Playoffs 2017 puolivälierät: TPS – HIFK

  • 84 089
  • 524

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei varmasti ole helppo paikka tuomarille nopeatempoinen ja fyysinen playoff-ottelu, jossa kotiyleisö reagoi voimakkaasti lähes jokaiseen kontaktitilanteeseen (kaupungista riippumatta). Olennaista on se, että tätä peliä ei hävitty tuomaritoimintaan, eikä se mielestäni olennaisesti heikentänyt Tepsin mahdollisuuksia. Peli hävittiin siihen aivan sysipaskaan ekaan erään ja 100-0 aloitustappioihin. Puuduttavaa kun jokaisen pienenkin virheen jälkeen keskustelu täyttyy tuomareista.

Henkilökohtaisesti itseäni ei ainakaan kiinnosta olla muodon vuoksi hyvä häviäjä ja olla nostamatta esiin niitä selkeitä virheitä jotka olennaisesti vaikuttivat TPS:n kiriin ja oletusarvoisesti jollain tasolla myös ottelun lopputulokseen sen myötä. Esim. Åsten-Ahtola-tilanteessa TV:ssä asti näkyi tämä puskeminen ja siinä on linjatuomari ihan näköetäisyydellä ja toinen päätuomareistakin lie tuon tilanteen nähnyt koska se vääntötilanne itsessään aiheutti melkoisen kohahduksen hallilla ja pitäisin hullunkurisena ellei jompikumpi olisi noteerannut.

Lisäksi mulle on käsittämätöntä että pelin ensimmäisen jäähyn kynnys kotijoukkueen osalta on noin korkea kuin mitä se eilen oli. Tämä muodostui Palloseuran osalta ratkaisevaksi vääryydeksi siinä kohtaan kun vaihdon päätteeksi, jossa olisi ollut useampi paikka laittaa punaista boksiin, kotijoukkue iskee taululle 3-1. Pelaajan toimesta joka puski vastustajaa hetkeä aiemmin. TPS ei ollut niin purjeessa että jäähytasapainon olisi tullut olla noin rempallaan, eli voidaan toisin sanoen tulkita että linja oli todella paska ja se suosi kotijoukkuetta.

Ei ole toki kysymystäkään siitä etteikö TPS olisi tästä huolimattakin voinut voittaa, ja kahden viimeisen erän pelaamisella olisikin pitänyt siihen pystyä, meni tuomareilta jeesiä kotijoukkueelle tai ei. Huomenna tulee huolehtia siitä että viisikkopelaaminen on tiistain tasolla niin voitto napataan riippumatta oheistekijöistä.


Ainut tuomarivirhe tänään oli Hintzille heppoisesti vihelletty jäähy. Vastaavia jäi toiseen suuntaan viheltämättä ainakin puoli tusinaa. Onneksi näihin ei peli tänään kuitenkaan ratkennut.

Joo, eli lainatun nimimerkin mukaan IFK ei tehnyt rikkeen rikettä koko ottelussa. Varsin kuvaava kommentti muodostaessa käsitystä siitä kannattaako painoarvoa nimimerkin @ilu näkemyksille näissä kevään ketjuissa enää antaa. Melkoista sekoilua.
 

Machoman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Arvon kanssakannattajat, ei kinastella tuomarityöskentelystä vaan nautitaan hyvästä sarjasta jossa oikeasti on fyysisyyttä. Molemmat parantaa varmasti vielä ja tulee tiukka vääntö.
4-3 jommallekummalle ;)
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Esim. Åsten-Ahtola-tilanteessa TV:ssä asti näkyi tämä puskeminen ja siinä on linjatuomari ihan näköetäisyydellä ja toinen päätuomareistakin lie tuon tilanteen nähnyt koska se vääntötilanne itsessään aiheutti melkoisen kohahduksen hallilla ja pitäisin hullunkurisena ellei jompikumpi olisi noteerannut.

Kuten sanoin, kolmatta erää en nähnyt ja tämä tapahtui ilmeisesti siinä, joten tähän en ota kantaa.

Itseäni tuomaritoiminta kaivelee silloin kun se selvästi vaikeuttaa kärsineen joukkueen voittomahdollisuuksia. Fakta on että TPS oli ekassa erässä, varsinkin loppupuolella, aivan yössä, kuin ihmeen kaupalla selvittiin vain kahdella takaiskulla. Kirivaiheessa sitten taas vaivasi tutusti tehottomuus ja osin päämärättömyys. TPS ei ole onnistunut juurikaan parin maalin tappioasemia kääntämään. IFK oli ratkaisevilla hetkillä parempi ja ansaitsi voiton. Jos tuo Åstenin rike edelsi maalia, kuten jostain luin, ja oli niin räikeä kuin mainittua, se olisi varmasti itseäkin vituttanut, mutta kun sitä en nähnyt enkä turhaan jaksa jälkikäteen kelailla niin en osaa ottaa kantaa. Mitään tuomareista jälkikäteen itkeminen ei auta, vaan fokus kannattaa siirtää jo seuraavaan otteluun. Ennen kaikkea toivon että joukkue tekee näin.

Kyllähän tuo painetila tuomareillekin kova on, mielestäni Japa Levonen on ainoa tarpeeksi ammattitaitoinen tuomari siihen että häneen ei juurikaan tunnu kotiyleisön huutelu vaikuttavan. Huomenna on sitten turkulaisyleisön paikka olla se 6. kenttäpelaaja ja antaa tuomareille painetta.

Arvon kanssakannattajat, ei kinastella tuomarityöskentelystä vaan nautitaan hyvästä sarjasta jossa oikeasti on fyysisyyttä. Molemmat parantaa varmasti vielä ja tulee tiukka vääntö.
4-3 jommallekummalle ;)

Samaa mieltä!
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olen sitä mieltä että "kinastelu" on luonnollinen tulkinta keskustelusta niissä tilanteissa joissa selkeästi ja konkreettisesti kuvailluille epäkohdille vastataan provoin tai tilanteita vähitellen, mikä puolestaan luo tietynlaisen lumipalloefektin asian vatvomiselle. Henkilökohtaisesti mulla ei ole intressiä millekään turhalle sapelinkalistelulle, mutta asiallisiinkin kriittisiin kommentteihin on näköjään helvetin hankala saada asiallista vastausta jos se toisen osapuolen tulkinnan mukaan on jotenkin pois kotijoukkueen voiton arvosta. Turhaa mussuttamista siis syntyy jatkuvasti, ja mitä esim. tuomaritoimintaan tulee niin perustellusti nähdäkseni sitä pitää saada kommentoida ilman että se tulkitaan joksikin riidan haastamiseksi tai oman suosikkijoukkueensa vähättelyksi. Etenkin jos puolueettomat kirjoittelee toista osapuolta tukevia kannanottoja samaan asiaan liittyen. Mielestäni esim. tuossa kolmannen erän toiminnassa ei ole mitään epäselvää - se oli linjatonta, heikkotasoista ja toista joukkuetta suosivaa.

Nimimerkille @septi kommenttina että ehdottomasti itsekin toivon TPS:n keskittyvän olennaiseen. Olen useassa viestissä peräänkuuluttanut että kapasiteettia voittaa tämän hetken IFK:n tasoinen joukkue riippumatta hyvistä tai huonoista tuomaripäätöksistä on, joten toivonkin että jatkossa ei olla erääkään tällaisen eilisen kaltaisen toiminnan varassa vaan pidetään langat omissa käsissä.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuomaritoimintaa jo kommentoin, ja lainaanpa itseäni:

Jäähytasapainosta valittaminen menee kyllä omissa silmissä täysin false balance -argumentoinniksi. IFK taklasi paljon, mutta kertakaikkiaan ei kahvannut, luultavasti johtuen siitä että jengissä tiedetään miten surkeaa meidän erikoistilannepelaaminen on, ja siksi jäähyjä vältellään viimeiseen asti. Tuomarien tehtävä on viheltää rikkeitä eikä antaa molemmille yhtä monta jäähyä. Varmaan joku jäi viheltämättä meiltä, mutta niin jäi TPS:ltäkin. IFK:n korkeasta mailasta ei tarttunut omaan silmään havaintoa, en tiedä näkyikö telkkarissa.

Hintzin filmausjäähystä on pakko todeta, että olisi tehnyt mieli taputtaa tuomaristolle. Tuota paskaa on kyseiseltä kaatuilijalta katseltu pari kautta ja joskohan se tajuaisi vähitellen tuomareiden avustamana lopettaa nuo jalkapalloheittäytymiset.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Åstenin puskua en nähnyt joten paha sanoa siitä mitään. Tuomareilta jäi tosiaan väärä vaihto IFK:lle viheltämättä, mutta muuten kyllä en nähnyt, että siellä IFK olisi selvästi rikkonut ja ansainnut jostain tilanteesta boksia. Hintzin jäähy oli hyvin vihelletty ja Elkinsin tilanne meni vähän ohi, mutta eiköhän sekin mennyt oikein.

Semmoista pientä kahvaa, repimistä jne. sallitaan ikävä kyllä Liigassa aina, kumpikaan joukkue ei tätä mielestäni kuitenkaan kovin paljoa harrastanut joten vaikka linja olisi ollut todella tarkka tänään niin ei sieltä olisi tullut varmaan kuin se pari kakkosta kummallekin lisää.

Mielestäni tuomarit olivat eilen stadissa tasoa hyvä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Itse pelistä sen verran, että IFK paransi merkittävästi, mutta sanoisin pelin olleen hienokseltaan TPS:n hallussa. TPS avaa paremmin peliä kuin IFK ja se myös karvaa tehokkaasti ja saa enemmän peliä pyörimään IFK:n päädyssä. IFK:n harppuunahyökkäykset ovat kuitenkin vaarallisia kiitos taitotason. Sarja on TPS:n näpeissä ja tässä sarjassa kotietu voi nousta ratkaisevaksi tekijäksi. Järki sanoo, että tämä sarjaa menee turkulaisille 4-2, mutta ei se nyt kuitenkaan kahdeksas ihme olisi jos IFK menisi jatkoon, toki se pieni yllätys olisi :)
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
En tässä nyt halua nostaa tuomaritoimintaa jalustalle vaan itse olen sitä mieltä että tuomarien toiminta pitää aina pystyä kääntämään oman joukkueen eduksi, oli tuomarit sitten vastaan tai puolesta. Mikäli siis vääryyttä esiintyy niin se pitää vaan pystyä kääntämään hyödyksi ja olla keskittymättä tuomareihin vaan peleihin. Siitä olen kuitenkin eri mieltä että mikäli tuomarit jättävät viheltämättä tasapuolisesti joitakin tilanteita, ei tällaisesta tilanteesta muka kumpikaan voisi saada hyötyä. Tottakai tällaisesta tilanteesta hyötyy se joukkue jolla on huono ylivoima ja alivoima, se on aina sen etu jos pelissä ei juuri mistään vihelletä. Tämä ei tarkoita nyt eilistä peliä, sillä en siitä nähnyt kuin viimeisen erän joten en osaa ottaa kantaa tuomarityöskentelyyn.

Kauden aikana näin tällaisen ottelun kuitenkin Turussa. Ottelu oli TPS-Kalpa. Meidän ylivoima ei runkosarjassa juurikaan toiminut ja tuossa pelissä sai roikkua. Kalpan peli taas perustuu paljolti myös siihen että pitkien painostusten jälkeen vastustaja joutuisi rikkomaan. Kyllähän tuomarit tuolloin vei KalPalta yhden aseen kun eivät viheltäneet meille mistään. En tiedä onko Virran pelitapa paljoa muuttunut, mutta alkuaikoinana hän nimenomaan perusti peliä paljon siloiselle kiristyneelle tuomarilinjalle. Eli kun ei ole nimivahva joukkue niin pidetään kiekkoa ja pyritään saada vastustaja rikkomaan, sitten ratkotaan erikoistilantein. Eli kyllä se saattaa olla toisen joukkueen etu kun laitetaan pilli taskuun, vaikka siis niitä tilanteita jäisi vihetämättä molemmilta. Tällaisessa tilanteessa kuitenkin joukkueen ei auta kuin pyrkiä ratkomaan se peli ilman niitä ylivoimia, eikä turhautua valittamaan. Nykyisten tilastojen perusteella on siis Hifkin etu mikäli sarjassa laitetaan pilli taskuun, sillä TPS on parempi erikoistilanteissa. Jos näin käy, tällöin meidän pitää vaan keksiä tapa ratkoa pelit toisella tavalla. Vastaavasti jos aletaan viheltää kaikki, niin kyllä se suosii taas meitä.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Ihme kitinää tuomareista. Ihan yhtälailla esim. Lindsten selvisi kuin koira veräjästä koukattuaan Aaltosen alivoimalla nurin omalla sinisellään kun Aaltonen oli murtautumassa keskustaan. Ei tästäkään kukaan ole valittanut. Kyllä siellä jäi väärävaihto myös valkoisille viheltämättä, vieläpä selvempi sellainen kuin se HIFK:n tilanne jossa Elkins malttoi juuri ehkä ne ratkaisevat hetket olla koskematta kiekkoon. Ja Hintzin jäähy...miten se olisi voinut edes pysyä pystyssä kun kaveri liukuu itsensä suoraan polvitaipeisiin? Tuosta kannattaa katsoa se takaa oikealta tarjoiltu hidastuskuva, siitä näkyy kuinka selvä kontakti jalkoihin oli. Tuo viimeinen nyt meni toki 100-0 HIFK:n pussiin kun Aaltonen-Johansson parivaljakko käytti 4vs4 pelissä ylimääräisen tilanteen täydellisesti hyväkseen.

Aika erikoisin lasein on kyllä ottelua katsottu jos koetaan että tuomaristo sorsi jompaakumpaa joukkuetta kentällä. Tasan meni tuomiot ja tuomioitta jättämiset. Ei ne nyt jumalauta aina määrällisesti voi mennä tasan.

Mitä siinä Elkinsin tilanteessa(josta sai kakkosen)oikein tapahtui? Näkikö hallilla joku? Ruudussa ei ainakaan ohjaaja löytänyt sitä uusintoihin. Tallinder ainakin kävi siitä todella kuumana.
 
Viimeksi muokattu:

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Åstenin puskua en nähnyt joten paha sanoa siitä mitään. Tuomareilta jäi tosiaan väärä vaihto IFK:lle viheltämättä, mutta muuten kyllä en nähnyt, että siellä IFK olisi selvästi rikkonut ja ansainnut jostain tilanteesta boksia.
Mitään puskua ei tapahtunut koskaan. Jos kyse on tosiaan tilanteesta, jossa Åsten ja Ahtola Tepsin maalin kulmalla kamppailivat ajassa 51:38. Siitä olisi voinut korkeintaan antaa Ahtolalle kakkosen poikittaisesta mailasta. Tollaisista tilanteista, joissa vahdosta hypänneeseen pelaajaan osuu kiekko ei kyllä anneta koskaan jäähyä, koska pelaaja ei nyt varsinaisesti osallistu peliin ja hänellä on oikeus olla kentällä, kun vaihtomies on jo siinä vieressä.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
@Kulkija @Juippi Itse otin luvut tämän vuoden urheilusanomien kausiliittesstä, jossa ei ihan noin tarkkoja arvoja löytynyt, mutta juu pointtina oli lähinnä se ettei kaukalon koolla eilisen eikä tulevaisuuden kannalta ole mitään merkitystä tässä parissa.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuomareista vielä sen verran, että toivottavasti puututtaisiin niihin kiekottoman karvaajan estämisiin, joita eilenkin nähtiin todella paljon. Ja puhun tässä niistä tilanteista, joissa sitä karvaajaa tökätään tai koukataan mailalla, kun se on menossa antamaan kiekolliselle taklausta. Kropan eteen laittaminen on vielä vähän eri asia, mutta ei ole mitään syytä koukata kiekotonta pelaajaa. Näihin pitäisi puuttua ihan sen takia, että
1. Jos saa rikkoa kiekotonta, niin johtoasemassa on helpompi pelata, mikä ei ole toivottavaa
2. Aktiivinen energinen karvauspelaaminen vaikeutuu ja pelin taso laskee
3. Olisi kiva että pelit voitettaisiin rakentamalla, ei rikkomalla

Eilen kaikista pahin oli tässä Åsten, kakkosena Kallio.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja Hintzin jäähy...miten se olisi voinut edes pysyä pystyssä kun kaveri liukuu itsensä suoraan polvitaipeisiin?

Tässähän TPS-pelaaja saikin jäähyn, mutta Hintzin jäähy tuli täysin oikeutetusti sukeltamisesta. On ihan eri asia olla pysymättä pystyssä kuin nostaa kädet ilmaan ja suorittaa jalkapallosta tuttu italialaistyylinen "kaatuminen". Hintz harrastaa noita näyttäviä kaatumisia valitettavan paljon ja jospa ottaisi vähitellen opikseen. Jäähyhän olisi TPS:lle varmaan tullut ilman turhaa korostamista.
 

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Turussa yhtä leveä kaukalo kuin Hesassa eli 28x60, joten kaukalon kokoon tämä sarja ei ratkea.

Turun lentokenttä on näitä juttuja, jotka ei vain lähde kulumallakaan päästä. Sehän pienennettiin jo joku vuosi sitten? Hyvä näin, kiitokset korjauksesta.
 

444

Jäsen
Tässä vielä videomuodossa tuo käyttäjän @Scissors peräänkuuluttama "päivänselvä pusku". Tallenne alkaa hieman aikaisin ja Vimeo on pitänyt näemmä huolen siitä, että laatu on taatusti heikko. Kuitenkin tämä "yleisöäkin kohauttanut" illan räikein tuomarivirhe näkyy videolla kohdassa n. 24 sekuntia. HIFK-TPS on Vimeo
Jokainen vetäköön tuosta omat johtopäätöksensä. Omaan silmään normaalia maalinedusrähinää, jossa molemmat ovat kiinni toistensa varusteissa ja Åsten riuhtaisee itseään irti. Toisten silmissä tuo on varmasti päivänselvä pusku, josta kuuluisi antaa pelikieltoa ja Åstenin puolitoista minuuttia myöhemmin tekemä 3-1 maali olisi näin ollen tietenkin jäänyt syntymättä.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ei nyt kannata liikaa kuunnella turkulaisten huuteluita. Siellä on kaivettu Jortikan pelikirja tuttuun tapaan esiin. Vähän aikaista tietty, mutta Jortsukin sitä jo vilautteli ennen sarja alkamista jakamissaan haastatteluissa, eikä ollenkaan muistanut Toinoi-Bergin mailanpäillä lyömisissäkään mitään väärää.

Edelläpuhutussa tilanteessahan Rask on menossa kiekon perään ja Heikkinen huuhailee missä sattuu. Takakamerasta näkee tilanteen hyvin, Heikkinen on tilanteesta pihalla ja kääntyy pysäyttämään pelin sisällä olevan Raskin.

Ainut tuomarivirhe tänään oli Hintzille heppoisesti vihelletty jäähy. Vastaavia jäi toiseen suuntaan viheltämättä ainakin puoli tusinaa. Onneksi näihin ei peli tänään kuitenkaan ratkennut.

No ei tuossa huutelut vaikuttaneet muuta kuin sen, että tsekkasin tilanteen nauhalta, ja ei se sellainen estäminen ollut, mitä hallilla nopeasti vaikutti. Totta tosin tuo, että Heikkinen oli aika kujalla tilanteessa, mihin se oli edes menossa?
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tässä vielä videomuodossa tuo käyttäjän @Scissors peräänkuuluttama "päivänselvä pusku". Tallenne alkaa hieman aikaisin ja Vimeo on pitänyt näemmä huolen siitä, että laatu on taatusti heikko. Kuitenkin tämä "yleisöäkin kohauttanut" illan räikein tuomarivirhe näkyy videolla kohdassa n. 24 sekuntia. HIFK-TPS on Vimeo
Jokainen vetäköön tuosta omat johtopäätöksensä. Omaan silmään normaalia maalinedusrähinää, jossa molemmat ovat kiinni toistensa varusteissa ja Åsten riuhtaisee itseään irti. Toisten silmissä tuo on varmasti päivänselvä pusku, josta kuuluisi antaa pelikieltoa ja Åstenin puolitoista minuuttia myöhemmin tekemä 3-1 maali olisi näin ollen tietenkin jäänyt syntymättä.

Hallilla näytti omalle paikalleni puskulta, tuossa toki itse saan uudelleen ja uudelleen kelaten sen fiiliksen että mies lähinnä horjahtaa. Pystyn siis ymmärtämään telkkarikuvan perusteella myös vastakkaisen kannan kuin omani. Olin kuitenkin hallilla ihan selvinpäin (!) joten en tiedä miksi aloin saman tien rinnastamaan keissiä Nasrin ja taistelukaverinsa episodiin UCL:ssä pari viikkoa takaperin. No, tosiaan, kuten todettua niin nostan käden pystyyn jäädessäni vähemmistöön tämän ajatukseni kanssa. Matsiseurannassa joku muukin kyllä nosti esiin saman havainnon, jopa ennen itseäni.

Tämä tilanne ei muuta sitä faktaa että IFK rikkoi lyhyen ajan sisällä jokin aika ennen maalia usean rangaistuksen arvoisen rikkeen verran joutumatta kuitenkaan istumaan.
 

444

Jäsen
Hallilla näytti omalle paikalleni puskulta, tuossa toki itse saan uudelleen ja uudelleen kelaten sen fiiliksen että mies lähinnä horjahtaa. Pystyn siis ymmärtämään telkkarikuvan perusteella myös vastakkaisen kannan kuin omani. Olin kuitenkin hallilla ihan selvinpäin (!) joten en tiedä miksi aloin saman tien rinnastamaan keissiä Nasrin ja taistelukaverinsa episodiin UCL:ssä pari viikkoa takaperin. No, tosiaan, kuten todettua niin nostan käden pystyyn jäädessäni vähemmistöön tämän ajatukseni kanssa. Matsiseurannassa joku muukin kyllä nosti esiin saman havainnon, jopa ennen itseäni.

Tämä tilanne ei muuta sitä faktaa että IFK rikkoi lyhyen ajan sisällä jokin aika ennen maalia usean rangaistuksen arvoisen rikkeen verran joutumatta kuitenkaan istumaan.
Itse seurasin peliä selvinpäin kotisohvalta, kun miesflunssa esti menemästä paikan päälle. Myönnän, että kun näin tuo maalinedustouhun, niin mielessä välähti ajatus, ett mitähän vanhat silmäni juuri näkivät. Jälkeenpäin katsottuna ei juuri mitään kummallista.

Viimeiseen kappaleeseen en ota kantaa, koska se johtaa vain turhaan inttämiseen ja lopputulos ei muutu miksikään.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Otetaan punavalkoiset lasit päähän ja mietitään huomista 3. puolivälierää HIFK:laisen (ja hlökohtaisen) optimismin kautta. Nostetaan esiin kaksi aivan erilaista pelin ennakkoasetelmiin vaikuttavaa pointtia.
  • HIFK:n kiistattomasti ainoa etu tässä ottelusarjassa on laajempi materiaali. Kääntäen asiaa hieman sama asia on TPS:n huippuyksilöiden rasitustaso. Laajemman materiaalin mukanaan tuoma etu on myös mahdollisuus erittäin fyysiseen peliin, jota nähtiin ottelusarjan toisessa erässä. Huippupelaajankin vireystaso laskee väistämättä jatkuvassa pommituksessa.
  • Runkosarjassa pelattiin TPS-voittoisesti ja nyt oikeissa peleissä HIFK on kokeillut (kärjistäen) kahta pelisuunnitelmaa: nihilististä vieraskiekkoa ja hulluna päälle -lätkää. Ensimmäinen erä sarjan huippusuosikkia vastaan Turussa HIFK pelasi sitä nihilististä vieraslätkää, joka on kauden mittaan myös tuottanut tulosta. Turussa ei HIFK:lla ollut ottelun voittoon juurikaan jakoa. TPS:n erittäin hyvin harjoitellut kolme avauskuviota puhkoivat jatkuvasti HIFK:n mukana yrittävän ja hajoilleen trapin.
Selinillä lienee huomenna valittavissaan kaksi vaihtoehtoa. Joko tämän kauden normaali TPS, joka luottaa oman pelitapansa voimaan. Ennakkosuosikki pelaa miten itse tahtoo ja määrää suunnan. HIFK vikisee kuten koko kauden. Toinen vaihtoehto lienee jokin varovainen kyttäily, mutta tähän tuskin kukaan uskoo. Täysi Savipelto-Areena ja kaikkea. Suuri ja mahtava HIFK on kaadettava omalla pelillä.

Törmäsellä lienee vain yksi vaihtoehto tai sitten useampia. Mitään hävittäväähän ei sarjan ennakkosuosikkia vastaan ei ole. Itse odottaisin hulluna päälle -moodia heti ensi sekunnista virheistä välittämättä ja raivoa päälle tehdä avausmaali. Tämähän on ainoa tapa yrittää murtaa TPS:n ylivoima? Tai sitten jotain muuta?

Luotto Törmäseen kestää edelleen. Katsotaan mitä Törmänen/Selin taikovat hatustaan. Toivon itse mahdollisimman fyysistä ja raastavaa peliä.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Omasta mielestäni, noin kymmenen IFK:n ottelua tällä kaudella nähneenä (okei, otanta on suht marginaalinen joten ymmärrän jos en ole esimerkiksi sinun kanssasi samassa asemassa kommenttieni luotettavuuden suhteen) tunnistan tietynlaisia toistuvuuksia IFK:n pelaamista koskien, ja ne sivuavat juuri tuota pelitavan olemattomuutta. Ne toistuvuudet liittyvät hyvin useasti väärin ajoitettuihin syöttöihin tai tilanteisiin joissa päädytään ratkaisemaan painetilanne norsukiekolla tai muulla hätärillä. Tällaista sopii kurinalaisuuden nimissäkin viljellä jos on hätä, mutta toisaalta IFK on joutunut vastaaviin ratkaisuihin turvautumaan aivan liian useasti tämän kauden aikana.

Siirsin tämän pois tuolta vanhasta otteluseurannasta. Huoli pois tuon otteluotannan suhteen, sillä IFK:n peli oli varsinkin syyskaudella niin rajusti vaihtelevaa, että parhaan kuvan tämän hetken IFK:sta on oikeasti saanut vasta ihan runkosarjan lopulla, jolloin peliä alettiin yksinkertaistamaan tiettyjen asioiden suhteen, eli TPS:ääkin vastaan IFK:han ei keskialueella kiekon saatuaan karkeasti arvioituna n. 90% kerroista edes yritä pelata kiekkoa alaspäin, vaan yrittää mennä kiekollisena ylöspäin, tai yleensä joutuu dumppaamaan kiekkoa eteenpäin. Tässä on selvästi yksi muutos esim. helmikuun IFK:hon, jolloin IFK pyrki vielä vahvemmin pelaamaan kontrollin kautta, eli pudottamaan kiekkoa tilaisuuden tullen alaspäin jne. Tämän lisäksi omalla alueella IFK heittää paineen alla selvästi aiempaa herkemmin kiekkoa vaan keskialueelle, tai esim. pakki maalintakaa jatkaa kiekkoa ränniin kohti hyökkääjää, kun taas TPS pyrkii avaamaan pelin heti keskelle. IFK:n pelitavan puutteena en tällaisia kuitenkaan mitenkään näe, pelitapahan se on paskakin pelitapa, noin kärjistetysti sanottuna. Toki se on mielestäni (ja aika monen valmentajankin mielestä) fiksumpaa avata hyökkäyksiinlähtö sentterin ja keskustan kautta, mutta tätä Stögön IFK:ssa ei ole tehty kuin hyvin satunnaisesti, lienee ihan ex-laitahyökkääjä Törmäsen oma fetissi pelata laitojen kautta, jolloin menosuuntia ja syöttösuuntia on lähes aina vähemmän kuin keskustan kautta pelatessa.

IFK:n PAPP eli puolustusalueen puolustuspeli on ollut osa-alueena harvinaista kyllä, lähes koko kauden samanlaista, ja toimien jo hyvin syyskaudella. Eli IFK pelaa puolustusalueella sitkeästi miesvartiointia, jossa esim. pakki seuraa vastustajaa tarvittaessa lähes siniviivalle asti. Tuossa on selkeä sapluuna ja pelitapa, joka lienee entisen pakin ja IFK:n nykyisen apuvalmentajan Pekka Kangasalustan kädenjälkeä. HAPP:issa eli hyökkäysalueen puolustuspelaamisessa käytetään agressiivista karvaamista kuten kotiottelussa ajoittain nähtiin. Usein vieraissa tai kotona pelin edetessä IFK saattaa herkemmin vetäytyä keskialueen träppiin, eli vaihtaa tuon hyökkäysalueen puolustuspelin keskialueen puolustuspeliksi. IFK:n Träppi ei ole ollut riittävän tiivis, ja toivon että IFK lähtisi toiseen vieraspeliin karvaamaan aina kun siihen on hyvä tilaisuus. Vaikea nähdä että IFK passiivisemmalla keskialueen puolustamisella voittaisi Turussa otteluakaan, onhan se passiivinen torjuntavoittokin mahdollinen, vaan en pidä sitä todennäköisenä. Huomenna nähdään lähteekö IFK siirtämään kotona nähtyä agressiivista paineistusta myös Turkuun, vai vieläkö mennään sukkasillaan katselemaan vastustajan peliä.

Oikeastaan näyttää aiemmin puolueettomalle ja nyt muuten vaan läheltä IFK:ta näkevälle sekä pelitavallisista asioista kiinnostuneelle itselleni sille että varsinaista selkärangasta tulevaa systeemiä ei ole, mutta tottakai sellainen jokaiselle valmentajalla on ainakin tarkoitus olla ja varmasti asioita treenataan nimenomaan pelitapaa silmällä pitäen.

Jossain asioissa ei sitä selkärangasta tulevaa pelitavan ydintä ole, jossain asioissa on, kuten yllä muutamia pelillisesti tärkeitä osa-alueita mainitsin. Nyt runkosarjan lopulla ja playoffeissa IFK:n pelaajat ovat alkaneet näyttämään siltä että ne ratkaisut tulee paremmin selkäytimestä, tähän isona syynä varmasti se, että pelaajille on selvästi annettu lupa roiskia kiekkoa esim. keskialueella tai puolustusalueella, kun on pienikin paine. IFK ei siis enää pyri pelaamaan niin paljoa kiekkokontrollin kautta, kuin se vielä esim. alkuvuodesta yritti, huom. yritti, Törmäsen tämän kauden variaatiot kiekkokontrollista oli aika karmaisevia. Miinuspuolella tämän hetken playoff-IFK:ssa esim. viime kevääseen verrattuna on kiekollisen pelin ja kiekonhallinnan väheneminen, plussana yksinkertaisempi ja pelinopeutta lisäävä, ja paremmin playoffeihin sekä etenkin TPS:ää vastaan sopiva pelitapa. Tappara nylkisi IFK:n helposti, TPS:n kovaan tempoon perustuva lätkä sopii paremmin IFK:lle. Ja tietenkin TPS:ää vastaan Törmäsellä on myös pelaajamateriaali etunaan, yksinkertaisemmallakin pelitavalla voi tehdä tulosta jos yksilöt onnistuvat riittävän hyvin. TPS:ltäkin löytyy huippuyksilöitä, mutta hyökkäyksen laajuus IFK:ssa on selvästi parempi, TPS:n tyhjä sairaslista kaventaisi eroja huomattavasti.

Tulkitsen niin, että joko Törmäsen ideoima jääkiekko ei tällä kaudella ole ollut rakennetulle joukkueelle sopivaa tai sitten yksilötasolla on nähty poikkeuksellisen suurta kurittomuutta. Either way, ongelma on valmennuksen, sillä jälkimmäisenkin skenaarion realisoituessa on Törmäsen vastuulla sopeuttaa tekemistä ja yhdistää langanpäitä järkevämmin.

Juuri näin, eli kyllä ongelma lähtee niin vaatimustason kuin pelitavallisten ongelmien suhteen valmennuksesta, tarkemmin sanottuna päävalmentajasta. Myös moni IFK:n pelaaja on tällä kaudella henkilökohtaisesti alisuorittanut omassa roolissaan, mutta aina kun joukkueessa on paljon alisuorittavia pelaajia, niin vikaa on isosti nimenomaan valmennuksessa. Ja sama toisinpäin, eli ei Törmäsen viime kauden IFK pelkästään Ramstedttien ja Auvituiden takia voittanut runkosarjaa ja mennyt finaaleihin, vaan kyllä Törmäsen valmennus teki viime kaudella myös oikeasti todella hyvää työtä, niin yksilövalmentamisessa kuin pelitavallisten asioiden kanssa. Tekisi mieli kirjoittaa lisää Stögön valmennusfilosofian hyvistä puolista sekä ongelmista, ja syistä miksi huippukauden jälkeen nähdään surkea kausi, mutta tämä menee osin ohi aiheen, joten jatketaan keskustelua lähemmin itse ottelusarjasta, joka on 1-1 tilanteessa erittäin herkullinen.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
TPS
Kahden ottelun jälkeen on nähty joukkueiden vahvuudet ja heikkoudet. Niitä tuossa yllä nimim Warrington avaa hyvin, joten mitäpä siihen lisäämään.

Tänään Turkuhalli täysi tai lähes täysi. Se voi olla TPS:lle vahvuus, mutta myös heikkous: tuleeko kotipaineita? TPS on hyvä viemään peliä mutta huono takaa-ajaja; kotijoukkueelle vapauttava avausmaali olisi tärkeää.

Kristallipalloni mukaan tämän pelin voittaja vie myös Hgin seuraavan pelin ja lopulta koko sarjan 4-2. Katsotaan kuinka käy!
 
Tuomarien päätöksistä aina jompi kumpi osapuoli kärsii joko syystä tai syyttä. Näin on aina ollutja en näe että se mihinkään siitä tulee muuttumaan. Aina näistä vaan jotkut jaksavat valittaa. "Mulle ihan sama oliko pusku vai ei, kevät jatkuu hei"
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tänään on ryöstön paikka, ja silloin saataisiin maanantaille todella herkullinen paikka lyödä TPS ahtaalle kotikaukalossa. Mikään pakkovoitto tämä ei kuitenkaan ole kummallekaan vielä. En usko juurikaan näihin "tämän ottelun voittaja on vahvoilla" juttuihin, kaikenlaisia sarjoja on nähty ja voimasuhteet elää. Toki jos toinen johtaa 3-0/1 , niin sitten aletaan olla vahvoilla tietenkin.

HIFK muuten oli syyskaudella pitkään vähiten maaleja päästänyt joukkue, ja nimenomaan tuon toimineen PAPPin ansiosta. Joulun jälkeen joukkueen sukelluksen alkaessa tuokin alkoi sitten sakata, mutta nyt taas pikku hiljaa uomissaan.
 

Superper

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Veikkaan ykköserän jo ratkaisevan tämän pelin. Kumpi pitää kovempaa vauhtia 1-erässä saa myös tarvittavat yv:t ja ns. Momentumin. Kuten esim. Stadissa nähtiin. TPS ei ole tainnut kertaakaan tällä kaudella kurottua 2 maalin tappiota voittoon, niinkuin edellis kaudella. Joten vastaavaan ei ole varaa. Tasaista peliä odotan ja 2-2 3-3 aika realistista.
 

T. Blade

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eiköhän me tänään hoideta! Luottoa löytyy Kallioon ja kumppaneihin. Torstain ensimmäinen erä opetti nöyryyttä, mutta samalla varmisti sen, että tänään tullaan heti alusta kovaa. Kestääkö HIFK sen; siinä on ottelun kulminaatiopiste.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös