Éric Perrin Turun Palloseurassa

  • 123 885
  • 348
Suosikkijoukkue
TPS
Perrin on ollut tuon polvivamman jälkeen kuin eri mies. Vanhalla se toipuminen kestää huomattavasti pidempään kuin nuorilla.

Näin juuri. Polvivammat ovat vaikeita ja toipumisajat pitkiä. Sen verran eri Perrin on kentällä nähty loukkaantumisen jälkeen, että en yllättyisi, jos toipuminen on vielä hieman kesken. Lienemme tässä asiassa viisaampia kauden päätyttyä.

Niin tai näin: olen varma, että ensi kaudella nähdään taas totutun kova Eki!
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Monesti ongelmana on että mikäli polvivammaa ei kuntouteta todella huolella, saattaa se pilata loppu-uran jos kentille kiirehditään liian nopeasti. Jalkapallon puolelta hyvinä esimerkkeinä toimivat Michael Owen ja Miklu Forssell joiden liikkuvuus menetti tärkeän palan pahan polvivamman jälkeen. Selänne onnistui kuntouttamaan omaa polveaan vuoden päivät, mikä auttoi häntä jatkamaan uraansa pitkään.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Juu ei ole Eki sellaisessa lyönnissä lähellekään mitä oli TPS-nutussa aiemmin esim. tällä kaudella, joten kyllä tuo Bloodin aiheuttama vamma on jälkensä jättänyt Lavalin leijonaan. Uskon, että nelikymppisestä kaiken nähneestä konkarista revitään kaikki mahdolliset kierrokset irti mitä fysion ja puudutuspiikein voidaan tehdä, mutta kuorma on raju ja palautuminen 40-vee kehäketulla tässä tahdissa puolikuntoisena varmasti on mitä on. Mitä yhtään Perrinin luonnetta on oppinut ymmärtämään, niin tilanne varmasti vituttaa ja syvästi, kun ei pysty tuon paremmin joukkuetta nyt auttamaan vaikkei Perrin varsinaisesti ole flopannutkaan. Tuo nähty on vain se mihin Ekin taso riittää tällä hetkellä.

Ylipäätään tässä vaiheessa kautta tuolla pelaa yllättävän moni kaiken maailman puudutuksien ja viritysten varassa ja pelaajan liikehdintä voi olla sen mukaista. Ei ole yllättävää, että aika monella pelimiehellä on kauden jälkeen edessä se pakollinen "vuosihuolto".
 

Pirkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niin tai näin: olen varma, että ensi kaudella nähdään taas totutun kova Eki!

Mutta missä seurassa? Käyttääkö TPS optionsa? Tällä hetkellä hinta ja laatu ei välttämättä kohtaa. Niityllä on parempaa tietoa vamman laadusta / Ekin harjoittelusta, mutta uskooko hän Ekiin yhtä kovin kuin sinä? Vaikeita kysymyksiä etenkin kun kaverin luonne on aivan Super.
 

Saske

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks
Oiskohan näin, että Perrinistä aiottiin luopua ja ottaa McIntyre hänen paikalleen ens kaudeksi. Nyt kun Jokerit löi oletettavasti enemmän hynää pöytään (+ McIntyre pääseee isompii parrasvaloihin) niin varasuunnitelmana on Perrinin optio.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kallion ja Tallinderin jatkot aivan loistava juttu. Perrinin vähän kysymysmerkki. Oli välillä aivan pitelemätön, mutta kun Liigan turhin pelaaja polvitaklasi, ei ole Eki enää ollut vanha hyvä itsensä. Kevätkaudella Perrinillä on ainoastaan kahdeksan tehopistettä sis. Playoffit. Lienee sanomatta selvää, ettei Ekille voida antaa ykkössentterin viittaa ensi kaudelle. Mitä jos polvi ei kestä?
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minäkin näen Ekin jatkon vähän ongelmallisena. Ikää on kuitenkin jo 40 ja liike on varsinkin keväällä ollut aika tahmeaa. Teki pahaa katsoa, kun eilenkin Kärppä-pelaaja takakarvasi tylysti kiekon pois Ekin kuljettaessa kiekkoa keskialueella. Eikä se liike syksylläkään mitenkään häikäissyt.

Perrin on kuitenkin sen verran kovan statuksen jätkä, että sopparissa on varmaan vähän hyvän miehen lisää. Kuitenkaan nykytasollaan Perrinistä ei ole kannattelemaan joukkuetta eikä hän enää ole pelaaja joka tekee hyvästä joukkueesta erinomaisen. Tuossa iässä se suoritustason putoaminen voi tapahtua erittäin nopeastikin. Ensi kaudelle pitää tosiaan löytyy laadukas ykkös/kakkossenteri jakamaan kuormaa - yksistään Perrinin varaan ei voi sentterinelikkoa rakentaa. Mutta riittääkö rahat?
 

Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Pitää muistaa, että Perrin teki 46 ottelussa 10+24=34. 0,73 p/o, joka on sama kuin Kalliolla. Perrin on myös arvostettu kapteeni joukkueesssa. On totta, ettei ole viime peleissä ollut niin terävä kuin toivoisi, mutta turha nyt on taas maalata mustalla taivaanrantaa.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Erkki näyttäköön stanley cup-finaalitkin läpikäyneenä tänään sellaista asennetta kentällä, että pohjoisen näätä ei saa mitään ilmaiseksi ja jokaisesta kiekosta taistellaan kuin huomista ei enää olisi. Perrin tietää yhdessä muiden konkarien kanssa mitä on pelata selkä seinää vasten, joten tällainen tietous ja osaaminen on mittaamattoman arvokasta tässä vaiheessa. Vaikeat on asetelmat, mutta jotenkin vain katseet kääntyvät näihin meidän dinosauruksiin nyt.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kova on luotto Ekiin täksikin kaudeksi. Toivottavasti polvi kestää kuormaa ja muutenkin terveyttä toivoisi miehelle nyt kun pelataan varmasti Ekin viimeistä tai viimeisiä kausia ammattilaistasolla. Parhaimmillaan Perrin nostaa ketjukavereiden tasoa monen monta pykälää ja pystyy samalla itsekin olemaan tehokas. Kuulostaa tosiaan hyvältä tuo kommentti Thorellin peliälystä sen suhteen miten papat haluavat kiekkoa pelattavan.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Onnea Eric, 500 runkosarjamatsia koossa. Harva ulkomaalaispelaaja pääsee nykyisin edes puoleen tuosta määrästä....
 

KSOMV

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepsi ja LA:n kuninkaat
En tiedä onko noissa CHL-peleissä jokin erilainen käytäntö kapteeniston suhteen (esim. vain kaksi varakapteenia), mutta en itse nähnyt Perrinillä A-kirjainta rinnassa, kun taas Virtasella ja Tallinderilla oli. Eli onko Perrin tiputettu kapteenistosta liigassakin ja Jonne ottanut sen paikan, vai koskeeko vain CHL-pelejä? En tiedä.

Minä en ainakaan tiennyt vaikka sen A:n näinkin.

Eikös kapteenisto tässä esitelty? Esittelyssä TPS:n kapteenisto kaudella 2016-2017 - TPS

Lainaukset eri ketjuista.

Tässä nyt tätä asiaa vielä aloin ihmettelemään, ja katsoin ruudusta ottelutallenteilta, eikä Ekillä mielestäni todella A:ta rinnuksissa ole ollut tällä kaudella lukuun ottamatta sitä Kärppä-peliä (en tarkistanut oliko siinä, mutta palstalaisethan täällä on kertonut, että oli.) Oma mielipiteeni on, että ehdottomasti pitäisi Ekin kapteenistoon kuulua. En ymmärrä yhtään miksi se A olisi poistettu. Kyllähän Perrin kuitenkin 500 liigaottelun kokemuksella tuo satavarmasti tuohon porukkaan johtajuutta muiden pappojen ohella.

On se hieno mies, isot onnittelut milestonesta.
 

Drucer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura, Boston Bruins
Olen suurimmaksi osaksi Auran Aaltojen hienojen otteluselostuksien varassa seuraamassa TPSn otteita täältä Etelä-Helsingistä käsin. Perriniä haastateltiin Auran Aaltojen toimesta, häneltä kysyttiin juuri tuosta 500 rajapyykistä ja hän kertoi todella upeasti, miten Suomesta on tullut hänelle toinen koti. Upea kaveri!
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Kesällä 2015 "tapeltiin" toisessa ketjussa Eric Perrinin palkasta. Itse en uskonut koskaan mihinkään 300.000EUR hintalappuun.

Lisäksi olet missannut pointtini Perrinin sopimuksesta nyt ainakin 3 kertaa, joten antaa olla. Se palkka ei edelleenkään ole riippuvainen edellisvuosien ansioista, koska Perrin vaihtoi seuraa. Nyt en jaksa enää jauhaa paskaa tästä Perrinistä. Eiköhän se myöhemmin selviä mikä se palkka loppujen lopuksi oli.
Tänään tuli ainakin joitain verotietoja julki.

01.11.2016 - IL: Juhamatti Aaltosella hurjat tulot - SM-liigan palkkakuninkaan ansiot romahtivat
"Viime vuoden SM-liigan palkkakuninkaan Eric Perrinin tulot ovat puolestaan laskussa. Viime kaudeksi JYPistä TPS:aan siirtyneellä kanadalaisella oli ansiotuloja viime vuonna 102 161 euroa. Vuonna 2014 ansiotulot olivat vielä 310 542 euroa."

Vaikka näihin Eric Perrinin vuoden 2015 ansiotuloihin heittäisi kuinka päälle maksimirahastoinnit (50% palkasta TAI max.100.000EUR), niin ei Ekin pahvi millään voi olla minkään 300.000EUR arvoinen.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kesällä 2015 "tapeltiin" toisessa ketjussa Eric Perrinin palkasta. Itse en uskonut koskaan mihinkään 300.000EUR hintalappuun.

Hintalappu on silti liian iso tämän kauden esityksiin nähden. En siis lähtisi tuulettelemaan, vaikka pelaisi "vain" 100-200K lapulla.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kesällä 2015 "tapeltiin" toisessa ketjussa Eric Perrinin palkasta. Itse en uskonut koskaan mihinkään 300.000EUR hintalappuun.
Muistan osallistuneeni aika aktiivisesti tuohon keskusteluun. Nyt nostan käteni pystyyn ja myönnän olleeni Perrinin palkka-arvioissani hakoteillä. Paljon halvempi on Perrin kuin kuvittelin. Ilmeisesti ikä on kuitenkin rajannut palkkaa alemmas kuin uskoinkaan. Mr.Foxille lähetän rehdin tunnustuksen siitä, että oikeassa olit arvioidessasi Perrinin palkaa.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Leijona is back in business. Todella toivon, että Erkki saa taidoillaan edes jotain tolkkua tuohon ylivoimaan, vaikka alkuun voi olla liikkeensä kanssa kentällä ihmeissään. Todella tärkeää, että yksi johtaja on kaukalossa lisää Tepsillä.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Kyllä on Eki vaisu. Jos tällä yleisellä sentteröinnillä mennään jatkoon niin ihme on. On varmaan jo aika luopua Ekistä.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Paska mikä paska, mutta niin on ollut myös Tomi Kallio nämä pudotuspelit.

Molemmista aika jättää ensi kaudella. Luotetaan omiin junioreihin vaan.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Jos en laskenut ihan persiilleen (tilanne 19.9. TPS-Pelicans 3-2), niin Perrin tarvitsee vielä 18 pinnaa ohittaakseen Otakar Janeckyn ja noustakseen eniten liigassa pisteitä tehneeksi ulkolaispelaajaksi. Hyvin on pappa avannut kauden - ainakin pisteiden osalta.

Edit: Ja näköjään Erkki teki sopivasti maalin postauksen aikana, joten päivitetty luvut.
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No perkules, hieno nosto. Jos Eki siis pelaa viime kausien normaalin n. reilun 30 pisteen kauden, niin pitäisi helposti ottaa kärkipaikka haltuun.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
No perkules, hieno nosto. Jos Eki siis pelaa viime kausien normaalin n. reilun 30 pisteen kauden, niin pitäisi helposti ottaa kärkipaikka haltuun.
Kiitos. Ilman loukkaantumisia Janeckyn ennätyksen luulisi olevan helppoa kauraa.

Vieläkin on kevyenlainen harmitus nähdä Eki muussa kuin JYP-paidassa, mutta hienoa että on edes TPS:ssa mahdollisuus jättää liigahistoriaan komea luistimenjälki. Toivottavasti se saa ansaitsemansa arvostuksen siellä Turussakin. Vaarallista ennustella, mutta voi olla ettei Perrinin ennätystä - jos se on tullakseen - tulla kovin pian rikkomaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös