Juha Kiilholma

  • 166 523
  • 955

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Eikös Kiilholma ole aina ollut vähän sellaisen kiukuttelijan maineessa. Koska hänhän sitten sai urallaan mieleistään vastuuta käytännössä vasta Kerho kausiensa aikana, jolloin hän pelasi siellä välillä jopa ykkössentterinä, koska ne olivat niitä Kerhon vaikeita vuosia eikä parempaakaan ykkössentteriä ollut

Kyllähän näitä kiukutteluja taisi olla jo hopeakevään aikana ja etenkin jälkeen (lähtihän mies kalppimaankin sen jälkeen kun ei luvattu seuraavaksi kaudeksi kärkiroolia), koska pelaaminen legendaariseksi muodostuneessa nelosketjussa ei vain kelvannut. Kuparinen oli käsittääkseni noihin aikoihin vain innoissaan, ja Forsbacka iloitsi taatusti jo siitä, että sai ylipäätään edes kunnollisen mahdollisuuden yrittää liigassa. Kun katsotaan kolmikon tehoja hopeakaudelta runkosarjan ja playoffien osalta, niin he olivat aivan tasavertaisia pelaajia. Eli sikälikään Kilulla ei ollut mitään varaa kiukutella..

Mielenkiintoista on nähdä, mitä miehelle nyt sitten tapahtuu
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Moni asia voi vielä tälläkin kaudella muuttua. Jos ja kun pleijareihin mennään, voipi mielipiteet Kilustakin vielä muuttua, koska uskon äijän silloin siellä kokoonpanossa olevan ja pelaavan hyvät pleijarit. Se on eri asia, jos on pois vammojen takia, muutoin asiaa voi pohtia vaikka millä skenaarioilla. En usko Kiilholman sopimuksen loppuvan etuajassa, vuoden kuluttua on eri asia, silloin sopimus jo oikeastikin loppuu.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Kyllähän näitä kiukutteluja taisi olla jo hopeakevään aikana ja etenkin jälkeen (lähtihän mies kalppimaankin sen jälkeen kun ei luvattu seuraavaksi kaudeksi kärkiroolia), koska pelaaminen legendaariseksi muodostuneessa nelosketjussa ei vain kelvannut.

Sellanen mielikuva myöskin, ettei ollut hopeakaudella täysin tyytyväinen ajokoiran rooliinsa. Mutta näin vanhoja muistellen, hoiti kuitenkin roolinsa jäällä viimesen päälle. Eli pisti panoksensa ja kroppansa joukkueen eteen, fiiliksistä huolimatta.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Ei kai Kilu ainut pelaaja ole ollut, joka on ollut tyytymätön pieneen rooliinsa. Kilu vain ei ole tehnyt asiasta mitään julkista showta, kuten teki eräs 7-Pasi.
 
Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Ihan turhaan kiukuttelee, jos kesätreenit oli golfia ja kaljaa. Liike ei riitä mihinkään ja ansaittu katsomokomennus. Juhan kannattaisi muistaa, että on jo iällä ja pitäisi treenata tuplamäärä kesällä jos haluaa pelata huipulla vielä.
 
SSL

Jäsen
Kiilholmasta vois sanoa, että varmasti tekee kaikkensa, jotta pystyisi pelaamaan edelleen vielä tulevaisuudessa hyvällä tasolla ja ylipäätään pääsemään kuntoon.
Paikat vaan valitettavasti alkaa olla siinä kunnossa, että kuinkahan käy...
Näkyy se klesana olo vahvasti tällä hetkellä jäällä liikkeessä ja tekemisessä..
Vammojen takia paljon ollut poissa, kun ei vaan ole siinä kunnossa kun pitäs....
 
TosiFani

Kiilholma on hyvä esimerkki "vanhasta" pelaajasta, joka ei hoida kroppaansa niin hyvin kuin pitäisi, tästä syystä on hän on klesana. Monet kokeneet pelaajat ovat kertoneet, että elämäntapojen ja kropasta huolehtimisen määrä kasvaa joka vuosi. Pitäisi syödä ja levätä kunnolla, tehdä kehoa huoltavat harjoitteet kunnolla ja vielä harjoitellakin huolellisesti. Ääriesimerkki on Jagr, ei hän tuon ikäisen pelkillä lahjoilla pelaa.
 
karhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,Man Utd
Ihan turhaan kiukuttelee, jos kesätreenit oli golfia ja kaljaa. Liike ei riitä mihinkään ja ansaittu katsomokomennus. Juhan kannattaisi muistaa, että on jo iällä ja pitäisi treenata tuplamäärä kesällä jos haluaa pelata huipulla vielä.

Onko tämä nyt faktaa vai taas joku palstatotuus, että Kiilholma ei olisi treenannut kesällä?
Ainakin Ässien A- nuorten valmentaja kehui kesällä juuri Kuparisen ja Kiilholman treenaamista ja kertoi kropan olevan paljon urheilullisempi molemmilla.
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Kiilholma on hyvä esimerkki "vanhasta" pelaajasta, joka ei hoida kroppaansa niin hyvin kuin pitäisi, tästä syystä on hän on klesana. Monet kokeneet pelaajat ovat kertoneet, että elämäntapojen ja kropasta huolehtimisen määrä kasvaa joka vuosi. Pitäisi syödä ja levätä kunnolla, tehdä kehoa huoltavat harjoitteet kunnolla ja vielä harjoitellakin huolellisesti. Ääriesimerkki on Jagr, ei hän tuon ikäisen pelkillä lahjoilla pelaa.

Eikö Kiilholma ollut niitä pelaajia jolla oli jossain vaiheessa hallussaan pisin yhtäjaksoinen sarja pelattuja pelejä ilman väliin jääneitä otteluita? Koko sarjassa siis. Puhuttiin ns. "teräsmiehestä". Jännä juttu että tuohon on päästy kropasta huolehtimatta, pelityyli ei kuitenkaan ole ollut mikään varsinainen väistelijä ja ahtaiden kolojen välttelijä kaukalossa. Voisi sanoa että melkoisella tuurilla saavutettu 740 peliä tässä sarjassa. Vai onkohan juttu samaa tasoa sen kanssa, kuinka Ässäaikojen Savinainen on kaikkea muuta kuin kovassa kunnossa oleva urheilija.
 
Savinainen ja Niemi ovat itse avanneet harjoitteluaan mediassa ja vahvistavat kertomukseni.

Kyse on siitä, että vanhemmiten urheilijan pitää huoltaa itseään entistä tarkemmin. Esimerkiksi Latvala ja Uusikartano ovat avanneet tätä mediassa. Kiilholma ei ole koskaan ollut mikään himoharjoittelija, mikä alkaa nyt näkymään kun ikää alkaa tulemaan.
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Savinainen ja Niemi ovat itse avanneet harjoitteluaan mediassa ja vahvistavat kertomukseni.

Kyse on siitä, että vanhemmiten urheilijan pitää huoltaa itseään entistä tarkemmin. Esimerkiksi Latvala ja Uusikartano ovat avanneet tätä mediassa. Kiilholma ei ole koskaan ollut mikään himoharjoittelija, mikä alkaa nyt näkymään kun ikää alkaa tulemaan.

Savinaista käytin esimerkkinä, kuinka hänen "kuntonsa" oli melkoinen legenda. Ainakin Karrin mukaan Sati oli jotain aivan muuta, vaikka lehtien palstoille olikin kiva tehdä juttuja kaverista joka ei suurinpiirtein tiedä mitä aamupala tarkoittaa. Karrin kanssa tämä juttu on käyty ihan livenä.

Kinu on puolestaan tehnyt sellaisen uran, että heitot laiskuudesta ja palstatotuudet grillikesästä ja pelkästä golffaamisesta ovat melkoista värikynää.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kinu on puolestaan tehnyt sellaisen uran, että heitot laiskuudesta ja palstatotuudet grillikesästä ja pelkästä golffaamisesta ovat melkoista värikynää.

Eli ongelmat ovat motivaatiossa: ei omasta mielestä tarpeeksi vastuuta (+ylivoima-aikaa) niin pelit voi vedellä puolivaloilla ja nostaa mukavaa palkkaa?
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Eli ongelmat ovat motivaatiossa: ei omasta mielestä tarpeeksi vastuuta (+ylivoima-aikaa) niin pelit voi vedellä puolivaloilla ja nostaa mukavaa palkkaa?

Ongelmat ovat selässä mihin on joutunut hakemaan kipupiikkiä kauden aikana.
Joskus kannattaisi ajatella asioita siten, että kaikki eivät ole julkisuudessa itkemässä vaivojaan yms. ongelmia. Näitä juttuja lienee kauden mittaan aika paljon eri joukkueissa. Katsomossa ja sohvalla on sitten helppo osoitella sormella ja heitellä solvauksia.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Savinaista käytin esimerkkinä, kuinka hänen "kuntonsa" oli melkoinen legenda. Ainakin Karrin mukaan Sati oli jotain aivan muuta, vaikka lehtien palstoille olikin kiva tehdä juttuja kaverista joka ei suurinpiirtein tiedä mitä aamupala tarkoittaa. Karrin kanssa tämä juttu on käyty ihan livenä.

Kinu on puolestaan tehnyt sellaisen uran, että heitot laiskuudesta ja palstatotuudet grillikesästä ja pelkästä golffaamisesta ovat melkoista värikynää.

Savinainen on luonnonoikku, joka on oppinut elämään urheilijanelämää vasta viime aikoina. Uusikartano sanoi aikanaan hänelle, että rahastaa nopeasti, koska hänen elintavoilla peliura loppuu alle kolmekymppisenä. Enkä oikein usko, että Karrikaan tätä asiaa kiistää.

Kiilholmaa on harjoittelijakavereiden kanssa pidetty peruslaiskana kaverina, joka tekee sen mitä ohjelmassa lukee, mutta ei sen enempää. Sama näkyy kentällä, liian usein Kiilholma varastaa velvollisuuksista omissa ja uskoisin, että tämä on yksi syy katsomossa olemiseen, Grillikesästä ja golffaamisesta en tiedä mitään, käsittääkseni Ahon alaisuudessa Kiilholma on joutunut harjoittelmaan kovaa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ongelmat ovat selässä mihin on joutunut hakemaan kipupiikkiä kauden aikana..

Jos näin on niin kannattaa laittaa tälle kaudelle hokkarit syrjään ja kuntouttaa se selkä kuntoon. Ei Ässille ole mitään hyötyä puolikuntoisesta Kinusta
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ongelmat ovat selässä mihin on joutunut hakemaan kipupiikkiä kauden aikana.
Joskus kannattaisi ajatella asioita siten, että kaikki eivät ole julkisuudessa itkemässä vaivojaan yms. ongelmia. Näitä juttuja lienee kauden mittaan aika paljon eri joukkueissa. Katsomossa ja sohvalla on sitten helppo osoitella sormella ja heitellä solvauksia.

Mistä selkävaivat johtuvat? Näitä vaan alkaa aika usein tulla "vanhemmille" pelaajille, eikä kipupiikki pitkälle auta. Useimmiten huoltavat harjoitteet, keskivartalon lihaksiston vahvistaminen ja tarvittava lepo ja ravinto auttavat näissä tilanteissa. Tietysti, jos kyse on vammasta tai selän luonnollisista ongelmista, tilanne on eri.
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Mistä selkävaivat johtuvat? Näitä vaan alkaa aika usein tulla "vanhemmille" pelaajille, eikä kipupiikki pitkälle auta.

Sitä en tiedä eikä varmaan palstalle sen enempää kuulukaan, kun mitään raporttia ei miehestä ole julkaistu.
Ehdottomasti olen silti sitä mieltä että urheilijan tulee pitää huolta tärkeimmästä työkalustaan, toiset toki pääsee paljon helpommalla kuin toiset, luonnon luomina. Saa nähdä miten Kiilholman kevät hoidetaan, eiköhän siellä paidan sisällä ole ajatuksia herännyt mikäli jotain on tehty väärin.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kipupiikki ei nyt ole mikään syy huonolle pelille ja Kiilholma tietää sen itsekin eikä nosta sitä missään esille. Kiekkoilijoilla on kipuja, särkyjä, kolotuksia ja muita vaivoja, mutta niin kauan kuin hyppäät kaukaloon työt pitäisi tehdä tosissaan ja oikealla asenteella. Harvoin se kiukuttelu, turha huitominen ja pikkupahismainen mussuttaminen on kolotuksia poistanut.
 
Bamb1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ihan turhaan kiukuttelee, jos kesätreenit oli golfia ja kaljaa. Liike ei riitä mihinkään ja ansaittu katsomokomennus. Juhan kannattaisi muistaa, että on jo iällä ja pitäisi treenata tuplamäärä kesällä jos haluaa pelata huipulla vielä.
Kilun kesätreeneistä en muuta osaa sanoa kuin, että olueen tämä mies ei koske, varma tieto. Luulisin Kilun olevan vielä loppukaudesta tärkeässä roolissa, kevään miehiä.
 
TwistedKites

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kiilholma pääsi siis viime viikolla pelaamaan kolmessa ottelussa, saldona oli:
0+0=0 -1/+1 4 laukausta peliaika 25:43

Ainakin Porin Sport-pelissä kovasti näytti siltä, että edelleen ongelmia liikkumisessa ja sitä kautta sijoittumisessa on. Tietenkää asiaa ei helpota, että rinnalla on vielä tehottomampi Jaatinen. Jotain isompaa perusongelmaa täytyy olla sielläkin.
 
TwistedKites

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielestäni kahdessa viimeisessä vierasottelussa oli jo pientä valoa nähtävissä Kinun otteissa. Kärppiä vastaan nelosketju sai jopa peliä painettua vastustajan päätyyn hetkittäin.
 
Salama85

Todennäköisesti kaksi tämän kauden parasta peliä Kiilholmalta ja toivottavasti jatkaa samalla tavalla. TPS pelissä varmasti vastuuta tulee enemmän ja siinä on paikkaa näyttää, että pystyy vastuun myös kantamaan.
 
Padas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hyi olkoon. Ei ollut Kiilholmalla tarkoitus vahingoittaa, mutta huonosti taisi käydä tuon jalkakampin seurauksena. Aika karkea tuomarivirhe oli olla viheltämättä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös