Hiihtokausi 2016–2017

  • 112 223
  • 704

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Joku aika sitten laskin tuonne doping-ketjuun, että viime vuonna Suomen parhaista 13-16 -vuotiaista hiihtäjistä jotain yli 40% asui linjan Tampere - Lahti - Kouvola eteläpuolella. Tämän vuoden Hopeasompa-kisat oli sen jälkeen, ja otin laskuihin kaikista kahdeksasta sarjasta 15 nopeinta eli 120 hiihtäjää. Heistä 65 tuli tuolta eteläisestä Suomesta, eli 54 prosenttia.
No kyllähän muutenkin ihmisistä suuri osa asuu tuolla alueella, mutta silti hieman erikoista, että siellä myös hiihdetään ahkerasti.
Toivottavasti moni juniori innostuu hiihdosta nyt kun Niskanen näytti mallia.

Lieneekö sittenkään niin yllättävää. Paloheinän ulkoilualue on kävijämäärältä maailman suosituin hiihtopaikka ja junnuseurat pk-seudulla (ja toki myös tietyillä muilla etelän paikoilla) huomattavan suuria. "Hiihtofaneja" toki prosentuaalisesti vähemmän kuin muualla, mutta harrastajia ja junnuja riittää.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ehkä sekaviestillä spekulointi sopii paremmin tänne, kun MM-kisat loppuivat jo:

Viime kaudella oli puhetta siitä, että sekaviesti tekisi tuloaan ainakin maailmancupiin. Eipä näkynyt tällä kaudella sekaviestiä, mutta suunnitelmissa se on siis esiintynyt, eikä ihme, ampumahiihdon puolella sekaviesti on osoittautunut menestykseksi.

Parisprintinhän voisi myös korvata sekapariviestillä. Tuollainen kilpailu ei vaatisi yhtä kovaa tasoa kuin nelihenkisin joukkuein käytävä sekaviesti vaatisi, eli tulisi enemmän potentiaalisia mitalimaita. Vaikkapa joku USA lähtisi varmasti mielummin Diggins-Hamilton - duolla kuin että siihen pitäisi tunkea vielä jotain Erik Bjornsenia sivuun.

Ping pong; @El Gordo ja @L. Paraske
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Olipa huikea viikonloppu suomalaisittain. Iivo Niskanen oli toinen miesten kuninkuusmatkalla, ja peräti neljä naista pääsi tänään kympin sakkiin, keistä Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen podiumille!

En voi olla hämmästelemättä Björgenin ylivoimaa. Tottakai hänen tasonsa tiedetään, mutta yli kahden minuutin voittomarginaali on karmaiseva. Hiihtokuningatar jaksoi, tai oikeastaan viitsi, hiihtää muiden vauhtia pari kilometriä ennen kuin karkasi.

PS: Olen katsonut tämän kauden kisat Eurosportilta eli en ole päässyt/joutunut kuulemaan kaksikkoa Mertaranta-Roponen. Kiinnostaisi kuulla, että ovatko he oikeasti niin huonoja kuin väitetään. En nimittäin kuullut Kollenin tiimoilta mitään hyvää heistä, mitä ihmettelen, minä kyllä heitä pystyin kuuntelemaan silloin kun minun kotitaloudessani MTV:n hiihtolähetykset näkyivät.
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Olipa huikea viikonloppu suomalaisittain. Iivo Niskanen oli toinen miesten kuninkuusmatkalla, ja peräti neljä naista pääsi tänään kympin sakkiin, keistä Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen podiumille!

En voi olla hämmästelemättä Björgenin ylivoimaa. Tottakai hänen tasonsa tiedetään, mutta yli kahden minuutin voittomarginaali on karmaiseva. Hiihtokuningatar jaksoi, tai oikeastaan viitsi, hiihtää muiden vauhtia pari kilometriä ennen kuin karkasi.

PS: Olen katsonut tämän kauden kisat Eurosportilta eli en ole päässyt/joutunut kuulemaan kaksikkoa Mertaranta-Roponen. Kiinnostaisi kuulla, että ovatko he oikeasti niin huonoja kuin väitetään. En nimittäin kuullut Kollenin tiimoilta mitään hyvää heistä, mitä ihmettelen, minä kyllä heitä pystyin kuuntelemaan silloin kun minun kotitaloudessani MTV:n hiihtolähetykset näkyivät.

Hieno viikonloppu oli kyllä! Iivo Niskasen hiihto on kyllä aivan häikäisevän kaunista, kun hän on kunnossa. On uskomatonta katsoa, kun kaveri painaa uljaalla tyylillään maisemaan ja muut huippukaverit yrittävät räpiköidä perässä. Toki myös Sundbyn hiihto on upeaa katseltavaa. Tänään naisissa Kalla oli aika vahvan oloinen läpi kisan, mutta muni tuon suksiasian aivan täysin. Kristalta todella irtonainen kiri ja Kertulta kunto puhjennut kukkaan taas keväällä. Aikku hiihti myös erittäin hyvin. Viimeisellä lenkillä yritti pitää kovaa vauhtia, että olisi saanut karistettua porukkaa. No, muut pysyivät mukana ja lopulta Aikku sitten jäi tuon porukan viimeiseksi ollen kuitenkin komeasti seitsemäs. Taktiikka oli oikea, korkeintaan Justiina olisi ehkä ollut Aikun kankeahkolla loppukirillä niistettävissä.

Minusta Mertaranta ja Roponen jatkavat samalla tyylillä kuin aiemminkin. Toiset tykkäävät, toiset eivät. Kovastihan he ottavat kantaa koko ajan ja ehkä perussävy on hieman negatiivinen ja pessimistinen, kun puhuvat suomalaisista. Toisaalta Ylen hymistelyjen jälkeen ihan virkistävää kuunnella hieman kriittisempää otetta välillä. Useinhan Roposen ennustukset ja maalailut osoittautuvat vääräksi, mutta niinhän siinä käy kun uskaltaa olla jotain mieltä. Minusta kaksikko on ihan toimiva. Toki Antsan jumalaton tykitys on vaikkapa 50 km:lla vähän raskasta kuunneltavaa, mutta eipä miestä nyt liikaa ole syytä moittiakaan.

Kyllöstä Roponen moitti tänään oikein urakalla. "Kaikki näkivät miten Kyllönen kilpaili itsensä pihalle jo joulukuussa", "Kaikki mahdolliset kissanristiäiset pitää hiihtää", "Turhaa lähettää Quebeciin taistelemaan sijoista ynnä muut". Ja oikeassahan Roponen taitaa olla. Pitäisi Kyllösenkin oppia jotain rasituksen hallinnasta, kilpailukalenterin suunnittelusta jne. Roponen kohdisti kritiikkiä samoista syistä myös Laura Monoseen. "Ainoat, jotka eivät suunnitelleet kilpailukalenteria, olivat Kyllönen ja Mononen". No, toisaalta Monosen osalta tämä oli eka kausi, kun on ollut samalla tasolla suomalaisten pääjoukon kanssa. Ehkä on ihan ymmärrettävää, että haluaa kilpailla hyvässä kunnossa niin paljon kuin mahdollista. Ei kuitenkaan millään kalenterien suunnittelulla olisi ollut mitalikandidaatti Lahdessa.

edit. Jotenkin tuntuu, että kaikki ovat nykyään pirun herkkiä. Jos joku uskaltaa kommentoida räväkämmin, julkinen lynkkaus ja mielensäpahoittaminen on aikamoista. Tuntuu, että ihmiset kaipaavat tällaista yritysviestinnän tyylistä positiivisuutta ja liibalaabaa joka paikkaan. Tässä suhteessa Roposen kommentointi on virkistävää.
 
Viimeksi muokattu:

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Kyllähän tuo Björgenin hiihto aika miesmäiseltä näyttää verrattuna muihin naisiin. Selvähän se on, että aikamoiset kuurit siellä taustalla on. Mutta eipä ole ainoa noita konsteja käyttänyt (tai käyttävä) ja onhan hänen saavutuksensa huikeita. Mutta vituttaahan tuota katsoa vuodesta toiseen. Jos naishiihdossa ei olisi niin vahvaa suomalaisedustusta, uskon, ettei naishiihdolle hirvittävästi olisi omaa aikaani liiennyt.

Oli muuten viikonloppuna myös komeat suoritukset Johanna Matintalolta (18.) ja Kusti Kittilältä (25.). Kittilällä ei nyt tietysti mitään menestyspotentiaalia ole, mutta Matintalosta (20 vuotta) saadaan taas uusi perinteisen tykki, kun jaksetaan muutama vuosi vartoa. Ja kun lisäksi taustalla on Piipon ja Korvan kaltaisia (miksei myös Lylynperä) nimiä, näyttää naishiihdon tulevaisuus hienolta.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ei muuta kuin loppuarvioita kehiin myös hiihdosta ja yhdistetystä. Aloitanpa naisten hiihdosta:

Päättynyt kausi oli yksi värikkäimmistä ihan hetkeen, koska se alkoi oikeastaan jo 13.10 ennakkoasetelmat uusiksi laittaneella Therese Johaugin doping-käryllä. Johaug-saagan seuraavaa vaihetta tässä odottelen suurella mielenkiinnolla...

Johaugin paikan maailman ykköshiihtäjänä otti hiihtolegenda Marit Björgen, joka kilpaili järkevällä ohjelmalla. Tour de Ski ja Davosin sekä Toblachin maailmancupit saivat suosiolla jäädä väliin, jotta MM-kisoissa kulkisi, ja siellähän kulki. Ehdottomasti paras kilpailu kuitenkin osui Kollenin 30 kilometrille, jossa Björgen suorastaan teurasti kaikki muut. Ainoa kauneusvirhe Björgenin kaudessa oli se, että sprinteissä hän ei enää kuulu lajin kärkinimiin.

Björgenin takana olikin sitten mielenkiintoisempaa. Heidi Weng aloitti kauden loistavasti ollen joulukuussa maailman ykkönen, mutta lento ei kantanutkaan aivan MM-kisoihin asti. Ehkä ensi vuonna Tour jää väliin, Wenghän on sen tunnollisesti kisannut läpi vuosien varrella. Kalla aloitti rytmihäiriöiden takia aivan surkeasti, sai itsensä kuntoon tammikuulle ja Lahdessa kävi hakemassa jalometallia kaulaan oikein kaksin kappalein plus viestihopea. Falla jatkaa maailman ykkössprintterinä, eli norjalaiset ovat kärjessä sielläkin.

Positiivisia yllättäjiä löytyi useita. Ruotsin kokenut Anna Haag palasi vaisun viime kauden jälkeen järjestään taistelemaan TOP10-sijoista distanssipuolella ja teki MM-viestissä taas kerran hyvän viestiosuuden. Sprinttipuolen menijöistä isoimman vau-efektin aikaan sai Natalia Matveeva, joka teki yhden uransa parhaista kausista hiihtämällä useita kertoja sprinttifinaaleissa ja MM-hopealle parisprintissä. Muita maininnanarvoisia: Nilssonin distanssipuoli, Aikun vapaa ja Johanna Matintalo.

Petyin pahasti Saksaan. Kuvittelin, että joku heistä olisi noussut lähemmäs kärkeä, mutta ei tuo porukka ole kehittynyt yhtään, pikemminkin päinvastoin. Isoin pettymys itselleni oli kuitenkin Östbergin vire helmikuusta kauden loppuun. Mihin ihmeeseen hän saattoi hukata kuntonsa kauden tärkeimpien kisojen alla? Östberg ei vissiin ole edes varma, että jatkaako uraansa ensi kauteen, eli en ainoa pettynyt ollut.

Suomalaiset käsittelen joskus myöhemmin erillisessä viestissä yhdessä ukkojen kanssa.
 
Isoin pettymys itselleni oli kuitenkin Östbergin vire helmikuusta kauden loppuun. Mihin ihmeeseen hän saattoi hukata kuntonsa kauden tärkeimpien kisojen alla? Östberg ei vissiin ole edes varma, että jatkaako uraansa ensi kauteen, eli en ainoa pettynyt ollut.

Täh? Siis harkitsee jopa uransa lopettamista? Melkoista jos näin on. Ymmärrän, että urheilija on pettynyt heti kauden jälkeen, mutta en ymmärrä jos oikeasti päätyy lopettamaan tähän kauteen. Edessä on olympiatalvi ja mikä tärkeintä kyseessä on vasta 26-vuotias urheilija, jolla on huippuvuosia edessään vaikka kuinka monia. Luultavasti urahuippua ei olla vielä edes nähty. Eikä Östberg huipputasollakaan ole ollut vielä montaa kautta. Toivottavasti jatkaa kun on hieman sulatellut ja analysoinut mihin kunto tällä kaudella katosi vuodenvaihteen jälkeen.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Täh? Siis harkitsee jopa uransa lopettamista? Melkoista jos näin on.
Dagbladet-nimiselle lehdelle Östberg kertoi, että koki hiihtäneensä eilisessä kisassa viimeisen hiihtonsa, mutta ei toisaalta ole siitä varma. NRK:lla häneltä kysyttiin ensi kauden kuvioista, ja hän vastasi, ettei käsittele sitä nyt ja aina ei tunnu mielekkäältä panostaa urheiluun. Hän tarvitsee siis aikaa miettiä.

http://www.dagbladet.no/sport/ostbe...es-som-det-siste-rennet-jeg-har-gatt/67413292 (Linkki Dagbladetin haastatteluun)

https://www.nrk.no/sport/ostberg-ka...ger-usikker-pa-om-det-er-verdt-det-1.13435446 (Linkki NRK:n haastatteluun)

Eli harkitsee jopa lopettamista. Ei hän muuten antaisi tuollaisia lausuntoja, etenkään kun olympiatalvi on tulossa.

Toivon kovasti, että Östberg jatkaisi. Oma suosikkini ulkomaalaisista naishiihtäjistä.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Yhdistetyssä puhuttaessa voi lainata Seppo Rätyä ja sanoa, että Saksa on paska maa. Meni nimittäin hermot saksalaisten totaaliseen dominointiin, jota ainoastaan Watabe pystyi oikeasti horjuttamaan. Jotain Saksan tasosta kertoo se, että 25 kisassa (mc+MM) maa vei kuudesti kaikki podiumpaikat ja mc:n TOP5:sta ainoastaan Akito-san (3.) ei ollut kotoisin Saksasta.

Onneksi sentään hallitsijoissa oli vaihtelua. Rydzek voitti MM-laduilla aivan kaiken, mutta maailmancupissa Frenzel oli parempi. Frenzelhän teki tällä kaudella historiaa nousemalla ainoaksi viiden mc-kokonaisvoiton mieheksi, ja kun palkintokaapista löytyy olympiakulta ja kaksi maailmanmestaruutta henkilökohtaisista kisoista, Frenzel on aivan pakko nostaa keskusteluun niin 2010-luvun kovimmasta hiihtourheilijasta kuin kaikkien aikojen yhdistetyn hiihtäjästä väiteltäessä.

Positiviisia yllättäjiä löytyi, ja ilokseni kaikkein suurin sellainen oli suomalainen! Eero Hirvosen ensimmäinen täysi kausi kansainvälisissä ympyröissä sujui rajusti yli odotusten hänen oltuaan kokonaiscupin kahdeksas vain 11 pistettä huonompana kuin ykköstykki Herola. Hirvonen myös otti Suomen ainoan palkintosijoituksen maailmancupissa.

Vaikka en Saksan menestyksestä noin muuten piittaakaan (mielummin toki he kuin norjalaiset ehkä Moania lukuun ottamatta), niin ilahduin legendaarisen Björn Kircheisenin hienosta kaudesta. Karhu oli maailmancupin vitonen, pääsi pronssille normaalimäen MM-kisassa ja juhli vihdoinkin kultaa pitkällä urallaan yhdessä Saksan muun joukkueen kanssa joukkueyhdistetyn jälkeen. En olisi uskonut, sen verran huono Kircheisen kahtena viime kautena oli.

Itävalta tulee kovaa. Luottohepat Gruber ja Denifl ovat jo uransa ehtoopuolella, eli korvaajia täytyisi löytyä, ja niitähän on tulossa alle 25-vuotiaista. Mario Seidl kuuluu koko sirkukseen parhaimpiin hyppääjiin (latuvauhdissa on tietysti tekemistä), Phillip Orter ja Paul Gerstgrasser taasen hiihtävät jopa nopeinta vauhtia jossain yksittäisessä kilpailussa. Siihen vielä päälle Franz-Josef Rehrliä ja David Pommeria (molemmat useammankin kerran TOP10:ssä), niin hyvä tulee.

Norjaan petyin. Norskeilla ei ollut mitään jakoa haastaa säännöllisesti kärkeä, koska mäkiosuuksilla erot saattoivat muodostua giganttisiksi. Nuoret Espen Andersen ja Jarl Magnus Riiber osaavat hypätäkin, mutta Andersen on vielä keskinkertaisuus suksella (ei siis erityisen hyvä muttei huonokaan) ja Riiber on kärsinyt olkapäävammoista, jotka syövät hiihtokuntoa.

Suomalaisittain kausi onnistui. Ilkka Herola paransi maailmancupin sijoitustaan ja latuvauhtiaan, joskin mäessä tuli takapakkia edelliskauteen nähden, mikä esti aivan huippumenestyksen. Leevi Mutru vakiinnutti tasonsa säännöllisesti pisteitä saalistavana urheilijana, ja Arttu Mäkiahokin pääsi kertaalleen 20 joukkoon. Mannisen comeback sujui ihan hyvin, toivottavasti löytäisi virtaa jatkaa Korean kisoihin.
 

Pekkis

Jäsen
Viikon päästä jatketaan SM-hiihtoja Kontiolahdella. Perjantaina on miehillä vapaan 10 km ja naisilla vapaan 5 km, lauantaina hiihdetään viestit ja sunnuntaina on miehillä 30 km perinteisellä ja naisilla 15 km perinteisellä.

Viikonlopun ehdottomasti kiinnostavin kilpailu on perjantaina hiihdettävä naisten vapaan 5 km. Kilpailuun ovat ilmoittautuneet mm. seuraavat hiihtäjät: Pärmäkoski, Kyllönen, Niskanen, Mononen, Saarinen, Matintalo, Mäkäräinen ja Laukkanen. Lahden MM-hiihtojen alla, ja osin aikanakin, spekuloitiin kovasti näiden kahden ampumahiihtohuippumme osallistumisesta varsinkin viestiin. Marraskuun lopulla heitin oman veikkaukseni Lahden viestinelikosta ja se oli hiihtojärjestyksessä Niskanen, Pärmäkoski, Mäkäräinen ja Laukkanen. Pieleen meni ja pahasti. Mutta uskon, että aika tarkkaan viikon päästä alkaa eri medioissa sen luokan jälkiviisastelu ettei ole vähään aikaan nähty. Tai sitten ei, siis jos ei ole aihetta. Paineita puserossa osastolla Jylhä/Mononen.

Mielestäni tähän tasonmittaukseen lähdetään melko tasavertaisista lähtökohdista. Talven pääkilpailut ovat kaikilla takana ja tähän perjantain kilpailuun keskitytään taatusti huolella. Toki yksittäisessä kilpailussa voi sattua mitä tahansa, mutta onhan tämä nyt herkullinen tilanne. Menisi nyt vaan viikko nopeasti. Anna-Kaisa Saari yllättää monet upealla hiihdollaan...
 
Kohta lähestyy myös Suomen ensimmäinen Ski classics osakilpailu Ylläs-Levi.

Esitän pienen kriitikin tätä sarjaa kohtaa. Minusta on täysin typerää, että siinä hiihdetään ainoastaan perinteistä. Minusta sarja saisi paljon enemmän arvostusta ja pystyisi kasvamaan tästä, jos se hiihdettäisiin pelkästään vapaalla. Onhan tuo tasatyöntö vapaan suksilla jo ihan pelleilyä. Sarja on oikeastaan täytetty ainoastaan norjalaisilla, koska keski-Euroopassa hiihdetään pelkästään vapaata, eivätkä he näihin ski classics sarjoihin oikein halua osallistua.

Muutenkin maastohiihto kilpailee ampumahiihdon kanssa lajien näkyvyydessä ja kyllä kun noita Lahden MM-kisoja kastoo ja esim. näitä viestikisoja niin kyllä täytyy sanoa, että huono oli taso, jos vertaa esim. ampumahiihtoon. Yksi syy maastohiihdon huonoon tasoon on nimenomaan perinteinen hiihto. Onhan se ihan häpeällistä, että spekulaatiota käydään siitä, että jonkun ampumahiihtäjän pitäisi tulla jonkun viestihiihdon rykäisemään. Tätä ongelmaa ei olisi, jos maastohiihdossa hiihdettäisiin ainoastaan ihmisen ainoalla luonnollisella liikkumistavalla eli vapaalla.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Muutenkin maastohiihto kilpailee ampumahiihdon kanssa lajien näkyvyydessä ja kyllä kun noita Lahden MM-kisoja kastoo ja esim. näitä viestikisoja niin kyllä täytyy sanoa, että huono oli taso, jos vertaa esim. ampumahiihtoon.
Millä tavalla maastohiihdon viestien taso on ampumahiihtoa huonompi? Mukana olevia maita on ampumahiihdossa toki huomattavasti enemmän, mutta silläpä ei ole kilpailun kovuuden kanssa mitään tekemistä, vaan huomattava ero tulee IBU:n kustannusjakopolitiikasta (järjestäjien täytyy maksaa kaikkien matkat). Tämä on meikäläisellekin opetettu palstavuosien varrella.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Tätä ongelmaa ei olisi, jos maastohiihdossa hiihdettäisiin ainoastaan ihmisen ainoalla luonnollisella liikkumistavalla eli vapaalla.

Osa maastohiihdosta kyllä kuolisi tämän myötä. Mielestäni maastohiihdon vahvuus on se, että viikonloput ovat hyvin erilaisia, milloin hiihdetään sprinttejä, milloin pitkiä massalähtöjä, milloin väliaikalähtöjä. Tätä vaihtelevuutta lisää se, että hiihtotapa vaihtuu lähes viikottain.

Ampumahiihdon heikkous on mielestäni se, että kilpailujen toistuvuus on suurta. Keskellä talvea katsoessa pikakilpailu + takaa-ajo -yhdistelmää, tulee helposti tunne, että ikään kuin tämä olisi jo nähty. Tuo kombo käy välillä vähän tylsäksi ja ampumahiihdon lajikirjo on noin muutenkin väsyttävän yksioikoinen. Mikäli tulokset toistaisivat edes jonkin aikaa toisiaan, tulee ampumahiihdosta tuon yllätyksettömyyden kanssa todella puuduttavaa. Miesten puolella ainakin itse tunsin välillä kisaväsymystä Fourcaden hallitessa. Vaihteleva lajikirjo on paras tapa estää se, että samat urheilijat menestyvät jatkuvalla syötöllä ja tällä tavoin tappavat lajin kiinnostavuutta kansainvälisesti. Toki jotain Björgeniä ei voi estää, vaikka hiihdettäisiin väärinpäin, mutta hänet poislukien.
 
Millä tavalla maastohiihdon viestien taso on ampumahiihtoa huonompi? Mukana olevia maita on ampumahiihdossa toki huomattavasti enemmän, mutta silläpä ei ole kilpailun kovuuden kanssa mitään tekemistä, vaan huomattava ero tulee IBU:n kustannusjakopolitiikasta (järjestäjien täytyy maksaa kaikkien matkat). Tämä on meikäläisellekin opetettu palstavuosien varrella.

Varmaan näin mc:ssa, mutta kyllä MM-kisoihin maastohiihdossa saadaan parhaat joukkueet kasaan. Siitä huolimatta maastohiihdossa esim. naisten puolella Ranskan tai Japanin kaltaiset maat eivät saa edes joukkuetta kasaan.

Maastohiihdon MM-kisoissa 16 joukkuetta. 4x5km 10. joukkue Kanada kärjestä 4.16, 15. joukkue Australia 8.44 kärjestä. Ampumahiiohdon MM-kisoissa 4x 6km 23. joukkuetta. 10. Venäjä 2.15 kärjestä, 15. joukkue Suomi 5.30 kärjestä.
World Ski Championships - Ladies' Rel 4x5 km M 02.03.2017
IBU DATACENTER

Kyllähän nämä erot kertovat siitä, että ampumahiihto on huomattavasti viesteissä kovempi tasoisempi ja kansainvälisempi, kuin maastohiihto ainakin naisten puolella.

Minulla herätyskellot alkoivat soimaan, kun Celia Aymonierin tai Dennis Hermmannin kaltaiset urheilijat vaihtoivat ampumahiihtoon. Kyllä se jostain kertoo. Jotain on vialla. Ei Hermmanninkaan siirto voi mistään paremman menestysen toivosta johtua, sillä hän on maastohiihtäjänä menestynyt kohtalaisesti ja Saksan ampumahiihtojoukkue on kivenkova ja pelkkään viestijoukkueeseen mahtuminen on kovan työn takana, mutta hän silti halusi siirtyä ampumahiihtäjäksi. Monet maastohiihtojoukkueet ovat alamaissa. Italian joukkue on kaukana entisestä loistostaan. Tsekin joukkue voi vain unelmoida Neumanovan ajoista. Venäjän naisten joukkue on täysin yössä ja kaukana enisestä loistostaan. Virokin sai ennen kasaan suhteellisen kovan joukkueen, kun siellä oli Smigun. Ruotsissakin nuoret valitsevat mielummin ampumahiihdon kuin maastohiihdon.

Keski-Euroopassa ei hiihdetä ollenkaan perinteistä. Parhaat lahjakkuudet menevät joko ampumahiihtoon tai yhdistettyyn. Maastohiihoon jää pelkät rippeet. Motivoidu siinä sitten maastohiihtoon, kun viesteissäkin mahdollisuudet menevät jo perinteisen osuuksilla. Parempi on siirtyä suoraan ampumahiihtäjäksi tai yhdistettyyn niin saa hiihtää niin kuin haluaa. Ranskan miesten joukkue on suhteellisen kova, mutta voisi olla paljon kovempikin, jos hiihdettäisiin vapaata, sillä joutuvat uhraamaan kaksi parasta vapaan hiihtäjää perinteisen osuuksille.

Mikä on maastohiihdon olympiastatus? Jossain ski classics sarjassa saattaa 20 parasta olla norjalaisia. Jos näitä norjalaisten 5. voittoja alkaa tulemaan solkenaan, vaarana on se, että maastohiihdon olympiastatuksesta aletaan keskustella uudestaan. Jossain pyöräilyssä tällaisille norjalaisten 5. voitoille naurettaisiin.
 
Viimeksi muokattu:

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Se Ski Classicien puhtaaksiviljelty tasatyöntölykkääminen on kyllä aika mielenkiinnotonta menoa, mutta kaipa tuolle touhulle oma markkinarakonsa on. Lahden kisoissa taas perinteisen kisat oli ihan toista, kun oli sellaiset maastot ettei pelkällä tasatyönnöllä pärjää.

Minun uskoakseni tämä uhka, että perinteinen tyyli pullautettaisiin arvokisojen ohjelmasta, on nyt väistynyt. Ainakin joksikin aikaa. Uudet sääntömuutokset (sauvojen pituudet) ja sopivat latuprofiilit pitävät tasatyönnön aisoissa, ja kun maailman huipuissakin on hyvin vähän vapaan tyylin spesialisteja, niin miksipä luopua perinteisestä?
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Varmaan näin mc:ssa, mutta kyllä MM-kisoihin maastohiihdossa saadaan parhaat joukkueet kasaan. Siitä huolimatta maastohiihdossa esim. naisten puolella Ranskan tai Japanin kaltaiset maat eivät saa edes joukkuetta kasaan.

Maastohiihdon MM-kisoissa 16 joukkuetta. 4x5km 10. joukkue Kanada kärjestä 4.16, 15. joukkue Australia 8.44 kärjestä. Ampumahiiohdon MM-kisoissa 4x 6km 23. joukkuetta. 10. Venäjä 2.15 kärjestä, 15. joukkue Suomi 5.30 kärjestä.
World Ski Championships - Ladies' Rel 4x5 km M 02.03.2017
IBU DATACENTER

Kyllähän nämä erot kertovat siitä, että ampumahiihto on huomattavasti viesteissä kovempi tasoisempi ja kansainvälisempi, kuin maastohiihto ainakin naisten puolella.

Minulla herätyskellot alkoivat soimaan, kun Celia Aymonierin tai Dennis Hermmannin kaltaiset urheilijat vaihtoivat ampumahiihtoon. Kyllä se jostain kertoo. Jotain on vialla. Ei Hermmanninkaan siirto voi mistään paremman menestysen toivosta johtua, sillä hän on maastohiihtäjänä menestynyt kohtalaisesti ja Saksan ampumahiihtojoukkue on kivenkova ja pelkkään viestijoukkueeseen mahtuminen on kovan työn takana, mutta hän silti halusi siirtyä ampumahiihtäjäksi. Monet maastohiihtojoukkueet ovat alamaissa. Italian joukkue on kaukana entisestä loistostaan. Tsekin joukkue voi vain unelmoida Neumanovan ajoista. Venäjän naisten joukkue on täysin yössä ja kaukana enisestä loistostaan. Virokin sai ennen kasaan suhteellisen kovan joukkueen, kun siellä oli Smigun. Ruotsissakin nuoret valitsevat mielummin ampumahiihdon kuin maastohiihdon.

Keski-Euroopassa ei hiihdetä ollenkaan perinteistä. Parhaat lahjakkuudet menevät joko ampumahiihtoon tai yhdistettyyn. Maastohiihoon jää pelkät rippeet. Motivoidu siinä sitten maastohiihtoon, kun viesteissäkin mahdollisuudet menevät jo perinteisen osuuksilla. Parempi on siirtyä suoraan ampumahiihtäjäksi tai yhdistettyyn niin saa hiihtää niin kuin haluaa. Ranskan miesten joukkue on suhteellisen kova, mutta voisi olla paljon kovempikin, jos hiihdettäisiin vapaata, sillä joutuvat uhraamaan kaksi parasta vapaan hiihtäjää perinteisen osuuksille.

Mikä on maastohiihdon olympiastatus? Jossain ski classics sarjassa saattaa 20 parasta olla norjalaisia. Jos näitä norjalaisten 5. voittoja alkaa tulemaan solkenaan, vaarana on se, että maastohiihdon olympiastatuksesta aletaan keskustella uudestaan. Jossain pyöräilyssä tällaisille norjalaisten 5. voitoille naurettaisiin.

Ei noista viestituloksista mitenkään voi päätellä, että ampumahiihto olisi jotenkin kovatasoisempaa. Isoin selittävä asia lienee se, että Norjalla on naisten maastohiihdossa aivan huippuunsa viritetty joukkue, jota muut eivät pysty haastamaan mitenkään. Siksi erot venähtävät. Ampumahiihdossa Norjan naisten tilanne on aika kehno tällä hetkellä. Koska Norja on hiihtolajien ylivoimainen ykkösmaa, on heidän tilanteensa aina suoraan verrannollinen lajin absoluuttisen huipun tasoon. Nykyään tilanne on se, että maastohiihtoon seuloutuu vain se aivan kovin kerma ja loput jäävät tekemään uraa pyssyhiihdon puolelle. Toki on totta, että Keski-Euroopassa pyssyhiihto vetää harrastajia. Toinen selittävä tekijä on se, että ampumahiihdossa hiihdetään pääasiassa Hippo-hiihtoladuilla, joilla eron tekeminen on helvetin vaikeaa, varsinkin kun saa välillä "levätä" ampumapenkalla.

Se on toki totta, että ampumahiihdossa joukkueita on paljon useammasta maasta. Siihen syynä on jo aiemmin mainittu IBUn sinänsä ihan fiksu politiikka ja se, että aika keskinkertainenkin urheilija kykenee selviämään pyssyhiihdossa kohtalaisen kuivin jaloin omasta viestiosuudestaan. Maastohiihdossa keskinkertainen jää heti kärjelle sen kaksi minuuttia. Näkisin, että juuri tällä hetkellä imun pyssyhiihtoon selittää merkittäviltä osin juuri tämä Norjan tilanne. Maastohiihdossa mitaleille nouseminen naisissa vaatisi aivan valtavan panostuksen tai poikkeuksellisen huippulahjakkuuden. Ampumahiihdossa mainetta ja tiliä voi tehdä helpommin ja nuoremmalla iällä. Sinne siis.

Maastohiihdon olympiastatuksen ja jonkin kämäisen maratonhiihtocupin yhteyttä en näe. Enkä usko, että sinun lisäksesi näkee kukaan muukaan.
 

Biath

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontiolahden Urheilijat
Toinen selittävä tekijä on se, että ampumahiihdossa hiihdetään pääasiassa Hippo-hiihtoladuilla, joilla eron tekeminen on helvetin vaikeaa, varsinkin kun saa välillä "levätä" ampumapenkalla.

Osittain täysin samoja ratoja, kuten Oslo, Kontiolahti, Östersund. Kun otat huomioon, että ampumahiihtäjät menevät radat neljän kilon lisäpainolla , alkaa asiat mennä oikeisiin mittasuhteisiin. Ja sitäpaitsi: kohta maastohiihtäjätkin voivat todeta Kontiolahdella radan ja ampumahiihtäjien keveyden vastustajina. Turhaa pullistelua Hippo-tyyliin.
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Osittain täysin samoja ratoja, kuten Oslo, Kontiolahti, Östersund. Kun otat huomioon, että ampumahiihtäjät menevät radat neljän kilon lisäpainolla , alkaa asiat mennä oikeisiin mittasuhteisiin. Ja sitäpaitsi: kohta maastohiihtäjätkin voivat todeta Kontiolahdella radan ja ampumahiihtäjien keveyden vastustajina. Turhaa pullistelua Hippo-tyyliin.

Noissa Hiihtofanin verrokkikilpailuissa maastohiihto tapahtui Lahden varsin kovassa maastossa ja pyssyhiihto Hochfilzenin höpöhöpö-maastossa.

Mäkäräinen ja Laukkanen ovat pyssyhiihdon parhaiden hiihtäjien joukossa. Mäkäräinen varmaankin paras. Ei heillä maastohiihdossa vauhti kärkeen riitä, vaikka kovia leidejä ovatkin. Toki he suomalaismaastohiihtäjät ehkä Kristaa lukuun ottamatta pystyvät haastamaan heille heikommalla, vapaalla hiihtotavalla. Näille keväthöntsille en antaisi kuitenkaan liikaa painoarvoa, oli tulos mikä tahansa.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Minulla herätyskellot alkoivat soimaan, kun Celia Aymonierin tai Dennis Hermmannin kaltaiset urheilijat vaihtoivat ampumahiihtoon. Kyllä se jostain kertoo. Jotain on vialla.
Kyseessä on tavallinen keskinkertaisen maastohiihtäjän päätös. Kun mitaleita, henkilökohtaisia tai viestimitaleita, ei ala kuulua, ampumahiihto alkaa kummasti houkuttaa. Eikä Aymonierin siirtoa voi mitenkään tyhmänä pitää, hän on jo saavuttanut MM-viestipronssia ampumahiihdossa ja pärjännyt muutenkin paremmin kuin koskaan maastohiihdon puolella.

Samaan päätökseen ovat päätyneet mm. Kati Wilhelm ja Magdalena Forsberg, ketkä kuuluvat ampumahiihtohistorian suuriin nimiin.
 
Ei noista viestituloksista mitenkään voi päätellä, että ampumahiihto olisi jotenkin kovatasoisempaa. Isoin selittävä asia lienee se, että Norjalla on naisten maastohiihdossa aivan huippuunsa viritetty joukkue, jota muut eivät pysty haastamaan mitenkään. Siksi erot venähtävät. Ampumahiihdossa Norjan naisten tilanne on aika kehno tällä hetkellä. Koska Norja on hiihtolajien ylivoimainen ykkösmaa, on heidän tilanteensa aina suoraan verrannollinen lajin absoluuttisen huipun tasoon. Nykyään tilanne on se, että maastohiihtoon seuloutuu vain se aivan kovin kerma.

Näin varmaan pohjoismaissa, mutta keski-Euroopassa parhaat lahjakkuudet yleensä valitsevat pyöräilyn tai jopa yleisurheilun. Hiihtolajit ovat pieni laji ja siitäkin pienestä porukasta suurin osa valitsee mielummin ampumahiihdon. Maastohiihdon markkina-arvo keski-Euroopassa on huono. Keski-Euroopassa perinteisestä hiihdosta ajatellaan tyyliin, että se on vanhankantainen 70-luvulle jämähtänyt hiihtotyyli. Perinteinen hiihto on enemmän fysiikkaa korostava tyyli siinä, missä vapaa korostaa enemmän tekniikkaa. Tämä korostaa sitä, mitä keski-euroopassa arvostettaan eli teknistä osaamista. Pyöräily yms muut lajit imevät lahjakkuudet.
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Näin varmaan pohjoismaissa, mutta keski-Euroopassa parhaat lahjakkuudet yleensä valitsevat pyöräilyn tai jopa yleisurheilun. Hiihtolajit ovat pieni laji ja siitäkin pienestä porukasta suurin osa valitsee mielummin ampumahiihdon. Maastohiihdon markkina-arvo keski-Euroopassa on huono. Keski-Euroopassa perinteisestä hiihdosta ajatellaan tyyliin, että se on vanhankantainen 70-luvulle jämähtänyt hiihtotyyli. Perinteinen hiihto on enemmän fysiikkaa korostava tyyli siinä, missä vapaa korostaa enemmän tekniikkaa. Tämä korostaa sitä, mitä keski-euroopassa arvostettaan eli teknistä osaamista. Pyöräily yms muut lajit imevät lahjakkuudet.

Ihan totta on tuo sanomasi. Tätä kautta ampumahiihdon voi naisissa sanoa olevan kansainvälisempää ja mahdollisia menestyjiä on enemmän. Väitän kuitenkin, että absoluuttinen huipputaso millä tahansa mittarilla on huomattavasti kovempi maastohiihdossa. Siksi en allekirjoita sanomaasi siitä, että ampumahiihto olisi kovatasoisempaa.
 

Pekkis

Jäsen
Perinteinen hiihto on enemmän fysiikkaa korostava tyyli siinä, missä vapaa korostaa enemmän tekniikkaa. Tämä korostaa sitä, mitä keski-euroopassa arvostettaan eli teknistä osaamista. Pyöräily yms muut lajit imevät lahjakkuudet.

Pyöräilyssähän ei fysiikalla ole järin suurta merkitystä, riittää kunhan vaan osaa polkea oikealla tekniikalla rytmikkäästi.

Lähden hiihtämään, perinteisellä tyylillä, koska fysiikkaa riittää.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ampumahiihtoa ja hiihtoa verrattaessa täytyy todeta, että maastohiihdon taannoinen alennustila (nythän Suomi on kelkan saanut käännettyä) pikkaisen nosti ampumahiihtoa sekä minun että suuren yleisön päässä vähän isommaksi jutuksi kuin mitä se oikeasti onkaan. Mäkäräinen (ja toki Laukkanenkin, hänellä ei vaan koskaan ole mahdollisuutta nousta itselleni yhtä tärkeäksi) oli ja on yhä valtavan hieno urheilija, ja kun ampumahiihdon luonne lajina mahdollistaa isotkin heittelyt tuloksissa, niin tuntuihan se kivemmalta sitä seurata kuin Johaugin, Björgenin, Wengin ja Östbergin taisteluja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös