Naisten MM-kisat 2015

  • 7 416
  • 27

pertteli

Jäsen
Täh? Tuomareista vininä ON (lähes) aina turhaa ja rasittavaa, mutta ollaanko me katsottu samoja kisoja?



No en kyllä katsonut otteluakaan näistä kisoista. Alkoi vaan kyrsimään tuomarityöskentelyn moittiminen. Ja viestin kirjoittaessani oli Sveitsi-ottelu vielä pelaamatta. Pessimistinä ajattelin siitäkin tulevan tappio. Mutta voittohan siitä napsahti parilla yv-maalilla ja viiminen muistaaseni tyhjiin. No eipä Mustonen sen pelin jälkeen enää tuomareita haukkunutkaan, IMO.
 
No en kyllä katsonut otteluakaan näistä kisoista. Alkoi vaan kyrsimään tuomarityöskentelyn moittiminen. Ja viestin kirjoittaessani oli Sveitsi-ottelu vielä pelaamatta. Pessimistinä ajattelin siitäkin tulevan tappio. Mutta voittohan siitä napsahti parilla yv-maalilla ja viiminen muistaaseni tyhjiin.

Asia harvinaisen selvä:) Sinänsä vähän huvittaa, että Mustosen olemus, ulosanti ja tapa/kyky ilmaista itseään tuntuu ärsyttävän aika monia. Tuttavapiirissä useampikin hiiltyi kisojen aikana äijään, juuri koottujen lausuntojen ja esiintymisen takia.
Mutta tulos ratkaisee ja se oli nyt mitali, ja pelillisestikin vähintään tyydyttävä; kokonaiskuva oli parempi kuin vuosikausiin. Jos joukkueelta löytyy luottoa ja hommat hoituu, olkoot Mustonen persoonana tai haastatteluissa sitten millainen näätä lystää.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Nostetaan vielä tätä ketjua hieman ylös.

Näin aiemmin MM-kisojen hissijoukkueena tunnettu Japani onnistui säilyttämään paikkansa ylimmällä tasolla. Kolmet MM-kisat ja yhdet olympialaiset putkeen pelannut Saksa sen sijaan hakee vauhtia I divisioonan A-lohkosta. Nousija selviää 12.-18.4. Ranskan Rouenissa pelattavassa turnauksessa, johon osallistuu Itävalta, Latvia, Norja, Ranska, Tanska ja Tshekki.

I divisioonan A-lohkon voitti Tshekki, joka palaa keväällä 2016 korkeimman tason MM-kisoihin. Joukkue jäi keväällä 2013 viimeiseksi MM-kisoissa ja missasi siten myös olympialaiset.

Vuoden 2015 IIHF-ranking on julkaistu myös. Suomi otti MM-pronssin myötä tutun kolmannen sijan, jonka naisleijonat menettivät olympialaisten pettymyksen myötä.

Rich (BB code):
 1. Kanada   3840
 2. USA      3830
 3. Suomi    3535
 4. Sveitsi  3520
 5. Ruotsi   3485
 6. Venäjä   3480
 7. Saksa    3315
 8. Japani   3230
 9. Tshekki  3140
10. Tanska   2975
   
Koko 37 maan ranking löytyy IIHF:n nettisivuilta
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös