Toronto Maple Leafs 2015–2016 – uusi alku

  • 127 195
  • 455

teemu_s

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Montreal Canadiens
Pitäähän siellä toimistolla olla joku, joka on nähnyt Toronton viimeisimmän Stanley Cup-voiton livenä? Muuta syytä en keksi Loun palkkaamiseen.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit

Tätä nyt ei voi tarpeeksi korostaa.

Lamoriellohan on tunnettu itsepäisyydestään ja -tietoisuudestaan. Hän on ollut GM:nä Devilsissä lähes 30 vuotta ja pyörittänyt toimintaa lähes itsevaltiaan tavoin. Nämä kaikki "koodistot" lähtien aina parran pituudesta pelinumeroihin ovat tästä vain osa esimerkkiä. Hänellähän ei ole edes ollut A-GM:ää käsittääkseni koskaan tiimissään. Niin selkeästi hän on halunnut osoittaa, että on se, kuka määrää kaapin paikan.

Ne ketkä kirjoittelevat, että Lamoriellon kanssa ollaan sovittu asiat ja hän tulee olemaan vain yksi palanen isompaa tiimiä, joko ovat sarkastisia tai melkoisen itsepetoksen kourissa. Nuo ominaisuudethan olisivat vielä jotenkin siedettävissä, mutta kun siihen yhdistetään se tosiasia, että Lamoriello elää edelleen siinä maailmassa, jossa joukkue rakennetaan maalivahtien varaan, joukkueen rungon muodostavat UFA-hankinnat eikä rentaleita lähdetä assettien vuoksi kauppaamaan pois, ellei nämä itse nimenomaisesti vaadi, olisin melko kauhuissani Toronto-fanina. Jokainen voi katsoa, kuinka karmeaan tilaan tuo jätti Devilsin, ja kyllähän siinä jotain täytyy pieleen mennä, jos melkein 30 vuotta pallilla istunut mies vastentahtoaan siirretään syrjään (kuten täysin selvästi Devilsissä kävi).

Itselleni on totaalinen mysteeri, että mitä helvettiä Torontossa oikein ajateltiin. Mahdolliset edut ovat mitättömiä, mutta riskit valtavat. Lamoriello on ehkä kaikkein huonoin vaihtoehto minkä voin ikinä keksiä olemaan rebuild-joukkueen GM:n pallilla. Tosin tämä lienee osa sitä samaa kesäteatteria, jossa päättivät hommata/varata mahdollisimman pieniä ja yksiulotteisia kavereita. Toimistolla varmasti popcornit lentelevät kun pääsevät trollaamaan jääkiekkomaailmaa, mutta kauankohan?

Kyllähän tässä on niin paljon riskitekijöitä olemassa, että en ihmettelisi koko rebuildin valumista vessanpöntöstä alas.. Lopputulos voi olla pelaajamateriaaliltaan entistäkin köykäisempi lopputulos. Erona vain olisi se, että Babcock todennäköisesti kykenee puristamaan irti enemmän kuin edeltäjänsä.

Jopa Buffalo-fanina tässä käy melkein sääliksi tätä touhua - ja se on paha. Tämän kakun kruunaisi se, että Lamoriello roudaa Devilsistä myös poispotkitun David Conten oikeaksi kädekseen Torontoonkin. Se olisi sitten taputtelua vaille valmis.

Tai sitten Lou modernisoituu joko omasta tahdostaan tai pakon sanelemana, kuka tietää...

Hänethän siirrettiin sivuun Devilsissä, koska ei modernisoitunut. Nyt sitten Torontossa yhtäkkiä muuttaisi tapojaan 30-vuoden jälkeen? Hieman epäilen...
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Ne ketkä kirjoittelevat, että Lamoriellon kanssa ollaan sovittu asiat ja hän tulee olemaan vain yksi palanen isompaa tiimiä, joko ovat sarkastisia tai melkoisen itsepetoksen kourissa. Nuo ominaisuudethan olisivat vielä jotenkin siedettävissä, mutta kun siihen yhdistetään se tosiasia, että Lamoriello elää edelleen siinä maailmassa, jossa joukkue rakennetaan maalivahtien varaan, joukkueen rungon muodostavat UFA-hankinnat eikä rentaleita lähdetä assettien vuoksi kauppaamaan pois, ellei nämä itse nimenomaisesti vaadi, olisin melko kauhuissani Toronto-fanina. Jokainen voi katsoa, kuinka karmeaan tilaan tuo jätti Devilsin, ja kyllähän siinä jotain täytyy pieleen mennä, jos melkein 30 vuotta pallilla istunut mies vastentahtoaan siirretään syrjään (kuten täysin selvästi Devilsissä kävi).

Itselleni on totaalinen mysteeri, että mitä helvettiä Torontossa oikein ajateltiin. Mahdolliset edut ovat mitättömiä, mutta riskit valtavat. Lamoriello on ehkä kaikkein huonoin vaihtoehto minkä voin ikinä keksiä olemaan rebuild-joukkueen GM:n pallilla. Tosin tämä lienee osa sitä samaa kesäteatteria, jossa päättivät hommata/varata mahdollisimman pieniä ja yksiulotteisia kavereita. Toimistolla varmasti popcornit lentelevät kun pääsevät trollaamaan jääkiekkomaailmaa, mutta kauankohan?

Kyllähän tässä on niin paljon riskitekijöitä olemassa, että en ihmettelisi koko rebuildin valumista vessanpöntöstä alas.. Lopputulos voi olla pelaajamateriaaliltaan entistäkin köykäisempi lopputulos. Erona vain olisi se, että Babcock todennäköisesti kykenee puristamaan irti enemmän kuin edeltäjänsä.
En nyt tiedä olenko sarkastinen vai itsepetoksen kourissa, mutta en pysty millään uskomaan että Lou olisi raahattu Torontoon pitkäaikaiseksi ratkaisuksi suurin toimivaltuuksin. Jatkoajan keskustelupalsta, NHL-joukkueiden johtoportaat ja koko jääkiekkoa seuraava maailma tietää Lamorieollon oikut, metodit ja persoonan. Torontossa on siis tuskin toimittu ilman tietoa siitä mitä tullaan saamaan ja mitkä toimenpiteen riskit ovat. Toki Leafs onnistuu aina yllättämään negatiivisesti, joten tiedä sitten... Koputtaisin puuta, mutta nyrkki saattaisi mennä pöydästä läpi.

Rebuild kokonaisuutena on tuskin sentään vaarassa, koska uhka joutua vihaisen fanijoukon lynkkaamaksi alkaa olla jo liian suuri, mikäli tämäkin onnistutaan ryssimään päättäväisen alun jälkeen.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
olisin melko kauhuissani Toronto-fanina. Jokainen voi katsoa, kuinka karmeaan tilaan tuo jätti Devilsin, ja kyllähän siinä jotain täytyy pieleen mennä, jos melkein 30 vuotta pallilla istunut mies vastentahtoaan siirretään
Siitä ei ihan hirveän montaa vuotta ole, kun Lamoriello kasasi finalistijoukkueen. Siitä porukasta sitten lähti Parise ja Kovalchuk ilman vastinetta kävelemään ja Martykin vanheni käsiin. Mitä Loun olisi pitänyt sille asialle tehdä? Devilsiin on rakennettu vähintään kelvollinen runko puolustukseen ja samantapainen lienee tilauksessa Torontoonkin.

Jos nyt järjellä tätä asiaa miettii, niin Lamoriellolla on juuri sellaisia ominaisuuksia, joita Leafs-johdosta puuttuu. Hänen kokemuksensa ja kontaktinsa ovat aika omassa luokassaan ja hänet tunnetaan myös jämäkkänä neuvottelijana. Sellaiselle on ainakin Kessel-treidin perusteella käyttöä. En myöskään hetkeäkään usko, etteikö Shanahan tasan tarkkaan tietäisi millaisen miehen palkkaa seuransa ehkä tärkeimmälle paikalle. Ei tiikeri raidoistaan pääse, joten varmasti Lou-setä tuo mukanaan myös vanhoja toimintatapojaan, mutta eihän tuo nyt mitenkään voi samanlaista diktaattorin asemaa saada Leafsissa, kuin mitä Devilsissä hoiti. Eiköhän Shanahan vedä ne isot viivat ja Lou toteuttaa sitten niissä raameissa omaan tyyliinsä joukkueen rakentamista Dubas ja Hunter apunaan. Kyllä tuosta voi ihan hyvä vielä tulla.

On erittäin vaikea ennustaa mitä tämä tarkoittaa Toronton lyhyen ja pitkän tähtäimen strategioille, mutta eipähän vieläkään puutu mielenkiintoa tämän seuran toiminnasta. Siellä on johtoportaan ja valmennuksen nimilista ihan kohtalaista kunnioitusta herättävä nyt. Enää puuttuu ne legendatason pelaajat sieltä kentältä.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Ei vuorokauttakaan Lamouriellon palkkaamisesta Toronton toimitusjohtajaksi ja Jatkoajasta voidaan jo lukea, että vituiksi meni. Ehkäpä joku Brendan Shanahan tuntee Loun metkut ja persoonan paremmin kuin yksikään Jatkoaikaan kirjoittava nimimerkki. Lamoriello tuo ainakin paljon arvokasta kokemusta ja verkostoja Torontoon ja sekin on varmasti arvo jo sinänsä. Omaan nenään Toronton kesän muutokset haiskahtavat ihan järkeviltä ratkaisuilta. Täytyy toivoa, että tämä legendaarinen organisaatio nousee vielä NHL:n kärkijoukkueeksi. Siihen menee vielä varmasti aikaa ja matkalla on kasvukipujakin. Mielenkiintoista nähdä miten matka tästä jatkuu.
 
ipaz

Jäsen
Ehkä Lou tuotiin Torontoon juuri siksi, että hän tuo säännöillään ja perinteisillä toiminnallaan pelaajille keskittymisrauhan itse asiaan. Devilsissä tunnetusti pelaajat eivät somessa juhlineet, eivätkä antaneet kuin GM:n ohjeistamia haastatteluja. Toki Toronto on täysin eri maailma kuin East Rutherford ja Newark, joten Lou ei voi kaikkia metodejaan sinne viedä täysin yksi yhteen.

Mutta kuten tunnettua, niin pelaajat ovat Torontossa suurennuslasin alla joka ikinen päivä ja uskon Loun olevan henkilö joka saa median tarkastamaan toimintaansa, eikä liiaksi häiritsemään työhönsä keskittyvää kiekkoilijaa. Lisäksi pelaajille tulee aivan varmasti lisää sääntöjä, miten käyttäytyä julkisuudessa. Näitä tosin tulee jo Babcockin taholtakin, mutta Don Lou pystyy vetämään homman todella paljon pitemmälle. Mielenkiintoista onkin nähdä miten pelaajisto tulee ottamaan vastaan uudet, varmasti tiukemmat käyttäytymisnormit ja miten se vaikuttaa joukkueen tekemisiin jäällä. Devilsissä kaikki pelaajat tiesivät miten siellä toimittiin ja nyt osa tästä tulee siirtymään Leafsiin.
 
ipaz

Jäsen
Vielä tuohon käyttäytymiseen. Lamorieollo sanoi lehdistötielaisuudessa suoraan, että hänen joukkueessaan pelaajan tulee siirtää oma henkilönsä taka-alalle joukkueen edun tieltä eli tuttu "it's not a name in the back but the logo on the front"-ajattelu tuodaan Torontoon ja kovaa. Shanahan sanoi, että Leafs pyrkii etsimään hyviä ihmisiä jotka suhtautuvat intohimoisesti ammattiinsa. Pelaajien on oltava tietoisia siitä, että Leafs on valtavan tärkeä asia Torontolle ja että heidän jokainen tekeminen pitää edesauttaa joukkuetta menestymään.

Nyt näyttää vahvasti siltä, että Torontossa on leikin aika ohitse ja jos et pelaajana (tai taustahenkilänä) ole riittävän halukas tai kykenevä toimimaan menestyvästi Leafissa, niin trade-nappulaa painetaan ja nopeasti. Nyt siellä ollaan tosissaan ja sen osoittaa jo nämä nimet kuten Shanahan, Babcock ja Lamoriello. Kaikkien näiden työnteon kohteena urallaan on ollut vain ja ainoastaan voittaminen.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
En nyt tiedä olenko sarkastinen vai itsepetoksen kourissa, mutta en pysty millään uskomaan että Lou olisi raahattu Torontoon pitkäaikaiseksi ratkaisuksi suurin toimivaltuuksin. Jatkoajan keskustelupalsta, NHL-joukkueiden johtoportaat ja koko jääkiekkoa seuraava maailma tietää Lamorieollon oikut, metodit ja persoonan. Torontossa on siis tuskin toimittu ilman tietoa siitä mitä tullaan saamaan ja mitkä toimenpiteen riskit ovat. Toki Leafs onnistuu aina yllättämään negatiivisesti, joten tiedä sitten... Koputtaisin puuta, mutta nyrkki saattaisi mennä pöydästä läpi.

Rebuild kokonaisuutena on tuskin sentään vaarassa, koska uhka joutua vihaisen fanijoukon lynkkaamaksi alkaa olla jo liian suuri, mikäli tämäkin onnistutaan ryssimään päättäväisen alun jälkeen.

Torontolla on edessä erittäin tärkeät ajat, mitä tulee koko tuon rebuildin onnistumiseen. Avainasemassa tässä on assettien (käytännössä pickien ja prospectien) mahdollisimman laajamittainen kerääminen sekä jo tallissa olevien kaverien kehittäminen. Kumpikaan noista asioista ei ole lähelläkään Lamoriellon erityisosaamista - päinvastoin. Jos tämä alku nyt hassataan, niin koko projektista voi tulla todella kivulias - kivuliaampi kuin mitä se on Edmontonilla ollut.

Rebuildin onnistumiseen vaaditaan aika helvetisti muutakin kuin epäonnistumisen pelkoa. Sitä nyt en näe kuitenkaan ongelmana, sen verran paljon egoa on nyt tallissa.

Siitä ei ihan hirveän montaa vuotta ole, kun Lamoriello kasasi finalistijoukkueen. Siitä porukasta sitten lähti Parise ja Kovalchuk ilman vastinetta kävelemään ja Martykin vanheni käsiin. Mitä Loun olisi pitänyt sille asialle tehdä? Devilsiin on rakennettu vähintään kelvollinen runko puolustukseen ja samantapainen lienee tilauksessa Torontoonkin.

Devils tosiaan vieraili finaaleissa, mutta kuinka paljon kyse nyt oli siitä, että siellä oltiin Lamoriellosta huolimatta kuin hänen ansiostaan? Tuona keväänä Devilsillä vain loksahti asiat kohdilleen - materiaali ei sikäli ollut tuota tasoa ja seuraavat kaudet sen osoittivatkin.

Devilsissä on tosiaan ihan hyvä puolustajien runko, mutta onhan tuo totaalisen surkea saavutus, kun huomioidaan aikaväli. Larssonin kehitystyö on hoidettu melko heikosti, ja hyökkääjissä ei ole käytännössä yhtään mitään tai ollut moneen, moneen vuoteen. Potentiaalisia top-4-puolustajia on, mutta niitä on myös monessa muussakin organisaatiossa ja vieläpä Devilsiä paremmin - siis sen lisäksi, että se hyökkäysosastokin on paremmalla mallilla.

Lamoriellon olisi pitänyt toimia niinkuin jokainen vastuullinen nyky-ajan GM. Jättää se naurettava ajattelutapa, että kesken kauden ei jatkosopimuksista neuvotella, ja selvittää kauden kuluessa pelaajien jatkohalut. Jos niitä ei ole, niin sitten kaupataan pois mahdollisimman hyvää vastinetta vastaan. Devils on päästänyt helvetillisen kasan pelaajia kävelemään pois ilman mitään vastinett. Jos esim. Buffalossa oltaisiin toimittu samoin, olisi tilanne suorastaan katastrofaalinen.

Jos nyt järjellä tätä asiaa miettii, niin Lamoriellolla on juuri sellaisia ominaisuuksia, joita Leafs-johdosta puuttuu. Hänen kokemuksensa ja kontaktinsa ovat aika omassa luokassaan ja hänet tunnetaan myös jämäkkänä neuvottelijana. Sellaiselle on ainakin Kessel-treidin perusteella käyttöä. En myöskään hetkeäkään usko, etteikö Shanahan tasan tarkkaan tietäisi millaisen miehen palkkaa seuransa ehkä tärkeimmälle paikalle. Ei tiikeri raidoistaan pääse, joten varmasti Lou-setä tuo mukanaan myös vanhoja toimintatapojaan, mutta eihän tuo nyt mitenkään voi samanlaista diktaattorin asemaa saada Leafsissa, kuin mitä Devilsissä hoiti. Eiköhän Shanahan vedä ne isot viivat ja Lou toteuttaa sitten niissä raameissa omaan tyyliinsä joukkueen rakentamista Dubas ja Hunter apunaan. Kyllä tuosta voi ihan hyvä vielä tulla.

En yhtään epäile, etteikö Shanahan juuri näin kuvittelisi. Se onkin sitten kokonaan toinen asia, onko tuo muuta kuin naiivia. Lamoriello varmasti näki tilaisuutensa - organisaatiossa on paljon kokkeja, mutta kaikki ovat aivan helvetin kokemattomia, joten selkeä valtapositio on helposti otettavissa. Lamoriello ei ole 30 vuoden aikana toteuttanut muiden piirtämiä viivoja, vaan piirtänyt ne viivat itse ja suorastaan pakottanut muut kulkemaan niiden viivojen mukaan. Eiköhän tuo nykyisestä positiostaan juuri sen takia lähtenyt, kun koki, että ei omaa tarpeeksi vaikutusvaltaa.

On erittäin vaikea ennustaa mitä tämä tarkoittaa Toronton lyhyen ja pitkän tähtäimen strategioille, mutta eipähän vieläkään puutu mielenkiintoa tämän seuran toiminnasta. Siellä on johtoportaan ja valmennuksen nimilista ihan kohtalaista kunnioitusta herättävä nyt. Enää puuttuu ne legendatason pelaajat sieltä kentältä.

Jeps, varmaa lopputulosta ei tietenkään voi kukaan tietää. Sirkushuveja on kuitenkin luvassa, ja mikäs sen mukavampaa näin divisioonavastustajan näkövinkkelistä!

Ei vuorokauttakaan Lamouriellon palkkaamisesta Toronton toimitusjohtajaksi ja Jatkoajasta voidaan jo lukea, että vituiksi meni. Ehkäpä joku Brendan Shanahan tuntee Loun metkut ja persoonan paremmin kuin yksikään Jatkoaikaan kirjoittava nimimerkki. Lamoriello tuo ainakin paljon arvokasta kokemusta ja verkostoja Torontoon ja sekin on varmasti arvo jo sinänsä. Omaan nenään Toronton kesän muutokset haiskahtavat ihan järkeviltä ratkaisuilta. Täytyy toivoa, että tämä legendaarinen organisaatio nousee vielä NHL:n kärkijoukkueeksi. Siihen menee vielä varmasti aikaa ja matkalla on kasvukipujakin. Mielenkiintoista nähdä miten matka tästä jatkuu.

Aivan, aivan. Kenenkään nyt ei missään tapauksessa pidä kommentoida millään tavalla mitään, koska erehtymättömiähän nuo tuolla ovat. Täysin absurdiajatus, että NHL:n johtotehtävissä totaalisen märkäkorvaiset kaverit kuten Shanahan ja Dubas voisivat tehdä virheliikkeitä.

Pahoittelen syvästi, kun olen ikinä rohjennut kyseenalaistaa tai kritisoida yhtään mitään NHL-johtoportaisiin kuuluvien toimia. Eiköhän nuo niin erehtymättömiä ole, että Stanely Cupin voisi antaa jokaiselle 30 joukkuuelle.
 
Baldrick

Jäsen
Pahoittelen syvästi, kun olen ikinä rohjennut kyseenalaistaa tai kritisoida yhtään mitään NHL-johtoportaisiin kuuluvien toimia.

Jep. Kyllä sitä sietää ainakin perheenjäsen, kollega tai saunakaveri olla, jotta saa luvan kritisoida. Muuten on parempi pitää suu kiinni, sillä eiköhän noi tuolla rapakon toisella puolella tiedä paremmin.
 
ipaz

Jäsen
En yhtään epäile, etteikö Shanahan juuri näin kuvittelisi. Se onkin sitten kokonaan toinen asia, onko tuo muuta kuin naiivia. Lamoriello varmasti näki tilaisuutensa - organisaatiossa on paljon kokkeja, mutta kaikki ovat aivan helvetin kokemattomia, joten selkeä valtapositio on helposti otettavissa. Lamoriello ei ole 30 vuoden aikana toteuttanut muiden piirtämiä viivoja, vaan piirtänyt ne viivat itse ja suorastaan pakottanut muut kulkemaan niiden viivojen mukaan. Eiköhän tuo nykyisestä positiostaan juuri sen takia lähtenyt, kun koki, että ei omaa tarpeeksi vaikutusvaltaa.

Lamoriello on Leafsissa koska Shanahan hänet sinne halusi. Tiedotustilausuudessa tuli ilmi, että Shanny oli pyytänyt Devilsin omistajilta lupaa saada keskustella Loun kanssa ja oli kertonut tälle, että tuntee miehen niin hyvin, ettei pelkkä seuran presidendin homma tule hänelle Devilsissä riittämään. Loun tarvitsee päästä tekemään ja Leafsissa olisi haastetta tarjolla. Ja näiden keskustelujen ja tovin pohdinnan jälkeen Lamoriello tuumasi, että on vielä hyvässä kunnossa sekä fyysisesti että henkisesti ja että motivaatiota uuteen haasteeseen riittää. Totesi että työ ei tule olemaan helppo ja että hän ei ala heti tuputtamaan omia oppejaan ja arvojaan, vaan analysoi mitkä niistä kannattaa siirtää Leafsiin. Ammattitaidosta ja intohimosta tuo ei ainakaan jää kiinni.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Aivan, aivan. Kenenkään nyt ei missään tapauksessa pidä kommentoida millään tavalla mitään, koska erehtymättömiähän nuo tuolla ovat. Täysin absurdiajatus, että NHL:n johtotehtävissä totaalisen märkäkorvaiset kaverit kuten Shanahan ja Dubas voisivat tehdä virheliikkeitä.

Pahoittelen syvästi, kun olen ikinä rohjennut kyseenalaistaa tai kritisoida yhtään mitään NHL-johtoportaisiin kuuluvien toimia. Eiköhän nuo niin erehtymättömiä ole, että Stanely Cupin voisi antaa jokaiselle 30 joukkuuelle.

Ei kai kukaan täällä ole kieltänyt ketään kommentoimasta tai kritisoimasta mitään? Kritisoidakin voi monella tapaa ja sävynsä kullakin. Ei kait edes NHL-johtoportaissa kukaan ole erehtymätön? Itseasiassa viesteistäsi saa usein sellaisen käsityksen, että virheettömiä siellä pitäisi olla kun tänne keskustelupalstalle asti näkee kuinka huonoja kauppoja, sopimuksia tai mitä ikinä he tekevätkään. Kärkkäästi olet Lamoriellon palkkauksen etukäteen jo tuominnut Leafsin näkökulmasta ennen kuin setä on ehtinyt siellä päivääkään vaikuttamaan. Mutta jatka toki valitsemallasi linjalla, äläkä suotta pyytele anteeksi.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Itse olen Loun tuloon varauksella tyytyväinen, omaan makuuni paras mahdollinen GM joka oli mahdollista Torontoon saada. Okei, en tunne Loun toimintatapoja juurikaan, mutta tuo kokemus GM:n tehtävistä saa minulta ison peukun ylöspäin. Varsinkin neuvotteluissa uskon Loun tuovan juuri sen tarvittavan osaamisalueen tuonne toimistolle ja en usko, että häntä päästään treideissä viemään 6-0 tai kusettamaan. Toki huonoja kauppoja tekee varmasti kaikki, mutta Lou tuo muidenkin joukkueiden silmiin ihan erinlaisen katsantokannan Toronton toimistolle ja tieto on nyt muillakin, ettei kannata hirveesti sinne "pilasoittoja" soitella vaan asiaa pitää olla kun puhelua lähtee tekeemään.

Itse uskon myös ja olen aikalailla varma siitä, että jo hänen soppariinsa on kirjattu asiat missä hän voi mellestää ja varmasti se on suppeampi kuin mitä Devilsissä oli. Esimerkiksi tämä mistä täällä on puhuttu, että Devilsissä lähti parta ja viikset sekä numerot olivat ainoastaan 1-30, niin uskon näiden asioiden olevan Mike Babcockin heiniä eikä ne kuulu Loulle tippaakaan (tämä sitten nähdään kauden alussa). Uskon myös Shanahanin todella tietävän mitä saa, joten varmasti sopimuspaperiin sekä neuvotteluissa on käyty läpi, että tämä ei ole yhden miehen show, kuitenkin myös niin, että Lou saa myös toteuttaa itseään ja ettei hänen käsiään ole sidottu kokonaan. Toronto on myös uusi paikka hänelle ja uusi alku vaikka ikää onkin, joten hän pääsee toteuttamaan itseään varmasti tarpeeksi, koska ei muuten olisi lähtenyt hommaan ja on varmasti käynyt sekä käy itsetutkiskelua sekä haluaa näyttää, että vanha mies ei ole vielä seniili mummo vaan on kova GM edelleen ja pystyy myös kehittymään sekä muuntautumaan tarpeen mukaan.

Tuo ikähän on sinänsä paljon, mutta toiset ihmiset on virkeämpiä tuon ikäisenä kuin toiset. Itselläni lähipiirissä juuri samanikäinen henkilö, joka tekee bisnestä täysillä ja elää elämää täysin iästä riippumatta, eikä voi millään sanoa seniiliksi kun muisti on terävä kuin partaveitsi ja muutenkin käy ihan täysillä.

Tässä vielä NHL.com sivulle linkki Mike Babcockin mietteisiin Lamoriellon tulosta Torontoon: Mike Babcock on Lou Lamoriello addition to Toronto Maple Leafs - NHL.com - News
 
Le Dang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Ei kai kukaan täällä ole kieltänyt ketään kommentoimasta tai kritisoimasta mitään? Kritisoidakin voi monella tapaa ja sävynsä kullakin. Ei kait edes NHL-johtoportaissa kukaan ole erehtymätön? Itseasiassa viesteistäsi saa usein sellaisen käsityksen, että virheettömiä siellä pitäisi olla kun tänne keskustelupalstalle asti näkee kuinka huonoja kauppoja, sopimuksia tai mitä ikinä he tekevätkään. Kärkkäästi olet Lamoriellon palkkauksen etukäteen jo tuominnut Leafsin näkökulmasta ennen kuin setä on ehtinyt siellä päivääkään vaikuttamaan. Mutta jatka toki valitsemallasi linjalla, äläkä suotta pyytele anteeksi.

Silloin kun sopimuksesta, kaupasta tai muusta ei löydä kuin liudan negatiivisiä puolia, niin kyllä sen minusta saa ilmaista ilman jossittelua. Aivan turha lähteä ehkä-kenties-katsotaan-nyt-ensin-linjalle. David Clarksonin soppari kuuluu osastoon, jonka koko jatkoajan keskustelupalsta nauroi pohjamutiin ekana päivänä, ja aika nopeasti tuo täydelliseksi aivopieruksi osoittautuikin. Silti alan ammattimies tuollaiseen nimensä oli laittanut. Itse en toki Lamoriellon kiinnittämistä näe yhtä selvänä hazardina.

Pahoittelen off-topicia.
 
depre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, FC Barcelona, Helsingin Joker

Itse pidän tuollaista täysin negatiivista suhtautumista asiaan hölmönä, sillä kenelläkään tällä keskustelupalstalla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa siihen mitä Lamoriellon kanssa on sovittu. Meillä ei ole mitään tietoa siitä mitä sopimukseen on kirjattu. Meillä ei ole mitään tietoa siitä minkälaisia suunnitelmia on tehty tulevaisuutta ajatellen. Onko siellä sovittu siitä, että Lou siirtyy neuvonantajan rooliin kolmen vuoden päästä ja Dubasista tulee GM, jos hän onnistuu kasvamaan tehtävän vaatimalle tasolle. Näistä asioista tietävät parhaiten Brendan Shanahan ja Lou Lamoriello. Yksi täysi kysymysmerkki on myös Lamoriellon omat todelliset motiivit ja ajatukset. Täällä voidaan päivästä toiseen arvailla, että tuleeko harjoitusleirille pelaajia kesäparrassa ja missä vaiheessa ne parrat lähtee. Pakotetaanko Nazem Kadri tai Leo Komarov vaihtamaan numeroa, koska tämä on ollut Lamoriellon toimintakulttuuri. Aika näyttää.

Lamoriello sanoi itse, että voittaminen ajaa häntä eteenpäin ja hänellä on siitä kokemusta. On varmasti myös ajatuksia siitä, että miten se syntyy. Kuten mies itse lehdistötilaisuudessa sanoi, niin voittamisen eteen pitää tehdä pienet asiat oikein. Meillä ei ole mitään tietoa siitä, mitä asioita esim. viime kauden aikana seurassa on muutettu. Shanahan on yhdenlainen Lamoriellon oppipoika ja siellä voi olla jo tiettyjä käytäntöjä taustalla. Toisekseen mikäli Lamoriello ajettiin pois GM:n paikalta, niin mies on todennäköisesti joutunut tekemään tiettyä itsetutkiskelua väistämättä. Mikä sen vaikutus on? Ei kukaan tee 50 vuoden uraa sillä ajatuksella, että kaikki asiat tehdään niin kuin on ennenkin tehty. Se vaatii kuitenkin tietynlaista jatkuvaa uudistumista. Palkkakatto aikana Devils ei siinä onnistunut. Iso osa siitä kaatuu GM:n harteille, onko mies valmis oppimaan? Ainakin lehdistötilaisuudessa hän sanoi, että tarkkailee ensin ja tämä on myös hänelle oppimisprosessi.

Lamoriello on tottunut saamaan sen viimeisen sana, mutta me emme tiedä minkälainen keskustelukulttuuri Devilsin toimistolla on ollut. Millä tavalla hän on huomioinut toisten mielipiteet ja miten hän näkee nykyiset alaisensa. Toisekseen tämä ei ole Lou Lamoriello show, tämä on Brendan Shanahanin projekti, johon on palkattu uusi toimitusjohtaja toteuttamaan Shanahanin ja johtokunnan linjaamia suuntaviivoja. Ei kukaan arvonsa tunteva ammattilainen lähde vetämään sellaista projektia, johon ei itse usko. Koko organisaatio on antanut selkeää viestiä siitä, että suunnitelma on ja strategia voi muuttua. Tämä tuotiin myös eilen esille, tämä palkkaus ei muuta sitä asiaa.

Jokainen tietää kuka Lou Lamoriello on ja mitä ja miten hän teki asiat New Jersey Devilseissä. Toronto Maple Leafs on eri organisaatio, jossa on tälläkin hetkellä omat toimintatapansa ja niitä on varmasti viimeisen vuoden aikana muutettu. Lamoriellolakin on nyt tilaisuus uudistua ja tällä kertaa onnistuminen ei jää ainakaan budjetista kiinni. New Jersey Devils menetti osan pelaajista ihan sen takia, ettei heille ollut vara maksaa tarpeeksi. Tämä on väistämättä heijastunut ihan kaikkeen toimintaa kykyjen etsinnästä lähtien, kuinka iso vaikutus sillä on ollut vai onko Lamoriellon ja Conten jääräpäisyys ollut suurin syy huonontuneeseen varaustoimintaan. Lamoriello on kuitenkin aiemmin näyttänyt, että sekin puoli onnistuu. Nyt Torontolla on resurssit ja Mark Hunterissa huippuammattilainen, joka tätä puolta hoitaa. Kaikki mahdollisuudet onnistumiseen myös sillä puolella on.

Itse luotan siihen että Lamoriello on viisas ja kokenut ihminen, joka pystyy ottamaan mukaansa ne toimintatavat mitkä toimivat ja jättämään taakseen ne asiat millä ei ole merkitystä. Uskon myös siihen, että näistä asioista on keskusteltu etukäteen ja asiat on sovittu. Olen varovaisen toiveikas. En olisi ehkä halunnut Lamorielloa tähän projektiin, mutta hän on nyt mukana. Eikä näyttöjen puolesta parempaa kaveria tuohon rooliin olisi ollut vapaana.

Negatiivinen saa olla, mutta tätä ei voi arvioida samalla tavalla kuin David Clarksonin sopimusta. Sitä sopimusta ei tarvinnut hirveästi arvioida tulevien peliesitysten kannalta. Sopimus oli vertailuryhmässään ylihintainen, sisälsi täyden NMC:n ja lisäksi ole vielä ulososto varma. Tilastojen perusteella sopimus oli myös helppo tyrmätä ilman isompaa advanced stats analyysia. Toisaalta kun siihen tutustui, niin yllättyi negatiivisesti. Lamoriellon toimista on muodustunut vuosien saatossa tietty kuva, mutta sitä miten mies esim. kulisseissa toimii, niin siitä ei ole mitään tietoa. Mikä on vaikuttanut mihinkin ratkaisuun ja varsinkin se, että millä tavalla mies on valmis uusiutumaan. Tuskin mies tuli tuhoamaan perintöään Torontoon.

Tämän palkkauksen hyvyyttä on paljon helpompi arvioida vuoden päästä tästä ja todelliset vaikutukset voivat näkyä vasta kymmenen vuoden päästä. Itse en pysty miestä arvioimaan ennen kuin hän on jotain ratkaisuja lähtenyt tekemään. Se mikä toimi Devilseissä ei välttämättä kaikilta osin toimi Torontossa ja eiköhän Lamoriello sen ymmärrä. Jää vain nähtäväksi, että millä tavalla hän oppejaan soveltaa.
 
Viimeksi muokattu:

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Vanhaa koulukuntaa Lamoriellon ja B:n voimin, moderniutta Dubasin ja Hunterin muodossa. Ja näiden pääjehuna pyörii Brendan Shanahan, jolla on lähes rajattomasti aikaa ja rahaa tukenaan. Siinä on monenlaista näkökulmaa saatavilla sormia napsauttamalla, ei tämä homma ainakaan mihinkään paskanjauhamiseen kaadu. Kuulostaa erittäin hyvältä. Kaikilla omat juttunsa, Babcock, Hunter, Dubas ja muut raportoivat Loulle ja Lou Shannylle, joka on se joka lopulta tekee tärkeät päätökset. Eli periaatteessa Shanny nostaa palkkaa siitä, että antaa muiden kehitellä näitä Master Planeja, jotka hän sitten hylkää tai toteuttaa. Ovela mies.
 
secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Silloin kun sopimuksesta, kaupasta tai muusta ei löydä kuin liudan negatiivisiä puolia, niin kyllä sen minusta saa ilmaista ilman jossittelua. Aivan turha lähteä ehkä-kenties-katsotaan-nyt-ensin-linjalle. David Clarksonin soppari kuuluu osastoon, jonka koko jatkoajan keskustelupalsta nauroi pohjamutiin ekana päivänä, ja aika nopeasti tuo täydelliseksi aivopieruksi osoittautuikin. Silti alan ammattimies tuollaiseen nimensä oli laittanut. Itse en toki Lamoriellon kiinnittämistä näe yhtä selvänä hazardina.

Edelleen kukaan ei ole kieltänyt noin tekemästä. Kuten @depre tuossa yläpuolella hyvin totesi on Lamoriellon palkkaamista ja Clarksonin sopimusta vähän vaikea verrata keskenään. Mielestäni Dissonanssin viesti oli pitkälti puhtaasti jossittelua ja pirujen seinälle maalaamista. Tuossa depren viestissä on tämäkin seikka hyvin perusteltu. Mutta kuten sanoin, niin jokainen tyylillään. Oma lähestymistapani näihin on maltillisempi, olkoonkin vaikka sitten hitusen naivikin sellainen, mutta mielelläni katson ensin ja ammun vasta sitten. Ehkä turhaa ehkä ei, mutta näillä mennään.
 
Defensefirst

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Gylfi Sigurdsson
Niin eihän tuo NHL-joukkueen johtaminen paljoakaan eroa yritysmaailmasta, hallitus haastattelee potentiaalisia toimitusjohtaja ehdokkaita ja valitsevat sieltä sitten sopivimman ihmisen. Yksikään jääkiekkojoukkueen tai liikeyrityksen toimitusjohtaja ei ominpäin tee suuria päätöksiä, tai jos pääsee tälläisiä tekemään niin saa kyllä kenkää ja nopeasti. Hallitus antaa ohjeet ja toimitusjohtaja vastaa päivittäisestä toiminnasta yrittäen noudattaa hallituksen ohjeita.

Tuo ei yllätä yhtään että Dissonassi väittää jo tässä vaiheessa Lamoriellon olevan väärä henkilö, jos joku on jaksanut kirjoittajan jumalattoman pitkiä ja yksitoikkoisia viestejä lukea niin huomaa että hänen mielestään on vain yksi ja ainoa tapa rakentaa jääkiekkojoukkuetta ja se on Sabresin totaalinen rebuild jossa ensin hävitään vuosia putkeen. Hauskaa sinänsä että vaikka siellä lupaavia palasia on olemassa niin ei sitä voi vielä toimivaksi tavaksi todeta koska vielä eivät ole pudotuspeleihin yltäneet. NHL-joukkueen tärkein tehtävä on kuitenkin tuottaa rahaa omistajilleen ja kuten Red Wings on näyttänyt niin on oikein hyvin mahdollista menestyä myös palkkakattoaikana ilman kärkipään varauksia kunhan organisaatio on rakennettu hyvin.

Nyt ainakin Torontossa näytetään että tosissaan ollaan, se toimiston rebuild on tärkeämpi mitä pelaajiston vastaava.
 
vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Siis Lamoriello on se kenen mallin mukaan Dean Lombardi hoitelee hommia ja näyttää Kingsissä toimivan. Nähtäväksi jää, miten homma toimii Torontossa, mutta niin monessa liemessä keitetty mafiapomo Lamoriello on, ettei keinot ihan heti lopu kesken.

Defensefirstiltä juuri oikea ymmärrys hallituksen ja toimitusjohtajan rooleista. Jos toimitusjohtaja tekee itsenäisesti päätöksiä, siinä otetaan aika isoja riskejä. Jos homma ei toimi, huutia tulee. Saattaa tulla vaikka homma toimisikin.
 
odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Nähtäväksi jää, miten homma toimii Torontossa, mutta niin monessa liemessä keitetty mafiapomo Lamoriello on, ettei keinot ihan heti lopu kesken.
Mun mielestä tämä on se pihvi. Nyt kun Leafs kyntää jopa aiempaa syvemmällä kauden tai pari, niin jestas sentään mikä mekkala Torontossa nousee. Vaikka kaikki tietää että rebuild nyt vaan on raakaa, niin kyllä joulukuussa jo pelipaitoja on jäällä ja media villinä. Siinä vaiheessa kun joku sanders tulee huutelemaan, miten joukkueen pitäisi hävetä ja pelaajat on läskejä, niin kuka olisi parempi ukkosenjohdatin kuin Lou? Sille ei vittuilla, ainakaan kauaa. Paitsi jos pystyy kirjoittamaan ilman sormia.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Leafs tarjoaa Jonathan Bernierille välimieskäsittelyssä $2.89 miljoonaa, mikä on tarkalleen 85% Bernierin viime kauden palkasta ($3.4 miljoonaa) eli siten työehtosopimuksen sallima minimitarjous joukkueen hakiessa välimieskäsittelyä. Bernier puolestaan pyytää $5.1 miljoonaa.

Bernier on vuoden päässä UFA-statuksesta, joten välimiehen tehdessä päätöksen sieltä tulee vain vuoden sopimus ja Bernieristä tosiaan UFA sitten ensi kesänä. Bernier on edellisen johtoportaan hankintoja, joten näinköhän uudella valmennuksella/johdolla ei ole tähän paljoakaan luottoa. Sitähän tuo joukkueen taholta tapahtunut välimieskäsittelyn hakeminen ja palkanalennuksen tarjoaminen hieman voisi tarkoittaa, tai sitten alin mahdollinen tarjous on ihan vaan neuvottelutaktiikkaa.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Bernier on vuoden päässä UFA-statuksesta, joten välimiehen tehdessä päätöksen sieltä tulee vain vuoden sopimus ja Bernieristä tosiaan UFA sitten ensi kesänä. Bernier on edellisen johtoportaan hankintoja, joten näinköhän uudella valmennuksella/johdolla ei ole tähän paljoakaan luottoa. Sitähän tuo joukkueen taholta tapahtunut välimieskäsittelyn hakeminen ja palkanalennuksen tarjoaminen hieman voisi tarkoittaa, tai sitten alin mahdollinen tarjous on ihan vaan neuvottelutaktiikkaa.
Bernier on käytännössä paras Leafsille saatavilla oleva maalivahti. Pelannut jo ykkösenä kovien paineiden ja paskan puolustuksen takana. Toivottavasti johto ei lähde hätiköimään, koska Leafs on toistaiseksi ainoa paikka, jossa Bernier saisi (lähes) kiistattomasti ykkösvahdin pestin. Nykyisessä tilanteessa maalivahtina voisi aivan hyvin olla ylärimaan sidottu kengännauha, reikäjuusto, James Reimer tai Vesa Toskala, joten intoa maksaa yli neljää mijoonaa per kausi tuskin Leafsilla on. Seuraava kausi määrittää hyvin paljon Toronton tulevaisuutta, joten vuoden sopimus lienee kaikille osapuolille järkevin vaihtoehto.
 
depre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, FC Barcelona, Helsingin Joker
Nostellaan ketjua sen verran, että Jonathan Bernier teki tosiaan jatkosopimuksen. 2 vuotta ja 4,15mil/kausi. Mielestäni ihan miehen tason mukainen sopimus. Sarjassa taitaa vähän reilut 20 maalivahtia tienata enemmän, joten ykkösmaalivahdin raha, mutta halvan sellaisen. Kahden kauden päästä voidaan jossitella, että olisiko pitänyt tehdä pitempi lappu vähän isommalla rahalla, mutta mielestäni parempi katsoa kuin katua. Sopimus tehtiin siis ennen välimiehen päätöstä, joten saatiin kuitenkin yli yhden kauden lappu aikaan. Miehestä tuolla sopimuksella pääsee varmasti eroon, jos tarvetta on.

Nyt on sekä Kadrille, että Bernierille laitettu sellaiset laput kouraan, että tulosta pitää tulla ja sen jälkeen katsotaan palkkapäivää. Kadrilta odotan nyt huippukautta. Advanced statsien valossa mies on jo nyt hyvä kakkosketjun keskushyökkääjä. Tässä artikkelissa miestä verrataan mm. Ryan O'Reillyyn ja hyökkäystehojen puolelta Nazem vie tuon vertailun. Toki Selke tason puolustuspeli puuttuu, mutta mikäli Kadri pelaa huippukauden, niin iso vääntö tulee sopimuksesta.

Linkki artikkeliin tästä.

Toisaalta pidän tilanteesta, että ensin kunnon näytöt ja vasta sitten kunnon sopimus. Uskon että toimistollakin nuo luvut ja paljon muutakin aiheeseen liittyvää tiedetään. Joku syy siihen on, että nyt ei koitettu sorvata pitempää ja arvokkaampaa sopimusta.

Aikeissa oli kirjoittaa pitempää juttua myös Lamoriellosta, mutta tuli omat häät väliin. Nyt suurin osa artikkeleista ja haastatteluista on hukassa. Katsotaan jos tuota ukkomiehelläkin olisi aikaa perehtyä asiaan.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Nostellaan ketjua sen verran, että Jonathan Bernier teki tosiaan jatkosopimuksen. 2 vuotta ja 4,15mil/kausi. Mielestäni ihan miehen tason mukainen sopimus.
Tuli sitten hiuksenhienosti yli sen neljän millin, mihin oman rajani asetin edellisessä viestissä. Ei kuitenkaan mikään huono diili, pääasia ettei Bernierille jouduttu maksamaan vielä todellisen ykkösvahdin rahoja. Kaveri osaa kuitenkin pelata ja on suhteellisen nuori, eli hyvä pitää organisaatiossa mukana, jos ei muuten niin varmuuden vuoksi. Ykkösveskaripotentiaalin omaavaa ja paljon aloittavana pelannutta kaveria on vaikea vetäistä hihasta kun tarve yllättää, surullisena esimerkkinä Burken vuodet ruorissa.

Nyt on sekä Kadrille, että Bernierille laitettu sellaiset laput kouraan, että tulosta pitää tulla ja sen jälkeen katsotaan palkkapäivää. Kadrilta odotan nyt huippukautta. Advanced statsien valossa mies on jo nyt hyvä kakkosketjun keskushyökkääjä. Tässä artikkelissa miestä verrataan mm. Ryan O'Reillyyn ja hyökkäystehojen puolelta Nazem vie tuon vertailun. Toki Selke tason puolustuspeli puuttuu, mutta mikäli Kadri pelaa huippukauden, niin iso vääntö tulee sopimuksesta.
Kadri voisi nyt oikeasti palata työsulkukauden tasolleen ja hätyyttää PPG-rajaa. Suojattuja minuutteja ei ole samalla tavalla tiedossa, mutta mies on nyt kypsempi ja kokeneempi. Tulos tai ulos. Kauhuskenaariona tietysti huippukausi -> 7x8 miljoonan soppari ja välitön tason lasku. Meille ei vain tapahdu hyviä asioita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös