Miten saadaan yleisömäärät nousuun?

  • 728 054
  • 3 722

eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä valitettavasti me pro yläkatsomo -ihmiset taidamme jäädä seuran mielipiteen jalkoihin, vaikka kuinka rummuttaisimme yläkatsomon puolesta. Omaan perheeseeni kuuluva henkilö oli käynyt toimistolla vaihtamassa vouchereita lippuihin tuleviin JYP- ja HIFK-peleihin. Hän oli pyytänyt lippuja nimenomaan E5-katsomoon, mutta toimistolla oli kovin yritetty saada häntä ottamaan liput alakatsomoon.

Ei siinä, katsojilla saa toki olla mielipiteensä katsomoiden paremmuudesta, mutta seuran puolelta en lähtisi etukäteen päättämään, missä katsojat "haluavat" istua (tai mikä potentiaalisten asiakkaiden maksukyky tai -halu on, vaikka se ei tähän esimerkkiin kuulukaan). Tässä on kyse niin paljon enemmästä kuin ainostaan tunnelmasta tai kustannuksista, mutta siitä nyt on jo väännetty sivutolkulla.
Jos tulevissa JYP- ja HIFK-otteluissa yläkatsomot ovat kiinni, niin syön rikkinäiset farkkuni. Saa ottaa talteen.

Eikä tänään yläkatsomo missään nimessä pullistellut. Uskaltaisin väittää ettei voittoa ainakaan sen avaamisella tehty.
 

Nauha

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos tulevissa JYP- ja HIFK-otteluissa yläkatsomot ovat kiinni, niin syön rikkinäiset farkkuni. Saa ottaa talteen.

Eikä tänään yläkatsomo missään nimessä pullistellut. Uskaltaisin väittää ettei voittoa ainakaan sen avaamisella tehty.

Kyllä ne ovat auki, pointti ei ollutkaan siinä. Pointtina oli toimiston asenne, vaikka katsoja itse haluaa lipun ylös.

Voiton tekemiseen vetoaminen on kyllä nyt aika köykäinen kommentti. Parin miljoonan euron tappioita ei kyllä pyhällä hengelläkään saada supistumaan yläkatsomoita sulkemalla. Kulujen hallinta on toki tärkeää taloudellisen tuloksen kannalta, mutta kyseenalaistaisi organisaation osaamisen tässä niin kauan, kun esim. Lola pyörii erätauoilla jakamassa tyhjänpäiväisiä palkintoja. Avainsana on MYYNTI, ja valitettavasti yläkatsomon sulkeminen aiheuttaa monta rajoitetta myynnille. Enkä nyt puhu siitä, että sitä ei saataisi hyvän ennakkomyynnin perusteella auki, vaan sen psykologisista vaikutuksista sekä myyjän että ostajan päätöksenteolle ja ennakkoasenteille...
 

Jazzy76

Jäsen
tyhjänpäiväisiä palkintoja. Avainsana on MYYNTI

Näiden palkintojen takana on aina joku kumppani, kuten paikallinen mediatalo, kelloliike, leipomo ja esim. t-paitatykissä puffataan omaa tuotemyyntiä. Oman kaupallisen ymmärrykseni mukaan myös nämä ovat myyntiä. Kaupallinen viesti menee usein tämänkaltaisissa tempauksissa hyvin perille.
 

stuketto

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Avainsana on MYYNTI, ja valitettavasti yläkatsomon sulkeminen aiheuttaa monta rajoitetta myynnille. Enkä nyt puhu siitä, että sitä ei saataisi hyvän ennakkomyynnin perusteella auki, vaan sen psykologisista vaikutuksista sekä myyjän että ostajan päätöksenteolle ja ennakkoasenteille...

Itse en ole vielä oikein osannut päättää mitä mieltä olla tästä yläkatsomo-kysymyksestä. Siksi kysynkin mitä nämä rajoitteet ja psykologiset vaikutukset ovat?
 

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Meinaatko eCiuj, että eilen tehtiin tappiota enemmän kuin viime ja edellisviikon arkipeleissä, joissa katsojia oli yli tuhat vähemmän? Ylhäällä oli auki tasan yksi kioski ja ehkä pari järjestysmiestä enemmän normaaliin verrattuna. Kookoo-pelissäkin ylhäällä pyöri pari järjestysmiestä, vaikka katsomo oli kiinni. Muut kustannukset ovat kiinteitä?

Psykologisia vaikutuksia lienee esimerkiksi se, että jos tuotteen myyjäkään (TPS) ei usko tuotteensa menevän kaupaksi, niin miksi yleisökään? Olen vakuuttunut, että hyvä tunnelma ja edes kohtuullinen yleisömäärä myy itse itseään. Nyt seura itsekin viestittää, ettei tänne arkena kannata tulla, ei täällä kuitenkaan 4000 enempää käy. Myös sponsoreille mahdollisimman suuri näkyvyys eli tässä tapauksessa yleisömäärä lienee prioriteeteissä aika korkealla urheiluseuran kanssa tehdyssä yhteistyössä.

En itsekään odota, että tiistaiset höntsät vetäisivät porukkaa 90-luvun malliin, mutta jos päästäisiin edes noihin eilisiin lukemiin niin voisi olla tyytyväinen. Hilataan sitä keskiarvoa sata kerralla ylös eikä alaspäin.

Meillä on hieno ja kiinnostava joukkue, joka ansaitsisi mahdollisimman suuren tuen. On tähtipelaajia (Thorell, Spina,Perrin), todellisia legendoja (Tallinder ja Kallio), omia nousevia nuoria (Lindsten, Eronen, Virta), värikkäitä persoonia (Virtanen&Pikkarainen) ja hyvä kehittyvä maalivahtikaksikko. Joukkue taistelee toisesta sijasta runkosarjassa ja monien puheissa jopa finaalipaikasta. Tällaisessa tilanteessa tuotteen myynti on onnistunut surkeasti. Nyt ei saisi torjua ketään tulemasta hallille. Osa on puhunut yleisömäärien suhteen noidankehästä. Se pitäisi nyt saada katkaistua, ettei perusarkipelit keräisi Kookoo ja Jukurit -otteluiden kaltaisia yleisömääriä. Ne ovat heikkojen esitysten rinnalla mahdollisimman huonoa markkinointia. Lukko-pelikin todistaa, että kyllä TPS edelleen Turussa kiinnostaa.

Ja jos nyt joku tulee kertomaan kuinka on naiivia ajatella, etteikö Palloseurassa osattaisi laskea mikä on järkevää, niin miten tuo sama johtoporras pystyi viiden miljoonan liikevaihdolla tekemään kaksi miljoonaa tappiota?
 
Viimeksi muokattu:

eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Meinaatko eCiuj, että eilen tehtiin tappiota enemmän kuin viime ja edellisviikon arkipeleissä, joissa katsojia oli yli tuhat vähemmän? Ylhäällä oli auki tasan yksi kioski ja ehkä pari järjestysmiestä enemmän normaaliin verrattuna. Kookoo-pelissäkin ylhäällä pyöri pari järjestysmiestä, vaikka katsomo oli kiinni. Muut kustannukset ovat kiinteitä?
Loogisesti ajateltunahan kyllä, kuluja tehtiin eilen enemmän enkä usko että yläkatsomoiden avaamisen tuoma tulo näitä kattoi kuin maksimissaan nollatulokseen. Yläkatsomoiden avaaminen pakottaa myös tietenkin vessojen avaamisen (kai ne olivat eilen auki?) jotka pitää tietenkin jälkeenpäin siivota ym. "piilokuluja". Yhden järjestyksenvalvojan kuluja ei ihan muutamalla myydyllä lipulla kata. KooKoo-pelissä varmaan partion spottasit, joka kiertää ympäriämpäri hallia. Summa summarumina uskallan toivoa, ettei HC TPS Turku Oy pidä yläkatsomoa kiinni vaikka olisikin taloudellisesti kannattavampaa pitää se auki, olenko liian naiivi?

Seuralla oli todella hyvä pöhinä syksyllä, jokaista matsia jaksettiin yrittää jollain tavalla ainutlaatuistaa. Oli teemoja ja lipputarjouksia. Ei näkynyt kovinkaan suuresti yleisömäärissä. Taidettiin vähän ns. masentua ja nyt vain odotellaan kevättä? Näin siis itse näen. Uskallan kyllä väittää, että vaikka yläkatsomo olisi ollut koko kauden auki ei keskiarvo massiivisesti suurempi olisi. Seuran pitäisi ottaa itseään (taas) niskasta kiinni markkinoinnin kanssa ja mennä täysillä runkosarjan loppuun saakka. Pelkkä yläkatsomoiden avaaminen ei missään nimessä riitä.

Ja jos nyt joku tulee kertomaan kuinka on naiivia ajatella, etteikö Palloseurassa osattaisi laskea mikä on järkevää, niin miten tuo sama johtoporras pystyi viiden miljoonan liikevaihdolla tekemään kaksi miljoonaa tappiota?
Viime kausien tappiot ovat ainakin joltain osin loogisesti pääteltävissä. Halliin ollaan investoitu kovalla kädellä, kuten myöskin joukkueeseen. Kolmannen perättäisen 13. sijaan päättyneen kauden jälkeen hankitut nimet kuten Kallio, Spina, Tallinder ja Perrin eivät kovinkaan ilmaiseksi joukkueeseen liittyneet. Tappiota varmaan tästäkin kaudesta tulossa, riippuen tietenkin kuinka pitkälle keväällä mennään. Vastaavasti tuloksesta puuttuu esim. kioski-, baari ja ravintolatuotto. Talousasiat menevät kuitenkin ohi aiheen.
 

Nauha

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näiden palkintojen takana on aina joku kumppani, kuten paikallinen mediatalo, kelloliike, leipomo ja esim. t-paitatykissä puffataan omaa tuotemyyntiä. Oman kaupallisen ymmärrykseni mukaan myös nämä ovat myyntiä. Kaupallinen viesti menee usein tämänkaltaisissa tempauksissa hyvin perille.

Joo, muotoilin huonosti sen, mitä tarkoitin. En tarkoittanut kritisoida yhteistyökumppaneita. Kyllä omaan päähäni on iskostunut, että Kelloliike Saloselta saa Leijona-kelloja, noin esimerkiksi. Kritiikin oli tarkoitus kohdistua siihen, että Lola pyörii palkkalistoilla, omasta mielestäni, aivan nollalisäarvolla. Joitakin vuosia sitten tämä kellopalkinto vain kuulutettiin kuutiolla, ja kyllä sekin meni perille. Tai voisiko Jore, onnistunut ja viihdyttävä hahmo, viedä nämä palkinnot?

Erinomainen esimerkki onnistuneesta yhteistyökumppanuudesta oli myös 2010 tienoilla ollut Heirolin frisbeekisa. Toimi ihan ilman Lolaa.

No, tämä ei nyt ole tarkoitus sinänsä mollata Lolaa, mutta on esimerkki siitä, miten organisaatiosta löytyy varmasti nipistettävää muustakin kuin järkkärikuluista....

Itse en ole vielä oikein osannut päättää mitä mieltä olla tästä yläkatsomo-kysymyksestä. Siksi kysynkin mitä nämä rajoitteet ja psykologiset vaikutukset ovat?

No, tuossa Hopevarjon tekstissä olikin jo näistä, mutta kyllä juuri tuo myyjän epäusko omaan tuotteeseensa ja sen tarttuminen ostajaan on yksi näistä, pätee tuotteeseen kuin tuotteeseen. Myös ajatusketju "yläkatsomo kiinni, ei siellä kukaan muukaan käy, en siis mene minäkään" on aika todennäköinen.

Itse en myöskään kuluttajana ihastu siihen, että minun, yläkatsomossa istujan, rahat tuntuvat olevan jotenkin arvottomampaa kuin alakatsomoon halajavien. Itse en koe saavani alakatsomon kalliimmalla lipunhinnalla mitään lisäarvoa pelin seuraamiseen, siksipä en sinne lippua osta. Joskus jopa kalliimmalla lipulla saa huomattavasti huonomman paikan. Ei kuulosta kovin hyvältä diililtä minusta. Samalla vietiin vapaus valita ja päätettiin minun puolestani, missä pelini katson.

Itselläni on kokemus myös siitä, miten lähdin peliin, jossa ilmaisliput olivat täyttäneet alapäädyt, ja jäljellä oli vain sikakalliita a-katsomon paikkoja. Yläkatsomoa ei avattu, joten ostin seisomapaikan. Niin osti muutama muukin, enkä ihmismeren takaa nähnyt pelistä mitään. Se siitä hyvästä kokemuksesta.

Turkuhalliin investointi on sinänsä hyvä juttu, myynnin kerryttäminen vain vaatii investointeja. Tämä sama vain pätee kyllä myös niihin ruohonjuuritason juttuihin. Negatiivinen kierre lähtee juuri tästä supistamisesta, esim. vähemmän kioskeja -> enemmän jonoja -> tyytymättömyyttä -> kotiinjääviä katsojia. Ei ne hienot ravintolat ketään houkuta, jos kaljan saamiseen menee puoli tuntia. Ja tohdin väittää, että suhteellisesti yläkatsomon avaaminen ja siihen liittyvät kulut ovat tehokkaampi tapa tuoda lisäkatsojia kuin tämä suuri ravintolaremppa, siksi on vähän huono vedota siivouskuluihin.

Ja jos liikevaihto on liki 5 miljoonaa, ja tappio 2 miljoonaa, niin 7 millin hassaaminen johonkin on aika karu luku... Mahtaako tuossa 2015-2016 luvuissa olla edes tätä kautta edeltänyt remppa? Suunnilleen samat luvut löytyvät myös 2014-2015.
 

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos talousasiat menevät ohi aiheen niin voitaneen yhdessä tuumin todeta, että tämän kauden strategia, tai ainakin sen toteutus, yleisön houkuttelemiseksi on ollut heikkoa ja vaatii muutoksia. Meille yleisölle tätä kuitenkin kai tehdään? Ilman meitä ei ole seuraakaan. Onko tuo Jukurit-ottelun yleisömäärä (3464) muuten alhaisin sitten Typhoonin valmistumisen pelissä, jossa TPS:llä on vielä ollut panosta? Tuskin montaa kertaa tuon alle ollaan menty koko historiassa. Mr. Fox voisi vaikka kaivella tilastoja!

Joukkue ansaitsisi enemmän tukea, mutta tällä tyylillä se ei valitettavasti sitä saa. Se voidaan mielestäni jo tässä vaiheessa kautta todeta. Toivottavasti pleijareissa sitten.
 
Suosikkijoukkue
TPS
No, tämä ei nyt ole tarkoitus sinänsä mollata Lolaa, mutta on esimerkki siitä, miten organisaatiosta löytyy varmasti nipistettävää muustakin kuin järkkärikuluista....

Lola tekee itseasiassa jonkin verran muutakin, kuin jakaa kelloja. Mm. emännöi yritystapahtumia, juontaa käsittääkseni katsomoravintolassa jne. Rohkenen väittää, että hän on ihan hyvä ja vetovoimainen tässä hommassa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Juu, hän oli ainakin vastuussa tuon uuden tanssijaporukan kasaamisesta. Joka muuten on mielestäni hoitanut tonttinsa paremmin, kuin Kovalaisen tanssijat. En ole ehkä ihan paras moista arvioimaan kun en kyseisestä lajista mitään ymmärrä, mutta maallikon silmään näyttää jotenkin ammattitaitoisemmalta. En sitten tiedä millainen kustannusvaikutus muutoksella mahtoi olla.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Vähän aikaa sitten tuli heiteltyä tänne kaavaa siitä, mikä on minkäkin asian vaikutus. TPS:n, viikonpäivän ja vastustajan. Jos löytyy virheitä, niin antakaa palautetta.

Keskiarvojen kautta katsottuna pelipäivillä on eroja. Sunnuntai on jätetty pois, koska niiden pelien lukumäärä on muihin verrattuna erittäin pieni, eli yksi kappale. Tällä kaudella keskiviikkona on pelattu yksi peli. Viime kaudella taas peräti 9 kertaa.

Keskiarvoja
14/15 15/16 16/17
4455 4676 4327 Tiistai
5188 4884 6051 Keskiviikko
5075 3870 4138 Torstai
6576 5359 5067 Perjantai
6303 6297 6383 Lauantai

Keskiarvon keskiarvolla huonoin päivä näyttäisi olevan yllätten torstai. Viikonpäivän vaikutusta on kuvattu erotuksella huomoimpaan keskiarvoon.

Ka.ka Erotus
4486 125 Tiistai
5036 1014 Keskiviikko
4361 000 Torstai
5667 1307 Perjantai
6328 1967 Lauantai

Joukkeiden kiinnostavuus taas on seuraavanlaista. Blues, Jukurit ja KooKoo ovat pois, koska nämä joukkueet eivät enää ole joko sarjassa tai eivät ole pelanneet kaikilla kolmella viime kaudella.

14/15 15/16 16/17
5 914 6 555 7 624 HIFK
5 065 6 578 5 737 HPK
5 033 5 557 5 062 Ilves
4 226 4 910 3 873 JYP
3 924 3 941 4 176 KalPa
7 295 6 493 6 565 Kärpät
7 155 6 160 7 205 Lukko
4 001 3 958 4 022 Pelicans
4 420 4 041 4 569 SaiPa
6 179 3 708 4 147 Sport
6 575 6 339 7 511 Tappara
5 965 4 408 5 714 Ässät

Mm. Pelicansin keskiarvoja toki laskee se, ettei joukkue ole ollut yhtenäkään lauantaina tässä viime vuosina Turussa. Alla vielä keskiarvojen keskiarvo ja ko. keskiarvon erotus huonoimpaan keskiarvoon, joka on tässä Pelicansilla.

6 698 2 704 HIFK
5 793 1 799 HPK
5 217 1 223 Ilves
4 336 342 JYP
4 014 20 KalPa
6 784 2 790 Kärpät
6 840 2 846 Lukko
3 994 0 000 Pelicans
4 343 349 SaiPa
4 678 684 Sport
6 808 2 815 Tappara
5 362 1 369 Ässät

Keskiarvojen perusteella yleisöä kiinnostaa Lukko, Tappara, Kärpät, HIFK, HPK, Ässät, Ilves, Sport, SaiPa, JYP, KalPa, Pelicans. Eli maantieteellisellä etäisyydellä näyttää olevan merkitystä sille, tuleeko ekstrakatsojia vai ei. Mikä lienee ihan luonnollista, jos ajattelee ihmisten muuttoliikkeitä tai sijaintia "ajomatkan päässä". HPK on kyllä yllättävän suosittu ollut viime vuodet, jos nämä on oikein laskettu.

Jos tämän perusteella pitäisi jotain sanoa niin, TPS itsessään kiinnostaa noin 3500 - 4000 katsojan verran. Vastustaja vaikuttaa noin 0-3000 ja viikonloppu on jossain 0-1500 ihmisen välillä, kun laimentaa hieman lauantain teemapelien vaikutusta.

Yleisöveikkauksena siis tämän illan JYP otteluun voisi heittää siis tähän nojaten 5500 - 6000 henkeä. Arkena JYPin kiinnostavuus on ollut jopa surkeaa tasoa, alle 4000 kaksi kertaa. Mutta otetaan noista muista tekijöistä vähän optimismia ja uskotaan parasta.

Miten sitten saada yleisömääriä nousuun? No, siihen tämä ei tietenkään vastaa, mutta tuo ehkä jotain näkemystä siihen, mistä pitää ponnistaa ja mitä voi odottaa yleisömääriltä seuraavissa kotiotteluissa nykyisellä menolla. IFK voi hyvinkin olla päälle 7000 peli, kun taas Pelicans peliin 4000 on realismia. Jos lauantai matsiin Tapparaa vastaan 4.3. saadaan runkosarjan voiton kannalta olennainen peli, se voikin sitten olla ns. irtiotto tilastosta ja yleisöä olla hyvinkin lähelle 10 000. Viimeinen, maanantainen Ässät matsi lienee 5000 - 5500 välissä, jos sarjatilanne on siinä kohtaa selvä. Katsotaan kuinka käy.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Alkaa olla alakatsomo jo melko täynnä viikon päästä pelattavaan Tappara matsiin, tällä menolla kauden yleisömäärän ennätys paukahtaa kyseisessä pelissä todennäköisesti rikki.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Näillä näkymin tulee aika suuri yleisömäärä tuohon lauantain Tappara-peliin. Lippuja myyty mukavasti ennakkoon ja TS jakaa 500 lippua kestotilaajille.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
6000 lippua mennyt jo. Lauantaina voitto olisi helvetin hyvä signaali faneille. Tappiolla sitten taas kaunistellaan loppukauden yleisömääriä.
 

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämä lipunmyynnin seuraaminen on juuri sitä positiivisen kierteen luomista, hienoa! Voitto tänään niin ollaankohan lähellä jopa kymppitonnia.
Muutenkin yleisö löytänyt paremmin hallille; nuo alle 4000 katsojan lukematkin ovat olleet poissa, kun parissa arkipelissä ollaan pidetty katsomot auki. Hyvä näin! Toivottavasti viimeiseen Ässät-peliin saisi heti lippuja ylöskin niin yli 6000 olisi realismia siihenkin.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eilen iltapäivällä oli jo 7600 lippua myyty. Tulee varmasti hieno ilta ainakin tunnelman puolesta. Menisikö jopa 10k rikki?
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Tilastot Mr Foxin käsialaa:

Runkosarja:


25.11.1990 TPS - SAI 5- 2 (2-0,2-0,1-2) 11780
06.12.1990 TPS - IFK 2- 1 (1-0,0-1,1-0) 11780
12.01.1991 TPS - JHT 3- 2 (2-0,1-1,0-1) 11200
23.02.1991 TPS - ÄSS 6- 4 (2-1,3-2,1-1) 11900
10.10.1991 TPS - LUK 2- 6 (1-2,0-3,1-1) 10038
17.11.1991 TPS - JOK 7- 1 (2-1,1-0,4-0) 12043
14.12.1991 TPS - LUK 5- 4 (3-0,1-2,1-2) 10197
08.03.1992 TPS - JOK 3- 1 (1-0,0-1,2-0) 11665
04.11.1992 TPS - JOK 3- 5 (1-3,1-0,1-2) 10163
25.02.1993 TPS - JOK 5- 4 (2-2,2-1,1-1) 11820
07.10.1993 TPS - LUK 2- 1 (0-0,0-1,2-0) 10439
23.11.1993 TPS - JOK 5- 3 (2-0,0-3,3-0) 10669
03.03.1994 TPS - JOK 1- 2 (0-0,1-1,0-1) 11201
13.10.1994 TPS - JOK 3- 4 (1-1,1-2,1-0,0-1) JA 10802
17.11.1994 TPS - LUK 5- 1 (3-0,2-0,0-1) 10437
03.12.1994 TPS - TUT 5- 1 (0-0,3-0,2-1) 11820
15.01.1995 TPS - JOK 3- 4 (1-1,0-3,2-0) 10145
25.11.1995 TPS - JOK 3- 5 (1-3,2-1,0-1) 11780
17.02.1996 TPS - IFK 5- 2 (2-1,1-0,2-1) 10095
25.02.1996 TPS - JOK 4- 3 (2-3,1-0,1-0) 11820
16.11.1996 TPS - JOK 6- 2 (2-1,2-0,2-1) 11820
16.02.1997 TPS - JOK 6- 1 (1-0,3-0,2-1) 11420
22.11.1997 TPS - JOK 3- 0 (2-0,0-0,1-0) 11820
08.03.1998 TPS - JOK 2- 4 (2-0,0-1,0-3) 10170
19.11.1999 TPS - JOK 5- 0 (0-0,2-0,3-0) 11481
18.03.2000 TPS - JOK 8- 2 (3-0,3-2,2-0) 11068
03.02.2001 TPS - JOK 2- 2 (1-1,1-0,0-1,0-0) JA 11589
17.02.2001 TPS - TAP 2- 0 (0-0,2-0,0-0) 10579
24.11.2001 TPS - JOK 1- 3 (0-2,1-0,0-1) 10003
25.01.2002 TPS - JOK 4- 1 (1-0,1-1,2-0) 10206
09.02.2002 TPS - IFK 4- 2 (1-1,0-0,3-1) 10023
05.03.2002 TPS - TAP 2- 4 (0-1,2-2,0-1) 10082
24.01.2004 TPS - IFK 5- 1 (0-1,4-0,1-0) 10620
14.02.2004 TPS - JOK 3- 2 (0-1,2-1,0-0,1-0) JA 11012
26.02.2004 TPS - LUK 0- 0 (0-0,0-0,0-0,0-0) JA 10011
05.03.2004 TPS - HPK 0- 1 (0-0,0-0,0-1) 11059
30.12.2004 TPS - BLU 2- 0 (0-0,1-0,1-0) 11820
08.01.2005 TPS - LUK 4- 2 (3-0,0-0,1-2) 10288
03.03.2007 TPS - JOK 2- 4 (0-1,1-2,1-1) 10474
25.10.2012 TPS - ILV 3- 5 (1-1,0-3,2-1) 10555
12.09.2014 TPS - KÄR 2- 5 (1-0,1-2,0-3) 10362

Pudotuspelit:

08.03.1991 TPS - HPK 3- 0 (1-0,1-0,1-0) 10952 SF3
16.03.1991 TPS - KAL 5- 1 (2-0,0-0,3-1) 10625 FI1
19.03.1991 TPS - KAL 4- 3 (1-1,0-2,3-0) 10492 FI3
24.03.1991 TPS - KAL 7- 2 (2-0,3-1,2-1) 11780 FI5
21.03.1993 TPS - ÄSS 6- 3 (1-2,2-1,3-0) 10687 SF3
28.03.1993 TPS - HPK 9- 3 (4-1,3-0,2-2) 10386 FI1
01.04.1993 TPS - HPK 3- 2 (1-0,1-2,1-0) 11820 FI3
03.04.1994 TPS - TAP 6- 3 (1-1,1-2,4-0) 10744 SF3
09.04.1994 TPS - JOK 4- 1 (1-0,1-1,2-0) 11322 FI1
12.04.1994 TPS - JOK 1- 2 (0-0,1-1,0-1) 11820 FI3
23.03.1995 TPS - LUK 3- 4 (0-2,2-0,1-2) 10715 SF2
02.04.1995 TPS - JOK 3- 1 (2-1,0-0,1-0) 11003 FI2
06.04.1995 TPS - JOK 5- 2 (1-2,1-0,3-0) 11820 FI4
23.03.1996 TPS - LUK 4- 2 (0-1,0-0,4-1) 10655 SF3
31.03.1996 TPS - JOK 1- 6 (1-1,0-4,0-1) 10680 FI2
04.04.1996 TPS - JOK 1- 4 (0-0,0-2,1-2) 11820 FI4
13.04.1999 TPS - IFK 3- 1 (0-0,0-1,3-0) 10208 FI1
16.04.1999 TPS - IFK 5- 2 (2-1,1-1,2-0) 11820 FI3
04.04.2000 TPS - IFK 6- 1 (1-0,1-0,4-1) 10054 SF3
14.04.2000 TPS - JOK 2- 3 (1-1,1-1,0-1) 11820 FI3
12.04.2001 TPS - TAP 2- 1 (1-1,1-0,0-0) 11820 FI3
09.04.2004 TPS - KÄR 5- 0 (1-0,1-0,3-0) 11820 FI3
14.03.2009 TPS - JYP 1- 2 (0-0,0-1,1-0,0-1) JA 11039 QF2
19.03.2009 TPS - JYP 2- 1 (1-1,0-0,0-0,1-0) JA 10904 QF4
23.03.2009 TPS - JYP 2- 4 (1-0,0-1,1-3) 11820 QF6
03.04.2010 TPS - LUK 4- 2 (1-1,2-0,1-1) 11820 QF4
19.04.2010 TPS - JYP 6- 1 (2-0,4-1,0-0) 11107 SF6
24.04.2010 TPS - HPK 3- 1 (2-0,1-1,0-0) 11820 FI2
27.04.2010 TPS - HPK 1- 2 (0-1,1-0,0-1) 11820 FI4
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös