HPK:n juniorit

  • 660 088
  • 1 890

Ralph

Jäsen
Ukko-Pekka Luukkonen on pelannut junnujen sarjassa kaikista maalivahdeista eniten, mutta on torjunnoissa vasta kymmenentenä. Kertoo jotain vähäisistä laukausmääristä HPK:n maalia kohti. Mutta jotain kertoo myös Luukkosesta se, että eniten pelannut mokke on päästänyt 17. eniten maaleja. Pelattuja pelejä 11 ja omiin mennyt 14.

HPK:n tehokkain on ollut 18-vuotias laituri Jere Innala, joka paukutti viime kaudella jo 35 pistettä 40 otteluun A-junnuissa. Tyypillinen HPK-hyökkääjä eli pienikokoinen, mutta potentiaalisen oloinen. Tehnyt 11 ottelussa tehot 5+4. Toiseksi tehokkain on isokokoinen ja monipuolinen Harri Kainulainen, joka teki viime kaudella Liiga-debytiin ja sai nyt Liiga-sopparin. Kainulaisella on tehot 4+5 11 otteluun. Kolmatena 17-vuotias Erkka Seppälä, joka saattaa ensi vuonna saada NHL-varauksen. Pienikokoinen, kuten HPK-junnut yleensä. Seppälä on tehnyt 11 ottelussa tehot 2+7.

Tommi Harainen aloitti hyvin, mutta ollut sitten tehotonta. Pelejä yhdeksän ja tehoja 3+2. Jaakko Kuusistolla on viisi peliä vasta takana ja tehot 2+2. Tehokkain pakki eli Jimi "Jukan poika" Jalonen on tehnyt myös tehot 2+2, mutta 11 otteluun. Slovakian mies Filip Krivosik on saanut vasta tehot 1+1 raavittua kymmeneen peliin.

HPK on sarjassa kuudetenta. Tehdyissä maaleissa vasta sijalla 12, mutta vähiten päästettyjä, yllättäen.
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
HPK hävisi tänään KooKoolle lukemin 4-5.

Kerhon maalilla pelasi Roope Tolvanen, joka torjui 13 laukausta ennen kuin vaihdettiin viidennen maalin jälkeen pois.

KooKoon maalivahti torjui 34 kertaa, joten jokainen osannee päätellä miksi tänään tuli turpaan.

Ilmeisesti kakkosveskana on ollut lainaveska Turusta: Eliteprospects.com - Fredrik Grønstrand

Onko jollakin parempaa tietoa tästä? Luukkonen sitten kaiketi jatkaa edustuksen mukana, ellei ole jotain vammaa tullut.
 

Ralph

Jäsen
Onko jollakin parempaa tietoa tästä? Luukkonen sitten kaiketi jatkaa edustuksen mukana, ellei ole jotain vammaa tullut.
Ehkä Luukkonen pelaa huomenna Liigaa ja nollaa Tepsin?

EDIT: Jääkiekkoliiton mukaan Tepsin norjalaisvahti aloitti maalissa ja Roope Tolvanen tuli sisään viidennen maalin jälkeen.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Onko jollakin parempaa tietoa tästä? Luukkonen sitten kaiketi jatkaa edustuksen mukana, ellei ole jotain vammaa tullut.
Luukkonen oli tänään ainakin edustuksen aamujäillä. Ja en muista onko tuohon jotain rajoituksia, että jos eilen oli edustuksen kokoonpanossa ja tänään olisi pelannut A:n mukana niin saisiko huomenna olla taas Liigassa.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Luukkonen oli tänään ainakin edustuksen aamujäillä. Ja en muista onko tuohon jotain rajoituksia, että jos eilen oli edustuksen kokoonpanossa ja tänään olisi pelannut A:n mukana niin saisiko huomenna olla taas Liigassa.
4.6. Pelaajasiirrot seurayhteisön junioreista Seurayhteisön juniorit on siirrettävä kausittain ennen sarjakauden alkua edustusseuraan seurayhteisösiirrolla, kun he eivät enää voi ikänsä puolesta edustaa junioriseuraa. Edustusjoukkue voi käyttää otteluissaan kaikkia seurayhteisön edustuskelpoisia junioreita. Seurayhteisösopimus on oltava olemassa edustusseuran ja junioriseuran välillä.
5.1. Seurayhteisö Seurayhteisön muodostaa edustus- ja junioriseura joiden toiminta on eriytetty. Seurayhteisössä voi olla rinnakkaisjoukkueet eri ikäluokissa tai aikuisissa, sekä naisten ja tyttöjen sarjoissa. Tällöin junioriseuran pelaajat voivat edustaa seurayhteisössä myös aikuisten joukkuetta vaikka edustusoikeus on junioriseurassa. Seurayhteisön tunnusmerkki on pelaaminen samalla tai samansuuntaisella nimellä josta selviää yhteys yhteisöön.

Eli saa pelata vaikka aamulla A-junnuissa ja illalla Liigaa ja myöhäisottelussa B:ssä, jos iän puolesta onnistuu.
 

Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Ikävänkantaja, Jerry100, Hereworth
Kyllä kirpaisi rankasti UPL:n sairastuminen junnuja. 9 maalia meni sisään tänään , kun 13 aikaisemmassa pelissä meni "vain" 20.
Täytyy toivoa pikaista paranemista UPL:lle.
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Kyllä kirpaisi rankasti UPL:n sairastuminen junnuja. 9 maalia meni sisään tänään , kun 13 aikaisemmassa pelissä meni "vain" 20.
Täytyy toivoa pikaista paranemista UPL:lle.

Pitäisi nyt pikaisesti saada maalivahti edustukselle, että Grønstrand pääsee A-nuorten maalia vartioimaan.

Roope Tolvanen pelannut nyt kaksi peliä:

KooKoota vastaan 18 laukauksesta 5 sisään, tänään 27 laukausta ja 9 sisään.

En toki ole maaleja nähnyt, mutta tuskin siellä kaikkia on päästy tekemään takatolpilta tyhjiin.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Pitäisi nyt pikaisesti saada maalivahti edustukselle, että Grønstrand pääsee A-nuorten maalia vartioimaan.

Roope Tolvanen pelannut nyt kaksi peliä:

KooKoota vastaan 18 laukauksesta 5 sisään, tänään 27 laukausta ja 9 sisään.
Kuten Ralph jo mainitsi, tuossa KooKoo-ottelussa pelasi SJL:n mukaan Grönstrand. Ehkä niillä jonkinlainen veskariongelma siellä on
Koodi:
		PO	PM	Tor	 To%
LUUKKONEN	12	15	197	92.92
TOLVANEN 	 2	 8	 23	74.19
GRØNSTRAND	 1	 5	 13	72.22
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Ehkä Luukkonen pelaa huomenna Liigaa ja nollaa Tepsin?

EDIT: Jääkiekkoliiton mukaan Tepsin norjalaisvahti aloitti maalissa ja Roope Tolvanen tuli sisään viidennen maalin jälkeen.

Kuten Ralph jo mainitsi, tuossa KooKoo-ottelussa pelasi SJL:n mukaan Grönstrand. Ehkä niillä jonkinlainen veskariongelma siellä on

Tuo on syystä taikka toisesta vaihtunut jälkeenpäin.

Alunperin luki, että Tolvanen olisi aloittanut ja vaihdettu viidennen jälkeen pois.
 

Ralph

Jäsen
HPK:lla on pari miestä noussut lähemmäksi pistepörssin kärkeä, Erkka Seppälä ja Jere Innala. Seppälä on liigan tehokkain alaikäinen pelaaja, kun on koko pörssin kuudentena. Koossa 15 otteluun tehot 4+12. Seppälä voi olla aika mielenkiintoinen lupaus ja NHL-varaus ensi kesänä on mahdollinen.

Vielä on Seppälällä aikaa pari vuotta pelata junnuissa, mutta joko ensi kaudelle saisi Liiga-sopparin? Veikkaan Innalan ainakin saavan, joka toki on syntynyt vuonna 1998. Seppälä siis vuonna 1999.
 

Ralph

Jäsen
Onkohan Kristian Vesalainen seuraava Kerhokasvatti NHL:ssä? Tällä hetkellä siellä ei ole kuin Eric Fehr vakiroolissa ja Juuse Saros satunnaisesti. Vesalainen ja Ukko-Pekka Luukkonen lienee seuraavat.
 

Ralph

Jäsen
Tuon Miika Franssilan takia vilkaisin Kerhon kauden 2012-13 A-junnujoukkuetta, joka voitti Suomen mestaruuden. Kauden aikana 33 kenttäpelaajaa pelasi junnuissa ja näistä 20:llä on Liiga-kokemusta nyt hallussa. Kuulostaa aika isolta määrältä, että kokonainen kokoonpano saadaan yhden kauden yhdestä junnujoukkueesta. Kolmesta maalivahdista yksi on pelannut Liigassa ja toinen istunut Liigassa penkillä.

Teemu Rautiainen - Otto Paajanen - Borna Rendulic
Santeri Vuoti - Robert Leino - Ville Järveläinen
Eetu-Ville Arkiomaa - Joona Monto - Miika Heikkilä
Mikko Lahtela - Teemu Karjalainen - Julius Valtonen

Petteri Nikkilä - Miika Franssila
Joni Tuulola - Juuso Vainio
Sameli Ventelä - Markus Haapanen
Teemu Kaislehto

Juuse Saros
Niilo Koskinen

Tuollaisen jengin niistä nyt saisi ja Ville-Veikko Eerola jäi pakeista yli, koska ei pelaa enää missään.
 
Suosikkijoukkue
Kerho ja Philly
Kerhon A-nuoret pelasivat kolmeen päivään kolme peliä Lappeenrannassa KooKoota, Salzburgia ja Pelicansia vastaan. Näistä kolme voittoa maalisuhteen ollessa 19-3. Esimerkiksi Harri Kainulainen merkkautti näissä otteluissa tehot 4+4 ja joukkue nousi aivan kärjen tuntumaan. Kainulainen itse nousi sekä piste- että maalipörssin kärkeen.

Jos edustuksella kulkee, niin kyllä on loistavaa tekemistä myös A-junnuilta.
 
Viimeksi muokattu:

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Tuli tänään nähtyä tuo HPK - Pelicans tänään ja ai että kun pelasi Kerho hyvää peliä. Pelicans ei päässyt paikoille yhtään ja Kerho rakensi peliä todella hienosti ja pelitapa näytti olevan junnuilla hyvin hallussa. Olisikohan Tiilikaisesta tulossa seuraava kova koutsi?
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuli tänään nähtyä tuo HPK - Pelicans tänään ja ai että kun pelasi Kerho hyvää peliä. Pelicans ei päässyt paikoille yhtään ja Kerho rakensi peliä todella hienosti ja pelitapa näytti olevan junnuilla hyvin hallussa. Olisikohan Tiilikaisesta tulossa seuraava kova koutsi?
Kiva kuulla, että peli on ollut toimivaa myös "tuloksen takana".

En tiedä millaista peliä A pelaa mutta käsittääkseni Kerhossa pyritään siihen, että juniorijoukkueilla ja edustuksella olisi yhtenäinen pelitapa. Tai näin muistan jossain vaiheessa lukeneeni. Sinällään todella hyvä asia sillä tämähän suoraan helpottaa junnujen siirtymistä edustuksen riveihin asti, kun pelitapa on ainakin joiltain osin hallussa.

Pari kautta sittenhän A voitti hopeaa eikä taida montaa kautta olla mestaruudestakaan, joten on kyllä hyvää työtä siellä tehty jo pidempään.
 

Ralph

Jäsen
Harri Kainulainen on kyllä mielenkiintoinen kaveri. Isokokoinen ja monipuolinen rightin sentteri. Ja hakkaa pisteitä kuin hullu. Ensi kaudella jo vakioäijä paikkaamaan loukkaantumisia ja seuraavalla vakituinen Liigapelaaja?
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kainulainen tarvitsisi jo ehdottomasti laatuminuutteja Mestiksessä miesten peleissä.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Kainulainen tarvitsisi jo ehdottomasti laatuminuutteja Mestiksessä miesten peleissä.

On tuo siellä käynyt. Neljän pelin jälkeen -5 tehosaldo, joten ei poika Mestikseen vielä riitä. On vielä paljon tekemistä. Täyttää kohta 21 vuotta jo ja A-junnujen sarja muutenkin heikentynyt paljon, kun paremmat oman ikäiset ja nuoremmat pelaa muualla ja pari heikompaa jengiä tullut sarjaan. Ihan mielenkiintoinen lupaus silti, kun pituutta ja rightin mailakin on. Ihmettelin hiukan kun sai sopimuksen, mutta ilmeisesti eteenpäin on mennyt ja näkevät että paukkuja on enemmänkin. Pitemmät pelaajat kehittyvät muutenkin hiukan hitaammin.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Noita isoja rightin senttereitä ei ihan liikaa ole pyörimässä vapaana ja jos junnuista semmoinen löytyy niin ilman muuta on sellainen kortti mikä kannattaa katsoa.

Tästäkö HPKlle uusi "TommiSantala"?
 

Ralph

Jäsen
Noita isoja rightin senttereitä ei ihan liikaa ole pyörimässä vapaana ja jos junnuista semmoinen löytyy niin ilman muuta on sellainen kortti mikä kannattaa katsoa.
Ja niitä on kenties toinenkin eli Filip Krivosik. Kolme vuotta nuorempi, joten myöhäisempi kortti. Toki kausi on ollut pisteiden valossa vaisu, mutta toivottavasti saa jatkosopimuksen. Olisi hienoa kehittää omissa junnuissa slovakialaistähti Liigaan.
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
HPK A pelasi tänään vieraissa Bluesia vastaan. Ensimmäisen erän jälkeen olivat 0-3 tappiolla mutta nousivat lopulta voittoon 7-5. Tulos tarkoitti myös sitä, että HPK siirtyi sarjakärkeen tasapistein Kärppien kanssa. Voitto oli myös seitsemäs peräkkäinen ja samalla peräti 15 peräkkäinen ottelu, josta on tullut pisteitä.

Myös B-junnut pelasivat isomaalisen pelin, kun Jokerit kaatui kotona jatkoajalla 6-5. Joukkue on sarjassaan seitsemäntenä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös