Tunnelma HIFK:n kotiotteluissa ja siihen liittyvät asiat

  • 1 068 077
  • 4 548

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olin aika monta vuotta kausarilla fanikatsomossa. Viime kaudella tyydyin kuitenkin pelkkiin irtolippuihin sekä lainakausareihin + playoff-kausariin ja tällä kaudella mennään irtopaloilla pleijareidenkin osalta. Syitä tähän on useita, mutta ylivoimaisesti suurin on älytön sarjajärjestelmä, jossa 60 pelin jälkeen kaikki paitsi aivan totaalisesti vihkoon vetäneet ovat pleijareissa. Yksittäisen runkosarjapelin merkitys on niin mitätön, että noihin alkoi useamman vuoden jälkeen olla jo todella vaikea syttyä. En halua tulla fanikatsomoon vaan moikkaamaan tuttuja, hengailemaan tai osallistumaan kannatukseen virkamiesmäisesti vailla tunnetta. Mulle se fiilis katsomossa on kaikki kaikessa ja jos matsi ei sytytä, katson mieluummin pelin kotona. Kaikki kunnioitus niille sisseille, jotka siellä ovat vetämässä chantteja pelistä ja kaudesta toiseen lähes joka ikisessä matsissa. Itse jaksoin 7 vuotta, mutta ei vaan pysty enää. Jos matsiin lähteminen raskaan duunipäivän jälkeen tuntuu usein lähinnä puuduttavalta velvollisuudelta, on aika etsiä elämäänsä muunlaista sisältöä.

Paljolti edelliseen liittyen futis on jo monta vuotta sitten vienyt allekirjoittaneelta sen ykköslajin paikan nimenomaan paikan päällä katsottaessa. Kun jokaisessa matsissa on oikeasti panosta, matsiin menemistä ei malta odottaa ja jokainen pelipäivä on juhlapäivä. Lätkä-IFK:lla on toki aina valtavan suuri merkitys ja paikka sydämessä, mutta nykyisellä systeemillä meikäläisen naama ei varmasti jatkossakaan tule ihan hirveän tutuksi katsomossa muuten kuin pudotuspelien osalta. Jos joskus siirrytään esim. 16 joukkueen sarjaan, josta 8 parasta pudotuspeleihin eikä mitään armopaloja säälien muodossa, alkaa runkosarjakin varmasti taas kiinnostamaan ihan eri tavalla. Toki tässä on varmaan paljon sitäkin, että kausia on jonkun verran tullut jo nähtyä ja luonnollisesti samanlaista kiimaa ei tule enää koskaan kokemaan kuin joskus 16-kesäisenä, kun ekoja kertoja uskaltautui irtolipulla fanikatsomoon.
 

Player#69

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oli kyllä perjantaina mahtava fiilis hallilla. Itse jo oman sijainnin takia joudun katsomaan suurimman osan peleistä tv:n välityksellä. Mutta paikan päälle aina kuin mahdollista.

Oli kyllä mahtava tunnelman nostatusvideo tehty puolen välin paikkeille kolmannessa erässä, jonka johdosta koko halli nousi seisomaan ja kannustamaan. Ei taida löytyä YouTubesta tätä videota?
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Oli kyllä mahtava tunnelman nostatusvideo tehty puolen välin paikkeille kolmannessa erässä, jonka johdosta koko halli nousi seisomaan ja kannustamaan. Ei taida löytyä YouTubesta tätä videota?

Ei noita videoita taida olla Tubessa. Muistaakseni se ensimmäinen versio vuodelta 2011 löytyy kuutiolta kuvattuna, mutta ei siis kovin kummoisena versiona. Itse tykkään tuosta jo perinteeksi muodostuneesta seisomaan nousemisesta kovasti. Ei muuten tarvita v***n läpsyttimiä, kyllä sitä ääntä lähtee muutenkin.

Edit: tässä tuo ensimmäinen, ei ole kyllä ihan alusta asti:

Video vuodelta 2011
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Varatut liput palautuneet myyntiin, ja nyt on runsaasti lippuja tarjolla, jos ei ehtinyt ekassa junassa.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Haloo Helsinki! -bändin logo Nordiksen jään keskiympyrässä kauden 2017-18: Uutiset › Haloo Helsinki! Nordiksen keskiympyrässä! - HIFK

Itse ainakin sytyn tälle. Sopii noin jo tekstin puolesta Nordikselle tuo logo ja sitten bändissä on myös vahvasti IFK-henkistä porukkaa, niin natsaa myös siltä kantilta.
Jees, todella hyvä veto. Samalla hiukan nuorentaa tätä meidän imagoa tuolla rokkisuunnalla ja onhan tuo nyt noista listahittibändeistä yksi parhaista. Erittäin hyvä asenne bändillä monissa biisesissä ja liveissä mitä on nähnyt. Ihan samaankategoriaan pistän kuin Samu Haberinkin joka hallilla seikkailee kohtuu usein. Haloo Helsinki on jopa rokimpi ja tykkään tuon Ellin imagosta PUNAISINE huulineen.

_
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
En bändin tuotantoa tiedä sen enempää, mutta ihan hyvä veto. Ihmetyttää vain paljonko tuo nyt sitten maksaa niille, mutta jos kaikki on tyytyväisiä, niin miksipäs ei. Joku laulaa Maamme-laulun varmaan sitten.

Karmeannäköinen tuo jää kyllä noin muuten.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Ei parane tunnelma tuolla pelillä, vaikka systeemiä on enemmän kuin viime vuosina, mutta kun jengi on kasattu toiveilla - ei faktoilla ja se on täysin kädetön, niin...
Eilen ehkä tuhatkunta (=todellinen faniporukka) paikalla ja täysi kaaos, kun kausikorttilaisille ei edes kunnolla tiedotettu, minne mennä ja vaksit tuskin osasivat opastaa. Siellä piti pyöriä ympäri hallia etsimässä paikkaa, jossa saisi istua vaikka tyhjiä oli melkein saman verran kuin sarjapeleissä. Hyvää kohtelua.
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Tässä ison v:n kismityksen keskellä täytyy jakaa myös vähän positiivsta palautetta: nimittäin ennen matsia pyörineestä intro-videosta. Aerosmithin Dream On oli suht yllättävä ja odottamaton biisivalinta taustalle, mutta mielestäni toimi oikein hyvin kun videolla näkyi nostagisesti Breweriä, Hakkia ja Boykoa jne - jopa Tim Thomasin tiputanssi -99 finaaleista oli kaivettu arkistoista.

En tiedä tuleeko tuo intro pyörimään läpi kauden, mutta hyvää duunia jälleen kerran!

Dream yourself a dream come true
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Oliko Tappara-ottelussa joku sijainen Micken paikalla? Televisiosta kuultuna vaikutti siltä.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Oli Tomi Natri, Kollien kuuluttaja.

Mutta oliko koko pelin ajan? Meinaa muistan itsekin ihmetelleeni pelissä, että hetkinen, kukas tää tyyppi on, mutta sitten jossain loppu vaiheessa kuuluttajan ääni kuulosti taas tutulta. Eli sopeuduinko mä vaan liian nopeasti vai oliko Micke vaan myöhässä ja hyppäsi vauhdissa puikkoihin?
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mutta oliko koko pelin ajan? Meinaa muistan itsekin ihmetelleeni pelissä, että hetkinen, kukas tää tyyppi on, mutta sitten jossain loppu vaiheessa kuuluttajan ääni kuulosti taas tutulta. Eli sopeuduinko mä vaan liian nopeasti vai oliko Micke vaan myöhässä ja hyppäsi vauhdissa puikkoihin?

Mielestäni oli sama henkilö koko ajan. Ääni yllättävän samanlainen kuin Mickellä, mutta muuten eron kyllä kuuli. Tämänkin kanssa voisi kyllä elää. Pääasia ettei Nordiksella (tai Gardenissa) venytetä nimiä tai huudateta niitä yleisöllä.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Mutta oliko koko pelin ajan? Meinaa muistan itsekin ihmetelleeni pelissä, että hetkinen, kukas tää tyyppi on, mutta sitten jossain loppu vaiheessa kuuluttajan ääni kuulosti taas tutulta. Eli sopeuduinko mä vaan liian nopeasti vai oliko Micke vaan myöhässä ja hyppäsi vauhdissa puikkoihin?

Itse painin täsmälleen saman asian kanssa. Huomattiin kyllä heti ettei ole Micke, mutta sitten jossain matsin loppupuolella ihmettelin että onko se nyt sittenkin. Mutta varmaankin johtui hyvin samantyyppisestä tyylistä puhua. Aluksi tuntui kyllä hyvinkin oudolta.
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Oli se koko pelin ja juurikin noin kuten yllä, samanlainen tyyli ja siihen tottuu niin nopeasti ettei se enää häiritse.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
TV:stä kuultuna Nordiksella on todella hiljaista. Onko jotenkin erityisen huono tunnelma tänään?
Omasta mielestäni johtui enemmän siitä, että selostus tuntui tulevan kuin bunkkerista. Tuntuu heittelevän aika paljon tuo äänimaailma Nordiksenkin matseissa, eikä johdu mielestäni yleisön metelistä/hiljaisuudesta. Nyt iski jo heti alussa se fiilis, että ei ole mikit niin hyvin säädetty hallissa kuin välillä on.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Selostus vaimeni välillä pitkäksi aikaa ja sitten taas yhtäkkiä voimistui. Volyymiä sai säädellä. Jotain häikkää siis tosiaan mikkien kanssa.
 

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Siltä tuo kieltämättä vaikuttikin, ettei millään voineet äänet tulla kunnolla. Välillä kuului läpi taas jonkun yksittäisen ihmisen huutelu. Hyvin yleisöä kuitenkin paikalla ja perjantai-ilta, niin otti hiljaisuus korvaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös