Mikkelin ihme 5.12.2016 – nousun alku?

  • 145 779
  • 831
Pitää myös muistaa, että ennen Mikkelin Ihmettä alla oli sysipaska kotihäviö Ilvekselle, joka oli siltä erää itselleni se viimeinen pisara. Jos olisin paikallinen ja kausikortin omistaisin, niin tuo olisi ollut kuvainnollisesti se peli, kun kausikortti lentää jäälle (oikeasti en ikinä tämmöiseen haaskaukseen ryhtyisi) tai jos Nelonen Pro pakettini ei olisi ollut määräaikainen sopimus, niin katkaisuun olisi mennyt (ainakin uhon tasolle. Oikeasti persereiän lumous olisi vienyt luultavasti mukanaan. Lisää voi tuosta käsitteestä lukea Hifkin palstalta). Taisi muuten olla juuri tuo peli, jonka jälkeen joku pölijä akka julkaisi twitterissä kuvan katki leikatusta kausarista. Ja juuri tuon pelin jälkeen olin valmis lyömään isolla summalla vetoa, että maanantaina (peli oli lauantaina) tiedotetaan Suikkasen siirtymisestä uusiin haasteisiin.

Mikään, ei niin kerta kaikkiaan mikään puoltanut ennakkoon sitä, että Kärpät olisi voinut voittaa -saati murskata- kovavireistä Jukurilaumaa.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
No niinpäs olikin.

Kuten olen aiemmin sanonut, niin Kärppien taso nousi 5.12. lähtien käytännössä kokonaan Kalaputaan ketjun tason noston ansiosta. Joulukuun jämäjengit hoituivat ja sitten 30.12. - 27.1. Kärpät pelasi 11 ottelua pistekeskiarvolla 1,36. Ottaisitko vihdoin ja viimein kantaa siihen, että onko tuo 1,36 pisteen taso sinusta jotenkin ihmetasoa oleva? Joo, se on parempi kuin 1,11, mutta mitään kovin suurta tason nostoa ei vielä tapahtunut. Ennen kuin vasta 31.1.2017 alkaen.

Tuon 31.1.2017 jälkeen pisteitä sataa ikään kuin samalla myös "Mikkelin ihmeen" laariin, vaikka siitä asiasta ei edes ole kyse.

Miten nyt voi olla niin tärkeää minkä päivämäärän laariin tässä sataa pisteitä. Kärppien laariin tässä on satanut pisteitä 16.9.2016 lähtien. Ansio siitä, että se tihkuttelu on muuttunut sateeksi on se työ ja korjausliike jonka KOKO valmennustiimi teki silloin marraskuun maaottelutauolla. Kyllähän nyt kaikki, ainakin toivottavasti tajuaa, että eihän tässä nyt yhden pelin aikana joukkueen kurssi muuttunut, vaan takana on järkevää toimintaa pidemmältä ajalta. Tuo Mikkelin peli nyt oli ensimmäinen, jossa hommat natsasi tuloksellisesti putkeen. Eikä ole minusta yhtään outoa, että vaikka ollaan tietyn henkisen kynnyksen yli päästy, niin siltikin voi tulla ajoittaisia takapakkeja. Nyt takapakit on kuitenkin vähentyneet ja joukkue alkaa olla nousukiidossa.

JPL tänne perjantaina postasi hyvän taulukon, josta näki edellisen 10 pelin pistekeskiarvon jokaisen pelin jälkeen. Ennen Mikkelin peliä se oli 0,70 pistettä. Paljon siellä oli myös 0,90 pisteen merkintöjä ennen sitä. Nuokin lukemat osoittaa, että juonenpäästä oli saatu kiinni, koska kyllä 1,36 on jo paljon parempi kuin 0,70-0,90 pistettä.

Moni muukin on tämän saman jo ilmaissut, että asteittain lähdettiin parantamaan. Ensin alettiin voittamaan huonompia joukkueita. Sitten alettiin voittamaan kotipeleissä myös parempia joukkueita ja nyt viime aikoina on yksinkertaisesti voitettu. Peli Ilvestä vastaan 3.12.2016 oli Kärppien aallonpohja, niin minusta on ihan helppo ymmärtää jos seuraavasta vieraspelistä otettu suurinumeroinen voitto kirvoittaa jo käyttämään termiä ihme. Varsinkin jos ketjun luojakin taisi muistini mukaan ollut luovuttanut jo itsekin nimenomaan Ilves pelin jälkeen Suikkasen suhteen. Mitenhän paljon vähemmän sivuja tässäkin ketjussa olisi ilman tuota yhtä sanaa tuossa otsikossa? Pohjatyö tämän kauden "ihmeelle", ihan sama minkä päivämäärän siihen haluaa laittaa, luotiin kuitenkin jo paljon aikaisemmin.

Helvetti, voisihan sitä todeta, että pohjatyö tämän kauden "ihmeelle" luotiin jo viime kauden huhtikuussa, kun toimisto yllätettiin housut kintuissa. No, maaliskuussa nähdään onko tämä vain pelkkää kuorrutusta vai on paskan päälle saatu rakennettua jotain oikeasti kestävää.
 
JPL

Jäsen
JPL tänne perjantaina postasi hyvän taulukon, josta näki edellisen 10 pelin pistekeskiarvon jokaisen pelin jälkeen. Ennen Mikkelin peliä se oli 0,70 pistettä. Paljon siellä oli myös 0,90 pisteen merkintöjä ennen sitä. Nuokin lukemat osoittaa, että juonenpäästä oli saatu kiinni, koska kyllä 1,36 on jo paljon parempi kuin 0,70-0,90 pistettä.
Tässä päivitystä tilanteeseen ja parit joukkueet lisättynä matkaan.
http://i68.tinypic.com/3148b2p.jpg

Linkki vie pisteka. kuvaajaan tinypic:n sivuille.

Nyanssina: Kärppien pohjanoteeraus on ottelun 27 kohdalla ja 1-6 ottelu Mikkelissä oli kauden 28. ottelu.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Kiitos mielenkiintoisesta viivakaaviosta. Kovin selvästi tuo kuvaaja osoitti, mikä on ollut Kärppien trendi Mikkelin ihmeen jälkeen.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
VKO 8
Sport-Kärpät 4-5ja. (1,85ppo. 48/26. Sarjasijoitus 8.)
Kärpät-Lukko
KalPa-Kärpät

Loistava nousu ja mukavat kaksi pistettä. Ottelun edetessä Kärpät pääsi koko ajan enemmän ja enemmän niskan päälle ja kolme pistettä olisi ollut selviö ilman Rynnäksen epävarmaa pelaamista. Mikähän tuota Rynnästä vaivaa vieraspeleissä?

Kun poissa on neljä kärkihyökkääjä ja puolustuksesta kapteeni, on pelien voittaminen astetta vaikeampaa. Tämän huomioiden voimme olla perin tyytyväisiä suosikkijoukkueemme peli-ilmeeseen ja toki myös tulokselliseen suorittamiseen tällä hetkellä. On tämä ollut monessa suhteessa poikkeuksellinen kausi. Onneksi sitä on vielä jäljellä. Mitähän sieltä on vielä luvassa, ken tietää. Tulta munille!
 
Raksilan mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Loistava nousu! Kolme pistettä olisi kuitenkin tarvittu sillä Ässät siis voitti tänään 3 pisteen arvoisesti ja on Kärpiltä viiden pisteen karussa ottelun vähemmän pelanneena. Tasatilanteessa Kärppien kolmen pisteen voitot eivät tule riittämään Ässiä vastaan, joilla on nyt neljä niitä enemmän kuin Kärpillä. Pelit vain loppuvat yksinkertaisesti kesken.

Näin ollen HIFK on todennäköisin vastus sääleihin Kärpille. Se, aloitetaanko kotona vai vieraissa riippuu lopusta runkosarjakaudesta. Pelicans toki voidaan vielä ohittaa, mutta kertoimet sillekin rupeavat koko ajan nousemaan voitoista huolimatta. Voi voi kun oltaisiin KooKoo klaarattu..

Mutta hyvältä näyttää Kärppien kannalta. Vaikka miestä on sivussa oikealta ja vasemmalta, niin voittoja vaan kairataan. Tulta munille siis, ei huoleta ketä sieltä vastaan tulee jos tämä taisteluilme säilyy!
 
Mensonge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joukkue on oppinut voittamaan. Etumatkaa on vaan annettu liikaa. Tässä on positiivinen vire, mikä voi kevään tullen kantaa. Säälit kun selvitettäis, niin kivahan se olis nähdä, miten puolivälierät menis. Pelsut on jo iskuetäisyydellä. Siinä tavoitetta. Ässät on vaan liian vakuuttavassa kunnossa ja ero on iso. Siellä pitäisi oikeasti tulla melkoinen notkahdus, jotta kiinni saataisiin.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Loistava nousu! Kolme pistettä olisi kuitenkin tarvittu sillä Ässät siis voitti tänään 3 pisteen arvoisesti ja on Kärpiltä viiden pisteen karussa ottelun vähemmän pelanneena. Tasatilanteessa Kärppien kolmen pisteen voitot eivät tule riittämään Ässiä vastaan, joilla on nyt neljä niitä enemmän kuin Kärpillä. Pelit vain loppuvat yksinkertaisesti kesken.

Näin ollen HIFK on todennäköisin vastus sääleihin Kärpille. Se, aloitetaanko kotona vai vieraissa riippuu lopusta runkosarjakaudesta.

Mutta hyvältä näyttää Kärppien kannalta. Vaikka miestä on sivussa oikealta ja vasemmalta, niin voittoja vaan kairataan. Tulta munille siis, ei huoleta ketä sieltä vastaan tulee jos tämä taisteluilme säilyy!

Kyllä Kärppien targetti tulee olla minimissään Pelicans ja sija 7. Eroa neljä pinnaa ja runkosarjan päättävä keskinäinen Lahdessa. Tämä on aivan yhtä tärkeä sija kuin kuutossija, sillä vältetään todennäköinen HIFK ja saadaan ehkä se sopivin vastus (Lukko ei tietysti ole se sopivin).
 
Raksilan mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kyllä Kärppien targetti tulee olla minimissään Pelicans ja sija 7. Eroa neljä pinnaa ja runkosarjan päättävä keskinäinen Lahdessa. Tämä on aivan yhtä tärkeä sija kuin kuutossija, sillä vältetään todennäköinen HIFK ja saadaan ehkä se sopivin vastus (Lukko ei tietysti ole se sopivin).

Joo näin on. Muokkasinkin tuota viestiäni juuri sillä aikaa sen tilanteen osalta sillä aikaa kuin kirjoitit omaasi.

Mutta tämänhetkisessä tilanteessa ei se Tapparankaan kohtaaminen säälien jälkeen tuntuisi niin katastrofilta kuin kuukausi-kaksi sitten. Altavastaajia toki ollaan reilusti, mutta kyllä Kärpilläkin mahdollisuutensa siinä olisi tämänhetkisillä kunnoilla.
 
Erätauko

Siltikin tilanne on se, että jos Tappara tulee vastaan on Kärppien oltava todennäköisesti liigan paras joukkue päästäkseen edes välieriin. Tämä ei ole ihanteellinen tilanne, eli vaikka kuinka Tapparan haastaminen kutkuttaisi, olisi tärkeää välttää heidät mahdollisissa puolivälierissä.

Säälit ovat tosiaan ikävän arvaamattomia, mutta seitsemäs sija olisi silti jonkinlainen torjuntavoitto. Sääleistä ja puoliväristä tulisi myös kassaan mukavasti täyttöä, mutta toisaalta sääleissä tippuminen tekisi kurjaa lovea tulopuolelle.
 
Raksilan mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Siltikin tilanne on se, että jos Tappara tulee vastaan on Kärppien oltava todennäköisesti liigan paras joukkue päästäkseen edes välieriin. Tämä ei ole ihanteellinen tilanne, eli vaikka kuinka Tapparan haastaminen kutkuttaisi, olisi tärkeää välttää heidät mahdollisissa puolivälierissä.

Kyllähän Liigan tämän hetken kovin joukkue on heittämällä JYP, välierävaiheeseen siis riittäis kun oltaisiin edes Liigan toisiksi parhain. Mutta päivän kunnostahan nämä on kiinni ja paljon voi tapahtua ennen säälejä ja puolivälieriä. Silti jotenkin on nyt todella vahva luotto Kärppien tekemiseen. Ei se aina ole kaunista, mutta tuloksellista.
 
Ehkä kovavireisin, mutta en sanoisi vielä, että paras. En usko, että vedonlyöntitoimistoissakaan Jyp on noussut ykkössuosikiksi (vaikka tuossa toki vaikuttanee myös sijoitus eli lähtökohdat pleijareihin).

Tappara on ollut niin ylhäisessä yksinäisyydessä runkosarjan kärjessä, että se vaikuttaa helposti henkisellä puolella, jota voi sotkea myös uusien tähtipelaajien (etenkin Kuusela) tuleminen. Eiköhän Tappara ole taas kova kun pleijareita kohti mennään, mutta tosiaan kyllä myös Jyp on nyt melkoisessa vireessä.
 
H

Hidas_ja_kankea

Kyllähän Liigan tämän hetken kovin joukkue on heittämällä JYP, välierävaiheeseen siis riittäis kun oltaisiin edes Liigan toisiksi parhain. Mutta päivän kunnostahan nämä on kiinni ja paljon voi tapahtua ennen säälejä ja puolivälieriä. Silti jotenkin on nyt todella vahva luotto Kärppien tekemiseen. Ei se aina ole kaunista, mutta tuloksellista.

Tappara on samassa tilanteessa kuin Kärpät oli kausilla 2007-08 ja 2014-15. Parasta ei tarvitse suorittaa ja voi lasketella kohti runkosarjavoittoa. Tapparan tappioita on ylianalysoitu, kuten Kärpillä noilla huippukausilla.

Vedonlyöntitoimiston kertoimien perusteella arvioituja todennäköisyyksiä mestaruudelle: Tappara 30%, JYP 16% ja Kärpät 7%. Kärppien voittoon uskovat, siitä vain tonnin panosta sisään ja odottelemaan 14 000 € pottia. Onhan tuo 7 prossan todennäköisyyskin sentään jotain, lähes sama kuin lotossa 3 oikein ilman lisänumeroa - ei voittoa.

E: Sattui juuri kirjoittamisen aikana kertoimet päivittyvän
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Raksilan mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
No ei tuo nyt Tapparan osaltakaan ihan hyvältä näytä. Täysin jyrän alla JYPiä vastaan.

Tapparan saldo viimeisen 10 pelin kuntopuntarissa ilman tuomarien lahjoittamaa Ilves-voittoa olisi 1,6p/ott. Tämän illan jälkeen todennäköisesti 1,4p/ott. sillä niin vahvasti JYPi vie peliä, että vaikea uskoa Tapparan kairaavan itseään edes tasoihin.

Toki runkosarjavoitto on käytännössä varmistettu, mutta ei tuo peli todellakaan hääviltä Tapparan osalta näytä eikä varsinkaan ihan laskettelun piikkiin mene. Peli on täysin sekaisin. Tämähän taas meille tietää hyvää, jos ja kun sääleistä jatketaan ja Tappara joudutaan mahdollisesti kohtaamaan puolivälierissä.

Tällä nyt koitan sitä ilmaista, että ei se Tappara mikään niin mahdoton peikko ole näillä viimeisen kuukauden otteilla. Tuolla pelillä mitä Kärpät ja Tappara tällä hetkellä esittävät homma on aika fifty-sixty, eli kaikki on mahdollista.
 
WigWam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Warkis, KalPa.

Eiköhan Tapparassa tehdä sitä mitä kärkiporukat tapaa tehdä tässä vaiheessa kautta.... treenata ja rakenneta uutta kuntohuippua pudotuspeleihin.
 
JPL

Jäsen
Tänään ja huomenna ratkaistaan paljon (toistetaan itseään, koska kaikki pelit on Kärpille niin tärkeitä).

Omissa ennakointitaulukoissa näyttää nimittäin tällä hetkellä siltä, että Ässät, Kärpät ja Pelicans tulevat päätymään kaikki 93 pisteeseen. Tämä perustuu viimeisen 10 ottelun kuntopuntariin, koti- ja vierasottelut huomioituina.

Sarjataulukko runkosarjan lopussa...
Koodi:
1  Tappara  123  
2  TPS      114  
3  JYP      112  
4  KalPa    107  
5  HPK      102  
6  Ässät     93  
7  Pelicans  93  
8  Kärpät    93  
9  HIFK      85  
10 Lukko     77  
11 Jukurit   75  
12 Sport     74  
13 Ilves     74  
14 KooKoo    67  
15 SaiPa     64

Tässä ei ole huomioituna vastustajien tasoja, mikä sitten ikävä kyllä pilaa koko homman.
Kärppien loppukauden ohjelma kun on koko liigan toiseksi hankalin ja vastaavasti Ässien ohjelma on ylivoimaisesti helpoin (Kp 10:n mukaan).
Koodi:
HIFK     2.06
Kärpät   1.97
Sport    1.81
TPS      1.67
Tappara  1.54
Lukko    1.52
SaiPa    1.48
Ilves    1.43
KalPa    1.43
KooKoo   1.41
Pelicans 1.40
HPK      1.30
JYP      1.29
Jukurit  1.28
Ässät    1.08
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tänään ja huomenna ratkaistaan paljon (toistetaan itseään, koska kaikki pelit on Kärpille niin tärkeitä).

Omissa ennakointitaulukoissa näyttää nimittäin tällä hetkellä siltä, että Ässät, Kärpät ja Pelicans tulevat päätymään kaikki 93 pisteeseen. Tämä perustuu viimeisen 10 ottelun kuntopuntariin, koti- ja vierasottelut huomioituina.
Huhuh, kun vetää jännäksi!

Ikävä kyllä en pysty tänään, enkä huomenna Mikkelin ihmeen tilastoja päivittämään. Käykäähän joku ne päivittämässä ja pitäkää keskustelun taso korkealla. Palaan sunnuntaina asiaan. Tulta munille!
 
Jaska T

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärppäinen-fanitus tauolla (poliittiset syyt)
Jännä homma, että 10 kierroksen kuntopuntarissa Kärpät on toisena. Kukkonen oli näistä peleistä 9 poissa.
Ties vaikka joukkue äityisi Karhu Korhosmaiseen zoneen pudotuspeleissä.
 
WigWam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Warkis, KalPa.
"Viiden viime ottelun otannalla Liigan heikoin yhdistelmä KalPa saa lauantai-iltaansa kovan haasteen, kun kuntopuntarin kärkiryhmä Kärpät saapuu Kuopioon."

Jännä peli tulossa.------
 
raju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aaron Hakala , Ville Nieminen , Jukka Rautakorpi
Itsekin katsoin tuon Tepsi - Pelicans matsin niin tilanteen ollessa 1-0 tepsille pelsut kyllä hallitsi peliä kokoajan ja tepsi suurinpiirtein vain odottelin milloin peli loppuu. Lopun tietääkin sitten jokainen ..
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minä uskon Lauri Marjamäkeen!
Joo kuudes sija on mahdollinen kenties vielä. Toisaalta ainakin HIFK painelee ohi jos isketään perseilyvaihde taas silmään. Liian epätasaista on meno kärpillä. Lyhyt kevät tiedossa.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Suurinpiirtein. Ellei jotain ala saatana tapahtumaan. Toki se tuomaripeli...ei sillä olisi väliä jos ylivoima olisi paskaa, mutta kun se on Liigan 3 vai 4 parasta niin sillä on väliä tuleeko ylivoimaa. Mutta tänään pelasi Kalpa tuomarien mielestä virheettömän pelin. Crediitit Kalpalle.
Tuomareilla ei ollut mitään tekemistä sen suhteen, että alussa oltiin _jälleen_ aivan paskoja ja peli ratkesi siihen. Sääleistä kun nyt sitten aloitellaan, ei kotietua ole puolivälieristä eteenpäin tiedossa. Eli toisin sanoen olemme kusessa.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olet oikeassa, mutta pitkässä juoksussa on väliä. Niin olemme.
Pitkässä juoksussa? Jos alut ovat yhtä hirveitä, kuin ovat olleet jo pidemmän aikaa vieraspeleissä, on aivan yksi ja sama tuleeko muutama ylivoima ottelua kohden enemmän vai ei. Pari kolme maalia kotijoukkueelle eteen ja toivotaan että ylivoima toimii. Tuomarit olivat kyllä paskoja ei siinä mitään, mutta jotain pitää saatana tehdä että ollaan valmiita kamppailemaan voitosta välittömästi kun kiekko putoaa jäähän. Tämä + 72,73% ja 100,00% ratkaisivat tänään voiton kotijoukkueelle, eivät seeprat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös