Ketjuviritykset ja fantasiakokoonpanot

  • 1 567 762
  • 5 804

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Yhden kovan luokan sentterin voisin vielä tuohon ottaa. Regin tai Olimb voisi pelata laidalla. Jos Pillukin on vielä tulossa, niin laitureita (etenkin top6-tasolla) alkaa olla aika monta. Kumpa Hahl jatkaisi!

Pihlströmillä lienee kysyntää Venäjälläkin ja saa mitä todennäköisemmin varsin kilpailukykyisen palkkatarjouksen useammastakin KHL-seurasta. Kun lisäksi Jokereilla ei ole huutavaa tarvetta laitureille niin yhtälö Pihlströmin saapumiseksi Jokereihin on tässä valossa mielestäni aika epätodennäköinen. Jos perhesyillä on ensisijainen merkitys voi Jokerit olla vahvoillakin ja loppu onkin enää kiinni päästäänkö palkassa yksimielisyyteen. Pihlströmin ominaisuudet ovat kuin tehtyjä KHL:ään ja Erkan pelitapaan.

Jokereilla taitaa olla tällä hetkellä prioriteettina Gundersonin paikkaaminen ja se ei tule tapahtumaan halvalla.
 

Tartu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KHL
Toisaalta 47 peliä viime kaudella ei varsinaisesti kieli siitä, että peliaika olisi jäänyt rotaatio-tasolle. Se, mikä Hahlin siirtoa Hämeenlinnaan puoltaisi, on se, että mies täyttää tällä kaudella 35 ja tämän perhekin varmasti kaipailisi isää säännöllisemmin kotiin. Jos tilanne ei ole muuttunut viimeisen vuoden sisään, niin Riksahan asuu edelleen jossain siellä Hämeenlinnan suunnalla, ei Helsingissä. Pelillisesti uskoisin Riksan olevan mainio nelossentteri, jossa tapauksessa PW olisi kolmosessa, Kapanen kakkosessa ja Olimb ykkösessä. Regin top2-ketjun laiturina. Päätellen siitä, miten paljon Jokereissa on laitureita, veikkaan, että sentterihankinnat ovat tässä, mutta aina voi toivoa.
Niin mä tarkoitin ensi kautta, jossa (oletuksena) sentterit näyttäisivät olevan Regin-Olimb-Kapanen-Wirtanen-XXX(esim. Hahl) niin onko noin kokeneella pelaajalla kuin Hahl intoa jäädä tuohon rooliin ja kuntouttaa itseään koko kesä vaikkei paikka kokoonpanossa olisi mitenkään selvä. Tämä siis vain omaa pyörittelyä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Jokereilla taitaa olla tällä hetkellä prioriteettina Gundersonin paikkaaminen ja se ei tule tapahtumaan halvalla.

Anssi Salmela on meidän mies, mutta riittääkö tuo korvaamaan Gundersonin, vai onko kyseessä se ns. Karalahden korvaaja?

Salmela - x
Ohtamaa - Lajunen
Jaakola - Väänänen
Korpikari - Todd

Tuo pakisto näyttäisi jo helvetin hyvältä, kunhan x:n paikalle saadaan mitat täyttävä pakki. Ilman toista pakkihankintaa, mitä -Ville- :n kommentista saattoi päätellä, Korpikari tai Todd on vakiona pelaavassa kokoonpanossa. Uskon, tai ainankin haluan uskoa, että Todd ottaa nyt viimeisen ison harppauksen urallaan ja on johtava pakki ensi kaudella.

Toinen, ehkä itseä kiihottavin vaihtoehto olisi seuraavanlainen pakisto:

Salmela - Todd
Jaakola - Juolevi
Ohtamaa - Lajunen
Väänänen/Korpikari

Olli Juolevi on jo nyt liigatason pakki ja tuossa iässä kehittyy huimaa vauhtia. Kaverista tulee vielä kova tekijä ihan NHL:ssä asti ja Jokereilla olisi hyvä paikka ainakin kokeilla miestä pelaavassa seitsikossa ja ylivoimalla. Kokoonpanosäänön perusteellahan Juolevi mahtuisi ylimääräisenä pelaajana rosteriin.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Niin mä tarkoitin ensi kautta, jossa (oletuksena) sentterit näyttäisivät olevan Regin-Olimb-Kapanen-Wirtanen-XXX(esim. Hahl) niin onko noin kokeneella pelaajalla kuin Hahl intoa jäädä tuohon rooliin ja kuntouttaa itseään koko kesä vaikkei paikka kokoonpanossa olisi mitenkään selvä. Tämä siis vain omaa pyörittelyä.
Hiffaan toki pointin. Mun näkemyksenä olisikin juuri heittää Olimb tai Regin laidalle, jota kautta Hahlille olisi sentterin tontti olemassa.

Toiseen aiheeseen: Miksi Väänänen tuntuu olevan kaikkien kaavailuissa Korpikarin edellä? KariKari pelasi helvetin hyvän viime kauden vaikka loukkaantuminen otti pitkän tovin pois peleistä, ja ennen kaikkea pelasi todella paljon paremmin kuin Väänänen. Korpikari ja Ohtamaa olivat Jokereiden parhaat pakit parin metrin säteellä omasta maalista, mikä on juuri se osa-alue, joka monesti ratkaisee. Väänänen oli sillä(kin) tontilla heikko. Oli sitä myös vikalla Liiga-kaudella.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos tilanne ei ole muuttunut viimeisen vuoden sisään, niin Riksahan asuu edelleen jossain siellä Hämeenlinnan suunnalla, ei Helsingissä.

Nämä osittain yksityisasioita, mutta korjataan nyt hieman faktoja. Riksa ei ole Jokereissa pelatessaan asunut 20km kauempana Hartwall Areenasta. Kesälomista en osaa sanoa. Perhesiteet pitävät myös samalla tavalla nykyisessä sijainnissaan kuin Hämeenlinnassa, ottaen huomioon, että perheessä on muitakin henkilöitä Riksan lisäksi. Muuten kyllä samaa mieltä kaikesta ja ehdottomasti toivoisin jatkosopimusta. Epäilyjä oli jo vuosi sitten ja nyt ilmeisesti vielä enemmän.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eikös Rita sanonut haastattelussaan että Malminkartanon jätemäki, jossa käyvät yhdessä treenaamassa, on puolessa välissä hänen ja Riksan asuntoja.

Saattaa hyvinki olla. Ei tosin itselläni ole tosta kommentista tai Ritan asuinpaikasta minkäänlaista tietoa.

Niin tai näin, toivottavasti Hahl löytyy varsinaisesta rosterista 4.-5.-sentterin kohdilta, riippuen muiden loukkaantumistilanteesta ja siitä siirtyykö joku senttereistä hetkellisesti laidalle. Laatumies neloseen, alivoimalle ja joukkueen henkisiä johtajia.
 

ejs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täälläkin ihmetellään noita rotaatiopuheita. Riksahan ei ollut eikä tulisi olemaan mikään rotaatiosentteri, ellei jostain syystä taso romahtaisi, mihin ei kai kukaan usko. Sen sijaan järkevää huilia Riksalle voisi myöntää, jos tulee pikkukolhuja tai pelaajien fysiikan seuranta muuten sitä puoltaa. Hänelle ei näytä olevan mikään ongelma päästä taas peliin sisään pienen tauon jälkeen.

Juuri tästä syystä loistavia hankintoja tuollaiset huippusentterit, jotka viihtyvät myös laidoilla.

Noita loukkaantumisia, joista Riksan kohdalla aina puhutaan, olen viime kauden aikana miettinyt. Voisiko se olla niin, että KHL:n tuomarilinja (joka tosin sekin välillä vähän taantui) olisi lopulta hyvin 'loukkaantumisystävällinen'. En juuri muista Jokerikautta, joka olisi menty niin vähillä loukkaantumisilla kuin viime kausi. Silti peli oli paljon tasokkaampaa, vaudikkaampaa ja riittävän usein myös nautinnollisen kovaa.
 

Tartu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KHL
Täälläkin ihmetellään noita rotaatiopuheita. Riksahan ei ollut eikä tulisi olemaan mikään rotaatiosentteri, ellei jostain syystä taso romahtaisi, mihin ei kai kukaan usko. Sen sijaan järkevää huilia Riksalle voisi myöntää, jos tulee pikkukolhuja tai pelaajien fysiikan seuranta muuten sitä puoltaa. Hänelle ei näytä olevan mikään ongelma päästä taas peliin sisään pienen tauon jälkeen.

No mutta jos oletus on, että Regin-Olimb-Kapanen-Wirtanen ovat senttereitä niin mikä muu rooli Hahlille tuossa jäisi kuin olla muita tuuraavaa rotaatiosentteri? Sitä mä olen koko päivän eilenkin koittanut sanoa. Pointtina se etten usko Hahlin haluavan tuollaiseen rooliin, johon nyt olisi joutumassa. Ketään noista neljästä sentteristä, kun Hahl ei vakiokokoonpanosta pudota.

Toki, jos joku noista neljästä pelaa säännöllisesti laidassa niin silloin toki jostain se neljäs sentteri tarvitaan.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Toki, jos joku noista neljästä pelaa säännöllisesti laidassa niin silloin toki jostain se neljäs sentteri tarvitaan.
Nimenomaan olisi ideaalia, että Olimb tai mieluummin Regin pelaisi laidalla. Silloin Kapanen olisi kakkos- ja PW kolmossentteri. Toisaalta jos Hahl ei jatka ja hankitaan ylempien ketjujen sentteri, sekin käy, sillä Kapanen ja PW voivat hyvin hoitaa kaksi alinta kenttää.
 

attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Tällä hetkellä näin

Hagman-Olimb-Jormakka
Joensuu-Regin-Aaltonen
Huhtala-Kapanen-Sallinen
Mäki-Wirtanen-Pöysti

Noitahan voi pyöritellä miten haluaa, mutta en halua nähdä Olimbia ja Aaltosta samassa ketjussa, koska ketjun tasapaino alaspäin olisi silloin mielestäni huono. Mikäli Hahl jatkaa niin silloin näkisin mielelläni ketjun Hagman-Regin-Olimb.
 

Benn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Arsenal, Stars, Hahl, Wilshere, Roussel
Muuten hyvä ehdotus tuo edellinen, mutta Hotsin ja Hakin paikkoja minä vaihtaisin.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Mun mielestä aika selkeitä pareja ovat ainakin Hotsi - JMA ja Hakki - Kapanen. Niinpä olettaisin Jormakka - Joensuu -parin syntyvän myös. Attendolta hyvä pointti tuo Olimbin ja Aaltosen yhteensopimattomuus, joten olisiko jotain tämän suuntaista:

Hotsi - Regin - JMA
Joensuu - Olimb - Jormakka
Hakki - Kapanen - Sallinen
 

attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
No niin. Suunnilleen kuukausi sitten näköjään olen tässä ketjussa viimeiksi ollut kokoonpanoja suunnittelemassa ja nyt on mieli hieman muuttunut. Lähtisin tänään tässä ja nyt liikkeelle siitä, että ei tehdä liikaa muutoksia. Annetaan Kapasten yrittää, jos vaikka löytäisivät uudelleen viime kauden alkukauden menon ja Wirtasten ketju toimi myös hyvin, joten turha sitä rikkoa myöskään. Moni tietenkin näkisi hyvin menneiden poffipelien takia ja miksei koko hyvin menneen kaudenkin takia Huhtalan ylemmissä ketjuissa, mutta sanoisin että ei hosuta. Tässä 13.6.2015 hyökkäysketjut jotka ovat rakennettu tasapainoisesti molemmat suunnat huomioiden.

Hagman-Kapanen-Aaltonen
Joensuu-Olimb-Jormakka
Huhtala-Wirtanen-Sallinen
Mäki-Regin-Pöysti

Moni varmaan ihmettelee miksi Regin nelosketjuun ja niin ihmettelen minäkin. Itselleni perustelin sitä sillä, että näin saadaan nelosketjustakin hyökkäyssuuntaan enemmän irti kuin jos siinä olisi esim. Wirtanen ja uskon myös vahvasti siihen että nimenomaan Regin pystyy/osaa kaivaa omalla pelitaidollaan Mäestä ja Pöystistä sitä hyökkäyssuunnan potentiaalia irti, mitä noissa molemmissa kuitenkin on. Älkääkä muutenkaan olko noista minun viritelmistä huolissanne, Erkka tekee taatusti toisenlaiset ketjut...... (mutta ei kyllä huonot oo noikaan, vaikka itse sanonkin)
 

Goose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Helsingin Jokerit
Hagman-Kapanen-Aaltonen
Joensuu-Olimb-Jormakka
Huhtala-Wirtanen-Sallinen
Mäki-Regin-Pöysti

Moni varmaan ihmettelee miksi Regin nelosketjuun ja niin ihmettelen minäkin. Itselleni perustelin sitä sillä, että näin saadaan nelosketjustakin hyökkäyssuuntaan enemmän irti kuin jos siinä olisi esim. Wirtanen ja uskon myös vahvasti siihen että nimenomaan Regin pystyy/osaa kaivaa omalla pelitaidollaan Mäestä ja Pöystistä sitä hyökkäyssuunnan potentiaalia irti, mitä noissa molemmissa kuitenkin on. Älkääkä muutenkaan olko noista minun viritelmistä huolissanne, Erkka tekee taatusti toisenlaiset ketjut...... (mutta ei kyllä huonot oo noikaan, vaikka itse sanonkin)

Joukkueen käytännössä kiistatta kovin pelaaja olisi 4. kentän keskellä, jotta Mäestä ja Pöystistä saadaan tehoja irti? Onkohan juhannus alkanut jo viikon verran aikasemmin sielläpäin ;)

Täällä on kyllä tälläistä toiveissa:

Hotsi - Regin - JMA
Joensuu - Olimb - Jormakka
Hakki - Kapanen - Sallinen
Mäki - Wirtanen - Pöysti
 

attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Joukkueen käytännössä kiistatta kovin pelaaja olisi 4. kentän keskellä, jotta Mäestä ja Pöystistä saadaan tehoja irti? Onkohan juhannus alkanut jo viikon verran aikasemmin sielläpäin ;)

Täällä on kyllä tälläistä toiveissa:

Hotsi - Regin - JMA
Joensuu - Olimb - Jormakka
Hakki - Kapanen - Sallinen
Mäki - Wirtanen - Pöysti

Joo ja onhan se toki selvää, ettei Reginiä ole palkattu nelosketjun sentteriksi eikä todellakaan tule pelaamaan Mäen ja Pöystin keskellä. Mutta noin ajatuksen tasolla ei välttämättä ihan paskin idea ikinä kuitenkaan. Puolustan tota mun, kieltämättä epäsovinnaista, ketjuviritelmää seuraavasti. Kun viime kautta katsoo, niin koko ajan oltiin yhden ketjun varassa. Ketjut vaan vaihtui kauden edetessä. Alkukausi oltiin pitkälle Kapasten tehojen varassa, Siten Hakki loukkaantui ja jo vähän ennen sitä otti LoKoMo joukkueen reppuselkään. Ja Poffeissa erottui Wirtasen ketju ja Wirtasen loukkaannuttua Huhtala-Sallinen-Pöysti oli timanttia ja joukkueen paras kokonaisuus. Mutta oikeastaan missään vaiheessa viime kaudella ei ollut sellaista tilannetta, että useampikin ketju olisi ollut niin sanotusti "kuuma" tai vaarallinen samaan aikaan. Sen takia olisi mielestäni järkevää pitää Kapasen ketju ja Wirtasen ketju kauteen lähdettäessä ennallaan, koska nämä ketjut ovat "tuttuja" toisilleen ja takana on kuitenkin viime kaudelta myös onnistumisia yhdessä pelaamisesta.

Sitten näkisin parivaljakko Joensuu-Jormakka mielellään samassa ketjussa, koska kätisyydet sopii ja lisäksi Joensuu voi paikata Jormakan ajoittain huonoa oman pään pelaamista. Olimb menisi taas syöttökoneena täysin hukkaan Mäen ja Pöystin kanssa ja Regin taas pystyy käyttämään vahvuuksiaan myös Mäen ja Pöystin kanssa. Joten näillä perusteluilla rakensin ne ketjut jossa Regin päätyi neloseen. Lisäksi noilla ketjuilla näkisin että se hyökäyspään luovuus ja vaarallisuus levittyy parhaiten koko joukkueen käyttöön. Mutta kuten sanottua, onhan se selvää ettei noilla ketjuilla kauteen lähdetä eikä Reginiä ikinä neloseen laiteta. Tämä oli tämmöistä ajatusleikkiä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
En muistanutkaan, että joku täällä ehdotti Reginiä neloseen! Tais olla joku mothernature-proge-kokeilu-läppä osittain?

@-Ville- mainitsi sanan ketjukoostumulset jossain ketjussa ja sen jännityksen miten valmennus näitä visioi. Olihan se nyt pakko sitten tulla tänne virittelemään:

Huhtala - Regin - Kozun
Joensuu - Olimb - Aaltonen
Hagman - Kapanen - Jormakka
Sallinen - Wirtanen - Mäki / Pöde

Huh, huh onhan tuossa ketjut jos vertaa vaikka vikojen TsSKA sarjan pelien kokoonpanoihin.

Jos Regin, Olimb ja Kozun onnistuvat oletusarvoni mukaisesti, Aaltonen ei surffaile ja muut vetävät about omalla tasollaan, niin puhutaan oikeasti KHL-tasolle ihan top 3 tason arsenaalista. Jokereilla on valtava etu valmennuksesta ja vuoden kokemuksesta sarjassa, toisaalta yllätysetua ei enää ole, jos sellaista ylipäätään on ollut alkukauden jälkeen.

Pakkiparit nyt voi mennä toki monella tapaa, alkukaudesta ainakin Väänänen lienee vielä sivussa ja kuntouttamassa itseään.

Jaakola - Larsen
Ohtamaa - Lajunen
Väänänen - Todd
Korpikari - Jensen
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Laitan oman hahmotelman ylihuomisen otteluun. En ole varma poissaoloista, mutta kotisivujen mukaan kukaan ei olisi pois. Onkohan sitä edes päivitetty lähiaikoina? Pelaakohan esim. Pöysti tai Väänänen, mutta saahaan he äkkiä tästä fantasiasta poiskin.

Joensuu - Regin - Kozun
Olimb - Kapanen - Hagman
Huhtala - Sallinen - Aaltonen
Pöysti - Wirtanen - Mäki

Jaakola - Larsen
Ohtamaa - Lajunen
Väänänen - J.B. Jensen

Karlsson
Helenius

Muokkaan sitten ensimmäisten harjoituspelien jälkeen omia kenttiä, että miten näen Erkan ja kumppanien tekemän kenttien toimivan.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Viime kaudella taidettiin lähteä harkkapeleihin ns. parhaalla mahdollisella rosterilla. Nyt vaikuttaisi siltä, että Kapanen, Joensuu ja Väänänen eivät välttämättä olisi vielä 100% tikissä ekoihin peleihin lähdettäessä (puhdasta spekulaatiota ja arvailua). Lähtisin ehdottomasti kokeilemaan ainakin Salmista pelaavassa kokoonpanossa ja pienenä Jokerina rosteriin voisi heittää Gymerin, ainakin ylimääräisenä ukkona.

Huhtala - Regin - Aaltonen
Pöysti - Olimb - Kozun
Hagman - Sallinen - Jormakka
Salminen - Wirtanen - Mäki/Rita
Gymer

On mielenkiintoista nähdä istutetaanko Sallista pysyvämminkin sentterin paikalle, vai meneekö ns. stunttina. Nykyisessä tilanteessa ei ole ainakaan haittaa siitä, että rosterissa on keskikaistalle istuvia pelaajia.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Jormakka unohtui vallan tyystin.

Joensuu - Regin - Kozun
Huhtala - Sallinen - Olimb
Jormakka - Kapanen - Aaltonen
Hagman - Wirtanen - Mäki

Huhtalan arvioisin saavan lisävastuuta, koska hän oli hyvä loppupeleissä. Tästä varmaan taas joku ukko puuttuu, mutta kierrätetään nimiä eri varaatioissa.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Olin tulossa panemaan samaa, mutta en sitten panekaan. Laitetaan nyt sitten mahdolliset muut?

Joensuu - Regin - Jormakka
Sallinen - Kapanen - Aaltonen
Rita - Wirtanen - Mäki

Saa nyt nähdä miten Erkka aikoo saada kaikki miehet puolustaa ja hyökkää, jos sellainen on tavoitteena? Ironinen sivuhuomautus vaan.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Reservissä. Eikun Hagman on mitä ilmeisemmin Sibir -pelissä. Kuten todettu, aina joku voi puuttua tai unohtua.
 

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Siellä on kaksi selvää vitjaa:

Huhtala - Olimb - Kozun
Hagman - Sallinen - Jormakka

Joensuu ja Kapanen todennäköisesti sivussa, joten kaksi muuta ovat:

Mäki - Regin - Aaltonen
Rita - Wirtanen - Pöysti

Westerlundilla ja kumppaneilla on kentät jo hahmottuneet ja Joensuu tulee palatessaan Mäen tilalle, Kapanen Sallisen ja Sallinen taas Ridan tilalle. Nelosen toisella laidalla Pöysti tai Mäki.

Näin mä nää näkisin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös