Montreal Canadiens 2016–2017

  • 162 330
  • 611

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Kausi 2015-16 päättyi Canadiensin kannalta totaaliseen mahalaskuun, sillä aiempien kausien hyvä playoffstrendi oli kuin muisto vain Carey Pricen loukkaantumisen jälkeen. Koko kausi vain alleviivasi surullisella tavalla sitä, että tällä hetkellä Montrealissa yksi pelaaja on joukkueensa sydän, selkäranka, aivot ja kivekset. Kun nämä neljä kohtalaisen tärkeää palasta puuttuvat, eläminen menee melkoisen haastavaksi. Jostain syystä GM Marc Bergevin katsoi, että päävalmentaja Michel Therrien on edelleen mies paikallaan, vaikka kaikki ulkopuoliset näkevät Therrienin pelisysteemin olevan yhtä kuin Price. Jos päävalmentaja lähtee vain GM:n kanssa samalla ovenaukaisulla, on mielenkiintoista nähdä, koska pääomistaja Geoff Molson sen oven aukaisee. 24 Stanley Cupin organisaatio elää joka tapauksessa nyt mielenkiintoisia aikoja, kun sekä GM että päävalmentaja tietävät olevansa veitsenterällä.

Canadiensilla on tällä hetkellä GeneralFanager.comin mukaan 36 pelaajasopimusta ensi kaudelle ja näihin on sidottuna noin 65 miljoonaa dollaria. Maalivahti- ja puolustusosastot ovat käytännössä valmiit, mutta puolustus toimii näillä miehillä vain kun jo tylsän paljon hehkutettu Price on ns. pelin päällä. Sinällään ihan ok nimilista alakerrasta löytyy, mutta kuluneella kaudella maalivahtien ollessa vain tasoa ok, homma ei toiminut toivotulla tavalla. Aiemmilla kausilla käytännössä sama kalusto on kuitenkin ollut kertaalleen jopa runkosarjan pitävin, kun maalilla pelasi Hart-tason veskari. Hyökkäys sen sijaan on täysin auki ja siellä on vielä turhan paljon rahaa turhakkeissa, kun taas tekijämiehiä ei liiemmin löydy.

Carey Pricen varaan siis rakennetaan koko paketti, kuten tässä on jo neljääntoista kertaan kahteen aiempaan kappaleeseen mainittu. Terveen Pricen varaan onkin hyvä rakentaa, mutta näitä loukkaantumisia on kesän 2005 viidennelle varaukselle tullut pelottavan paljon jo ennen kuin kaveri on täyttänyt 30 vuotta. Canadiens on silti yhtä kuin lapsenusko eli Price on terveenä ja palaa Hart-tasolleen. Mike Condon on kätevä kakkosveskari, kun vain ei joudu liian isoihin patjoihin. Parikymmentä ottelua varmasti sujuu mieheltä ihan kivasti. NHL-debyytissään mainiosti pelannut Charlie Lindgren stunttaa tarvittaessa ylhäällä, mutta muuten uran ensimmäinen kokonainen ammattilaisvuosi menee AHL:n puolella.

Carey Price 6,500 / UFA 2018
Mike Condon 0.575 / UFA 2017
Charlie Lindgren 0.925 / RFA 2017 2-way

Ben Scrivens UFA

Puolustus on ihan ok mallilla, mutta oletuksena on, että Andrei Markov jaksaa vielä kauden ja Alexei Emelin kykenee pelaamaan puolustavassa roolissa varman kauden. Subban pelasi jälleen kerran hyvän kauden ja oli joukkueen varmimpia suorittajia, vaikka päävalmentaja antoikin kritiikkiä (välillä myös aiheesta). Henkilökohtaisesti en juuri huonoja otteluita muista seiskakutoselta nähneeni, vaikka niitäkin varmasti matkan varrelle mahtui. Nathan Beaulieun pitää ottaa jälleen yksi iso harppaus urallaan eteenpäin, isoa roolia on edelleen tarjolla, kun juuri parempiakaan leftin pakkeja ei rosterissa ole Markovin jälkeen. Greg Pateryn pelasi ihan kohtalaisen kauden omassa roolissaan, eikä Darren Dietzin pelaaminenkaan huonoja fiboja herättänyt, tosin otanta on todella pieni. Jeff Petry täytti paikkansa, vaikka ei aivan palkkansa arvoinen ollutkaan. Valitettavasti noista rightin pakeista vain joutuu aika isoa kyhnyä pulittamaan.

P.K. Subban 9.000 / UFA 2022
Andrei Markov 5.750 / UFA 2017
Jeff Petry 5.500 / UFA 2021
Alexei Emelin 4.100 / UFA 2018
Nathan Beaulieu 1.000 / RFA 2017
Ryan Johnston 0.680 / RFA 2017
Brett Lernout 0.657 / RFA 2018
Greg Pateryn 0.800 / UFA 2018

Joel Hanley RFA
Darren Dietz RFA
Mark Barberio RFA
Tom Gilbert UFA
Victor Bartley UFA

Beaulieu - Subban
Markov - Petry
Emelin - Pateryn

Kuten mainitsikin, hyökkäys on liian sekaisin, jotta mitään kovin konkreettista menestystä voisi odottaa ihan lähitulevaisuudessa. Kärkiketjuihin on kolmen pelimiehen (Pacioretty, Galchenyuk, Gallagher) lisäksi ylipalkattuja ja epätasaisia suorittajia (Plekanec, Desharnais), jotka eivät tule koskaan johtamaan joukkuettaan suureen menestykseen. Lisäksi tuo hyökkäysosaaminen on hyvin kapea, sillä käytännössä näiden viiden pelaajan lisäksi loput hyökkääjistä ovat alempien ketjujen rouhijoita. Surullinen tilanne organisaatiossa, jonka hyökkäyksessä on pelannut monia legendoja.

Tomas Plekanec 6.000 / UFA 2018
Max Pacioretty 4.500 / UFA 2019
Brendan Gallagher 3.750 / UFA 2021
Lars Eller 3.500 / UFA 2018
David Desharnais 3.500 / UFA 2017
Alex Galchenyuk 2.800 / RFA 2017
Torrey Mitchell 1.200 / UFA 2018
Brian Flynn 0.950 / UFA 2017
Paul Byron 1.167 / UFA 2019
Stefan Matteau 0.613 / RFA 2017

Phillip Danault RFA
Daniel Carr RFA
Lucas Lessio RFA
Sven Andrighetto RFA

Mike Brown UFA

Pacioretty - Galchenyuk - Gallagher
xxxxx - Plekanec - xxxxx
Eller - Desharnais - Andrighetto
Byron - Mitchell - Flynn

Onhan se keskeneräinen, ei siitä mihinkään pääse. Valitettavasti Canadiensin ikkuna taisi sulkeutua viimeistään päättyneellä kaudella. Keväät 2014 ja -15 olivat parasta mitä nyky-Habsilla oli tarjota, nyt pakka on sekaisin ja rakennus pitää aloittaa, kun ainoastaan kivijalka on pystyssä.
 

Glory Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Club de hockey Canadien
Kiitos @Grainger avauksesta!

Huhurintamalta seuraavaa
Bergevin on tavoittelemassa Oilersin nelospikkiä. Tällä vuorolla olisi kaiketi tarkoitus varata Pierre-Luc Dubois. Vaihdossa menisi tuo Habsin 9 vuoro ja joku kolmikosta Pleka, Emelin Beaulieau. Sekä Scherbak tai Andrighetto. Huhun luotettavuudesta en sano mitään. Kokonaan jutun voi lukaista seuraavasta linkistä

Big Rumor Between The Canadiens And Oilers

Omastapuolestani toivon että tämä jää vain huhuksi eikä toteudu.
 

nabaloo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montréal Canadiens
Kiitoksia hyvästä avauksesta minunkin puolestani! Ihan kovin paljon en jaksanut tätä tämän kauden rämpimistä seurata, joten kovin täsmällistä analyysia en pysty joukkueen otteista tekemään tai pelaajien suorituksia arvioimaan, mutta laitetaan nyt kuitenkin muutamia ajatuksia kesästä ja joukkueen rakennuksesta ensi kaudelle.

Jos otetaan vaikka ensin kiinni tuosta huhusta. Vaikuttaa kovin epävarmalta, mutta itse ainakin antaisin moiselle vaihdolle peukkua riippuen siitä ketkä kaksi tuosta viisikosta ykköskiekan varauksen mukana liikkuisivat. Mikäli hinta olisi Emelin+1st+Andrighetto niin suostuisin Montrealina ilomielin, mutta epäilen Edmontonin innokkuutta moiseen. Ainakin jos Edmontonilta tulisi nelosvuoron lisäksi jokin pieni lisä. Edmontonille taas varmasti kelpaisi Beaulieau+1st+Scherbak, mutten taas tiedä olisiko tuo Montrealin kannalta fiksua.

Emelinin tai Plekanecin olisin siis mainituin ehdoin hyvinkin valmis liikuttamaan vaihtokaupassa. En vain tiedä löytyykö heille ottajia. Palkkaa olisi joka tapauksessa hyvä saada liikutettua Montrealista poispäin. Tänä kesänä UFA-markkinoilta olisi nimittäin sen verran isoja vonkaleita saatavilla, että niillä voitaisiin hyvinkin tehdä Canadiensista ihan oikeastikin vakavasti otettava joukkue ensi kaudeksi. Ottamatta kantaa siihen kuinka todennäköistä kunkin pelaajan liittyminen mihinkin joukkueeseen on, on kai ihan perusteltua sanoa, että esimerkiksi Loui Eriksson, Andrew Ladd, David Backes, Steven Stamkos tai Alexander Radulov olisivat loistavia vahvistuksia Montrealille tai mille tahansa joukkueelle. Ainakin oikeanlaisella sopimuksella varustettuna. Myös Radim Vrbata tai Jiri Hudler voisivat olla käyttökelpoisia pienemmässä roolissa. Olisihan tuolle huhutulle Shipatsevillekin käyttöä. Ei Panarinin tasoinen peliniekka, mutta varmasti ainakin Lehterämäisiä otteita olisi odotettavissa. Tämän sanottuani varmaan teurastatte minut, mutta voisin sietää myös Milan Lucicia Habs-paidassa. Tämä ei kuitenkaan varmaan tulee tapahtumaan, mikä on fanikunnan mielenterveyden kannalta ehkä ihan hyvä asia. Vapaita agentteja varten palkkakattoon tarvittaisiin kuitenkin lisää tilaa, sillä omia RFA-statuksen pelaajiakin olisi saatava uuteen sopimuksen ainakin muutama kappale.

Mielestäni nyt olisi siis kuitenkin parempi yrittää löytää treidillä tai vapailta markkinoilta iso kala tai pari keskikokoista kuin räjäyttää koko pakka. Subban, Pacioretty, Price, Galchenyuk, Gallagher ja Beaulieau muodostavat kuitenkin rungon, jolla on vielä useampi vuosi aikaa tavoitella menestystä, jos ympärille saadaan nyt oikeat palikat. Olen ehkä lapsenuskoinen, mutta kyllä noiden palikoiden varaan kelpaa mielestäni rakentaa.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Kiitos avauksesta. Tartutaan myös tuohon drafttreidihuhuun. Aika kovalta kuulostaa hinta neljännestä varausvuorosta, jos Beaulieu on kaupassa mukana. Jonkun A'ghetton voinee antaakin, koska hänestä tuskin tulee top6-hyökkääjää. En tosin tiedä tarvitseeko Oilers hyökkääjiä. Emelinin kohdalla säästettäisiin iso summa palkkaa, koska Barberio osoitti pystyvänsä pelaamaan kolmosparissa ja farmissa on noita dietzejä tuuraamaan. Scherbakista luopuminen, jo nyt, olisi yllättävää, koska pelaajalla on upsideä. Toisaalta hän on myös täysin raakile, josta kertoo ruma +/- -tilasto farmin puolelta. Elleristä ja Plekasta olen valmis luopumaan, jos FA-markkinoilta tarttuu laatua. Pahimmassa tapauksessa jää musta pekka kouraan.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Eikö Beaulieun pitänyt kuulua niihin Bergevinin koskemattomiin pelaajiin? Olisi sulaa hulluutta treidata joukkueen ainoa oikeasti lupaava puolustaja pois, kun vielä voidaan olettaa Beaulieun olevan taas ensi kaudella vuotta kypsempi näissä ympyröissä.

Minusta puolustus pitäisi rakentaa Subbanin ja Beaulieun varaan, Bergevin tuntuu haluavan molemmista eroon.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Beaulieu on varmaankin "koskematon" Bergevinin silmissä. Subban ei välttämättä, varsinkaan kun Therrien ei PK:sta tykkää. Silti PK on lähes mahdoton kaupattava, koska vastine pitäisi olla todella iso. Muuten palaa poliisiautot toimiston edustalla. Subbanhan oli puoliväliin kautta mennessä tehnyt kaksi maalia ja täräytti jossain haastattelussa, että maalinteko ei ole hänen tehtävänsä. Lisäksi moni on ollut sitä mieltä, että kaikki kissanristiäiset joihin Subban osallistuu vievät keskittymistä pois lätkästä. Tietenkin hyväntekeväisyystyö, jota PK tekee on tärkeää, mutta kyllä hänen pitää parantaa pelaamistaankin.

Lucic on muuten ainakin aikaisemmin treenannut kesällä Gallagherin faijan johdolla. Olisihan tuo aikamoista, jos Lucic löytäisi itsensä Habseistä. Eiköhän kesän "iso" kala ole Weise, joka Therrienin silmissä on kakkosketjun laituri. Blackhawkseissa mahtui hädintuskin pelaavaan kokoonpanoon, jos edes mahtui.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Sanontahan kuuluu, että kenelläkään muulla ei ole kykyä saada samanlaista tuhoa aikaan kuin GM:lla, joka tuntee pallinsa tutisevan. Tälleen naapurileiristä täytyy toivoa, että Bergevin ehtii painaa liipasimesta ennen kuin omistajaporras :D

Kyllä teidän joku scottgomez sinne pitää saada.
 

nabaloo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montréal Canadiens
Sanontahan kuuluu, että kenelläkään muulla ei ole kykyä saada samanlaista tuhoa aikaan kuin GM:lla, joka tuntee pallinsa tutisevan. Tälleen naapurileiristä täytyy toivoa, että Bergevin ehtii painaa liipasimesta ennen kuin omistajaporras :D

Kyllä teidän joku scottgomez sinne pitää saada.

Tästä ei periaatteessa pitäisi olla pelkoa, koska Bergevin on niin kitsaasti treidannut tai hankkinut vapaita agentteja ja tehdyt sopimuksetkin ovat olleet pääasiassa järkeviä ja perusteltuja. Mutta niinhän se juuri menee että tämän kauden farssin kruunaisi joku Desharnaisin 5x5 jatko tai Eric Staal jollain 8x8 pahvilla selviytymään loppu-uraksi Montrealiin. Hymiö.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Mikä ois sit fanien ratkaisu? Retoolia vai Rebuildia? Jotain isoja hankintojahan tuo huutaa ja varmaan aika riskillä pitäisi jotain koittaa, jos kannusta halutaan taistella meinaan vaikka Price olisi terveenä niin onko tuosta nipusta kannuun, veteraaneillakin alkaaa kohta ikä painamaan? Enkä nyt meinaa mitään fantasiatreidejä missä Markov vaihdetaan johonkin Shattenkirkiin.
 

Glory Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Club de hockey Canadien
Mikä ois sit fanien ratkaisu? Retoolia vai Rebuildia?

Vaikea kysymys tällä hetkellä. Jos unohdetaan mennyt kausi on Habs edelleen idän parhaita joukkueita kunhan kaikki ukot ovat terveenä ja pelaavat tasollaan. Parilla hankinnalla voisi nousta vielä vaikka konfrenssifinaaleihin ehkä säkällä SC finaaleihin. Täydellistä rebuildia en halua sillä siinä hukataan täysin Carey Pricen tasoinen veskari.

Henkilökohtainen mielipiteeni on että Therrien on suurin syypää tämän hetkiseen kaaokseen.
 

habsniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, TPS, Packers
Mikä ois sit fanien ratkaisu? Retoolia vai Rebuildia? Jotain isoja hankintojahan tuo huutaa ja varmaan aika riskillä pitäisi jotain koittaa, jos kannusta halutaan taistella meinaan vaikka Price olisi terveenä niin onko tuosta nipusta kannuun, veteraaneillakin alkaaa kohta ikä painamaan? Enkä nyt meinaa mitään fantasiatreidejä missä Markov vaihdetaan johonkin Shattenkirkiin.
Ihan ensimmäiseksi Bergevin & Therrien co. ulos. Tuo kaksikko on aivan järkyttävä. Therrien on surkea koutsi se oli tiedossa jo kauan, mutta Bergevin ei ole yhtään sen parempi päinvastoin. Valmennus ja muu johtoporras täytetään kaverin kavereilla ja meno alkaakin pikku hiljaa muistuttaa Edmontonia.

Siitä eteenpäin vaikea päätös, mutta kunnon valmennuksesta olisi hyvä aloittaa.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Maikkari uutisoi Artturi Lehkosen tehneen sopparin Montrealin kanssa. Mitään varmistuksia ei ole toki vielä tullut. Mikäli Arsi sinne tulee niin mikähän mahtaisi miehen rooli olla? Mahtuuko 2-3 kenttään vai kutsuisiko AHL?
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Maikkari uutisoi Artturi Lehkosen tehneen sopparin Montrealin kanssa. Mitään varmistuksia ei ole toki vielä tullut. Mikäli Arsi sinne tulee niin mikähän mahtaisi miehen rooli olla? Mahtuuko 2-3 kenttään vai kutsuisiko AHL?

Paljon on huhuttu, että Lehkonen Habseihin lähtee. Rooli vain on kysymysmerkki. Joidenkin juttujen mukaan Lehkonen haluaa roolin NHL:stä ja jos sitä ei tule, niin palaa Eurooppaan. En tiedä voiko tuollaista luvata ja onko Lehkonen kuitenkaan niin hyvä, etteikö kerran tai olisi hyvä opiskella farmissa tavoille. Tietenkin tämän kauden näytöillä voi saada ihan hyvän sopimuksen KHL:ään. Kakkosketjuun ei pitäisi olla asiaa, mutta kolmosketjuun kyllä.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Paljon on huhuttu, että Lehkonen Habseihin lähtee. Rooli vain on kysymysmerkki. Joidenkin juttujen mukaan Lehkonen haluaa roolin NHL:stä ja jos sitä ei tule, niin palaa Eurooppaan. En tiedä voiko tuollaista luvata ja onko Lehkonen kuitenkaan niin hyvä, etteikö kerran tai olisi hyvä opiskella farmissa tavoille. Tietenkin tämän kauden näytöillä voi saada ihan hyvän sopimuksen KHL:ään. Kakkosketjuun ei pitäisi olla asiaa, mutta kolmosketjuun kyllä.
Niin tuossa kauden loppupuolella Lehkonen oli ilmeisesti tehnyt jo jatkosopparin Frölundan kanssa mutta liekkö siinä ollut NHL-pykälä/kuunneltu viel Montrealin kanta. Lehkonen on edennyt urallaan aika määrätietoisesti ja veikkaan myös, ettei minnekkään AHLään lähde enää kiertämään. Ennemmin ottaa suoran roolin joukkueesta tai palaa Frölundaan takaisin vielä vuodeksi kehittymään. Kovaahan tuo kehittyminen tuolla Ruotsissa on ollut, siitä kertoo playoffien piste- ja maalipörssin voitto.

FBssä "Siirtoikkuna" tarinoi näin: "
Ruotsin jääkiekkomestaruuden voittanut Artturi Lehkonen pelaa ensi kaudella NHL-jäillä original six joukkueessa, tarkemmin Montreal Canadiensissa, uutisoi ruotsalaislehti Aftonbladet nettisivuillaan.

Lehden mukaan Lehkonen on tehnyt kanadalaisseuran kanssa useamman vuoden sopimuksen. Montreal varasi Lehkosen kesällä 2013."

Kuulostaa aika jännältä jos saa suoran NHL-sopimuksen ja vielä monivuotisen. Liekkö näin ole edes käynyt montakertaa aikaisemmin ?
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Lehden mukaan Lehkonen on tehnyt kanadalaisseuran kanssa useamman vuoden sopimuksen. Montreal varasi Lehkosen kesällä 2013."

Kuulostaa aika jännältä jos saa suoran NHL-sopimuksen ja vielä monivuotisen. Liekkö näin ole edes käynyt montakertaa aikaisemmin ?

Eikös se ELC-sopimus ole standardin mukaan Lehkosen ikäisille 3 vuotta?
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Mielestäni myös sopimuksen pitäisi olla ELC-tyyppinen. Tietenkin on voitu sopia, että jos taso ei riitä, niin palaa Ruotsiin kehittymään, kuten edellä epäilty. Muutenhan NHL-seura tietenkin laittaa pelaajan farmiin. Kesän hankinnat siis Shipathsev, Lehkonen ja Weise? Jos noilla ei cuppia nostella, niin jo on ihme ja kumma.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Onko Dale Weisen paluulle jotain konkreettista taustaa, kun olen siitä aiemminkin lukenut? En siis epäile, etteikö olisi mahdollista, ei vain ole omiin silmiin mitään osunut. Mielelläni kaverin näkisin Habs-nutussa, todellinen jääsoturi alempiin ketjuihin. Ja nimenomaan alempiin ketjuihin.
 

Glory Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Club de hockey Canadien
Onko Dale Weisen paluulle jotain konkreettista taustaa, kun olen siitä aiemminkin lukenut?

Muistaakseni oli jo treidin aikaan jossain kirjoiteltu että palaa kesällä Habsiin. En nyt kuitenkaan voi satavarmasti sanoa että tuo kutinsa pitää. Mutta toivotan myös Weisen tervetulleeksi takaisin. Nimenomaan kolmos-nelosketjuun.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Weise viihtyi hyvin Montrealissa ja haluaisi palata. Lisäksi Therrien ainakin tykkää Weisestä. Alkukaudesta väläyteltiin, että Weise haluaa tyyliin 4 milliä kaudesta UFA-markkinoilta. Joku 7-8 milliä kolmesta kaudesta taitaa olla lähempänä realismia.

Habsit vahvisti Lehkosen kolmivuotisen ELC-sopimuksen, joka on kaksisuuntainen. Tervetuloa Artturi Montrealiin! Tuskin Lehkosesta uutta Koivua tulee, muuta toivottavasti ei uutta Vertalaa myöskään.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Muutama kausi sitten joku todennäköisesti olisi Weisen alkukauden esityksillä sen neljä miljoonaa kautta kohti tarjonnutkin. Tahti kuitenkin hiipui normaalimmaksi, joten eiköhän tuo seitsemän taalaa kolmesta kaudesta ole aika lailla realismia. Ja sillä hinnalla ehdottomasti takaisin Montrealiin.
 

habsniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, TPS, Packers
Weisen (tai oikeastaan kenenkään kolmos-/nelosketjun duunarin kohdalla) tärkeämpää on kuinka pitkää pahvia Bergevin on heittämässä. Bergevinillä on taipumusta antaa alempienkin ketjujen kavereille 3-4 vuoden pahveja vaikka mitään syytä yli 2 vuoden diileihin ei olisi. Sama voi olla Weisen kohdalla. Kolme vuotta on aivan maksimi mitä kaverille tarjoaisin ja mieluummin kaksi ja kunhan aav. pysyy alle 2 miljoonan niin tervetuloa takaisin. Kaikki pidemmät tai suuremmat sopparit nono.
 

Glory Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Club de hockey Canadien
En tiedä pitäsikö itkeä vai nauraa. Andrei Kostitsyn on kertonut haluavansa palata Habsiin. Onkohan tullut ikävä Montrealin yöelämää? Okei, Kostitsyn on antanut kommentin ehkä hieman pilke silmäkulmassa.

Parhaimillaan Kostitsyn on maailmanluokan hyökkääjä. Harmi että niitä hyviä pelejä mahtui NHL-kausilla noin 15-20 kappaletta per sesonki.

Pienessä päässäni mietin olisiko Bergevinillä munaa sittenkin antaa Therrienille kenkää ja ottaa tilalle vaikka Bob Hartley. Tosin en juurikaan Calgaryn pelejä ole seurannut Hartleyn aikana, joten ei ole mitään käryä minkälaista kiekkoa Flames on pelannut ja olisiko Hartley edes parempi kuin Therrien.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Kostitsyn olisi varmasti taas sellainen pelaaja, jota Therrien "rakastaisi". Odottaisi vain kädet syyhyten, että pääsisi heittämään pelaajan bussin alle.

Washingtonin esityksissä tällä kaudella oli jotain tuttua. Ihan kuin Habsit; loistava runkosarja ja pudotuspeleissä ihan kuraa.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös