Jokerit 2016–2017 – Jukka Jalosen esiinmarssi

  • 322 195
  • 1 361
Itselleni on jäänyt vähän sellainen kuva Jalosesta, että hänen pelifilosofiassaan mennään aika vahvastikin hyökkäys edellä. Tästä johtuen pistää vähän mietityttämään onko Jukka oikea valinta Jokereiden pääkäskyttäjäksi. Oletusarvona kun kuitenkin on, että Jokerien pelaajamateriaali ei tule olemaan KHL:ssä aivan kärjen veroista. Oman näkemykseni mukaan Jalosen tyyli sopisi hyvin vaikka Metallurg Magnitogirskin pelaajistolle tai Pietarin SKA:lle, mutta Jokereilta ei löydy hyökkäyspäähän samanlaisia virtuooseja. Erityisesti senttereiden tulisi olla kiekollisesti päteviä tähän Jalosen sapluunaan sopiakseen. Nyt meillä on Regin, joka kykenee toteuttamaan peliä halutulla tavalla, mutta muut eivät tulosketjuissa siihen oikein kykene, mistä seuraa myös laiturien kuvasta katoaminen.Toinen ongelmakohta on se, että Jalosen pelissä korostetaan yksi vs yksi -pelaamista, mikä ei mielestäni edelleenkään tue Jokereiden pelaajamateriaalia. Jalosen peli on todettu toimivaksi maajoukkueessa, kun käytössä on huipputason pelaajia, mutta onko siitä tuottamaan menestystä ns. perusjanttereilla?

Pohjois-Amerikassa on tapana, että päävalmentaja laittaa ensimmäisenä kuntoon puolustuspelin ja alivoiman, minkä jälkeen aletaan sitten miettimään hyökkäyspelaamista. Jalosen joukkueissahan nämä ovat tuntuneet olevan niitä ongelmakohtia. Nuorten mm-kisoissa mestaruudesta huolimatta Suomen puolustuspelaaminen ei ollut kovin tiivistä. Tästä kertovat päästettyjen maalien keskiarvo ja av-prosentti, joka oli sanalla sanoen hirvittävä. Nämä samat ongelmakohdat löytyivät myös tämän kauden Jokereista. Kaikesta kritiikistäni huolimatta pidän Jukkaa hyvänä valmentajana, mutta mielestäni hän ei ole oikea valmentaja Jokereille. Uskoisin Jokereitten saavuttavan parempaa menestystä esim. Kari Jalosen prosenttikiekkoa pelaamalla. KHL:n pelaajistolla (puhutaan sekä vastustajista että omista) Jokereitten kannalta parasta menestystä tulisi luultavasti pelaamalla aivan sairaan puuduttavaa nolla nollaa, ja sitten survomalla sen yhden sisään jostain maalin edustalta. Niin ylevältä ja viihdyttävältä kuin kiekon kanssa jatkuvasti pelaaminen kuulostaakin, niin en usko sen olevan realismia Jokereille ilman budjettilisäyksiä. Mutta jos Jukalla jatketaan, niin antaa ensi kauden näyttää olenko väärässä. Jukan joukkueillahan on ollut tapana parantaa avauskauden jälkeen.
 
Tartu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KHL

Hyviä pointteja ja erinomainen kirjoitus.

Se mitä Jaloseen tulee niin olet varmasti oikeassa. Pari asiaa mitä Jalosesta harvoin mainitaan on se, että Jukka on ottanut kaikki mestaruutensa erittäin hyvällä joukkueella ja pelikirjataitavalla kakkoskoutsilla. Näin oli jo HPK:ssa 2006, samoin maajoukkueessa 2011 sekä nuorten mm-kisoissa. Päävalmentaja Jalonen on siis saanut mielestäni osin ansaitsematontakin hypetystä. Antti Pennanen tulevaisuuden nimenä voisi tulla opettamaan Jalosta.

Nyt, kun käytössä ei ole kaikkein kilpailukykyisin joukkue suhteessa vastustajaan niin apukoutsien merkitys kasvaa entisestään. Näistä tämän tunareista ei ollut pelillisellä puolella muuta kuin haittaa. Toisaalta taitava päävalmentaja osaisi muokata pelikirjaansa sen mukaan mitä joukkue kykenee suorittamaan ja toteuttamaan ja ottaa tätä kautta pelaajistosta kaikki tehot irti. Westerlundan rakensi oman pelinsä puhtaasti puolustuksen kautta jopa tylsyyteen saakka mutta tulos oli paria kertaluokkaa parempaa kuin Jalosella.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sitähän voisi myös monet Jokereitten rosterin laadun vähättelijät katsoa muutaman pelin Liigaa, missä kärkijoukkueet toteuttaa vielä huomattavasti heikommilla rostereilla paljon paremmin pelikirjaa ja miettiä sitten oliko syy ensisijaisesti pelaajissa, valmennuksessa vai molemmissa tasapuolisesti.
 
Niin Petteri Sihvonen on tainnut jo vuosia hokea sitä, että peli on aina suhteessa vastustajaan. Ei Jalosen nuoret leijonatkaan olisi sitä pelikirjaylivoimaansa esittäneet liigajoukkueita vastaan saati vielä kovempien liigojen joukkueita vastaan.
 
Tottakai peli riippuu vastustajasta. Kädettömän pelaajankin voi kuitenkin hyvin valmentamalla saada tekemään kentällä oikeita liikkeitä, sijoittautumisia ja ratkaisuja sekä tukea vajavaista kiekollista osaamista hyvällä yhteispelillä, jolloin kiekollisella on muitakin vaihtoehtoja kuin vain heittää lepakko päätyyn. Mä väitän, että vastakkain pelatessa tämän kauden Tappara veisi pelitavallisesti Jokereita 100-0 ja Jokerit selviäisi sarjasta voittajana vain henkilökohtaisen taidon takia, joka kuitenkin on monta astetta Tapparaa parempi. Toimivalla pelitavalla Tappara kuitenkin tasottaisi rosterien laatueroa merkittävästi. No, toi on toisaalta puhdasta mutua, joten jätetään tämä tähän.
 
Sitähän voisi myös monet Jokereitten rosterin laadun vähättelijät katsoa muutaman pelin Liigaa, missä kärkijoukkueet toteuttaa vielä huomattavasti heikommilla rostereilla paljon paremmin pelikirjaa ja miettiä sitten oliko syy ensisijaisesti pelaajissa, valmennuksessa vai molemmissa tasapuolisesti.

Tarkoituksenani ei ollut suinkaan vähätellä Jokereitten pelaajamateriaalia, eikä myöskään haukkua Jalosta, vaan ajatus oli oikeastaan juuri tuo tulosvastuun jakautuminen pelaajistolle ja valmennukselle nimenomaan siksi, että pelaajisto ja pelitapa eivät sovi yhteen. Jokereitten joukkuetta rakennettiin hankintojen myötä niin, että se olisi iso ja ilkeä, repivä ja raastava playoff-jengi, mutta sitten otetaan valmennukseen henkilö, joka tunnetaan kiekollisesta pelistään. Mielestäni tässä on ristiriita. On myös eri asia toteuttaa sovittua pelitapaa, jos vastassa on TsSKAn sijaan KooKoo. Voisin kuvitella, että Jokereiden pelatessa kotoisen liigan joukkueita vastaan pelitavan toteuttaminen olisi helpompaa, kun kentällä olisi enemmän tilaa ja aikaa. Vastaavasti tuo liigajoukkue muuttaisi pelitapaansa puolustusvoittoisemmaksi, jos se pelaisi Jokereita vastaan, kun lähtökohtaisesti Jokerit tulisi laadukkaammalla rosterilla hallitsemaan kiekkoa.

Jalkapallon puolellahan on yleistä, että pienemmillä resursseilla operoivat joukkueet keskittyvät lähes yksinomaan puolustamiseen, ja kykenevät ikään kuin peliä tylsyttämällä haastamaan taidossa ylivertaisen vastustajan. Lajien eroavaisuuksista johtuen bussitaktiikka ei tietysti lätkässä toimi, mutta yleensä pallopeleissä altavastaajan kannattaa lähteä puolustamaan. Jokereittenkin siis kannattaisi perustaa pelitapansa tiiviiseen puolustukseen, kun todennäköisesti SKA:t, TsSKAt ja Magnit ovat kiekkoa hallitseva osapuoli. Jokereilla on myös tuohon taistelukiekkoon sopivia pelaajia Joensuun, Pihlströmin, Wirtasen ja kumppanien muodossa. Pidetään pelit tiukkoina ja Reginin johdolla kärkijätkät iskevät maalit kun sauma tulee. Tämän tyylisellä kiekollahan KHL:ssä on jo aiemminkin menestytty. Tästä esimerkkeinä Dynamo Moskovan mestaruudet ja Lev Prahan finaalipaikka. Dynamollahan oli esim. kiistatta laadukas joukkue, mutta se oli nimenomaan puolustava joukkue, ei kiekollinen joukkue. Joten syyttävä sormi ei koskaan osoita vain pelaajistoon tai valmennukseen, sillä menestyvä joukkue on aina enemmän kuin osiensa summa. Olisihan peli voinut tällä kaudella näyttää ihan erilaiselta, jos Hishon, Salminen & co olisivat olleet kiekollisia maageja, mutta lähtökohtaisesti puolustukseen nojaaminen on varmempi reitti menestykseen kuin hyökkäys.

Edit: Siitä kyllä antaisin valmennukselle risuja, että joukkue vaikutti suhtautuvan välinpitämättömästi suureen osaan runkosarjan otteluista, erityisesti ennakkoon heikompia vastaan. Toki pelaajilta odotetaan myös ammattimaista otetta tekemiseen, mutta valmennuksen tulisi kyetä luomaan sellainen ilmapiiri, jossa kaverit ovat aina valmiina jättämään kentälle kaikkensa. Kieltäydyn uskomasta, että saatu tulos oli parasta mitä runkosarjasta oli otettavissa. Mielestäni esitykset TsSKA:ta vastaan puoltavat tätä näkemystä.
 
Viimeksi muokattu:

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Tottakai peli riippuu vastustajasta. Kädettömän pelaajankin voi kuitenkin hyvin valmentamalla saada tekemään kentällä oikeita liikkeitä, sijoittautumisia ja ratkaisuja sekä tukea vajavaista kiekollista osaamista hyvällä yhteispelillä, jolloin kiekollisella on muitakin vaihtoehtoja kuin vain heittää lepakko päätyyn. Mä väitän, että vastakkain pelatessa tämän kauden Tappara veisi pelitavallisesti Jokereita 100-0 ja Jokerit selviäisi sarjasta voittajana vain henkilökohtaisen taidon takia, joka kuitenkin on monta astetta Tapparaa parempi. Toimivalla pelitavalla Tappara kuitenkin tasottaisi rosterien laatueroa merkittävästi. No, toi on toisaalta puhdasta mutua, joten jätetään tämä tähän.
Tapparalla on kieltämättä hyvän taktisen osaamisen lisäksi myös aika hemmetin kova rosteri Liigan perustasoon verrattuna. Kiva sitä hyvää pelikirjaa on rauhassa toteuttaa kun vastaan tulee pelkästään heikompia joukkueita. Jokerit on keskikastin seurana siitä vaikeassa tilanteessa, että CSKA:ta, Magnia ja Omskia vastaan ei oikein kiekonhallinnalla pysty haastamaan, mutta häntäpään joukkueita vastaan sitäkin pitäisi sillä kiekollakin vähän pelata. Erkan kausilla voitettiin selkeästi paremmalla prosentilla nämä heikot jengit, mutta toisaalta Jalonen pystyi haastamaan huippuseuroja paremmin. Varsinkin, jos vertailuun otetaan kummaltakin ensimmäiset kaudet.

Mulla ei ole hajuakaan miten selkeästi Jokerit olisi Tapparaa parempi, vai olisko ollenkaan, koska ei kahden näin erilaisen sarjan pelejä voi järkevästi vertailla. Liigan häntäpään kanssa tuskin kuitenkaan tekisi kovin tiukkaa, kuten ei tee Tapparallakaan.
 
Jo tämä yksistään riittää siihen, että on luokatonta antaa Jalosen jatkaa.

Onhan tuo toki jossain määrin raskauttavaa, mutta kun toimistolla Jaloseen tunnutaan luottavan niin katsotaan nyt miten hommat alkavat toimimaan. Nyt pelaajat ovat kuitenkin vuoden verran totutelleet uuteen pelisysteemiin, joten ehkä se ensi kaudella alkaa tulla selkäytimestä. Kuten aiemmin todettua Jalosen joukkueilla on ollut tapana nostaa tasoaan ensimmäisen kauden jälkeen. Itse en vielä ole valmis heittämään kirvestä kaivoon, vaikken varsinaisesti mikään Jukan fani olekaan. Jalosen pitäminen kertoo myös tietynlaisesta suunnitelmallisuudesta ja pitkäjänteisyydestä, mikä on mielestäni koko organisaatiolle hyvä asia. On ikään kuin visio siitä millaiseen suuntaan jokerikiekkoa halutaan viedä.

Mielestäni Jokereitten ei kannata lähteä vaihtamaan valmentajaa joka kaudelle, sillä menestyksen saavuttaminen tuolla tavoin on hakuammuntaa. Yleensä huipulle päästään pitkäjänteisen työn kautta ja tätä suo siis nähtävän myös valmennuspuolella. Toiveissa siis onkin, että vuoden verran yhteisiä kokemuksia kerännyt joukkue ja valmennus saavat pelitavan toimimaan halutulla tavalla, minkä luulisin edesauttavan myös tunnepuolen löytämistä kaikkiin kamppailuihin. Mikäli ensi kausi menee penkin alle, niin sitten on varmaankin syytä pohtia strategiaa ja valmennusta uudelleen. Yksi keskinkertainen kausi runkosarjan osalta on ok, mutta jos niitä tulee useampia on muutos paikallaan. Ensi kausihan on myös juhlakausi, mikä tietysti lisää menestyspaineita entisestään.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mielestäni Jokereitten ei kannata lähteä vaihtamaan valmentajaa joka kaudelle, sillä menestyksen saavuttaminen tuolla tavoin on hakuammuntaa.

Ei siellä vaihdetakaan, ainakaan kovin helposti. Kuten aiemmin kirjoitit, pelaajisto ja pelitapa eivät sopineet yhteen Jalaosen I kaudella. Koska Jalonen teki sopimuksen Jokereihin hyvissä ajoin ja U20 antoi aikaa valkuttaa pelaajavalintoihin, täytyy ihmetellä tulosta. Joukkuehan ei ollut Jalosen näköinen taitojoukkue. Sellaiseen ei Jokerien pelaajabudjetti antanut myöten. Tuliko tämä sitten yllätyksenä, vaikea sanoa, mutta ongelmia oli läpi kauden. Kun Jalonen epäonnistui myös SKA:ssa, hänen näyttönsä KHL:stä eivät ole edes kohtuullista tasoa. Kertooko tämä mistään, vaikea sanoa, mutta itse olen luopunut ajatuksesta, jonka mukaan Jalonen olisi Jokerien resursseilla suht automaattisesti menestystä tuova valmentaja.
 
Samoilla linjoilla ollaan muuten, mutta itse antaisin Jaloselle tuon ensi kauden vielä aikaa. Sillä vaikka menestystä toivotaankin, niin mihinkäs tässä olisi kiire valmiissa maailmassa. Jos ei toimi, niin kokeillaan sitten seuraavalla kaudella taas uusin kujein. Nyt menee toistoksi, mutta tuo pelaajamateriaalin ja pelitavan yhteensopimattomuus oli kyllä hämmentävää. No ehkä ensi kauden rosteriin saadaan käsiä, niin pääsevät nämä rouhijat sitten tekemään kentällä itselleen ominaisia asioita. (Tänään on jostain syystä aika positiivinen fiilis)
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Juu, en ole itsekään ollut Jalosen erottamisen takana missään vaiheessa. Mutta kyllä hänen pitäisi saada joku pelitapakoutsi HPK-malliin siihen vierelleen, jotta Jalonen saisi enemmän myös itsestään irti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös