Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2015–2016

  • 979 380
  • 3 965

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
- - - RD lupasi hänelle pelaavaa roolia nimenomaan kolmossentterinä, kun kaikki muut tarjosivat hänelle ainoastaan nelossentterin roolia.
- - -
- - - RD joutui pettämään lupauksensa Virtaselle, koska Virtasesta ei yksinkertaisesti tuohon pelaavaan rooliin ollut.
A-haa eli jo Tampereellakin tiedetään mitä lupauksia Risto Dufva ja Jonne Virtanen olivat tehneet kaudelle 2014-15?

Hitto kun joku lappeenrantalainen tai kuusamolainen osaisi tulla kertomaan mitä lupauksia Ari-Pekka Selin ja Jonne Virtanen ovat tehneet kaudelle 2015-16...
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Eiköhän tuo Jonnen peluuttaminen Lukossa kuitenkin ollut miehen itsensä sanelema. Ymmärtääkseni Jonne siirtyi Lukkoon JYPistä vain ja ainoastaan sen takia, että RD lupasi hänelle pelaavaa roolia nimenomaan kolmossentterinä, kun kaikki muut tarjosivat hänelle ainoastaan nelossentterin roolia. Jälkiviisaus osoittaa, että Jonne ei pysty pelaamaan oikeastaan hirveästi muissa rooleissa kuin nelossentterinä ja RD joutui pettämään lupauksensa Virtaselle, koska Virtasesta ei yksinkertaisesti tuohon pelaavaan rooliin ollut.

Oli siihen "syyllinen" kuka tahansa mutta pointtini oli se että Virtanen pelasi liikaa jos peliaika on todella ollut jopa 13min. Joku esittikin jo mielestäni hyvän ajatuksen tästä, eli ~8min peliaikaa per matsi ja lähinnä erikoistilanteissa.

Muoks. Ei liene merkitystä onko roolinsa 3- vai 4- ketjussa, riippuu roolista. Vrt. TPS kaudella 2009-2010.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
A-haa eli jo Tampereellakin tiedetään mitä lupauksia Risto Dufva ja Jonne Virtanen olivat tehneet kaudelle 2014-15?

Hitto kun joku lappeenrantalainen tai kuusamolainen osaisi tulla kertomaan mitä lupauksia Ari-Pekka Selin ja Jonne Virtanen ovat tehneet kaudelle 2015-16...

En siis tiedä, mutta aika usein viime kaudella kuulin ihan mielestäni osaavilta ihmisiltä, että Virtanen nimenomaan valitsi Lukon sillä perusteella, että luvattiin roolia pelaavana sentterinä. Voi olla, että tietoni ovat vääriä. Ei siitä provosoitua tarvitse. Lopultahan playoffejen-tilanne kyllä tiedetään ympäri Suomen, että Lukolla ei ollut edes vaihtoehtoja silloin, niin kova sentteripula oli päällä loukkaantumisista yms. johtuen. Pelasihin siellä vissii Forsberg myös sentterinä playoffeissa.

Olen nyt kuitenkin varmuuden vuoksi pahoillani, että kommentoin asiaa.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
En siis tiedä, mutta aika usein viime kaudella kuulin ihan mielestäni osaavilta ihmisiltä, että Virtanen nimenomaan valitsi Lukon sillä perusteella, että luvattiin roolia pelaavana sentterinä. Voi olla, että tietoni ovat vääriä. Ei siitä provosoitua tarvitse.
Ei tässä mistään provosoitumisesta ole kyse!

Mielestäni on kuitenkin melko outoa tuollainen pelipaikkojen tai -roolien lupailu. Vielä oudompaa on se, että kyseiset tiedot vuotaisivat julkisuuteen. Kymmenisen vuotta sitten osa turkulaisista "tiesi", että Kai Nurmisella oli sopimuksessaan joku klausuuli pelipaikastaan ykkösketjun vasemmassa laidassa. En ole koskaan uskonut mihinkään tällaisiin "lupauksiin" tai "vaatimuksiin". Kai Nurminen pelasi TPS:n ykkösketjun vasemmassa laidassa, koska hän oli huonompina päivinäänkin TPS:n paras ja vaarallisin maalintekijä. Tätä hän oli useita vuosia peräkkäin.

Jonne Virtanen oli pelannut jo aiemmin Risto Dufvan alaisuudessa JYP:n paidassa. Vahvuudet ja heikkoudet lienivät tiedossa molemmin puolin. Olisiko Jonne sitten kehittynyt niin paljon taidollisesti Dufvan lähdön jälkeen, että Dufva pystyi "lupaamaan" Virtaselle kiekollisen sentterin roolin Lukosta? Kuulostaa todella oudolta!

En todellakaan tiedä mitä noissa pelaajasopimusneuvotteluissa käydään läpi - enkä vastaavasti muista tarkalleen millaisessa roolissa/ketjussa Virtanen pelasi Dufvan JYP:ssa. Tuskin Jonnella itselläänkään on ajatuksia pelata SM-liigajoukkueen ykkös-kakkossentterinä? En tietenkään voi tietää pelaajan ajatuksia, mutta kai jokaisella pelaajalla nyt on edes suht realistinen käsitys omista pelitaidoistaan ja vahvuuksistaan sekä siitä, että mille tasolle nämä taidot riittävät SM-liigatasolla.

Onko kolmosen sentteri sitten "pelaavampi" kuin nelosen sentteri? Riippuu hyvin pitkälti joukkueesta. Uskon täysin siihen, että valmentaja voi sopimusneuvotteluissa kertoa minkä tasoista ketjukaveria ollaan harkittu rinnalle sekä minkälaiseen rooliin häntä harkitaan. Minkäänlaisista lupauksista ei kuitenkaan ole kyse. Kyllä pelaajan pitää omalla toiminnallaan osoittaa olevansa pelipaikkansa arvoinen. Ei se kolmossentterin "pelaavampi" (?) rooli lohkea yhdellekään pelaajalle siitä syystä, että "valmentaja lupasi näin sopimusneuvotteluissa".
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mr.Fox osaat näköjään halutessasi kirjoittaa ihan järkeviäkin juttuja. Mikähän aivopieru toi aikaisemmin viesti sulta oikein oli? :o

Toki kaiketi tuo mun eka viesti antaa mahdollisuuden tuollaiselle tulkinnalle, minkä siitä otit. Pitänee olla jatkossa tarkempi.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Mr.Fox osaat näköjään halutessasi kirjoittaa ihan järkeviäkin juttuja. Mikähän aivopieru toi aikaisemmin viesti sulta oikein oli? :o
Hieman kiireessä kirjoitettu lyhyt viesti, jossa piti olla hieman kieli poskella heitettyä piikittelyä?

Toki kaiketi tuo mun eka viesti antaa mahdollisuuden tuollaiselle tulkinnalle, minkä siitä otit. Pitänee olla jatkossa tarkempi.
Lyhyesti sanottuna kuulostaa melkoisen oudolta, että valmentajat "lupailisivat" mitään pelipaikkoja sopimusneuvotteluissa. Kyllähän joku "luvattu" ykkösmaalivahtikin löytää itsensä avaamasta vaihtoaition luukkua kauden mittaan, jos koppi ei vaan yksinkertaisesti tartu. Ei siinä paljoa mitkään kesällä neuvotteluissa "luvatut" asiat paina marraskuun pimeinä iltoina. Kaikki lähtee pelaajan omasta tekemisestä.

Jonne Virtanen, TPS, kausi 2015-16? Onkohan Jonnelle "lupailtu" minkälaista roolia, kun sopimuksesta ollaan neuvoteltu? Melko aikaisessa vaiheessahan alkoi jo tihkua huhuja Jonnen TPS-sopimuksesta. Kakkos- ja kolmosketjut oli kuitenkin jo miehitetty - Tero Koskiranta ja Tadas Kumeliauskas olivat sopimuksenalaisia pelaajia. Ykkösketjusta Jonne tuskin haaveileekaan? Jos sopimus oli tehty jo talven aikana, niin "pelaavan" sentterin rooliin tuli vielä tämän jälkeen lisää kilpailua, kun Ville-Vesa Vainiola otettiin keväällä mukaan rinkiin ja seuraavallekin kaudelle. Näihin aikoihin taisi jo Eric Perrinin sopimuskin olla jo julkinen salaisuus.

Eiköhän Jonne Virtanen tiedosta hyvinkin oman roolinsa TPS:ssa kaudella 2015-16? Edellä on (ainakin) neljä kiekollisempaa sentteriä: Koskiranta, Kumeliauskas, Perrin ja Vainiola. Lisäksi Elias Karvonen antaa junnupuolelta hyvää painetta, jos jollain edellämainitusta kvartetista ei luistin liiku tai tulee loukkaantumisia tai motivaatio-ongelmia. Aika vaikeata on nähdä Jonnen pelaavan TPS:ssa kaudella 2015-16 nelosketjua ylempänä.

Tai... voihan Jonne pelata vaikka TPS:n nimellisessä ykkösketjussa. Esim. kaudella 2009-10 TPS:n nimellinen ykkösketju oli Max Kolu - Thomas Plihal - Marko Mäkinen/Tuomas Suominen. Ketjun tehtävä oli kuitenkin vastustajan vaarallisimman ketjun pysäyttäminen. Samassa roolissa Jonne Virtanenkin tulee pelaamaan TPS:ssa kaudella 2015-16.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Itse asiassa, jos olen täysin rehellinen, niin en pitäisi kovin ihmeellisenä, mikäli valmentajat lupaisivat luottopelaajilleen jotain myös neuvottelujen aikana. Siihen en ota kantaa, että pitääkö luvattu rooli, ei varmasti pidä, jos homma ei skulaa. En ole myöskään väittänyt niin. Mutta kyllä nyt uskon, että pelaajat muitakin asioita seurailee ja neuvottelee kuin ihan puhtaasti rahaa ja sopimuksen pituutta.

On täysin mahdollista, että joku valmentaja jonkun pelaajan kanssa yksityiskeskusteluissa ja pelaajan joukkueeseen saadakseen myös lupaa vastuuta ja jotain tiettyä roolia, joka sitten on pelaajalle merkittävä asia. Aika monesti, kun pelaajia haastatellaan uudessa joukkueessa monet mainitsevatkin yhdeksi syyksi, että lupailtiin isoa roolia ja tällaista ja tällaista, että tuut tänne pelaamaan ja halusin tarttua HAASTEESEEN.

En siis pitäisi täysin mahdottomana, että pelaaja, jolle todennäköisesti oltaisiin hyvin samankaltaisin ehdoin tarjottu jatkoa myös JYPissä ellei sitten toinen voi tarjota jotain enemmän. Epäilemättä Virtaselle tarjottin Lukossa muutakin kuin tukku rahaa, jotta mies siirtäisi itsensä ja perheensä pois Jyväskylästä. Itse pidän tuota useasti kuulemaani "huhua" viime kaudella varmasti hyvinkin todellisena, että RD tarjosi selvästi isompaa TAI erilaista roolia Lukossa kuin se, millaista roolia JYP tarjosi.
 

Hoitsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
...Bottom5 näyttäisi olevan aika selkeä, eli aloittaen pahnan pohjimmaisesta: KooKoo, Ässät, Sport, Pelicans ja SaiPa.

SaiPa on yllättänyt monena vuonna ja tulee yllättämään ensi kaudellakin. SaiPa menee ainakin sääleihin, mutta en pitäisi suoraa pleijaripaikkaakaan ihmeenä. Leprassa on käsittämättömällä tavalla saatu ulosmitattua jos minkälaisestä miehistöstä uskomatonta tulosta, enkä usko että tuo taito siellä mihinkään on kadonnut.

Ja onhan siellä Rau, Mcintyre, Noksu, Löfqvist, Koho ja maalinsuukin on kivasti tukittu. SaiPa yllättää jälleen, vaikka näin monen pleijarikevään jälkeen sen ei enää pitäisi mikään yllätys olla.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Ässien mestaruuskautena oli käsissä edellisiltä kausilta runkosarjan sijat 2. ja 5. valloittanut rosteri joka oli pelannut pelillisesti erinomaisesti mestari-Jyppiä vastaan viimeisissä playoffseissa. Pelaajistossa oli pientä vaihtuvuutta mutta uudet vahvistukset näyttivät ihan tekikämiehiltä. Harjoituspelit Ässät pelasi erinomaisesti ja kyllä ainakin itse odotin vihdoinkin sitä jättipottia tuolta jengiltä. Tuota jengiä on ihan älytön verrata esim nykyrosteriin, joka tulee taskussa sijat 13. ja 10., oli aika sukka sääleissä, vaihtuvuus oli hurjaa ja uudet pelaajat ovat joko nuoria tai täytemiehiä.

Ässillä on mahku vetää hyvä kausi mutta välieriin asti ei tuolla jengillä ole mitään asiaa. Jos pääsee niin kävelen Lukko-paita päällä Porista Rauman torille. Saa ottaa talteen.
 

Keyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal FC
Lyhyesti sanottuna kuulostaa melkoisen oudolta, että valmentajat "lupailisivat" mitään pelipaikkoja sopimusneuvotteluissa.
Mielestäni on kuitenkin melko outoa tuollainen pelipaikkojen tai -roolien lupailu

Jokaikinen pelaaja keskustelee neuvotteluja käydessään mahdollisesta roolistaan joukkueessa. Itse asiassa kärkipelaajilla on erittäin paljon vaatimuksia muun muassa ylivoimarooleista ja jääajasta jo sopimusneuvotteluissa.

Usein sopimuksen syntymiseen vaaditaan valmennuksen lupaus jostakin roolista kauteen lähtiessä. Kausi sitten näyttää, mitä tapahtuu. Lopuksi parhaat pelaavat, tapahtui mitä tahansa. Mutta tietty näyttöpaikka voidaan hyvinkin luvata.

Itse asiassa väitän, että V-M Savinainen ei olisi tehnyt Tapparan kanssa sopimusta, jos hänelle ei olisi luvattu kauden alkuun roolia Dixonin viereltä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viime Mestis-kaudella Janne Pälve oli parempi kuin Jani Forrstöm. Ville Hyvärisenkin rankkaisin samalle tasolle. Toki Forrström on kokeneempi ja pelannut aiemmin onnistuneesti liigaa, toisin kuin nämä nuoremmat keupalaiset.

Kun Forsström meni Mikkeliin pari vuotta sitten, niin pidin ihan salettina että tulee olemaan dominoiva pelaaja - tai ainakin Mestiksen kovimpia tähtiä. Ihan hyvä eka kausi olikin, mutta ei mitenkään häikäisevä. Viime kaudellakin oli toki kärkijengissä runkomies, mutta aika-ajoittain kuitenkin jopa huono.

Jos puolueettomana miettii eri vaihtoehtoja vertailla pelaajia, niin ehkä jotenkin näin:

Monipuolisin vaihtoehto sekä eniten potentiaalia tällä hetkellä:
Forsström
Lupaavin pelaaja pitkällä tähtäimellä: Pälve
Riskittömin ja varmin vaihtoehto puolustavan pakin rooliin: Hyvärinen

Mutuiluissa on monesti se hauska juttu, että tilastoista katsotaan ja kerrotaan suuria totuuksia, vaikka ei ole edes seurattu jotain sarjaa. Tässä tapauksessa siis Mestistä. Senpä takia en ole itse viitsinyt lähteä mutuilemaan ollenkaan liigapelaajien kanssa, kun eivät oikeasti ole tuttuja.
 
H

Hidas_ja_kankea

Tulevan kauden voimasuhteet menevät selkeästi neljään koriin, joissa on lähes turhaa hifistelyä laittaa korien sisällä joukkueita järjestykseen.

Kärpät, HIFK
Kaksi selkeää ennakkosuosikkia
...
Tappara, Lukko, JYP
Ryhmä uskottavat haastajat
...
Blues, TPS, KalPa, SaiPa, Ässät, Pelicans, Ilves
Noista yli- tai alisuorittamisen mukaan siirtyminen toiseen koriin. TPS:n sijoittaminen vaikeaa, ilman viimevuosien turbulenssiä olisi ylemmässä korissa.
...
HPK, Sport, KooKoo
Omassa kastissaan, josta pahoittelut kannattajille. Realismi ja värilasit eivät usein sovi yhteen hyvin.

Kärjen ja häntäpään välinen ero tulee olemaan todella suuri. Palveleeko ylisuuri sarja suomalaista jääkiekkoilua?
 
Suosikkijoukkue
KK
Kärjen ja häntäpään välinen ero tulee olemaan todella suuri. Palveleeko ylisuuri sarja suomalaista jääkiekkoilua?
Palvelee. Kyllä tenavat saavat katsoa ihan eritasoista lätkää Liigassa kuin Mestiksessä.

Eikö Sportkin tehnyt ihan hyvän tuloksen menneeltä kaudelta joten kasvua tapahtuu. Eikö esim KooKookin voi pystyä samaan tai eikö sen kannata yrittää antaa pärjätä ja kehittyä?

Lisäksi saadaan junnutoimintaa kehittää entisesttään. Toivottavasti hyvinkin pian KooKoo alkaisi tuottamaan edes muutaman ukon per vuosi
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Palvelee. Kyllä tenavat saavat katsoa ihan eritasoista lätkää Liigassa kuin Mestiksessä.i
No, ei palvele. Liigan taso laskee joka kerta, kun joukkuemäärää lisätään. Liiga on onneksi vielä tarpeeksi kovatasoinen, jotta suomalaiset huippulupaukset ja kenties myös jotkut amerikkailaiset eteenpäin pyrkivät pelaajat näkevät mahdollisuuden kehittyä täällä. Kun joukkuemäärää lisätään tarpeeksi ja nollatoleranssista aletaan olemaan tarpeeksi kaukana, ei Liigamme ole välttämättä enää oikea paikka todellisille lahjakkuuksille. Määrä ei vain korvaa laatua, ei voi mitään.
Tulevan kauden voimasuhteet menevät selkeästi neljään koriin, joissa on lähes turhaa hifistelyä laittaa korien sisällä joukkueita järjestykseen.

Kärpät, HIFK
Kaksi selkeää ennakkosuosikkia
...
Tappara, Lukko, JYP
Ryhmä uskottavat haastajat
...
Blues, TPS, KalPa, SaiPa, Ässät, Pelicans, Ilves
Noista yli- tai alisuorittamisen mukaan siirtyminen toiseen koriin. TPS:n sijoittaminen vaikeaa, ilman viimevuosien turbulenssiä olisi ylemmässä korissa.
...
HPK, Sport, KooKoo
Omassa kastissaan, josta pahoittelut kannattajille. Realismi ja värilasit eivät usein sovi yhteen hyvin.
Muutoin samoilla linjoilla, mutta Kärpät erottaisin aivan omaksi korikseen. Sen verran selkeä ennakkosuosikki se on. HIFK:n laittaisin sitten Lukon, Tapparan ja JYPin kanssa kovien haastajien koriin. HPK:ta olisin myös nostamassa viimeisimpien hankintojen ansioista pois alakorista ja ehkäpä Pelicansia sijoittamassa alemmas. Toki HPK:n maalivahtitilanne on vähintäänkin arvoitus, joten siinä mielessä paikka Sportin ja KooKoon seuralaisena voi olla aivan oikeutettu.
 
H

Hidas_ja_kankea

No, ei palvele. Liigan taso laskee joka kerta, kun joukkuemäärää lisätään. Liiga on onneksi vielä tarpeeksi kovatasoinen, jotta suomalaiset huippulupaukset ja kenties myös jotkut amerikkailaiset eteenpäin pyrkivät pelaajat näkevät mahdollisuuden kehittyä täällä. Kun joukkuemäärää lisätään tarpeeksi ja nollatoleranssista aletaan olemaan tarpeeksi kaukana, ei Liigamme ole välttämättä enää oikea paikka todellisille lahjakkuuksille. Määrä ei vain korvaa laatua, ei voi mitään.

Muutoin samoilla linjoilla, mutta Kärpät erottaisin aivan omaksi korikseen. Sen verran selkeä ennakkosuosikki se on. HIFK:n laittaisin sitten Lukon, Tapparan ja JYPin kanssa kovien haastajien koriin. HPK:ta olisin myös nostamassa viimeisimpien hankintojen ansioista pois alakorista ja ehkäpä Pelicansia sijoittamassa alemmas. Toki HPK:n maalivahtitilanne on vähintäänkin arvoitus, joten siinä mielessä paikka Sportin ja KooKoon seuralaisena voi olla aivan oikeutettu.

Liigan tasosta täsmälleen samaa mieltä. Tämä nyt kellahtaa helposti sarjajärjestelmäkeskusteluksi, mutta muiden sarjojen paineessa resurssit eivät yksinkertaisesti riitä laadukkaaseen edes 14 joukkueen sarjaan. Jokin perustaso olisi suotavaa olla odotusarvona Liiga-ottelussa, joka ei nyt toteudu. Toisaalta ei yhdelläkään joukkueella saisi olla kiintiöpaikkaa pitkän historian johdosta.

HPK vahvistukset olen missannut 2 viikon off-line jakson aikana, mutta pelkästään hyvä asia Kerhon ylösnostaminen keskikoriin.

Mitä HIFK/Kärpät voimasuhteisiin tulee, ehkä minulla on vastakorjausta värilaseissa. Varsin vahvana ja valmiina pidän HIFK:ta tulevaan kauteen.
 

Apheu

Jäsen
Kun täällä on nyt tätä Sport vs. KooKoo vääntöä vähän, niin heitänpä aivan täysin puolueettoman arvioinnin (arviointiasteikko 4-10):

Laituriosasto: Sport vie tämän suhteellisen selvästi. Selkeästi kärkinimenä Bertrand, ja Gavrus on hyvänoloinen. Komulainen voidaan vielä nostaa esille. KooKoon laituriosasto koostuu hyvin pitkälti arvoista. Selkeästi heikompaa nimeä lähtökohtaisesti ja ylipäätään hyvin Mestistason laiturit. Sport: 8, KooKoo: 5.

Sentteristö: Sportilla on potentiaalia jonkinverran, mutta kovin on tasapaksu sentteriosasto. Sinänsä hyvä, että löytyy tasaisesti neljään ketjuun kelvollista sentteriä, mutta loppupeleissä tilanne voi helposti olla se, että kovempaa joukkuetta vastaan jokainen sentteri häviää oman kamppailunsa vastustajan sentteriä vastaan. KooKoon Malista pidän potentiaalisena heikomman tiimin ykkössentterinä ja paremman tiimin hyvänä kakkossentterinä. Mestaruusjoukkueessa olisi ideaalinen kolmossentteri, joka hoitaa alivoimaa ja puolustuspään peliä. On kuitenkin mielestäni mainettaan parempi hyökkäyspäähänkin. Green on vahva kokenut johtaja, joka on oikein roolitettuna erinomainen. Kokonaisuutena KooKoossa on paljon kiinni siitä, miten Greenin jalka vielä painaa menemään. KooKoon kärki on sentteristössä hieman parempi, mutta Sportilla se on tasapainoisempi. Sport: 7, KooKoo: 7.

Puolustus: Sportilla vähän hataranoloinen pakisto. Pari potentiaalista kiekollista nuorta pakkia (Peltola, Laakso), mutta voisi kuvitella että omassa päässä helisee. Newtonista on vaikea sanoa mitään, mutta omaan silmään kokonaisuutena heikko pakisto. KooKoolla taas on hieman paremman näköinen, O'Connorkin on vasta 23 ja vuoden aikana on saattanut hyvinkin tulla kehitystä. Lisäksi hän on jokseenkin varma kortti, kuten Ari Vallinkin. Nyqvist vaikutti viime kauden playoffeissa ihan kelvolliselta ja Grönholm hoitanee oman hommansa. Mielestäni KooKoon pakisto on astetta varmempi ja hieman parempikin kuin Sportin. Toki jos Newton on täysi floppi tai ihmeellinen velho niin voi kääntyä mihin suuntaan tahansa. Sport: 6, KooKoo: 7

Maalivahdit: Sportin Järvinen on itselleni pieni mysteeri. KooKoon Järvenpää taas on sinänsä varmempi kortti, mutta tähän asti kortit ovat olleet aika keskinkertaiset Liigatasolle. Järvisellä on tietysti potentiaalia, mutta lienee isompi riski? Sport: Järvinen 7, KooKoo: Järvenpää 6.

Sportin keskiarvoksi muodostui 7 ja KooKoon 6,25. Ainoa asia, missä KooKoo on lähtökohtaisesti parempi, on pakisto, mutta etenkin laituriosasto on Sportilla ihan selkeästi huomattavasti kovempi.

Laitan vielä perään muistakin joukkueista vastaavan arvioinnin tulokset, miten itse näen voimasuhteet. Otin mukaan yksinkertaisemman hyökkäys-pakisto-maalivahti -jaon, sillä monella joukkueella joku sentteri saattaa pelata laidassa jne. Maalivahdissa painotin ykkösmaalivahtia ja hänen tasoansa. Tulokset (hyökkäys, puolustus, maalivahdit):

1. Kärpät 9,33 (10+9+9)
2. IFK 9 (10+9+8)
-------
3. Lukko 8,66 (9+8+9)
4. Tappara 8,66 (9+8+9)
-------
5. TPS 8,33 (9+8+8)
6. SaiPa 8 (8+7+9)
-------
7. JYP 7,66 (8+7+8)
8. Blues 7,66 (9+8+6)
9. Ilves 7,66 (7+8+8)
-------
10. Ässät 7,33 (7+7+8)
11. KalPa 7 (7+6+8)
-------
12. Pelicans 6,66 (7+6+7)
13. HPK 6,66 (7+6+7)
14. Sport 6,66 (7+6+7)
-------
15. KooKoo 6,33 (6+7+6)

Ässien loukkaantumisten takia syksyn hyökkäys lienee arvosanaltaan oikeastaan 6, jolloin olisi KalPan kanssa samoissa keskiarvolla 7. Aikalailla koritkin osuvat omiin silmiin oikein. Arvionti on aika raaka, mutta niin sen pitääkin, sillä kukaanhan ei voi tietää mitä harppauksia jotkut pelaajat kesän aikana tekevät. Tarkempaa arviointia on vaikea tehdä.

En yllättyisi, vaikka runkosarjan järjestys olisi juuri tämä. TPS:stä en kyllä itse ole ihan varma, haistelen pientä floppia Spinasta ja/tai Perrinistä, mutta paperilla viime kauden näytöillä heidän hyökkäys on kyllä hyvä.

IFK ja Kärpät menevät omassa kastissaan, sen jälkeen Lukko ja Tappara erottuvat selkeänä kakkoskorina. JYP, Blues ja Ilves muodostavat "sääliplayoffkorin". Kaikilla joukkueilla on selkeä ykkösnimi (Tuppurainen, Hirschovits ja Sandell), mutta jokainen joukkue on kokonaisuutena pieni kysymysmerkki. Blues olisi kenttäpelaajien osalta vahva, mutta maalivahtiosasto luo epäilyksiä.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Päätin tehdä uuden listauksen ja lisätä puuttuvat pelaajat mukaan. Pisteodotushöpinät voi heittää romukoppaan. Laitoin siis pelaajia koreihin mutulla eli sillä perusteella minkä tasoisena näen eri pelaajat. Mukana näkyy omia odotuksia, mm. Puljujärvi, Aho, Laine ja Saarela.

Blues
:
I Hirschovits
II -
III Korhonen
IV Kantola, Somervuori
V Makkonen, Liivik, Talaja
VI Sailio, Poukkula, Pitkänen
VII Kangasniemi, Rooba, Tiivola
R Suomela, Saari, Puhakka, Lahtinen

HIFK:
I Zaborsky
II Ramstedt, Puustinen
III Elkins
IV Luttinen, Rask
V Hintz, Ikonen
VI Lamberg, Leino, Partanen, Nykopp
VII Åsten
R Saarelainen, Tamminen

HPK:
I -
II -
III
Miettinen, Polak
IV Hahl
V Manninen, Holland, LeBlanc
VI Paajanen, Jasu, Koivisto
VII Arkiomaa, Karevaara, Liedes
R Tuulola, Vuoti, Hopponen, Valtonen, Ruokonen

Ilves:
I -
II Sandell
III -
IV Laakso, Rautiainen
V Tyrväinen, Mustonen, Vihko, Sointu
VI Flinck
VII Välimaa, Veistola, Riekkinen, Meskanen, Savilahti
R Suomi, Rämö, Mattila, Jokinen

JYP:
I Tuppurainen
II -
III Tavi
IV Löfman, Hubacek, Pihlman, Jo. Nättinen
V Boyce, Lahti
VI Kolehmainen, Nenonen, Salmio
VII Ju. Nättinen
R Antonen, Hotakainen

KalPa: kk
I -
II -
III
Davis
IV Keränen, Mankinen, Ruohomaa, Rissanen
V -
VI Nikko, Mutanen, Tammela
VII Kinnunen, Harjama, Sebok
R Nuutinen, Pitkänen, Piipponen

KooKoo:
I -
II -
III -
IV
Green, Malinen
V Watkins
VI Rajala, Rinkinen
VII Alikoski, Guttig, Kangasmäki, Hyvärinen, Juutilainen, Julkunen, Lammassaari
R Peltonen, Virtanen, Koivisto, Tamminen, Kinnunen

Kärpät:
I -
II Huml, Pyörälä, Niemi
III Junttila, Aaltonen, Pirnes
IV -
V Aho, Ikonen, Puljujärvi
VI Mäenalanen, Keränen, Suoranta
VII -
R
Kestilä, Anttila

Lukko:
I Vahalahti
II Gagnon
III Koivisto, Nurmi
IV Lahti, Vauhkonen, Lähteenmäki
V Asplund
VI Riska, Sipiläinen, Piitulainen
VII Koski
R Suuronen

Pelicans:
I -
II -
III
Sopanen
IV Potulny, Erkinjuntti
V Tyrväinen
VI Jaatinen, Heino, Hakulinen, Da Costa, Björninen, Pöyhönen
VII Alanne, Ritamäki, Vartiainen
R Repo, Roine, Siikonen

SaiPa:
I -
II -

III McIntyre, Nokelainen, Koho
IV Rau
V Järvinen, Jokinen
VI Strömberg, Järveläinen, Venäläinen, Hämäläinen
VII Leivo, Suutari, Kuronen, Virkkunen
R Zboril, Jääskeläinen, Vainikainen, Kettunen

Sport:
I -
II
Bertrand
III -
IV
Immonen
V Koivisto, Komulainen, Gavrus
VI Vänttinen, Kokkala, Kiviranta, Riska, Tallberg
VII Körkkö, Karvinen, Kivimäki, Leskinen, Rekonen
R Tikka, Westermarck, Rantamäki

Tappara:
I Kuusela
II Dixon
III Järvinen, Savinainen, Lajunen
IV Peltola
V Haapala, Ilomäki
VI Laine, Karjalainen, Kaksonen
VII Rauhala
R Heikkilä, Tuomisto, Tanus, Honkanen, Levtchi

TPS:
I Perrin
II -
III
Spina, Tukonen
IV Kallio, Ahtola, Koskiranta
V Pikkarainen
VI Virtanen, Vainiola, Kumeliauskas
VII Siiki, Vähätalo, Moisio, Virta
R Karvonen, Nieminen, Nurmi, Lämsä

Ässät: ijöijoio
I -
II -
III
Ryan
IV Kuparinen, Kiilholma
V Kärki, Saarela, Mullane
VI Lammikko, Marjamäki, Ben-Amor, Ojamäki, Kallela, Hughes
VII Ahlgren, Huovinen
R Ruotsalainen, Saha


Pisteytys:

I =
8 pistettä
II = 7 pistettä
III = 6 pistettä
IV = 5 pistettä
V = 4 pistettä
VI = 3 pistettä
VII = 2 pistettä
R = 1 piste


Tulokset:


Kärpät 61p
HIFK 60p

Lukko 58p
Tappara 58p

TPS 54p
JYP 54p

Blues 51p
SaiPa 49p

Ässät 48p
Ilves 46p

HPK 45p
Sport 45p

Pelicans 44p
KalPa 42p

KooKoo 35p
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos liigan joukkuemäärä tiputettaisiin 12 joukkueeseen niin pitäisi palauttaa samalla mestikseen karsinnat. Mestis on niin kuollut, että osa pelaajista varmaan lopettaisi kun mestiksen liksoilla ei itseään kovin hyvin elätä.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Kyllä nuo Dufvan joukkue on kova jos pääsee voittoasemassa pelaamaan. Saman on nähnyt useina vuosina ja Pitsissä kävi sama ilmi.

Jos voi muita mietteitä Pitsistä vetää niin:
- Ässillä puuttuu ratkaisuvoimaa
Kallela liekeissä, missä muut? Kaipaisi Ryania + Kuparista
- Lukolla pullat suhkot hyvin uunissa (sentteri/pakki-kousa-) olisi poikaa
Vahalahden tullessa varma top4 jengi.
- TPS ei tule floppaamaan niin lujaa tällä kaudella.
VVV kekseliäs pelaaja, kauden yllättäjä
- Hifkillä matkaväsymys tai vähä vielä kesäterässä. Maalivahtipeli ei tule kusemaan.
- Sportilla kova taisto ja työ maalien eteen. Välillä tulee voittoja välillä karkaa pahasti. Järvinen ei floppaa. Kapea materiaali. Newton positivinen yllättäjä
- Pelicans tulee keikkumaan 10 sakissa. Erkinjuntti+Potulny tulee tekemään tuhojaan. Blood hyvä pakki Liigaan.

Saa olla erimieltä, tässä omia pohdintoja turneesta.
 

Sardion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt kun kaikki joukkueet alkavat olla kasassa, on aika arvioida voimasuhteita uudelleen. Myös omasta mielestäni Liigan tasoerot ovat suuret. Kärki saattaa hyvin karata laajalta ja tasaiselta keskiryhmältä, kun taas heikkoimmat voivat jäädä selvästi keskiryhmästä jälkeen.

I. Kori: Suosikit

Kärpät, HIFK
- Tästä taitavat lähes kaikki olla yhtä mieltä. IFK on vahvistunut viime kaudesta merkittävästi, sillä se on tehnyt kovia hankintoja heikoimmalle osa-alueelleen eli puolustukseen. Lisäksi joukkueen runko on säilynyt hyvin pitkälti samana. Törmäsen pelitapa alkaa nyt toisella kaudella iskostua pelaajien takaraivoon ja uskon, että Kärpät saa todellisen haastajan runkosarjan voitosta. Kärpät on edelleen suosikki numero uno todella kovien kotimaisten hankintojen (kuten Niemi, Aaltonen ja Pentikäinen) johdosta. Oululaisten juniorit tulevat varmasti hämmästyttämään monet tulevalla kaudella.

II. Kori: Haastajat
Lukko, Tappara, TPS
- Kaikilla haastajilla on olemassa selkeitä kysymysmerkkejä, mutta järjestys menee varmasti kutakuinkin aakkosten osoittamalla tavalla. Lukko lähtee kauteen ilman Vahalahtea, mutta on siitä huolimatta todella kova jengi. Asplund ja Lähteenmäki ovat mielestäni tietyllä tapaa avainasemassa sen suhteen, miten raumalaisten lopulta käy. Kummankin olisi onnistuttava paineiden alaisena. Tappara on uudistunut rajusti menettäen valtaosan johtavista pelaajistaan, mutta on myös hankkinut nimimiehiä tilalle. Joukkueen puolustus on myös säilynyt lähes täysin samana. Suurin kysymysmerkki lienee Karhusen pelitason ailahtelevuus. TPS on ollut viime vuosien floppi ja naurunaihe, mutta nyt joukkueeseen on hankittu todellista johtajuutta Perrinin, Kallion ja Tallinderin myötä. Itse en usko enää Tepsin mahalaskuun, sillä joukkueen sisäinen johtajuus kasvoi kyseisten hankintojen myötä potenssiin sata. Turkulaisten puolustus tosin kaipaisi vielä yhtä Liiga-tason pelaajaa lisää, sillä kovin on ohkaista.

III. Kori: Keskiryhmä
Blues, Ilves, JYP, KalPa, Pelicans, SaiPa
- Bluesin nostaisin haastajiin, mutta maalivahtipeli on pienoinen arvoitus. Rantakari noussee dominoivien pelaajien joukkoon, eikä näe enää Suomen 2016 kesän viiden päivän helteitä. JYP puolestaan joutuu aikakauteen ilman todellista liideriään Perriniä, ja Nättiset joutuvat nyt kovaan paikkaan. Luotan tässä hieman jyväskyläläisten omiin arvioihin siitä, että joukkue on rankattu monissa listauksissa liian korkealle. SaiPa ja KalPa ovat ns. taivas avoinna -joukkueita, joilta voi odottaa melkein mitä tahansa. SaiPan hankinnat luonnollisesti osuvat jälleen nappiin ja joukkue "yllättää" kaikki. Kuopiolaisten osalta olen hieman huolestunut Virran puheista nopeuttaa KalPan pelitapaa, vaikka se vastaakin modernia kehitystä. Ilveksellä on hyviä hankintoja, mutta myös menetykset (Korpisalo, Kivistö, Asplund, Polak) kirpaisevat pahasti. Myös Pelicansin sijoittaminen on hankalaa, sillä Potulnyn onnistuminen tuntuu olevan varsin kriittistä joukkueen ykkössentterin tontilla.

IV. Kori: Ulkona
HPK, KooKoo, Sport, Ässät
- HPK on tehnyt ihan hyviä hankintoja, ja harkitsin sen nostamista ylempään koriin. Joukkueen puolustus näyttää kuitenkin pelottavan ohuelta ja hyökkäyksessä on lähinnä arpoja kärkiosaamisen sijaan. Myös KooKoo näyttää "ihan kivalta", mutta kun ei riitä niin ei riitä. Minulle hyvin tutut Malinen ja Green ovat sarjanousijassa isossa roolissa ja vaikka molemmat ovat erinomaisia roolipelaajia, ei kumpikaan ole kiekollinen kärkisentteri. Green varmasti voi yltää kohtuulliseen maalimäärään, jos hänen roolinsa ei ole liian kuormittava ja jos kiekkoa saadaan yv:llä toimitettua kunnolla maalille.

Sanon tämän nyt pelonsekaisin tuntein ääneen: Sport on mielestäni vahvistunut. Siellä on paljon potentiaalisia jätkiä ja kaiken osuessa viimeisen päälle nappiin voi säälipleijaripaikka irrota. (Ikävä kyllä potentiaalilla ei vielä pitkälle pötkitä, kunnes se on realisoitunut.) Se kuitenkin edellyttää sekä ykkösketjun onnistumista viime kauden tapaan että tulitukea alemmista ketjuista. Eräs mielenkiintoinen aspekti mielestäni on, että siinä missä KooKoo on rakentanut joukkuettaan kokemuksen (Vallin, Grönholm, Malinen, Green, Lammassaari) varaan, on Sport rakentanut omaansa potentiaalisten tulevaisuuden tähtien (Gavrus, Koivisto, Peltola) pohjalta. Kumpi tie osoittautuu paremmaksi, se jää nähtäväksi. Ässät putosi tähän ryhmään, koska Kuparinen on puoli kautta sivussa ja Ryanin pelikunnosta ei kukaan osaa sanoa mitään. Porilaisten kärkiosaaminen on aivan liian hataraa ja todellinen floppivaara on olemassa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ässät
Nyt kun kaikki joukkueet alkavat olla kasassa, on aika arvioida voimasuhteita uudelleen. Myös omasta mielestäni Liigan tasoerot ovat suuret. Kärki saattaa hyvin karata laajalta ja tasaiselta keskiryhmältä, kun taas heikkoimmat voivat jäädä selvästi keskiryhmästä jälkeen.

I. Kori: Suosikit

Kärpät, HIFK
- Tästä taitavat lähes kaikki olla yhtä mieltä. IFK on vahvistunut viime kaudesta merkittävästi, sillä se on tehnyt kovia hankintoja heikoimmalle osa-alueelleen eli puolustukseen. Lisäksi joukkueen runko on säilynyt hyvin pitkälti samana. Törmäsen pelitapa alkaa nyt toisella kaudella iskostua pelaajien takaraivoon ja uskon, että Kärpät saa todellisen haastajan runkosarjan voitosta. Kärpät on edelleen suosikki numero uno todella kovien kotimaisten hankintojen (kuten Pentikäinen) johdosta. Oululaisten juniorit tulevat varmasti hämmästyttämään monet tulevalla kaudella.

II. Kori: Haastajat
Lukko, Tappara, TPS
- Kaikilla haastajilla on olemassa selkeitä kysymysmerkkejä, mutta järjestys menee varmasti kutakuinkin aakkosten osoittamalla tavalla. Lukko lähtee kauteen ilman Vahalahtea, mutta on siitä huolimatta todella kova jengi. Asplund ja Lähteenmäki ovat mielestäni tietyllä tapaa avainasemassa sen suhteen, miten raumalaisten lopulta käy. Tappara on uudistunut rajusti menettäen valtaosan johtavista pelaajistaan, mutta on myös hankkinut nimimiehiä tilalle. Joukkueen puolustus on myös säilynyt lähes täysin samana. Suurin kysymysmerkki lienee Karhusen pelitason ailahtelevuus. TPS on ollut viime vuosien floppi ja naurunaihe, mutta nyt joukkueeseen on hankittu todellista johtajuutta Perrinin, Kallion ja Tallinderin myötä. Itse en usko enää Tepsin mahalaskuun, sillä joukkueen sisäinen johtajuus kasvoi kyseisten hankintojen myötä potenssiin sata. Turkulaisten puolustus tosin kaipaisi vielä yhtä Liiga-tason pelaajaa lisää, sillä kovin on ohkaista.

III. Kori: Keskiryhmä
Blues, Ilves, JYP, KalPa, Pelicans, SaiPa
- Bluesin nostaisin haastajiin, mutta maalivahtipeli on pienoinen arvoitus. JYP puolestaan joutuu aikakauteen ilman todellista liideriään Perriniä, ja Nättiset joutuvat nyt kovaan paikkaan. Luotan tässä hieman jyväskyläläisten omiin arvioihin siitä, että joukkue on rankattu monissa listauksissa hieman liian korkealle. SaiPa ja KalPa ovat ns. taivas avoinna -joukkueita, joilta voi odottaa melkein mitä tahansa. Kuopiolaisten osalta olen hieman huolestunut Virran puheista nopeuttaa KalPan pelitapaa, vaikka se vastaakin modernia kehitystä. Ilveksellä on hyviä hankintoja, mutta myös menetykset (Korpisalo, Kivistö, Asplund, Polak) kirpaisevat pahasti.

IV. Kori: Ulkona
HPK, KooKoo, Sport, Ässät
- HPK on tehnyt ihan hyviä hankintoja, ja harkitsin sen nostamista ylempään koriin. Joukkueen puolustus näyttää kuitenkin pelottavan ohuelta ja hyökkäyksessä on lähinnä arpoja kärkiosaamisen sijaan. Myös KooKoo näyttää "ihan kivalta", mutta kun ei riitä niin ei riitä. Minulle hyvin tutut Malinen ja Green ovat sarjanousijassa isossa roolissa ja vaikka molemmat ovat erinomaisia roolipelaajia, ei kumpikaan ole kiekollinen kärkisentteri. Green varmasti voi yltää kohtuulliseen maalimäärään, jos hänen roolinsa ei ole liian kuormittava ja jos kiekkoa saadaan yv:llä toimitettua kunnolla maalille.

Sanon tämän nyt pelonsekaisin tuntein ääneen: Sport on mielestäni vahvistunut. Siellä on paljon potentiaalisia jätkiä ja kaiken osuessa viimeisen päälle nappiin voi säälipleijaripaikka irrota. (Ikävä kyllä potentiaalilla ei vielä pitkälle pötkitä, kunnes se on realisoitunut.) Se kuitenkin edellyttää sekä ykkösketjun onnistumista viime kauden tapaan että tulitukea alemmista ketjuista. Eräs mielenkiintoinen aspekti mielestäni on, että siinä missä KooKoo on rakentanut joukkuettaan kokemuksen (Vallin, Grönholm, Malinen, Green, Lammassaari) varaan, on Sport rakentanut omaansa potentiaalisten tulevaisuuden tähtien (Gavrus, Koivisto, Peltola) pohjalta. Kumpi tie osoittautuu paremmaksi, se jää nähtäväksi. Ässät putosi tähän ryhmään, koska Kuparinen on puoli kautta sivussa ja Ryanin pelikunnosta ei kukaan osaa sanoa mitään. Porilaisten kärkiosaaminen on aivan liian hataraa ja todellinen floppivaara on olemassa.
Ei Ässien historiasta mitattavissa oleva kärkiosaaminen ole noiden poissaolojen jälkeen hataraa. Sitä ei yksinkertaisesti ole. Joukkueessa on duunareita ja sitten tulosyksikön pelaajat on nuoria, eikä heillä ole vielä mitään näyttöjä. Toivottavasti valmennus antaa ainakin tän nuoriso-osaston pelata aktiivista kiekollista peliä, eikä laita sitä pelkästään painimaan.

Hughes, Vance... jos Ässät tiedottaisi, ettei kumpikaan herroista jatka try-outin jälkeen, en olisi yhtään pettynyt. Kauhuissani toki saataisin olla, sillä jäljelle jääville pelaajille vois tulla kauden edetessä hiki. Tai sitten hikoilee Mika Toivola.
 

Sardion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei Ässien historiasta mitattavissa oleva kärkiosaaminen ole noiden poissaolojen jälkeen hataraa. Sitä ei yksinkertaisesti ole. Joukkueessa on duunareita ja sitten tulosyksikön pelaajat on nuoria, eikä heillä ole vielä mitään näyttöjä. Toivottavasti valmennus antaa ainakin tän nuoriso-osaston pelata aktiivista kiekollista peliä, eikä laita sitä pelkästään painimaan.

Hughes, Vance... jos Ässät tiedottaisi, ettei kumpikaan herroista jatka try-outin jälkeen, en olisi yhtään pettynyt. Kauhuissani toki saataisin olla, sillä jäljelle jääville pelaajille vois tulla kauden edetessä hiki. Tai sitten hikoilee Mika Toivola.

Totta. Tuota oikeastaan ajoinkin takaa. Nuoret joutuvat turhan kovaan paikkaan. Ahonen voi tietysti osoittautua todelliseksi timantiksi.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Pitsiturnauksesta ei kannattaisi mitään isoja johtopäätöksiä vetää, mutta vedetään nyt kuitenkin. Tai on sieltä ennenkin saanut hyvän kuvan joukkueista ja pelaajista. Vuonna 2011 Pitseissä näki heti, että Pelicans menee pitkälle - finaaleihin. Vuosina 2013 ja 2014 Tepsistä aisti heti hasardin ainekset - sitä olivat myös runkosarjassa.

Pientä analyysiä joukkueittan näkemäni perusteella (pääosin pelaajista):

Lukko:
Uusista pelaajista parhaiten pelasi Sami Lähteenmäki, todella paljon yritystä ja hyviä ratkaisuja. Tulee olemaan hyvä pelaaja Lukolle. Positiivisin yllätys oli Rony Ahonen, varmaa ja fyysistä pelaamista. Nosti muutaman kerran jalalla kiekon hyökkäysalueelle ja antoi ensimmäisen syötön varmasti. Ahosesta jäi hyvä fiilis.

Muita hyvin esiintyneitä pelaajia olivat Toni Suuronen ja Eetu Koski. Myös Jesse Virtanen jatkoi siitä mihin viime kaudella jäi. Virtasella on isoa roolia tarjolla ensi kaudella ja uskon, että lyö itsensä viimeistään kunnolla läpi. Lukon kokonaisvaltaisesti paras pakki.

Lukko vaikuttaa varmalta top6 joukkueelta. Kotietu todennäköinen.

Sport:
Mika Järvinen vakuutti. Jos pystyy pelaamaan samalla tasolla runkosarjassa niin on tärkeä apu Sportille. Kenttäpelaajista Henrik Koivisto pelasi hyvin ja Jake Newton yllätti. Artur Gavrus ei ollut lainkaan niin hyvä mitä luulin.

En usko, että Sport yltää playoffeihin. Oli ihan ok taistelua, mutta esim. Molemmat Lukko-pelit melkoisena vastaanottajana. Pelasi ihan hyvät pelit Ässiä ja TPS:ää vastaan, mutta molemmilta puuttui monta kärkipelaajaa. En usko, että Sportin paletti tulee montaa kertaa kestämään 60min kun selvästi paremmalla materiaalilla pelaavat joukkueet paukuttavat päälle.

Pelicans:
Antti Erkinjuntti oli varmaan turnauksen paras pelaaja. Tulee tekemään kovaa jälkeä hyvin pelanneen Ryan Potulnyn kanssa. Ben Blood vaikutti ihan ok 2-3 parin pakilta.

Jos EJ:n ja Potulnyn taustalta löytyy tukea niin ehdottomasti playoff-jengi. Sopanen varmaankin sitä tarjoaa.

TPS:
Ville-Vesa Vainiola & Ilkka Pikkarainen pelasivat hyvin. TPS:lle tärkeää jos pystyvät jatkamaan samalla tasolla. Jonne Virtanen pelasi huomattavasti paremmin mitä odotin. Myös pikkuväkkärä Salo(?) oli hienoa seurattavaa. Oskari Setänen vaikutti epävarmalta.

Pukukopista löytyy roimasti kokemusta ja johtajuutta (Kallio, Perrin, Nummelin, Tallinder ja Tikkanen) sekä hyviä joukkuepelaajia. Heittämällä playoffeihin.

Ässät:
Ainut ketä jäi selvästi mieleen oli Toni Kallela. Isossa roolissa tulee breikkamaan. Pat Mullane vaikutti myös ihan hyvältä pelaajalta.

Gunnar Hughes ja Troy Vance turhakkeita. Ja Semir Ben-Amorilta tuskin kannattaa odottaa liikoja.

Ässät joutuu tekemään paljon hommia jos aikovat sääleihin.

HIFK:
Pienellä ryhmällä pelasi, mutta Ramstedt & Zaborsky pelasivat hyvin. Positiivisin yllättäjä oli Miro-Pekka Saarelainen.

HIFK:sta ei mitään kuvaa saanut, mutta varma top6 joukkue. Kotietu erittäin todennäköinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös