Suomi-sarja 2015–2016

  • 203 396
  • 366
Hunters - PYRY 5 - 6 VL
Tänään vietettiin Porvoon jäähallissa sikailtaa. Ei pelin puolesta vaan yleisölle oli tarjolla kokonainen savustettu porsas. Itse peli oli siisti. Ensimmäisessä erässä Hunters oli vauhdissa ja teki neljä maalia, joista kolme voidaan sanoa olleen upeita. Pyryn maalivahtia niistä ei voinut syyttää, vaikka neljännen maalin jälkeen Taponen sai tarpeekseen ja maalille luisteli Koskela. Toinen erä oli sitten Pyryn osin Huntersin puolustuksen sähläilyjen takia. Kolmas erä oli kohtalaisen tasainen, Pyryn hallitessa pelitapahtumia, mutta Huntersin saadessa paremmat maalipaikat. Jatkoaika oli Pyryn heiniä ja vain Koivun paraatipelastus vei ottelun voittolaukauksiin, jossa Pyryn laukojat olivat selvästi parempia. Pyryn kannalta hieman nolo episodi nähtiin kolmannessa erässä, kun Huntersin pelaajalta jäi kentälle maila, niin pelikatkolla Pyryn pelaaja vei mailan omaan aitioon ja joku siviilit päällä ollut tyyppi aitiosta vei mailan hallista ulos. No katsomossa oli katsoja kävi hakemassa mailan takaisin ja palautti sen Huntersin Rantaselle. Noloa tekemistä vierasjoukkueelta.
Kokonaisuudessaa Pyry oli hyvä ja Hunters erinomainen yhden erän ja sen jälkeen taso laski radikaalisti.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
En ollut paikalla, mutta kuulemani mukaan (suurinpiirtein miten Linnankundi sanoi) Pyry teki ensimmäisessä erässä kohtuuttoman määrän virheitä, mutta loppu pelissä Pyry olikin melkein koko ajan kuskin paikalla. Tuo mailaepisodi ei varmaankaan nyt mitään vahinkoa suurempaa ollut. Täysin mahdotonta, että toiselta koitettaisiin varastaa yhtä mailaa.
 
Näytti se mailan vienti kesken pelin koppiin oudolta, kun aitiossa oli kuitenkin oma mailateline, johon olisi kuvitellut mailan laittavan, jos oman joukkueen mailaksi olisi luullut. No oli tarkoitusperät mitkä vaan, niin nolo episodi. Kyllä Pyry piti ensimmäisessäkin erässä kiekkoa enemmän, mutta Huntersilla oli todella nopeat ja oikea-aikaiset pelin käännöt, silloin kun kiekon sai ja syöttökuviot johtivat hyvään maalintekopaikkaan. Pyry on saanut Häppölästä hyvän pelimiehen muutenkin taitavaan hyökkäykseensä. Jos Pyrystä jotain heikkoa kohtaa haluaa etsiä, niin se on oman pään puolustuspelaajien hyökkäyksien lähtöjen sekoilut, Hunters sai helposti kiekon haltuun Pyryn puolustajien sekoillessa syöttöjensä kanssa vähäisessäkin prässissä. Kaudella näkemien pelien perusteella Pyry on sarjataulukossa oikealla paikalla.
 

zeitgeist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset pikkuseurat
Ehkä koko kauden komein saavutus varsinais-suomalaiselta SS-joukkueelta nähtiin tänään, kun HCIK kellisti sarjakolmosen IPK:n Iisalmessa 2-5 ja vaikka aiemminkin joukkueella on ollut hyviä vieraspelejä, oli tämä kyllä kovin juttu!

Olikohan Lintosen taituruutta, IPK:n ylimielisyyttä vai mikä mahtoi tuloksen selittää? Toisaalta eipä IPK voittanut kuin vasta voittolaukauksilla syksyllä Kaarinassakaan.

Samalla juttu merkitsi sitä, että Inkkareilla on vielä hyvät saumat välttää neljän viimeisen joukkueen putoamiskarsinta (jos ymmärsin sarjasysteemin oikein). Mutta jos Forssa pitää KJT:tä vastaan kahden erän kotijohtonsa 1-0, niin viivan tuntumassa tulee vielä neljän joukkueen (S-Kiekko, D-Kiekko, HCIK, FPS) tiukka vääntö ensi viikonlopuksi ja ainakin la 20.2. HCIK-FPS ja su 21.2. FPS-S-Kiekko ovat tuota taustaa vasten vähän isompia pelejä.

Kärkipäässä taas Karhu HT:llä voi olla päivän tulosten jälkeen saumaa jopa sarjakakkoseksi, mitä ei vielä vähän aikaa sitten olisi uskonut...
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
PYRY - JHT 2-3

En nyt jaksa kirjoittaa ihan hirveän yksityiskohtaisesti, kun ottaa päästä liikaa. Koko peli (muutamia satunnaisia hetkiä lukuunottamatta) täydellistä Pyryn hallintaa, mutta se maalinteko on vaikea taito, joka ei aina onnistu edes Pyryn miehistöltä. Pyymäki kolautti ylärimaa kahteen otteeseen pelin alussa, Pesonen sai tyhjän maalin eteen, mutta rikottiin ja sitten useat vedot taivaan tuuliin. JHT:n ensimmäinen maali oli Kivisillan hyvä ohjaus Väkeväisen vedosta. Hieman puskista tuli taas Palolan 0-2 maali, kun hän yllätti Koskelan tarkalla vedolla. 0--3 maalissa oli Pyryllä epäonnea Pylvänäisen kompastuttua huonoon aikaan ja 2-1 hyökkäyksestä Kivisillan illan toinen. Vielä kolme minuuttia ennen loppua peli näytti varmalta vierasvoitolta, mutta yhtäkkiä alkoi tapahtua. Ensin Miika Viinamäki pääsi iskemään maalin edestä valoa tunnelin päähän ja hetki tästä päätuomari Vakkari antoi vielä toivoa ja vihelsi jäähyn vieraille. Ja Nokian jäähalli räjähti vielä kerran. Jouni Aalto oli unohtunut täysin kalajokelaisten puolustukselta ja hänen viivapommi ei armoa antanut. Loppu olikin sitten hurlumheitä JHT:n päädyssä, mutta ei tulosta joten peli päättyi 2-3.

Ei tässä nyt liikaa kuitenkaan kannata huolestua. Lauantaina voitetaan porilaiset ja toivotaan vielä valituksen jälkeen 3 pistettä takaisin (toivotaan, toivotaan...) niin on kakkossija Pyryn heiniä. Pistepörssissä alkaa olla pistekunkku selvillä, kun Antti Hilden lähtee viimeiseen viikonloppuun 4 pisteen johdossa. Hienoa kevättä odotellessa!
 
Hunters - VG-62 6 - 2
Tänään ei ollut Porvoossa voittajasta epäselvyyttä koko pelin aikana. Vajaalla joukkueella liikenteessä ollut Naantalin joukkue ei pystynyt vastaamaan Huntersin luisteluun. Huntersin ketju Roukala-Jeskanen-Nukarinen pyöritteli vastustajaa välillä ihan miten tahtoi ja Roukala teki hattutempun. Pelistä ei paljon kerrottavaa muuten ole.
IPK:n rähmiessä vime aikoina pelejään, on Huntersilla mahdollisuus jopa kotietuun pudotuspeleissä ja vastaan todennäköisesti tulee IPK, jos tähdet ovat kohdallaan lopuissa peleissä. Joka tapauksessa jännittävä loppu runkosarjaan on tulossa ainakin Huntersin osalta.
 

Bremberg#19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tampa Bay
Parin kuukauden tauon jälkeen SUomi-sarja peliä katsomassa. Pelinä siis Hunters-PYRY.

Erittäin viihdyttävä peli. Tiukka kaksinkamppailu ja alati vaihtuvat momentumit lämmittivät mieltä ja kylmä penkki jääti persettä. Ensimmäisessä erässä tosiaan Hunters teki upeita maaleja ja lähtierätauolle 4-1 johtoasemassa. Toiseen erään PYRY tuli aivan uudella ilmeellä ja Porvoon pojat jäivät pahasti jalkoihin. Viimeistään 4-3 tilanteessa olisi Huntersin valmentajan pitänyt käyttää aikalisä ja rauhoittaa tilanne. Noh ei käyttänyt ja heti perään taululla seisoivat 4-4 lukemat. Tuon jälkeen peli vähän tasoittui ja Hunterskin alkoi pääsemään hyvin paikoille. Kolmannen eränm kohokohta oli ilmanmuuta Huntersin Miika Runsalan #46 tähtihetkivaihto, jossa hän ensiksi haastoi hyvällä jalalla vasemmasta laidasta itsensä maalintekosektoriin, heti perään hyvällä rannekudilla veto tolppaan ja vielä kruununa yleisön suosionosoituksiin herättänyt kova ja rehti taklaus.

Hunters hukkasi 3. erässä monta hyvää maalipaikkaa (esim. Seppäsen läpiajo) ja lopulta peli päätyi 5-5 tilanteessa jatkoille. Jatkoaika oli kyllä aivan hirvittävää pyöritystä Hunters päädyssä ja taisivat sinikeltaiset päästä kerran punaviivan ylitse koko 5 min aikana. Puolustajaksi jatkoaikaan siirretty Runsala otti arvokkaan blokin ensimmäisessä vaihdossa ja veskari nappasi aikamoisen gamesaverin jatkoajan puolivälissä. Rankkareilla Hunters oli sanalla sanoen heikko. Samoin Huntersin kassari, joka ei oikein ehtinyt reagoimaan Pyryn rakkareihin joista 2/3 meni sisään ja yksi ylärimaan.

Kokonaisuudessaan erittäin viihdyttävä peli.

Tähdet:

*** Jeskanen, Hunters #93
** Hilden, PYRY #9
* Runsala, Hunters #46
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Pitääpi kirjoittaa nyt pari juttua Pyrystä

Ensinnäkin pitää palata tuohon Pyry&Kiekkokopla vs jääkiekkoliitto saagaan. Ei mennyt valitus läpi vaan 250€ valitusmaksua meni vain lisää, mitään ei tullut takaisin. Nyt joukkueet toivovatkin tiedotteessa lahjoituksia eri tahoilta ja miettivät vielä asian viemistä urheilun oikeusturvalautakunnan tutkittavaksi. Mutta kyllä sitten alkaisi ketuttaa jos tänään Pyry sattuisi häviämään (en usko) niin nuo 3 sakkopojoa vievät Pyryltä vielä hetki sitten varmalta näyttäneen kakkossijan.

Tästä linkistä joukkueiden kanta asiaan. Se on pitkä, mutta kannattaa lukea:
Tiedote ottelun Pyry-Kiekkokopla jälkiseuraamuksista | pyryhockey

Sitten vähän iloisempiin uutisiin. Pyry on tehnyt jatkodiilit päävalmentaja Sami Karppisen ja apuvalmentaja Janne Ojasen kanssa. Karppisen soppari on 2 vuotta kestävä ja Ojasen 1 vuoden.

Tästä linkistä Pyryn juttu sopimuksista:
Valmennusportaalle jatkosopimuksia | pyryhockey

Ja vielä herrojen omat mietteet Youtubessa:
Sami Karppisen haastattelu 19.2.2016 - YouTube
Janne Ojasen haastattelu 19.2.2016 - YouTube

Sami Karppinen toteaa haastattelun loppupuolella toimittajan kysymykseen playoffeista ja Ketterästä seuraavasti:""Ei minua huoleta Ketteräkään ainakaan yhtään. Me osoitettiin siellä Imatralla meidän normaalipeliä ensimmäisessä erässä ja hallittiin sitä erää täysin. Sitten tuli muutama paha lepsus ja siitä ne numerot vähän karkasi, mutta ei minua huoleta mikään joukkue. Ihan varmasti pystytään voittamaan kaikki jos ollaan omalla tasolla."

Ja vielä lopuksi mitä tulee tämän illan otteluun niin taitaa olla koko runkosarjan tärkein ottelu edessä. Tänään meinaan ottelun Pyry-Karhu HT voittaja voi mielestäni sanoa itseään runkosarjan kakkoseksi. Jos Pyry voittaa on Karhu HT 3 pisteen päässä. Vaikka he voivat tulla vielä tasoihin niin täytyisi heidän rökittää JHT aikamoisella maalimäärällä sunnuntaina. Jos taas Karhu HT voittaa ovat he varma kakkonen ja Pyryn kohtalo on AIK-IPK ottelussa. Kova matsi on tulossa ja varmasti tiukka, mutta eiköhän Pyry vie ja Antti Hilden ja Joni Häppölä klaaraavat pistepörssin kaksoisvoiton Nokialle! Pyryn kokoonpanosta puuttuvat kapteeni Jarkko Pyymäki ja sisäisen pistepörssin kuudes Toni Rautakorpi. Varmasti herrat ovat mukana taas pleijareissa. Kapteenin viittaa saa kantaa Jussi Pesonen.

Pyryn kokoonpano illan koitokseen:

Häppölä-Niemi-Pesonen
Aalto-Jokela

Hildén-Pylvänäinen-Heikkinen
Levo-Korkeamäki

Sandhu-Viinamäki-Salmela
Ruohomaa-Laitila

Hurme-Kallio-Sormunen
Friman

Koskela
Taponen
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Täysin järjettömästi liitto hylkäsi Pyryn ja Kiekkokoplan tekemät valitukset tuosta "jääskandaaliottelusta". Täytyy kyllä sanoa että Pirkka Anttilan on oltava järjettömän kova saunamies kun näitä aivopieruja vielä liiton osalta hyväksytään.
 

Naxnax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ehdottomasti JHT/Kärpät
JHT-Ketterä 1-2

Olipa kerrassaan loistavaa jääkiekko viihdettä pirkonsuon pyhätössä tänään!! Aivan erilainen kotijoukkue mitä viimeiset pari kuukautta. Periaatteessa tänään oltiin ykköskokoonpanolla liikenteessä pitkästä aikaa ja sen kyllä huomasi joka asiasta kentällä. Ainut murheen kryyni, että Palola joutui jättämään kentän kolmannen erän alkupuoliskolla. Ensimmäinen erä tahkottiin kuitenki ehkäpä hitusen Ketterä painotteisesti, kunnes jää alkoi pettämään ja pidettiin noin puolentunnin huoltotauko että pystyttiin jatkamaan. Toiseen erään nähtiin pari erittäin kaunista Ketterä maalia ja molemmissa päissä ihan huikeaa maalivahti peliä muutenkin. Kolmannessa Ketterän alkurypistyksen jälkeen JHT otti hallinnan ja painoi väkisin kiekkoa kohti Hostikkaa, mutta tuloksetta. Lopulta yritys kuitenki palkittiin ja maalitykki Kivisilta pääsi kaventamaan tilanteen. Loistavan loppurynnistyksen tappoi sitten päätuomari Suni, joka halusi väkisin että loppu pelataan tasavajaalla. Ilman maalivahtia saatiin monta huippu tonttia, mutta ei tällä kertaa! Kauden kovinta hokia tänään, se on se mitä jäi päällimäisenä mieleen. Ketterä ei turhaan ole piikkipaikalla ja tulee varmasti olemaan erittäin vaikeasti voitettava porukka pleijareissa. Tämän päivän hävityn pelin jälkeen kuitenkin hymy löytyy ja uskon että JHT marssii pitkälle kevääseen!! UGH !
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Pyry-KHT 5-1

Ei voi liikaa ylistää kotijoukkueen suoritusta tänään (siis eilen). Karhulauma pysyi täysin aisoissa koko pelin, ei pienintäkään hädän hetkeä missään vaiheessa. Ensimmäinen erä oli täyttä pyrytystä karhujen päätyyn ja torjunnatkin menivät 17-7 Lehden hyväksi. Alkumyllytys palkittiin ensimmäisen kerran jo kolmannella peliminuutilla, kun Jesse Hurme ohjasi Mikke Levon laukauksen maalin perukoille. Toisen kerran 430 päinen nokialaisyleisö sai riemun aihetta, kun Topi Salmela aiheutti Lehdelle vaikeuksia ja Tino Sandhu kävi tökkäämässä kiekon häkkiin ja peli 2-0. Porilaiset olivat koko pelin tehneet pieniä koiruuksia, mutta päätuomari Lammisaari oli katsonut läpi sormien. Ei kuitenkaan katsonut enään Antti Tenkasen vedettyä Pyryn pakin Jami Jokelan törkeästi päin laitaa ja Tenkanen yleisön huutojen saattelemana meni antamaan Nokian jäähallin luukulle pari kunnon täräytystä jai poistui hallin uumeniin. Ensin vedettiin 4vs4 peliä hetki, mutta kunhan Pyry ylivoimalle pääsi Antti Hilden täräytti tarkan laukauksen Lehden maaliin ja lukemat kyllä vain 3-0. Ei loppunut Pyryn vitosen kestänyt ylivoima onnelisissa merkeissä sillä Karhujen Toni Nurmi nousi hienolla suorituksella maalin tekoon ja kavensi pelin 3-1 lukemiin.

Toisessa erästä en muista mitään sen suurempaa tapahtumaa kuin Mikke Levon ulosajon. Levo pisti Karhu HT:n kapteeni Niko Palosta kunnolla turpiin, mutta förbiin meni sitten jälkikäteen, kun joutuu Levo luultavasti huilaamaan hetken. Karhu HT joutui kuitenkin luopumaan ylivoimastaan, kun he joutuivat kuluttamaan jäähypenkkiä erän lopulla.

Kolmas erä ehti kulua vain 20 sekuntia kun kiekko tökkäsi siniviivalle josta Jussi Pesonen poimi sen ja laukaisi komean vedon Lehden längeistä sisään 4-1. Seuraava maali oli ykkösketjun käsialaa taas kun he pääsivät 3vs1 hyökkäykseen Pesonen antoi Niemelle ja Niemi eteenpäin Häppölälle joka hassutti Lehteä ja peli 5-1. Ottelu jatkui jäähyillessä ja vähän nahinaakin pelin loppupuolella, mutta ei sen suurempaa ja Pyry voittaa 5-1.

Näin on sitten kakkossijakin ratkaistu ja se menee Nokialle aivan suvereenilla esityksellä (ellei KHT voita JHT:tä 16 maalilla). Pistepörssin kuningaskin on sinettiä vaille selvä ja se on Pyryn Antti Hilden. Pyry näytti tänäänkin, että on tulossa hieno playoffkevät Nokiallakin ja saa Ketteräkin varoa Pyryn kovaa menoa. Huomenna sitten katsellaan kuinka käy sen viimeisen kotietu-paikan ja pelit jatkuu ensi viikonloppuna pleijarien merkeissä luultavasti vastassa silloin KJT.

Ottelun kooste:
https://m.youtube.com/watch?v=58LzR88wKM4

Markus Kallion kommentit:
http://www.pyryhockey.com/joukkue1/ottelut.html?p=222677
 

pippurimylly

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHT / Boston Bruins
Suomi-sarjan summa summarum

Suomi-sarja saatu nippuun... voittajat ja häviäjät selvillä. Jo tammiikuussa, joulutauon jälkeen, Ketterän meno näytti siltä, että jengi pelaa ensi kautena Mestistä. Iisalmelaisilla peli kulki, mutta ei kuitenkaan siihen mallin, jotta pelillisesti olisivat taistelleet Suomi-sarjan voitosta (varmasti joku erimieltä).

Nyt kuitenkin IPK tahkoaa Mestis-kiekkoa kaudella 2016-17 ja toivottavasti pitävät monta "omaa miestä" rivistössä, ettei IPK koostusi ensi kautena vain ostomiehistä.

Muita nousijoita ei ikävä kyllä tänä kautena tullut. Mestis-karsintoihin lähtiessä Ketterä–RoKi otteluparista povattiin hieman tiukempaa kuin JHT–JYP-Akatemiasta. Kuitenkin otteluiden maalierot puhukoon puolestaan:

RoKi 24 – 4 Ketterä
JYP-Akatemia 18 – 9 JHT (JYP-A:lla 5 tyhjiin)

Toivottavasti ensi kautena Suomi-sarjan loppuottelut pelataan esim. paras seitsemästä-systeemillä. Kyllähän se on idiotismia huipussaan, että tällä kaudella finaali, kauden huipennus, on yhdestä matsista kiinni. Mielestäni joukkueiden paremmuutta ei ratkaista yhden ottelun perusteella.

Onko tietoa millä paletilla ensi kausi mennään, eli onko sarjaan tulossa uusia nousijoita? Ilmeisesti liitto ei ole julkaissut virallista tietoa, mutta huhuhuhuhuja varmasti liikkuu...?
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Onko tietoa millä paletilla ensi kausi mennään, eli onko sarjaan tulossa uusia nousijoita? Ilmeisesti liitto ei ole julkaissut virallista tietoa, mutta huhuhuhuhuja varmasti liikkuu.....?

Kyllä se alkaa aika varma juttu olemaan, että Kotkan Titaanit ja Liikunnan Riemu (Jyväskylä) nousevat ensikaudella Suomi-sarjaa.

Itse summaisin menneen kauden seuraavasti:

Kärkijengeistä jokaisella oli oma musta hetkensä kaudesta, mutta vain eri aikaan. JHT ja IPK viettivät sitä koko kevätkauden ennen pleijareita. Pyrylle se tuli tärkeimmällä hetkellä eli välieristä eteenpäin ja Ketterällä ei varsinaisesti mitään mustaa hetkeä ollut, ehkä hieman käynnistymisvaikeuksia aivan kauden alussa.

Sarja pysyi itsessään tasaisena ja hyvänä päivänä kaikki pystyivät voittamaan kaikki ja vielä tuurin olleessa mukana. Esim: Kiekkokopla voitto Ketterästä, HCIK voitto IPK:sta ja JHT:stä ja KJT voitto Pyrystä. Toki nähtiin myös murskajaisia, kuten IPK:n Kiekkokopla-pelit alkukaudesta, Pyryn D-kiekko-peli alkukaudesta ja surullisesti Ketterän Pyry-peli tammikuussa... ;)

Sitten pitää vielä kirjoittaa kuinka hienosti tällä kaudella oli medianäkyvyyttä. Ennen kautta muun muassa Janne Ojasen tulo Pyryn valmennukseen "villitsi" medioita kuten Mtv ja Iltalehti. Kauden loppupuolella oli Aamulehdessäkin juttua Pyryn kuulumisista ja hieman spekulaatiota Mestis-noususta (turhaan). Ja varmasti muidenkin joukkueiden alueella on ollut paljon juttua joukkueesta. Sitten tuli case KJT, jonka kaikki tuntevat. Pahat loukkaantumiset puhuttivat, Kurtelius ja Friman. Myös huippuhankinnat olivat esillä. Ehkäpä suurin mediahuomio tuli Pyry-Kiekkokopla pelin jälkiselvittelyistä, jotka kestivät monia viikkoja. Olihan jossain NHL-pelissäkin suomalainen selostaja maininnut, kun pelissä tuli joku huvittava seisoskelutuokio: "tämähän on kuin Pyryn pelissä". Lentävä lausekin siis keksitty! :) Ja toki mediahuomiossa kirsikkana kakun päälle sarjan finaali ja sen aiheuttama hysteeria suomalaisessa kiekkoväessä.

Hieno kausi monilla käänteillä ja pianhan se ensikausi tulee taas!

Tähän loppuun pistän vielä linkkejä eri medioiden juttuihin Suomi-sarjasta, vaikkapa muistin virkistämiseksi. Koitin pistää ne jotenkin aikajärjestykseen. Pyry näytti olevan esillä aika paljon kaikkine kommervenkkeineen.

Heikkinen ja Simontaival siirtyvät vahvistamaan Pyryä - SM-LIIGA - 13.06.2015 - Uutiset - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta
Levokari matkaa Suomi-sarjaan - Suomi-sarja - 12.06.2015 - Uutiset - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta
Janne Ojanen mukaan Nokian Pyryn valmennukseen Suomi-sarjassa - Jääkiekko - Ilta-Sanomat
Aamulehti: Tappara-ikoni Janne Ojanen valmentajaksi Nokialle - SM-liiga - Jääkiekko - Sport - MTV.fi
Suomalainen kiekkovalmentaja kieltäytyi peluuttamasta sponsorin poikaa – sai tylyt potkut - Jääkiekko - Ilta-Sanomat
Järisyttävä taklaus Suomi-sarjan ottelussa – aivotärähdys ja verta vuotava haava päähän - Jääkiekko - Ilta-Sanomat
Suomi-sarjan joukkueelta huippukaappaus – riveihin yli 700 Liigaottelun konkari « SuomiKiekko
Lippojoki ja Ryhänen Ketterään - Suomi-sarja - 22.12.2015 - Uutiset - Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta
Pelaajan kasvoihin pahat jäljet taklauksesta jääkiekon Suomi-sarjassa – ”Verta ihan hulluna ympäriinsä” - Jääkiekko - Ilta-Sanomat
Suomi-sarjassa loukkaantuneesta kiekkoilijasta leviää karmea kuva - "Elossa on"
Vapise Mestis! Suomi-sarjassa pelaava joukkue kokoaa hirmuista rosteria - Vapaalla - Radio City
Betoni paistoi jään alta Suomi-sarjassa – pelaajat jähmettyivät: ”Ei sitä peliksi voi sanoa” - Jääkiekko - Ilta-Sanomat
Video: Jääkiekko-ottelun erikoinen loppu – joukkueet seisoskelivat minuuttitolkulla - Jääkiekko - Jääkiekko - Sport - MTV.fi
Valitus tuomiosta: Jää petti kaukalossa kesken ottelun, Jääkiekkoliitto sakotti joukkueita sopupelistä | Jääkiekko | HS
Suomi-sarjan seisoskelusta kovat seuraukset | Yle Urheilu | yle.fi
Erikoinen tapaus: Pelaajat seisoivat loppuminuutit tumput suorina - Jääkiekkoliitto rankaisi seuroja
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Tähän loppuun pistän vielä linkkejä eri medioiden juttuihin Suomi-sarjasta, vaikkapa muistin virkistämiseksi.

Et kuitenkaan yhtään linkkiä löytänyt mediasta, joka kirjoitti kyseisestä sarjatasosta eniten päättyneellä kaudella ; )

Ps. Pitäähän nyt omaa puolustaa! : )
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Urheilu uutiset kirjoitti erittäin hienosti koko kauden Suomi-sarjasta ja siinä ovatkin varmasti koko maan ainoa media. Siitä täydet pisteet!

Ajattelin vain, kun on tosiaan harvinaista että tämä sarja pääsee oikein iltalehtiin ja maikkareihin niin ne mainitsin nyt erikseen. Ehdottomasti Hotti sitten jatkatte ensikaudella samaan malliin!
 

pippurimylly

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHT / Boston Bruins
Komppaan täysin #tuleva mestari :n heittoa suomisarjan medianäkevyydestä .... En muista että suomi sarja olisi ikinä saanut näin paljon palstatilaa mediassa kuin tällä kaudella on ollut. HyväHyvä
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Urheilu uutiset kirjoitti erittäin hienosti koko kauden Suomi-sarjasta ja siinä ovatkin varmasti koko maan ainoa media. Siitä täydet pisteet!

Ajattelin vain, kun on tosiaan harvinaista että tämä sarja pääsee oikein iltalehtiin ja maikkareihin niin ne mainitsin nyt erikseen. Ehdottomasti Hotti sitten jatkatte ensikaudella samaan malliin!
Jos KJT:n edustusjoukkuetta voi jostain kiittää niin siitä, että se toimi tavalla joka kiinnosti mediaa ja jopa sellaisia jääkiekko-ihmisiä, jotka eivät muutoin ole edes olkaansa kohauttaneet muissa kuin liigaa koskevissa asioissa. Noora Räty "palkattiin" maalivahdiksi. Sen jälkeen lähtivät - ei Rädyn takia - kaikki valmentajat, huoltajat, tiedottaja ja osa pelaajista - palaamatta sen tarkemmin lähtöjen syihin. Suoria sanoja sanottiin valtakunnallisissakin lehdissä ja radiossa, taisi olla mainintaa telkkarissakin, puhumattakaan netistä. Ovet paukkuivat Hyrylän onnettomassa hallissa, mutta...julkisuutta tuli koko Suomi-sarjalle. KJT:n sekoilut lisäsivät kiinnostusta koko sarjaa kohtaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös