HPK-pelaajat maajoukkueessa

  • 189 156
  • 514

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Ei vielä huudella. Odotellaan nyt, että Venäjä julkaisee joukkueensa. Vaikea uskoa, ettei Kirill Tulupov mahtuisi jengiin.
Aprillipäivä on keväisin. ;)
 

Ralph

Jäsen
Nuorten MM-leiriryhmään pääsi yksi kerholainen, Kristian Vesalainen. Ei Niclas Almaria, Ukko-Pekka Luukkosta tai edes Eetu Tuulolaa.

Aikuisten Venäjän turnaukseen ei päässyt Kerhosta ketään. Ihan hyvä, vaikka paikkansa olisi muutanut ansainnut, kun huomioi ketä siellä on. Jotkut arigröndahlit, nikomikkolat ja mikkolehtoset puolustuksessa, mutta ei Joonas Lehtivuorta. Hyökkäyksessä mm. Roope Hintz, mutta Sakari Manninen on ollut huomattavasti kovempi. Mutta ihan hyvä, ettei kerholaiset itseään tai toisiaan siellä ole telomassa.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Almarin ja UPL:n poisjättämisen ymmärrän. Almari on vielä alaikäinen, hänen pääturnauksensa on ensi vuonna. Lisäksi Almari ei ole huippulupaus, vaikka varaus onkin taskussa. Maajoukkueessa on huippulupaus kuusikko Heiskanen, Juolevi, Saarijärvi, Salo, Vaakanainen ja Välimäki. Sitten lopuista paikoista taistelee -97 syntyneet jotka on myös pelanneet enemmän aikuisten pelejä isommissa rooleissa. Ukko-Pekalla sama homma, muut on pelanneet miesten pelejä. Lisäksi UP:llä oli se sairastuminenkin. Eetun pois jättämistä ihmettelen, koska turnaus pelataan pienessä kaukalossa. Eetulla on nyt siitä kokemusta ja kokonsa ja pelityylinsä myötä sopii sinne paremmin. Jos turnaus pelattaisiin isossa kaukalossa, niin ymmärtäisin pois jättämisen täysin. Ekana on huippulupaukset, sitten katsotaan -97 syntyneet joilla iso rooli omissa jengeissä. Mutta tuon pienen kaukalon takia olisin nähnyt Eetun tuolla.
 

Ralph

Jäsen
Noista maajoukkuepeleistä vielä sellainen huomio, että menevät päällekkäin Liigan kanssa! Eli jos HPK:lta olisi joku valittu Venäjän turnaukseen, olisi väliin jäänyt KalPa-kotiottelu ja Rauman vierailu. Nyt HPK saa KalPaa vastaan vähän etua, kun KalPalta puuttuu yli 20 minuuttia pelaava pakki ja kultakypärä. HPK:n harmiksi Lukostakaan ei ketään valittu, vaikka Jesse Virtanen olisi sinne kuulunut, selvästi Joonas Lehtivuortakin enemmän.
 

Ralph

Jäsen
On Sakari Manninen sentään kolmoskentässä. Rinnalla Oskar Osala ja Roope Hintz. Manninen pelaa siis laidalla.
 
Suosikkijoukkue
HPK
On Sakari Manninen sentään kolmoskentässä. Rinnalla Oskar Osala ja Roope Hintz. Manninen pelaa siis laidalla.

Varsin mielenkiintoinen kenttä. Osala isona mörkönä siinä kahden polkukoneen kanssa.

Mainitaan nyt sekin että Pendo on Ylen studiossa kommentoimassa peliä.
 

Ralph

Jäsen
Kun katsoo noita pakkeja, niin naurattaa, ettei Joonas Lehtivuori ole mukana. Mutta kun huomioi, että pitäisi jättää KalPa-peli väliin, niin ei naurata. Harmi vain, että Sakari Mannisella jää nyt tuo peli välistä.

Jere Innala on mukana U20-joukkueessa, joten hänkään ei pelaa tuossa KalPa-ottelussa. Niclas Almari on myös tuossa junnujoukkueessa. U18-joukkueesta löytyy Ukko-Pekka Luukkonen, Otto Latvala ja Erkka Seppälä.
 

Ralph

Jäsen
Mathias Porseland ei mahtunut Ruotsin joukkueeseen. Hyvä juttu, vaikka toki on hyvin pelannutkin paria viime peliä lukuunottamatta.

Jos mietitään viime pelien hyökkäystä, niin sieltä otetaan pois vielä Sakari Manninen ja Jere Innala. Toki Juha Koivisto palannee viimeistään tuohon KalPa-peliin.
 

colpo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Haka
Jere Innala teki 2 maalia Suomen alle 20 v maajoukkueen hävitessä Tsekille 5-4 jatkoajalla Sveitsin turnauksessa. Hyvin kundi painaa sielläkin.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Manninen pelaa ehkä aavistuksen yllättäen keskellä, mutta hyvinhän se tuolla painaa, parhaan paikankin rakensin. Onkohan se tuo lyhyen pelaajan matala peliasento ja nopeat käännökset mikä tuo vastustajan mailaa jatkuvasti Sakarin naamaan? Klyyvari ottaa osumaa aika usein.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Ilman värilaseja Suomen paras hyökkääjä tänään. Se ei tosin paljoa vaatinut, mutta hyvin oli Manninen pelin ytimessä aikalailla joka vaihdossa.

Varmasti olisi saanut itsestään enemmän irti laidassa.
 

Ralph

Jäsen
Katsoin vain hetken peliä, mutta erittäin hyvin pelasi siihen nähden, että joutui pelaamaan kahden Tappara-pelaajan kanssa.
 

TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Ukko-Pekka Luukkonen, Otto Latvala ja Olli Maansaari U18 MM-leiritykseen.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Vähän odotin että Lehtivuori olisi saanut kutsun maajoukkueen leirille. Todella vahva runkosarjan loppu ja pudotuspelit eivät näköjään riittäneet.

Edit: Voihan syynä toki olla kieltäytyminen tai se että kausi päättyi juuri yms. Mutta mielelläni olisin nähnyt miehen maajoukkueessa!
 
Viimeksi muokattu:

Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Tjaa, hieman tuntuu välikaudelta tämä nykyinen maajoukkue. Peräsimessä kaveri, joka on menestynyt Liigassa joukkueella, johon on kasattu isolla rahalla pelimiehiä. Leijonat eivät MM-kisoissa ole samalla statuksella, vaan pikemmin joukkueesta on saatu paras irti hyvällä valmennuksella. Katsotaan.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vähän odotin että Lehtivuori olisi saanut kutsun maajoukkueen leirille. Todella vahva runkosarjan loppu ja pudotuspelit eivät näköjään riittäneet.
Minä taas luulen, ettei HPK-, Ilves- ja TPS-pelureita ole vielä kutsuttu. Ei niistä välttämättä montaa, mutta Sakari Mannisen olettaisin olevan leirityksessä kyllä.
 

Ralph

Jäsen
Minä taas luulen, ettei HPK-, Ilves- ja TPS-pelureita ole vielä kutsuttu. Ei niistä välttämättä montaa, mutta Sakari Mannisen olettaisin olevan leirityksessä kyllä.
Samaa itsekin ajattelin, että juuri päivää tai kahta aiemmin pudonneista joukkueista tarkoituksella jätettiin pelaajia ottamatta. Kovahan tuo jengi, kovempi kuin yleensä tähän aikaan, mutta Sakari Manninen ja Joonas Lehtivuori tuolta puuttuu. Viime kaudella tuossa jengissä oli Otto Paajanen, Jarkko Malinen ja muita vastaavia. Samoin aikasempina vuosina mm. Aleksi Laakso ja Mikko Pukka.
 

Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Ehdotan Larmia ja Turusta mj-leiritykseen, ettei jätkien tarvitse hajoilla Kaartin Pataljoonan sotkussa koko huhtikuuta.
 

Ralph

Jäsen
Sakari Manninen MM-leirille. Vielä kulkee HPK-pelaajana, joten mainitaan.
 

SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Ja UP aloittavana tärkeässä puolivälieräottelussa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös