Kummola ”rakentaa” Tampereelle jäähallin -seurantaketju

  • 1 291 147
  • 3 967

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Tämän päivän Aamulehden mukaan rahoitustilanne on edelleen täysin auki. Kukaan päärahoittajista ei ole vielä sitoutunut hankkeeseen ja koko Areena on niille vaan välttämätön riesa joka pitää ottaa kannettavakseen että saa rakentaa ne asuintalot jotka kuuluvat samaan pakettiin. Kun valitukset on hoidettu maaliin asti voi jotain tapahtua, sitä ennen ei varmaan liikahda vielä mikään.

Rahoitustilanne on siinä mielessä auki, että yksikään rahoittaja ei laita nimeä paperiin ennenkuin KHO on antanut jarrumies Raevaaran valituksesta päätöksensä. Tilanne on siis ihan sama kuin ennenkin, mutta ilmeisesti Aamulehdessä alkaa turhautuminen kasvaa kun ei ole mitään mehevää kirjoitettavaa. Aika täysi nollajuttu tuo lehden artikkeli.
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minulla taas on se käsitys, että investointipäätös on tehty. Nyt odotellaan sen valituksen käsittelyä, jonka joku elämästä nauttiva taho teki sillä perusteella, että investointipäätös tehtiin kokouksessa, joka lain määräyksen mukaisesti pidettiin suljetuin ovin.

Aika täysi nollajuttu tuo lehden artikkeli.
Sen verran tuossa jutussa oli tarkentavaa tietoa, että sitä investointipäätöstä ei tosiaan voitu syksyllä tehdä tämän valituskäsittelyn vuoksi. Valitus taas pohjaa hankintapäätökseen. Eli teoriassa jos uusi valtuusto haluaisi homman kaataa, se olisi helppoa. Itse en siihen usko, vaan jos hanke johonkin kaatuu niin yksityiseen rahoitukseen. Toivottavasti ei siihenkään.
 
Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Eli jos varmuutta ei tule ennenkuin valitus on käsitelty, niin koska se valitus on käsitelty, onko tietoa? Ja ei kai siitä voi sitten enää valittaa?
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Eli jos varmuutta ei tule ennenkuin valitus on käsitelty, niin koska se valitus on käsitelty, onko tietoa? Ja ei kai siitä voi sitten enää valittaa?

Kyä sitä päätöstä odoteltiin jo tässäkuusssa, ehti jo vilahtaa KH:n esitylistalla investointipäätösesitys, mutta ei oo näkyny viä. Valituksen läpimenoon ei pitäs kaikenjärjen mukaan olla mitään mahkuja...
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eli jos varmuutta ei tule ennenkuin valitus on käsitelty, niin koska se valitus on käsitelty, onko tietoa? Ja ei kai siitä voi sitten enää valittaa?
Kuten Tarinankertoja totesi, päätös tulee sitten kun korkeimmassa oikeudessa joutavat. Siitä päätöksestä sitten ei voi valittaa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
SRV on sopinut ehdollisen osakassopimuksen monitoimiareenasta, jossa ovat mukana LähiTapiola ja OP-ryhmä sekä Tampereen kaupunki.

Sopimus astuu voimaan, kun kaikki osapuolet ovat hyväksyneet sen lopullisesti, valitukset on käsitelty, EU:n komissio hyväksyy valtionosuuden ja rahoitus varmistuu. Lopullista investointipäätöstä odotetaan vuoden 2017 aikana.

Tampereen kaupunginhallitus päättää kaupungin osalta osakassopimuksesta 15.5.2017. Ylen saamien tietojen mukaan Korkeimmassa hallinto-oikeudessa olevista valituksista saadaan ratkaisu aikaisintaan marras-joulukuussa 2017.

Tampereen keskustan mullistavan Kannen ja Areenan rakentaminen voi alkaa tänä vuonna – Tällainen siitä tulee | Yle Uutiset | yle.fi

Tota hallintoikeuden päätöstä lupailtiin nyt kevääx... mikähän siä mättää, kun homma on täsyin läpihuutojuttu juridiikan kannalta.
 
Viimeksi muokattu:

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hiljaa hyvä tulee. Ketjun avauksesta tulee muuten lähipäivinä täyteen 10 vuotta ja silloin oli tähtäimessä 2012 skoda-cup. Voisi melkein sanoa, että maali näkyy jo.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Jos tai kun tämä kerta on valtaisan mahtava projekti niin mikä siinä mättää että niitä varmoja sijoittajia ei vaan ole ?
Vai odotellaanko vaan et kaupunki lyö lisää paalua tiskiin
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Jos tai kun tämä kerta on valtaisan mahtava projekti niin mikä siinä mättää että niitä varmoja sijoittajia ei vaan ole ?
Vai odotellaanko vaan et kaupunki lyö lisää paalua tiskiin

Sijoittajaryhmä on jo varmistunut, nyt odotellaan valitusten käsittelyä ja valtionavustuksen varmistumista. Toivottavasti nuo valitukset käsitellään nopeutetulla aikataululla että töihin päästään jo kesällä.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Minulle on jäänyt uutisoinnissa epäselväksi se, ketkä tulevat omistamaan areenayhtiön? LähiTapiola ja OP sijoittavat rakennettaviin asuintaloihin, mutta ei kai näillä ole mitään intressiä jäähallin omistamiseen ja pyörittämiseen?
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Koko roska tulee pakettina, eli jos himoitsee asuntoja niin pitää ottaa se hallikin riesakseen. Toimistotiloja on suunnitelmista jo vähennetty kun ne eivät tällä hetkellä kiinnosta eikä Nokian jäljiltä niistä ole pulaa. Arvoasunnot on ne millä halli rahoitetaan, samoin kuin Tammelan stadionkin.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Minulle on jäänyt uutisoinnissa epäselväksi se, ketkä tulevat omistamaan areenayhtiön? LähiTapiola ja OP sijoittavat rakennettaviin asuintaloihin, mutta ei kai näillä ole mitään intressiä jäähallin omistamiseen ja pyörittämiseen?

Areenayhtiön omistajuuksista ja muusta rahaliikenteeseen liittyvästä on tänään Aamulehdessä pettyneen toimittaja Taneli Koposen juttu: Tampere on antamassa 22 miljoonaa euroa riskipitoista lainaa areenayhtiölle: "Se ei ole riskisijoitus" - Aamulehti

Juuri eilen ennen tiedotustilaisuutta Koponen kirjoitti tuohtuneen jutun siitä, miten todennäköisesti kaupungin pitää laittaa lisää rahaa likoon, ja nimitti juttunsa vitsikkäästi analyysiksi: Analyysi: Pyydetäänkö puolen miljardin areenahankkeelle lisää kaupungin rahaa? – Sijoittajia esillä torstaina - Aamulehti

Nyt siis tosiaan odotetaan valituksen käsittelyä KHO:lta. Lähteestä riippuen se käsitellään joko hyvin nopeasti, tai sitten ehkä joskus loppuvuodesta.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
"Yksityisten rahoilla" rakennetaan, mutta silti Kaupunki antaa valtavan kasan rahaa. Eli edelleen. Kaupunki kantaa riskit ja yksityiset vie voitot päältä. No ei ihme Suomessa, missä jäähalli-"bisnes" pyörii kaikissa pienissä kylissäkin. Pieni ryhmä harrastaa ja suuri ryhmä maksaa.

Jos tämä olisi niin kannattavaa toimintaa, niin mihin tarvittaisiin Tampereen rahaa. Ei mihinkään.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders, Concordia Stingers
"Yksityisten rahoilla" rakennetaan, mutta silti Kaupunki antaa valtavan kasan rahaa. Eli edelleen. Kaupunki kantaa riskit ja yksityiset vie voitot päältä. No ei ihme Suomessa, missä jäähalli-"bisnes" pyörii kaikissa pienissä kylissäkin. Pieni ryhmä harrastaa ja suuri ryhmä maksaa.

Jos tämä olisi niin kannattavaa toimintaa, niin mihin tarvittaisiin Tampereen rahaa. Ei mihinkään.

Samaahan tuo stadikoiden rakennus on isossakin maailmassa. Kaupungit jaavat lopulta maksumiehiksi. Heitetaan esimerkiksi vaikkapa Atlanta Bravesien stadikka josta on tullut "hieman" isompi taakka veronmaksajille. Jutussa mainitaan myos kasa muita vastaavia tapauksia. Linkki vie Deadspinin juttuun deadspin-quote-carrot-aligned-w-bgr-2
 
Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lisätään nyt tähän tämäkin, että Suomi ei saanut 2021 MM-kisoja:
http://www.iltalehti.fi/mmjaakiekko-2017/201705192200149359_jq.shtml

Mutta onko sen väliä, koska eihän meillä olisi ollut vielä varmuutta siitäkään olisiko meillä ollut Tampereella halli pystyssä noille kisoille...jonka siis piti olla jo pystyssä edellisille kisoille 2012-2013.
 
Juuh. Surullista kyllä. Varsinkin kun samaan aikaan monilla urheilulajeilla on todella puutteelliset olosuhteet harjoitella.

Ja kyllä, ei voi verrata suoraan, mutta kyllähän se on selvää että kun "jäähalli" saa tukea, niin silloin helposti jätetään vaikkapa se "korishalli"/"jalkapallohalli" rakentamatta. Jalkapallolla varsinkin täysin ala-arvoiset olosuhteet Tampereella, kuitenkin selvästi harrastetuin laji.
 
SouthernSun76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Liverpool, Juventus, Azzuri, Leijonat
Lisätään nyt tähän tämäkin, että Suomi ei saanut 2021 MM-kisoja:
http://www.iltalehti.fi/mmjaakiekko-2017/201705192200149359_jq.shtml

Mutta onko sen väliä, koska eihän meillä olisi ollut vielä varmuutta siitäkään olisiko meillä ollut Tampereella halli pystyssä noille kisoille...jonka siis piti olla jo pystyssä edellisille kisoille 2012-2013.
Myöhemmin samassa kokouksessa päätettiin, että vuoden 2022 kisat ovat Helsingissä ja Tampereella, joten kyllä tuota uutta areenaa kaivataan.
 
JiiGeePee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Pallo & Raha
Juuh. Surullista kyllä. Varsinkin kun samaan aikaan monilla urheilulajeilla on todella puutteelliset olosuhteet harjoitella.

Ja kyllä, ei voi verrata suoraan, mutta kyllähän se on selvää että kun "jäähalli" saa tukea, niin silloin helposti jätetään vaikkapa se "korishalli"/"jalkapallohalli" rakentamatta. Jalkapallolla varsinkin täysin ala-arvoiset olosuhteet Tampereella, kuitenkin selvästi harrastetuin laji.

Eikös tuo Hakaskutsi ole jäämässä muille lajeille. Esim lento- ja koripallolle. Varmaan sinne käsipalloilijatkin mahtuisivat, jos sitä Tampereella pelattaisiin.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
"Yksityisten rahoilla" rakennetaan, mutta silti Kaupunki antaa valtavan kasan rahaa. Eli edelleen. Kaupunki kantaa riskit ja yksityiset vie voitot päältä. No ei ihme Suomessa, missä jäähalli-"bisnes" pyörii kaikissa pienissä kylissäkin. Pieni ryhmä harrastaa ja suuri ryhmä maksaa.

Millä tavoin se toteutuu, että kaupunki kantaa riskit ja yksityiset vie voitot päältä? Kun kerran areenayhtiössä on 60% osuus SRV:n, LähiTapiolan ja OP-ryhmän yhtesellä sijoitusyhtiöllä ja 40% kaupungilla, niin millä tuosta saadaan kuvaamasi kaltainen tilanne? En siis kiistä, etteikö niin olisi, mutta tuota kuviota ei kukaan vielä ole selittänyt auki vaikka aika moni hanketta vastustava tuntuu asian varmaksi tietävän.
 
JiiGeePee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Pallo & Raha
Tuo on tuo asenne, että kun jotain tehdään niin aina ensimmäisenä on jäämässä lapset ja vanhukset jalkoihin. Tampereella nyt ainakin edes yritetään tehdä jotain sen eteen, että kaupungissa asuisi 30 vuoden päästä muitakin kun kuolemaa odottavia eläkeläisiä.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki

Jep. On se niin väärin, kun joku jotain tekee. Rantatunnelikin aiheuttaa vaan ruuhkaa kuulemma, vaikka nykyään esim. Epilästä Linnainmaalle pääsee neljän aikaan vartissa ja ennen siihen meni jotain tunti.

Mutta kyllä mä ymmärrän, että jos ilmatilaa rautatien päällä käytetään areenalle, niin se on alueen alkuperäisiltä asukkailta, eli puluilta ja talitiaisilta pois.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Jep. On se niin väärin, kun joku jotain tekee. Rantatunnelikin aiheuttaa vaan ruuhkaa kuulemma, vaikka nykyään esim. Epilästä Linnainmaalle pääsee neljän aikaan vartissa ja ennen siihen meni jotain tunti.

Mutta kyllä mä ymmärrän, että jos ilmatilaa rautatien päällä käytetään areenalle, niin se on alueen alkuperäisiltä asukkailta, eli puluilta ja talitiaisilta pois.
Sen verran tuosta rantatunnelista, että sitäpä ei rakennettu minkään ruuhkan takia.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Sen verran tuosta rantatunnelista, että sitäpä ei rakennettu minkään ruuhkan takia.

Ei, mutta vaikutti se positiivisesti myös siihenkin. Eipä areenaakaan rakenneta MM-turnauksen tai Ilveksen ja Tapparan takia (no, ehkä ihan hiukan).
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös