Harjoitusottelut 2015

  • 13 791
  • 6
Suosikkijoukkue
TuTo
Lienee hyvä aloittaa ketju harjoitusotteluista, ja aloittaa raportilla ensimmäisestä harjoitusottelusta Sibiriä vastaan.

Kokonaisuutena TUTO:n esitys oli oikeinkin hyvä. Ottelu oli täysin voitettavissa, vaikka vastassa oli paperilla paljon vahvempi KHL-joukkue. Kokoonpanosta puuttuivat Tuukka Pulliainen, Mikko Laine ja puolustaja Matias Pulli.

Maalissa Petteri Similä oli oikein hyvä, pitäen joukkueen mukana ottelussa vaikeilla hetkillä. Isokoinen, peittävä ja rauhallinen. Kaikin puolin onnistunut debyytti TUTO:n paidassa.

Puolustuksessa isokokoinen Markus Kojo oli paras. Toinen kaappi, Niko Karhu, pelaisi kaksi ensimmäistä erää oikein hyvin, mutta kolmannessa erässä olikin sitten vaikeaa. Karhu lähti kahville tyylipuhtaasti Sibirin kolmannen maalin yhteydessä. Otto-Eemeli Linke pelasi kelpo pelin, sen sijaan pienikokokoiset Heinimäki ja Tuohilampi olivat ajoittain vaikeuksissa kookkaiden venäläisten kanssa, Heinimäki tosin teki maalin. Kaiken kaikkiaan puolustus pelasi ajankohtaan nähden varsin hyvin.

Hyökkäyksestä löytyy TUTO:n paras pelaaja, eli ykkösketjun keskushyökkääjä Rasmus Kulmala, joka oli todella liukkaalla pelipäällä. Laitureina Topi Taavitsainen ja Aki Keinänen ketju oli isolla marginaalilla TUTO:n paras ketju. Keinänenkin oli ihmeen virkeä jo kauden ensimmäisessä ottelussa. Muita hyökkääjistä Hannu Kuru esiintyi edukseen, ja nähdyillä otteilla Joni Seinelä lunastanee paikan joukkueessa.

Oma lukunsa oli Kalle Moisio, joka nyrkkeili itsensä suihkuun heti ottelun ensimmäisessä erässä.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
TUTO jatkoi valmistautumista kauteen voittamalla LeKi:n vieraskentällä 1-4. Kokoonpanosta puuttuivat Similä, Pulli, Virkki, Pulliainen, Taavitsainen ja Keinänen - eli ykkösmaalivahti ja ykköskentällinen.

Joukkueiden tasoero oli lopputulosta huomattavasti suurempi. TUTO vei ottelua mielin määrin, ja LeKi:n ylivoimaisesesti paras pelaaja oli maalivahti Rakoviiina, jolle kertyi torjuntoja todella paljon. TUTO:n maaleista vastasivat Moisio, Sillanpää ja Karvonen x 2. Varsinkin Karvosen toinen maali oli todellinen helmi, maltillinen lirutus maalivahdin alta. Ja Sillanpää näytti miten maali tehdään läpiajosta, hieno suoritus.

Maalissa Hokkanen vaikutti hieman epävarmalta, toisaalta torjuttavaa oli vähänlaisesti.

Puolustuksessa pelattiin mallikkaasti, erityisesti OE Linke oli oivalla pelipäällä. Ja pakkikolossi Kojo tulee olemaan Mestiksen parhaita puolustajia tällä kaudella, tasaisen laadukasta työtä vaihdosta toiseen.

Hyökkääjistä Kulmala oli taas hyvä, vaikkei yhtä dominoiva ollutkaan kuin kauden ensimmäisessä ottelussa. TPS:n kokelaat pelasivat vallan mainiosti, heille TUTO:n kokokentän prässi tuntui sopivan oikein hyvin. Kokonaisuutena hyökkäys oli varsin tasainen, kaikki ketjut painoivat kiekon LeKin päätyyn.

TUTO:n pelaajista Tuohilampi kärsi yläraajavamman ja Lindsten pääsee hammaslääkärin pakeille, molemmat jättivät pelin kesken. Ylivoiman pelaaminen oli poikkeuksellisen nihkeää, toisessa erässä ylivoimaa oli tarjolla 9 minuuttia - eikä maalin maalia.

Yhden ottelun perusteella arvioisin TPS:n kokelaat seuraavasti:

Berger: Sopimus kaverille heti. Luistimilla todella taitava, tasapainoittaa hyvin TUTO:n puolustusta.
Karvonen: Sopimus kaverille heti. Teki kaksi maalia, ja oli muutenkin ottelun ehdotonta eliittiä.
Nieminen: Hyvin lähellä sopimusta. Tuki hyvin Karvosen pelaamista, ja liike oikeinkin hyvää.
Siiki: Lisänäyttöjä tarvitaan, ei erottunut liiemmin. Sai tosin kiekon ylärimaan avauserässä.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
TUTO voitti LeKin varsin helposti Kupittaalla. Poissa olivat Pulliainen, Pulli ja Tuohilampi, samoin edellisen ottelun TPS:n kaverit Siikiä lukuunottamatta. Uusina mukana olivat Sneck, Virta ja Juusela.

Ottelu oli kymmenen minuutin jälkeen 3-0, eikä vierasjoukkue koskaan noussut TUTO:n johtoa uhkaamaan.

Puolustus pelasi stabiilisti. Siellä löytyy isoja äijiä, jotka osaavat aika karhealla tavalla omaa maalia puolustaa. Edelleen OE Linke pelaa hyvällä tasolla, ja uusi kaveri Sneck debytoi ihan kelvollisesti.

Hyökkäyksessä Kulmala laitureineen oli vilkkaalla tuulella ja juniorisarjojen pistelinko Virta vakuutti osaamisellaan heti. Ollikainen - Monto - Moisio vaikuttaa valmiilta koostumukselta, ja ketju on todennäköisesti Mestiksen paras nelosketju. Moisio on muuten mainettaan huomattavasti parempi jääkiekkoilija, ainakin Mestikseen taidot riittävät oikein hyvin.

Maalissa Hokkanen ei edelleenkään oikein vakuuttanut. Torjuttavaa oli aika vähän, mutta ensimmäinen maali lipsahti helpohkosti verkkoon.

Ensi perjantaina jatketaan, K-Vantaa tulee kylään.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hyvin nuo harjoitusottelut ovat menneet ja ainakin jokunen ketju siis jo saatu ehkä kasaan. Kiitos muutenkin näistä raporeista.
LeKi taia olla vain kolmella ketjulla matkassa eikä heidän harjoituspelitkään ihan erikoista vielä olleet. K-Vantaan esityksistä sitten rapsaa niin nähdään miten lennään.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
K-Vantaan pelistä raportti tuli jo seuran sivuilta, mutta minkälaiselta se katsomon puolelta näytti? Taisi olla alussa ainakin vaikeaa ja muutamilla näytön paikkoja. Porukkaa alkaa olla jo jonkin verran ja viikonlopun aikana lyödään lukkoon lopullinen miehitys. Maalivaahtien osalta ollaan alussa yhden varassa? Similä ollut poissa ja jotain ongelmia nähtävästi. Toivon mukaan ei pitkään ole poissa.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
TUTO kävi häviämässä Vantaalla, 2-1. Kokoonpanosta poissa Pulliainen, Pulli, Tuohilampi, Sillanpää, Similä, Kojo ja Hyvärinen. Ottelun aikana loukkaantui Linke.

Kokonaisuudessaan esitys ei ollut kaksinen. Maalipaikkoja oli vähän, ja Vantaan voitto oli ihan oikeudenmukainen lopputulos. Puhtaat paperit saavat Setänen, Virta, Juusela ja ennen tälliään hyvin pelannut Linke.

Ensi keskiviikkona kausi on alkamassa, ja kokoonpanossa pitäisi silloin olla Tuohilampi, Kojo ja tuorein tulokas Iikka Kangasniemi.
 

hokihoki

Jäsen
Tässä videolta tuo Linkeen loukaantuminen. Hieman Lohipaita antoi vauhtia selästä. Voi olla että näen väärin, mutta näyttää kuin saisi Keinäsen mailan naamaansa.
https://youtu.be/Cq_OgZaEzmQ?t=1m3s (Lähde K-Vantaan youtube kanava)

Pienillä selvittiin / säikähdyksellä selvittiim, sillä ymmärtääkseni Linke harjoitteli jo normaalisti joukkueen mukana perjantaina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös