Pitäisikö Lukon tehdä muutoksia organisaatioonsa?

  • 19 474
  • 98

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
En tiedä oliko se puhtaasti vain Laihon vai koko silloisen hallituksen mielipide, mutta asiaa kysyessäni muutama vuosi sitten sanottiin, että Lukko ei halua antaa kenellekään niin suurta vastuuta kuin UTJ:llä on.

Noh, RD:n aikana päävalmentajalle annettiin iso vastuu, jonka mies sitten kantoikin ihan kohtuullisesti. Silloin ei UTJ:llä olisi tehnytkään mitään.

Mutta nyt kun RD on Mikkelissä ja organisaation isoin viskaali vaihtuu tullen vieläpä ulkopuolelta, voidaan hyvinkin nähdä muutoksia toimintatavoissa. Yleensä nämä puheenjohtajat tuppaavat hieman muokkaamaan yrityksiä näköisikseen ja kyllä tässä voi käydä samoin, vaikka Lukko on ollut se sama Lukko jo pidempään.

Kyllä mulla uskoa löytyy, että seuran halutaan saavan panostuksiin rinnastettavia saavutuksia urheilullisella puolella.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ihan mielenkiintoinen tämä Lukko Oy:n hallituksen uusittu kokoonpano. Puheenjohtaja Salmi on vaikutusvaltainen persoona Raumalla ja miehellä on vahvat verkostot. Hän on tiettävästi ollut hyvin lähellä Lukon sisäpiiriä jo aiemminkin, mutta ei silti mikään hyväveli-verkoston jees-mies ja selänpesijä, jollaisena Laihoa jotkut pitivät. Toki suuri Lukko-sydän on myös Lapalla.

Odotan rohkeita aloitteita ja näkyviä uudistuksia Salmen esikunnalta. UTJ:n palkkaaminen pitäisi olla lähivuosien strategiassa ehdottomasti. Katsellaan mitä tuleman pitää.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Ehdotan Heikkilää UTJ:ksi. Hän tulisi kokonaan Lukon organisaation ulkopuolelta Ja omaa runsaasti kokemusta eri kiekkokulttuureista ja pärjännee Lukon hallitusta ja muita esim. Alzheimeria ja vastaavia potevia vastaan. Esim kauden jälkeen siirto ja vaikka Selin valmentajaksi. Itse en kannata Vanhataloa tehtävään, mitään muuta positiivista ei tapahtuisi kuin Vanhatalon palkan nousu.

Mä kannatan Jaska_a nimimerkin ehdotusta ehdottomasti. Jos ei UTJksi ole Holtaria saatavilla, niin Heikkilä on kyllä oikeasti hyvä vaihtoehto.
 

mize

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyl maar sen mahdollisen tulevan UTJ:n tulis olla henkilö, jolla on vahva näkemys nykyjääkiekon vaatimuksista ja erittäin hyvä pelaajatuntemus. Kake Heikkilä ei minustani tuollainen tyyppi ole sen enempää, kuin vanhatalokaan.
 

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyl maar sen mahdollisen tulevan UTJ:n tulis olla henkilö, jolla on vahva näkemys nykyjääkiekon vaatimuksista ja erittäin hyvä pelaajatuntemus. Kake Heikkilä ei minustani tuollainen tyyppi ole sen enempää, kuin vanhatalokaan.

Miksi Heikkilä ei ole?
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Laihoa ei ulostettu, vaan lähti itse. Kantoi sikäli vastuuta, että seisoi Vuoren takana loppuun asti ja lähti samalla kun päätös Vuoren potkuista oli tehty.

Minulla ei ole sisäpiiritietoa, mutta ihmettelen hieman sitä, että kun hallituksen puheenjohtaja päättää jättää tehtävänsä, löytyy korvaaja senhetkisen hallituksen ulkopuolelta. En tiedä Ari Salmen siteistä Lukkoon, mutta luulisi uuden puheenjohtajan löytyneen lähempää tilanteessa, jossa hallituksen puheenjohtaja vaihtuu valmentajavaihdoksen takia. Minusta tämä haiskahtaa siltä, että Laihon asema puheenjohtajana on kyseenalaistettu ja korvaaja kartutettu jo kauan ennen kuin Vuori sai väistyä päävalmentajan paikalta.
 

hokkikokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No ei tämä mun korvaan kuulostaa sen ihmeellisemmältä kuin korvaaja oli sovittu jo muutenkin esim tämän kauden jälkeen. Homma vain aikaistui kauden tapahtumien takia.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Naaratkaa nyt tuo Holtari jollain konstilla=raha UTJ:ksi. Se mies on Midas.
Hakee taas jonkun Miklikin pois kuleksimasta ja tämä kiittää painamalla 4 maalia kahteen peliin.

Ja Kakella vois mennä myös pari seuraavaa kautta. Työnäyte riittää.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Päivän paperisessa L-S:ssa juttua mahdollisesta UTJ:sta tai Urheilujohtajasta, joka on nyt sitten Rajalan mukaan pohdinnassa, että palkataanko vai ei. Luulisi että juttu tulee jossain välissä Kiekko-Areenaankin. Jutussa mainitaan mm. että koskaan virallista UTJ:aa Lukolla ei ole ollut, vaan Jari Laiho hoiteli niitä hommia oto-pohjalta kevääseen 2008 asti ja nimet olivat Jukka Rautakorven kanssa papereissa 2010, mutta silloin Rautakorpi lähtikin "yllätten" liiton hommiin.
 
Kunhan tuleva UTJ ei ole Hannu Vanhatalo niin kaikki on eteenpäin. Itseasiassa parasta Lukon kannalta olisi kun Vanhatalo ei olisi enää missään tekemisissä seuran kanssa, mutta tämä lienee turha toivo.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kertokaa mikä vika siinä Vanhatalossa sitten oikein on?
Jaa-a, mitään varmaa en tiedä tai osaa sanoa, mutta Vanhatalo taitaa olla vain Mokan klaanin myötäilijä/juoksupoika. Mitään urheilullista startegiaa Vanhatalo tuskin pystyisi tai saisi itse tehdä tai toteuttaa. Skouttina/pelaajakoordinaattorina varmaan voisi jatkaa, vaikka urheilutoimenjohtajaksi tai urheilujohtajaksi joku muu palkattaisiinkin.
 
Mieluummin kysyisin niin, että mitä sellaista osaamista Hannulla on, jotta hän pystyisi homman ammattimaisesti hoitamaan?

Jep. Kaikki Hannun omat pelaajalöydötkin taitavat olla miehen kotikulmilta Porista mm. Huhtanen, Caldwell, Uusikartano, Rinne ja Lähteenmäki. Näistäkin ainoastaan viimeistä voidaan pitää jollain tavalla onnistuneena hakuna.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Mistä tiedätte kuka on Vanhatalon löytö ja kuka ei? Pelaaja hankinnathan tehdään yhteistyössä päävalmentaja, pelaajakoordinaattorin, toimitusjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan kesken. Kaikki päättää, mutta kukaan ei päätä yksin eli ketään ei voida osoittaa sormella.

Yksittäisiä ihmisiä erottamalla ei saavuteta mitään. Ensin pitää miettiä millaisella organisaatiorakenteella lähdetään asiaa viemään eteen päin. Sen jälkeen palkata tekijät niille paikoille. Eiköhän vuosien saatossa ole tullut selväksi, ettei kyse ole työntekijöistä vaan siitä että tuollainen organisaatio ei toimi.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niin eihän pelkkä UTJ:n palkkaus mitään muuta. Tulevan UTJ:n pitää myös saada valta ja vastuu tehdä päätökset.
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Niin eihän pelkkä UTJ:n palkkaus mitään muuta. Tulevan UTJ:n pitää myös saada valta ja vastuu tehdä päätökset.
Juurikin näin. Tehtävää tärkeämpää on se kuka sitä hoitaa ja millä mandaatilla.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Tonton voisi hommata pelaaja-agentiksi. Siis ihan pelaavaksi agentiksi. Pesisi ainakin Lukosta Niskalan ja Ahosen 6-0.

Vitsit vitsinä, mutta pitäisi oikeasti jotain tehdä. Porkka tuntee jenkkilän ja lätkäpiirit. Voisi olla hyvä haku.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Vitsit vitsinä, mutta pitäisi oikeasti jotain tehdä. Porkka tuntee jenkkilän ja lätkäpiirit. Voisi olla hyvä haku.

Avasin topikin aiheelle. Voidaan kummastella siellä, kunnes ilmoitetaan, "näin me on aina tehty, eikä muutoksiin ole tarvetta".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös