Jack Eichelin tulokaskauden pistesaalis?

  • 5 879
  • 32

Eichelin pisteet hänen tulokaskaudellaan?


  • Äänestäjiä
    154
  • Poll closed .
Jos Eichel on 6'2 pitkä ja MacKinnon 6'0 pitkä, niin aikamoista logiikkaa vaatii pitää MacKinnonia konkreettisesti isompana. Painossakaan ole eroa.

En tiennyt jätkien mittoja enkä jaksanut niitä yöllä tuota viestiä lukiessani lähteä googlettamaan, mutta ajattelin että ei kai tuossa sellaista voida väittää, että MacKinnonia olisi pidetty Eichelia lupaavampana pelaajana.
 

Ralph

Jäsen
En nimittäin keksi yhtä tai ainoata perustetta, jonka mukaan MacKinnon olisi yhtään millään tasolla ollut enemmän hypetetty tai parempana pidetty prospect.
Ihan omaa tyhmyyttäni tämä vain oli. Jotenkin vain olen tuollaisen kuvan saanut, että Nathan MacKinnon oli lupaavampi kuin Jack Eichel nyt. Mutta hyvä kun korjasit.

Mutta se ei muuta näkemystäni siitä, että Avalanchen hyökkäyskalusto näytti keväällä 2014 paremmalta kuin Sabresin nyt 2015. Eli että Eichelilä olisi parempi taustatuki vierellä kuin mitä MacKinnonilla oli omalla tulokaskaudellaan. Kuten mainittua, Sabres voi vaikka voittaa divisioonansa kuten Avalanche teki, mutta lähtökohdat kaudelle ovat nämä.
 
Jos säästyy loukkaantumisilta ja pelaa täyden runkosarjan, niin yli 60 pistettä. Näin ollen veikkasin 60-70 pistettä. Tuolloin pistekeskiarvo olisi 0,73 ja 0,85 välillä.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Täytyy kyllä olla osien pelaajien kohdalla eri mieltä. Esimerkiksi tuo Nathan MacKinnon. Avalanche teki tuolla MacKinnonin tulokaskaudella 250 maalia, mikä oli kauden neljänneksi kovin saldo. Jos joukkue paukuttaa noin paljon maaleja, niin kyllä siinä on tulokkaan helppo tehdä tuhojaan. Lisäksi ketjukaverit olivat yleensä nimiä Gabriel Landeskog, Paul Stastny, Ryan O'Reilly, P.A. Parenteau tai Matt Duchene. Itse pidän tuota viisikkoa parempana, kuin Sabresin nyt vastaavaa O'Reilly, Tyler Ennis, Evander Kane, Matt Moulson ja Sam Reinhart. Eli kyllä MacKinnonilla oli paremmat tuet ympärillä kuin mitä ennakkoajatuksissa Sabresilla on nyt. Toki Sabres voi yllättää, kuten Avalanche tuolloin. Lisäksi MacKinnon oli aikoinaan isompi lupaus kuin Jack Eichel, vaikka iso on hänkin.

Samaten Jeff Skinner pelasi tuolloin muistaakseni aika suurilta osin Eric Staalin kanssa, joka iski tuolla kaudella yli 70 tehopistettä. Sen ajan Staal on parempi, kuin yksikään nyky-Sabresin mies. Noista Oilersin miehistä en muista, kenen kanssa yleensä pelasivat, mutta Landeskogilla taisi olla rinnalla O'Reilly ja Milan Hejduk.
Ah tosiaan olisi pitänyt laittaa huomio MacKinnonin nimen viereen siitä että hänellä oli kyllä tukikalusto huomattavasti kovempaa luokkaa. Landeskogilla ei ehkä ihan samalla tavalla, vaikka toki Duchenen/O'Reillyn vieressä oli helpompaa pelata kuin jonkun tusina pelaajan joita esim. Oilers oli Hallin, Nugent-Hopkinsin (ja Eberlen) tulokaskausilla täynnä.
 
Suosikkijoukkue
MacKinnon & Rantanen
Tähän olisi mukava kuulla lisäperusteluita.
Linkki vie TSN:n uutiseen
Linkki vie NBC:n uutiseen, jossa Jeremy Roenick kertoo MacKinnonin olleen 18-vuotiaana dominoivampi pelaaja kuin Crosby
Linkki vie Yahoo! Sportsin uutiseen, jossa vertaillaan näitä "Next Crosby"-kandidaatteja

Enempää en jaksanut alkaa poimimaan, jokainen voi itse käydä googlettamassa. Kyllä MacKinnonia pidettiin seuraavana Crosbyna, ja en nää syytä miksei pidettäisi vieläkin. Vaikkei toinen kausi mennytkään odotetusti, kaveri on kumminkin rikkonut jo Gretzkyn ennätyksen 18-vuotiaiden pisteputkessa, ja seitsemässä playoff-ottelussa 10 pistettä ei ole todellakaan 18-vuotiaalta mikään järin huono suoritus. MacKinnonilla on itseasiassa jo korkeampi piste/peli-tahti kuin Crosbylla playoffeissa, vaikkei MacKinnonin seitsemän pelin otanta vielä ole kovin vertailukelpoinen.

Linkki vie YouTube-videoon, 13-14 kauden playoffien ensimmäisen kierroksen highlight-videoon.
Linkki vie YouTube-videeon, MacKinnonin "Pre-NHL"-videoon
Linkki vie YouTube-videoon, 14-15 kauden MacKinnonin rankkarikoosteeseen

Ehkei niin hypetetty kuin Eichel, tai varsinkaan McDavid, mutta noita vertailuja on jo tehty Tavaresin tulosta NHL:ään. Koitan tässä vain ilmaista, ettei aina se suoritus junioreissa ole niin merkittävä, kuin sitten itse sen mahdollisen potentiaalin saavuttaminen NHL:ssä. MacKinnon ei ehkä ole enään niin "Crosby-vertailtu" kaveri, mutta en näe mitään estettä kun palaset loksahtaa kohdilleen etteikö hän voisi saavuttaa joskus vielä Crosbyn tason.
 
Nostetaan ketju nostamalla samalla tuo oma veikkaus, tällä hetkellä Eichelillä 79 peliä, 24+30=54 eli ei nyt ihan metsään mennyt tuo kesäinen veikkaus.

Noin viittäkymmentä pistettä itsekin pyörittelin mielessäni Eichelin kohdalla. Nyt kun katsoo tilastoja niin Eichel, McDavid, Domi ja Larkin ovat kaikki jotakuinkin tätä kirjoittaessa tuossa pistemäärässä. Panarin on ihan omassa luokassaan kun on kerännyt tätä kirjoittaessa jo 74 pistettä 78 ttelun aikana.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lopputilanne oli siis 24+32=56.

Oma veikkaukseni syksyltä oli 19+33=52, eli jonkinlaisilla hajuilla oltiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös