Michael Keränen Jokereihin

  • 85 225
  • 337

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Sitten se on parempi valkku kuin Jalonen. Jalosen resepti isosta vastuusta sis ylivoimaa ja rankkareita ei toiminut. pieni sarkastinen hymiö.

Kaikki maailman yv-aika ei auta henkisen lukon avautumiseen, jos onnistumisia ei meinaa tulla. Uskoisin, että Kivi on mentaalipuolella yksi valtakunnan parhaita valkkuja. Hän jos joku voisi saada Keräsestä kaivettua sen vahnan taikurin esiin. Katsotaan kuinka käy.
 
Trymuch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
2. ja 3. kentän sentterien haut on menneet metsään ja sitä kautta laiturien potentiaali jää käyttämättä. Jaakola voisi palata tasolleen. Genowayllä oli todella isot saappaat täytettävänä ja hän on onnistunut siinä. Muutamat flopit kuuluu asiaan, mutta tälle kaudelle kaikki sieltä terävästä päästä: Hison, ja Keränen. Onneksi Nelli sai lentokentän pelistä kiinni. Ja keränen loistaa ipassa, meillä ei viitsinyt...(texti tv skouttaus, teki eilen maalin)
Yhdeksään otteluun 1+3 ja tehotilastossa -3, ei varsinaista loistamista.

Jotenkin toivoisi, että Keränen floppaa myös Ilveksessä, mutta toisaalta sellaisen toivominen tuntuu vähän ilkeältä. Ja katkeralta.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokereissa 25 peliä 2+5 ja -5 eli melko sama tahti ipassa. Keräsellä taitaa olla aikaa tämä kevät saada pelinsä kuosiin tai odottaa muut hommat. Sen sopparihan on loppukausi + optio ja tuolla tahdilla ihmettelen, jos optio käytetään.
 
Wire

Joku Kookoo tms nappaa halvalla pariksi kaudeksi jäähdyttelemään
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Jokereissa 25 peliä 2+5 ja -5 eli melko sama tahti ipassa. Keräsellä taitaa olla aikaa tämä kevät saada pelinsä kuosiin tai odottaa muut hommat. Sen sopparihan on loppukausi + optio ja tuolla tahdilla ihmettelen, jos optio käytetään.

Toivottavasti jää Ilvekseen. Hyvä kesä alle ja Sandellin kanssa homma raiteilleen. Kyse ei kuitenkaan ole mistään ikälopusta, vaan parhaassa peli-iässä olevasta kaverista.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Jokereissa 25 peliä 2+5 ja -5 eli melko sama tahti ipassa. Keräsellä taitaa olla aikaa tämä kevät saada pelinsä kuosiin tai odottaa muut hommat. Sen sopparihan on loppukausi + optio ja tuolla tahdilla ihmettelen, jos optio käytetään.

Onhan siellä saksa, ranska ja vaikka sveitsin kakkosliiga kierrettävänä jos ei liiga on liikaa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Pelaajayhdistys on vienyt Case-Keräsen eteenpäin ja nyt se menee Kilpailu- ja kuluttajaviranomaisen syyniin.

Mielenkiintoista nähdä miten tilanne etenee.
 
Sturm

Jäsen
Suosikkijoukkue
1967
Jos (ja kun) liiga todetaan syylliseksi tai toimineeksi väärin case Keräsessä, onkohan mahdollista, että myös tuo "herrasmiessopimus" harjoituspeleistä vs. Jokerit saadaan samalla myös kumottua?

ÄRRÄ-CUP takaisin?
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Turha edes haaveilla mistään harjoituspeleistä. Ne ei ole ĺiigan etu. Olisi toki Suomen lätkän etu, mutta se ei noita kiinnosta.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Fight Night lämppäri otteluna Lauridsen - Finley niin ei koko joukkueen tarvi pukea turhaan kamoja päälle. Sitä on hyvä jatkaa mihin jäätiin..
 
Japi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh, Jokerit, Saipa, Jokipojat, Titaanit
Turha edes haaveilla mistään harjoituspeleistä. Ne ei ole ĺiigan etu. Olisi toki Suomen lätkän etu, mutta se ei noita kiinnosta.

Eikä ole sekä suomalaisen jääkiekon, Jokereiden että Liigan etu on mahdollisimman tasokkaat harjoitusottelut. Se tarkoittaa sitä, että Jokerit pelaa harjoitusotteluita itseään parempia KHL-seuroja vastaan ja mahdollisesti Ruotsin liigan top nelosta ja Sveitsin liigan top kakkosta vastaan. Liigan seurat pelaavat harjoitusotteluita Ruotsin ja Sveitsin liigojen joukkueita vastaan ja Jokereita heikompia KHL-seuroja vastaan. Liiga-seurat saavat pelata toisiaan vastaan tarpeeksi kauden aikana ja harjoituspelien tarkoituksena on joukkueen ja pelaajien kehittyminen ja se onnistuu parhaiten pelaamalla itseään parempia vastaan. Jokereille ei ole mitään hyötyä pelata harjoituspelejä Liiga-seuroja vastaan, koska Jokereilla on (ainakin lähtökohtaisesti parempi joukkue).
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä Jokerien kannattaisi vetää ennen liigan joukkueita vastaan harjoitusmatsi, kun se toteutunut vaihtoehto on KiVa. Lisäksi tulisi näkyvyyttä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös