Päämääränä Moskova – Suomen maajoukkueen valmistautuminen Venäjän MM-kisoihin (EHT- ja EHC-turneet)

  • 73 315
  • 284

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kevään MM-kisoja ajatellen varmoja kisapelaajia tästä joukkueesta ovat nähdäkseni Lepistö, Hietanen, Kukkonen ja Kontiola. Myös Salmela lienee vahvoilla, vaikkei tässä turnauksessa toistaiseksi kovin häävisti ole pelannut. Sitten on iso joukko rajatapauksia, joiden paikka riippuu omista kevään otteista, kieltäytymistä ja Pohjois-Amerikan avuista. Molemmat veskat, Ohtamaa, Hartikainen, Huhtala, Sallinen ja Lajunen ovat esimerkiksi tällaisia kavereita.

Tässä turnauksessa Kiiskinen on mielestäni ollut selkein alisuorittaja ja voi olla, että pelaa nyt jo itsensä ulos kevään kahinoista. Myös Koskirannan osalta näyttää jatkuvan sama trendi, että kaveri ei pysty maajoukkuetasolla pelaamaan hyökkäyssuuntaan kovinkaan kaksisesti, vaikka nytkin harteilla on ykkössentterin viitta.

Hyökkäyksen osalta kilpailutilanne on Euroopassa aika avoin tällä hetkellä. Monet maajoukkueen luottoäijät ovat nyt poissa Karjalasta, kuten Immonen, Hytönen, Wirtanen, Pesonen, Aaltonen ja Pihlström. Lisäksi on Bergenheimin ja Salmisen kaltaisia mielenkiintoisia tapauksia. Kokonaisuudessaan palapelin rakentaminen tältä osin on haastavaa.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Joo Elorinne on ollu ihan ok valinta puolustavan puolustajan rooliin tässä turnauksessa. Riittääkö MM-kisoihin on eria asia.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Joo Elorinne on ollu ihan ok valinta puolustavan puolustajan rooliin tässä turnauksessa. Riittääkö MM-kisoihin on eria asia.

Elorinne on pelirohkea pakki, mukavaa katsella tätä, vaikka toki tuossa pelityylissä on riskinsäkin. Kovin tosissaan tuskin kukaan uskoo hänen kisapaikkaansa keväällä, tämä on asia erikseen.

Tänään siis Ruotsi-ottelu, joka päättää turnauksen. Rehellisesti sanottuna on mielestäni varsin yllättävää, että Suomella on täydet kuusi pistettä kahden matsin jälkeen. Suomi ei ole ollut mitenkään todella huono, mutta ei kyllä kovin hyväkään. Suomi ei samaten ole näyttänyt hirveästi turnauksen kotijoukkueelta, vaan pikemminkin on pelailtu varman päälle ja varottu virheitä. Tänään vastassa Ruotsi, joka ainakin toistaiseksi pelannut suorastaan ylirohkeaa lätkää, saa nähdä, jatkaako Suomi samaa, hieman unettavaa pelitaktiikkaa.
 

Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itse en kelpuuttaisi tästä Karjalaturnausjoukkueesta kevään Skodacuppiin kuin muutaman pelaajan: Kukkonen, Lepistö, Salmela, Koskiranta, Huhtala, ja Hartikainen. Muille toivottaisin kiitos mutta ei kiitos.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ei tästä turnauksesta kahdesta voitosta huolimatta voi kovin korkeaa arvosanaa antaa.

- hyökkäyspeli oli ailahtelevaa, vain satunnaisesti saatiin kunnon suorahyökkäyksiä. Joka erässä pauttiarallaa muutama minuutti ja sitten loppuerä väsynyttä ja sekavaa.
- surkeaa viimeistelyä. Ihmetytti myös se, että pakkien vedot järjestään ohi, Konna ja kumppanit taas eivät vetäneet lainkaan, vaan joka paikasta piti yrittää syöttää.
- hartikaiset ja osalat, hohhoijaa.
- veskarit olivat ok

- ennen kaikkea kyseessä oli KOTIturnaus ja peli oli helvetin TYLSÄÄ ja virheitä välttelevää, joita siis kuitenkin tuli iso tukku.

Summa summarum: YLEn studiossakin puhuttiin, että Jalosen aikakauden Leijonia on leimannut jäähyttömyys. Tavallaan ihan hyvä juttu tietysti, mutta kyllä mä kääntäisin tuon siihen, että Jalosen Leijonia on leimannut koko ajan tunteen täydellinen puute.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Jaahas, eiköhän tuossa tylsässä ja virheitä välttelevässä pelaamisessa näy sekin, että Rautakorpi on valmennuksessa mukana. Ruotsia vastaan oli valehtelematta niin paljon maalipaikkoja että peli olisi pitänyt voittaa. Mutta on se nyt perskeles, että ylivoiman ykköspakit ei saa niitä kiekkoja maalille asti tai kohti. Kerran Lepistö sai ja se meni maaliin. Kaikki mut Lepistön vedot ensimmäiseen peittävään pelaajaan ja Hietasen laukaukset pitkin seiniä.

AIka vaikea tässä on sanoa, kenet tuosta keväälle kelpuuttaisi ja ketä ei. Aika varmasti Salmela ja tuolla pelillä Kontiola. Mielestäni myös Hartikainen ja ainakin lähellä paikkaa on Lajunen. Kukkonen aika varma ja niin ne varmaan on nuo majakka ja perävaunukin. Nuo tulosyksiköiden pelaajat jäi aika pahasti auki, kun ei oikein kukaan mitään mahtavaa esittänyt. Jormakka ja Huhtala jäi jollain tapaa mieleen ja Kuusela saanee vielä lisää näyttöpaikkaa kun pelaa aika virheetöntä, varmaa ja peliä edistävää kiekkoa. Silti pitäisin ajatusta kevään joukkueeseen liittämisestä aika kaukaisena.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
MM-kisojen pakistoon tästä joukkueesta joukkueesta kai aika vääjäämättä nousee sellaiset 4-5 kaveria eli Lepistö, Hietanen, Kukkonen, Salmela ja kenties Ohtamaa. Jaakola ja Mäntylä ovat kai sitten ne todennäköisimmät muut nimet Euroopasta ja loukkaantumisen takia nyt sivuun jäänyt Mäenpää toki pelaa Sveitsissä ainakin tehojen valossa huikeaa kautta.

Eli jos Euroopasta pitäisi ideaali pakisto kasata, niin nähdäkseni se olisi jotain tällaista:

Lepistö-Hietanen
Mäenpää-Salmela
Jaakola-Kukkonen
Mäntylä-Ohtamaa

Keskushyökkääjien osalta täytyy sanoa, että Kontiola on aika yksin, jos mietitään MM-tasolla ratkaisuihin kykeneviä senttereitä. Immonen on sitä toki aiemmin ollut, mutta nykyään lienee hänkin ennemmin puolustava sentteri. Ja hyviä puolustavia senttereitä toki riittää Sallisen, Lajusen, Wirtasen ja Hytösen muodossa.

Laitureiden osalta tämä turnaus ei mielestäni hirveästi kertonut. Todella moni pelasi jonkun pelin hyvin tai tosi hyvin, mutta sitten kyykkäsi jossain toisessa matsissa. Huhtala antoi ehkä kokonaisuudessaan vakuuttavimmat näytöt (toivottavasti ei loukkaantunut pahemmin), Kiiskinen toisaalta ei saanut vahvuuksiaan käyttöön missään vaiheessa. Kuuselan pelissä näkyi hyvä syksy Liigassa, minkä myötä itseluottamus oli tapissaan. Hartikainen on näyttävä pelaaja, mutta sittenkin nuo hänen päätypunnerruksensa verrattain harvoin johtavat maajoukkuetasolla maaleihin, tai edes jäähyihin. Kokonaisuudessaan arvioisin, että Pihlströmin ja J.Pesosen kaltaisille pelaajille edelleenkin on tarvetta kevään MM-kisoja silmällä pitäen. Toivottavasti myös Aaltonen petraa Jokereissa peliään, koska ei tässä Euroopan laituritarjonnassa hirvittävästi MM-kisatason kiekollista juonikkuutta ole. Sakari Salmisen toivoisin myös olevan mukana kuvioissa, mutta viime kevään tapahtumat voivat tarkoittaa sitä, että Salmisen pelit KJ:n maajoukkueessa ovat pelatut.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se että Kojon ja Rautakorven joukkue pelaa prosenttilätkää ei varmaan ole kenellekkään yllätys. Jos Suomen peli oli tänään ajoittain tylsää, oli Ruotsi vielä pari pykälää tylsempi. 3 pelin jälkeen muutamat arviot:

+ Huhtala oli hyvä kiekottomana ja kiekollisena, taistelee paikasta kevään joukkueessa.

+ Salmela, pelasi isoja minuutteja ja selviytyi mielestäni paineen alla Suomen pakeista parhaiten. Pelirohkeutta löytyy eikä ensimmäinen tai vielä toinenkaan vaihtoehto ole avata roiskimalla. Todennäköinen MM-pelaaja.

+ Kontiola, hyytyi Ruotsi pelissä, mutta silti kokonaisuutena loi hyvin paikkoja ja oli YV:llä hyvä. Jalka liikkuu paremmin kuin viime kaudella, ehjä kausi alle ja Konna on rautaa keväällä.

- Osala, en ole koskaan tykännyt Osalasta leijonissa eikä tämä turnaus muuta arviota. Puukätinen näennäisesti hyvä rouhija joka tekee liikaa virheitä. Ensimmäinen peli oli Osalalta hyvä, mutta kokonaisuus heikko. Eiköhän meiltä löydy parempiakin rouhijoita joten Osala, ei jatkoon.

- Kiiskinen, miksi tämä mikkihiiri edes valittiin mm. ennen Sakari Salmista? Ei pärjää kaksinkamppailuissa ja kiekolliset ratkaisut päättyy huonosti. Ei jatkoon.

- Jormakka, tehotonta pörräämistä ja peliaikaan nähden olisi pitänyt saada enemmän aikaan. Ei pystynyt luomaan itselle kunnon paikkoja, tai luomaan niitä muille. Jormakka taistelee silti edelleen MM-paikasta.

- Elorinne, en ymmärrä Kiiskisen lisäksi tätä valintaa, kun tarkoituksena on valita kotiturnaukseen paras joukkue, valitsematta jäi kuitenkin mm. Niskala, Mäntylä ja Heikkinen. Elorinne on potentiaalinen pakki ja sai näytönpaikan, mun mielestä ei käyttänyt sitä tarpeeksi hyvin. Kriittisiä virheitä ennen vastustajien maaleja, istui viltissä Ruotsi pelissä noin erän verran. Ei tämä Elorinteeltä mikään katastrofi turnaus ollut, mutta olisin odottanut virheettömäämpää peliä.

Kokonaisuutena ihan hyvä suoritus Leijonilta, hampaankoloon jäi (taas) maalinteon heikko tehokkuus johon osa syy on valitut pelaajat. Joukkue oli prosenttilätkää varten luotu, eikä mukana ollut kovin kiekollinen joukkue. Seuraavassa turnauksessa nähdään varmasti enemmän kokeiluja, mikä tuo mielenkiintoa katsojalle.
 
Viimeksi muokattu:

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Karjalan turnee meni Suomelta samalla tavalla kun KalPan liigakausi tähän mennessä.

Omiin meni vähiten maaleja ja itse tehtiin vähiten maaleja. Heti kun vastaan tuli hyvin viimeistelevä joukkue tuli turpaan.

Härski oli ihan ok. Samoin Kuusela. Pikaiset paranemiset Huhtalalle. Jätkästä olisi hyötyä keväällä. Ja Narreille varmasti tärkee pelaaja.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Se että Kojon ja Rautakorven joukkue pelaa prosenttilätkää ei varmaan ole kenellekkään yllätys...

Ehdottomasti toivon tällä valmennuksella menestystä, mutta suhtaudun kyllä vähän epäillen, miten tämä riittää mm-tasolla tai vaikka siellä "world cupissa". Prosenttilätkän tarkoitus lienee se, että vältellään virheitä ja toivotaan vastustajan tekevän sellaiset ensin. Kuitenkin materiaalia peilaten on varsin todennäköistä, että se on Suomi, jolta niitä virheitä tulee ensin, siis jos katsellaan muiden huippumaiden materiaalia.

Tällä hetkellä Suomen pelistä puuttuvat sellaiset ominaisuudet, joka tarjoaisi ainakin jotain edgeä vastustajiin nähden. Okei, toki veskaripeli on tällainen juttu, tosin eilen Ruotsia vastaan sekin hävittiin.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Mielenkiintoinen tuo Lepistön lausunto, että Venäjä taitaa tätä nykyä sytyttää Leijonat paremmin kuin Ruotsi. Peliesityksiä peilaten tässä on kyllä perää, Suomen ja Ruotsin keskinäiset ovat tätä nykyä aika tylsiä, Venäjää vastaan monesti tunteet ovat pinnassa.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Itse Karjala-turnauksen pelaajista ottaisin MM-kisoihin nyt näillä näytöillä ainakin Kontiolan, Lajusen, Hartikaisen, Lepistön, Salmelan, Kukkosen ja Hietasen sekä Sallisen. Huhtalan kausi on kuulemma valitettavasti ohi, joten tuskin nähdään MM-kisoissa.
 

riimu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Avs, Preds, Leijonat
Karjalan turnee meni Suomelta samalla tavalla kun KalPan liigakausi tähän mennessä.

Omiin meni vähiten maaleja ja itse tehtiin vähiten maaleja. Heti kun vastaan tuli hyvin viimeistelevä joukkue tuli turpaan.

Härski oli ihan ok. Samoin Kuusela. Pikaiset paranemiset Huhtalalle. Jätkästä olisi hyötyä keväällä. Ja Narreille varmasti tärkee pelaaja.

Yle uutisoi juuri, että Huhtala on poissa koko loppukauden.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehdottomasti toivon tällä valmennuksella menestystä, mutta suhtaudun kyllä vähän epäillen, miten tämä riittää mm-tasolla tai vaikka siellä "world cupissa".

Tällä hetkellä Suomen pelistä puuttuvat sellaiset ominaisuudet, joka tarjoaisi ainakin jotain edgeä vastustajiin nähden. Okei, toki veskaripeli on tällainen juttu, tosin eilen Ruotsia vastaan sekin hävittiin.

Voi kun olisikin Kojo ja Rautakorpi World Cupissa, mua mietityttää miten kokemattomampi Marjamäki aikoo saada pienessä kaukalossa ''meidän pelin'' toimimaan. Jukka Jalonen onnistui tuloksellisesti Vancouverissa, mutta jokainen olympialaisten jälkeen juttuja lukenut tietää että pelitapa shokki NHL-pelaajille oli suuri, ja Suomen peli oli parissa pelissä aivan karmeaa.

Kieltämättä MM-kisoja ajatellen tuo prosenttikiekko on tietynlainen taka-askel vanhaan pelitapaan nähden. Kyllähän prosenttikiekko tarjoaa eväät voittaa koviakin maita, mutta kaikki riippuu miten hyvin virheitä vältetään suhteessa vastustajaan, ja saadaanko mahdollisen vähäisistä paikoista maaleja aikaseksi.
 

Sekera

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, prosessit ja yrittäminen
Voi kun olisikin Kojo ja Rautakorpi World Cupissa, mua mietityttää miten kokemattomampi Marjamäki aikoo saada pienessä kaukalossa ''meidän pelin'' toimimaan. Jukka Jalonen onnistui tuloksellisesti Vancouverissa, mutta jokainen olympialaisten jälkeen juttuja lukenut tietää että pelitapa shokki NHL-pelaajille oli suuri, ja Suomen peli oli parissa pelissä aivan karmeaa.

Mitä tarkoitat "meidän pelillä"? Viiden vuoden takaista jaloslaista tulkintaa Meidän Pelistä, ensi vuoden marjamäkeläistä tulkintaa Meidän Pelistä, pelin evoluution mukana muokkautunutta yleistä näkemystä Meidän Pelistä vai jotain muuta?
 

Isäntä

Jäsen
Marjamäki on monessa haastattelussa puhunut NHL:stä ja siellä pelattavasta jääkiekosta suorastaan ihailevaan sävyyn. Hehkuttanut pelin kääntämistä ja sen nopeutta. Tämä on tullut esille myös niissä lausunnoissa, joissa on valitellut kuinka nuoret suomalaispelaajat eivät yksinkertaisesti ole olleet fyysisesti eivätkä henkisesti valmiita NHL:ään sinne siirtyessään. Lisäksi Late on suurelle osalle Suomen tulevasta World Cup -joukkueesta tuttu jo esim. juniorimaajoukkueista. En minä ainakaan jaksa huolissani olla Marjamäen ja NHL-pelaajien suhteesta. Marjamäestä on jäänyt kuva intohimoisena valmentajana, joka pyrkii olemaan pelin kehityksessä ja evoluutiossa vahvasti mukana. World Cup ei toki välttämättä ole helpoin paikka tehdä debyyttiä.

Valitettavasti "Meidän peli" tuntuu monille tarkoittavan pelkästään oman maalin takana seisomista ja viivelähtöjä, vaikka tuo oli (tai on edelleenkin) vain yksi vaihtoehto reagoida pelitilanteeseen.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Voi kun olisikin Kojo ja Rautakorpi World Cupissa, mua mietityttää miten kokemattomampi Marjamäki aikoo saada pienessä kaukalossa ''meidän pelin'' toimimaan. Jukka Jalonen onnistui tuloksellisesti Vancouverissa, mutta jokainen olympialaisten jälkeen juttuja lukenut tietää että pelitapa shokki NHL-pelaajille oli suuri, ja Suomen peli oli parissa pelissä aivan karmeaa.
Minulla on sellainen kuva, että Marjamäki ei ole valmentajana läheskään yhtä ehdoton kuin Jukka Jalonen. Jalosen ongelmahan NHL-pelaajien kanssa Vancouverissa ja senkin jälkeen oli JJ:n vankka usko omaan pelitapaan ja filosofiaan.

Jos Marjamäki jättää NHL-miehille pelivaraa, mutta kuitenkin pitäen narut omissa käsissään, tulokset tullevat olemaan hyviä.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä tarkoitat "meidän pelillä"? Viiden vuoden takaista jaloslaista tulkintaa Meidän Pelistä, ensi vuoden marjamäkeläistä tulkintaa Meidän Pelistä, pelin evoluution mukana muokkautunutta yleistä näkemystä Meidän Pelistä vai jotain muuta?

Tässä tapauksessa Marjamäen kiekkokontrolliin perustuvaa meidän peliä, yleisterminä tuo ''meidän peli'' on osin harhaanjohtava, koska yhtä samaa pelitapaahan tuolla ei tietenkään tarkoiteta. Jokatapauksessa huoleni perustui miten Marjamäki saa hiottua kiekkokontrolliin perustuvan pelitavan siten, että se toimii pienessä kaukalossa esim. P-amerikkalaisten kovaa karvausta vastaan.

Käyttäjälle @Barnes , olen samaa mieltä että Jalosen Vancouverin pelitavassa ei varmasti ollut liikkumavaraa samalla tavalla kuin Marjamäen pelitavassa ja filosofiassa. Eiköhän Marjamäki saa vakuutettua NHL-pelaajat samalle aaltopituudelle.

Tämä on sen verran offtopiccia, että jatketaan toisessa ketjussa.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
On toi Huhtala kyllä lasinen jätkä. Mitä nyt, pullonkorkki silmään?
Koitti taklata ruotsalaispakkia, meni ohi ja polvi vääntyi törmäyksessä. Koitti jopa jatkaa pelaamista.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Tässä sitten Channel Cupiin matkaava joukkue:

Maalivahdit:

Jussi Rynnäs (Ak Bars Kazan KHL)
Harri Säteri (HK Vitjaz KHL)

Puolustajat:

Juuso Hietanen (Dinamo Moskova, KHL)
Joonas Järvinen (HIFK)
Tommi Kivistö (Avtomobilist Jekaterinburg, KHL)
Mikko Kousa (SC Bern, NLA)
Ville Lajunen (Jokerit, KHL)
Tuukka Mäntylä (Medvescak Zagreb, KHL)
Janne Niskala (Lukko)
Markus Nutivaara (Kärpät)

Hyökkääjät:

Eero Elo (Avtomobilist Jekaterinburg, KHL)
Jonas Enlund (Lokomotiv Jaroslavl, KHL)
Ilari Filppula (HC Lugano, NLA)
Tuomas Kiiskinen (Växjö Lakers, SHL)
Toni Koivisto (Lukko)
Kristian Kuusela (Tappara)
Jani Lajunen (Tappara)
Artturi Lehkonen (Frölunda HC, SHL)
Mika Niemi (Kärpät)
Joonas Nättinen (JYP)
Olli Palola (HK Vitjaz KHL)
Antti Pihlström (TsSKA Moskova, KHL)
Jesse Saarinen (Medvescak Zagreb, KHL)
Tomi Sallinen (Djurgårdens IF, SHL)


Mielenkiintoisia nimiä itselle: Nutivaara, Filppula, Elo, Palola, Nättinen, Lehkonen,J.Lajunen, Järvinen. Mutta missä viipyy edelleen Rajala?
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
No nyt on mielenkiintoinen ryhmä kasassa, paljon mielenkiintoisempi kuin ennen, vaikkakin pari samaa taas löytyy kuten aina. Pihlström taas sekä Lajunen ja Hietanen.

Öö ja Jesse Saarinen. Ei mitään tietoa onko pelannut hyvin KHL:ssä. Onko?
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Suomalaisten KHL-pörssit

Pelaajat (Ottelut,maalit,syötöt,+/-)
-----
Eero Elo YEK 37 14+8=22 -3
-----
Jesse Saarinen MDV 37 5+13=18 -4
-----
Ville Lajunen JOK 37 5+11=16 -13
-----
Jarno Koskiranta SKA 33 10+5=15 +7
-----
Juuso Hietanen DYN 35 6+6=12 +6
-----
Tuukka Mäntylä MDV 30 2+7=9 -6
-----
Olli Palola VIT 25 1+3=4 -7
Mikko Kousa MDV 12 2+2=4 0
Tommi Kivistö YEK 41 0+4=4 -5
------
Maalivahdit (Ottelut, voitot,PMK, T%)
----
Harri Säteri VIT 37 13 2,34 93,1
-----
Jussi Rynnäs AKB 16 4 2,38 91,7
---

Tässä tilastolliset faktat joukkueessa olevista KHL-pelaajista tämän kauden osalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös