James Norris Memorial Trophy 2017

  • 12 781
  • 36

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Silmämääräisesti en osaa sanoa, että kumpi on, ainakaan merkittävästi parempi omassa päässä, Burns vai Karlsson. Molemmilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Burnsin puolesta vahvin argumentti on tuo käsittämättömät 29 maalia ja 76 pistettä, siihen päälle se, että kaveri on eliittitason puolustaja. Karlssonin puolesta vahvimmat argumentit taas nojaavat blokkaus- ja kiekonhallintatilastoihin. Ja tietenkin ainainen höpöhöpötason puhe siitä, että Ottawalla ei olisi mitään asiaa pudotuspeleihin ilman Kuningas Eerikkiä. Sillä ei pitäisi IMO olla mitään merkitystä kun Norrista jaetaan. Joukkueelleen arvokkaimman pelaajan palkinto on täysin oma lukunsa.

Tämän sanottuani, pysyn aiemmassa kannassani ja jaan palkinnon Hedmanille. Hedman on, silmämääräisesti tarkasteltuna, heittämällä paras puolustaja näistä kolmesta, eikä pisteiden valossa häviä juuri yhtään virkaveljilleen.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Ainahan nämä Norrisitkin tulee vuoden perässä suoritusten saralta. Viime vuonna olisi jo voinut Mr.Burnsille pistää niin eiköhän se tänä vuonna mene oikeaan osoitteeseen.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Ainahan nämä Norrisitkin tulee vuoden perässä suoritusten saralta. Viime vuonna olisi jo voinut Mr.Burnsille pistää niin eiköhän se tänä vuonna mene oikeaan osoitteeseen.

Viime vuonnahan Norris olisi kuulunut Karlssonille, joten jos vuoden perässä mennään niin Karlssonin pitäisi voittaa tänä vuonna sitten.

Tämän sanottuani, pysyn aiemmassa kannassani ja jaan palkinnon Hedmanille. Hedman on, silmämääräisesti tarkasteltuna, heittämällä paras puolustaja näistä kolmesta, eikä pisteiden valossa häviä juuri yhtään virkaveljilleen.

Ulkomuistista sanoisin että Norris ei ole koskaan mennyt playoffien ulkopuolisen joukkueen puolustajalle enkä usko sen muuttuvan miksikään tänä vuonnakaan.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Ulkomuistista sanoisin että Norris ei ole koskaan mennyt playoffien ulkopuolisen joukkueen puolustajalle enkä usko sen muuttuvan miksikään tänä vuonnakaan.

Näin taitaa olla asian laita, enkä kuollaksenikaan ymmärrä, että miksi.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Näin taitaa olla asian laita, enkä kuollaksenikaan ymmärrä, että miksi.

Olen samaa mieltä siitä ettei joukkueen menestyksellä pitäisi olla mitään merkitystä Norriksen jakamisen kannalta, mutta niin se vain menee. Viime vuonna siitä kärsi Erik Karlsson vaikka olisi ehdottomasti ansainnut Norriksensa historiallisen kovalla kaudellaan. Mutta Senators ei mennyt playoffeihin, ja se varmasti vaikutti toimittajien äänestyskäyttäytymiseen. Samasta tulee Hedman tänä vuonna kärsimään suhteessa lähimpiin kilpailijoihinsa eli Karlssoniin ja Burnsiin. Etenkin kun Hedman muutenkin on samalla viivalla heidän kanssaan, kun viime vuonna Karlsson esimerkiksi oli valovuoden Doughtya edellä eikä sekään riittänyt.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Ulkomuistista sanoisin että Norris ei ole koskaan mennyt playoffien ulkopuolisen joukkueen puolustajalle enkä usko sen muuttuvan miksikään tänä vuonnakaan.

Tääpä oli mielenkiintoinen fakta ja pitihän se tarkistaa koska olin aivan varma että Rod Langwayn paska Washington ei pleijareihin mennyt mutta väärässä olin.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Viime vuonnahan Norris olisi kuulunut Karlssonille, joten jos vuoden perässä mennään niin Karlssonin pitäisi voittaa tänä vuonna sitten.
Ulkomuistista sanoisin että Norris ei ole koskaan mennyt playoffien ulkopuolisen joukkueen puolustajalle enkä usko sen muuttuvan miksikään tänä vuonnakaan.

Eiku joo Doughyhan sen sai viimeksi vanhoilla meriiteillä. Ihan vitsejä nää palkinnot. Bergyllekki selke tuli pari vuotta sitten vaikka pelas paskimman kauden mitä itse todistanut.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Alkaisikohan Karlsson pikku hiljaa muuttua myös suuren yleisön silmissä puhtaasta offensiivisesta pakista, joka on heikko omassa päässä, kokonaisvaltaiseksi paketiksi, joka loistaa jokaisella kentän osa-alueella? Jos Ottawa tästä vielä onnistuu konferenssifinaaliin menemään, niin eiköhän Karlsson taas yhden Norriksen palkintokaappiinsa saa, vaikka eiväthän pudotuspelien otteet saisi valintoihin vaikuttaa, mutta kuten on nähty, niin kyllä ne vaikuttavat.

Kaikki kunnia Burnsin kaudelle, mutta kyllä mä Norriksen Hedmanille tai Karlssonille antaisin. Ajatella, että kummallakin on ikää vasta 26-vuotta ja parhaat päivät ovat vielä edessä. En ihmettelisi, jos jompaa kumpaa jo parin kauden sisään tituleerattaisiin maailman parhaaksi puolustajaksi, elleivät sitä jo ole.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Jos Ottawa tästä vielä onnistuu konferenssifinaaliin menemään, niin eiköhän Karlsson taas yhden Norriksen palkintokaappiinsa saa, vaikka eiväthän pudotuspelien otteet saisi valintoihin vaikuttaa, mutta kuten on nähty, niin kyllä ne vaikuttavat.
Eikös voittajat äänestetä heti kauden päätteeksi, joten pudotuspelisuoritukset voivat vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen aikaisintaan ensi kauden palkintojen osalta.
 

Breathe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers & Eric Lindros 88
Eikös voittajat äänestetä heti kauden päätteeksi, joten pudotuspelisuoritukset voivat vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen aikaisintaan ensi kauden palkintojen osalta.
Toimittajat äänestävät heti runkosarjan jälkeen eli pudotuspeleillä ei ole mitään vaikutusta tähän palkintoon.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Toimittajat äänestävät heti runkosarjan jälkeen eli pudotuspeleillä ei ole mitään vaikutusta tähän palkintoon.
Joo, siis näin nimenomaan tarkoitin. Vähän epäselvästi vaan muotoilin asian, kun puhuin kaudesta enkä runkosarjasta.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Norris tosiaan ansaitusti Burnsille vaikka kokonaispisteissä yllättävän pieni ero Karlssoniin (1437 - 1292). Ykkössijoissa eroa sentään reilusti (96 - 63).

Tuolla on melkoisia huumoriääniä taas annettu:
Jared Spurgeon TOP3 ääni (2 kpl)
Dustin Byfuglien TOP3 ääni (2 kpl)
Torey Krug TOP2 ääni (1 kpl), mutta ei yhtään muuta ääntä
Dmitri Orlov TOP5 ääni (1 kpl)
Cam Fowler TOP5 ääni (1 kpl)

Hyviä pakkeja toki kaikki yllä mainitut, mutta eivät kyllä omasta mielestä kuulu edes TOP10-listalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös