Kovimmat siirrot 2016–2017

  • 170 554
  • 600
Suosikkijoukkue
Kerho ja Philly
Nyt voisi jo sanoa, että Kousa todellakin oli kovimpia siirtoja. Seitsemään otteluun 2+4 ja tehotilasto +5.

Kerhon 2-6 ryöpytyksessä oli kyllä niin pihalla ja keräsi siinä -3, että vahvisti kyllä omaa mielikuvaani siitä virhealttiista pakista. Näemmä muut kuusi peliä on sujunut sitten vähän eri tahtiin kun kahdeksan maalia plussan puolella niistä.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans

HPK ottelu oli tosiaan ns. rimanalitus Kousalta mutta muuten älyttömän kovaa suorittamista yli 30 minuutin peliajalla.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt voisi jo sanoa, että Kousa todellakin oli kovimpia siirtoja. Seitsemään otteluun 2+4 ja tehotilasto +5. Sen lisäksi kokonaisvaltainen pelaaminen on ollut jopa odotettua parempaa. Pelicansin puolustuksen kiekollinen liideri ja mitään uran alaliukua ei ole näkyvissä. Toki peliaikaakin tulee tällä hetkellä lähes rajattomasti, mutta mikäs se tuolla tasolla pelatessa.
Joku toinen voisi sanoa, että 7 peliä (6 hyvää ja yksi rimanalitus) on "hieman" lyhyt otanta absoluuttisiin päätelmiin ja voitaisiin odotella ja katsella vaikka nuo jäljellä olevat parikymmentä peliä. Eikä mitään pois Kousalta, hyvä jos kulkee, ehdottomasti on kovimpia pakkihakuja, jos pitää tuon tason. Mutta 7 pelin otanta...

Noin muuten jos miettii, niin tässä kohdassa kautta alkaa jo näkemään, kuinka kovia hakuja nuo on oikeasti olleet. Useampi "kova haku" on jo ehditty todeta ei-niin-koviksi (Tlusty) jne. Sekin voitaneen todeta jo tässä kohtaa kautta, että kauden kovin maalivahtihaku oli Kärppien Rynnäs. Irvingit ja kumppanit on hyviä haastajia, mutta Rynnäs mahdollisesti Liigan kovimpana veskarina on hakuna omaa luokkaansa. Melkoisen hasekin-saa joku kaivaa siirtomarkkinoilta, että tuosta kovimmasta maalivahtihausta tarvitsee edes väitellä. Pakkihakujakin on ollut aika hyvin onnistuneita Heshkan (Kärpät) ja Porshelandin (HPK) johdolla useita. Lisäksi on muita hyviä hakuja, joihin voinee laskea Kousaa, Kemiläistä jne.

Hyökkääjiä en jaksa edes listata sen tarkemmin, mutta otan yhteen nimeen kiinni kuitenkin. Teemu Nurmi: Nurmen kotiutus lienee ainoa siirto, jonka vaikutus tuntuu kahdessa Liiga-seurassa. (Seuraavaa ei kannata ottaa liian pilkulleen, mutta kyllä siinä varmaan jotain on takana.) Lukon YV Nurmen kera oli edelliset pari kautta Liigan kärkeä, mutta eipä ole enää ilman Nurmea Lukon YV ollut samalla tasolla. Tapparan YV Nurmen kera on Liigan kärkeä. Joku voisi puhua sattumasta tai muiden neljän YV-pelaajan tekemisen laadusta, mutta ei se nähdäkseni kaikkea selitä. Nurmikin on itsessään aika hyvä pelaaja roolissaan. Täsmähakuna runkosarja-Laineen korvaajaksi Nurmi oli Tapparalta onnistunut, pisteitä tulee ja yv-toimii. Lukon konttauksessa tuskin Nurmikaan olisi käänteentekevä pelaaja ollut, mutta ehkä tuo menetys oli kuitenkin raumalaisten ennakoimaa suurempi. Ei Nurmi absoluuttisilta pelitaidoiltaan kovin haku ole Liigassa, ei ehkä edes vaikutuksiltaan joukkueeseen, kun tuolla on kuitenkin Hodgmania, JMA:ta ja kumppaneita naarattu. Mutta Nurmi on ainoa, jonka taakseen jättämä Liigan suurseura konttaa oikein huolella... *hymiö*
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Mutta Nurmi on ainoa, jonka taakseen jättämä Liigan suurseura konttaa oikein huolella... *hymiö*
Ei pidä paikkaansa. Juho Keränen lähti Kärpistä HPK:hon, Kärpät konttaa ja HPK on sarjan kärkipäässä. Tähän sitten lisää hymiöitä.

Nurmi nyt tiedettiin kohtalaisen varmaksi suorittajaksi, juurikin sellainen 15-20 maalia ja 35-40 tehopistettä on aika odotusarvoinen lukema tälle kaverille, ja siihen taitaa ollakin menossa. Laineen korvaaja tosiaan runkosarjan osalta, pudotuspeleissä ei ehkä ihan samanlaiseen lentoon tule pääsemään, mutta kyllä Tapparalla löytyy kovia kevään pelaajia muitakin.
 
Ralph

Jäsen
Ei pidä paikkaansa. Juho Keränen lähti Kärpistä HPK:hon, Kärpät konttaa ja HPK on sarjan kärkipäässä. Tähän sitten lisää hymiöitä.
Ja taisi sekä Lukosta että Kärpistä muitakin pelaajia lähteä. Esimerkiksi Olli Sipiläinen jätti Lukon ja Lukko konttaa, joten kai se Sipiläisenkin arvo Lukolle oli huipussaan.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ja taisi sekä Lukosta että Kärpistä muitakin pelaajia lähteä. Esimerkiksi Olli Sipiläinen jätti Lukon ja Lukko konttaa, joten kai se Sipiläisenkin arvo Lukolle oli huipussaan.
Joo, totta. Jos nyt siis liigan sisäisiä siirtoja mietitään, Simon Suoranta ja Sami Rajaniemi lähtivät myös Kärpistä muihin liigajengeihin, kuten myös Arto Laatikainen. Arvokkaita joukkueen kulmapalasia kaikki, ylivoimaisia MVP-pelaajia.

P.S. Tämä on ehkä omaa tulkintaani, mutta jännää että pelaajista kuten Jussi Rynnäs, Shaun Heshka ja Mathias Porseland käytetään termiä "haku". Mielestäni haku on sellainen että scoutataan jostain joku vähän tuntemattomampi pelaaja, joka tekee sitten kovaa tulosta. Näistä pelaajista kuitenkin jokainen on osoittanut tasonsa liigassa jo aiemmin, joten mistään varsinaisesta yllättävästä "hausta" ei voida puhua. Tapparalta löytyy lähivuosilta esim. puolustajia kuten Nick Bailen tai Nick Plastino, nämä ovat mielestäni esimerkkejä pelaajista joista voidaan käyttää nimitystä haku.
 
Apheu

Jäsen
Nykyisellä tahdillahan Nurmi olisi lyömässä piste-ennätyksensä uusiksi. 38 pistettä on aiempi ennätys, ja nyt olisi 43 pinnan vauhdissa. Ensimmäistä kertaa siis 40p menossa rikki, mutta saa nähdä, kuinka käy. Nurmi on kyllä oikein roolitettuna erinomainen pelaaja. 5-5 -pelissä vähän vähemmän vastuuta, mutta iso rooli ylivoimassa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Joku toinen voisi sanoa, että 7 peliä (6 hyvää ja yksi rimanalitus) on "hieman" lyhyt otanta absoluuttisiin päätelmiin ja voitaisiin odotella ja katsella vaikka nuo jäljellä olevat parikymmentä peliä. Eikä mitään pois Kousalta, hyvä jos kulkee, ehdottomasti on kovimpia pakkihakuja, jos pitää tuon tason. Mutta 7 pelin otanta...

Noin muuten jos miettii, niin tässä kohdassa kautta alkaa jo näkemään, kuinka kovia hakuja nuo on oikeasti olleet. Useampi "kova haku" on jo ehditty todeta ei-niin-koviksi (Tlusty) jne. Sekin voitaneen todeta jo tässä kohtaa kautta, että kauden kovin maalivahtihaku oli Kärppien Rynnäs. Irvingit ja kumppanit on hyviä haastajia, mutta Rynnäs mahdollisesti Liigan kovimpana veskarina on hakuna omaa luokkaansa. Melkoisen hasekin-saa joku kaivaa siirtomarkkinoilta, että tuosta kovimmasta maalivahtihausta tarvitsee edes väitellä. Pakkihakujakin on ollut aika hyvin onnistuneita Heshkan (Kärpät) ja Porshelandin (HPK) johdolla useita. Lisäksi on muita hyviä hakuja, joihin voinee laskea Kousaa, Kemiläistä jne.

Hyökkääjiä en jaksa edes listata sen tarkemmin, mutta otan yhteen nimeen kiinni kuitenkin. Teemu Nurmi: Nurmen kotiutus lienee ainoa siirto, jonka vaikutus tuntuu kahdessa Liiga-seurassa. (Seuraavaa ei kannata ottaa liian pilkulleen, mutta kyllä siinä varmaan jotain on takana.) Lukon YV Nurmen kera oli edelliset pari kautta Liigan kärkeä, mutta eipä ole enää ilman Nurmea Lukon YV ollut samalla tasolla. Tapparan YV Nurmen kera on Liigan kärkeä. Joku voisi puhua sattumasta tai muiden neljän YV-pelaajan tekemisen laadusta, mutta ei se nähdäkseni kaikkea selitä. Nurmikin on itsessään aika hyvä pelaaja roolissaan. Täsmähakuna runkosarja-Laineen korvaajaksi Nurmi oli Tapparalta onnistunut, pisteitä tulee ja yv-toimii. Lukon konttauksessa tuskin Nurmikaan olisi käänteentekevä pelaaja ollut, mutta ehkä tuo menetys oli kuitenkin raumalaisten ennakoimaa suurempi. Ei Nurmi absoluuttisilta pelitaidoiltaan kovin haku ole Liigassa, ei ehkä edes vaikutuksiltaan joukkueeseen, kun tuolla on kuitenkin Hodgmania, JMA:ta ja kumppaneita naarattu. Mutta Nurmi on ainoa, jonka taakseen jättämä Liigan suurseura konttaa oikein huolella... *hymiö*
Itselläni on vähän saman tyyppisiä ajatuksia kuin @Roger Moore lla tuossa edellä, että kovinta siirtoa mietittäessä ei ihan suoraan leikitä ajatuksella; kuka on paras pelaaja. Hinta / laatu suhde on tässä asiassa merkittävässä roolissa. Tulin itse tämä ajatus mielessä kirjoittamaan tänne, että Ässien Jere Seppälä voisi olla yksi kovimmista siirroista. Palkkaahan tuo ei saa varmaan kuin vähän leipää ja on tehnyt ihan kivat tehot 40 ottelussa 6+10=16 +10. Sen verran on Seppälä kuitenkin jäänyt tehoissa kärjestä jälkeen, että ei hän ihan taida kovimpiin siirtoihin kuulua, vaikka hän paljon muutakin hyvää tekee kuin tehopisteitä. Hyvä puolustaja.

Kun kävin tsekkaamassa pakkien pistepörssiä, niin huomasin, että eihän sitä kovimmaksi siirroksi pakkien osalta ole kuin yksi vaihtoehto ja se on Jukurien Miika Koivisto. Ei ole varmaan kallis mies ja tehnyt 38 ottelussa huikeat 3+23=26 +4. Lisäksi on paljon pelanneista pelaajista eniten pelannut. Porseland nyt on lähinnä ainoa, joka voi uhata Koiviston asemaa kovimmissa siirroissa, mutta kun hän on kallis mies, niin ei tästä nykyisestä juurikaan saa tiputtaa tasoaan.
 
Ralph

Jäsen
Porseland nyt on lähinnä ainoa, joka voi uhata Koiviston asemaa kovimmissa siirroissa, mutta kun hän on kallis mies, niin ei tästä nykyisestä juurikaan saa tiputtaa tasoaan.
Kuinka kallis mies Porseland sitten on?
 
BLEGI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bleg, DRW, Man United ja Tommi Huhtala
Vedän vähän kotiinpäin oman kaupungin pojan puolesta, mutta kaikki seikat mukaan ottaen mun mielestä Antti Suomela on kovin siirto/haku. Pistepörssin top-5, maalipörssin kolmantena ja aloituksissa 10. parhaan joukossa. Suomelalla on vasta toinen kausi menossa Liigassa ja JYP sai hänestä pikkurahalla pelillisen ykkössentterin.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Kuinka kallis mies Porseland sitten on?
Anteeksi, en tiedä. Korjataan sitten sanojani sen verran, että Porseland on jo kovissa liemissä keitetty kokenut ammattilainen. Häneltä jo odotusarvoisesti on lupa odottaa hyvää tekemistå liigassa. Ehkä hän onkin halvempi kuin Miika Koivisto? Tai kenties hän maksaa jotain kerholle, että saa siellä pelata? Mistä näitä tietää.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Vedän vähän kotiinpäin oman kaupungin pojan puolesta, mutta kaikki seikat mukaan ottaen mun mielestä Antti Suomela on kovin siirto/haku. Pistepörssin top-5, maalipörssin kolmantena ja aloituksissa 10. parhaan joukossa. Suomelalla on vasta toinen kausi menossa Liigassa ja JYP sai hänestä pikkurahalla pelillisen ykkössentterin.
Suomela on ollut kyllä erinomainen hankinta JYPiltä, tuli tuolla voimasuhde-ketjussa itsekin mainittua miehestä kun puhuttiin JYPin joukkueen kasaamisesta ja pelaajabudjetista. Juuri tällaiset Suomelan kaltaiset hankinnat mahdollistaa sen että JYP saa vuodesta toiseen pelillisesti hyvän joukkueen kasaan. Tällä kaudella 40 peliä ja niissä tehot 18+13=31, eli todella hyvä ja varmasti hinta/laatu -suhteeltaan edullinen JYPille.
 
Toivo Suursoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
P.S. Tämä on ehkä omaa tulkintaani, mutta jännää että pelaajista kuten Jussi Rynnäs, Shaun Heshka ja Mathias Porseland käytetään termiä "haku". Mielestäni haku on sellainen että scoutataan jostain joku vähän tuntemattomampi pelaaja, joka tekee sitten kovaa tulosta. Näistä pelaajista kuitenkin jokainen on osoittanut tasonsa liigassa jo aiemmin, joten mistään varsinaisesta yllättävästä "hausta" ei voida puhua. Tapparalta löytyy lähivuosilta esim. puolustajia kuten Nick Bailen tai Nick Plastino, nämä ovat mielestäni esimerkkejä pelaajista joista voidaan käyttää nimitystä haku.

Näin se minunkin mielestäni on! TPS:ltä listaan voisi lisätä Erik Thorellin ja Jasper Lindstenin.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nosiis. Jos nyt vähän yritän avata omia ajatuksia tuon aiemman heiton taustalla. Itsehän pidän tätä koko ketjua turhana. Tai ei, en turhana, koska keskustelu on useinkin mielenkiintoista. Mutta kysymys siitä, mikä on kovin siirto, on nähdäkseni mahdoton vastata. Ihmiset lähestyvät tuota kysymystä täysin eri kulmista ja jos kiinnittävät huomiota samoihin asioihin, niin ainakin painottavat niitä eri tavoin. Joku arvostaa korkeammalle hyviä "hakuja" (Thorell, Suomela, Seppälä, Koivisto jne.), joillekin kelpaa "varmojen pelaajien" siirrotkin (Heshka, Rynnäs, Nurmi, Porseland jne.). Joillekin kovinta ikinä on "omien poikien" kotiuttaminen (Kapanen, Hytönen, Louhivaara, Keränen jne.), jotka tullessaan lisäävät uskottavuutta ja kehittävät seuran imagoa. Sitten on toki vielä se pelaajien absoluuttinen taitotaso (JMA, Olausson ehjänä ollessaan jne.). Joku voi vielä painottaa sitä lähtöseuraakin. Onko kovempi juttu hakea kärki roolin pakki Liigan ulkopuolelta (Heshka) vai kilpailijan riveistä (Kemiläinen)? Noista muodostuu melko mielenkiintoinen kokonaisuus, kun kirjoittajat painottavat eri rooleja omien mieltymystensä mukaan ja heittävät vielä värilasit silmille, niin konsensuksen muodostaminen on vähintäänkin haastavaa ellei täysin mahdotonta.

Kun tuo Nurmi nyt tuli esiinnostettua, niin käydään tuota "tarinaa" vähän tarkemmin läpi. Kyllä, tiedän että Liigan sisällä tapahtuu pelaajaliikennettä. "Pikkuseurojen" kärkipelaajat seuraavat rahaa "rahaseuroihin"(Ruohomaa ehkä esimerkkinä tällä kaudella?). Noista "rahaseuroista" sitten siirrytään isomman roolin perässä pikkuseuroihin hakemaan seuraavaa askelta (Suoranta ja kumppanit). Tuo Nurmi on kuitenkin esimerkkinä mielestäni ihan ok, koska äkkiseltään ajatellen tuo edustaa siirtona hieman harvinaisuutta Liigassa. "Varma" 35-40p kaveri siirtyi kilpailijaan, jossa rooli suurinpiirtein sama ja palkkakaan tuskin nousi. (En tiedä palkasta, mutta Tappara on Lukkoa pienemmällä pelaajabudjetilla operoiva seura, joten oletetaan näin.) Tarinaan syvyyttä luo tuo joukkueiden historia viime vuosilta. PO-sarja neljänä keväänä putkeen, joten voisi sanoa Nurmen kirjaimellisesti hypänneen kilpailijan riveihin. Sitäkin jäin miettimään, että kuinka usein näitä "varmoja" suorittajia siirtyy suurinpiirtein samaan rooliin Liigan sisällä? Perrin muutama vuosi sitten Tepsiin, mutta tässä oli JYP:n puolella jotain säätöä? Kemiläinen JYP:stä Tapparaan, mutta JYP vissiin odotti Kemiläisen jäävän Jyväskylään pelaamaan pähkinöillä suhteessa tasoonsa (tai näin olen antanut itseni ymmärtää palstan keskusteluista. Karhunen Tapparaan tavallaan, mutta -15 keväällä Karhunen ei kuitenkaan ollut päätyyn asti se Kärppien luotettu ykkösveskari. Yleensä nämä kärkiroolin (top6 hyökkääjät, top4 pakit) pelaajat ovat suuremmista seuroista suunnanneet ulkomaille.

Tätä kautta juuri esim. Suomelan ja Nurmen siirtojen arvottaminen keskenään on mahdotonta. Nurmi oli näemmä loistavasti onnistunut täsmävahvistus (Tappara sai hakemansa top6-laiturin, kun samalla viime kausien kilpakumppani Lukko sen menetti.). Suomela oli halvan, nuoren kehittyvän pelaajan kiinnitys/haku (JYP sai mitä haki, ehkä enemmänkin). Toisaalta, onko Irvingin kaappaus KooKoolta kovempi kuin Rynnäs Kärppiin, koska seurojen resurssit? (Mielestäni ei, mutta tuokin näkemys on vallan hyvin perusteltavissa.)

PS. Ja ei, rakkaat @Ralph ja @Roger Moore, en pidä Nurmen lähtöä syynä Lukon konttaukseen, en edes osittain vakavissani. Mutta ihan vakavasti ottaen olen sitä mieltä, että Nurmen siirtyminen kuitenkin näkyy Lukon pelissä raumalaisten ehkä olettamaa enemmän. Kyseessä kuitenkin "kakkosketjun laituri" ja ylivoimalla omassa roolissaan liigan kärkeä. Nurmi on yllättävän hyvä pelaajaksi, joka näyttää niin järjettömän kankealta tuolla jäällä...
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
En voisi olla yhtään enempää samaa mieltä Nurmesta kuin @rinne tuossa ylempänä kirjoittelee. Oli Lukossa monta vuotta todella tärkeä roolipelaaja (Liigan parhaimpia). Varma yli 30 pisteen mies ja pelasi mukisematta 4. ketjun laidassa tai välillä kakkosen keskellä. Nyt alkaa näkymään todella millainen se Nurmen merkitys Lukossa oli.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Näin se minunkin mielestäni on! TPS:ltä listaan voisi lisätä Erik Thorellin ja Jasper Lindstenin.
Thorell varsinkin on erinomainen löytö, Ruotsin toiseksi korkeimmalta sarjatasolta saatu hyvä maalintekijä Tepsiin. Pisteitä teki Allsvenskanissakin, mutta parin viime kauden ajalta syöttöpisteitä taisi olla enemmistö. Nyt on tehnyt maaleja lähes tuplasti enemmän mitä syöttöjä, tehot siis 19+10.

Lindsten myös hyvä nuori pelaaja, toki vähän enemmän niin sanotusti turkulaisten "tutkassa" kun taitaa olla TPS:n junnuissa pelannut jo aiemmin? Hyvin breikannut kuitenkin, ei siinä.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tämä on ehkä omaa tulkintaani, mutta jännää että pelaajista kuten Jussi Rynnäs, Shaun Heshka ja Mathias Porseland käytetään termiä "haku". Mielestäni haku on sellainen että scoutataan jostain joku vähän tuntemattomampi pelaaja, joka tekee sitten kovaa tulosta. Näistä pelaajista kuitenkin jokainen on osoittanut tasonsa liigassa jo aiemmin, joten mistään varsinaisesta yllättävästä "hausta" ei voida puhua.

Olen juuri samaa mieltä. Liigan sisälläkin voidaan tehdä hyviä hakuja, esim. HPK:n Kärpistä hankkima Sakari Manninen oli sellainen, samoin Ässiin siirtynyt Suoranta. Kuitenkin pidän itse hyvinä hakuina etenkin muista sarjoista tuotuja nimettömämpiä pelaajia, jotka onnistuvat yli yleisten odotusten. Olisi kiva nähdä tällaisia Oulussakin, mutta näillä scouttaustuloksilla on parempi keskittyä ison rahan miehiin, jotka ovat jo antaneet näyttöjä Liigassa tai ainakin Ruotsissa. Budjettikin sanelee toki osansa, mutta sitä voidaan paikata antamalla vastuuta omille junnuille.
 
tunsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS&NHL, #11, #9, #96, #55, #24, #8, #44, #20, #86
Lindsten myös hyvä nuori pelaaja, toki vähän enemmän niin sanotusti turkulaisten "tutkassa" kun taitaa olla TPS:n junnuissa pelannut jo aiemmin? Hyvin breikannut kuitenkin, ei siinä.
Juu oma kasvatti kyseessä, joka ei saanu aikanaan pelipaikkaa ja meni Tutoon.
On kyllä yks kovimmista yllättäjistä tällä kaudella Liigassa.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Joku toinen voisi sanoa, että 7 peliä (6 hyvää ja yksi rimanalitus) on "hieman" lyhyt otanta absoluuttisiin päätelmiin ja voitaisiin odotella ja katsella vaikka nuo jäljellä olevat parikymmentä peliä. Eikä mitään pois Kousalta, hyvä jos kulkee, ehdottomasti on kovimpia pakkihakuja, jos pitää tuon tason. Mutta 7 pelin otanta...

Toki näinkin voi sanoa. Jos nyt lähdetään ihan tätä asiaa analysoimaan, niin kovimmat siirrot -ketju pitäisi avata vasta kauden jälkeen, jolloin olemme todella nähneet, miten pelaajat suoriuituivat. Silloinkin pitäisi olla kaikille pelaajille käytössä samat, mahdollisimman tasapuoliset kriteerit.

Mutta 7 peliä on jo 7 peliä. Siinä on jo jonkinmoinen otanta, varsinkin kun ottaa huomioon, että yleensä tähän ketjuun kirjoitetaan suoraan hankintojen tekemisen jälkeen. Enkä nyt kovin paljon painottaisi yhtä HPK-matsin miinussaldoa. Tuossa pelissä oli koko joukkue hukassa ja jokainen tietää, ettei Kousan vahvuudet ole oman pään pelissä.

Toki pelit katsotaan loppuun ja sitten nähdään, mikä oli kenenkin todellinen arvo joukkueelle. Minä uskaltaisin näiden seitsemän pelin perusteella sanoa, että Kousa on Pelicansilta erinomainen hankinta ja tulee olemaan tärkeä osa joukkuetta loppukaudestakin. Ihan tämän ketjun kamaa.
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Antti Suomela on ollut kyllä käsittämättömän hyvä haku Holtarilta ja JYP:ltä, etenkin kun vertaa tämän kauden suorituksia siihen mitä odotettiin ja siihen että mies tuskin kovin isolla liksalla (vielä) pelaa.

Toisena tämmöisenä loistavana hakuna tulee mieleen nimenomaan Thorell. Joskus se vaan natsaa.
 
Nuo "Blues-jämät" ovat muutenkin kautta linjan olleet loistohankintoja useammallekin liigaseuralle. Suomelan lisäksi voisi mainita Iikka Kangasniemin ja Jere Seppälän. Ja kokeneemmista pelaajista Sailio ja Ville Korhonen ovat niin ikään olleet käsittääkseni hyviä hankintoja seuroilleen.
 
Miju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kauden tässä vaiheessa voinen todeta, että ehdottomasti kovin siirto kaudella 2016-17, oli Jukureiden siirto Mestiksestä Liigaan.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Tehopisteissä mitattuna Antti Suomelan siirtyminen JYP paitaan on kovin siirto tähän mennessä. Seuraavana taitaa olla Thorrell TPSään.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mua syytetitiin viime keväänä kateudesta, kun kehtasin kritisoida Lauri Tukosen hankkimista kolmen vuoden sopimuksella. En lällättele kuitenkaan enempää, sillä onhan siinä kuitenkin yhdelle miehelle ollut koettelomuksia.
 
Calé

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tehopisteissä mitattuna Antti Suomelan siirtyminen JYP paitaan on kovin siirto tähän mennessä. Seuraavana taitaa olla Thorrell TPSään.
Pelkkiä tehopisteitä tuijottamalla taitaa kärki muodostua seuraavanlaisesti, ex-seura suluissa:

1. Antti Suomela JYP (Blues) 21+21=42
2. Teemu Nurmi Tappara (Lukko) 18+22=40
3. Erik Thorell TPS (Karlskoga/Allsvenskan) 21+18=39
4. Juhamatti Aaltonen HIFK (Jokerit/KHL) 19+20=39
5. Matias Myttynen KalPa (VIK Västerås/Allsvenskan) 14+25=39
6. Iikka Kangasniemi Pelicans (Blues) 10+29=39
7. Juha-Pekka Hytönen JYP (Lausanne HC/NLA) 16+22=38
8. Zach Budish Jukurit (Cincinnati Cyclones/Milwaukee Admirals/ECHL/AHL)14+23=37
9. Miika Koivisto Jukurit (Lukko) 4+33=37
10. Henrik Koivisto Jukurit (Sport) 15+21=36

Saattaa olla että joku unohtui.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös