Jortsu oli kyllä oikein vanhan koulukunnan leijona ja herra talossa parhaimmillaan valmrnnushommissa, joka tiesi kyllä koko ajan mitä haluaa ja vaatimustaso tosiaan sen mukainen. Jortsun koirankoppi tuli tosi monelle kovallakin pelimiehelle tutuksi, jos otteet ei Hannu-setää miellyttäneet. Ihan sama oliko ulkkari, Junnu, divarin tähti, perusjyrä yms. Joku Henrik Maunulakin ei millään tahtonut istua Joren pelisabluunaan, vaikka oli hyvin lupaava pakki aikanaan. Sama koski Tuke Pulliaistakin aikanaan siinä missä Ramstedtkin sai varmaan tarpeekseen yhden kauden ajoilta Midaksen isällisistä valmennusopeista.
Vaikka Jortsun valmennusta ei tämän päivän keskustelevassa ja yksilövetoisessa ajattelutavassa hyvällä katsota, niin kyllä Hannun puolustukseksi pitää sanoa, että joukkueurheilun syvin olemus tuli esille Joren touhuissa. Jursin perintöä vaalinut vaatimuksellisuus, asioiden ehdottomuus, lajitekninen/taktinen ymmärrys sekä toteutus, joukkueen eteen tehty työmäärä/yhteen hiileen puhaltaminen sekä pelaajista irti saaminen fyysisellä kuin psyykkiselläkib tasolla. Lopuksi myös rohkeus olla oma itsensä ja olla eri mieltä asioista silläkin uhalla, että tulipaloja sammutellaan perästä.