Kyseenalaiset taklaukset Liigassa 2016–2017

  • 447 324
  • 3 447
Suosikkijoukkue
Tappara, Avalanche
Pistä ihan itse takaapäin mitä haluat... Rantakari oli oman virhearvioinnin takia ajamassa ohi Ruutusta ja yritti vielä viime hetken kaarroksella saada osumaa ja ylävartalo menee ohi ja koukussa oleva polvi edellä ajaa suoraan Ruuttua polveen. Noita näkee kauden mittaan useampia ja lähes aina on heitetty kaveri pihalle, jos vastustaja loukkaantuu ellei kyseessä ole ollut luistimet yhteen > kampitus.

Jos Rantakari ei olisi muuttanut luistelulinjaansa niin olisi ajanut hienosti Ruutusta vasemmalta ohi...
Siinä sinun laittamassa kuvassa näkyy selvästi kuinka polvi osuu reiteen eikä polveen. Muutatko nyt mielipidettäsi taklauksesta itse esittämiäsi todisteiden perusteella?
 
Suosikkijoukkue
Lukko, Rönnin rikkinäinen pumppu
Minun tulkinnan mukaan suurin ongelma näissä tuomiossa on päävideotuomarin ja Liusjärven eri linjat.

Tässäkin tapauksessa sääntö itsessään on huono ja hieman tulkinnanvarainen. Säännön voi lukea niin että jos polvikulma ei muutu, ja polvi on ojennettuna ei kyseessä ole polvitaklaus.

Kysymys:
Jos polvi on taklatessa ensimmäinen, joka osuu vastustajaan, eikö silloin pitäisi aina olla kyseessä polvitaklauksesta?

SÄÄNTÖ 153 – POLVITAKLAUS MÄÄRITELMÄ: Pelaaja ojentaa polveaan tarkoituksenaan osua vastustajaan.
i. Kenttäpelaajalle, joka käyttää polveaan taklatakseen vastustajaa, tuomitaan vähintään pieni rangaistus.
ii. Pelaajalle, joka vahingoittaa tai piittaamattomasti vaarantaa vastustajaa polvitaklauksella, tuomitaan joko iso rangaistus ja automaattinen pelirangaistus tai ottelurangaistus.
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos on katsonut paljon parjatun Finleyn pommeja keskialueella niin sen huomaa että heikko pelinlukutaito on se seikka mikä ekana tulee mieleen Rantakarin polvitaklauksesta. Jos on vähän myöhässä sekä vähän väärässä paikassa niin menee vaikeaksi vetää hieno puhdas keskialueen pommi suoraan vartaloon. Sitä kait Rantakari oli hakemassa? Tappara oli painottanut fyysistä peliä heti alkuun mutta olisiko tunne ottanut vähän ison roolin Rantakarilla ja siksi yritti hakea veret seisauttavaa pommia heti alussa. Kohdalle osuessaan olisi varmasti ollut ihan nätti taklaus.
 
Siinä sinun laittamassa kuvassa näkyy selvästi kuinka polvi osuu reiteen eikä polveen. Muutatko nyt mielipidettäsi taklauksesta itse esittämiäsi todisteiden perusteella?
Pitääkö polvitaklauksen osua taklattavaa polveen? Luulin, että riittä, kun osuu polvella vastustajaa. Jos taklataan polviin muulla tavoin niin sitten puhutaan leikkaamisesta. Mielestäni edelleen Rantakari taklaa polvi edellä Ruuttua... Oikea tuomio mielestäni olisi ollut 5min polvitaklauksesta, koska Ruuttu loukkaantui. Kurinpito katsoi, että mitään 5 min arvoista rikettä (polven ojentamista) ei tapahtunut, joten sillä mennään...

SÄÄNTÖ 153 – POLVITAKLAUS
MÄÄRITELMÄ: Pelaaja ojentaa polveaan tarkoituksenaan osua vastustajaan.
i. Kenttäpelaajalle, joka käyttää polveaan
taklatakseen vastustajaa, tuomitaan vähintään
pieni rangaistus.
ii. Pelaajalle, joka vahingoittaa tai piittaamattomasti vaarantaa vastustajaa
polvitaklauksella, tuomitaan joko iso rangaistus ja automaattinen pelirangaistus tai
ottelurangaistus.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Minun tulkinnan mukaan suurin ongelma näissä tuomiossa on päävideotuomarin ja Liusjärven eri linjat.

Tässäkin tapauksessa sääntö itsessään on huono ja hieman tulkinnanvarainen. Säännön voi lukea niin että jos polvikulma ei muutu, ja polvi on ojennettuna ei kyseessä ole polvitaklaus.

Kysymys:
Jos polvi on taklatessa ensimmäinen, joka osuu vastustajaan, eikö silloin pitäisi aina olla kyseessä polvitaklauksesta?

SÄÄNTÖ 153 – POLVITAKLAUS MÄÄRITELMÄ: Pelaaja ojentaa polveaan tarkoituksenaan osua vastustajaan.
i. Kenttäpelaajalle, joka käyttää polveaan taklatakseen vastustajaa, tuomitaan vähintään pieni rangaistus.
ii. Pelaajalle, joka vahingoittaa tai piittaamattomasti vaarantaa vastustajaa polvitaklauksella, tuomitaan joko iso rangaistus ja automaattinen pelirangaistus tai ottelurangaistus.

Tää on kyllä paha koska mitä mä siitä huomasin niin ei Rantakari tehny mitään erityistä liikettä mutta Ruuttu väisti jolloin kolahti. Rantakari varmaan yritti jonkinlaista pommia ja nyt kävi näin. Jäähyn paikka ilman muuta noista on joskus selvitty 2min kakulla ja tuomarista riippuen 5+20PR tai 25OR.
Jäähyluokkaan voitais hyvin lisätä sellainen rike että Vaarallinen pelitapa tällaisissa tilanteissa esim 2+2+10 koska nyt on jo käytössä muitakin variaatioita.

Sanoisin että tässä kävi nyt vaan vahinko Rantakarille ja huono tuuri kun Ruuttu loukkantu. Max 1 peli kakkua kun Rantakarilla ei ole raskauttavaa historiaa tällä saralla.
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siinä sinun laittamassa kuvassa näkyy selvästi kuinka polvi osuu reiteen eikä polveen. Muutatko nyt mielipidettäsi taklauksesta itse esittämiäsi todisteiden perusteella?

Onko polvitaklaus taklaus joka osuu polveen vai taklaus, joka suoritetaan polvella?
Saisiko silta määritelmän kyynärpäätaklaukselle, kun on nuo asiat näemmä hallinnassa?
 
Mielestäni edelleen Rantakari taklaa polvi edellä Ruuttua
Se suurin tulkinnallinen ongelma näissä tulee varmaan siitä osumasta ja toisaalta "mitä jos"-ajatuksesta. Rantakari ei tee kontaktia mitenkään polvi edellä, vaan mikäli ylävartalot olisivat ottaneet hipasua enemmän kontaktia, olisi se ollut koko vartalon kontakti. Nyt kuitenkin Ruuttu nojaa sen verran poispäin, että olkavarret vain hipaisevat ja samalla Rantakarin polvi osuu Ruuttua reiteen. Kuten tuotu ilmi, Rantakari kuitenkin onneksi on ottanut painon pois siltä jalalta, jolloin voima ei mene niin voimakkaasti ns. läpi.

Kinkkinen tilanne varmasti tuomita. Olisin sen yhden ottelun pelikiellonkin hyväksynyt. Uskon, että sarjan venyessä myös Ruuttu nähdään vielä mukana. Eiköhän tuo "kausi ohi" ollut vain Virran halu vaikuttaa tuomioon. Tuskin siinä on Pekka-tohtori tehnyt välitöntä analyysia.
 
Joukkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, ja muu pohjoinen Suomi
Tossa sun kuvasarjassa on kuvakulma ihan päin helvettiä. Tossa kuvasarjassasi polvi on taivutettuna, kuten polvi taipuu esim. kävellessä. Pistä kuvat takaapäin, josta sen ojennuksen voi todeta.

Katos terän asentoo minne päin se osoittaa eli suuntaa minne jalka menossa, toisin kun kroppa on menossa vielä enemmän laidan suuntaisesti.
 
444

Jäsen
No mut hei annetaan poikien pelata, soon pleiofkiakkoo nääs.
Päävideotuomari Spec Saversin kautta kotiin odottamaan ensi kautta ja varmasti messevää palkkaansa. Hienosti vedetty.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Avalanche
Onko polvitaklaus taklaus joka osuu polveen vai taklaus, joka suoritetaan polvella?
Saisiko silta määritelmän kyynärpäätaklaukselle, kun on nuo asiat näemmä hallinnassa?
Harvemmin kentällä mitään ninjapotkuja nähdään missä polvellä potkastaan leukaan. Kyllä ne vaarallisimmat tilanteet tulee nimenomaan siltä että polvella vedetään polveen. Jos vahingossa kolahtaa esim sinne reiteen ja tulee puujalka niin en nyt pidä sitä sellaisena teloituksena mistä pitäisi pelikieltoja jakaa.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
...Kurinpito katsoi, että mitään 5 min arvoista rikettä (polven ojentamista) ei tapahtunut...

Eihän tällaista ole missään ilmoitettu. Liiga ilmoitti, että ei ole tulossa kurinpidollisia jatkotoimia. Mutta ihan hyvin se päävideotuomari on voinut olla sitä mieltä, että 5+PR olisi ollut paikallaan. Mutta kun siitäkään ei automaattisesti pelikieltoa tule tai sitä ei ole pakko viedä kurinpitäjälle, niin emme tiedä tuosta.
 
SjV

Jäsen
Onko polvitaklaus taklaus joka osuu polveen vai taklaus, joka suoritetaan polvella?
Saisiko silta määritelmän kyynärpäätaklaukselle, kun on nuo asiat näemmä hallinnassa?
Vanha suomennos "polvella ahdistaminen" kuvaa tapahtumaan paremmin kuin nykyinen. (Engl. Kneeing, jossa polvi muuttu vaikeasti suomennettavaksi verbiksi). Osuma vastustajan polveen voi olla myös leikkaaminen tai vaikka kampitus.
 
Mary Mackey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olikos Rantakari nyt sitten kuitenkin oikeassa "puhdas oli"

Ei kai päävideotuomarikaan tuota puhtaaksi julistanut? Se, että ei tullut kurinpidollisia toimia ei tarkoita sitä, että kyseessä olisi ollut puhdas taklaus. Kannanottohan tarkoittaa sitä, että ottelun aikana tempusta olisi voinut tuomita/jättää tuomitsematta rangaistuksen, mutta lisäsanktioihin ei olisi aihetta.
 
Kukko

Olet oikeassa. Toin Rantakarin mielipiteen asiasta esille
 
Eihän tällaista ole missään ilmoitettu. Liiga ilmoitti, että ei ole tulossa kurinpidollisia jatkotoimia. Mutta ihan hyvin se päävideotuomari on voinut olla sitä mieltä, että 5+PR olisi ollut paikallaan. Mutta kun siitäkään ei automaattisesti pelikieltoa tule tai sitä ei ole pakko viedä kurinpitäjälle, niin emme tiedä tuosta.

Oikeassa olet. Luulin että päävideotuomari veisi asian eteenpäin, jos olisi katsonut asian pelirangaistuksen 5+20min arvoiseksi, mutta näköjään kurinpitosäännöissä onkin niin, että päävideotuomari vie eteenpäin vain tapaukset, joista pitäisi tuomita ottelurangaistus.

Ei kai päävideotuomarikaan tuota puhtaaksi julistanut? Se, että ei tullut kurinpidollisia toimia ei tarkoita sitä, että kyseessä olisi ollut puhdas taklaus. Kannanottohan tarkoittaa sitä, että ottelun aikana tempusta olisi voinut tuomita/jättää tuomitsematta rangaistuksen, mutta lisäsanktioihin ei olisi aihetta.

Siis kannanotto tarkoittaa vain sitä, että vidotuomarin mukaan kyseinen rike ei ole ottelurangaistuksen arvoinen...

4 § Päävideotuomari katsoo videotallenteelta kaikki tilanteet, joista tuomaristo on tuominnut 5 + PRK tai jotka otteluvalvoja on hänelle ilmoittanut tai hän itse katsoo kurinpitokäsittelyn arvoiseksi. Päävideotuomarin tulee saattaa tilanne kurinpitokäsittelyyn, jos tilanteesta päävideotuomarin näkemyksen mukaan tulee määrätä ottelurangaistus.

Kurinpitosäännöt | Liiga
 
Väinö

Jäsen
Ylen sivuilta Liusjärven lainaus:
"

Liigan kurinpitäjä Sampo Liusjärvi kertoo, että kyse oli pelitilannetaklauksesta, joka ei johda jatkotoimiin.

- Rantakari ei levitä jalkaansa siinä tilanteessa. Taklattava pelaaja vähän väistää tai kääntyy, niin polvikontaktia tulee osittain tästä syystä. Eli siinä ei ole tahallisuutta polvitaklauksen suhteen. On todettu ja päätetty, että sinänsä polvitaklaus on siinä täyttynyt, mutta ottelurangaistuksen arvoisena tekona sitä ei ole pidetty, Liusjärvi kertoo.

"
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Täytyy muistaa, että nyt on kyse päävideotuomarin päätös, tapaus ei edennyt Liusjärvelle. Liusjärven linjan mukaan tuosta olisi tullut yksi peli.
Eikö KalPa saa halutessaan viedä jutun Liusjärvelle? Minä ainakin veisin.
 
Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
42 Stars
Eikö KalPa saa halutessaan viedä jutun Liusjärvelle? Minä ainakin veisin.
Kalpa tuskin vie kun päätös on jo tehty.

Sinähän voisit sen viedä kun noin kuumana käyt. Siinä olisin näky kun joku hihhuli Hämeenlinnasta? puuttuisi asiaan koska tietää kaiken.
Anna mun kaikki kestää.
 
Old referee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, tuomarit
Minun tulkinnan mukaan suurin ongelma näissä tuomiossa on päävideotuomarin ja Liusjärven eri linjat.

Tässäkin tapauksessa sääntö itsessään on huono ja hieman tulkinnanvarainen. Säännön voi lukea niin että jos polvikulma ei muutu, ja polvi on ojennettuna ei kyseessä ole polvitaklaus.

Kysymys:
Jos polvi on taklatessa ensimmäinen, joka osuu vastustajaan, eikö silloin pitäisi aina olla kyseessä polvitaklauksesta?

SÄÄNTÖ 153 – POLVITAKLAUS MÄÄRITELMÄ: Pelaaja ojentaa polveaan tarkoituksenaan osua vastustajaan.
i. Kenttäpelaajalle, joka käyttää polveaan taklatakseen vastustajaa, tuomitaan vähintään pieni rangaistus.
ii. Pelaajalle, joka vahingoittaa tai piittaamattomasti vaarantaa vastustajaa polvitaklauksella, tuomitaan joko iso rangaistus ja automaattinen pelirangaistus tai ottelurangaistus.

Ylen sivuilta Liusjärven lainaus:
"

Liigan kurinpitäjä Sampo Liusjärvi kertoo, että kyse oli pelitilannetaklauksesta, joka ei johda jatkotoimiin.

- Rantakari ei levitä jalkaansa siinä tilanteessa. Taklattava pelaaja vähän väistää tai kääntyy, niin polvikontaktia tulee osittain tästä syystä. Eli siinä ei ole tahallisuutta polvitaklauksen suhteen. On todettu ja päätetty, että sinänsä polvitaklaus on siinä täyttynyt, mutta ottelurangaistuksen arvoisena tekona sitä ei ole pidetty, Liusjärvi kertoo.

"
Liiga ei noudata sääntokirjaa: Liusjärvi myöntää polvitaklauksen tapahtuneen, Rantakri vahingoitti Ruutua, olisi pitänyt tuomita 5+PR tai OR.
"Ei näitä sääntökirjan mukaan vihelletä." Kumma, että nämä sattuu finaaleissa Tapparan eduksi.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

En oikein ymmärrä miksi Liusjärvi kommentoi tätä tapausta, käsittääkseni päätöksen teki videopäätuomari Kai Tervonen. Joka tapauksessa tuomio oli, ei OR, mutta kyllä PRK eli tuomari teki pelissä virheen.
 
Eikö KalPa saa halutessaan viedä jutun Liusjärvelle? Minä ainakin veisin.

Ihan turhaa touhua. Johan viime vuoden finaaleissa opimme, että edes hyppytaklaus päähän ei anna aihetta pelikieltoon, kun asialla on porkkanahousu. Silloin on aika turha jostain pienestä polvitaklauksesta odotella pelikieltoa.

Kumma, että nämä sattuu finaaleissa Tapparan eduksi.

Kyllä Kurikassa on varmasti mämmit pitkin lattioita. Tämäkin päätös tuli aivan puskista.
 
Viimeksi muokattu:

Kurmuuttaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalikka
Outo päätös olla antamatta Rantakarille pelikieltoa, mutta eihän outo päätös ole enää liigan standardeilla mitään yllättävää. Silti en osta tuota "Tapparaa suositaan"-paskaa. Mikäköhän se motivaattori tähän olisi?
 
Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
Tuskin tässä ketään suositaan, mutta on tuo Liigan kurinpito aivan ihmeellistä. Itse en katso minkäänlaisten värilasien läpi Rantakarin tilannetta ja olin todella hämmästynyt ettei tullut edes yhtä peliä. Toki taas Savinaisen pelikielto oli aivan naurettava kaikin puolin, joten olisiko tällä voinut sitten olla vaikutusta? Tuskinpa. Turha näistä on mitään salaliittoteorioita alkaa vääntämään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös