Yleisesti Jokerien, SKA:n, KHL:n ja Rotenbergin suhteesta

  • 190 247
  • 1 088

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Omassa päässä? Nimenomaan omassa päässä TsSKA:lla ei heikkouksia ole. Puolustus ja puolustuspelaaminen ovat raudanlujia eikä yksikään joukkue ole tällä kaudella pystynyt puhkomaan sitä. Tällä kaudella TsSKA on päästänyt 56 otteluun käsittämättömät 78 maalia, mikä tekee alle 1.4 päästettyä maalia per ottelu. Tuo on ihan poikkeuksellista, ja jos joku TsSKA:lla on huipussaan, niin puolustuspeli.

Kysymysmerkit löytyvät mielestäni hyökkäyspäästä, jos niitä nyt jostain ylipäänsä pitää etsiä.
Puolustuksen pelinavaaminen ei ole moskovalaisten vahvuuksia ja hyökkäyksessä paineistaminen aivan eri planeetalta muihin verrattuna. Avainkysymys on tuo paineistuksen purkaminen ja pelin kääntö.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei pidä katsoa pelkkää budjettia, sillä Jokereilla on monia etuja venäläisseuroihin verrattuna, joista suurin on ulkomaalaiskiintiön puuttuminen. Myös moni maajoukkuetason suomalainen pelaaja pelaa Jokereissa pienemmällä palkalla kuin mitä hän pelaisi jossakin muussa KHL-seurassa.

Tämän kauden Jokerit on materiaaliltaan KHL:ssä top-6 tai top-7 joukossa. Sillä ei ole väliä millaisella budjetilla tuo materiaali on kasattu.

"Jokerit & KHL - millä fiiliksillä" -ketjussa itse asiassa juuri tänään kirjoitin myös noista budjettieroista ja niiden tasoittumisista eli sivuaa tota sunkin kommentoimaa asiaa ja siinä ollaan osittain samaa mieltä. Ja siitäkin samaa mieltä, että Jokerit ovat selvästi kärkikymmenikössä materiaaliltaan. Viesti #3252.

Ulkomaalaiskiintiön puuttuminen on selkeä etu Jokereille ilman muuta. Se ei yksistään kuitenkaan riitä tasoittamaan budjettieroa, kun verrataan KHL:n isoimpien budjetteja Jokereitten budjettiin ja etenkään, kun aletaan vertaamaan maksettavien palkkojen eroja nimenomaan nettopalkoissa. Se taas, että moni suomalainen sekä myös ulkomainen (Omark, Regin, Kozun, Karlsson yms) on pelannut tai pelaa Jokereissa selvästi pienemmällä palkalla kuin mitä vaatisi Venäjällä, on tuskin ollut Rotalla kirkkaana tietona Jokereitten KHL:ään siirtymistä puuhatessa. Tuskin Rotalla on myöskään ollut tarkkaa tietoa miten hyviä ja laadukkaita pelaajia Vuorinen & Kurri saavat hankittua parilla kassillisella kiekkoja verrattuna vaikka SKA:han. Rotan ammattitaito joukkueen kokoamisessa ja pyörittämisessä liittyy vain ja ainoastaan rahaan ja olen 110% varma, että hänelle on tullut yllätyksenä Kurrin & Vuorisen todellinen ammattitaito samassa asiassa, mikä hänellä itselleen perustuu ainoastaan setelinipun vilauttamiseen. Ihanko oikeasti uskot, että hän halusi Jokereista tasapäisen kilpailijan SKA:lle ja tiesi Jokereitten pystyvän siihen kilpailuun murto-osalla SKA:n budjetista? Vaikken uskon miehiä olekaan, niin huomattavasti enemmän mä silti uskon joulupukkiin ja minkä nimisiin jumalolentoihin tahansa kuin Rotenbergin vilpittömyyteen hänen sanoessaan, että "Jokerit lähtevät sarjaan menestymään". Ei ole missään vaiheessa ollut tarkoitus, että Jokerit olisi todellinen uhka SKA:lle. Mutta joukkueesta on kuitenkin yleisen hyväksynnän takia pitänyt tehdä riittävän laadukas päästäkseen playoffeihin, jotta noille höpöhöpöpuheille olisi edes pientä katetta.

Jos Rotenberg olisi tosissaan tarkoittanut Jokereitten lähtevän KHL:ään menestymään, olisi budjetti ollut aivan toisenlainen alusta lähtien.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitä Rotta tarkoitti menestymisellä? Käytettävissä olevalla hillolla jo PO-paikka on menestymistä. Hän ei tietysti ole tarkoittanut SKAn haastamista. Kurri ja Vuorinen on yllättänyt monet osaamisellaan. Itse pidin noita arpoina ja osoittautuivat valtiksi..
 
Memotuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Messin joukkue.
Myös moni maajoukkuetason suomalainen pelaaja pelaa Jokereissa pienemmällä palkalla kuin mitä hän pelaisi jossakin muussa KHL-seurassa
Tää lienee palstahuhu vai onko tästä jotain faktaa?
Jokerit on näyteikkuna jolla koitetaan saada muita länsiseuroja lähtemään mukaan, mutta sitä tuskin tulee tapahtumaan koskaan.
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Vaikka Jokereilla olisi myös ulkomaalaiskiintiö, ei vaikutus olisi yhtä merkittävä kuin venäläisseuroille, sillä samassa sarjassa ei ole muita suomalaisjoukkueita ja Jokereiden budjetti mahdollistaa kuitenkin suomalaisille kärkihankinnoillekin a) ylivoimaisen palkan liigaan nähden ja b) hyvän palkkatason kotimaassa vaihtoehtona muihin sarjoihin poislukien KHL (ja NHL). KHL:n muiden seurojen kanssa Jokereiden ei siis kannata lähteä palkkakilpailuun vaan keskittyä laadukkaan kokoonpanon kasaamiseen niistä jotka a) haluavat pelata suomessa (tai vaan venäjän ulkopuolella) tai b) eivät kiinnosta (venäläisiä) KHL seuroja. Venäläisseurat kilpailevat keskenään parhaista venäläispelaajista + huippujoukkueet polttavat rahaa kilpaillakseen NHL:n kanssa venäläispelaajista pelillisten syiden lisäksi myös imagollisista syistä.

Toki kiintiö vaikuttaisi ja vaikeuttaisi joukkueen rakentamista ja varsinkin kesken kauden tapahtuvien paikkausten hankintaa (rutinoituneita ulkomaalaisia on kesken kauden enemmän vapaana kuin suomalaisia). Merkittävämpi muutos Jokereille olisi mielestäni Venäläisseurojen ulkomaalaiskiintiön kasvu. Se vaikeuttaisi Jokereiden "syömähampaiden" hankintaa kun useammista pelaajista olisi myös venäläisseurat kiinnostuneita.

Toki ensisijainen kilpailuvaltti on se osaaminen ja järkevä budjetointi toimiston puolelta oli ulkomaalaiskiintiöt millaiset vaan.
 
attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Varasin tänään koko perheelle liput Moskovan Suureen Sirkukseen lauantaille 18.6 klo 14 ja odotettavissa on hieno spektaakkeli. Tämä legendaarinen ja maailman parhaana palkittu sirkus tulee nyt ensimmäistä kertaa Suomeen esiintymään. Luulen että yhtälöllä Roman+Hartwall+Jokerit+KHL on jotain tekemistä sen kanssa, että tämä Zapashnin suvun johtama sirkus, joka on vaikuttanut Venäjällä jo yli 90-vuoden ajan tulee juuri nyt ensimmäistä kertaa Suomeen. Luvassa on sirkusnumeroiden koko kirjo ilma-akrobaateista, taikureihin, jönglööreihin ja klovneihin. Hevosia ja norsuja unohtamatta. Tästä modernin ja perinteikkään sirkuksen mestarillisesti yhdistävän ja yli sadan huikean esiintyjän saamisesta Suomeen saanemme siis kiittää Rottenbergin, Jokereiden ja KHL:n suhdetta, joten tekstini on ehdottomasti tämän ketjun kamaa, vaikkei suoranaisesti jääkekkoon littynytkään.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас

Ihan kiinnostuksesta seuraava kysymys, Suomessa on nimittäin villieläinten käyttö sirkuksissa nykyään kielletty, myös norsujen - poikkeuksena Sirkus Finlandian merileijonat. (lähde animalia).

Miten sitten on kun ulkomailta tulee sirkus Suomeen, voiko Moskovan Suuri Sirkus tuoda Suomeen norsuja tai tanssivia karhuja - ainakin ennen myös karhut kuuluivat ohjelmanumeroon? Kohtelu ja tilat kun eivät välttämättä täytä suomalaisia ohjeistuksia. Ja jos tulevat, pahimmassa - ja hyvin todennäköisessä - skenaariossa joku "kettutyttö" menee ja tekee eläinsuojeluilmoituksen.

vlad
 
Tähän ei voi muuta sanoa kuin että you got me vlad. Eli tossa viestissäni oli ja on kaikki muu totta, paitsi juuri tuo norsu kohta, jonka lisäsin siihen viestiini vain saadakseni palstatoverit kateellisiksi tyyliin "vittu attendo pääsee tsiigaa norsui". Eli en oikeasti tiedä onko siellä norsuja, mutta taatusti hieno kokemus tulee olemaan. Tämä oli ja on nyt hieman noloa, mutta samalla myös osoitus muille siitä, että valheella on lyhyet jäljet. Tsori.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
YLE julkaisi mielenkiintoisen artikkelin Jokereista ja ennen kaikkea Arenasta. Artikkelin mukaan myös Arena tuottaa miljoonien tappiot ja operointi yhdysvaltalaisen Ticketmasterinkin kanssa onnistuu vain siksi, että siinä käytetään omistukseen liittyvää porsaanreikää. YLE:n juttu löytyy tästä.
 
haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit

Tämä ei ole porsaanreikä, vaan täysin selkeä sääntö yhdysvaltain pakotepolitiikassa:
"Tämän periaatteen mukaan pakotteet koskevat vain yhtiöitä, joissa pakotelistalle oleva henkilö tai yhtiö omistaa yli 50 prosenttia eli enemmistön."
10:stä miljardista 10 milj. on 0,1%. 30000:sta 0,1% on 30. On hyvä muistaa suhteet, kun puhutaan isoista luvuista.
Juttuhan sinänsä oli suurelta osiltaan vanhan kertausta.
 
Tämä on totta. Viittasinkin porsaanreikänä siihen, että halliyhtiön osakesarjat oikeuttavat erilaiseen äänivaltaan yhtiössä. Timtšenkolla ja Rotenbergillä on 94 prosentin äänivalta yhtiössä, joten he päättävät kaikesta.
 
-Ville-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin Jokerit 1967-2014 & 2023> | Leijonat | Nato
YLE julkaisi mielenkiintoisen artikkelin Jokereista ja ennen kaikkea Arenasta. Artikkelin mukaan myös Arena tuottaa miljoonien tappiot ja operointi yhdysvaltalaisen Ticketmasterinkin kanssa onnistuu vain siksi, että siinä käytetään omistukseen liittyvää porsaanreikää. YLE:n juttu löytyy tästä.

Toivottavasti jenkeiltä löytyy tahtoa tukkia moinen porsaanreikä. Jokainen tempaus joka haittaisi Timtsenkon ja rotan harrastustoimintaa on vain suotavaa ja oikein. Jokainen tällainen kompastuskivi mahdollisesti auttaa Jokereita pitkässä juoksussa pääsemään eroon näistä seuran mädättäjistä.
 
haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit
Timtšenkolla ja Rotenbergillä on 94 prosentin äänivalta yhtiössä, joten he päättävät kaikesta.
Näin se menee. Tuo 50%:n sääntökin on tehty nimenomaan jenkkien näkökulmasta, jotta neukkurahatkin ovat käytettävissä pakotteista huolimatta.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Näin se menee. Tuo 50%:n sääntökin on tehty nimenomaan jenkkien näkökulmasta, jotta neukkurahatkin ovat käytettävissä pakotteista huolimatta.

Totta. USA:n puolelta ei ole haettu täyttä kattavuutta pakotteissa. Pitää myös muistaa, että tavalla tai toisella USA-sidonnaiset, kuten Coca Cola tai MasterCard, ovat joko avanneet yhteistyön tai lisänneet yhteistyötä KHL:n kanssa pakotteiden aikana. Kumpikin mainituista kuuluu tulevalla kaudella KHL:n pääyhteistyökumppaneihin ja toki kyse on virallisesti Coca Cola Russia jne.

Joten päinvastoin kuin @-Ville- toivoo, jenkit eivät piittaa siitä, kuka käyttää yrityksissä valtaa äänivaltaisten osakkeiden kautta. Ainoastaan se ratkaisee, kuinka suuri on omistusosuus osakekannasta.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pitkästä aikaa vilkaisu Jatkoaikaan onko mitään tapahtunut ja melkein jokaisessa Jokerit ketjussa politiikkaa. Yök!

Nyt köydet irti ja veneilemään, golfmailat näppeihin ja ulos! Siellä on kesä ja paistaa aurinko!
 
Max Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2013
Pitkästä aikaa vilkaisu Jatkoaikaan onko mitään tapahtunut ja melkein jokaisessa Jokerit ketjussa politiikkaa. Yök!

Nyt köydet irti ja veneilemään, golfmailat näppeihin ja ulos! Siellä on kesä ja paistaa aurinko!

Kertoisitko sitten, että millä tavalla ''Jokereita'' käsittelevissä ketjuissa voisi välttää politiikan? Jokerit on poliittisen valtapelin osa halusit sitä tai et. Toki tämänkin faktan pystyvät omassa mielessään kiistämään kaikkein harhaisimmat lampaat, jotka vielä hallilla käyvät.
 
haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit
Nyt köydet irti ja veneilemään, golfmailat näppeihin ja ulos! Siellä on kesä ja paistaa aurinko!

Toivettasi toteutetaan näin: mökin terassilla, vesi neljän metrin päässä, aurinko paistaa, 26 astetta, Venäjän raja 200 metrin päässä, Venäjän rajan vartijat kalassa neljän veneen voimalla
Silti olen ihmetellyt pari vuotta putkeen, mikseivät nämä meidän median toimittajaretaleet tee koskaan haastattelua rotista ja Timtsenkosta, ihan samaan tyyliin, kuin tehdään Korhosen tai Hjalliksen kanssa? Kaikenmaailman pienimmätkin negajutut työnnetään tuubista tai tuutista ja sitten h....nmoinen spekulointi päälle, joka eritoten ruokkii täälläkin muutamia hemmoja kyllästymiseen asti.
Kun kerran nämä Venäjän herrat vetää Jojerien ja Areenan naruista, miksei heiltä kysytä suoraan mieltäpainavista asioista. Hemmetin huonoa journalistiikkaa.
Mukavaa päättää mökkikausi, kun pääsee heti hyvän lätkän pariin.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En nyt tiedä onko tämä oikea ketju mutta pistetään tähän naruun...

Yllättävän hiljaa on Rotta ollut tällä kaudella minkään suhteen mitä Jokereihin liittyy. Itse en muista yhtä ainoata artikkelia tältä kaudelta jos vertaa vaikka viime ja toissa kauteen niin kova pöhinä oli päällä että tulee uudet valot kaukaloon, upea äänentoisto ja muutenkin maailmanluokan puitteet. Sellaista ilmaista markkinointipuhetta ja hypeä ei tällä kaudella ole nähty yhtään.

Ehkä Rotta otti opikseen (ja pahoitti mielensä) niistä viime kauden maalilaulu ym. kohuista mutta kun miettii yleisellä tasolla tuota Jokerien jatkamista KHL:ssä niin voisiko tässä olla joku yhteys? Siis viittaan siihen edelliseen täydelliseen pannukakku tiedotustilaisuuteen...? Yritetään pitää matalaa profiilia kun kulisseissa ei kaikki ole hyvin?
 
Memotuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Messin joukkue.
Yritetään pitää matalaa profiilia kun kulisseissa ei kaikki ole hyvin?
Tätä lähtisin itse veikkaaamaan.
Puhui Jokereista sijoituksena ja rahaa palaakin perkeleesti.
Ensi kauden rahoituskuviokin auki ja HH sanoi että Venäläisten kanssa neuvotellaan.
Hieman hämävää ettei puhu henkilöistä nimenä.
Myös uskoisin ettei RR halua olla yhdistettynä liian tiukasti Jokereihin koska PR. Tätä varmasti mietitty toimistossa.
Nih eiköhän se tuulette Pietarissa SKA maaleja lauantaina ihan vaan koska voi.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokereista olisi voinut muodostua hyvä juttu Rotalle, jos Vladimir Valloittaja ei olisi lähtenyt rikkomaan ihmisoikeuksia Ukrainaan.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että ensi kausi on auki rahoituksen suhteen. Se jo tiedetään, että Harkimo ei omaisuuttaan polta lennättämällä joukkuetta ympäri Venäjää. Kuinka tärkeää on säilyttää narrit sarjassa? Jos ns yläkerta haluaa tätä, niin rahaa löytyy. Koska tietoa asiasta ei ole, niin Rottakin on pysynyt vaiti.

Tämä on mun veikkaus asioiden tämän hetkisestä tilasta.
 
ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllähän Rotta on nyt kussut totaalisesti omiin muroihinsa. Periaatteessa Jokerit voi pelata KHL:ssä ja periaatteessa omistaja voi olla venäläinen tai miksei vaikka marsilainen. Mutta kiinnostus lakkaa jos jengi kasataan sellaiseksi kuin se nyt tälle kaudelle on kasattu. Jos faneille vittuillaan niin kuin nyt viime kaudella vittuiltiin - SKA:n maalilaulut ja Steve Mosesin siirto SKA:han nyt päällimmäisinä. Amanda soittaa paskaa. Jengi on paskaa. Peli on paskaa. Mutta toi Mosesin siirto on ehkä se mikä nyt tätä alkukautta ihmetellessä on noussut eniten mulla pintaan. Jos sä oot kiinnostunut sun maksavista asiakkaistasi, sä tuot fan favorite Steve Mosesin takaisin. Jos sä haluat näyttää jokerifaneille persettäs, sä otat Mosesin SKA:han istumaan penkillä.

Sitä saa mitä tilaa, Rotta. Voipi olla että yhden matsin tulen tällä kaudella tsiigaamaan livenä. Ja se on sitten siinä. Pleijarit? No, pakko sanoa mutta toivottavasti ei edes päästä sinne. Ei ole mitään hyötyä tapella itteensä pleijareihin koska tolla jengillä nyt ei vaan KHL:ää voiteta. Ei riitä. Ei toi omistaja eikä joukkueen kasaaja parempaa ansaitse.

Ei satu yhtään vaikka Eteläpääty on nyt yksi tyhjä aukko katsomossa. On sitä ennenkin istuttu kuin kirkossa kattomassa kuinka jengi alisuorittaa. Been there, done that. Paska vaihe mutta kyllä narri tulee vielä nauramaan. Rotankin aikakausi päättyy ennemmin tai myöhemmin.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Paska vaihe mutta kyllä narri tulee vielä nauramaan.

Vuodatin muutaman kyyneleen tälle. Olen täysin samaa mieltä. Jokerien historia on värikäs, ja KHL-satu tulee olemaan yksi värikäs luku siihen.

Oli se sitten vuosi 2017, tai 2027, tulee Narri vielä nauramaan. Oli se sitten Tikkurilan halli, DDR tai Hartwall Areena. Täysi Eteläpääty tulee uskomattomalla huutomyskyllä johdattamaan Jokerit derbyvoittoon julleista. Mä vaan tiedän sen.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös