Hiihdon MM-kisat Lahdessa 21.2.–5.3.2017

  • 104 832
  • 707

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Rivien välistä luettuna Mäkäräisen tavoite oli päästä nimenomaan viestiin. Kuulostaa nimittäin aika oudolta, että hänelle ei oltaisi voitu taata paikkaa 30 kilometrille, kun Saarinen jää kaiken järjen mukaan siltä pois hiihtotavan takia ja Kyllösen kunto on heikentynyt pahasti Tourin aikaisesta, eikä hän ole vapaalla yhtä hyvä kuin pertsalla. Roposen kausihan loppui jo.

Voi tuo tietysti pitää paikkaansakin, Jylhä tietää maastohiihtojoukkueen yhteishengen, jota ampumahiihtäjän kärrääminen kisoihin ilman mitään näyttöjä (vaikka luultavasti sillä ei tuloksellisesti isoa eroa olisi ollutkaan) hiihtäjien edelle ei ainakaan olisi vahvistanut.

No, oli miten oli, niin hyvä näin. Kaisa jahtaa pikkukristalleja ja spekulointi hiihtäjien ympärillä rauhoittuu. Win-win.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Periaatteessa nykyinen karsintavaihe riittäisi mutta ilmeisesti halutaan enemmän jolloin karsintavaiheesta selviytyisi tietty määrä hiihtäjiä finaaliin, jotka kiertäsivät sprinttiradan karsintatulosten määrittelemässä käänteisessä järjestyksessä.
Mun mielestä parikilpailu voisi riittää tästä nykyisestä mukasprintistä, ja henkilökohtainen sprintti olisi sellainen joku 200m otatus; loppukirikamppailu. Näitä joskus 90-luvun lopulla muistaakseni hiihdettiin. Näin saataisiin ehkä myös oikeasti sprintin erikoismiehiä ja -naisia.
 

Aleksandros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Hyvä päätös Kaisalta. Eihän viestin lisäksi millään muulla matkalla olisi ollut mahdollisuuksia oikein mihinkään. Ja viestissäkin on vain himmeät mitalit enää jaossa. Eli voi sanoa, että juurikaan voitettavaa ei ollut. Nyt pääsee Kaisa rauhassa tutustumaan tuleviin olympiamaastoihin ja ampumaolosuhteisiin.

Minusta Kaisan uran kannalta kaikki tekeminen pitäisi tästä päivästä eteenpäin olla kohti olympiakisoja. Ensi kauden maailmancup-osallistumiset pitäisi kylmästi suunnitella sen mukaan, mikä aidosti palvelee kunnon kehittymistä kohti Koreaa. Itse asiassa kannattaisi ehkä suosiolla jättää pari viikonloppua jo alkukaudesta väliin, niin ei alkaisi mahdollinen kristallipallo houkutella liikaa. Ja joo, tokihan tällä tavalla menettää rahaa, mutta eiköhän tässä vuosien varrella ole käynyt selväksi, että jos arvokisat ovat muka vain "kisat muiden joukossa", niin hiihtoetu ja sitä myötä itseluottamus menee. Toivon todella, että Kaisa ymmärtäisi tehdä kaiken aidosti vain sitä ajatellen, että on Koreassa vuoden päästä uransa parhaassa kunnossa. Ettei esimerkiksi kilpaile kipeänä muutama viikko ennen tärkeimpiä kisoja, kuten Sotshin vuonna.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Hyvin kirjoitettu @Aleksandros. Täysin oikea ratkaisu Kaisalle lähteä Koreaan. Kaisan uran päätepiste on ensi vuoden olympialaiset ja sen eteen kannattaa etukäteen tehdä kaikki mahdollinen, Siksi ensi viikon kisaviikko on tärkeä osa valmistautumista. Kyse on myös rahasta, Koreasta Kaisa voi tienata sievoisen summan fyrkkaa, kun taas Lahdessa olisi 30 km kisassa mahdollisuus maksimissaan sijoille 10 - 15 ja näillä sijoituksilla tuskin tienaa senttiäkään.

Mennään sitten hiihtoon, kun kyse on MM-kisaketjussa. Anne Kyllönen hiihtää perinteisen 10 km Lahdessa, siitä olen täysin varma. Aino-Kaisan yksi 15 sija ei riitä näytöksi. Jos Jylhä valitsee Aikun tuolle matkalle, niin kyse on entisen valmennettavan räikeästä suosimisesta ilman mitään kunnon kansainvälisiä näyttöjä. Kyllösen huono tulos Otepäässä johtui rankasta harjoitusviikosta ja epäonnistuneesta voitelusta.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Kaisan ratkaisu oli kyllä järkevä tässä vaiheessa ja reilu maastohiihtäjiä kohtaan, että sovituista säännöistä pidetään kiinni. Huippukunnossa Mäkäräinen olisi toki voinut olla viestiin vahvistus Suomelle, mutta ihan hyvä näin.

Anne Kyllösen ja Aino-Kaisa Saarisen välillä käydään varmasti tiukkaa keskustelua tuosta kympin perinteisen paikasta. Mikäli painotetaan koko kautta, niin Kyllönen tuon paikan nappaa, mutta viime aikojen näytöt puhuvat Saarisen puolesta. SM-kilpailuissa ja Otepäässä Saarinen oli selkeästi Kyllöstä vahvempi. Toki voidaan aina mennä palautumisen tai voitelun taakse, mutta kun Jylhä on viime aikoina näytä loppupään kilpailuja valinnoissa painottanut, niin siinä mielessä uskoisin Saarisen olevan vahvoilla.

Lienee myös selvää, että noista kympin hiihtäjistä löytyvät myös viestihiihtäjät. Saarisen aiemmat näytöt viesteistä ovat vahvoja, kun taas Kyllönen on pari kertaa epäonnistunut selkeästi. Viestin kannalta olisi varmempaa luottaa Saariseen, mutta tuossa henkilökohtaisessa kilpailussa ei liene niin suurta merkitystä, sillä molemmat aiemmin mainituista hiihtäjistä kamppailevat varmasti lähinnä sijoituksista 10-15 parhaimmillaan. Nappionnistumisella Kyllösellä voi olla paremmat saumat kymppijoukkoon, mutta viime aikojen suoritukset eivät kyllä puhu sen puolesta.

Itse laittaisin kympille hiihtämään Pärmäkosken, Niskasen, Monosen sekä Saarisen. Mikäli noista joku todella pahasti epäonnistuu tuossa kilpailussa, niin Kyllöselle voisi avautua viestipaikka, mikäli yhdistelmäkilpailu sujuu varteenotettavasti.
 

Salama44

Jäsen
Odotettu päätös Mäkäräiseltä ja ryhdikäs päätös Jylhältä. Turha haihattelu MM-hiihdoista voidaan lopettaa. Ei keneltäkään erikoismatkojen hiihtäjiltä voi paikkaa viedä ilman näyttöä.

Ei muidenkaan maiden joukkueissa ampumahiitäjiä hiihdä vaikka muutama samantasoinen kärkihiihtäjä on sekä miehissä että naisissa.

Syksyn rullasuksihiihdot harjoituskaudella eivät ole verrailukelpoisia kilpailukauden kisoihin eikä muutaman vuoden takaiset SM-kisanäytöt.

Mäkäräisen menenestys ampumahiihdon MM- ja Olympiakisoissa muihin samanlajin huippuihin verrattuna on ollut niin vaatimatonta että kannattaa keskittyä siihen.

Startteja on 50-60 välillä ja vain yksi voitto, ei ole olympiamitalia kuten Janne Ahosellakaan ja pronssi on ollut pääasiallinen väri joka ei ole tuon tason urheilijalle mikään suuri voitto.
 
Viimeksi muokattu:

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Hyvä kun voidaan nyt lopettaa spekulointi Kaisa Mäkäräisen osallistumisesta. Kaisa on huikea urheilija ja hiihtäjä mutta toisen lajin puolelta joukkueen vahvistaminen ei ole varmastikaan hyvä idea joukkueen hengen kannalta. Onhan tuo nähty. :)
 
Päätös oli nyt siis täysin itsestäänselvä ja varsin helppo.
No ei varmasti ollut "täysin itsestäänselvä ja varsin helppo" päätös. Saattoi vähän harmittaa kun joutuu jättämään väliin kerran elämässä -mahdollisuuden osallistua maastohiihdon kotikisoihin. Yleisön, median ja sponsoreiden suosikkina se olisi ollut Mäkäräiselle hieno kokemus.

Mitä tulee hiihdon kisaohjelmaan, niin sprintti on siitä huono, kun joka ainoa kerta siellä joku kaatuu, kompuroi, pyllähtää, tai sauva katkeaa. Varsinkin kun luistelua mennään. Varsinkin kotimaisia kisoja katsoessa suorastaan vituttaa, kun ikinä ei saada reilulla pelillä sitä parasta hiihtäjää selville. Olisihan se ollut Keuruun SM-hiihdoissakin mielenkiintoista nähdä, olisiko Heikki Korpela pitänyt kolmannen sijansa loppusuoralla, jäänyt ulos mitaleilta, vai noussut toiseksi tai voittajaksi. Mutta ajoi ulos viimeisessä alamäessä ja jäi ikuiseksi arvoitukseksi, monesko olisi ollut. Lisäksi Strandvallin kisa oli tyssännyt viimeisessä ylämäessä kun sukset osuivat yhteen.

Ja yhteislähdössä on se, että kun hiihdetään kolmessa jonossa, niin usein sieltä takaa on vaikea nousta ylös. Ja vaikea päästä kärjestä karkuun.
Vähän huonosti sopii yhteislähtö hiihtokisoihin, kun kaikilla on jaloissa pari metriä pitkät kapulat ja käsissä sauvat.
Mutta näillä mennään.
 

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Odotettu päätös Mäkäräiseltä ja ryhdikäs päätös Jylhältä. Turha haihattelu MM-hiihdoista voidaan lopettaa. Ei keneltäkään erikoismatkojen hiihtäjiltä voi paikkaa viedä ilman näyttöä.
Ei muidenkaan maiden joukkueissa ampumahiitäjiä hiihdä vaikka muutama samantasoinen kärkihiihtäjä on sekä miehissä että naisissa.
Syksyn rullasuksihiihdot harjoituskaudella eivät ole verrailukelpoisia kilpailukauden kisoihin eikä muutaman vuoden takaiset SM-kisanäytöt.
Mäkäräisen menenestys ampumahiihdon MM- ja Olympiakisoissa muihin samanlajin huippuihin verrattuna on ollut niin vaatimatonta että kannattaa keskittyä siihen.
Startteja on 50-60 välillä ja vain yksi voitto, ei ole olympiamitalia kuten Janne Ahosellakaan ja pronssi on ollut pääasiallinen väri joka ei ole tuon tason urheilijalle mikään suuri voitto.

Niin. Urheilijoita on monenlaisia ja urheilijauria on yhtä monia kuin urheilijoitakin. Kaisan uraa leimaa kuitenkin se, että menestykseen ei ole tarvittu pöljiä päiviä. Enemmänkin ihmisiä taitaa vituttaa kun niillä kanssakilpailijoilla on sattunut se pöljä päivä? Näistä eilen päättyneistä ah-kisoista voisi nyt ottaa vaikkapa Alexia Runggaldierin tai Susan Dunkleen pöljät päivät? Tosin toinen pilasi Mari Laukkasen mitalisaumat ja toinen esti Kaisalta hopeamitalin saamisen.

Kumpi on arvokkaampi mitali: vitunmoisella tuurilla hankittu pöljäpronssi vai epäonnisten kisojen lopussa saatu taistelupronssi?

PS. Teki mieleni verrata Kaisa Mäkäräisen uraa esimerkiksi Sami Jauhojärveen. Samilla on kuitenkin se yksi olympiavoitto, joka nostaa hänet jokkisluokanurheilufanien silmissä omaan kastiinsa. Jopa suhteessa sellaiseen urheilijaan, joka on voittanut oman lajinsa kokonaiscupin sekä eri kilpailulajien cupeja useana vuonna. Samilla on siis kolme arvokisamitalia ennen tämän talven kisoja: yksi kulta Sotshista ja kaksi pronssia: viestistä ja parisprintistä. Lajeista, joissa Suomi pääsee ilmoittautumalla finaaliin..
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Ei muidenkaan maiden joukkueissa ampumahiitäjiä hiihdä vaikka muutama samantasoinen kärkihiihtäjä on sekä miehissä että naisissa.
Ei ehkä näissä kisoissa, mutta onhan Norjallakin jopa maastohiihdon maailmanmestaruuden (15km v) voittanut ampumahiihtäjä. Aasinsiltana yhteislähtökeskusteluun, tuo Sapporon kisa on varmaan yksi niistä esimerkeistä joita voidaan käyttää jos halutaan osoittaa väliaikalähdön huonoja puolia. Leanid Karnijenka nevö föget.
 
Hyvä päätös Kaisalta. Eihän viestin lisäksi millään muulla matkalla olisi ollut mahdollisuuksia oikein mihinkään. Ja viestissäkin on vain himmeät mitalit enää jaossa.

Annetaan nyt urheilijoiden suorittaa ennen kuin jaellaan näitä varmoja kultamitaleja mihinkään. Olettaen, että tarkoitat sitä, että Norjalle voidaan jo nyt jakaa kulta.
 

Salama44

Jäsen
Ensimmäisten kisapäivien suomalaisurheilijoista jatkoon menevät sprinttikarsinnoista Laukkanen ja Hakola.

Laukkanen on hiihtänyt karsintaa sen verran varmasi että yhden hyvän rykäsyn pystyy tekemään. Siihen konstit ja kunto ampumahiihtäjältä sitten loppuvatkin. Puolivälierissä tie nousee pystyyn. Maksimissaan voi olla 15 joukossa karsinnan perusteella. Hakolalla vähän sama tilanne, mutta karsinnassa jäänee 20 sijan paikkeille. Jylhä oli ennen kova, mutta ei ole kehittynyt.

Naisten mäkikarsinnasta menee jatkoon vain Julia Kykkänen joka seuraavana päivänä hyppännee sijoille 10-15 jos ei yliyrittämisen vuoksi kaadu. Voi riskillä yrittää pistesijaakin, hyppäähän hän kotimäessä.

Yhdistetyssä kolkutellaan mitalisijoja Hirvosen ja Herolan toimesta jos mäki menee hyvin. Toivottavasti kotimäestä on hyötyä. Molemmat voivat olla 10 joukossa ja paras sijoitus on 5. tai kaiken mennessä nappiin 3. Mitalitilin avaaminen olisi tietekin kisojen alun ja yhdistetyn nousun kannalta erinomainen juttu
 
Viimeksi muokattu:

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Mitä tulee hiihdon kisaohjelmaan, niin sprintti on siitä huono, kun joka ainoa kerta siellä joku kaatuu, kompuroi, pyllähtää, tai sauva katkeaa. Varsinkin kun luistelua mennään.

Luistelu on kieltämättä huono tapa sprinttiin, mielestäni perinteisen sprintit ovan paljon parempia juurikin kun siinä on vähän hankalampi blokkailla. Luistelua kun haarukoidaan niin on useita ratoja joissa tietyissä paikoissa esim. on ihan kohtuuttoman vaikea päästä ohi.
 

Oldtimer

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoRe, Rops, TPS (kiekko/futis)
YLEn "asiantuntijat" on näköjään härskisti valjastettu myös kisojen markkinointitehtäviin! Heidän menestys/mitaliennusteensa Suomen suhteen ovat järjettömiä, ja näin menestyshullu kansa varmasti innostuu ostamaan lippuja ja sehän on tärkeintä, hah hah. ; )
 

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Mun mielestä parikilpailu voisi riittää tästä nykyisestä mukasprintistä, ja henkilökohtainen sprintti olisi sellainen joku 200m otatus; loppukirikamppailu. Näitä joskus 90-luvun lopulla muistaakseni hiihdettiin. Näin saataisiin ehkä myös oikeasti sprintin erikoismiehiä ja -naisia.
Tuokin kävisi minulle ihan hyvin. Nykyinen sprintti ei erilaisista syistä kiistatta selvitä kuka on maailman nopein hiihtäjä. Toisin kuin on yleisurheilussa ja pikaluistelussa, niissä maailman nopein selviää kyllä.
 

H.Incandenza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, SiiPe, Chelsea FC
Tuokin kävisi minulle ihan hyvin. Nykyinen sprintti ei erilaisista syistä kiistatta selvitä kuka on maailman nopein hiihtäjä. Toisin kuin on yleisurheilussa ja pikaluistelussa, niissä maailman nopein selviää kyllä.

Ja jos sprintit olisivat olleet tuollaisia niin Mona-Liisa Nousiaisella os. Malvalehdolla olisi kaapissaan muutama kirkas arvokisamitalli.

Mikähän muuten Mona-Liisan tässä kaudessa on mennyt pieleen kun on täysin tippunut kartalta. Kyllähän hänellä aikaisemminkin tuli seinä vastaan välierissä tai viimeistään finaalissa kun kunto loppui, mutta tällä kaudella ennen poikkeuksellisen nopea Mona-Liisa ei ole päässyt edes karsinnoista jatkoon. Onko yritetty löytää sitä puuttuvaa kuntoa niihin loppukoitoksiin mutta on saatu nainen aivan tukkoon ja mennyt se nopeuskin.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Niin. Urheilijoita on monenlaisia ja urheilijauria on yhtä monia kuin urheilijoitakin. Kaisan uraa leimaa kuitenkin se, että menestykseen ei ole tarvittu pöljiä päiviä. Enemmänkin ihmisiä taitaa vituttaa kun niillä kanssakilpailijoilla on sattunut se pöljä päivä? Näistä eilen päättyneistä ah-kisoista voisi nyt ottaa vaikkapa Alexia Runggaldierin tai Susan Dunkleen pöljät päivät? Tosin toinen pilasi Mari Laukkasen mitalisaumat ja toinen esti Kaisalta hopeamitalin saamisen.

Kumpi on arvokkaampi mitali: vitunmoisella tuurilla hankittu pöljäpronssi vai epäonnisten kisojen lopussa saatu taistelupronssi?

Mitalit ovat yhtä arvokkaita, ei niitä voi tällaisin perustein laittaa jonoon. Menestyksestä olen kyllä myös eri mieltä: on tarvittu ammunnassa pöljä(hkö) päivä mitaleihin suhteessa arvokisojen tavanomaiseen kisaamiseen hänellä. Toki hiihtovauhti riittää per aina (vaikkei nyt olisi avauskisassa riittänytkään), mutta kun se on vain osa lajia.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Nyt on julkistettu myös muille matkoille hiihtäjiä:

Suomen hiihtäjät yhdistelmähiihtoihin ja parisprinttiin

Yhdistelmähiihto, 7,5km+7,5km, naiset


Anne Kyllönen, Johanna Matintalo, Laura Mononen, Krista Pärmäkoski

Yhdistelmähiihto, 15km+15km, miehet

Matti Heikkinen, Perttu Hyvärinen, Lari Lehtonen, Ville Nousiainen

Parisprintti, naiset

Kerttu Niskanen - Aino-Kaisa Saarinen

Parisprintti, miehet

Sami Jauhojärvi - Iivo Niskanen

------------------------------------

Siellä on mitalisaumoja sitten jokaisella matkalla ja miesten pariviestissäkin olympiavoittajia ladulla. Tulee jännittävät kisat.
 

Ralph

Jäsen
Petter Northug on luopunut paikastaan Norjan kisajoukkueessa, mutta hiihtää silti, koska pääsee automaattisesti hallitsevana mestarina sprintille ja 50 kilsan matkalle. Näin ollen viesti ja parisprintti jäisi väliin.
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt on julkistettu myös muille matkoille hiihtäjiä:

Ei yllätyksiä. Positiivista sinänsä, että Krista valitsi yhdistelmähiihdon, vaikka parisprintistä olisi ollut käytännössä luvassa varma mitali.

Mielenkiintoista olisi tietää, kuinka kiveen hakattuna on jo kympin hiihtäjät, varmasti pientä liikkumavaraa on jätetty, eli Kyllösellä (tai teoriassa myös Matintalolla) lienee yhdistelmässä todella hyvällä hiihdolla vielä sauma päästä mukaan kympille, etenkin jos Aikku ei vakuuta parisprintissä, taikka Mononen jää selvästi taakse yhdistelmässä. Kaiken järjen mukaan Kristan lisäksi ainakin Kertulle olisi jo nyt luvattu paikka kympille.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
PS. Teki mieleni verrata Kaisa Mäkäräisen uraa esimerkiksi Sami Jauhojärveen. Samilla on kuitenkin se yksi olympiavoitto, joka nostaa hänet jokkisluokanurheilufanien silmissä omaan kastiinsa. Jopa suhteessa sellaiseen urheilijaan, joka on voittanut oman lajinsa kokonaiscupin sekä eri kilpailulajien cupeja useana vuonna. Samilla on siis kolme arvokisamitalia ennen tämän talven kisoja: yksi kulta Sotshista ja kaksi pronssia: viestistä ja parisprintistä. Lajeista, joissa Suomi pääsee ilmoittautumalla finaaliin.
Ei kukaan nosta Jauhojärveä Mäkäräisen (oletan että hänestä tässä puhuttiin) edelle, kun uria ruvetaan vertaamaan, koska henkilökohtaisella tasolla Kaisalla on selvä edge.

Mitä tulee avausviikon hiihtäjiin, niin eipä tuossa yllätyksiä ole. Kristan ratkaisu hiihtää yhdistelmäkisa herättää varmasti keskustelua, turhaan. Pärmäkoski on kuitenkin ensimmäistä kertaa mitaliehdokas henkilökohtaisilla matkoilla, joihin urheilijat ensisijaisesti tähtäävät.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Varmaksi mitalilajiksi mielletty naisten perinteisen parisprintti on nyt kaikkea muuta kuin varma mitalilaji. Sekä Saarisen että Niskasen nopeusominaisuudet ovat tällä kaudella olleet siinä määrin piilossa, että jännää nähdä miten elimistö kestää parisprintin rynkytystä. Onni onnettomuudessa on se, että Norjan ja Ruotsin lisäksi hyvää joukkuetta ei ole muillakaan. Varmaankin USA, Venäjä ja Saksa ovat ne kovimmat uhkaajat Suomen pronssille. Kisan jokeri on varmaankin Puola, mutta ei vain taida Kubinska olla sellaisessa kunnossa, että edes Justynan hirmuhiihto toisi mitalia.
 

Salama44

Jäsen
Jylhä päätyi sitten parisprinttien osalta Sotshin menestyjiin.

Oikeastaan ihan hyvä ratkaisu siinä mielessä että minun mielestä Suomi olisi muutenkin ollut parisprintissä vain pronssisuosikki. Niin kovassa kunnossa ovat Norja ja Ruotsi. Ruotsilla on Stina Nilsson ja Kalla jotka laittavat Norjankin tiukoille. Sotshin kulta voi toistua.

Niskasella ja Saarisella on kokemusta tästä lajista ja jos se pronssi on tullakseen niin tulee tälläkin kaksikolla. Samalla useammat urheilijat saavat mitallimahdollisuuden.

Pärmäkoski hallitsee molemmat hiihtotyylit niin hyvin että muista lajeista tarjolla on muutakin kuin pronssia. Yksi välipäivä palautumiseen ennen pääkilpailua tulee myös tarpeeseen parisiprintin sijaan.

Kyllönen tarvitsi ehdottomasti näyttöpaikan jatkoa ajatellen. Monoselle yhdistelmäkilpailu on myös hyvä laji. Matintalo saa samoin näyttöpaikan sen suhteen oliko hänellä viimeksi jotain etua muihin nähden.
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ruotsilla on Stina Nilsson ja Kalla jotka laittavat Norjankin tiukoille. Sotshin kulta voi toistua.

Kalla ei ilmeisesti hiihdä parisprinttiä. Nilssonin pari lienee Ingemarsdotter, joka on tunnettu luotettavana viesti- ja parisprinttihiihtäjänä.

Lisäksi Ruotsi ei kylläkään voittanut Sotshissa parisprinttiä, vaan jäivät kolmanneksi. Norjan Östberg ja Björgen ottivat pariviestissä tuolloin ylivoimaisen voiton.
 

Salama44

Jäsen
Toisille niitä pöljiä päiviä vain sattuu enemmän kuin toisille. Dahlmeierillakin oli ihan pöljät kisat.

Minusta hän teki fiksusti jättäessään pari cup-kisaa väliin. MM-kisoissa tuli sitten roppakaupalka kultaa ja cup pisteitä. Miten ihmeessä muut kokoneet urheilijat eivät kokeile tätä.

Jauhojärvi ja Mäkäräinen menevät mitalisaavutuksiltaan aika lähelle toisiaan vaikka Jauhojärvi saikin Sotshissa kultaa osittain saksalaisen pöljällä horjahduksella.

Pitää kuitenkin muistaa että Jauhojärvi palautti Iivo Niskasen kanssa Suomen kultamitalikantaan olympiakisoissa. Kaisa ei ole vielä onnistunut palauttamaan Suomea olympialaisten mitalikantaan ampumahiihdossa. Juhani Suutarinen odottaa edelleen perinteiden jatkajaa.

Parisprintissä ei selviä ilmoittautumalla finaaliin vaan joka kerta saamme ensin jännittää karsintaa. Joskus Suomi on ollut näissä todella tiukoilla.

Sami Jauhojärvi ei ole maailmancupin osalta vertailukelpoinen Mäkäräisen kanssa, koska hänen on erikoistunut perinteiseen hiihtoon.
Perinteisellä hiihtotyylillä on ollut yksi parhaista. Ei kuitenkaan yllä maailmancup sijoituksillaan lähellekään Mäkäräistä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös