Chicago Blackhawks 2016–2017

  • 234 853
  • 960

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Ilmeisesti Hudler on sitten signannut samaan divisioonaan kiusaamaan eli Dallas Starsiin. Isot pamput eikä joukkue ole käsittääkseni tätä vielä tiedottanut, mutta pelaajan agentti on näin väittänyt. Oletettavasti sekin juna sitten meni.

Erittäin mielenkiintoinen kausi on nyt tulossa. Vahvasti näyttää siltä, että nuoret tulevat saamaan isoja näytönpaikkoja ja täytyy toivoa, että ainakin pari heistä ottaa isoja harppauksia eteenpäin urallaan. Hauskaa tätä on seurata, vaikka tämä sotiikin sitä all in-ajatusmaailmaa vastaan, jota parina vuonna on harrastettu. Toki muutama ylihintainen sopimus on Bowmanin tähän pakottanut, joten ei niitä mahdollisia jo tasonsa todistaneita kärkiketjun hyökkääjiä oltaisi edes saatu signattua.

Blackhawks ei tule lähtemään ennakkosuosikkina tulevaan kauteen, mutta pidän edelleen joukkuetta coren ansiosta pudotuspelijoukkueena. Kun vapailla markkinoilla ei selkeästi tulokseen pystyviä pelaajia ole tarjolla, voimme ihan realistisesti odottaa retool-vuotta. Toivottavasti se onnistuu ja siitä jää käteen vuoden kokeneempia nuoria pelaajia, jotka myös saavat kokea hieman pudotuspelitunnelmaa. Ainahan voi tapahtua vaikka mitä, en halua pessimistiksi ryhtyä, mutta paperiltahan näitä offseason-voimasuhteita luetaan.

Toivottavasti emme pääse kesken kauden lukemaan mitään #nolanpatrickwatch-urpoilua, vaan joukkue näyttää jälleen venymiskykyä. Toivotaan toki, että joku vielä naarataan markkinoilta tuomaan leveyttä.

EDIT: Löytyipä tuohon bonus-asiaan nopeasti vastaus, ai että oli tyhmä kysymys. Poistin alkuperäisen viestin.
 
Viimeksi muokattu:

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Tällä hetkellä Stanin kesän toimet hyökkäyksen parantamisen suhteen ovat epäonnistumisen puolella. Hyökkäystä vahvistettiin Totoolla ja Mashinterille tehtiin jatko, huh. Toki on vielä treidin mahdollisuus.
 
Tällä hetkellä Stanin kesän toimet hyökkäyksen parantamisen suhteen ovat epäonnistumisen puolella. Hyökkäystä vahvistettiin Totoolla ja Mashinterille tehtiin jatko, huh. Toki on vielä treidin mahdollisuus.

Plus Rasmussenin ja Panikin jatkosopimukset, Schmaltzin tulokassoppari sekä muutama farmisoppari hyökkäykseen. Kieltämättä tilanne on joka vuosi aika haastava, mutta vielähän tuohon joku hankinta mahtuisi katon alle.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Plus Rasmussenin ja Panikin jatkosopimukset, Schmaltzin tulokassoppari sekä muutama farmisoppari hyökkäykseen. Kieltämättä tilanne on joka vuosi aika haastava, mutta vielähän tuohon joku hankinta mahtuisi katon alle.

Fiksumpaa olisi varmaan ajatella tuo niin, että poistuneiden (Shaw, Ladd, Teräväinen) kokoonpanopelaajien tilalle ovat tulleet Tootoo sekä toki Schmaltz. Toisaalta, puolustukseen on tullut kaksi uutta nimeä viime kauden päättäneen kuusikon tilalle, ja uskon Kempnyn sekä Campbellin ottanevan suht isot roolit heti kauden avauksessa.

Kirjoitin aikaisemmin päivällä tyhmän viestin liittyen bonuksiin, johon löysin vastauksen. Osa saattoi huomata, toivon ettei moni ehtinyt. Joka tapauksessa, katossa on tilaa about se pari miljoonaa riippuen ketkä nyt nousevat kokoonpanoon. Muualla spekuloitiin, josko Bowman tarkoituksella jättäisi nyt pari miljoonaa kattoon tilaa, jotta tulevan kauden bonukset olisi mahdollista kuitata jo tulevalla kaudella ja sitä kautta vuoden päästä olisi enemmän tilaa tehdä Panarinille se jatkosopimus. Nyt bonuksia tulevat kerryttämään ainakin Campbell sekä Panarin, todennäköisesti myös Schmaltz. Pienempiä bonuksia löytyy mm. Pokalta sekä Hinostrozalta. Jos jokainen pääsee bonuksiinsa, tulee summa olemaan ilmeisesti jopa nelosella alkava, mutta aika epätodennäköistä se on.

Tietysti kaksi miljoonaa on hyvä jättää pelivaraa vaikka trade deadlinelle, jos sopiva kala on mahdollista saada. Mutta en ihmettelisi, jos tällä tavalla tilaa tehtäisiin jo Panarinin uutta sopimusta varten, tämän kauden mahdollisen menestyksen kustannuksella.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Jiri Hudler oli varmasti paras jäljellä olevista vaihtoehdoista hyökkäystä vahvistamaan, mutta ei yksi Hudler kesää tee. Jotenkin masokistisesti tykkään siitä, että kauteen lähdetään tilanteessa, jossa viiksivallun on annettava nuorille vastuuta. Se miten nämä nuoret onnistuvat, vaikuttavat merkittävästi siihen onko Blackhawks ensi kaudella contender vai pretender. Tietenkin sillä olettamuksella, että Toews sekä Hossa palaavat totutun tehokkaina jäälle ja Kanen ketju jatkaa siitä mihin viime kaudella jäi. Ja että Crawford ottaa koppeja kuten viime kausina on totuttu, ja puolustus hoitaa tonttinsa odotusarvojen mukaisesti. Puhumattakaan loukkaantumisista jne. jne.

Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan ja saattaa olla, että Blackhawksin käyrä alkaa tasaisesti laskemaan. Huipulla on vaikea pysyä vuodesta toiseen ja palkkakatto hoitaa oman osuutensa asiasta. Mitään katastrofaalista pudotusta tuskin kuitenkaan tullaan tällä rungolla näkemään. Ikävä tosiasia on kuitenkin se, että siinä missä monet muut nyt rakentavat ja vahvistavat joukkueitaan, Blackhawksin kohtalona on vuodesta toiseen heikentää omaa ryhmäänsä.
 
Viimeksi muokattu:

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Duncan Keith ei osallistu World Cupiin, ei halua ottaa riskiä viime kaudella leikatun polven kanssa. Edelleen jonkinlaista jumppaa taitaa sitä kuntouttaakseen harrastaa ja hyvä niin.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Kris Versteeg palaakin rapakon toiselle puolelle Sveitsistä vakuutusongelmien vuoksi. Mainitsen asiasta tässä ketjussa manatakseni.

Älä tee sitä Stan.
 

mutina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chicago Blackhawks, Fife Flyers
Kris Versteeg palaakin rapakon toiselle puolelle Sveitsistä vakuutusongelmien vuoksi. Mainitsen asiasta tässä ketjussa manatakseni.

Älä tee sitä Stan.
Shh! Nyt älä jinxaa!
 

mutina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chicago Blackhawks, Fife Flyers
Kaner kantaa A:ta World Cupissa, kuten Toewskin.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Syyskuun 23. päivä alkaa Blackhawksin training camp ja kokoonpano julkaistiin äsken. Kokoonpano sisältää kaikki World Cupissa pelaavat pelaajat, joten lista ei ole täydellinen ja saattaa vielä täyttyä try-out -pelaajilla.

Linkki vie Blackhawksin sivuille ja uutisesta löytyy linkki PDF-tiedostoon, jossa on kokoonpano listattuna.

http://blackhawks.nhl.com/club/m_news.htm?id=892353
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Panarin taituroi 1+1 Tsekkiä vastaan World Cupin harjoitusottelussa ollen raporttien mukaan samalla kentän paras pelaaja. Michal Kempny teki samat tehot pelaten ykkösparissa Tsekin paidassa, maali oli näppärä laukaus siniseltä ja syöttöpiste ylivoimaosumaan.

Ville Pokka pelasi näkymättömästi Leijona-paidassa, Hjalmarsson oli aika idioottivarma aina kun kentällä oli ja kiekon sai. Krüger kunnostautui parilla tyhmällä jäähyllä, mutta tuttuun tyyliin hoiti alivoimaa sekä isoja aloituksia. Oli pirteä.

Kempnya kannattaa seurata World Cupissa, koska näyttäisi kantavan jopa ykköspuolustajan viittaa harteillaan.
 

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Panarin taituroi 1+1 Tsekkiä vastaan World Cupin harjoitusottelussa ollen raporttien mukaan samalla kentän paras pelaaja. Michal Kempny teki samat tehot pelaten ykkösparissa Tsekin paidassa, maali oli näppärä laukaus siniseltä ja syöttöpiste ylivoimaosumaan.

Ville Pokka pelasi näkymättömästi Leijona-paidassa, Hjalmarsson oli aika idioottivarma aina kun kentällä oli ja kiekon sai. Krüger kunnostautui parilla tyhmällä jäähyllä, mutta tuttuun tyyliin hoiti alivoimaa sekä isoja aloituksia. Oli pirteä.

Kempnya kannattaa seurata World Cupissa, koska näyttäisi kantavan jopa ykköspuolustajan viittaa harteillaan.

En nähnyt Venäjä-pelistä kuin kolmatta erää, mutta olipahan tuo Panarin-Schipacyov-Dadonov taas aika kovassa vedossa. Ensi kaudeksi jostain "vähän" palkkakattoon tilaa ja hommataan koko kentällinen. Kempnyä kohtaa odotukset vain kasvavat. Saattaa olla parhaimmillaan mallia ryöstö, mutta tämähän oli jo tiedossa.

Lindell-Pokka oli taas etenkin pelin avaamisen osalta tasoa MM-kisat. Ei vakuuta edelleenkään. Leijonat inside -dokumentissa taisi Pokka jutella, että fysiikkaa nyt ainakin pitäisi kehittää eikä tuo arvio kovin väärältä tuntunut. Toki muitakin kehitysalueita on vielä rutkasti. En jaksa mitenkään uskoa, että ilman hirveää loukkaantumissumaa olisi mitään asiaa saada ylhäällä pelejä alle.

Krüger vei maalin 3 ruunulta oleilemalla sinisellä maalilla väärään aikaan ja oli lisäksi yksinläpi totutuin tuloksin. Heikko suoritus tuo minun mielestä oli.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Tänään se sitten alkaa. Tai no huomenna, jos mennään suomalaisten aikaa, minä olen jo rytmini kääntänyt, jotta siirtyminen olisi helpompaa heti kauden alkaessa. Toki World Cup tähän jo pakottaa, vaikka se ei turnauksena niin paljoa kiinnosta, lähinnä kiinnostaa nähdä Blackhawksin pelaajien nykykunto.

Mikä siis alkaa? No Traverse City Prospect Tournament eli junnujen välinen kesähöntsä, jolla varmasti on sekä pelaajille että valmennusjohdolle merkitystä. Nuoret pääsevät vetämään ensimmäistä kertaa Blackhawks-nutun ylleen, kun kohtaavat lyhyessä ajassa St. Louisin, Detroitin sekä Columbuksen prospectit. Tulevana yönä junnut pelaavat ensimmäisen ottelun Bluesin porukkaa vastaan, ottelu on mahdollista nähdä ilmeisesti Blackhawksin omien sivujen kautta. Suosittelen katsomaan ottelun, jos kiinnostaa nähdä mm. Nick Schmaltz, Gustav Forsling, Tyler Motte sekä Alex DeBrincat tositoimissa. Tuo mainittu hyökkääjäkolmikko pelaa yhdessä ykkösketjussa ja Forsling oikeutetusti vetää ykköspuolustajan minuuteilla.

Linkin takaa löytyy Blackhawksin kokoonpano kyseiseen turnaukseen: http://www.pointstreak.com/prostats/teamroster.html?teamid=623360&seasonid=16091

Jos ihan oikein luen aikatauluja, niin peli alkaa kahdelta Suomen aikaan.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Enpähän saanut streamia auki, kun porukoiden internet veteli ihan omiaan yöllä. No, yöunet tuli tarpeeseen kyllä.

Blackhawksin junnut ottivat pataan numeroin 3-2 Bluesin pojilta, kun nuoret tekivät Ville Hussosta ottelun sankarin. Laukaukset menivät vierasjoukkueelle 34-19, Schmaltzin johtaman ykkösketjun ollen se syömähammas. Roy Radke vei Blackhawksin johtoon ensimmäisessä erässä ja toisen maalin teki Tyler Motte tarkalla sijoituksella Schmaltzin syötöstä.

Motte on raporttien mukaan jo näissä höntsissä pelannut niin uhrautuvaista peliä kuin vain voi. Kiekon eteen on heittäydytty, puolustamiseen keskitytty ja sitä kautta saanut itselleen myös tilaa hyökkäyksessä, kun Schmaltz pelasi myös loistavasti molempiin suuntiin. Palkintona sitten tuo maali useamman yrityksen jälkeen.

Forsling oli ottelun paras Hawk, vaikkei tehopisteille päässyt. Enkä kyllä epäile tätä,hän on kerennyt jo Ruotsissa dominoimaan useammassa ottelussa ennen tätä turnausta.

Schmaltzia kerettiin jo yön ottelun perusteella vertaamaan köyhän miehen Patrick Kaneen, kun syöttötaito on niin laadukas, kädet pehmeät ja liikettäkin löytyy. Erona vain se, että on kookkaampi ja pystyy taistelemaan kiekosta myös kulmissa.

Katsotaan, edelleen näkisin fiksuimpana vaihtoehtona Panarinin sekä Kanen erottamisen ja sitä kautta hakisin uutta tutkaparia nimeltä Panarin & Schmaltz.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Pikainen raportti Traverse Cityn junioriturnauksen toisesta ottelusta sekä World Cupissa esiintyvien Blackhawks-pelaajien otteista.

Alexandre Fortin haluaa sopimuksen Blackhawksin kanssa ja kyllä se meikäläiselle passaa. Ottelu on edelleen kesken (kirjoitushetkellä tilanne 5-0 kotijoukkueelle) Detroit Red Wingsiä vastaan, mutta mainittakoon, että Fortin pisti alkutahdit maalinteolle tehden kaksi maalia ottelun alkuun. Forsling on tehnyt myös yhden maalin sekä sai syöttöpisteen tuoreen varauksen Nathan Noelin maaliin. Alex DeBrincat teki viimeisimmän osuman potentiaalisen sopimuspelaajan Ivan Nikolishin syötöstä. Poika pelaa WHL:ssä Red Deer Rebelsissä, viime kaudella yli piste per peli-tahdilla. Varaamaton jätkä.

Sitten World Cupiin. Kane oli esillä niin hyvässä ja pahassa. Mielestäni pelasi ihan hyvin, kiekon saadessaan oli normaali itsensä, mutta aika vähille kiekoille jäi. Ja kun roolia otti, niin oletti ilmeisesti tuossa Euroopan 2-0 maalissa, että puolustajat ymmärtäisivät varmistaa samalla tavalla kuin Blackhawksissa. No eivät varmistaneet, mutta oli siinä vähän turhaa riskiä, toki en muista koskaan nähneeni Kanen menettäneen noin vaarallisesti kiekkoa tehdessään omia juttujaan.

Hossa oli aika näkymätön, mutta ylivoimalla pelasi ihan kivasti. Pelasi paljon vaikeita minuutteja, kun siinä Kopitarin kanssa operoi, joten ymmärrettävää. Hoiti tonttinsa ja antoi Kopitarin varastaa Show'n.

Kohta tulessa Jonathan Toews, jonka johtama ketju on Corsi-tilastojen perusteella ollut aivan maaginen harjoitusotteluissa. Katsotaan josko Kapteeni ottais vielä isompaa roolia itse turnauksessa. Crawford luukkuvahtina eli ainakin hetkellisesti ohi Holtbyn hierarkiassa.
 

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)
Sitten World Cupiin. Kane oli esillä niin hyvässä ja pahassa. Mielestäni pelasi ihan hyvin, kiekon saadessaan oli normaali itsensä, mutta aika vähille kiekoille jäi. Ja kun roolia otti, niin oletti ilmeisesti tuossa Euroopan 2-0 maalissa, että puolustajat ymmärtäisivät varmistaa samalla tavalla kuin Blackhawksissa. No eivät varmistaneet, mutta oli siinä vähän turhaa riskiä, toki en muista koskaan nähneeni Kanen menettäneen noin vaarallisesti kiekkoa tehdessään omia juttujaan.

Mietin ihan täsmälleen samaa tuossa vaiheessa. Aika monta kertaa on nähty haukkapaidassa samanlaisia ja en muista minäkään tällaista lopputulosta. Erona saattaa olla se, että tutut pelaajat osaavat hakeutua tuollaisessa tilanteessa paremmin pelattavaksi. Nythän tuossa koko "kierroksen" aikana ei ollut Kanella oikeastaan ainuttakaan vapaata syöttösuuntaa. Toki Draisaitl myös onnistuneesti lyö Kaneria käsille, jolloin kiekko irtoaa ja parempi ratkaisu olisi ehkä siinä vaiheessa ollut itse kiertää varmistamaan. Tosin vähintään 2-1 siitä olisi siinäkin tilanteessa tainnut syntyä.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Viimeksi muokattu:

B4rre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Blackhawks ja CBJ (tyttöystäväjoukkue)

Ei lasketa. Ainakin itse tarkoitin vastaavia tilanteita, joissa Kane kuljettaa kiekkoa hyökkäyssiniviivaa pitkin samalla suojaten sitä ja siitä tulisi menetys. Tällaisia tilanteita en ainakaan muista itse nähneeni. En väitä, etteikö sellaisia olisi, mutta äärimmäisen harvinaisia joka tapauksessa ottaen huomioon, kuinka usein vastaavia liikkeitä Kanerilta näkee.
 
Viimeksi muokattu:

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
No, Patrick Kane sekä Michal Kempny ainakin suorittavat lauantaina, kun training camp vihdoinkin alkaa.

Crawford muuten pelaa tänään Kanadan maalilla, jos nykykunto kiinnostaa. Vastassa Eurooppa, todennäköisesti läpsyttely tulossa, vaikka voitolla välttää Ruotsin.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toewsille mukavasti onnistumisia World Cupissa. Toivottavasti tämä antaa buustia tulevaan kauteen.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Kane ilmeisesti ottaakin pari vapaapäivää, jotta pääsee irti Tortorella-nimisestä sairaudesta. Kohta pelaa turnauksen viimeisen ottelun Tsekkiä vastaan. Panarin, Anisimov, Hossa, Toews, Crawford, Hjalmarsson sekä Krüger jatkavat välierissä.

Pidän taas pientä päiväkirjaa tulevan viikonlopun tapahtumista. Jos siis oli vielä epäselvää, lauantaina se training camp alkaa! Huomenna varmaan saadaan jo ensimmäisiä uutisia, jos vaikka putoamisia tapahtuu tms.

Toivottavasti Schmaltz on kunnossa, kun sai pientä osumaa Traverse City-turnauksessa.
 
On se kyllä nerokkaasti rakennettu tämä Chicagon joukkue. 22 pelaajasta 12 pelaa alle miljoonalla dollarilla. Ja ensi syksystä lähtien Hossa pelaa neljä kautta miljoonalla dollarilla per kausi. Jos vielä oikein haluaa mässäillä tällä asialla, niin ostaa Hossan ulos vuoden päästä. Ei paljon paina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös