Elämä jatkuu. Toisilla kaukaloissa, toisilla niiden laidoilla. Vaikka jossain Kempeleen ulkojäillä vääntäessään ei pikkuinen Oskari miettinyt uransa päättyvän tällä tavalla, niin kuitenkin nyt oli onni onnettomuudessa. Vaikka tuomio oli kova, olisi tapaturma saattanut olla vielä pahempi: hyvä huomata nämä seikat ajoissa eikä sitten kun leikkaa kiinni. Vastakkaisia esimerkkejä löytyy huippu-urheilun parista aivan liikaa.
Ei Korpikari ikinä noussut miksikään puolustuksen johtavaksi pylvääksi tai seuraikoniksi Jokereissa, mutta ovathan nämä aina pysäyttäviä hetkiä. Vaikka Korpikarin putoaminen rosterista tuntuu varsinkin nykyisen loukkaantumisaallon aikana, niin tosiasiat ovat vain kohdattava. Hyvänä iltana hallissa on reilu 10t viihteen takia ja jokunen kymmen ammattinsa puolesta. Vaikka ensin mainitun kannalta Korpikarin pelaaminen olisi toivottua, ei se missään muodossa voi mennä etusijalle. Vaikka huippu-urheilun seuraaminen ei yleensä ole kovinkaan rationaalista touhua, niin näissä tapauksissa ei voi mennä vain seura edellä. Terveyden on tultava ensin ja prioriteettien oltava sen mukaisia. Vaikka huippu-urheilu ei ole leikkiä, ei sydänperäisten tapausten kanssa leikitä yhtään enempää.
Tässä tilanteessa mulla on tasan kaksi toivomusta. Ensimmäinen kuuluu siten, että toivottavasti sydänvika tosiaan rajaa ulos vain huippu-urheilun. Toisekseen, olisi helvetin nasta nähdä Jokerit tuossa kohtapuolin nostamassa kannua ja Korpikari jäällä vaikka sitten puku päällä. Ensimmäinen on ainoa inhimillinen toive, jälkimmäinen taas olisi varmasti se mukavin tapa päättää viimeinen ammattilaiskausi näissä olosuhteissa.