Liiga sulkeutuu taas – mihin menet Mestis?

  • 1 039 177
  • 5 672

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Viime vuonna otteluohjelma julkaistiin 9.6 ja samana päivänä tuli julki myös mestiksen voittajan mahdollisuus hakea paikkaa Liigasta. Voisi siis olettaa että jotakin tästäkin asiasta tulisi julki lähiaikoina. Toisaalta Jukureiden tilanne saattaa tuota liigan laajentumista tai liigan lopullusta sulkua koskevaa uutista siirtää myöemmäksi.
 

Oskupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pepe Jürgens
Rannistohan ilmoitti että liigassa voi pelata vaikka 20 joukkuetta jos rahat riittävät. Joten liiga auki ja sitten kun sielä pelaa kiekko-vantaan lisäksi myös korson oma jengi niin mietitään uudestaan!
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kovasti tulee aina kritiikkiä Toivakan Jukkaa kohtaan, mutta taas kun oli se aika vuodesta, että Mestiksen johtoon olisi saanut olla tyrkyllä, niin eipä siellä tainut ruuhkaa olla. Taitaa JT sitten kuitenkin lopulta olla aika ylivoimainen tekijä, kun eivät nämä "muut" uskalla vuodesta toiseen muuta kuin jaella takavasemmalta mukaviisauksia.
 

Oskupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pepe Jürgens
Kovasti tulee aina kritiikkiä Toivakan Jukkaa kohtaan, mutta taas kun oli se aika vuodesta, että Mestiksen johtoon olisi saanut olla tyrkyllä, niin eipä siellä tainut ruuhkaa olla. Taitaa JT sitten kuitenkin lopulta olla aika ylivoimainen tekijä, kun eivät nämä "muut" uskalla vuodesta toiseen muuta kuin jaella takavasemmalta mukaviisauksia.
Toivakasta voi olla montaa mieltä. mikä tän Toivakan titteli on? Itse olen kuullut että olisi tuleva Kummola mutta onko tällä hetkellä joku mestiksen kehityspäällikkö? Se on aivan sama kuka siinä virassa on kun sarjan arvostus laskee tätä tahtia niin paskaa tulee niskaan.

Mielikuva mikä mulla on miehestä on se että hän pitää huolen siitä että Jukurit nousee.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Kovasti tulee aina kritiikkiä Toivakan Jukkaa kohtaan

Joo no se on ihan se ja sama mitä sä täällä piipität. Paskemmin ei pysty hommia hoitamaan mitä Toivakka on tehnyt. Sääli ettei löydy ketään muutakaan. Kertoo jotain tämän sarjan paskuudesta sekin.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllähän sitä Blatteriakin äänestettiin kovasti FIFA:n johtajaksi... No Toivakka häipyy Jukureiden mukana kohta puoliin
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Viime vuonna otteluohjelma julkaistiin 9.6 ja samana päivänä tuli julki myös mestiksen voittajan mahdollisuus hakea paikkaa Liigasta. Voisi siis olettaa että jotakin tästäkin asiasta tulisi julki lähiaikoina. Toisaalta Jukureiden tilanne saattaa tuota liigan laajentumista tai liigan lopullusta sulkua koskevaa uutista siirtää myöemmäksi.
No niin, nyt on otteluohjelma julkaistu, kurinpitäjä julkaistu ja Mestiksen hallitus ja johtoryhmä istunut Vierumäellä. Mitään uutista Mestiksen mestarin mahdollisuudesta hakea paikkaa liigasta ei manittu. Eli kiines on sit varmaan? Tietty sitäkään ei ole mainittu, mutta jospa mainitsematta jättämisellä haluvat hillitä keskustelua.
 

JoKP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kabinettiurheilua vastustavat joukkueet
Liiton ja Liigan yhteisorgioihin ovat osallistuneet liimatukka Rannisto&co, Galervo Gummola&co ja siihen samaan vartaloöljyn tuoksuiseen / äänekkääseen roomalaissävytteiseen kimppavoimisteluun on myös mr.Toivakkakin kauppiaskiireiltään osaa ottanut. Onko sitten yleiskunto toiminnan myötä noussut uudelle asteelle, onkin sitten toinen juttu. Happea on välillä ollut pakko vetää ja siinä välissä on tapettu jääkiekon toiseksi korkein sarjataso. Orgioitten ryhmityskoko on alkanut pitkän päälle kyllästyttää ja samat naamat ovat tipahtaneen zorronaamion alta aina vaan paljastuneet. Niimpä kimppakivan tason ja uusien naamojen takaamiseksi onkin päädytty jopa kokonaisten joukkueiden nostoon samalle hiekkalaatikolle. Nyt sitten on uusia ulottuvuuksia uusien joukkueiden kera tiedossa aina joka syksy ja sen takaavat kabinettilöylyt kiihkeän / ankaran kimppavoimistelun jälkeen.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Joo no se on ihan se ja sama mitä sä täällä piipität. Paskemmin ei pysty hommia hoitamaan mitä Toivakka on tehnyt. Sääli ettei löydy ketään muutakaan. Kertoo jotain tämän sarjan paskuudesta sekin.
No elä nyt palturia höpöttele! Viestisi ei todista minulle mitään muuta kuin sen, että se ei ollut ollenkaan sama, mitä minä kirjoitin. Sehän kosketti sinua syvästi, kun oikein vastaamaan kävit :)

Ja olit hienosti löytänyt myöskin kyseisen viestini pointin; kertoo paljon Mestiksen tilasta ja ehkä sitäkin enemmän Mestiksen tilan arvostelijoista, että haukuttu Jukka Toivakka on ylivoimainen valinta sarjan johtoon. Kyllä siellä sullekin Mauri olis ollut paikka vapaana!

Tosin, minusta Toivakka on tehnyt hyvää työtä viime aikoina ja ajanut nk. kalemaisella ölinällä läpi ihan järkeviä muutoksia, jotka antavat jopa jonkinlaista lupausta siitä, että kyllä tästä vielä sarja saadaan, eiks je?
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Tosin, minusta Toivakka on tehnyt hyvää työtä viime aikoina ja ajanut nk. kalemaisella ölinällä läpi ihan järkeviä muutoksia, jotka antavat jopa jonkinlaista lupausta siitä, että kyllä tästä vielä sarja saadaan, eiks je?

Ihan lyhyesti, ilman trollausta ja puhtaasta mielenkiinnosta; mitä nämä järkevät muutokset pitävät sisällään? Karsinnat Suomi-sarjan kanssa takaisin nyt tulee mieleen, mutta onko muita?
 
Viimeksi muokattu:

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Tosin, minusta Toivakka on tehnyt hyvää työtä viime aikoina ja ajanut nk. kalemaisella ölinällä läpi ihan järkeviä muutoksia, jotka antavat jopa jonkinlaista lupausta siitä, että kyllä tästä vielä sarja saadaan, eiks je?
Mitä nämä järkevät muutokset ovat?
 

Lätkä

Jäsen
Tosin, minusta Toivakka on tehnyt hyvää työtä viime aikoina ja ajanut nk. kalemaisella ölinällä läpi ihan järkeviä muutoksia, jotka antavat jopa jonkinlaista lupausta siitä, että kyllä tästä vielä sarja saadaan, eiks je?

Hah! Onko siellä päin noin hyvin näyttäynyt aurinko, että tuollainen aivopieru....eli mentalfart pääsi!?

Kyllähän tämä Toivakka on täydellinen vitsi... Juuri sellainen perässä hiihtäjä, josta jo aiemmin kirjoitin. Ei helvetti mitään ole saanut aikaiseksi....tai ehkä jotain joukkuekohtaista Jukureille, tosin en tiedä mitä? On se vaan niin, että täälläkin olevat varmasti....liki kaikki allekirjoittavat, että mies on täysin turha jamppa!

Kertoo jo paljon hänen tittelinsä.....voiko epämääräisempää titteliä olla!? Toki jos toimisi, kuin miehet...niin eipä tuo nimi miestä pilaa, mutta mies pilaa kyllä tässä tapauksessa nimen!

Jos jollekin henkilölle annetaan tehtäväksi vastata Suomen toiseksi korkeimman sarjatason statuksen luomisesta, kehittämisestä jne. Hän myös tekee sitä päivät pääksytysten! Toimelias jannu vielä sillä lailla, että joukkueet pelaavat kausien päätteeksi karsintoja....niin ylöspäin, kuin alaspäin! Lisäksi tähän sarjaan täytyy olla kiima päästä pelaamaan....aivan, kuten ennen vanhaan. Se oli eräänlainen MM-kultaan verrattava taikatemppu joukkueelta, kun kakkosesta nousi joukkue divariin. Siellä puolestaan sai pelata liigajoukkuetta vastaan het alkavalla sarjakaudella....kun liigasta oli joukkue tipahtanut divariin. Siinä oli sellaista euforiaa, että oksat pois! Joka peli divarissa oli merkityksellinen ja kiinnosti kaikkia...pelaajia, joukkueita, yleisö jne. Entä nyt....Mr. Toivakka kehittää joutavan päiväisiä lisenssi-/auditointikaavakkeita! Samalla miettii..."hmmm....mikähän joukkue nostettaisiin sarjaan ja kenelle annettaisiin kenkää"! Ei se vaan näin saisi mennä, ettei oikeasti verenmaku suussa raivata tietä sarjaa! Koko sarja on tällä hetkellä sama, kuin Toivakka...PELLE! Ennen oli kiima nousta divariin, mutta tällaisten Toivakoiden aikana ei välttämättä edes kiinnosta nousta ja pelata sarjaa....Ainoastaan korteilla pelataan mustat hevoset sarjaan! Hävettäisi suorastaan ottaa vastaan joku fuck´n "kiintiöpaikka". Sellaisiahan tarjotaan ainoastaan akoille...ja tietty nyt Toivakoiden aikoina HÄVETTÄVÄSTI myös sarjaan nimeltä mestis hamuaville joukkueille! Menee, kuin laulussa..."mikä on kun ei taidot riitä?"...No, mutta eipä hätää. Asia hoituu saunalauteilla, kera Toivakoiden ja taidot alkavat riittämään....kun oikein kunnolla borstaa selkiä ja esittää loppuyön, vaikka Marilyn Monroeta "pojille"! Tilanne on absurdi....ja aivan kestämätön!

Helvettiin tuollaiset Toivakan kaltaiset akat ja OIKEAT miehet puikkoihin.... Sellaiset äijät, jotka tarvittaessa kiskasevat liimatukkaa ja diktaattoria! Marjanpoimijat pysykööt näistä gameistä poissa!
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
No kyllähän muutoksia parempaan näkyy sarjajärjestelmässä ja vaikka ihan missä.

Nuo märät unet jostain geelitukkaisista ja klubitakkisista karismaatikoista Mestiksen johdossa ovat jotenkin hauskoja... Liitto ja Liiga kun on yhdessä päättänyt, että Mestistä viedään juniori/akatemiasarjan suuntaan. Kansa luulee, että kyse on näivettymisestä ja Toivakan huonoudesta, kun päätökset suomikiekon tilasta tulee ihan muualta. Liiton strategia on mikä on, ja sen strategian mukaisesti Toivakka on toiminut.

Toki tätä "mestis"-brändiä olisi ihan huvin vuoksi voinut ylläpitääkin. Ikävä kyllä siinä suurimmat jarrut olivat Hockey Sport Oy sekä KooKoo mikälie ry. Jukka Toivakka ei tv-sopimusta vastustellut. Ja entäpä sitten ovet Liigaan? Kuten sanottua, strategiat tulee vähän ylempää kuin Toivakan aivoista.

Jukka Toivakka on viimeisten kolmen vuoden aikana toiminut liiton strategioiden mukaisesti ja kaiken lisäksi tehnyt huikeaa työtä raivatessaan oman joukkueensa siinä sivussa Liigaan. Toivakka on arvostettu mies jääkiekkopiireissä ja onkin mukava nähdä, mikä on miehen seuraava virka, kun vihdoin saa karistettua tämän sarjan pölyt jaloistaan. Mestiksen johtoon astuukin sitten joku valovoimainen bisnesmies, joka laittaa pyörät pyörimään ja Mestiksen uuteen kukoistukseen! Ai mut mites se liiton strategia..
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
En tunne herra Toivakkaa enkä juuri tiedä mitä mahdollisuuksia Sarjaseurat Ry.llä on. Päätöksiä tehdään yläpuolelta, mutta muutospaineet pitäisi tulla alhaalta.
Jos Toivakka on kolme viimeistä vuotta toiminut liitom, Jukureiden ja omien etujen ajajana, niin muutospaineita tai ainakaan niiden onnistumisesta ei ole merkkejä.
En tiedä myöskään, että Sarjaseurat ry:n muut jäsenet olisvat puukottaneet puheillaan Toivakkaa, vaan kritiikki ja hänen pätevyyttään on enempi arvosteltu tällaisissa paikoissa. Valmentajilta ja muilta yhdistyksen ulkopuolisilta on myös tullut satunaisesti kritiikkiä järjestelmästä. Eiköhän ne tuolla kuitenkin aika lailla yhdessä päätä ainakin joistain asioista, mutta mitään kapinaa tai painostusta ei liiton suuntaan kyllä tapahdu. Ja eiköhän ne samalla tavalla kaikki aiemmatkin puheenjohtajat toimineet eikä suurta ääntä ole muiltakaan tullut.
 

JoKP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kabinettiurheilua vastustavat joukkueet
On täyttä saivartelua ja suoranaista paskapuhetta väittää jotain sellaista, että "mestiksen" eteen olisi joku Toivakka tai kukaan muukaan tehnyt mitään sarjaa edistävää / kehittävää muutosta. Karsintojen tuominen sarjan toiseen päähän oli eräänlainen pakko ja sillä taas "ostettiin" muutama taho hiljaiseksi oman perseen suojelun myötä. Selänpesukerhossa ei kukaan ajattele muuta kuin edustamansa tahon etua, liigan ulkopuolisten paikkakuntien hyvinvointi on pakkopullaa ja ainut tekijä maakutien seuroille on toimia eräänlaisena kanalana munimassa ilmaisia munia kartelli-liigan tarpeisiin. Jääkiekko niminen bissnes voi huonosti ja silti sillä perustellaan hyvin pitkälle tätä Amerikan tapaista sarja apinointia. Ihmismassat ja liikkuva raha ei riitä näin pienessä maassa niin, että nykymallia kannattaisi vielä jopa entisestään paisuttaa ja vielä sellaisilla seuroilla jolla ei ole nimeksikään omaa juniorituotantoa ja kaupan päälle miljoona velkaa. Onkin eräällä tavalla toivottavaa, että näin tapahtuu. Silloin tulee se kuuluisa köysi vetävän käteen.

On täysin järkyttävää, että liitto leikkii isää ja poika on taasen isänsä tuote, eli liiga. Seuraavassa uusi sovitus Hassisenkoneen biisistä Jeesus tulee: Liitto on isä ja poika Oy ja paikkoja liigaan halvalla myy. Liitto on isä ja poika on Oy, ratkaisut halvat meiltä löytyy. Rannisto tulee, tullessaan laulaa "ilosanomaa". Liitto on isä ja poika Oy, ratkaisut halvat meiltä löytyy.

Ainut ja kestävä ratkaisu on kehittää Suomalaista jääkiekkoa muuallakin kuin liigapaikkakunnilla on karsintamalliin perustuva sarjajärjestelmä ylhäältä alas. Se ainoastaan antaa kaikille sen nykyisin puuttuvan motivaation ja syyn kehitää toimintaansa junioreista edustusjoukkueeseen saakka. On röyhkeää ja täysin rikollista perustella / puolustella nykymallia bussineksen näkökulmasta. Jääkiekko on nykyisin myös bussinesta myös liigan alapuolella ja sellaiseksi se näköjään jääkin ainoastaan ylimmällä sarjatasolla, johtuen heidän markkina-aseman väärin käytöstä. Laadun takaamiseksi olisi tehtävä rohkeita ratkaisuja, eli liigaa pitäsi supistaa 12:sta joukkueeseen ja sama "mestikseen", toivottavasti tulevaan ykkösdivisioonaan. Sama kattojärjestö / TV-sopimus. Paikat ylhäällä ansaitaan pelaamalla, ei saunassa. Liikettä ja muuttujia on takuuvarmasti joka vuosi ja se palauttaisi nykyisen puuhastelu / kabinettileiman saaneen lajin takaisin katuuskottavaan kuosiin. On sanomattakin selvää, että määrä karsii laatua nykymallissa. Nykyisestä kabinetti-liigasta jos pudotetaan tulevasta 16:sta joukkueesta 4 alas, niin se tarkoittaa n.100 laadukasta pelaajaa ykkösdivisioonaan ja ne taas kehittävät sarjaa / siellä pelaavia nousevia nuoria kykyjä huomattavasti nykyistä muovisarjaa potensiin sata. Molempiin sarjoihin saataisiin suoranaista kiimaa välisarjalla ja sama toistuisi aina ihan alhaalle saakka. Ruotsissa homma toimii ja pelaajat / organisaatiot ovat takuuvarmasti hereillä, johtuen juuri aidosta kilpailusta. Niin liikemaailmassa kuin jääkiekko nimisessä bussineksessa on voittajia niin kaukalossa, kuin sen ulkopuolella. Suojatyöpaikkoja ei tarvita ja juuri nykyinen toimintamalli on viemässä pitkällä työllä saavutetun kannattajapohjan niin katsomossa, kuin elintärkeässä sponsorikentässä.

Nykykehitys jääkiekkoon on ollut jatkuvassa laskussa ja nyt kuvitellaan, että uudet joukkueet pelastavat jo valmiiksi ryvettyneen liigan. Voitte olla satavarmoja, että näin ei tule tapahtumaan. Monet yksittäiset jo valmiiksi ongelmissa olevat joukkueet tulevat olemaan jatkossa vielä isommissa ongelmissa. On uskomatonta, että ei nähdä metsää puilta. Muutos tullee tapahtumaan vasta sitten, kun siihen suurten ja mullistavien konkurssien myötä on pakko ryhtyä. En toivo nykysysteemille mitään hyvää, vaan tiedän, että on jo olemassa kiihkeä ja vaikutusvaltainenkin ryhmä joka omalta osaltaan käyttää kaikki lailliset ja jopa hieman harmaatkin alueet hyväkseen työntääkseen kapulaa kartellikahjojen rattaisiin.

Nykypäivänä vaikuttamisen mahdollisuudet ovat ratkaisevasti helpommat tässä sosiaalisessamediassa ja tulevalla kaudella onkin luvassa yllättäviä tilanteita varsinkin liigapaikkakunnilla. Valtamediaa tunnetusti kiinnostavat epäreilut epäkohdat ja mm.niihin on tarkoitus iskeä. Sota on alkanut ja se jatkuu niin pitkään, kunnes reilupeli palaa kaukaloon ja sen ulkopuolelle.
 
Viimeksi muokattu:

Lätkä

Jäsen
No kyllähän muutoksia parempaan näkyy sarjajärjestelmässä ja vaikka ihan missä.

Nuo märät unet jostain geelitukkaisista ja klubitakkisista karismaatikoista Mestiksen johdossa ovat jotenkin hauskoja.


Nooh...lutetun ymmärtämiseen hiukan treeniä, niin tuollaisetkin asiat selviää. Sitä ennen suomennan ed.main.:n. Siis "liimatukkaisilla", joita ilm. tarkoitit kommentoidessasi geelitukkaisia, klubitakkisia! "Karisma" puolestaan tarkoittaa... yksilön voimakasta kykyä viehättää toisia ihmisiä... Ei tässä Mestikseen kaivata viehätyksen perässä juoksevia akkamaisia miehiä, vaan vahvaa autoriteettia omaavia ÄIJIÄ, juuri ILMAN niitä liimatukkia ja klubitakkeja!!!

Ja edellään odotan vastauksia niihin moniin hyviin muutoksiin Toivakalta, joista kerrot useissa eri viestessäsi....siis mitä ne monet muutokset ovat? Eikä vastaus ole mestiksen ja ss:n karsinnat, jotka nyt olivat aivan päivänselvyydet, ilman Toivakalta tikun ristiin laittamista.

Ok....mut kerro ne Toivakan aikaan saamat monet muutokset ja uudistukset nyt ensin....

PS. Turhimmasta turhin turhake koko Toivakka! Ei pätkääkään auktoriteettia, jota eritoten tarvitaan, jos mestikselle palautetaan divariaikainen status!
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Nooh...lutetun ymmärtämiseen hiukan treeniä, niin tuollaisetkin asiat selviää. Sitä ennen suomennan ed.main.:n. Siis "liimatukkaisilla", joita ilm. tarkoitit kommentoidessasi geelitukkaisia, klubitakkisia! "Karisma" puolestaan tarkoittaa... yksilön voimakasta kykyä viehättää toisia ihmisiä... Ei tässä Mestikseen kaivata viehätyksen perässä juoksevia akkamaisia miehiä, vaan vahvaa autoriteettia omaavia ÄIJIÄ, juuri ILMAN niitä liimatukkia ja klubitakkeja!!!
No ihan sitä samaa sinnekin päin, tai jos ei treeniä luetun ymmärtämiseen niin ainakin kuuluisaan pointin ymmärtämiseen. Se viestini the pointti löytyy kyllä sieltä, eikä se liity mitenkään liimatukkiin, klubitakkeihin, äijämäisiin johtajiin eikä kehenkään muuhunkaan jonka sinne Mestiksen johtoon haluaisit. Katsos kun sillä ei ole mitään väliä, vaikka siellä Mestiksen johdossa olisi se ÄIJÄ, vieläpä ILMAN liimatukkaa, kun Mestiksestä tehdään akatemiasarja. Tästä johtuen sellaista johtajaa, jota sinne haluaisit, ei ole tulossa. Sellaiseen ei ole tarvetta eikä sellainen halua Mestiksen johtoon tulla, koska hänen näkemyksensä eivät vastaa liiton näkemyksiä. Toistan vielä, liitto on tekemässä Mestiksestä juniori- sekä akatemiasarjaa. Mihin ihmeeseen sellainen sarja tarvitsee jotain ÄIJÄÄ, joka olevinaan laittaa "hommat kuntoon", vaikka todellisuudessa Mestis on menossa juuri sinne minne liitto ja Liiga haluaa? Ei tää nyt tän vaikeampaa ole, jos vain ahdistukseltaan pystyy tuon akatemiapäätöksen ymmärtämään. Nyt kun päätöksiä on tehty jopa perinteisen kilpasarjan suuntaan, niin sekin on Toivakalta väärin tehty. Ei tämä Mestis nyt ainakaan tämän paremmaksi perinteisen kilpaurheilun kannalta enää tule menemään.

Mutta asiasta toiseen.. Jos vielä lähden mukaan tähän hassunhauskaan leikkiin nimeltä "Toivakka ulos, Mestis valovoimaiseksi kilpasarjaksi", niin olisi sen tiimoilta mukava tietää, kuka tämä ei-geelitukkainen äijä Mestiksen johtoon sitten olisi ollut? "Kuka tahansa muu kuin Toivakka" on jo rekisteröity, mutta jos ihan konkreettisia nimiä olisi tähän. Itselle ei kyllä yhtään tule mieleen, mutta kuten nyt jo sanottua, niin ei sellaiselle aikuisten oikeasti mitään tarvetta olekaan.
 

Lätkä

Jäsen
Katsos kun sillä ei ole mitään väliä, vaikka siellä Mestiksen johdossa olisi se ÄIJÄ, vieläpä ILMAN liimatukkaa, kun Mestiksestä tehdään akatemiasarja.


Itseltäni ovat sitten päätökset menneet täysin ohi silmieni!

Koskas tästä "akatemiasarja"-sta on tehty päätös ja koska se astuu voimaan? Mikäli ei ole virallista päätöstä, niin on äärimmäisen vaarallista puhella täällä "viralliseen" tapaan! Joku hulluhan voi tulkita moiset kirjoitukset , jopa luovuttamisena! Jokainen vähänkään järkevä kiertää moiset termit kaukaa ja tekee kaikkensa....vaikka sitten mielipidevaikuttamisen tasolla, että Suomessa pelataan vielä tulevaisuudessa normisarjoja, joista pudotaan ja noustaan taitotason mukaisesti!

Sinänsä huvittava, että on alettu käyttämään tätä "akatemia"-nimikettä. Jokainen varmaa kertomatta tietää, mitä akateeminen tarkoittaa. Heh! "akatemiasarja".....siitä vaan sitten tohtorinväitöstä vääntämään ja silinteri päähän!

PS. Ei Jukurit vielä ole liigassa, joten tämän hetkisen paskasarjan, nimeltä mestis seuraaminen voi olla arkipäivää Mikkelissäkin....nyt ja tulevaisuudussa! Mitähän sä sitten täällä kirjoittelen ja minkä puolesta, kun käteen jää paskapaperianomusten jälkeen pelkkä luu?
 
Viimeksi muokattu:

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Koskas tästä "akatemiasarja"-sta on tehty päätös ja koska se astuu voimaan? Mikäli ei ole virallista päätöstä, niin on äärimmäisen vaarallista puhella täällä "viralliseen" tapaan!
Päätökset sun muut visioinnit on tehty saunan lämmössä. Mistään salaisista kansioista en tiedä, enkä siten myöskään asian virallisuudesta. Itsestäänselvään sävyyn puhun asiasta, koska olen jo reilun vuoden sitä täällä toitottanut.

Ja mitäkö sitten kirjoittelen (ja minkä puolesta), jos niin hassusti kävisi, että Mestiksen menestynein seura jäisi Liigapuuhista ulkopuolelle? En minä kirjoittelisi enää minkään puolesta. Mestis tulee silloin olemaan kehittäjä- juniori- ja farmisarja. Mitä tulee itse Mestiksen seuraamiseen, niin se riippuu toki paljon Jukureistakin. Tyylikkäintä olisi laittaa ovet säppiin ja päättää Jukurit HC Oy:n tarina "huipulla". Hieman todennäköisempi vaihtoehto oletettavasti olisi, että Mikkelissäkin jatkettaisiin laadukkaana pelaajakehittämönä. Joka paikan urheiluihmisenä kävisin varmasti säännöllisesti seurailemassa nuoria jääkiekon lupauksia Kalevankankaalla. Mutta Jukureiksi en sitä seuraa pystyisi kutsumaan.

Kyllä tässä varmasti ollaan samassa veneessä koko jääkiekkokansa, mutta faktat on minulle faktoja ja niitä en halua peitellä. Suomen isoimman jääkiekkotoimijan tahtotila on yhteinen ja niillä ehdoilla tässä mennään. Koitin vain yrittää sanoa, ettei sillä ole mitään väliä, onko Mestiksen johdossa se rautainen lätkäjätkä vai joku Jukka Toivakka, kun he eivät pitkän aikajänteen suuntauksista päätä.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Minua tuollaiset spekuloinnit eivät paljon kiinnosta. Kivaa on ensi kaudellakin Kupittaalla joka viikko käydä katsomassa pelejä ja tapailla vanhoja tuttuja. Tovereilla on jo tähän mennessä ihan ok joukkue kasassa ja mielenkiintoisia uusia joukkueitakin on tullut sarjaan. Jos Jukurit vuoden päästä lähtee Liigaan niin ei paljon (ehkä kuitenkin vähän) tule ikävä.
 

TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa
Jukurit tullaan syksyllä hyväksymään Liigaan ja sit se on siinä. Muistelen, et joku jääkiekkovaikuttaja ehdotti, että tulevaisuudessa SM-Liigaa pelattais 16 joukkueen sarjana, joka sit suljettais. Mestis olis sit jotain maakuntajoukkueita. Näinhän tässä on tuleman... Mestis tulee kuihtumaan harrastesarjaksi. On tää vaan surullista.
 

lappee

Jäsen
Samoilla linjoilla ollaan. Eli Jukurit nousee Liigaan kaudeksi 2016-17 ja sen jälkeen ovet suljetaan toistaiseksi. Saadaan ainakin suoraan 60 ottelua ilman mitään keinotekoisia väli- tai muitasarjoja. 16 joukkuetta on maksimimäärä joukkueita Liigassa, jos sitä nykyisellä mallilla jatketaan.

Ainut asia mikä tässä on harmittanut on se, että kilpailun/urheilun suola on hieman kadonnut. Aikanaan "urheiluhulluja" kiinnostivat seuraavat asiat.
1) kuka voittaa mestaruuden
2) mikä joukkue putoaa
3) mikä joukkue nousee

Toki sanottava se, että nykyisin ei ole mahdollista enää "hissiliikkeet" eli vuosi Liigaa, Mestistä, Liigaa jne.

Jos joukkueiden määrää tullaan nostamaan tuosta 16, niin lohkojako on ainut mahdollisuus miten sarja voisi toimia.
 

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Samoilla linjoilla ollaan. Eli Jukurit nousee Liigaan kaudeksi 2016-17 ja sen jälkeen ovet suljetaan toistaiseksi. Saadaan ainakin suoraan 60 ottelua ilman mitään keinotekoisia väli- tai muitasarjoja. 16 joukkuetta on maksimimäärä joukkueita Liigassa, jos sitä nykyisellä mallilla jatketaan.

Ainut asia mikä tässä on harmittanut on se, että kilpailun/urheilun suola on hieman kadonnut. Aikanaan "urheiluhulluja" kiinnostivat seuraavat asiat.
1) kuka voittaa mestaruuden
2) mikä joukkue putoaa
3) mikä joukkue nousee

Toki sanottava se, että nykyisin ei ole mahdollista enää "hissiliikkeet" eli vuosi Liigaa, Mestistä, Liigaa jne.

Jos joukkueiden määrää tullaan nostamaan tuosta 16, niin lohkojako on ainut mahdollisuus miten sarja voisi toimia.
Niin..jännitystä oli valtavasti mm. 1990 luvulla, kun muut pelasivat pronssista ja Tps Jokereiden kanssa ratkoi mestaruuden kohtalon.
Ei olisi voinut edes haaveilla Hpk mestaruudesta, tai Ässien, tai Tepsin viimeisimmällä mestaruusrosterillaan.
Muistot kultaantuu, mutta monessa mielessä nykyisin on jännempää ja urheilullisempaa..tasaisempaa.
Lisäksi nythän vasta niitä joukkueita nousee ja sellaisia, joiden nousu ei olisi ollut mahdollista aikaisemmin.
Mikään joukkue ei putoa..se kieltämättä aiheuttaa myös negatiivisia asioita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös