äärellä.

Moore, Dominic - 9 (8½): Todella kova kausi kokeneelta Moorelta. Hoiti hommansa enemmän kuin hyvin, enkä laittaisi pahitteeksi, jos ura Bruinsissa jatkuisi.

Nash, Riley - (8): Muodosti toimivan duon Mooren kanssa ja monipuolisena pelaajana pystyy pelaamaan sekä keskellä että laidassa. Luistelu hyvää tasoa ja teki hyvää työtä alivoimalla.

Pastrnak, David - 9 (9) : Vähän hidastui kauden edetessä ja maalintekeminen muuttui vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Teki kuitenkin kunnioitettavan määrän maaleja ja kantoi joukkuetta useaan otteeseen, vaikka sitä ei tarvitsisikaan vielä ideaalissa tilanteessa tehdä. Plussan puolelle Pastan kausi menee ehdottomasti.

Schaller, Tim - 8 (8): En uskonut, että vastuuta tulee lähes ollenkaan, mutta niin vain peliaikaa tuli. Ja mies käytti sen hyväkseen. Pelasi välillä jopa kakkosen laidassa ja hoito omat hommansa ketjussa kuin ketjussa. Ei huimaa kiekollisilla taidoilla, mutta hinta ja laatu tosiaan täsmäsivät. Toi kokoonpanoon aina sen mitä piti.

Spooner, Ryan - 6 (7½): Spooner aloitti vahvasti, mutta kauden edetessä Spoonerin perisynnit pääsivät esiin. Kevyttä peliä kauttaltaan, ja kaksinkamppailuissa suuren suuria vaikeuksia. Kiekolliset taidot ovat kelvolliset, mutta kun ei riitä niin ei vain riitä.

Vatrano, Frank - 6½ (8): Tuli ryminällä takaisin kokoonpanoon oli välittömästi tehokas. Vatranon heikkoudet alkoivat kuitenkin pian näkyä hänen pelissään. Hyvä liike ei yksinään riitä ja Vatranon tulee selvitellä uusia tapoja pärjätä kaukalossa, jos haluaa sementoida paikkansa top-9:ssä.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Ostoskassin arvioista tuli mieleen, että Backes oli ok Bergeronin kanssa, paska Krejcin rinnalla - onko Krejcillä ollut ns. kemioita laitureidensa kanssa sen jälkeen kun Lucic ja Horton lähtivät? Pastrnakin kanssa toimii ihan hyvin, mutta Pastrnakilla toimii hyvin kenen kanssa vaan ja välillä myös yksin.

Ja onko tuossa jotain turhautumista kenties Krejcin osalta? Mielestäni pitää ehkä kiekkoa enemmän kuin ennen, joka sekään ei varsinaisesti helpota laitureidensa pysymistä pelissä mukana. Ts. Lucicin ja Hortonin kanssa oli paljon lyhyitä siirtoja keskialueella, nyt Krejcin pelaaminen on lähinnä soolopurjehdus keskialueen yli ja jos onnistuu, etsitään maalipaikkoja.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Laituriosastohan on todella kapea etenkin top6 pelaajien suhteen. Krejci varmasti kärsii tuosta ettei löydy toisia yhtä nerokkaasti pelaavia kavereita samaan ketjuun. Kauden lopussa oli sitä tuttua Krejciä jossa tulee sitä tilaa ja aikaa pelattua omille kavereille, mutta poffeissa loukkaantuminen jälleen kerran taisi nakertaa miehen peliä. Ei se vaan pysy kasassa, mikä on valitettavaa joukkueen kannalta. Pasta ja Brädi, sen jälkeen alkaa aika huikea lasku noiden laitureiden suhteen. Backes toki hyvä mutta mielellän näkisin hänet keskustassa.
 

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Onko muilla sitä ajatusta ollut että ehkä Krejcistä voisi luopua? Vaihdossa kun saisi jonkun takuuvarman top 4 laiturin ja mielellään hieman halvemman, niin taitaisi olla kokonaisuuden kannalta parempi niin. Krejci kun pysyisi kasassa, niin olisi hyvä, mutta kun ei niin ei.
 

Knap

Jäsen
Onko muilla sitä ajatusta ollut että ehkä Krejcistä voisi luopua? Vaihdossa kun saisi jonkun takuuvarman top 4 laiturin ja mielellään hieman halvemman, niin taitaisi olla kokonaisuuden kannalta parempi niin. Krejci kun pysyisi kasassa, niin olisi hyvä, mutta kun ei niin ei.
Tämä menee taas fantasioinnin puolelle, mutta Krejci siipiin, josta tulisi Nyquist + prospect/jotain sälää. Nyquistilla toki pitäisi olla sopimus alla, eikös sillä lopu?
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
En edes viitsi mennä noihin klasuulijuttuihin tai sitä pidemmälle, toteanpahan vaan, että nyt kun Spooner on osoittautunut tyhjäksi arvaksi, olisi melkoinen kuningasidea heikentää keskikaistaa laituriosaston vahvistamisen vuoksi. Katsotaan sitten uusiksi, kun Bruinsilla on rosterissa joku nuori sentteri, jolla on hyökkäyspään lahjoja ja joka selviää kuivin jaloin kolmosketjussa.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
NHL-puolustaja ei halua joutua Vegasin laajennustiimiin – ”Tilanne on kuitenkin se” « SuomiKiekko
McQuaid pelkää joutuvansa Vegasiin. Itse suojaisin kyllä Adamin ennen Colinia koska pääsee kuitenkin joka peliin pelaamaan, mutta toisaalta Colinilla on sitä upsidea.

Joo tätä olen itsekin pyöritellyt. Colin Milleristä saattaa kuitenkin joskus olla hyötyä joukkueelle enemmän kuin McQuaidista. Mutta taas toisaalta McQuaid on NHL-tason pelaaja ja ihan kelvollinen sellainen.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Twitterissä oli juttua, että Spooner olisi vaihtamassa maisemaa. Mahdollisia kohteita New Jersey, Vancouver tai Vegas. Ehkä toimistolla huomattiin, että pelkät keskushyökkääjät eivät riitä vaan tarvitaan muutakin.

Toinen asia, onko nyt se vuosi kun meidän toinen varaus on menetetty stempniakin takia ja kolmas rinaldon takia?
Hitto repesin nauramaan kun muistin Bostonin hankkineen Rinaldon kolmoskieppiä vastaan.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Bergeron ja Rask näkivät veistä onnistuneesti. Edelliseltä korjattiin tyrä ja jälkimmäiseltä nivunen. Toivottavasti kuntoutuminen sujuu ohjelman mukaan ja pysyvät ensi kaudella kasassa. Mittarissa alkaa kummallakin olla sen verran, että vammoista syntyy helposti kierre.

Spoonerista sen verran, että hänhän on kesällä RFA, jolla on välimiesoikeudet. Pisteidensä vuoksi Spooner saisi välimieheltä sopimuksen, jota Bruins tai kovin moni muukaan NHL-seura ei halua maksaa. Pelaajan henkilökohtainen intressi lienee kuitenkin kartuttaa eläkerahastoaan, koska saattaa jäädä viimeiseksi NHL-sopimukseksi ennen Eurooppaa. Treidissä Bruins ei käytännössä saa mitään ja aika vaikea nähdä Spoonerin pelaavan ensi kaudella Bruinsissa.

Mielenkiinto on lähinnä siinä, että suojaako Bruins Spoonerin laajennusdraftissa, tekeekö QO:n ja siten: kiusaako pelaajaa elokuulle, vai päästääkö kutosvarausta tms.vastaan menemään tai kenties jopa jättää suojaukset ja QO:t väliin ja Spooner kävelee eteenpäin ilmaiseksi.

TOki voin olla täysin väärässä ja Spooner jatkaa Bruinsissa nykyisen hintaisella lyhyellä sopimuksella.
 

Knap

Jäsen
Expansion Draft
Mielestäni tämä Draft on jopa Bostonille enemmän eduksi kuin haitaksi. Bruinssissa tarvitaan edelleen sitä puolustajaa, ja nyt Draftin alla niitä voisi irrota normaalia halvemmalla (Vatanen, Trouba jne) esimerkiksi. Bruinssilla ei kuitenkaan ole kuin 2 puolustajaa, jotka on periaattessa pakko/hyödyllistä suojata. Toki McQuaid olisi kiva pitää loppujen lopuksi, mutta eipä hänenkään menetys niin paljon kirpaisisi, kun noita omanpään luutia tuolla kuitenkin löytyy. Nyt vaan vaikka Spooner + 1st hommaamaan joku Trouba sieltä, niin tuo puolustus voi näyttää jo aika hyvältä.

Itsehän suojaisin nämä äijät:
Krejci (NMC = Pakko)
Backes (NMC = Pakko)
Bergeron (NMC = Pakko)
Marchand
Nash
Spooner (Jos ei siis treidata)
Pastrnak

Krug
Chara (NMC = Pakko)
McQuiad (Tähän vaikka Trouba, ei tuntuisi missään)

Rask

Sinänsä ketään ei menetettäisi. Beleskey tai Hayes, joo menkää vaan, kummallakin liikaa palkkaa, eikä ole saanut mitään aikaiseksi. Moore, okei tää kirpaisisi, mutta on kuitenkin UFA, tekee sopparin Bruinssin kanssa sitten jos kiinostaa. Stafford UFA kans, tekee sopparin Bruinssin kanssa jos haluaa sen Vegasin stintin jälkeen. Millerit on ihan hyviä perusluutia, mutta samantasoista äijää ne muutkin menettää ja jotkut paljon parempiakin. Subbanin pois lähtö ei kyllä missään tuntuisi myöskään, ei ole vastannut odotuksiin ja alkaa näyttämään entiseltä lupaukselta.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Bruinsilla on oikealle McAvoy ja Carlo. En usko, että Sweeney heidän tielleen kasaa suuremmin esteitä, kun kumpikin on osoittanut olevansa valmiita NHL-kiekkoon. Toisin sanoen Troubaan on vähän vaikea uskoa, ainakaan, jos jompi kumpi noista mainituista ei mene toiseen suuntaan.

Alzner voisi olla pelaaja, jonka yrittämistä Bruinsissa harkittaneen. Ongelma on tietysti sitten pidemmällä aikavälillä se, että Alzner tulee UFA:na kalliiksi ja Bruinsilla alkaa olla paskojen sopimusten kiintiö täysi. Vähintään Beleskeystä olisi päästävä eroon.
 
Sinänsä ketään ei menetettäisi. Beleskey tai Hayes, joo menkää vaan, kummallakin liikaa palkkaa, eikä ole saanut mitään aikaiseksi. Moore, okei tää kirpaisisi, mutta on kuitenkin UFA, tekee sopparin Bruinssin kanssa sitten jos kiinostaa. Stafford UFA kans, tekee sopparin Bruinssin kanssa jos haluaa sen Vegasin stintin jälkeen. Millerit on ihan hyviä perusluutia, mutta samantasoista äijää ne muutkin menettää ja jotkut paljon parempiakin. Subbanin pois lähtö ei kyllä missään tuntuisi myöskään, ei ole vastannut odotuksiin ja alkaa näyttämään entiseltä lupaukselta.

En kyllä keksi yhtäkään järkevää tai edes järjetöntä syytä Vegasin poimia UFA-statuksella pyöriviä Staffordia tai Moorea. Moore nyt varsinkin 36-vuotiaana olisi niin järjetön kiinnitys kuin olla ja voi. Mielummin sitten vaikka halvalla sopimuksella pelaava Colin Miller tai se "menetetty lupaus Subban".

Boston tulee kyllä näillä näkymin säilymään hyvin pienellä menetyksellä expansion draftista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös