''JHC Helsinki''

  • 72 654
  • 201

onoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Heitetään lyhennelmänä että kolmosen kausibudjetti (noi kaikki sun ylläolevat mukana, esim. alasarjoissa matkustelua ei juuri ole, eikä siis omia bussejakaan, ei seuran lääkäriä tms.) on max 35k€, kakkosen max 50 k€. Siispä jos nousua tulee vaikka viidessä vuodessa Mestikseen (huomaa ettei se ole tässä edes ensisijaisena tavoitteena juuri nyt), niin rahaa palaisi siinä 200-250 k€.

Joten siitä 50 miltistä olis keskimäärin 10 miltsiä per vuosi jäljellä Mestiksessä ja Liigassa (kelpais aika monelle liigaseurallekin, luulemma). Puhutaan siis oikeasti ihan eri suuruusluokasta, ja varsinkin alemmissa sarjoissaa se on varsin realistisesti hankittava summa näin isosta potentiaalisesta kannatusporukasta. Fiiliksestä puhumattakaan. Joten ihan positiivisella mielellä tämän suhteen ollaan, kun vetäjäkin on jo löytynyt ja neuvottelut etenevät.

Luvut eivät ole omiani vaan sellaisen, joka oikeasti tietää toisin kuin minä.

Juu ymmärrän täysin.
Mä vaan kahlasin tätä topiccia lävitte ja silmään osu aina vaan noita suoraa suurella budjetilla touhuja. Siis kun puhutaan selänteestä ja muista eriluokan tapauksista.

Sain tuolta FB: ryhmästä muutamat pastebin liuskat ja ihan ok systeemiltä vaikuttaa.

Toivottavasti ottaa tuulta alleen ja pääsee joukkue vaikka suomisarjaa pelaamaan jonain kauniina päivänä.

Jos tosta joskus tulee Liigaan joukkue niin joku voisi tosta tehdä ihan leffan suomalaisesta haluamisesta ja yritteliäisyydestä.
 

gcz_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
Pitäisiköhän Jokerikannattajien laittaa Eurojackpotin kimppalotto vetämään? 40 miljoonan potilla taitaisi saada jo ihan kilpailukykyisen jengin II-divisioonaan, ja ylijääneet rahat voisi sijoittaa esim. tifokassaan.
 

faro

Jäsen
Pitäisiköhän Jokerikannattajien laittaa Eurojackpotin kimppalotto vetämään? 40 miljoonan potilla taitaisi saada jo ihan kilpailukykyisen jengin II-divisioonaan, ja ylijääneet rahat voisi sijoittaa esim. tifokassaan.

Tuolla 40 miljoonalla saisi luultavasti ostettua Jokerit hjallikselta ja Venäläisiltä ja rahaakin jäisi vielä rutkasti talteen. Siitä sitten veisi Jokerit takaisin Liigaan ja perustaisi Hifk:n kanssa monitoimihallin Helsinkiin. Näin helppoa se olisi, mutta ensin pitäisi voittaa tuo 40 miljoonaa.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hienoa huomata tällaista aktiivisuutta ja syvä kumarrus ja hatunnosto "JHC:n" puuhamiehille! Ihan aluksi haluan sanoa, että tulette varmasti kohtaamaan vastustusta, vähättelyä ja naureskelua etenkin muiden Jokerifanien keskuudessa. Älkää välittäkö moisesta! Jos homma pyörähtää käyntiin niin lupaan tulla katsomaan pelejä satunnaisesti ja kantaa taloudellisesti vaatimattoman osani hienoon hankkeeseen. Pitäähän sinne saada "Hjalliksen huorat raikaamaan". Eikun täähän olikin se toinen Jokerit!

En ole ihan noin jyrkkä tuon "ei tuo olisi Jokerit" suhteen kuin osa kannattajista ymmärrettävästi on. En vertaa tässä HIFK:hon, sillä täysin erilaisen omistuspohjan ja organisaatiorakenteen takia tuo ei ole kovin hedelmällistä. Jokerit on minusta kuitenkin suuri entiteetti, joka koostuu esim. pitkäaikaisista kannattajistaan ja legendoistaan seuran omistuksen lisäksi. Jokerit tarkoittaa monelle varmasti eri asioita, enkä kykene pitämään Hjalliksen ja oligarkien omistamaa, Venäjälle pelaamaan siirrettyä Jokereita varauksetta aidompana kuin mahdollista vuosikaudet (kenties vuosikymmenet) kannattajatoiminnassa mukana olleiden mahdollisesti entisten Narri-ikonien myötävaikutuksella pystyyn laitettua joukkuetta, joka aloittaisi pohjalta. Onhan teillä värikin vaihtunut vaikka ties kuinka monesti, mutta silti jengi on ollut aito.

Vertaanpas silti HIFK:hon! Jos HIFK jollain ilveellä myytäisiin parille jengiin mitenkään ennen liittymättömälle jätkälle, jotka vaihtaisivat joukkueen pelipaikan Liigasta johonkin ulkomaiseen sarjaan ja vaikka pelipaitojen värin, mutta samalla "HIFK-perhe" fanien ja entisten pelaajien ym. voimin laittaisi kolmosdivariin nousua hakemaan pystyyn punaisilla paidoilla pelaavan "Stadin IFK:n", ei minun tarvitsisi miettiä hetkeäkään kumpi olisi se oikea IFK minulle.

Ja hyvä, että pidätte järjen päässä ja rakennatte hommaa kärsivällisesti. Mihinkään kaikki mulle heti -meininkiin ei saa missään nimessä sortua, vaan pohjaa kannattaa rakentaa rauhassa kestäväksi. Kun asiaan suhtautuu tyylillä "perheyrityksen kvartaali on 25 vuotta" niin hyvä tulee. Perinteitä ei voi ostaa. Voin vain kuvitella sitä (erittäin aiheellista) ylpeyttä, jonka nyt hommaan mukaan lähtevät voivat kokea, jos jonain päivänä "JHC" pelaa Liigassa. Ja siihenkin matkan varrelle mahtuu monta ikimuistoista hetkeä itkuineen ja nauruineen. Niistä se seurakulttuuri ja perinteet muodostuvat. Nyt ne tuntuvat olevan nyky-Jokereissa ulkopuolisen silmin unohdettuna. Ainakin ihan eri Jokerit muistui mieleen, kun Ylen 90-luvun koosteita. Huippulupauksia jalostavasta pirullista taitokiekkoa pelaavasta nousijasta, joka hetkessä ryhtyi dominoimaan Sm-Liigaa, on muodostunut kömpelö ja ylimielinen jättiläinen, jonka pelillinen identiteetti on ollut hukassa pidemmän aikaa, jonka menestys on kiertänyt kaukaa, ja joka laskee omia lahjakkuuksiaan muualle palkaten tilalle ylihintaisia floppaavia palkkasotureita. Julkisuudessakin seura on lähinnä kaukalon ulkopuolisten negatiivisten asioiden takia, eikä tähän ole tarvittu edes IS:n kieltämättä kohtuutonta mustamaalauskampanjaa.

Toivon, että tämä teksti voidaan lukea ilman että se synnyttää lukijassa tarvetta kiinnittää huomiota kirjoittajan suosikkijoukkueeseen. Se, että puhun nykyjokereista melko kriittisessä valossa tekstissäni, ei tarkoita etten näkisi monia näistä samoista asioista (ja vähän muita) myös HIFK:ssa. Toivottavasti keskustelua voidaan käydä ilman iänikuista vastakkainasettelua tyyliin "no teillä on paljon paskemmin se ja se, katkerat jullit huutelee!" Ja kuinka moni Jokerifani oikeasti kiistää seuran alennustilan? Meidän alennustilastamme onkin sitten ihan tarpeeksi keskustelua jo omalla puolellamme.
 

spede1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Veli BigRedsille iso käsi pohdinnoista. Ei voi sanoa mikä on oikeaa kannattamista. Jokaisen päätöstä pitää kunnioittaa ja se on sille henkilölle se oikea päätös. Kyllähän KHL-päätöksen myötä aika monen hardcorefanin intohimo seuraa kohti lopahti. Sen huomasi hyvin fiiliksessä Areenalla anteeksi Arenalla.

Itse uskon, että tämä työnimi "JHF Helsinki" -projekti tulee saamaan hyvin julkisuutta. Tänään mm. Iltalehti uutisoi aiheesta. En näe mitään syytä miksi se ei onnistuisi. Mestikseen asti budjetit ovat kuitenkin aika pieniä.

Tsemppiä kaikille tähän eri tavalla osallistuville. Itse aion olla mukana.
 

Nutshell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomen kaukaloissa, Manchester United
Moro kaikille! Ensimmäinen viesti tälle palstalle ja laitetaanpa suoraan tänne. Nimittäin ketjuun jossa haaveillaan aidosta, fanien omasta jääkiekkoseurasta. Siitä lähtien kun tuo khl-uutinen tuli on tätä tullut enemmän ja vähemmän mietittyä ja olen todella iloinen, että ilmeisesti muutamat ovat nyt alkaneet ihan tosissaan selvittämään tämän projektin mahdollisuuksia.

Minulle, niinkuin tämänkin ketjun perusteella ilmeisesti monelle muullekin on tullut olo ettei Jokerit ole enää Jokerit. Suurin syy tähän on Hjalliksen käsittämättömät sekoilut, etenkin viime vuosina. Tämä suomenruotsalainen purjehtija on halventanut, suorastaan raiskannut joskus niin hienon seuran perinteet ja koko identiteetin. Tuntuu, että jäljellä on enää logo ja nimi. Niin ja muistot, tottakai.

Missä menee se raja? Itselläkin on zetti ollut useamman vuoden ja siitä ''elinkautisestakin'' on tullut silloin tällöin vitsailtua. Khl-siirron myötä tuntuu, että tämä seura ei ole enää se mikä se joskus oli. Hjallis voi siis myydä seuran Venäjän liigaan ilman että faneilla, meillä jotka tämän touhun ovat aina kustantaneet, on mitään sananvaltaa koko asiassa? Olen hämmästellyt, miten ihmeessä Jere Karalahden sopimus aiheutti enemmän purnausta kuin tämä khl-siirto. Yhtenä päivänä seuran omistaja vain ilmoittaa, että vuoden päästä pelataankin sitten Venäjän liigaa. Ihan käsittämätöntä. Ei muuten sillä, ettäkö minäkään olisin Karalahtea tänne halunnut. Jokatapauksessa taas yksi esimerkki nykyisen omistajan arvostuksesta tämän seuran faneja kohtaan. Taisiis arvostuksenpuutteesta.

Ylle kirjotettujen asioiden takia ajatus uudesta, fanien omasta seurasta kuulostaakin mielenkiintoiselta ja hienolta. Itselläkin on tullut tapaus Wimbledonfc/mkdons mieleen tästä koko touhusta, vaikka ihan täysin verrattavissa nämä eivät olekaan. Siellähän siis uudet jenkkiomistajat tekivät semmoisen amerikkalaistyylisen franchise-siirron Wimbledonin futisseuralle, jonka jälkeen ilman seuraa jääneet fanit perustivat uuden jonnekin mutasarjaan. Nuo joukkueet muuten kohtasivat ensimmäistä kertaa tällä kaudella ja Wimbledonissa sijaitseva joukkue voitti. Tuo peli sai aika paljon huomiota brittimediassa ja lähes kaikki olivat tämän voittajajoukkueen puolella...siis jo ennen pelin alkua. Se ei ollut mitenkään yllättävää, koska tämä Wimbledonissa sijaitseva joukkue oli ainasaanut paljon tukea ja sympatiaa perustamisestaan lähtien muiden seurojen kannattajilta. Tässäkin ketjussa on muutama muun joukkueen kannattaja tullut tsemppaamaan ja muutamat ovat puhuneet jopa taloudellisesta tuesta. Se on hieno kuulla ja mielestäni se kertoo myös vähän siitä (minkä moni jo tietää), että muiden joukkueiden kannattajien viha vuosien saatossa on ollut suureksi osaksi etenkin Hjallista kohtaan. Ei itse seuraa tai faneja kohtaan, vaikka kaikenlaista törttöilyä ollaan itsekin vuosien saatossa tehty.

No, toivottavasti homma ottaa tuulta purjeisiin ja oikeat ihmiset löytyvät vetämään tätä projektia. Toivon, että mahdollisimman pian jossain (Pirkkolan jäähalli?) nähtäisiin JHC tai muu uusi seura pelaamassa. Eli täältä täysi tuki, vaikka se tarkottaisikin mutasarjoista ponnistamista. Potentiaaliahan tässä on ihan mihin vaan.
''Kannattajien seura'', kuulostaapa hienolta!
 

Porttivahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maalivahdit
Mites tää homma etenee?
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Mites tää homma etenee?


Töölön Vesasta oli tarkoitus palata asiaan, mutta ilmeisesti sieltä ei olla vielä päätöksiin asti päästy. Toisen käden tietona kuulin, että asiasta olisi tarkoitus keskustella EP:n hallituksen kokouksessa. Tällä hetkellä projekti polkee siis paikoillaan ja ensi syksynä aloittaminen alkaa näyttämään epärealistiselta. Onko se hyvä vai huono asia? Siitä on erilaisia näkemyksiä.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Töölön Vesasta oli tarkoitus palata asiaan, mutta ilmeisesti sieltä ei olla vielä päätöksiin asti päästy. Toisen käden tietona kuulin, että asiasta olisi tarkoitus keskustella EP:n hallituksen kokouksessa. Tällä hetkellä projekti polkee siis paikoillaan ja ensi syksynä aloittaminen alkaa näyttämään epärealistiselta. Onko se hyvä vai huono asia? Siitä on erilaisia näkemyksiä.

Näytti siltä ettei Vesalta mitään kuulu, mutta nyt sieltä olikin sähköpostia tullut. Lähinnä kyselyä, miten hommat etenee. Vähän oltiin kuitenkin jo mietitty, jos sittenkin vain pistetään oma yhdistys pystyyn.

Nyt kuitenkin ainakin meikäläisellä on sellainen tilanne, ettei yksinkertaisesti aika vain riitä. Koulu rupeaa viemään aikaa aivan saatanasti ja töissäkin pitää käydä suhteellisen usein, jotta rahat riittäisi. No, se siitä selittelystä. Joka tapauksessa, tilanne on nyt se, että projektin vetäjän paikka on auki jos jollain on kiinnostusta moiseen. Itse en tähän pysty panostamaan juuri tällä hetkellä.
 

Etelä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Näytti siltä ettei Vesalta mitään kuulu, mutta nyt sieltä olikin sähköpostia tullut. Lähinnä kyselyä, miten hommat etenee. Vähän oltiin kuitenkin jo mietitty, jos sittenkin vain pistetään oma yhdistys pystyyn

Olisi kiva tiedustella Vesankin suuntaan, että miten he ovat edenneet asian kanssa, enkä meinaa nyt mitään valmista konseptia vaan missä määrin he olisivat valmiina olemaan mukana tässä. Vesastahan tämä aika pitkälti riippuu ja ilman heitä tästä projektista uhkaa tulla pannukakku. Itsellenikin on jäänyt epäselväksi, että mitkä toiminnot yms. kuuluu tuleville aktiiveille ja mitkä yhdistykselle vai olenko käsittänyt tämän homman nyt ihan väärin. Olisi hyvä myös tietää keistä tulee vastuuhenkilöt projektin vetäjiksi ja osallistuuko EP jollakin lailla tähän toimintaan.
 

Max Power

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2013
Olisi kiva tiedustella Vesankin suuntaan, että miten he ovat edenneet asian kanssa, enkä meinaa nyt mitään valmista konseptia vaan missä määrin he olisivat valmiina olemaan mukana tässä. Vesastahan tämä aika pitkälti riippuu ja ilman heitä tästä projektista uhkaa tulla pannukakku. Itsellenikin on jäänyt epäselväksi, että mitkä toiminnot yms. kuuluu tuleville aktiiveille ja mitkä yhdistykselle vai olenko käsittänyt tämän homman nyt ihan väärin. Olisi hyvä myös tietää keistä tulee vastuuhenkilöt projektin vetäjiksi ja osallistuuko EP jollakin lailla tähän toimintaan.

Miksi? Kun JFC on edelleen pystyssä niin en näe mitään estettä sille etteikö oman yhdistyksen voimin voisi mennä myös tässä tapauksessa. Oma yhdistys antaisi toiminnalle niin paljon enemmän mahdollisuuksia ja saisi kaikki kiinnostuneet paremmin mukaan kuin joku väsynyt Vesa-viritys. Raha on toki aina kysymys ja sen takia tuolla facebookin puolella väläytelty ''jäsenyys'' olisi hyvä tapa kerätä varoja näin alkuun.
 

ss74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jokerit FC
Vesastahan tämä aika pitkälti riippuu ja ilman heitä tästä projektista uhkaa tulla pannukakku.

Ei se yhdistyksen perustaminen nyt niin hankalaa ole, että homma kaatuisi Vesan päätöksiin. Alkurahoitus saadaan varmasti käyntiin ja innokkaita vapaaehtoistekijöitäkin löytyy.
 

kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Ei se yhdistyksen perustaminen nyt niin hankalaa ole, että homma kaatuisi Vesan päätöksiin.

Periaatteessahan Vesan ei tarvitse tehdä muuta kuin antaa lupa nimensä ja tunnustensa käyttöön. "Päätösvaltaa" uudessa jääkiekko-Vesa ry:ssä sitten sen verran "emoseuralle", kuin katsotaan tarpeelliseksi. Tuskin haluavat lähteä siihen, että jääkiekkotoimintaa ruvetaan pyörittämään olemassaolevassa ry:ssä.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Hei, pientä updatea. Mikäs on tän projektin tilanne? Onko Töölön Vesalta näytetty vihreätä valoa vai joudutteko lähtemään oman ry:n kautta ja jos, niin onko sellainen jo perustettu?
 

spede1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Itse uskon, että hanke on kuopattu. Tarjouduin itse perustamaan ry:n ja hoitamaan kirjanpidon. Hankkeen "vetäjä" astui takavasemmalle kiireiden takia eikä uusia ole ilmaantunut. Voimavarat keskitetään nyt kaikesta huolimatta KHL-jokereihin ainakin itseni ja monen muunkin kaverin osalta (paljon niitä jotka ei pitkään aikaan ole kuihtuvaa kotimaista liigaa käynyt katsomassa).
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Itse uskon, että hanke on kuopattu. Tarjouduin itse perustamaan ry:n ja hoitamaan kirjanpidon. Hankkeen "vetäjä" astui takavasemmalle kiireiden takia eikä uusia ole ilmaantunut. Voimavarat keskitetään nyt kaikesta huolimatta KHL-jokereihin ainakin itseni ja monen muunkin kaverin osalta (paljon niitä jotka ei pitkään aikaan ole kuihtuvaa kotimaista liigaa käynyt katsomassa).


Hanke on edelleen voimissaan, uusi vetäjä hoitelee asioita vähän niinkuin kaikessa hiljaisuudessa. Keskittyminen on kuitenkin vasta 2015-2016 kaudelle.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hanke on edelleen voimissaan, uusi vetäjä hoitelee asioita vähän niinkuin kaikessa hiljaisuudessa. Keskittyminen on kuitenkin vasta 2015-2016 kaudelle.

Hankkeen projektinimeksi voisi tässä vaiheessa sopia vaikkapa "Everin enkelit".
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Tämä projekti on ollut nätisti sanottuna jäähyllä jo jonkin aikaa. Mutta sellanen ajatus mulle heräsi kun katselin Jokerit.comista tuon Hc Eteläpääty - Aimot -talviklassikkokoosteen, että miksi Eteläpääty ry:n alle ei perustettaisi sitä fanien lätkäjengiä, joka lähtisi tahkoamaan tietään alasarjoista kohti kirkkaampia valoja? Pelipaidat oli ainakin jo valmiina ja oli ihan saatanan hienot ;)

Kyllähän se hienoa olisi jos meillekin saataisiin samanlainen fanien jengi, mikä Hammarbyssä toteutettiin. Siellä tosin lähtötilanne hieman eri.
 

haukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Euroopan no 1: Jokerit
Kun yläotsikko on KHL ja alaotsikko on Jokerit, niin saanen kohteliaimmin tiedustella, miksi tällainen JHC -keskusteluvitja on täällä? Eikö tämä paremminkin kuuluisi tuonne yleiseen lätkäkeskusteluun?
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Niinno mulle se nyt on sama missä osiossa keskustellaan. Mulle tämä jengi ei olisi mikään Jokereiden korvaaja vaan mahdollisuus pelata edes välillisesti rakastamani seuran väreissä.

nimim. KHL:n pleijarit alkaa ja kiima nousee!
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Näin tämä taas tuntuu tällä hetkellä ajankohtaiselta. Ihan vain sen vitutuksen vuoksi, että mitä ikinä me teemme niin joku vitun mafioso sen sadon niittää meidän puolestamme. Tai oikeastaan vie tallistamme. Laittakaahan joku tälle projektille tulta perseen alle.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Näin tämä taas tuntuu tällä hetkellä ajankohtaiselta. Ihan vain sen vitutuksen vuoksi, että mitä ikinä me teemme niin joku vitun mafioso sen sadon niittää meidän puolestamme. Tai oikeastaan vie tallistamme. Laittakaahan joku tälle projektille tulta perseen alle.

Mitenkäs tuo Eteläpäädyn lätkäjengi? Käsittääkseni siellä ollaan vaihtamassa nimeä pois Eteläpäädystä, kun eihän tuolla varsinaisesti RY:n kanssa ole tekemistä. Jossain huhussa tämä JHC oli kai mainittu mahdollisena nimenä jengille?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös