Liigan kurinpitopäätökset 2015–2016

  • 468 590
  • 3 251

444

Jäsen
Minä muuten muistan ne ajat, kun tällä palstalla arvosteltiin liigan kurinpitolinjaa siitä, että puhtaista taklauksista tuli pelikieltoja jos pelaaja loukkaantui ja vastavuoroisesti törkeyksistäkin saattoi selvitä ilman huilua. Tämän ajatusmallin slogan oli, että rangaistuksien pitää tulla tekojen, ei seurausten mukaan. Paljon on vettä virrannut liigafanien kyynelkanavista sen jälkeen.
Tässä on kuitenkin suuri ero siihen, että vahinko sattuu jonkun ei-puhtaan tempun seurauksena. Ymmärrät varmaan näiden kahden asian eron.
Toisessa pelaaja loukkaantuu puhtaasta taklauksesta: taklaajalle pelikieltoa, koska loukkaantuminen. Tässä kohtaa on helppoa olla samaa mieltä niiden kanssa, jotka ovat sitä mieltä, että rangaistus tulee antaa teon eikä seurauksen mukaan.
Toisessa tilanteessa pelaaja loukkaantuu, kun maalivahti päättää vähän rankaista häntä tönäissyttä pelaajaa huitaisemalla mailalla naamaan. Edelleen lähtökohtana rangaistukselle voidaan pitää tekoa, mutta kun teko osoittaa törkeää piittaamattomuutta, voidaan mielestäni aivan perustellusti rangaistusta koventaa loukkaantumiseen vedoten.

Minun arvomaailmassani näillä kahdella tapauksella on eroa kuin yöllä ja päivällä eikä niitä tulee verrata toisiinsa.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minä muuten muistan ne ajat, kun tällä palstalla arvosteltiin liigan kurinpitolinjaa siitä, että puhtaista taklauksista tuli pelikieltoja jos pelaaja loukkaantui ja vastavuoroisesti törkeyksistäkin saattoi selvitä ilman huilua. Tämän ajatusmallin slogan oli, että rangaistuksien pitää tulla tekojen, ei seurausten mukaan. Paljon on vettä virrannut liigafanien kyynelkanavista sen jälkeen.
Minäkin muistan tuon ajan. En usko, että käsitykset ovat tuosta kuitenkaan suuresti muuttuneet. Ovatko sinusta?

Näen, että joidenkin mielestä vahingon määrä painottuu suuresti rangaistusta määrittäessä, mutta paljon isompana dilemmana pidän Tuppurainen/Tukonen tai Tommi Kovanen/Tommi Huhtanen -tyyppisiä tilanteita, joissa tarkoituksellisuuden taso on merkittävästi korkeampi.
Tosin jotkut näkyvät Lassilan tilanteen eri tavalla ja minun elämässäni on tärkeämpiäkin asioita kuin vängätä siitä heiden kanssa.
Case-Lassilaa ja Case-Tuppuraista tunnutaan vertailtavan aika paljon. Minä näen näiden tekojen rangaistavuuden aivan eri tavalla kun sinä. Minusta Juuri Lassilan teko on jääkiekkoon kuulumatonta toimintaa. Tuollainen itsehillinnän menettäminen, jossa kanssapelaaja joutuu ison vammariskin kohteeksi, on erityisen tuomittavaa. Kyllä höyryjen päästöön pitää löytää toinen tapa. Mielestäni tällaisissa harvinaisissa tapauksissa olisi järkevää tuomita rangaistus osin myös teon seurausten perusteella. Tuppuraisen toimintaa, niin neitimäistä kuin se onkin, voidaan ajatella edes jotenkin kuuluvaksi jääkiekkoon. Tuollaisia takaapäin tuuppaisuja näkee jääkiekossa kovin usein. Toki olisi mahtavaa, jos nämäkin vaaratilanteet saataisiin kitkettyä kokonaan pois, mutta lajin kamppailullisen luonteen vuoksi en usko siihen pystyttävän. Lähtökohtaisesti kovemmat rangaistukset päähän kohdistuviin taklauksiin, ryntäyksiin, laitataklauksiin ja selästä taklauksiin auttaisi kuitenkin alkuun.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minäkin muistan tuon ajan. En usko, että käsitykset ovat tuosta kuitenkaan suuresti muuttuneet. Ovatko sinusta?
En pysty tarkasti sanomaan, että missä vaiheessa muutos alkanut tai tapahtunut, mutta kyllä ehdottomasti.

Muistan kun Huml taklasi törkeällä tavalla Tukiota päähän tilanteen ulkopuolella paitsiotilanteessa. Aikaa tapahtuneesta on vähän reilu kolme vuotta.Tilanne muistutti hyvin paljon Tyrväisen taklausta, eli tarkoituksella päähän tavoitteena satuttaa tai jopa vahingoittaa. Siitä tuomittiin silloin kolme peliä pelikieltoa. En muista kenenkään vaatineen siitä esim seitsemää tai jopa yli kymmentä peliä pelikieltoa.

Jere Karalahti veti vuonna 1999 Rami Alankoa niskaan poikittaisella mailalla pelin ollessa vihelletty poikki. Siitä tuli kolme peliä pelikieltoa. Siihen eivät varmasti kaikki silloinkaan tyytyväisiä olleet. Jos nyt tähtäisiin moinen temppu, niin tuollaisesta vaadittaisiin 15-20 peliä.

Tomi Pekkala löi vuonna 2011 kahden käden kirvesiskulla Kaijonmaata. Oli vain pienestä kiinni ettei lyönti osunut päähän. Tästä annettiiin neljän pelin kieltoa. En epäile hetkeäkään etteikö siitä nykyisessä asenneilmastossa vaadittaisi kaksinumeroista lukua.

En oliko esim tapaus Ben-Amor jonkintyyppinen kiehumispiste, jonka jälkeen rangaistuslinja ja asenne kiekkokaukaloiden tapahtumiin muuttui.
 

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Minusta pelikieltoja ei pidä jälkikäteen muuttaa sen mukaan, miten vahinkoitetun pelaajan parantuminen etenee.
Sen sijaan pitää olla mahdollisuus korjata tilanne, jos tajutaan että tuli tehtyä virhe jossakin tuomionannossa.
Tämä ihan vaan täsmennyksenä.

Lisäksi tärkeintä on säilyttää linja. Tyrväinen sai sen yhdeksän, hyvä niin, oikea tuomio. Jatkossa se on kuitenkin oltava sama linja. Eli kaikille pelaajille, vastaavasta teosta, jos ovat jo ennestään saaneet sanktioita ( eivät siis ensikertalaisia ), se sama yhdeksän.
Jollekkin toiselle maalivahdille sitten samanlaisesta huitaisusta ( mitä Lassila teki ) se sama seitsemän.

Ei ole niin yksinkertaista asiaa, ettei siitä saa vänkäämällä ja vääntämällä monimutkaista, mutta silti mielipiteeni on näin yksiselitteinen tässä asiassa.
 
Lisäksi tärkeintä on säilyttää linja. Tyrväinen sai sen yhdeksän, hyvä niin, oikea tuomio. Jatkossa se on kuitenkin oltava sama linja. Eli kaikille pelaajille, vastaavasta teosta, jos ovat jo ennestään saaneet sanktioita ( eivät siis ensikertalaisia ), se sama yhdeksän.

Olen samaa mieltä, että seuraavallekin vastapalloon kyynärpäällävetäjälle kuuluu vähintäänkin yhdeksän peliä. Mikäli taas on normaalitaklaustilanne, jossa arvioidaan tarkasti vahingon, vastaanttamisen ja syyllisyyden välimuotoa, en missään nimessä antaisi yhdeksää. Lassilan ja Tyrväisen tempun erottaa normaaleista pelikielloista se, että molemmat oli tosi harvinasia suomikiekossa ja varsin vastenmielisiä. Valtaosassa rikollisissa taklauksissa on pelitilanne osaltaan selittävänä tekijänä.
 

Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vaadin Tepsin Tallinderille pelikieltoa törkeästä keihästämisestä. Aivan surutta mailalla suoraan Bloodia munille, toivottavasti Blood on tähän päivään mennessä kerennyt makaamaan jokusen lahtelais neidon kanssa jolloin suku jatkuu. Ilmeisesti Tepsiläisillä tapana kurmuuttaa vierailijoita jääkiekkoon kuulumattomilla teoilla.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Ei näköjään helposti katkea tämä sattumusten kierre. Sammalkangas taklasi päähän, ja nyt vähän keihästeltiin, kun ei ollut parempaakaan tekemistä. Sekuntikello käyntiin vahinkokorttia odotellessa.

Mielestäni pelaajayhdistyksen kannattaisi lähestyä jäseniään jollakin muistutuksella. Vai onko tärkeintä nousubonus lähiöissä?

Vielä ei ole mitään merkkejä siitä, että asia menisi eteenpäin. Toivottavasti niin kuitenkin käy. Kaikki muu olisi jo selvää suosimista.
 
Viimeksi muokattu:

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Ei näköjään helposti katkea tämä sattumusten kierre. Sammalkangas taklasi päähän, ja nyt vähän keihästeltiin, kun ei ollut parempaakaan tekemistä. Sekuntikello käyntiin vahinkokorttia odotellessa.

Mielestäni pelaajayhdistyksen kannattaisi lähestyä jäseniään jollakin muistutuksella. Vai onko tärkeintä nousubonus lähiöissä?

Vielä ei ole mitään merkkejä siitä, että asia menisi eteenpäin. Toivottavasti niin kuitenkin käy. Kaikki muu olisi jo selvää suosimista.

Laitoit sekkarin liian myöhään päälle. Jatkoajan jutussa Tallinden kertoo ettei tarkoittanut...

Samaa mieltä tästä kierteestä. Liigalta kova rangaistus about 5 peliä ja lausunto, että nyt loppu ja jatkossa kovat rangaistukset jatkuu. Pelaajayhdistys vois kanssa yhtyä lausuntoon. Nykyinen vahinkojen kierre on jo työturvallisuusriski.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tallinderin isku vyön alle on asetettu kurinpitokäsittelyyn. Sen verran vastustajaa kunnioittamaton teko, että saisi saada kunnon rangaistuksen.
 

weagles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Warkaus Eagles
Tallinder selvinnee hyvin pienellä rangaistuksella, koska kohteena Blood ja varmaankin muistaa mainita etten mä tarkoituksella sipaissut...
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Tallinder selvinnee hyvin pienellä rangaistuksella, koska kohteena Blood ja varmaankin muistaa mainita etten mä tarkoituksella sipaissut...
Oikeassa olit. Yhden pelin kakku tuli tällä kertaa. Itse antaisin tuollaisista munille iskemisistä enemmän. Vähintään sen kolme. Muutenkin, ihan yleisellä tasolla nuo pelikieltojen määrät pitäisi olla korkeammat.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Yhden pelin kakku tuli tällä kertaa. Itse antaisin tuollaisista munille iskemisistä enemmän.

Olihan tuo nyt ihan saatanan törkeä. Ihmettelen kovasti, että ei tullut pidempää pelikieltoa. Toki TPS:n kannattajana olen tyytyväinen, että runkopakki Tallen selvisi noin vähällä, mutta silti, not cool.
 

Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mitä jos Blood olisi tehnyt tämän? Vähintään kaheksan peliä ois tullu.

Ihan käsittämätöntä. "Blood ei loukkaannu tilanteessa"

NO LUOJAN KIITOS VITTU, NIIN VOI TEHDÄ LAPSIA VIELÄ JOSKUS. Vittu mitä IDIOTISMIA.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
OK. Jos sulla menee hermo kaukalossa ja päätät kuitata sen vastustajalle, niin kannattaa survaista mailalla kasseille, saat lyhyemmän tuomion kun, että hoidat sen perinteisesti nyrkeillä.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
OK. Jos sulla menee hermo kaukalossa ja päätät kuitata sen vastustajalle, niin kannattaa survaista mailalla kasseille, saat lyhyemmän tuomion kun, että hoidat sen perinteisesti nyrkeillä.

Näin. Tämän kauden ehdottomasti paskin päätös Liusjäveltä. Ei noin vain voi tehdä pelissä ja yksi peli? Eihän se ole mitään tuosta törkeästä huitaisusta. Kolme peliä nyt ainakin kuuluisi.

Tällaisen jälkeen on taas mukava tuomita pienestä nyrkkitappelusta kolme peliä.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kuinka monta ottelua täällä on langetettu sponttaaneista tappeluista, kuten Lofquist vs. Jasu tappelusta? Miksi itkeä jostain ei-sponttaanien tappeluiden pelikielloista, kun siitä on jo ennen kauttakin ilmoitettu, että niistä rangaistaan kovalla kädellä. Jotkut Blood-Liivik ja Generous-Gratton on kaukana sponttaaniudesta.

Ja ettei kenellekkään tulisi epäselväksi koen myös Tallinderin pelikiellon liian pieneksi, mutta mielestäni aivan turha kitistä jostain ei-sponttaanien tappeluiden pelikielloista tässä kohtaa.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En kitise mistään tappeluiden pelikielloista vaan siitä, ettei tämän teon rangaistus ole oikeassa suhteessa niihin tai muihinkaan pelikieltoihin. Minulle on ok, että ei-spontaaneista tappeluista tulee kunnon rangaistus. Se taas ei ole ok, että tällaisesta teosta tulee selkeästi pienempi tuomio.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Mutta eihän Henrik Tallinderilla liene mitään rikoshistoriaa? Vai onko aikaisemmin tehnyt jotain muuta pelikiellon arvoista huitomisen sijaan?
Taisi @Ishmael tarkoittaa tuota, kun noissa uutisissa lukee usein, että -"Liigapelaajalle" x-ottelun pelikielto.- Liiga aika usein uutisoi nuo ilman nimeä. Tämä mystinen Liigapelaaja on saanut paljon kakkua.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Tämä case-Tallinder oli mun mielestä tämän kauden kurinpitopäätöksistä ehkä se kaikkein oudoin. Kyllä tuosta olisi pitänyt VÄHINTÄÄN parilla pelillä rangaista. 3-4 olisin itse lätkäissyt. Ei-vahinko "keihästys" vasustajan kasseille.
 

Bacon

Jäsen
Ehkä päähän kohdistuneet taklaukset vähenevät tämän ansiosta, kun kerran kasseille lyömisestä selviää paljon vähemmällä. Nyt lähestyvän joulun kunniaksi laitetaan kaukalossa kulkuset kilisemään ja jätetään ne rumat taklaukset pois.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös