Viimeinen kausi NHL:ssä vai?

  • 440 659
  • 905

ipaz

Jäsen
Muutenkin olen viime päivinä vähän miettinyt, että mitä jotkut menneiden vuosikymmenten pelaajat ajattelevat siitä kun nyt nuoret pelaajat saavat hirvittäviä summia. Kuin kaapisi kermat kakun päältä, mikäs tässä valmiissa maailmassa.
Varmaan 70-luvun palkoillakin oli arvoa siihen verrattuna mitä maitolitra siihen aikaan maksoi, tai auto, mutta luultavasti silloin lippujen hinnatkin olivat suhteessa matalammat kuin nykyajan showbisneksessä hienoilla areenoilla.

Mitä väliä. Silloin oli silloin, nyt on nyt. NHL on suurempi ja vetää enemmän yleisöä kuin koskaan historiansa aikana, joten aivan turha kenenkään ex-pelaajan itkeä että joku peruspakki Andrei Sekera repii yli 30 miljoonan sopimuksia. Tokihan joku vai olla kateellinen nykypelaajille, mutta mitä hyötyä siitä on. Ei mitään, niin kuin ei kateellisuudesta koskaan.
 
Ei taida olla tuo St.Louisin soppari ihan vertailukelpoinen noiden tänä kesänä tehtyjen/tehtävien soppareiden kanssa.
Mitä väliä. Silloin oli silloin, nyt on nyt. NHL on suurempi ja vetää enemmän yleisöä kuin koskaan historiansa aikana, joten aivan turha kenenkään ex-pelaajan itkeä että joku peruspakki Andrei Sekera repii yli 30 miljoonan sopimuksia. Tokihan joku vai olla kateellinen nykypelaajille, mutta mitä hyötyä siitä on. Ei mitään, niin kuin ei kateellisuudesta koskaan.
Niin johan siitä on neljä vuotta kun St. Louis aloitti tuon viimeisen halvan sopimuksensa. Kyllä minustakin 2011 tuntuu antiikin aikaiselta kun muistelee.
Ja samaan aikaan Vincent Lecavalier kuittasi jatkuvasti 10 miljoonaa kaudessa ja samana vuonna Steven Stamkos kuittasi sopimuksen joka alkoi tuoda 7,5 kaudessa. Mutta ei näitä tilanteita voi tietenkään verrata keskenään, kun vielä pelasivat samassa seurassakin.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs

Niin, et sinä noista kavereista puhunut mitään. Mainitsit Hamiltonin ja Saadin. Pelaavatko hekin nykyään vuoden 2011 Tampa Bay Lightningissä?
 
Niin, et sinä noista kavereista puhunut mitään. Mainitsit Hamiltonin ja Saadin. Pelaavatko hekin nykyään vuoden 2011 Tampa Bay Lightningissä?
Niin no sitä vaan, että 1+1=1.
Ennen yhtä hyvät pelaajat saivat paljon enemmän kuin Martin St. Louis, ja tänään paljon huonommat pelaajat saavat saman kuin Martin St. Louis.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Niin no sitä vaan, että 1+1=1.
Ennen yhtä hyvät pelaajat saivat paljon enemmän kuin Martin St. Louis, ja tänään paljon huonommat pelaajat saavat saman kuin Martin St. Louis.

Niin, ja nykyään liigasta löytyy monta John Tavaresia huonompaa pelaajaa, jotka tienaa enemmän kuin Tavares. Mitä sitten? Ei silti ole kovinkaan hyödyllistä vertailla Hamiltonin ja Saadin palkkakuitteja St. Louisin vastaavaan...
 
ipaz

Jäsen
Niin no sitä vaan, että 1+1=1.
Ennen yhtä hyvät pelaajat saivat paljon enemmän kuin Martin St. Louis, ja tänään paljon huonommat pelaajat saavat saman kuin Martin St. Louis.

Se on kysynnän ja tarjonnan laki. Joku muu maksaa enemmän pelaajalle jonka näkee tärkeämmäksi joukkueelleen ja kyseiseen tilanteeseen.
 
Se on kysynnän ja tarjonnan laki. Joku muu maksaa enemmän pelaajalle jonka näkee tärkeämmäksi joukkueelleen ja kyseiseen tilanteeseen.
Vincent Lecavalier on pelannut muutaman ottelun enemmän ja kerännyt pisteitä 100 vähemmän kuin St. Louis. Mutta palkkoja hänelle on maksettu 35 miljoonaa enemmän ja lisää tulee ulosostosta ja ura jatkuu siihen asti kunnes Flyers ostaa hänen sopimuksensa ulos ja sittenkin tulee vielä rahaa ja uusi sopimus jonnekin.

St. Louis ajatteli silloin jatkosopimusta tehdessään, että nyt voidaan voittaa Stanley Cup kun on tuo Stamkoskin mukana. Ja 2011 olivatkin idän finaalin 7. pelissä joka kai hävittiin 1-0. Mutta ehkä olisivatkin finaaleissa hävinneet Vancouverille.
Olisi kannattanut lähteä jonnekin missä häntä arvostetaan enemmän ja maksetaan enemmän.
 
Ekaan kappaleeseen ipaz tuossa juuri vastasikin.

Tokaan kappaleeseen, miksi olisi kannattanut? Ihan kohtuulliset massithan Marty tuolta Floridasta käsinkin operoidessa sukan varteen sai, ja käsitykseni mukaan viihtyi siellä mainiosti, poislukien viimeinen kausi (case Yzerman)...
 
ipaz

Jäsen
Olisi kannattanut lähteä jonnekin missä häntä arvostetaan enemmän ja maksetaan enemmän.

Jossittelu on parasta ja tärkeintä mitä ihminen voi tehdä.

Lecavalierille maksettiin siitä, että hän oli Tampan "franchise player". Ykkösvaraus, joka pelasi aivan helvetin hyvän uran - tai kai se nyt vielä jatkuu. Martin St.Louis oli "late bloomer" joka löi kunnolla läpi vasta kolmekymppisenä. Tunnettiin ennen viimeisiä kausiaan pelkästään nopeana ja taitavana pelaajana, mutta otti lopulta myös johtajan roolin. Lecavalier on aina ollut johtaja, missä tahansa onkaan pelannut.

Turha näistä on vääntää. Martin St.Louis oli upea jääkiekkoilija ja todellinen taistelija. Ei ihan kuka tahansa varaamaton kääpiö lyö tuolla tavalla läpi NHL:ssä.
 
Viimeksi muokattu:
Ihan kohtuulliset massithan Marty tuolta Floridasta käsinkin operoidessa sukan varteen sai, ja käsitykseni mukaan viihtyi siellä mainiosti, poislukien viimeinen kausi (case Yzerman)...
No siis ei se tainnut olla vain yksi "case". Oli tehnyt alihintaisen sopimuksen, oli voittanut pistepörssin, sitten seuran GM ei valinnut häntä Olympiajoukkueeseen. Jossitteluahan tämä on, mutta hänen olisi yksinkertaisesti vaan pitänyt voittaa pistepörssi isommalla erolla ja pelata vielä pienemmällä palkalla.
 
Mikä on alihintainen sopimus? Pelaaja joko allekirjoittaa sopimuksen joukkueen tarjouksen perusteella, tai sitten ei allekirjoita. St.Louis oli UFA kesällä 2011, varmasti lojaali Tampalle ja hyväksyi kevyemmän paperin seuraan jossa viihtyi ja jolla oli todelliset mahdollisuudet menestyä. Ja sekin pointti pitää ottaa huomioon, että Martin oli jo 36-vuotias tehdessään tuon neljän vuoden ja 22,5 miljoonan jatkon. Ei ihan kuka tahansa GM lähde tekemään noin pitkää sopimusta tuon ikäiselle kaverille, vaan tuossa vaiheessa mennään Jagr'maisesti vuosi kerrallaan. Ihan varmasti sieltä joku seura on silloin tarjonnut vuositasolla arvokkaampaa, mutta lyhyempää sopimusta. Nyt pääsi kuitenkin nettoamaan tuon 22,5 miljoonaa. St.Lousin kokonaistienestit urallaan ovat lähemmäs 70 miljoonaa taalaa, jolla sijoittuu 15. urallaan eniten tienanneen NHL-pelaajan joukkoon. Eiköhän se pärjää.
 
. Ja sekin pointti pitää ottaa huomioon, että Martin oli jo 36-vuotias tehdessään tuon neljän vuoden ja 22,5 miljoonan jatkon. Ei ihan kuka tahansa GM lähde tekemään noin pitkää sopimusta tuon ikäiselle kaverille, vaan tuossa vaiheessa mennään Jagr'maisesti vuosi kerrallaan. Ihan varmasti sieltä joku seura on silloin tarjonnut vuositasolla arvokkaampaa, mutta lyhyempää sopimusta. Nyt pääsi kuitenkin nettoamaan tuon 22,5 miljoonaa. St.Lousin kokonaistienestit urallaan ovat lähemmäs 70 miljoonaa taalaa, jolla sijoittuu 15. urallaan eniten tienanneen NHL-pelaajan joukkoon. Eiköhän se pärjää.
Oli juuri tehnyt 99 pistettä edellisellä kaudella, sitä ennen 94. Eiköhän sieltä olisi tarjottu vähän enemmän kuin 22,5 miljoonaa, vaikka ikää oli minkä verran oli.
Ei itse asiassa ole 15. sijalla, ja tosiaan semmoset 57 miljoonaa oli niitä tuloja.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Muutaman vuoden päästä sopimuksen solmimisests kun olisikin tahti hyytyynyt niin tietäjät olisivat taas tulleet kertomaan kuinka tiesivät miten tässäkin käy. Harmi, että Marty lopetti. Ois vielä varmasti ollut paljon annettavaa. Ei olisi olluy ainut veteraani joka vielä tuossa iässä tekee hyvät tehot. Enemmän taisi vaikuttaa tuo tilanne kun lähti Tampasta ovet paukkuen ja sanoi mitä sanoi niin olisi vähän joutunut sanojaan syömään.
 
Viimeksi muokattu:

ipaz

Jäsen
Oli juuri tehnyt 99 pistettä edellisellä kaudella, sitä ennen 94. Eiköhän sieltä olisi tarjottu vähän enemmän kuin 22,5 miljoonaa, vaikka ikää oli minkä verran oli.
Ei itse asiassa ole 15. sijalla, ja tosiaan semmoset 57 miljoonaa oli niitä tuloja.

Jo edesmenneen CapGeekin mukaan 69 miljoonaa mutta siellä olikin näemmä kaudet 2005-07 kahteen kertaan ja siksi 12 miljoonan virhe. Joo tuo 57,5 on oikein. Siltikin ihmettelen tätä sun vouhotusta, koska on erittäin riskaabelia tarjota pitkää ja kallista 35+-sopimusta vanhalle pelaajalle, koska vaikka pelaaja lopettaisi niin caphit jää silti kummittelemaan. Eihän tuosta viimeisestä sopimuksesta voi syyttää ketään muuta kuin Martinia itseään.
 
. Eihän tuosta viimeisestä sopimuksesta voi syyttää ketään muuta kuin Martinia itseään.
Ja siitä ettei jatka vaikka varmaan olisi vielä saanut kaksivuotisen sopimuksen. Tai vähintään yksivuotisen 4 miljoonan sopimuksen, mutta ei enää kiinnosta. No onhan tämä tyylikäs tapa lopettaa, toisin kuin Selänteellä, tai jos olisi loukkaantumisen takia joutunut lopettamaan, tai roikkunut mukana niin pitkään kunnes taso ei enää riitä.
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Ja siitä ettei jatka vaikka varmaan olisi vielä saanut kaksivuotisen sopimuksen. Tai vähintään yksivuotisen 4 miljoonan sopimuksen, mutta ei enää kiinnosta. No onhan tämä tyylikäs tapa lopettaa, toisin kuin Selänteellä

Pakko kysyä, että mikä Selänteen osalta meni pieleen ettei tapa ollut tyylikäs? Se vuosittainen jahkaaminen, tehojen tippuminen vai mikä? Tehojen osaltahan Teukka oli viimeisissä playoffeissa vielä varsin tehokas, 0,5 ppg, kun taas MSL floppas aika täysin tänä keväänä. Yksi maali (ja 7 pistettä) ei ollut ihan sitä mitä 19 ottelussa odoteltiin MSL:lta. Teukkahan veti myös Olympialaisissa hyvät pojot (ppg-tahti), kun MSL floppasi sielläkin pahasti (0+0).

Itse en usko, että MSL olisi saanut enää mitään kahdenvuoden soppari tai vuodenkaan 4 miljoonan sopparia. Varsinkin kun hän itsekin kommentoi, että olisi pelannut vielä seuraavankin kauden jos olisi tullut hyviä tarjouksia. Itse asiassa tänä kesänä yksikään hyökkääjä ei ole saanut tuota 4 millin caphitillä olevaa sopimusta, joten vaikea uskoa myöskään MSL:n sellaista tarjousta saaneen. Tai Richards sai, kun lasketaan bonukset mukaan.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Eikös Marty pelannut nelosen laidassa? Olympialaisissa tehtiin muutenkin aika vähän pisteitä. Mutta niin eiköhän lopettamiseen vaikuttanut muut asiat kuin raha.
 
Wolves

Jäsen
Ei itse asiassa ole 15. sijalla, ja tosiaan semmoset 57 miljoonaa oli niitä tuloja.

57 miljoonaa, 70 miljoonaa. Onko loppujen lopuksi summalla mitään väliä? Ihan takuuvarmasti MSL:llä riittää meetvurstia leivän päälle koko loppuelämäksi ja vähän sen ylikin, vaikka summasta maksaakin vähän yli kolmasosan agentilleen, verottajalle ja työntekijöille/työntekijälle.
 
Pakko kysyä, että mikä Selänteen osalta meni pieleen ettei tapa ollut tyylikäs? Se vuosittainen jahkaaminen, tehojen tippuminen vai mikä? .
Vähän molempia. Melkein lopetti jo monta kertaa. Mutta olisihan niitä tehoja tullut enemmän jos rooli olisi ollut isompi.

Itse en usko, että MSL olisi saanut enää mitään kahdenvuoden soppari tai vuodenkaan 4 miljoonan sopparia. Varsinkin kun hän itsekin kommentoi, että olisi pelannut vielä seuraavankin kauden jos olisi tullut hyviä tarjouksia. Itse asiassa tänä kesänä yksikään hyökkääjä ei ole saanut tuota 4 millin caphitillä olevaa sopimusta, joten vaikea uskoa myöskään MSL:n sellaista tarjousta saaneen. Tai Richards sai, kun lasketaan bonukset mukaan.
Ai, en tiennyt mitä St. Louis on itse kommentoinut, aikoiko pelata vielä.
Mutta siis onhan monet hyökkääjät saaneet yli 4 miljoonan keskipalkan tänä kesänä? No oli miten oli, sovitaan että St. Louisilla on nyt riittävästi pisteitä ja rahaa koossa.
 
Wilderness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Vähän molempia. Melkein lopetti jo monta kertaa. Mutta olisihan niitä tehoja tullut enemmän jos rooli olisi ollut isompi.

Ai, en tiennyt mitä St. Louis on itse kommentoinut, aikoiko pelata vielä.
Mutta siis onhan monet hyökkääjät saaneet yli 4 miljoonan keskipalkan tänä kesänä? No oli miten oli, sovitaan että St. Louisilla on nyt riittävästi pisteitä ja rahaa koossa.

Moniko niistä on yli neljäkymmentä vuotias? Jonka kehityskäyrä näyttää paljolti alaspäin. Eikä tiedetä onko MSL:lla jotain vammaa taustalla, mikä vaikutti lopettamispäätökseen. Joka tapauksessa hienon uran St Louis teki.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...
Ei mitään, niin kuin ei kateellisuudesta koskaan.

Skeidaa. Kateellisuus on äärimmäisen hyödyllistä, jos tunteen osaa kääntää motivoivaksi tekijäksi ja sitä kautta itsensä kehittämiseen. Kateudesta ei ole hyötyä, jos se ei aktivoi yksilöä ja jos sen antaa muuttua katkeruudeksi.

Tässä maailmassa on saavutettu suuria asioita osaltaan kateuden innoittamana. Yksi luonnollisimmista ja ihmiskuntaa eteenpäin puskevimmista tunteista.
 
Viimeksi muokattu:

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
St. Louisilla kävi tienaamisen osalta vähän huono tsäkä, kun 03-04 tykkikauden jälkeen työsulun takia jäi kokonainen kausi väliin ja kaiken kukkuraksi sarjaan tuli palkkakatto.
 
Itse en keksi UFA-hyökkääjistä muita kuin Frolikin joka sai yli neljän miljoonan sopparin? Ketäs ne muut "monet" ovat kun ei tule mieleen?
No tuli ´Beleskey mieleen, mutta ei se ollutkaan kuin 3,8 ja Staffordin jatko, mutta se ei tainnut keritä vapaille markkinoille.
Toisaalta, kukaan noista ei tehnyt edes 52 pistettä kuten St. Louis. Vaikka loppukausi olikin sitten vaikeampi. No, ainakin olisi halutessaan pystynyt pelaamaan NHL:ssä, mutta ei varmaan ollut oikein halua muuttaa muualle kun oli se talo New Yorkin lähellä. En muista, olikohan se ollut jo ennen kuin tuli siirto Rangersiin, taisi kyllä olla.

Sekin oli lähes käsittämätöntä, millaista sköndää St. Louis sai niskaan Jatkoajan keskustelupalstalla kun petti Tampa Bayn. Kusipää ja neiti jätti joukkueensa ja pakotti Yzermanin myymään hänet, ja vielä juuri sinne minne halusikin siirtyä.
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Urallaan 13 kautta Show'ssa (Islanders, Sabres, Canucks, Coyotes, Rangers & Penguins, 859. 140+140=280, -22, 430 PIM @ Runkosarja, 69. 10+14=24, -17, 24 PIM @ Playoffs) pelannut kanukkihyökkääjä Taylor Pyatt on päättänyt pistää hokkarit naulaan. Ei pelannut enää viime kaudella NHL:ssä tokikaan, vaan viiletti Sveitsin NLA-liigassa, mutta kuuluu ehdottomasti mainita ketjussa lopettamisen yhteydessä.

Uutinen: Veteran NHLer Taylor Pyatt says its time to call it a career - Tbnewswatch.com Thunder Bay News
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös