Asiaa jääkiekon SM-sarjan/SM-liigan/Liigan televisiointihistoriasta

  • 81 868
  • 358

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitetaan pitkästä aikaa päivitystä tähänkin aihealueeseen.

Vuoden 1987-88 SM-Liigan kauden osalta TV-pelit tulevat näillä näkymin tässä pitkien etsintöjen jälkeen. Osan peleistä olen laittanut aiemminkin, mutta muutama uusikin tai aiemmin mainitsematon ottelu löytyi. Jonkun verran otteluja on voinut tulla myös TV2:n Eturivi-ohjelmassa enemmänkin, mutta niistä ei löytynyt mitään järkeviä mainintoja.

TV3 aloitti rohkeasti SM-Liigan esittämisen vaikka sen alustavasti huhuttiin vain pitäytyvän korkeintaan yksittäisissä peleissä joiden kokonaismäärä ei ylittäisi 10 ottelua enempään kauteen, mutta Kolmosella oli lopulta tavoitteena näyttää jo pelkästään ainakin 10 runkosarjaottelua kauteenkin.

YLE vuorostaan melko lailla pitäytyi omissa entisissä kuvioissaan joissa oli mukana tietty määrä eli noin 4-5 tai kuutisen ottelua runkosarjasta lisänä tietenkin mahdolliset Eturivin ottelut, mahdolliset tärkeät pudotuspelien kamppailut joita myös Kolmonen havitteli ainakin yksittäisesti itselleen ja tietenkin finaalipelit jälleen neljännestä ottelusta eteenpäin.

Yksi ainoa epäselvä ottelu joka mahdollisesti saattoi olla NHL:n lähetys myös jos se ei ollut SM-Liigan lähetys niin oli 2.2.1988 TV3:lla ollut ottelulähetys jota ei useissa lehdissä ollut ja joka joissakin lehdissä olleessaan oli merkitty pelkäksi jääkiekoksi.

Tässä joka tapauksessa itse TV-pelit YLE:n ja Kolmostelevision puolelta:

20.9.1987 JyP HT-Ilves: Nähtiin TV3:lla klo 19.40-20.45

27.9.1987 Tappara-Ässät: Nähtiin TV2:n Eturivissä jossakin välillä todennäköisesti klo 19.30-20.30 tai klo 22.10-22.50 sijainneella ohjelmapaikalla koska ensimmäisellä aikapaikalla nähtiin F1:n kooste Espanjan Grand Prixistä Jerezin radalla.

4.10.1987 KooKoo-HIFK: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.20

18.10.1987 JyP HT-HIFK: Nähtiin TV3:lla klo 20.30-22.20

29.10.1987 JyP HT-Kärpät: Nähtiin TV1:ssä klo 21.05-22.15

1.11.1987 TPS-HIFK: Nähtiin TV3:lla klo 19.45-21.40

15.11.1987 KalPa-Kärpät: Nähtiin TV3:lla klo 20.45-20.45

22.11.1987 Lukko-Ilves: Nähtiin TV2:lla joko Eturivissä tai omana ohjelmanaan. Eturivissä olleessaan se olisi tullut klo 19.30-20.30 ja muutoin jossain välin alkuiltaa kuitenkin samalla kanavalla melko samanmittaisena lähetyksenä.

29.11.1987 Lukko-Tappara: Nähtiin TV3:lla klo 19.40-21.30

3.1.1988 SM-Liiga All-Stars-Tappara: Nähtiin TV3:lla klo 19.45-21

14.1.1988 TPS-Tappara: Nähtiin TV1:ssä klo 22.45-00.00 ja mahdollisesti pidempäänkin päivän viimeisen ohjelman aseman takia.

17.1.1988 Kärpät-Ilves: Nähtiin TV3:ssa klo 19.05-20.50

2.2.1988 Ilmoittamaton TV-ottelu TV3:lla joko SM-Liigaan tai mahdollisesti NHL:ään liittyen klo 20-21.50

13.3.1988 Tappara-Lukko: Nähtiin TV3:ssa klo 19.20-20.45

27.3.1988 Lukko-HIFK: Nähtiin TV3:ssa klo 19.15-20.45

10.4.1988 Tappara-HIFK: Nähtiin TV3:ssa koosteena klo 19.40-20.45

12.4.1988 HIFK-Tappara: Nähtiin TV3:ssa koosteena klo 18.50-20.50 välisenä aikana. Ottelun piti olla suora tai kokonainen jälkilähetys, mutta siitä tulikin lopulta kooste.

15.4.1988 Lukko-Tappara: Nähtiin TV3:ssa koosteena klo 19.30-20.30.

16.4.1988 Lukko-Tappara: Uusinta TV3:ssa edellisen päivän pelistä klo 14.45-15.45

21.4.1988 Lukko-Tappara: Nähtiin TV1:ssä klo 22.05-23.50

24.4.1988 Lukko-Tappara: Nähtiin TV1:ssä ilmeisesti klo 23.15-00.25 välisenä aikana ja ratkaisevan finaalin ja päivän viimeisen ohjelman takia lisäaikaakin ohjelma olisi saanut koko rahan edestä tarvittaessa.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
SM-Liigan sarjakauden 1988-89 TV-pelit olen myös tällä välin etsinyt ja hirvittävästi otteluja ei sinä vuonna näytetty vaikkakin loppukautta kohti ottelujen näkyvyydet hieman parantuivatkin Yleisradion ja Kolmostelevision osalta.

Syynä siihen oli lokakuun-joulukuun 1988 aikana olleet boikotit SM-Liigaa kohtaan ja myös Yleisradion oma lakko joka väliltä joistakin lehdistä puhuttaessa vei halut julkaista lainkaan esimerkiksi Yleisradion radio-ohjelmia tai televisio-ohjelmien tietojakaan juurikin pitkittyneen lakkouhan takia.

Tämän takia myöskään tässä listassa ei esiinny aivan kaikkia TV-ottelujen taustatietoja tai kellonaikoja otteluille. Marraskuun ja joulukuun 1988 ja lisäksi vielä tammikuun 1989 aikana saatiin kuitenkin vahvistettua tilapäinen televisiointisopimus eikä YLE lähtenyt lopulta myöskään televisioimaan aikomaansa 1-Divisioonaa vaikka se olisi tullut televisioinniltaan ainakin puolet halvemmaksi. Sarjakauden aikana YLE perui oman alkukauden 6 ottelun TV-pakettinsa osana boikottiaan.

Tässä kuitenkin TV-pelit sellaisenaan kun ne ilmeisesti tulivat sarjakauden 1988-89 osalta YLE:n ja Kolmosen osalta:

25.9.1988 SM-Liiga All-Stars-NHL All Stars: Nähtiin TV3:lla klo 15-17.30

5.10.1988 HPK-Kärpät: Nähtiin TV3:lla klo 20.10-21.20 osana oletettua TV3:n 10 ottelun pakettia mistä oli sovittu alustavasti.

12.10.1988 Ilmoittamaton TV-ottelu joka saattoi sisältää SM-Liigaa tai olla ehkä myös NHL:n ottelu tai joku muu jääkiekkoon liittynyt ohjelma. SM-Liigan osalta mahdollisesti peruttu peli ja muutoin joku muu jääkiekkoon liittynyt ottelu/ohjelma esitettiin TV2:ssa klo 19-19.30.

19.10.1988 Kärpät-KalPa: Nähtiin TV3:lla klo 20-21.20 osana oletettua TV3:n 10 ottelun pakettia mistä oli sovittu alustavasti. Joissakin lehdissä tosin mainittiin Kärppien joutuneen TV-oikeuksistaan alustavasti vakaviin riitoihin ja mikäli näin kävi tai olisi käynyt niin siinä tapauksessa ottelussa parivaljakkona olisi nähty TPS-KalPa.

2.11.1988 Jyp HT-HIFK: Nähtiin TV3:lla klo 20.15-21.35 osana oletettua TV3:n 10 ottelun pakettia mistä oli sovittu alustavasti.

9.11.1988 Tappara-KooKoo: Tämä ottelu oli alustavasti TV3:lla tarkoitettu nähtävän klo 20.15-21.35 osana TV3:n 10 ottelun pakettia mistä oli sovittu alustavasti, mutta SM-Liigan boikotin kestäessä Kolmonenkin vetäytyi jossakin vaiheessa vähäksi aikaa SM-Liigan televisioinnista ja tästä ottelusta saatettiin nähdä vain Sporttispurtin ohjelmaosuus Kolmosella marraskuun tai joulukuun 1988 aikana erikseen.

27.11.1988 Ilmoittamaton TV-ottelu SM-Liigasta ilmeisesti joko parivaljakosta HIFK-HPK tai JyP HT-TPS TV2:ssa klo 18.05-18.55 joka tietenkin peruttiin osana SM-Liigan boikottia YLE:ltä. Mahdollisesti ohjelmapaikka korvattiin muulla jääkiekolla tai erittäin epätodennäköisellä NHL-ottelulla.

30.11.1988 KooKoo-JyP HT: Tämä ottelu oli alustavasti TV3:lla tarkoitettu nähtävän klo 19.50-21.35 osana TV3:n 10 ottelun pakettia mistä oli sovittu alustavasti, mutta tämän ottelun paikalla nähtiin Indycar-ajoja Tamiami Parkin radalta ja siten tästä ottelusta ei välttämättä nähty mitään lainkaan tai korkeintaan vain Sporttispurtin osuus joka olisi tullut joulukuussa 1988 sen aikana erikseen. Kyseinen TV-ottelu olisi saattanut peruuntua muutenkin ilman Indycariakin koska Kolmosella oli myös menossa vihoittelut TV-oikeuksista.

Yleisradion lakon aikana peruuntui jääkiekkolähetyksiä joko SM-Liigasta tai muusta jääkiekosta kuten Izvestiasta tai Nuorten MM-kilpailuista puhuttaessa 17.12.1988 TV1:stä klo 13.55-14.35, klo 14.45-15.25 ja klo 15.35-16.40 alustavasti näkyneeksi halutun ottelun ohjelmapaikat, 18.12.1988 TV2:sta klo 18.05-20 alustavasti näkyväksi haluttu ottelu, 19.12.1988 TV2:sta klo 22.20-23.50 alustavasti näkyväksi haluttu ottelu ja lopulta 21.12.1988 mahdollisesti juuri ennen lakon päättymispäivänä peruttiin mahdollisesti vielä, mutta myös mahdollisesti saatettiin näyttääkin TV2:ssa näkyväksi haluttu ottelu klo 13.50-16.30 ja TV1:ssä klo 18.15-20 näkyväksi haluttu ottelu.

Erittäin epätodennäköisesti näistä otteluista joku olisi voinut olla NHL:n ottelukin. Kaikki nämä olivat merkitty vain jääkiekoksi ilman sen kummempia selvityksiä...

28.12.1988 SaiPa-Ässät: Tässä vaiheessa SM-Liigassa olivat televisioinnit muuttuneet tai olivat jo hyvin lähellä muuttua kohti uutta tilapäistä sopimusta jossa 5 ottelua haluttiin vielä vähintäänkin näyttää televisiosta runkosarjassa kauden ajalta ja alustavasti Kolmonen oli saamassa niistä kolme peliä ja YLE kaksi peliä. Finaalit jäivät tilapäissopimuksessa Yleisradiolle ja YLE aikoi jatkaa normaalilla tavalla finaalien televisiointia neljännestä ottelusta eteenpäin.

Tällä ottelulla myös Kolmonen palasi normaaliin olotilaansa SM-Liigassa ja tämä ottelu ainakin alustavasti kuului myös osana 10 ottelun alkuperäistä pakettisopimustakin.

Tätä ottelua ennen marraskuussa-joulukuussa 1988 Kolmonen oli näyttänyt SM-Liigaa lähinnä Sporttispurtissa ja joskus ei lainkaan jolloin kaikkiaankin lokakuusta 1988 aina 1988 vuoden loppuun asti käytännössä SM-Liigan boikotista hyötyi lähinnä HTV, HIFK ja Jokerit. Tämä ottelu nähtiin klo 20.15-21.30 tietenkin TV3:lla.

11.1.1989 KalPa-HPK: Tämä ottelu nähtiin osin vieläkin lakon vaivaamien epäselvyyksien takia joko klo 16.10-17.10 tai klo 20.15-21.30 TV3:lla.

12.1.1989 TPS-Tappara: Tämä ottelu oli ensimmäinen YLE:n lähettämä TV-ottelu tilapäisen sopimuksen mukaan. Tämä ottelu nähtiin 80 minuutin mittaisena lähetyksenä joko TV1:ssä tai TV2:ssa. Tästä ei ollut harmittavasti ohjelmatietoja saatavilla lakkopelon jatkumisen takia vaikka lakko oli ollutkin jo hyvän aikaa sitten ohikin. Täten pahoittelen asiaa.

18.1.1989 Lukko-Tappara: Tämä ottelu nähtiin TV3:lla klo 20.15-21.30

25.1.1989 Ilves-TPS: Tämä ottelu nähtiin TV3:lla klo 20.15-21.30

29.1.1989 HIFK-Ilves: Tämä ottelu oli toinen ja viimeinen YLE:n lähettämä TV-ottelu tilapäisen sopimuksen mukaan ennen finaaleja. Ottelu nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.30.

8.2.1989 KooKoo-Ässät: Nähtiin TV3:ssa klo 20.05-21.25

14.3.1989 TPS-JyP HT: Nähtiin TV1:ssä klo 23.15-00.35

16.3.1989 JyP HT-TPS: Nähtiin TV1:ssä klo 23.05-00.25
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
SM-Liigan sarjakauden 1989-90 TV-pelien osuutta päivitän tähän. Elokuussa 1989 sovitun sopimuksen mukaan Kolmostelevisio tulisi näyttämään kauden aikana peräti 13 otteluakin runkosarjasta, mahdollisesti joitakin hyvin yksittäisiä ja silti kuitenkin enemmän liikkumavaraa aiempiin TV-sopimuksiin nähden sisältäneitä pudotuspelikamppailuja jotka sitten korkeintaan nostaisivat Kolmostelevision ottelujen kokonaismäärän 20 otteluun kauden ajalta.

Seuraavalle pelikaudelle luvattiinkin jo peräti vähintäänkin 20 ottelua televisioon näkyväksi mikä tiettävästi toteutuikin.

HTV:n Turun alueen Turku-TV alkoi myös näyttää TPS:n otteluja ja Jyväskylän paikallistelevisiolla oli luonnollista kiinnostusta JyP HT:n otteluihin vaikkakin aivan varmasti suunnitelma noista otteluista toteutui vasta seuraavalla pelikaudella sittemmin jo silloisen HTV:n muuna perillisenä olleen Paikallistelevision eli PTV:n toimesta. HTV itsessäänkin näytti pelejä runsaasti sarjakaudella.

Yleisradio vuorostaan jätti jokseenkin Kolmostelevisioon verrattuna SM-Liigan ystävät kylmäksi itsensä osalta kauden aikana tai sen alla. Alustavasti YLE lupasi jo vuoden 1989 puolella sarjakaudella näkyväksi kuusi ottelua ja korkeintaan kymmenkunta ottelua ilmeisesti myös finaalipelit mukaan laskien TV1:ssä tai TV2:ssa tilanteen mukaan.

Lopulta suhteellisen sekavasti osin radion jo legendaariseksi muodostuneen Kiekkokierroksen ja Ruotsista tutun Elitserienin Hockeykvällenin innoittamana YLE ilmoitti aloittavansa kokeiluluontoisesti Pitkä!-nimisen jääkiekkoaiheisen erikoisohjelman joista ensimmäinen ohjelma näkyisi aikaisintaan syyskuussa 1989, mutta viimeistään marraskuussa 1989 ja toinen näkyisi lähtökohtaisen oletusarvoisesti maaliskuussa 1990 viimeistään ennen SM-Liigan finaaliotteluja.

Lopulta Pitkä!-ohjelmat nähtiin poikkeavalla esitysajalla sarjakaudella eikä Yleisradio ainakaan näillä näkymin esittänyt SM-Liigan yksittäisiäkään otteluja lainkaan nimenomaan vuoden 1989 puolella.

Vuoden 1990 alkupuolella YLE sitten ilmoittikin lehdissä, että se näyttäisi enää vain 1-5 ottelua ja aivan kokonaisuudessaan 10 ottelua kauden loppupuolelta ja elokuuhun 1989 verrattuna jo selvästikin finaaliottelut kokonaismäärään mukaan laskien.

Kaikkiaan Kolmostelevisio keräsi vain kehuja siinä missä Yleisradio vain risuja ja jo edelliskaudenkin haluttomuusongelmien myötä alkoivatkin ensimmäiset puheet siitä, että pitäisikö Yleisradion jopa luopua SM-Liigan televisioinnista kun se tuntui olevan niin kovin vaikeaa? Etenkin kun jo pelikaudella 1988-89 YLE oli uhannut näyttää 1-Divisioonaakin mieluummin kuin SM-Liigaa sen ollessa sitä tuntuvasti halvempi.

Joka tapauksessa tässä kuitenkin TV-pelit sarjakaudelta 1989-90 päivitetysti ja vuoden 1989 puolen pelitkin sisältäen:

20.9.1989 HPK-Jokerit: Nähtiin TV3:lla klo 19.55-21.10

27.9.1989 KalPa-TPS: Nähtiin TV3:lla klo 19.50-21.20

4.10.1989 Lukko-Tappara: Nähtiin TV3:lla klo 19.50-21.30

7.10.1989 Yleisradio esitti näillä näkymin pitkien etsintöjen jälkeen ainoat vuoden 1989 puolen SM-Liigan ottelunsa TV2:lla näkyneessä ensimmäisessä Pitkä!-ohjelmassa.

Pitkä!-ohjelmassa otelleita joukkueita ei tosin mainittu ohjelmatiedoissa, mutta pääottelussa oli kuitenkin ilmeisesti vastassa HPK-SaiPa ja muutamasta muusta ottelusta esitettiin luonnollisesti paljon otteita sen mukana. Pitkä!-ohjelma esitettiin TV2:ssa klo 17.15-19.15 ja vielä lopun yhteenveto ilmeisesti pienten urheilu-uutisten ja ravien päälle klo 19.25-19.30.

Alustavasti Pitkä!-ohjelmaa oltiin odotettu syyskuussa luonnollisesti heti SM-Liigan kauden alkuun, mutta ei lokakuustakaan mieltä pahoitettu toisin kuin ehkä mahdollisesti olisi mikäli Pitkä!-ohjelma olisikin näytetty vasta marraskuussa.

18.10.1989 KooKoo-JoKP: Nähtiin TV3:lla klo 20-21.30

1.11.1989 JyP HT-HIFK: Nähtiin TV3:lla klo 20-21.30

15.11.1989 SaiPa-HPK: Nähtiin TV3:lla klo 20-21.30

29.11.1989 TPS-Tappara: Nähtiin TV3:lla klo 20-21.30

6.12.1989 Ilves-JyP HT: Nähtiin TV3:lla klo 20-21.30

10.1.1990 Lukko-Ilves: Nähtiin TV3:lla klo 21-22

14.1.1990 Yleisradio esitti yllättäen vastoin oletettua maaliskuuta tai aikaisintaankin helmikuun loppua jo tuolloin toisen ja viimeiseksi jääneen Pitkä!-ohjelmansa vaikka toki tuolloisten odotusten mukaan Pitkä!-ohjelman odotettiin jatkuvan sarjakaudella 1990-1991 selvästi paremmin valmisteltuna kuin mitä sarjakaudella 1989-90 oli ollut ja tavallaan YLE näyttikin vielä 13.10.1990 hyvin Pitkä!-ohjelman kaltaisen ottelupaketin SM-Liigasta joka ei silti kuitenkaan enää ollut Pitkä!-ohjelma.

Pitkä!-ohjelmassa nähtiin ottelijoina HIFK-Ilves, KalPa-HPK ja SaiPa-Lukko ja ohjelma nähtiin TV2:ssa klo 17.35-19.45 lokakuun 1989 edellisestä Pitkä!-ohjelmasta poiketen ilmeisesti alusta loppuun ilman loppuyhteenvetoja erillisesti tai muita keskeytyksiä.

24.1.1990 SaiPa-HIFK: Nähtiin TV3:lla klo 21-22

31.1.1990 Tappara-KalPa: Nähtiin TV3:lla klo 20.55-21.50

7.2.1990 Ilves-TPS: Tämä oli lopulta pitkän kritiikin ja vähän muutenkin ilmeisesti ennalta arvellun satunnaisen ottelun esittämistä heijastanut vastaus Yleisradiolta. YLE:n ensimmäinen vuoden yksittäinen SM-Liigan TV-ottelu ilman Pitkä!-ohjelman otteluja nähtiin klo 22.55-00.15 TV1:ssä.

14.2.1990 JoKP-JyP HT: Nähtiin TV3:lla klo 19.20-20.50

21.2.1990 KooKoo-Jokerit: Nähtiin TV3:lla klo 21-21.55

7.3.1990 Ilves-Tappara: Tämä oli toinen ja viimeinen Yleisradion näyttämä TV-ottelu SM-Liigasta ilman Pitkä!-ohjelmaa tai finaalipelejä. Ottelu nähtiin klo 22.50-00.10 TV1:ssä

20.3.1990 Ilves-TPS: Nähtiin klo 22.20-23.30 TV2:ssa

22.3.1990 TPS-Ilves: Nähtiin klo 21.20-22.30 TV1:ssä

25.3.1990 Ilves-TPS: Nähtiin klo 18.10-18.30 ja klo 18.40-19.30 TV2:ssa
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitetaan jälleen päivitystä SM-Liigan televisioinneista ja tällä kertaa sarjakaudelta 1990-1991 jota aivan lopullisesti on pidetty todellisen SM-Liigan televisiointiaikakauden aloituksena.

Tuolloin Kolmostelevisio lupasi lähettää jo vähintäänkin 20 ottelua kauteen runkosarjakaudeltakin ja edelleen alustavasti oltiin valmiita lähettämään pudotuspelikamppailujakin rajoitetuissa puitteissa joskin Kolmostelevisio halusi pian alkaa näyttämään niitä enemmänkin ja pian jopa itse finaaliottelujakin. Yleisradio vuorostaan jätti omat suhteensa SM-Liigaan varsin pettymyksellisesti yhtä avoimeksi kuin ennenkin.

Yleisradio aikoi jälleen näyttää otteluja vain korkeintaan muutaman kappaleen verran kaudelta ja aikoi alustavasti jatkaa Pitkä!-ohjelmaa vain kuitenkin lopettaakseen sen ja näyttääkseen sen sijaan alustavasti kaksi kertaa vähintään vuodessa hieman Pitkä!-ohjelman tapaisen, mutta silti poikkeavan erikoisohjelman muodossa otteluja.

Muutaman kappaleen eli 1-5 tai aivan korkeintaan 10 ottelun verran otteluja jälleen oletettiin tulevan vuoteen ja samalla ratkaisupelit joista Yleisradio aikoi pitää kiinni edelleen kohonneista hinnoista huolimatta. Tosin sarjakaudelle 1990-1991 Yleisradio yritti lämpimin sanankääntein saada näytetyksi runkosarjastakin ainakin 6-7 ottelua.

Tähän ei päästy lähimainkaan ellei sitten tietenkin 13.10.1990 näytetyn erikoisohjelman pelejäkin melkein lasketa siihen mukaan. Yleisradio sekoili enemmänkin sarjakauden aikana mistä kohta jälleen hieman lisää.

Laitan tähän siis ne SM-Liigan ottelut mitä näytettiin Kolmostelevisiossa ja Yleisradiossa sarjakauden 1990-1991 aikana vaikka toki erilaiset paikallistelevisiokanavat ja niiden ykköskanava eli PTV näyttivät myös otteluja niin laitan tähän kuitenkin vain Kolmosen ja YLE:n pelit:

16.9.1990 Ilves-JyP HT: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

23.9.1990 HPK-Lukko: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

30.9.1990 SaiPa-HIFK: Nähtiin klo 19.05-20.45 TV3:lla (Samana päivänä TV1 näytti Espanjan Grand Prixin minkä viikonlopun lauantaina Martin Donnelly loukkaantui hengenvaarallisesti lentäen ulos autosta ja selviten kuitenkin hengissä...)

7.10.1990 HockeyReipas-Ässät: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

13.10.1990 Yleisradio näytti erikoisohjelmassaan pääotteluna HPK-Ässät pelin jonka ensimmäinen erä tuli koosteena ja kaksi muuta erää suorana, sekalaisen koosteen ottelusta Lukko-Tappara ja ohjelman loppupuolella nähtiin suorana viimeinen erä ottelusta HockeyReipas-Ilves josta sitä ennen oli nähty myös sekalainen kooste tunnelmakuvista aina suoraan osuuteen asti vaihdellutta kuvamateriaalia kahdesta ensimmäisestä erästä.

TV2 näytti pelit klo 16.55-18.30.

Erikoisohjelman formaatti ei sinänsä paljon Pitkästä! poikennut joskin Pitkän! aikakaudella tv-otteluissa oli tiettävästi jopa pääotteluissakin aina vain päätöserä nähty suorana ja muut kaksi erää koosteena ja mikäli näin ei ollut niin ainakin kaikissa oheispeleissä se formaatti oli käytössä niiltä osin. YLE:n sarjakauden sekoilusta jälleen aloituksen tapaan pian lisää...

14.10.1990 Tappara-Jokerit: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla jälkilähetyksenä

21.10.1990 Lukko-HockeyReipas: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

28.10.1990 JyP HT-HIFK: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

4.11.1990 Tappara-Ilves: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

18.11.1990 Ässät-HockeyReipas: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

25.11.1990 TPS-SaiPa: Nähtiin klo 20.45-21.30 TV3:lla

2.12.1990 KalPa-Jokerit: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

9.12.1990 Lukko-HIFK: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

14.12.1990 Ilmoittamaton mahdollinen SM-Liigan tai NHL:n ottelu klo 19.40-21 välisenä aikana TV3:lla. Useissa lehdissä tämä oli merkitty joko pelkästään jääkiekoksi tai vaihtoehtoisesti Hockey Night Specialiksi ilman lisätietoa asiasta.

30.12.1990 JyP HT-HIFK: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

6.1.1991 KalPa-Ilves: Nähtiin klo 19.30-20.50 TV3:lla

13.1.1991 HockeyReipas-HPK: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

20.1.1991 KalPa-Ässät: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

Tammikuussa 1991 Yleisradio aivan saman vuoden alussa aikoi aluksi televisioida samanlaisen ottelukierroksen eri otteluista TV2:ssa kuten oli tehnyt lokakuussa 1990 vain kuitenkin peruakseen sen.

Sitten Yleisradion piti näyttää vielä useita SM-Liigan otteluja vain epäröidäkseen sitten vielä lisää ja peruakseen ne. Lopulta sen sitten oikeasti piti näyttää kaksi ottelua joiden mukana piti olla TPS:lle luvattu ylimääräinen sarjakauden tv-peli joka olisi nähty aikaisintaan muutenkin tammikuussa 1991, mutta viimeistään joka tapauksessa ennen finaalisarjaa YLE:n kanavilta. Ylimääräinen tv-peli oli luvattu Jokereita vastaan.

Mikäli suunnitelma olisi alustavasti toteutunut peruutustenkin jälkeen niin 23.1.1991 olisi nähty kokonaisena myöhäislähetyksenä Jokerit-Lukko TV1:ssä klo 21.20-21.50 ja 31.1.1991 suorana lähetyksenä TPS-Jokerit TV2:ssa klo 18.55-21.30. Lopulta TPS-Jokerit peliä ei ainakaan tiettävästi nähty lainkaan ja Jokerit-Lukko peli siirtyi 31.1.1991 todella myöhäisiltaan joko TV1:n tai TV2:n puolelle koostetuksi jälkilähetyspeliksi. Alun perin se piti näyttää suorana lähetyksenä juurikin TPS-Jokerit-ottelun peruuntumisen vuoksi TV2:n suoralla ohjelmapaikalla klo 18.55-21.30, mutta YLE mokasi sitten senkin.

Yleisradion sekoilua pidettiin käsittämättömänä ja surullisena jatkona kahden edellisen pelikauden tv-lähetysten määrissä perseilyjen tapaan. Samalla toistettiin jälleen sitä, että YLE voisi luopua televisioinnista kun se kerran tuntui olevan niin kovin hankalaa ja liian hintavaa sille.

27.1.1991 JyP HT-TPS: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

3.2.1991 KalPa-Ilves: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

17.2.1991 Ilmoittamaton TV-ottelu: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

24.2.1991 Ilmoittamaton TV-ottelu: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

3.3.1991 HPK-HIFK: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

10.3.1991 Ilmoittamaton TV-ottelu: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

17.3.1991 KalPa-TPS: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla. Kolmostelevisio rikkoi omaa sopimustaan SM-Liigan televisioinnin osalta, mutta kanavan johtohenkilöt totesivat yhtä kylmästi Yleisradionkin tekevän myös omia laiminlyöntejään ja eihän Kolmonen toisaalta juuri Yleisradion täysin sovittuihin TV-peleihin finaalien osalta kajonnut. Tämä herätti kovasti toiveita siitä, että jatkossa ja jopa jo rohkeimmillaan seuraavalla sarjakaudella ainakin osa finaaleista voitaisiin nähdä Kolmosellakin.

21.3.1991 TPS-KalPa: Nähtiin klo 21.20-22.30 TV1:ssä

24.3.1991 KalPa-TPS: Nähtiin klo 17-18.30 ja 18.40-19.20 TV2:ssa.

Tässä vaiheessa SM-Liigan televisiointi maksoi noin 40 000 markkaa ottelulta ja sitä pidettiin YLE:n kannalta jo varsinkin melkein täysin mahdottomana hyväksyä eikä Kolmostelevisionkaan rahankäyttö taantuma-ajan Suomessa miellyttänyt kaikkia tahoja.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Jatketaan päivityksiä SM-Liigan televisioinneista tällä kertaa sarjakaudelta 1991-1992 jonka aikaan Kolmostelevisio luopui ennakoista runkosarjan osalta ja aikoi jo rohkeasti näyttää pelejä aina sen mukaan kuin pystyi ja pudotuspelejäkin Kolmostelevisio oli valmis näyttämään. Alustavasti jopa finaalipeleistäkin puhuttiin rohkeammin kuin koskaan ennen vaikka tällä sarjakaudella Yleisradio enemmän asettui vastahankaan kuin aiemmin muutaman edeltäneen pelikauden osalta.

Tällä sarjakaudella ainakin viimeistään sen aikana SM-Liigan televisioinnin hinta korottui 50 000 markkaan ottelulta mitä pidettiin juuri puhjenneen laman alla Suomessa jo melkein täysin varmasti Yleisradion pois ajavana hintana ja Kolmostelevisiollakin oli ollut pelkoa jopa suuremmistakin maksuhinnoista otteluilta kuin mitä 50 000 markkaa sille oli maksettavaksi.

Yleisradio harkitsi vakavasti televisioivansa jälleen 1-Divisioonaa ja jopa 2-Divisioonasta ainakin sen finaaliottelua tai finaaliotteluja jonkun muun sarjakauden pelien ohella.

Tuohon maailmanaikaan kuten myös sarjakaudella 1992-1993 jolloin viimeistään varmistui SM-Liigan TV-pelin hinta 50 000 markaksi maksoivat 1-Divisioonan ottelut 25 000 markkaa peliltä, 2-Divisioonan ottelut useita tuhansia markkoja vaihdellen kattohinnaltaan tärkeän runkosarjaottelun tai Playoffin tai nousukarsinnan 5000 markasta aina 2-Divisioonan finaalien tai finaalisarjan 10 000 markkaan asti peliltä ja huumorillisesti 3-Divisioonan ottelujen mahdolliset televisiointihinnat olivat siihen aikaan keskimäärin satasia ja noin hieman yli 1000 markkaa ratkaisupelien osalta.

Kattohinta oli arvioidusti aivan korkeintaan Tunturin Jussin sanojenkin mukaan ajatellusti ehkä 3000 markkaa mikäli ottelupari olisi ollut todella helkkarin kiinnostava ja aivan korkeintaan ratkaisupelistäkin tuolloin puhuttiin. Ehkä todellinen ja reilumpi summa olisi ollut puolitoista tuhatta tai pari tuhatta markkaa ratkaisevan 3-Divisioonan ottelun televisioinnista siihen maailmanaikaan.

Joka tapauksessa Yleisradio tuntui vetäytyvän kuoreensa sarjakauden 1991-1992 pelien osalta taas jälleen joskin se sentään reilusti lopetti Pitkä!-ohjelman tai sen vastaavien perillisten ohjelmien esittämisen ja tämä sarjakausi jäi Antero Karapalon viimeiseksi sarjakaudeksi vaikkakin vuoden 1991 syyskuusta lähtien hän oli jo ollut osin sairastelun vuoksi poissa ja vuoden 1992 alun aikana sairastelu paheni niin lopullisesti vuoden 1992 syyskuussa Karapalo poistui Yleisradiosta avaten osin jo muutenkin siloitellun tien nuoremmalle Anterolle sukunimeltänsä Mertaranta...

Tässä TV-pelit sarjakauden 1991-1992 osalta ja tällä sarjakaudella Yleisradio esitti myös Urheiluareena-ohjelmia joissa on saattanut mahdollisesti myös tulla SM-Liigaakin ja laitan niitä tähän alle myöskin sitä mukaa kun niitä tulee:

22.9.1991 HIFK-Tappara: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

29.9.1991 HPK-Jokerit: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

6.10.1991 TPS-HIFK: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

13.10.1991 KalPa-HReipas: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

20.10.1991 Lukko-Tappara: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

27.10.1991 JyP HT-Ässät: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

2.11.1991 Reipas-TPS: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

10.11.1991 Jokerit-JyP HT: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

16.11.1991: TV2:ssa tuona päivänä ollut Urheiluareena saattoi näyttää SM-Liigan otteluista jotakin klo 14-18.45 ja klo 18.55-19.40 olevilla ohjelmapaikoillaan.

17.11.1991 JoKP-Lukko: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

24.11.1991 Ässät-HPK: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

1.12.1991 Ilves-TPS: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

8.12.1991 Tappara-KalPa: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

14.12.1991: TV2:ssa tuona päivänä ollut Urheiluareena saattoi näyttää SM-Liigan otteluista jotakin klo 13-17.45 ja klo 19.05-19.40 olevilla ohjelmapaikoillaan. Mahdollisesti otteluparit olivat Ilves-KalPa ja HIFK-HPK, mutta myös muutkin ovat voineet otella tai sitten ei ole SM-Liigaa esitetty...

15.12.1991 Jokerit-TPS: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla (Vaihdettiin ottelun Tappara-JyP HT:n tilalle. Mikäli YLE olisi esittänyt pelin niin olisi ehkä voinut puhua edellisen sarjakauden hyvityksestäkin...)

4.1.1992 Ilman ottelijoita mainittu TV-ottelu klo 19.15-20.45 TV3:lla

12.1.1992 HPK-Tappara: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

19.1.1992 TPS-KalPa: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

25.1.1992: TV2:ssa tuona päivänä ollut Urheiluareena saattoi näyttää SM-Liigan otteluista jotakin klo 13-18.10 ja klo 18.40-19.10 olevilla ohjelmapaikoillaan.

1.3.1992 HIFK-Jokerit: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

8.3.1992 TPS-Jokerit: Nähtiin klo 19.20-20.45 TV3:lla

15.3.1992 JyP HT-TPS: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

21.3.1992: TV2:ssa tuona päivänä ollut Urheiluareena saattoi näyttää SM-Liigan otteluista jotakin klo 13-17.45 ja klo 17.55-18.45 olevilla ohjelmapaikoillaan.

22.3.1992 Ilman ottelijoita mainittu TV-ottelu klo 19.20-20.45 TV3:lla

27.3.1992 Ilman mainintaa ottelijoista ollut TV-ottelu TV2:ssa klo 20-21

29.3.1992 Jokerit-Ässät: Nähtiin TV2:ssa klo 19.40-20.30

31.3.1992 Ilman mainintaa ottelijoista ollut TV-ottelu TV2:ssa klo 23.15-00.35

5.4.1992 Jokerit-JyP HT: Nähtiin vaihtelevasti klo 18.30-19 ja klo 19.35-20.10 yhdessä Brasilian Grand Prixin kanssa TV3:lla ja jälleen Kolmonen näytti finaalipelejä hieman erikoisella, mutta ei enää yhtä paljon kuohuttavalla tavalla toisin kuin edellisellä sarjakaudella mikä ilmeisesti tarkoitti tuolloisen kannan mukaan vapaata televisiointia muille kuin vain neljännestä finaalista eteenpäin olleille peleille jotka olivat YLE:n pelejä.

9.4.1992 JyP HT-Jokerit: Nähtiin TV1:ssä klo 21.20-22.30 ja se oli näillä näkymin viimeinen TV1:n lähettämä peli SM-Liigasta näihin päiviin asti.

12.4.1992 Jokerit-JyP HT: Nähtiin TV2:ssa suorana lähetyksenä klo 17 alkaen loppuun asti vaikka alustavasti sille oltiin soviteltu myöhäisempää aloitusaikaa TV2:ssa klo 18.30 tai viimeistään klo 19 alkaen. Tämä lähetys oli Antero Karapalon viimeinen SM-Liigan selostus.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
SM-Liigan sarjakauden 1992-1993 osalta laitan päivitystä tähän seuraavaksi. Ikävä kyllä on kuitenkin sanottava, että huolimatta jo muutamaa täällä aiemmin mainittua Yleisradion lähettämää ottelua huomioimatta en ole harmittavasti saanut enempää tietoja noista SM-Liigan Yleisradion esittämistä TV-peleistä. Lisäksi löysin jopa muutaman Yleisradion lähettämän TV-pelin lisääkin joista ei valitettavasti ollut mainittu ottelijoita.

Tällä sarjakaudella Yleisradio hämmästyttävästi lopulta esitti vain muutaman ennakoidun pelin sijaan todella paljonkin pelejä SM-Liigasta. Huolimatta edelleenkin 50 000 markan televisiointihinnasta per ottelukin.

TV2 profiloitui SM-Liigan ainoaksi lähettäjäksi Yleisradion osalta osana tietenkin 1990-luvun kanavauudistustakin. Enin osin näitä otteluja selosi tilapäisesti vuonna 1991 syyskuussa taloon tullut ja syyskuusta 1992 lähtien vakituisesti taloon tullut Antero Mertaranta, mutta muitakin selostajia oli SM-Liigan ottelujen osalta niistä puhuttaessa käytettävissä.

Kolmostelevisio sulautui osaksi MTV:tä jolloin tietenkin nähtiin uusi MTV3-kanava. TV3:n ja MTV3:n lähettämät viimeinen ja ensimmäinen peli vastaavilta kanaviltaan on kuitenkin tullut onneksi löydettyä näiden etsintöjen aikana.

Tässä sarjakauden 1992-1993 TV-pelit joita TV3/MTV3 ja TV2 lähettivät ja tämä kausi jäi ainakin näillä näkymin viimeiseksi Yleisradion lähettämäksi SM-Liigan kaudeksi koska ainakaan alustavasti pitkienkään tarkastusten jälkeen ainoatakaan SM-Liigan ottelua ei seuraavalta sarjakaudelta osunut enää silmiini vaikka YLE:llä oli hieman Formula 1:n tapaan myös vuodeksi 1994 vielä jäljellä SM-Liigankin oikeuksia:

12.9.1992 Ilves-JyP HT: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19 (Vaihdettiin Tappara-HIFK-ottelun tilalle.)

19.9.1992 HPK-Jokerit: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

20.9.1992 TV2:n Urheiluareena näytti ottelun HIFK-TPS ja koosteena ottelun Ilves-K-Espoo klo 16-18.25 ja klo 18.40-19.25 olleilla ohjelmapaikoillaan.

26.9.1992 K-Espoo-Reipas: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

3.10.1992 Jokerit-TPS: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

10.10.1992 JyP HT-Lukko: Nähtiin TV3:lla klo 16.15-17.45 ja mikäli ottelu olisi siirtynyt niin se olisi saatettu nähdä ellei peräti nähtykin osana MTV:n Viihteen 25-vuotista juhlaa.

17.10.1992 HIFK-K-Espoo: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

24.10.1992 Tappara-KalPa: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

25.10.1992 SM-Liigan TV-ottelu ilman ilmoitettuja ottelijoita nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.25 ja klo 18.35-19.25.

31.10.1992 Ässät-Jokerit: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

2.11.1992 HIFK-Jokerit: Nähtiin TV3:lla klo 19.20-20.45

7.11.1992 Lukko-TPS: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

8.11.1992 SM-Liigan TV-ottelu ilman ilmoitettuja ottelijoita nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.25 ja klo 18.35-19.25

14.11.1992 Ennalta ilmoittamaton TV-ottelu joko SM-Liigasta tai NHL:stä: Nähtiin klo 17.30-19 TV3:lla

21.11.1992 Jokerit-Lukko: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

28.11.1992 TPS-Lukko: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

29.11.1992 SM-Liigan TV-ottelu ilman ilmoitettuja ottelijoita nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.25 ja klo 18.35-19.25

5.12.1992 Ässät-TPS: Kolmostelevision historian viimeinen ottelu SM-Liigasta TV3:lla nähtiin klo 17.30-19

2.1.1993 Jokerit-Kiekko-Espoo: Nähtiin ensimmäisenä MTV3:n televisioimana otteluna SM-Liigasta ja tästä eteenpäin MTV3 jatkoi televisiointia aina vuoteen 2004 ja 2005 kynnykselle asti ennen nykyisinkin SM-Liigan oikeuksia pyörittävää Nelosta. Tämä historiallinen ottelu nähtiin klo 17-19 MTV3:lla.

6.1.1993 SM-Liigan TV-ottelu ilman ilmoitettuja ottelijoita nähtiin TV2:ssa klo 16.55-17.30, klo 17.45-18.20 ja klo 18.30-19.15

9.1.1993 TPS-JyP HT: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-19

14.1.1993 Ässät-HIFK: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50

15.1.1993 MTV3 näytti TV-ottelun ilman ilmoitettuja ottelijoita klo 17.30-19

16.1.1993 MTV3 näytti TV-ottelun ilman ilmoitettuja ottelijoita klo 17.30-19

21.1.1993 TPS-Tappara: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50 ja lisäksi hieman pitempään tästäkin koska ottelussa mentiin jatkoajalle.

23.1.1993 MTV3 näytti TV-ottelun ilman ilmoitettuja ottelijoita klo 17.30-19

28.1.1993 SM-Liigan TV-ottelu ilman ilmoitettuja ottelijoita nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50. Mahdollisesti tässä ottelussa kohtasivat Jokerit-KalPa.

30.1.1993 MTV3 näytti TV-ottelun ilman ilmoitettuja ottelijoita klo 17.30-19

11.2.1993 SM-Liigan TV-ottelu: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50 ilman tietoa ottelijoista

13.2.1993 Ässät-Jokerit: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-19

18.2.1993 SM-Liigan TV-ottelu: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50 ilman tietoa ottelijoista

20.2.1993 KalPa-Ilves: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-19

25.2.1993 SM-Liigan TV-ottelu ilman ilmoitettuja ottelijoita nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50. Mahdollisesti tässä ottelussa kohtasivat HIFK-Ässät

27.2.1993 Mahdollisesti ottelu HIFK-Ilves tai joku muu SM-Liigan ottelu nähtiin MTV3:n televisioimana klo 17.30-18.30

6.3.1993 Jokerit-Ässät: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-18.30

11.3.1993 HIFK-JyP HT: Nähtiin TV2:ssa klo 18.45-20.55

14.3.1993 SM-Liigan TV-ottelu: Nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.20 ja klo 18.30-19.20

18.3.1993 SM-Liigan TV-ottelu ilman ilmoitettuja ottelijoita nähtiin TV2:ssa klo 18.45-20.55

20.3.1993 SM-Liigan TV-ottelu ilman ilmoitettuja ottelijoita nähtiin TV2:ssa klo 15.55-17.25 ja klo 17.40-18.25

21.3.1993 JyP HT-HPK: Nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.20 ja 18.30-19.25

23.3.1993 TPS-Ässät: Nähtiin TV2:ssa suorana lähetyksenä muistaakseni mistä tahansa alkaen klo 15-19 välisenä aikana. Alkukauden aikana tämä ottelu oli virheellisesti merkitty pienkoosteeksi.

25.3.1993 HPK-JyP HT: Nähtiin TV2:ssa klo 18.45-20.50

SM-Liigan Finaaleja esittäessään YLE aloitti ensimmäistä kertaa pieneen ikuisuuteen näyttämään pelejä muistakin finaaleista kuin vain neljännestä finaalista tai hyvin, hyvin poikkeuksellisesti vanhemman ajan sopimuksen mukaisesta ja hätätapauksiin tai erikoistärkeisiin tilanteisiin sovelletuista kolmannesta finaalista eteenpäin itse. Aivan ensimmäinen finaaliottelu jäi tiettävästi harmittavalla tavalla esittämättä, mutta muut finaalit nähtiin sellaisenaan kuin ne nähtiin.

30.3.1993 TPS-HPK TV2:ssa klo 18.45-21

1.4.1993 HPK-TPS TV2:ssa klo 18.45-20.55

4.4.1993 TPS-HPK TV2:ssa klo 16.55-19.25 ja tämä ottelu jäi ilmeisesti viimeiseksi Yleisradion näyttämäksi otteluksi SM-Liigasta. Korjatakin toki voi, mutta mielestäni oikeuksistaan huolimatta ja alustavasta muutamasta vuoden 1994 sovitellusta pelistä ei YLE enää tiettävästi esittänyt otteluja.
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
SM-Liigan sarjakauden 1993-1994 pelien päivitystä tulee vielä tässä. Tämä sarjakausi oli MTV3:n tiettävästi ensimmäinen yksinoikeuskausi vaikka Yleisradio olikin vielä vuoden 1993 kevään ja kesän ajan pitänytkin yksittäisistä varaamistaan otteluista kiinni. Mikäli YLE vielä esittikin pelejä niin korkeintaan 1-2 peliä taisi esittää koska suurin osa kaikista otteluista tuli MTV3:n puolella.

Tässä kuitenkin päivitetyt ottelutiedot TV-pelien osalta vaikka muutama peli jäikin epäselväksi tai niissä ei siis kerrottu ottelijoita:

19.9.1993 Reipas-Jokerit: Nähtiin klo 17.30-19

26.9.1993 Tappara-Ilves: Nähtiin klo 17.30-19

3.10.1993 Kiekko-Espoo-HIFK: Nähtiin klo 17.30-19

10.10.1993 Ässät-Ilves: Nähtiin klo 17.30-19

17.10.1993 HIFK-Jokerit: Nähtiin klo 17.30-19

24.10.1993 KalPa-Kiekko-Espoo: Nähtiin klo 17.30-19

31.10.1993 JyP HT-Ässät: Nähtiin klo 17.30-19

7.11.1993 Kiekko-Espoo-TPS: Nähtiin klo 17.30-19

14.11.1993 HPK-HIFK: Nähtiin klo 17.30-19

21.11.1993 Lukko-TPS: Nähtiin klo 17.30-19

28.11.1993 Ässät-TPS: Nähtiin klo 17.30-19

5.12.1993 TV-ottelu klo 17.30-19

2.1.1994 Kiekko-Espoo-Ilves: Nähtiin klo 17.30-19

9.1.1994 TPS-Lukko: Nähtiin klo 17.30-19

16.1.1994 Tappara-Jokerit: Nähtiin klo 17.30-19

23.1.1994 HIFK-TPS: Nähtiin klo 17.30-19

30.1.1994 JyP HT-Ässät: Nähtiin klo 17.30-19

6.3.1994 Ässät-Jokerit: Nähtiin klo 17.30-19

13.3.1994 Ilves-HIFK: Nähtiin klo 17.30-19

20.3.1994 TV-ottelu klo 16.55-17.35 ja klo 18.10-19

24.3.1994 TV-ottelu klo 19.30-20.05 ja klo 20.10-21.05

26.3.1994 Playoff-ottelu Tappara-Ässät klo 15.55-18.10

3.4.1994 TV-ottelu klo 16.55-17.35 ja klo 18.10-19

5.4.1994 Playoff-ottelu klo 19.30-20.55

7.4.1994 TV-ottelu klo 19.30-20.05 ja klo 20.10-21.05

10.4.1994 TPS-Jokerit klo 16.55-17.35 ja klo 18-19.10

12.4.1994 Jokerit-TPS klo 18.25-19.05, klo 19.20-19.55 ja klo 20.05-20.55

14.4.1994 TPS-Jokerit klo 18.25-19.05, klo 19.20-19.55 ja klo 20.10-21.05
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Mielenkiintoista kerrontaa kauden 1988-89 televisiointihommista. Niissä taisi olla kaikenlaista hässäkkää, minkä seurauksena Urheiluruudussakin kerrottiin vain otteluiden tulokset. Jos en aivan väärin muista, niin Kolmoskanavan tarkoituksena oli näyttää vuorotellen keskiviikkoisin SM-liigaottelu ja nauhoitettu NHL-ottelu jälkilähetyksenä. Tämän systeemin vuoksi yksittäisiä torstaikierrosten liigaotteluja oli siirretty keskiviikolle (10 kpl), mikä ei noihin aikoihin ollut vielä normaali ottelupäivä. Jotakin hässäkkää siinäkin taisi syyspuolella tulla, koska tämän avauskierroksen HPK-Kärpät -ottelun jälkeen näitä Kolmoskanavan aikomia pelejä taidettiin näyttää vasta tammikuun puolella. (Täytyy myöntää, että tässä liikutaan ulkomuistini varassa, mutta epäilen muistavani oikein, koska noihin aikoihin liigaottelun näkeminen televisiosta oli melkein sama kuin olisi päässyt Beatlesin keikalle.)

5.10.1988 HPK-Kärpät: Nähtiin TV3:lla klo 20.10-21.20 osana oletettua TV3:n 10 ottelun pakettia mistä oli sovittu alustavasti.
Tämä ottelu tuli tosiaan vielä Kolmoselta, mutta sen jälkeen taisi "kioski" mennä liigaotteluiden osalta kiinni loppuvuodeksi. Ihailin kotikatsomossa Alain Lemieux'n nimen hienoutta.

19.10.1988 Kärpät-KalPa: Nähtiin TV3:lla klo 20-21.20 osana oletettua TV3:n 10 ottelun pakettia mistä oli sovittu alustavasti. Joissakin lehdissä tosin mainittiin Kärppien joutuneen TV-oikeuksistaan alustavasti vakaviin riitoihin ja mikäli näin kävi tai olisi käynyt niin siinä tapauksessa ottelussa parivaljakkona olisi nähty TPS-KalPa.
Kärpät-KalPa ainakin on väärä tieto, koska se pelattiin seuraavana lauantaina (22.10, 3-5 KalPalle, historian ensimmäinen liigavoitto Raksilassa, muuten) ja sitä ottelua ei ainakaan tullut televisiosta. TPS-KalPa (5-2) pelattiin tuona keskiviikkona 19.10. (muut ottelut seur. päivänä) ja se olisi pitänyt näyttää Kolmosella, mutta eihän siellä mitään tullut, kun "isot sedät" eivät olleet päässeet sopimukseen lähetysoikeuksista. Muistan kyllä miten tämä harmitti kuin pientä oravaa...
 
Viimeksi muokattu:

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Kiitoksia tuosta huomiosta tuon Kärpät-KalPa-ottelun osalta koska juuri noihin aikoihin suurin piirtein alkoi mahdollisesti tuo boikotti jopa TV3:nkin osalta siihen mitä tuli SM-Liigaan. Tuo ottelu tuolla toisella päivämäärällä TPS-KalPa-ottelun tapaan on kuitenkin voinut näkyä Sporttispurtissa. Viimeistään ainakin täysin varmasti 2.11.1988 nähdyn JyP HT-HIFK-ottelun Kolmosella ei nähty mitään muuta kuin korkeintaan Sporttispurtin lähetyksiä SM-Liigasta ennen aivan vuoden 1988 loppua eli tuota 28.12.1988 SaiPa-Ässät-peliä.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
70-luvun SM-liigan televisioinneista kuulisin mielelläni kaiken mahdollisen. Ja myös HTV:n muistakin kiekkolähetyksistä. Onko tietoa onko tämä HTV:n lähetys:

U18 1978 Ice Hockey European Championship final game: Finland-USSR - YouTube

Selostajaa en muista koskaan muualla kuulleenni.

Minulla itselläni on lista vuosina 1980-85 Yleisradion lähettämistä SM-liigan otteluista. Pelit mainittiin "Liigatähdet" -kirjassa.

Se on HTV:n lähetys näin kaikkien tutkimusteni jälkeen. Tuo Nuorten Alle 18-vuotiaiden EM-kisojen televisiointi oli aikanaan varsin surullista vähän kaikkien osapuolten kannalta. Aluksi koko turnaukseen ei edes sen järjestyessä Suomessa tai edes Yleisradiossa ollut siihen kiinnostusta. Kun Suomi sitten kuitenkin menestyi niin alustavasti Yleisradio otti ja varasi itselleen kahden ottelun lähetykset.

Ratkaisevan lohkovaiheen Välierä-ottelun (Tarkoitti todennäköisesti Jatkosarjan ja joskus hyvin harvoin tuolloin oikeastikin kutsutun Välieräsarjan kamppailua koska sarjan pääteeksihän kaksi parasta pelasivat vielä Loppuottelun ja sarjan kolmas sai automaattisesti pronssia.) ja Loppuottelun.

Ikävä kyllä YLE näytti lopulta (Mikäli edes näyttikään koska HTV varasi tähänkin otteluun lähetyksen ennen pitkää listan ulkopuolisena itselleen, mutta toisin kuin Loppuottelun osalta YLE sentään maksoi tästä asiaankuuluvat tv-oikeusmaksut toisin kuin Loppuottelusta jolloin ehkä juuri ja juuri tämä ottelu on voitu nähdäkin.) vain korkeintaan 1.1.1978 eli Uudenvuodenpäivänä 1978 pelatun ratkaisevan Jatkosarjan ottelun Suomi-Tsekkoslovakian TV2:ssa.

Mutta sitäkään en valitettavasti pidä kovin varmana. HTV sitten meni, tuli ja kaappasi itselleen lähetyksen Loppuottelusta puhuttaessa ja nolatun Yleisradion masennusta pahensi vielä HTV:n jatkama Loppuottelun pyörittäminen uusintanakin muun muassa heti ottelua seuranneena lauantaina samalla kanavalla.

HTV eli Helsinkitelevisio näkyi tuossa vaiheessa Kalliossa, Vallilassa, Itä-Pasilassa selvemmin ja äärimmäisen rajoitetusti nk. Suomenniemen alueella päin aivan korkeintaan Kirkkonummelle asti jonne kaavailtiin seuraavaa laajennusverkkoa tammikuussa 1978 alussa ja jonka oli tarkoitus heti rahoituksen tullessa valmistua talven-kevään 1978 aikana viimeistään kesään 1978 mennessä.

Markku Jokipii aikanaan raportoi ja kirjoitti isomminkin asioista eri lehtiin ja mahdollisesti olen kuullut hänen joskus työskennelleen juurikin HTV:n omassa televisiointiin ja kulttuuriin keskittyneessä Visio-lehdessä (Voin muistaa tuon lehden nimen väärinkin kun joskus ollessani eräällä toimittajakurssilla eräs vanha tervaskanto puhui juurikin tuosta HTV:n maineesta sen ajan Suomessa, että jo aivan alkuaskelillakin se oli aikamoinen kanava.) ja se saattaisi olla mikäli lehti juuri oli Visio niin ainoa tai ainakin melkein ainoa keino saada täysin varmasti HTV:n lähettämät ohjelmat selville vanhimmilta ja varsinkin aivan alkuvuosilta selville. Se toimittajaveteraani puhui myös tuosta HTV:n TV-lehdestäkin.) ja sekin lehti oli varsin merkittävä varsinkin myöhempinä vuosina ennen sen lopettamista.

1.1.1978 eli Uudenvuodenpäivänä 1978 mikäli Yleisradio näytti lopulta yhtään mitään muuta kuin tietenkin Urheiluruutua kaiken jälkeen noista Suomelle jääkiekon kannalta tärkeistä turnauksista silloisesta näkökulmasta puhuttaessa niin ottelu nähtiin klo 19.20-21 TV2:ssa.

Muussa tapauksessa tämäkin ottelu nähtiin vain HTV:llä. HTV:lläkään ei tiettävästi ollut kuin vain tuo Loppuottelu ja ehkä Välieräottelu lähetyksissään koska HTV:kin tuli vähän kuin ulkopuolelta koko kiistaan mukaan aikanaan tarjoajana joulukuun 1977 aikana kun koko mahdollinen televisiointikaan tuli tuosta turnauksesta kyseeseen.
 

Mäkelä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Durrels Palace
24.2.1991 Ilmoittamaton TV-ottelu: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

Tämä ilmoittamaton ottelu oli lopulta Hockey Reipas - JYP, merkityksetön viimeisen kierroksen ottelu.

8.11.1992 SM-Liigan TV-ottelu ilman ilmoitettuja ottelijoita nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.25 ja klo 18.35-19.25

Tämä puolestaan oli Ässät - Reipas, oli joskus Youtubessakin, mutta enpä enää löytänyt..
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Hyvä tietää!

Tuossa on tullut hieman sivusilmällä etsittyä joskin vielä täydelliset etsinnät pitää myöhemmin järjestää SM-Liigan 1970-luvun kausista isomminkin niin noita lähetyksiä tai lähinnä täydentäviä lähetyksiä on löytynyt.

SM-Liigan kaudelta 1978-1979 sen lähetyksistä puhuttaessa toistaiseksi on löytynyt lähinnä selostaja melkein täysin varmasti yhteen peliin ja kokonaan yksi uusi ottelu tv-lähetyksistä puhuttaessa.

Voitto Liukkonen selosti 3.2.1979 TV2:lle melkein täysin varmasti ottelun Ilves-Ässät. Hyvin, hyvin pieni mahdollisuus olisi voinut olla myös Aulis Virtasellekin aiemmin. Tosin se meni siihen, että Virtanen oli tuohon aikaan vuodesta Norjassa tai Ruotsissa selostamassa sen vuoden Jääpallon MM-kilpailuja tai niiden harjoitusotteluita Yleisradiolle.

Itse peleistä puhuttaessa kokonaan uusi peli mikä löytyi oli KooVee-Lukko 9.1.1979 joka nähtiin TV2:ssa klo 21.20-22.55 Antero Karapalon selostamana.

Joitakin epävarmoja ja ilmeisesti täysin yllättäen tulleita pelejä saattoi olla maaliskuussa 1979 ennen loppupelejä mahdollisesti nähty Ässien ja HIFK:n välinen Play-Off-ottelu josta ei ollut mitään ennakkovaroitusta.

SM-Liigan kaudelta 1979-1980 puhuttaessa uutena pelinä löytyi Liiga All-Stars-ottelu joka avasi tv-lähetykset sinä vuonna 26.9.1979. Eli ottelu oli siis Tappara-Liiga All-Stars joka nähtiin TV2:ssa Antero Karapalon selostamana klo 21-22.40.

Marraskuussa 1979 nähtiin samalla liigakaudelta epävarmasti ylimääräinen TPS:n ja HIFK:n välinen ottelu jossa ottelijat olivat toisin päin ja samalla jossain välin kautta kolme jälkilähetystä joista ainakin yksi oli Tapparan tai Ilveksen peli. Mahdollisesti molemmat seurat saivat yhden jälkilähetyspelin ja lisäksi Kiekkoreipas sai ainakin yhden jälkilähetyspelin. Jokerit eivät tiettävästi saaneet tv-pelejä edes jälkilähetyspelinäkään ennen 4.1.1980 tullutta KooVee-otteluaan. Tämä näin ainakin toistaiseksi etsittynä.

Näin pienenä aiheen vierestä lausuttuna asiana 12.4.1979 ja 8.11.1979 aiemmin kertomallani tavalla Suomen harjoitusmaaottelut Yhdysvaltoja ja Ruotsia vastaan näytettiin HTV:llä, mutta huolimatta ottelujen televisioinnin menettämisestä YLE kuitenkin radioi nämä lähetykset Rinnakkaisohjelman ja Raimo Häyrisen selostuksella.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Yleisradiolla oli SM-Liigan kanssa aikanaan kunnianhimoisia, mutta valitettavasti toteutumattomia suunnitelmia yrittää saada ensimmäisen SM-Liigan pelikauden loppuottelu aikanaan televisioon. Tuolloin koeluontoisesti oli tietenkin tavoite näyttää ainakin tulevista olevista loppuotteluista yksi.

Kokonaan uusi asia suomalaisessa jääkiekkoilussa sinänsä oli uutta myös Yleisradiolle ja lopulta homma sitten jäikin television osalta siihen kun YLE eikä SM-Liiga päässeet sopuun televisioinnista. Viime hetken erimielisyyksien johdosta edes mitään viime hetkenkään yllätyslähetystä TV2:sta ei näkynyt vaan ainakin tiettävästi tuo peli siirtyi suorasta tv-lähetyksestä radiolähetykseksi jossa ensimmäisen SM-Liigan Loppuottelun sai selostaa Raimo Häyrinen SM-Liigan historiassa. Tuohan oli siis TPS-Tappara.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
SM-Liigassa oli 1970-luvulla muutamaan otteeseen erikoisesti televisiolähetyksistä puhuttaessa selvästi televisioitujen ottelujen sijaan lopulta mieluummin SM-Liigaa sivuavia dokumenttiohjelmia jopa ottelukaudellakin vaikka toki sittemmin painopiste siirtyi enemmän kauden alkuun kuin keskelle kautta.

9.3.1977 nähtiin TV2:lla SM-Liigan dokumentti nimeltä Mestariehdokas joka nähtiin Klo 20.30-21 Antero Karapalon selostamana dokumenttiohjelmana joka on sittemmin löytänyt nähtävästi tiensä Elävään Arkistoonkin. Noin minuuttia aikaisemmin ohjelma tosin loppui kuin mitä oli ilmoitettu, mutta ei siinä mitään kun aikanaan niin päättyi niin päättyi.

26.9.1978 TV2:lla nähtiin myös SM-Liigan dokumentti nimeltä Mestaruutta Puolustamaan joka nähtiin Klo 18.30-18.50 ja tämäkin muistaakseni on myös Elävässä Arkistossa, mutta saatan myös erehtyäkin.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitan seuraavaksi pitkästä aikaa jo pitkään aikomani loppulistauksen SM-Liigan kauden 1994-1995 TV-peleistä mitä MTV3 lähetti sinä kautena. Alustavasti otteluja piti näkyä tusinan verran ja tärkeät ottelut aina finaaleihin asti, mutta suunnitelmat muuttuivat jonkin verran.

Kaikkiaan ruudussa näkyi tiettävästi runkosarjan loppukauden osalta luvatun 12 ottelun sijaan vain 9 ottelua eikä ainakaan näillä näkymin Lukko tai Ässät saaneet itselleen myöskään mitään ylimääräisiä TV-pelejä kevätkaudenkaan aikana. NHL:n lakon aikana Hockey Forum oli käytännössä pitkästä aikaa myös jälleen SM-Liigan tiedotusareenakin vaikka NHL:n paluuta odoteltiinkin.

4.2.1995 eteenpäin alkoi NHL:lle tarkoitettu uusi NHL Weekly-makasiiniohjelma jolloin Hockey Forum jäi vielä koosteohjelmana ja ilmeisesti vain jälleen SM-Liigaan keskittyneenä pyörimään torstain myöhäisiltoihin.

Harmittavasti kuitenkaan kaikista otteluista ei ole ottelijoita tiedossani joten pahoittelut tästä:

8.1.1995: SM-Liigan TV-ottelu Klo 16.30-18.30

15.1.1995: TPS-Jokerit Klo 16.30-18.30

22.1.1995: Ässät-HPK Klo 16.30-18.30

29.1.1995: KalPa-Ilves Klo 16.30-18.30

5.2.1995: Lukko-HIFK Klo 16.30-18.30

12.2.1995: SM-Liigan TV-ottelu Klo 16.30-18.30

19.2.1995: Ässät-TPS Klo 16.30-18.30

26.2.1995: SM-Liigan TV-ottelu Klo 16.30-18.30

5.3.1995: SM-Liigan TV-ottelu Klo 16.30-18.30

12.3.1995: SM-Liigan Playoff-ottelu Klo 16.30-18.30

14.3.1995: SM-Liigan Playoff-ottelu Klo 19.30-20.55

16.3.1995: SM-Liigan Playoff-ottelu Klo 19.30-20.05 ja Klo 20.10-21.05

18.3.1995: SM-Liigan Playoff-ottelu Klo 15.55-18.25

25.3.1995: SM-Liigan Playoff-ottelu Klo 15.55-18.15 ennen Formula 1:n Brasilian Interlagosin kilpailuviikonlopun aika-ajoja

28.3.1995: SM-Liigan Playoff-ottelu Klo 19.30-20.55 (Mahdollisesti tässä ottelussa kohtasivat TPS-Lukko.)

30.3.1995: SM-Liigan Playoff-ottelu Klo 19.30-20.05 ja Klo 20.10-21.05

1.4.1995: Jokerit-TPS Klo 15.55-18.25

2.4.1995: TPS-Jokerit Klo 15.55-18.30

4.4.1995: Jokerit-TPS Klo 18.25-19.05, Klo 19.20-19.55 ja Klo 20.10-20.55

6.4.1995: TPS-Jokerit Klo 18.25-19.05, Klo 19.20-19.55 ja Klo 20.10-21.05

8.4.1995: Jokerit-TPS Klo 15.55-18.25
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitan tähän seuraavaksi SM-Liigan TV-ottelujen listauksen siltä osin kuin miten MTV3 niitä näytti SM-Liigan kauden 1995-1996 osalta ja tuolla kaudella ja tietääkseni myös kaudella 1996-1997 nähtiin Pakkipari ja Kiekkotorstai-nimisiä makasiiniohjelmia jotka keskittyivät SM-Liigaan, mutta mene ja tiedä tuosta näin ulkomuistista:

17.9.1995: Ilves-TPS Klo 17.15-18.30

24.9.1995: SM-Liigan TV-ottelu Klo 17-18.30 (Mahdollisesti tämä ottelu oli Kiekko-Espoo-Jokerit.)

1.10.1995: KalPa-Ässät Klo 17-18.30

8.10.1995: SM-Liigan TV-ottelu Klo 17.15-19.15

15.10.1995: JyP HT-Ilves Klo 17.15-18.30

22.10.1995: HIFK-Jokerit Klo 16.30-18.30

29.10.1995: HPK-HIFK Klo 16.30-18.30

5.11.1995: SM-Liigan TV-ottelu Klo 16.30-18.30 (Mahdollisesti tämä ottelu oli Kiekko-Espoo-TPS.)

12.11.1995: Ässät-Tappara Klo 16.30-18.30

19.11.1995: SM-Liigan TV-ottelu Klo 16.30-18.30 (Mahdollisesti tämä ottelu oli HIFK-Ilves, mutta saattoi olla joku muukin ottelu.)

26.11.1995: SM-Liigan TV-ottelu Klo 16.30-18.30

3.12.1995: TPS-KalPa Klo 16.30-18.30

10.12.1995: SM-Liigan TV-ottelu Klo 16.30-18.30

7.1.1996: Lukko-Jokerit Klo 16.30-18.30

14.1.1996: Jokerit-TPS Klo 16.30-18.30

21.1.1996: SM-Liigan TV-ottelu Klo 16.30-18.30

28.1.1996: Ilves-Lukko Klo 16.30-18.30

4.2.1996: TPS-Ässät Klo 16.30-18.30

11.2.1996: HIFK-Lukko Klo 16.30-18.30

18.2.1996: JyP HT-TuTo Klo 16.30-18.30

25.2.1996: TPS-Jokerit Klo 16.30-18.30

3.3.1996: Ässät-HIFK Klo 16.30-18.30

10.3.1996: SM-Liigan Puolivälierien TV-ottelu Klo 16.30-18.30

12.3.1996: Tappara-HPK Klo 18.25-19.05, Klo 19.20-19.55 ja Klo 20.10-21

14.3.1996: HPK-Tappara Klo 18.25-19.05, Klo 19.20-19.55 ja Klo 20.10-21

16.3.1996: SM-Liigan Playoff-ottelu Klo 15.55-19 (Tätä ottelua ei välttämättä pelattu koska se oli vain alustavasti siltä varalta ohjelmistossa, että Puolivälierät olisivat jatkuneet. Toki mahdollisesti tällä ohjelmapaikalla saattoi olla lyhyempi Hockey Night-ohjelma jossa olisi käyty läpi Puolivälieriä yleisesti ottaen, mutta mene ja tiedä tuosta...)

23.3.1996: SM-Liigan Välierien TV-ottelu Klo 15.55-19

26.3.1996: SM-Liigan Välierien TV-ottelu Klo 18.25-19.05, Klo 19.20-19.55 ja Klo 20.10-21

28.3.1996: SM-Liigan Playoff-ottelu Klo 18.25-19.05, Klo 19.20-19.55 ja Klo 20.10-21 (Tätä ottelua ei välttämättä pelattu koska se oli vain alustavasti siltä varalta ohjelmistossa, että Välierät olisivat jatkuneet. Toki mahdollisesti tällä ohjelmapaikalla ja siinäkin tapauksessa todennäköisesti niistä ensimmäisellä aikapaikalla saattoi olla lyhyempi Hockey Night-ohjelma jossa olisi vain käyty läpi Välieriä yleisesti ottaen, mutta mene ja tiedä tuosta...)

30.3.1996: Jokerit-TPS Klo 15.55-18.15

31.3.1996: TPS-Jokerit Klo 15.55-18.30

2.4.1996: Jokerit-TPS Klo 18.25-19.05, Klo 19.20-19.55 ja Klo 20.10-21

4.4.1996: TPS-Jokerit Klo 18.25-19.05, Klo 19.20-19.55 ja Klo 20.10-21 ja tämä ottelu taisi kestää tavallista pidempään koska mestaruus varmistui tässä ottelussa Jokereille
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Laitan tähän vielä SM-Liigan sarjakauden 1996-1997 TV-ottelut siinä muodossa missä MTV3 ne näytti silloin ja siihen aikaan. Tiettävästi Pakkipari ja Kiekkotorstaikin näkyivät vielä tällä kaudella, mutta mene ja tiedä sitten tuosta...

Tässä kuitenkin TV-ottelut:

22.9.1996: Ässät-Jokerit Klo 17.55-19 ja Klo 19.10-19.45

29.9.1996: SaiPa-Kiekko-Espoo Klo 15.55-18.30

6.10.1996: Jokerit-JyP HT Klo 15.55-18.30

13.10.1996: TPS-Lukko Klo 15.55-18.30

20.10.1996: HIFK-Kiekko-Espoo Klo 15.55-18.30

27.10.1996: Ilves-TPS Klo 15.55-18.30

3.11.1996: JyP HT-Jokerit Klo 15.55-18.30

10.11.1996: HPK-Ilves Klo 15.55-18.30

17.11.1996: Kiekko-Espoo-Lukko Klo 15.55-18.30

24.11.1996: KalPa-Tappara Klo 15.55-18.30

1.12.1996: Lukko-SaiPa Klo 15.55-18.30

8.12.1996: Tappara-HPK Klo 15.55-18.30

5.1.1997: JyP HT-HIFK Klo 15.55-18.30

12.1.1997: Jokerit-TPS Klo 15.55-18.30

19.1.1997: Ässät-Ilves Klo 15.55-18.30

26.1.1997: Kiekko-Espoo-HIFK Klo 15.55-18.30

2.2.1997: SM-Liigan All-Star-ottelu Itä-Länsi Klo 15.50-18.30

16.2.1997: SM-Liigan TV-ottelu Klo 15.55-18.30

23.2.1997: Ilves-Ässät Klo 15.55-18.30

2.3.1997: Tappara-Ilves Klo 15.55-18.30

9.3.1997: SM-Liigan TV-ottelu Klo 15.55-18.30

16.3.1997: HPK-Kiekko-Espoo Klo 15.55-18.30

18.3.1997: SM-Liigan Puolivälierien TV-ottelu Klo 18.25-19.05, Klo 19.20-19.55 ja Klo 20.10-20.55

20.3.1997: SM-Liigan Puolivälierien TV-ottelu Klo 18.25-19.05, Klo 19.20-19.55 ja Klo 20.10-20.55

28.3.1997: SM-Liigan Välierien TV-ottelu Klo 15.50-17.30 ja Klo 17.35-18.30

30.3.1997: HPK-TPS Klo 15.20-18.30

1.4.1997: TPS-HPK Klo 18.25-19.05, Klo 19.20-19.55 ja Klo 20.10-20.55

3.4.1997: TPS-Jokerit Klo 18.25-19.05, Klo 19.20-19.55 ja Klo 20.10-20.55

5.4.1997: Jokerit-TPS Klo 15.50-19

6.4.1997: Jokerit-TPS Klo 15.50-18.30
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
9.3.1997: SM-Liigan TV-ottelu Klo 15.55-18.30

Tämä oli runkosarjan viimeinen kierros, jolloin Hockey Night-pelinä tuli Tappara - HIFK. Katkerasti on jäänyt mieleen, sillä 2-2-tasurin myötä Tappara jatkoi puolivälieriin ja IFK kesälaitumille.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tämä oli runkosarjan viimeinen kierros, jolloin Hockey Night-pelinä tuli Tappara - HIFK. Katkerasti on jäänyt mieleen, sillä 2-2-tasurin myötä Tappara jatkoi puolivälieriin ja IFK kesälaitumille.

Niin muuten olikin ja tuosta pelistä tulee tosiaan tänä päivänä kuluneeksi 20 vuotta!

En vain aivan täysin ollut tuosta varma kun muutenkin tuolta päivämäärältä ei oikein mitään muuta tule 20 vuoden takaa mieleen kuin helkkarin aikainen aamuherätys Australian Melbournen F1-kisaa varten ja jo todella pienenä muistan heränneeni aina jännittämään ja katsomaan Australian Adelaidenkin F1-kisoja ja tietenkin jo myös Melbournea 1996. Huolimatta tosiaan todella varhaisista herätyksistä.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
8.10.1995: SM-Liigan TV-ottelu Klo 17.15-19.15
Tässä piti alun perin näyttää ottelu Jokerit-TPS, mutta koska ottelu siirrettiin alkamaan klo 18.30, ohjelmapaikalla nähtiin Tapparan ja Lukon välinen ottelu.

Hieman ihmettelen muuten noita mainitsemiasi lähetysten alkamisaikoja, sillä kyllähän tämän kauden tv-ottelut nähtiin alusta asti suorana ja pelit alkoivat sunnuntaisin klo 16.

23.3.1996: SM-Liigan Välierien TV-ottelu Klo 15.55-19
Tässä nähtiin ottelu TPS-Lukko.

26.3.1996: SM-Liigan Välierien TV-ottelu Klo 18.25-19.05, Klo 19.20-19.55 ja Klo 20.10-21
Tässä nähtiin mitä todennäköisimmin ottelu HPK-Jokerit.

16.2.1997: SM-Liigan TV-ottelu Klo 15.55-18.30
Tässä nähtiin ottelu TPS-Jokerit ja Hannu Virran hunajainen alivoimamaali.

28.3.1997: SM-Liigan Välierien TV-ottelu Klo 15.50-17.30 ja Klo 17.35-18.30
Tässä nähtiin ottelu TPS-HPK.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Noissa joissakin otteluissa on voinut tulla virhe ja joskus muistan lukeneeni, että 1995-1996 alkukaudesta tai noiden ottelujen aikaan mitkä olen merkinnyt alkamaan myöhemmin ilmeisesti erheellisesti niin silloin olisi ollut Maikkarilla vuosien 1993 ja 1994 tapaisia ottelujen ajoittamisongelmia kun kanavapomot olisivat toisinaan halunneet näyttää enemmän muita ohjelmia. Lopulta taisivat kuitenkin ainakin melkein aina aloittaa kuten olivat ilmoittaneet aiemminkin ennen ylimääräisiä viime hetken mietintöjä tai ongelmia kulissien takana.

Omankin muistini mukaan ne ottelut tosiaan ainakin melkein aina alkoivat ajallaan ja vaikka olisivat olleetkin myöhässä niin silti aikaisemmin ne olisivat alkaneet kuin mitä olen noita merkinnyt. Pari-kolme ottelulähetystä tuolta vuodelta oli joissakin aikakausilehdissä kuten Suomen Kuvalehdessä merkitty aivan päin mäntyä nyt kun niitä on verrannut noihin muihin lehtiin. Pitänee noita korjata ennen pitkää kunnolla.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
SM-Liigan sarjakauden 1979-1980 osalta en paljoakaan ole saanut lisää varmaa tietoa noista ylimääräisistä nk. Yllätyslähetyksistä mitä näytettiin kaikkiaan ilmeisesti neljäkin kappaletta marraskuun 1979 aikana todennäköisemmin kuin joulukuussa 1979 joskin ensimmäinen näistä yllättäen tulleista yölähetyksistä on voinut tulla myös aivan lokakuun lopulla 1979.

Kaikki yllätyslähetykset ylimääräistä TPS:n ja HIFK:n välistä sarjaottelua huomioimatta tulivat TV2:lta, mutta ylimääräinen TPS:n ja HIFK:n ottelu on voinut tulla TV2:n sijaan lisäksi mahdollisesti myös TV1:llä.

Paljoakaan noista otteluista ei ole tullut lisää tosiaankaan koska ne tietenkin olivat yllätyslähetyksiä. Nämä todennäköisesti olivat aikanaan SM-Liigan vastaus noin vuosina 1976-1978 mietittyihin ideoihin joilla olisi miellytetty myöhäisillan valvojia aina välillä yksittäisen ylimääräisen tv-ottelun muodossa tai suurimmillaan jopa kokonaisella kiekkokierroksen koosteella, mutta siihen ei ollut tuolloin suostuttu.

Yölähetysten idean isänä oli pidetty tuolloin Tapani Mattilaa, mutta toki muitakin ideanikkareita oli.

Lisäksi jokainen näistä yllätyslähetyksistä piti olla Antero Karapalon selostama, mutta Karapalolla oli kuitenkin muita selostuksia suurimman osan marraskuuta ja joulukuuta 1979 pois lukien aivan yksittäisiä muita SM-Liigan otteluja joten todennäköisesti nämä ottelut selosti Aulis Virtanen tai Voitto Liukkonen.

Virtasellakin tosin oli melko paljon muita selostuksia talvikaudella 1979 etenkin juuri Englannin Jalkapallon Pääsarjan takia joten Liukkoselle saattoi siten tulla ehkä hyvällä onnella jopa kaikki nuo lähetykset selostettavaksi.

Yölähetysten ottelijoiksi vahvistuivat Kiekkoreipas, Ilves ja Tappara jotka sitten ottelivat kullakin esitysviikollaan ollutta vastustajaa vastaan. Jokerit ei aiempien tutkimusten eikä lopullisesti myöskään näiden uusien löydettyjenkään tietojen perusteella ilmeisesti saanut lopulta lainkaan tv-peliä edes yömyöhäislähetyksenä sarjakaudella 1979-1980 ennen kuin vasta 4.1.1980 KooVeetä vastaan.

Kiekkoreippaan ottelu oli aivan lokakuun lopussa tai aivan marraskuun 1979 alussa esitysviikollaan vaihtelevasti viikolla 43 tai 44 hieman riippuen siitä, että mikä nimimerkin harmistunut passio eri lehtien sivuilla kulloinkin piti paikkansa.

Kiekkoreippaan yllätyslähetys TV2:ssa nähtiin alkavan ilman erillistä ennakkovaroitusta yllättäen ärsyyntyneiden ja harmistuneiden katsojien osalta noilla viikoilla sen tuntematonta vastustajaa vastaan Klo 22.20 aikaisintaan, mutta myös Klo 23.25 ottelun sanottiin alkaneen. Ottelu kesti 70 minuuttia jälkilähetyksensä osalta.

Ilveksen ottelu vuorostaan nähtiin marraskuussa ilmeisesti esitysviikollaan ilmeisesti viikolla 44 kuitenkin ennen tai viimeistään jälkeen TPS:n ja HIFK:n ylimääräisen ottelun jälkeen vaikka toki se on voinut näkyä reilusti tätä myöhemmin.

Ei kuitenkaan enää viikon 46 jälkeen ainakaan tiettävästi. Ilveksen yllätyslähetys TV2:ssa nähtiin jälleen alkavan ilmeisesti sen tuntematonta vastustajaa vastaan Klo 22.10 aikaisintaan, mutta myös Klo 00.30 ottelun sanottiin alkaneen joten tällä ottelulla oli hajontaa lähetysaikansa suhteen huomattavan paljon muihin verrattuna Kiekkoreippaan ja Tapparan yllätyspeleihin.

Ihmettelyt ja sadattelut lehtien palstoilla olivat myöskin melkoisia ymmärrettävästi tästä johtuen. Ottelu kesti 75 minuuttia jälkilähetyksensä osalta.

Yölähetyksistä ja nimenomaan selvistä yölähetyksistä ylimääräistä TPS:n ja HIFK:n välistä ottelua huomioimatta marraskuussa 1979 viimeinen ottelu ennen kuin sitten ne päättyivät oli tietenkin myös erikoinen.

Tappara sai ylimääräisen tv-pelin keskellä yötä esitettäväksi TV2:ssa sen tuntematonta vastustajaa vastaan Klo 22.40 aikaisintaan, mutta myös Klo 00.20 saakka oli tiettävästi venynyt tv-päivä tyytymättömien eri lehtien päivystävien palstanimimerkkien mukaan ennen kuin ottelu oli alkanut ilman ennakkovaroitusta jälleen alkanut.

Tämä ottelu nähtiin esitysviikollaan ilmeisesti viikolla 46 ja viimeistään kuitenkin ennen marraskuun loppua tai aivan joulukuun alkupäivinä, mutta kuitenkin ennen viimeistä vuoden 1979 puolen viimeistä varsinaista tv-ottelua eli Kiekkoreipas-Kärpät-ottelua joka nähtiin 5.12.1979. Ottelu kesti 75 minuuttia jälkilähetyksensä osalta.

Tämän jälkeen yölähetyksistä ei enää kuultu vaikka jääkiekon ystävät alkoivat rauhoituttua vähitellen SM-Liigan osalta haluta niidenkin paluuta parantamaan melko huonoa tv-näkyvyyttä lajin osalta koska tulevina vuosina muutaman seuraavan vuoden aikana 1980-luvulla näkyvyys HTV:n ja paikalliskanavien lähetyksiä huomioimatta oli aika heikko määriltään kaikkiaan huolimatta pienestä edistyksestään mitä tuli lähinnä kauden finaalisarjoihin ja niiden televisiointien parantumiseen.

Pitää muutenkin vielä yrittää etsiä noita sarjakauden 1979-1980 lähetyksiä paremmin kunhan vain aikaa järjestyisi tällekin enemmän.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Seuraavasta viestistä eteenpäin aloitan jonkin verran noita päivityksiä ja uudelleenkorjauksia noista SM-Liigan ottelumääristä eri vuosilta ja sarjakausilta 1990-luvulta.

Muutama uusi ottelu on tullut entisen nimeämättömän TV-ottelun paikalle ja lisäksi aion nimetä joidenkin SM-Liigan kausien loppuvaiheen ottelujen paikalle mahdolliset ottelijat nimenomaan Playoff-kauden osalta puhuttaessa niin ei näytä niin erikoiselta kuin miltä on aiemmin näyttänyt.

Joitakin ottelupareja unohdin nimetä jo aiemmin varmistettunakin ja yhden kauden osalta alkuvuodesta puhuttaessa on melkoisen räikeitä virheitä kun katsoin pelkkää alustavaa ja lähinnä tuolloin MTV3:n varalta ollutta aikataulua joka oli tarkoitettu MTV3:n ja SM-Liigan seurakiistan varalle ja johon ei koskaan tarvinnut lopulta turvautua missään vaiheessa kyseistä kautta.

Vuoden 1989 alkukauden osalta eli kaudelta 1988-1989 tarkoittaen on tullut lisäksi ainakin yksi epävarma peli kokonaan uutena mukaan, mutta toisaalta kyseinen ottelu on epävarma. En tiedä, että näyttikö kyseisen pelin Kolmostelevisio vai Yleisradio koska kummallakin oli sarjakauden 1988-1989 osalta vain tilapäinen sopimus voimassa jonka mukaan YLE näytti kaksi peliä varmasti ja Kolmonen näytti neljä peliä vaikka vain kolme peliä piti tulla varmasti ja luulin jo merkinneeni kyseiset pelit. Toistaiseksi tämä epävarma peli on 15.1.1989 pelattu Lukko-TPS...
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tässä TV-pelit sarjakauden 1991-1992 osalta päivitetysti ja tällä sarjakaudella Yleisradio esitti myös Urheiluareena-ohjelmia joissa on saattanut mahdollisesti myös tulla SM-Liigaakin ja laitan niitä tähän alle myöskin sitä mukaa kun niitä tulee vaikka epävarmaa on vieläkin 19.9.1991 mahdollisesti TV2:ssa nähdyn SM-Liigan avauspäivän pelit minkä vuoksi en edelleenkään laita niitä tähän vaikka joihinkin otteluihin tulee nyt merkittävää päivitystä ja harmittavasti joihinkin otteluihin jää vieläkin vain merkintä TV-ottelu kun ei ole sisältötietoihin merkitty ottelijoita joskin 22.3.1992 ottelupäivän osapuolet selvisivät:

22.9.1991 HIFK-Tappara: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

29.9.1991 HPK-Jokerit: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

6.10.1991 TPS-HIFK: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

13.10.1991 KalPa-HReipas: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

20.10.1991 Lukko-Tappara: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

27.10.1991 JyP HT-Ässät: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

2.11.1991 Reipas-TPS: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

10.11.1991 Jokerit-JyP HT: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

16.11.1991: TV2:ssa tuona päivänä ollut Urheiluareena saattoi näyttää SM-Liigan otteluista jotakin klo 14-18.45 ja klo 18.55-19.40 olevilla ohjelmapaikoillaan vaikkakin kyseisenä päivänä ei ilmeisesti pelattu SM-Liigaa joten välttämättä Urheiluareena ei esittänyt SM-Liigaa.

17.11.1991 JoKP-Lukko: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

24.11.1991 Ässät-HPK: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

1.12.1991 Ilves-TPS: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

8.12.1991 Tappara-KalPa: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

14.12.1991: TV2:ssa tuona päivänä ollut Urheiluareena saattoi näyttää SM-Liigan otteluista jotakin klo 13-17.45 ja klo 19.05-19.40 olevilla ohjelmapaikoillaan. Mahdollisesti otteluparit olivat Ilves-KalPa ja HIFK-HPK, mutta myös muutkin ovat voineet otella tai sitten ei ole SM-Liigaa esitetty...

15.12.1991 Jokerit-TPS: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla (Vaihdettiin ottelun Tappara-JyP HT:n tilalle. Mikäli YLE olisi esittänyt pelin niin olisi ehkä voinut puhua edellisen sarjakauden hyvityksestäkin...)

4.1.1992 Ilman ottelijoita mainittu TV-ottelu klo 19.15-20.45 TV3:lla

12.1.1992 HPK-Tappara: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

19.1.1992 TPS-KalPa: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

25.1.1992: TV2:ssa tuona päivänä ollut Urheiluareena saattoi näyttää SM-Liigan otteluista jotakin klo 13-18.10 ja klo 18.40-19.10 olevilla ohjelmapaikoillaan joskin tuona päivänä ei ilmeisesti pelattu SM-Liigaa joten välttämättä Urheiluareena ei esittänyt SM-Liigaa.

1.3.1992 HIFK-Jokerit: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

8.3.1992 TPS-Jokerit: Nähtiin klo 19.20-20.45 TV3:lla

15.3.1992 JyP HT-TPS: Nähtiin klo 19.15-20.45 TV3:lla

21.3.1992: TV2:ssa tuona päivänä ollut Urheiluareena saattoi näyttää SM-Liigan otteluista jotakin klo 13-17.45 ja klo 17.55-18.45 olevilla ohjelmapaikoillaan joskin tuona päivänä ei ilmeisesti pelattu SM-Liigaa joten välttämättä Urheiluareena ei esittänyt SM-Liigaa muuta kuin korkeintaan poikkeusluontoisesti jälkiluontoisesti koottuna koosteohjelmana koska edellisenä päivänä oltiin pelattu SM-Liigan Playoff-pelejä.

22.3.1992 HIFK-TPS klo 19.20-20.45 TV3:lla

27.3.1992 Ilman mainintaa ottelijoista ollut TV-ottelu Playoffeista ottelijoina joko Ässät-Jokerit tai HIFK-JyP HT TV2:ssa klo 20-21

29.3.1992 Jokerit-Ässät: Nähtiin TV2:ssa klo 19.40-20.30

31.3.1992 Ilman mainintaa ottelijoista ollut TV-ottelu Playoffeista ottelijoina joko Jokerit-Ässät tai JyP HT-HIFK TV2:ssa klo 23.15-00.35

5.4.1992 Jokerit-JyP HT: Nähtiin vaihtelevasti klo 18.30-19 ja klo 19.35-20.10 yhdessä Brasilian Grand Prixin kanssa TV3:lla ja jälleen Kolmonen näytti finaalipelejä hieman erikoisella, mutta ei enää yhtä paljon kuohuttavalla tavalla toisin kuin edellisellä sarjakaudella mikä ilmeisesti tarkoitti tuolloisen kannan mukaan vapaata televisiointia muille kuin vain neljännestä finaalista eteenpäin olleille peleille jotka olivat YLE:n pelejä.

9.4.1992 JyP HT-Jokerit: Nähtiin TV1:ssä klo 21.20-22.30 ja se oli näillä näkymin viimeinen TV1:n lähettämä peli SM-Liigasta näihin päiviin asti.

12.4.1992 Jokerit-JyP HT: Nähtiin TV2:ssa suorana lähetyksenä klo 17 alkaen loppuun asti vaikka alustavasti sille oltiin soviteltu myöhäisempää aloitusaikaa TV2:ssa klo 18.30 tai viimeistään klo 19 alkaen. Tämä lähetys oli Antero Karapalon viimeinen SM-Liigan selostus.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tässä sarjakauden 1992-1993 TV-pelit päivitettynä joita TV3/MTV3 ja TV2 lähettivät ja tämä kausi jäi ainakin näillä näkymin viimeiseksi Yleisradion lähettämäksi SM-Liigan kaudeksi koska ainakaan alustavasti pitkienkään tarkastusten jälkeen ainoatakaan SM-Liigan ottelua ei seuraavalta sarjakaudelta osunut enää silmiini vaikka YLE:llä oli myös vuodeksi 1994 vielä jäljellä SM-Liigankin oikeuksia ja laitan tähän jälleen hieman merkintöjä entisten pelkkien TV-ottelujen tilalle ja 14.11.1992 Kolmoskanava näkynyt jääkiekkolähetys alkaa mitä todennäköisemmin vaikuttaa vielä yhdeltä NHL-ottelulta TV3:lle koska SM-Liigassa ei tuona päivänä pelattu ellei kyseessä sitten olisi kenties ollut jonkun aiemman ottelun jälkilähetys, mutta tiedä vielä tuosta sitten ja täydellisen varmistumisen ajaksi jätän sen toistaiseksi vielä SM-Liigan listaan ennen mahdollista siirtoa NHL-televisioinnin topikkiin.

Joihinkin otteluihin tulee tietenkin merkintä Playoff-otteluna olosta:

12.9.1992 Ilves-JyP HT: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19 (Vaihdettiin Tappara-HIFK-ottelun tilalle.)

19.9.1992 HPK-Jokerit: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

20.9.1992 TV2:n Urheiluareena näytti ottelun HIFK-TPS ja koosteena ottelun Ilves-K-Espoo klo 16-18.25 ja klo 18.40-19.25 olleilla ohjelmapaikoillaan.

26.9.1992 K-Espoo-Reipas: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

3.10.1992 Jokerit-TPS: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

10.10.1992 JyP HT-Lukko: Nähtiin TV3:lla klo 16.15-17.45 ja mikäli ottelu olisi siirtynyt niin se olisi saatettu nähdä ellei peräti nähtykin osana MTV:n Viihteen 25-vuotista juhlaa.

17.10.1992 HIFK-K-Espoo: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

24.10.1992 Tappara-KalPa: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

25.10.1992 SM-Liigan TV-ottelu ilman ilmoitettuja ottelijoita nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.25 ja klo 18.35-19.25.

31.10.1992 Ässät-Jokerit: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

2.11.1992 HIFK-Jokerit: Nähtiin TV3:lla klo 19.20-20.45

7.11.1992 Lukko-TPS: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

8.11.1992 Ässät-Reipas nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.25 ja klo 18.35-19.25

14.11.1992 Ennalta ilmoittamaton TV-ottelu joko SM-Liigasta tai NHL:stä, mutta todennäköisimmin ilman ihmeitä NHL:stä: Nähtiin klo 17.30-19 TV3:lla

21.11.1992 Jokerit-Lukko: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

28.11.1992 TPS-Lukko: Nähtiin TV3:lla klo 17.30-19

29.11.1992 SM-Liigan TV-ottelu ilman ilmoitettuja ottelijoita nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.25 ja klo 18.35-19.25

5.12.1992 Ässät-TPS: Kolmostelevision historian viimeinen ottelu SM-Liigasta TV3:lla nähtiin klo 17.30-19

2.1.1993 Jokerit-Kiekko-Espoo: Nähtiin ensimmäisenä MTV3:n televisioimana otteluna SM-Liigasta ja tästä eteenpäin MTV3 jatkoi televisiointia aina vuoteen 2004 ja 2005 kynnykselle asti ennen nykyisinkin SM-Liigan oikeuksia pyörittävää Nelosta. Tämä historiallinen ottelu nähtiin klo 17-19 MTV3:lla.

6.1.1993 SM-Liigan TV-ottelu ilman ilmoitettuja ottelijoita nähtiin TV2:ssa klo 16.55-17.30, klo 17.45-18.20 ja klo 18.30-19.15

9.1.1993 TPS-JyP HT: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-19

14.1.1993 Ässät-HIFK: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50

15.1.1993 MTV3 näytti TV-ottelun ilman ilmoitettuja ottelijoita klo 17.30-19 joskin ilmeisesti ottelu oli ilmeisesti uusinta jostain muusta ottelusta koska kyseisenä päivänä ei pelattu SM-Liigaa muutoin

16.1.1993 MTV3 näytti TV-ottelun ilman mainintaa ottelijoista ottelijoina joko KalPa-Ilves tai Lukko-TPS klo 17.30-19

21.1.1993 TPS-Tappara: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50 ja lisäksi hieman pitempään tästäkin koska ottelussa mentiin jatkoajalle.

23.1.1993 MTV3 näytti TV-ottelun ilman ilmoitettuja ottelijoita ottelijoina joko TPS-Jokerit tai HIFK-Reipas klo 17.30-19

28.1.1993 SM-Liigan TV-ottelu ilman ilmoitettuja ottelijoita nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50. Mahdollisesti tässä ottelussa kohtasivat Jokerit-KalPa.

30.1.1993 MTV3 näytti TV-ottelun ilman ilmoitettuja ottelijoita klo 17.30-19

11.2.1993 SM-Liigan TV-ottelu: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50 ilman tietoa ottelijoista

13.2.1993 Ässät-Jokerit: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-19

18.2.1993 SM-Liigan TV-ottelu: Nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50 ilman tietoa ottelijoista

20.2.1993 KalPa-Ilves: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-19

25.2.1993 SM-Liigan TV-ottelu ilman ilmoitettuja ottelijoita nähtiin TV2:ssa klo 19.30-20.50. Mahdollisesti tässä ottelussa kohtasivat HIFK-Ässät

27.2.1993 Mahdollisesti ottelu HIFK-Ilves tai joku muu SM-Liigan ottelu nähtiin MTV3:n televisioimana klo 17.30-18.30

6.3.1993 Jokerit-Ässät: Nähtiin MTV3:lla klo 17.30-18.30

11.3.1993 HIFK-JyP HT: Nähtiin TV2:ssa klo 18.45-20.55

14.3.1993 SM-Liigan TV-ottelu: Nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.20 ja klo 18.30-19.20 ja kyseessä on voinut olla uusintana nähty ottelu Playoffeista jolloin ottelijoina olisivat olleet edellisenä päivänä pelanneet HIFK-JyP HT

18.3.1993 SM-Liigan TV-ottelu ilman ilmoitettuja ottelijoita nähtiin Playoffeista ottelijoina joko JyP HT-HPK tai Ässät-TPS TV2:ssa klo 18.45-20.55

20.3.1993 SM-Liigan TV-ottelu ilman ilmoitettuja ottelijoita nähtiin Playoffeista ottelijoina joko HPK-JyP HT tai TPS-Ässät TV2:ssa klo 15.55-17.25 ja klo 17.40-18.25

21.3.1993 JyP HT-HPK: Nähtiin TV2:ssa klo 16.55-18.20 ja 18.30-19.25

23.3.1993 TPS-Ässät: Nähtiin TV2:ssa suorana lähetyksenä muistaakseni mistä tahansa alkaen klo 15-19 välisenä aikana. Alkukauden aikana tämä ottelu oli virheellisesti merkitty pienkoosteeksi.

25.3.1993 HPK-JyP HT: Nähtiin TV2:ssa klo 18.45-20.50

SM-Liigan Finaaleja esittäessään YLE aloitti ensimmäistä kertaa pieneen ikuisuuteen näyttämään pelejä muistakin finaaleista kuin vain neljännestä finaalista tai hyvin, hyvin poikkeuksellisesti vanhemman ajan sopimuksen mukaisesta ja hätätapauksiin tai erikoistärkeisiin tilanteisiin sovelletuista kolmannesta finaalista eteenpäin itse. Aivan ensimmäinen finaaliottelu jäi tiettävästi harmittavalla tavalla esittämättä, mutta muut finaalit nähtiin sellaisenaan kuin ne nähtiin.

30.3.1993 TPS-HPK TV2:ssa klo 18.45-21

1.4.1993 HPK-TPS TV2:ssa klo 18.45-20.55

4.4.1993 TPS-HPK TV2:ssa klo 16.55-19.25 ja tämä ottelu jäi ilmeisesti viimeiseksi Yleisradion näyttämäksi otteluksi SM-Liigasta. Korjatakin toki voi, mutta mielestäni oikeuksistaan huolimatta ja alustavasta muutamasta vuoden 1994 sovitellusta pelistä ei YLE enää tiettävästi esittänyt otteluja.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös