Viime kauden lähtijät ja tulevan tulijat

  • 10 631
  • 34

Harppa-setä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jos siirto on huhu niin tuokaa se tekstissä esiin. Varmojen kohdalla linkittäkää lähde.

Varmat lähtijät ovat:
- Jp Purolinna laittaa hokkarit naulaan
- Santeri Lukka Kalpaan
- Jani Forsström Tepsiin
 
Itse taas kuulin "pikkulinnulta", että Leväselle ei jatkoa edes tarjottu (Kuusivuori täyttää ensi kaudella mv-valmentajan paikan) ja sen myötä mies olisi siirtymässä Jukurien organisaatioon sekä viemässä samalla maalivahtipoikansa mukanaan Mikkeliin.

Mutta nämä huhut näin kevään korvilla nyt on kuitenkin näitä...

Tuollaista puhuttiin KooKoon puolella ja samaista huhua kuului korviini myös sunnuntain mestaruusjuhlissa.

Olisi kaivattu vahvistus valmennusryhmään, mikäli toteutuu.
 
Suosikkijoukkue
Päätykatsomoiden kiekko-oraakkelit
"Tällä hetkellä sopimuksia on viisi ja muutama optio" kertoi Toivakka eilisessä toiseen ketjuun linkitetyssä IS -uutisessa. Tähän kuuluivat pois lähtevät Lukka & Forsström, eliteprospectsin mukaan lisäksi Ripatti, Nöyränen ja Turusella optio. Onko muilla vanhoja soppareita ensi vuodelle?
 
Säterin huhujahan KooKoo - TUTO-sarjan aikana olivat ainakin se, että Palve olisi tulossa Kouvolaan ja Guttigia olisi tavoitellut vahviten Sport, mutta myös KooKoossa oli kiinnostusta.

Saa nähdä toteutuuko mikään näistä.
 
Säterin huhujahan KooKoo - TUTO-sarjan aikana olivat ainakin se, että Palve olisi tulossa Kouvolaan ja Guttigia olisi tavoitellut vahviten Sport, mutta myös KooKoossa oli kiinnostusta.

Saa nähdä toteutuuko mikään näistä.

Sportin foorumilla joku tiesi kertoa, että Guttig olisi palaamassa Ranskaan. Quemeneriä huhuili joku ranskalainen twitterissä Asplöveniin.
 

Harppa-setä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Just niin. Ite pyytää ja sit tohkeissaan unohtaa noudattaa omia sääntöjä :)
Lukan siirto on KalPan sivuilla, Forsströmin uutinen TPS:n sivuilla ja Purolinna kertoi jättävänsä kiekkohomman omalla FB-sivullaan
 

Steus

Jäsen
Pikku Kakkosta soimaan taustalle (hehe)

Teemu Turunen oli vuokralla/lainalla Jokereista, mutta jäi kuitenkin statistin rooliin pudotuspeleissä. Runkosarjan saldo kuitenkin ihan kunnioitettava 11 maalia ja 14 syöttöä kärjen takana tehtynä. Ei kuitenkaan mitään asiaa Jokereihin ja sopimuksestakin vain optio ensi kaudelle. Jukureihin parin vuoden pahvilla ja liigaan? Vasta parikymppinen kaveri kuitenkin ja upsideä löytyy(?).

Tämä kaikki pohdintaa, huhuasteellakin 0.
 

dexter__35

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks, sekä paikalliset.
Hyvärinen kertoi torstaina että Luomi lähti kiekkovantaaseen.
 

Jaded

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Puhvelit ja KPL

Jukule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Ranelle hyvät jatkot, mielellään olisi pitänyt täällä vielä seuraavankin kauden. Tilille Rane päässee paljon paremmin veden takana kuin Mikkelissä joten sen puolesta ihan ymmärrettävä ratkaisu. Siteen ei muuta kun maalivahtikauppaan mars... mikäli ensi kaudella pelataan muutakuin säästökiekkoa.
 
Ei nyt varsinainen huhu, mutta Jesse Rohtla on tuntunut viihtyvän viime aikona melko tiiviisti Mikkelissä. Onko sitten mitään yhteyttä tulevan kauden pelihommiin, sen aika näyttää.

Tänään myös KalPa ilmoitti purkaneensa Hyvärisen sopimuksen. Hynylle kyllä näyttäisin ehdottomasti vihreää valoa tulevan kauden jengiä ajattelen.
 

Funky Duck

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eipä taida olla Jukureilla imua pelaajamarkkinoilla, vaikka joku mikkeliläisfani taisi täälläkin jotain sen suuntaista kirjoittaa. No, nähtäväksi jää minkälainen joukkue sieltä kasaan saadaan. Kenties jämäukkoja KooKoosta Mikkeliin päin?
 

p_3ksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL, Jukurit
Eipä taida olla Jukureilla imua pelaajamarkkinoilla, vaikka joku mikkeliläisfani taisi täälläkin jotain sen suuntaista kirjoittaa.

En vielä tässä vaiheessa kevättä huolestuisi, joka kauden jälkeenhän noita pelaajia siirtyy muualle ja en epäile etteikö Jukurit organisaationa pelaajia kiinnostaisi. Eiköhän tässä kevään ja alkukesän aikana tule pelaajauutisia, muutakin kuin lähtijöitä, malttia malttia...
 

juurihoito

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO
Eipä taida olla Jukureilla imua pelaajamarkkinoilla, vaikka joku mikkeliläisfani taisi täälläkin jotain sen suuntaista kirjoittaa. No, nähtäväksi jää minkälainen joukkue sieltä kasaan saadaan. Kenties jämäukkoja KooKoosta Mikkeliin päin?
Tämä väite perustuu mihin? Yleensä sopimuksista on tiedotettu Toukokuussa. Jukureilla ei ole ikinä ollut ongelmaa saada pelaajia rosteriinsa. Nythän varmastikin osalle tulevista pelaajista neuvotellaan jo mahdollisesta liigaoptiosta, jotta saadaan mahdollisen nousun runkoa jo kasaan.
 
Suosikkijoukkue
KK
Tämä väite perustuu mihin? Yleensä sopimuksista on tiedotettu Toukokuussa. Jukureilla ei ole ikinä ollut ongelmaa saada pelaajia rosteriinsa. Nythän varmastikin osalle tulevista pelaajista neuvotellaan jo mahdollisesta liigaoptiosta, jotta saadaan mahdollisen nousun runkoa jo kasaan.
Juurikin näin. Toivakkahan tarinoi seuraavasti tulevasta kaudesta IS:n jutussa.

Missä vaiheessa Jukurien ensi kauden joukkueen rakentaminen on ja miten mahdollinen nousu vaikuttaisi ensi kauden joukkueeseen Mestiksessä?

– Tilanne on luonnollisesti auki juuri tuon mahdollisen liigapaikan johdosta. Tällä hetkellä sopimuksia on viisi ja muutama optio, jotka pitää käyttää tiettyyn aikarajaan mennessä. Fakta on, että ensi kauden Mestiksen haasteisiin ei ole järkevää rakentaa täysin liigavalmista joukkuetta. On kuitenkin mahdollista kiinnittää sellaisia pelaajia, jotka vahvistavat Jukureita myös SM-liigajäillä kaudella 2016–2017.

Uskon itse, että Jukurit hommaa muutaman avainpelaajan tulevaa mahdollista Liigaan pääsyä varten ja scouttaa muutaman potentiaalisen nuoren. Todella monena kautena Jukurien scouttaajat ovat onnistuneetkin todella hienosti, joten miksi nyt pitäisi epäillä jotain muuta?
 

Jansson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Juurikin näin. Toivakkahan tarinoi seuraavasti tulevasta kaudesta IS:n jutussa.
Uskon itse, että Jukurit hommaa muutaman avainpelaajan tulevaa mahdollista Liigaan pääsyä varten ja scouttaa muutaman potentiaalisen nuoren. Todella monena kautena Jukurien scouttaajat ovat onnistuneetkin todella hienosti, joten miksi nyt pitäisi epäillä jotain muuta?

Hitto vie, asiallinen kommentti Kouvolasta, kiitos siitä!

Itse ainakin luotan sataprosenttisesti Kerttulan kykyyn kasata hyvä joukkue, vaikka tuo Liigapäätös venyisikin pitkälle. Tuolla päätöksellä tulee olemaan suurin merkitys myös ensikauden joukkueen kasaamiseen. En uskalla edes ajatella sitä, mitä tapahtuisi mahdollisen kielteisen päätöksen jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
KK
En uskalla edes ajatella sitä, mitä tapahtuisi mahdollisen kielteisen päätöksen jälkeen.
Ei sitä tarvitse ajatella, kun senhän me kaikki jo tiedämme mitä tulevan pitää, jos päätös on kielteinen. Toivakka on itsekin sanonut sen, alasajo.

Edita. Uskon myös joukkueen imuun aivan samalla tavalla kuin imua oli Kouvolaan viime kaudeksi. Moni haluaa näyttää olevansa valmis Liigaan ja nyt Jukurit on se tie.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Millaista pelaajaa Riku Pitkäsestä on lupa odottaa KeuPaan? Jollen aivan väärin muista, niin Pitkänen taitaa olla "koulutukseltaan" sentteri, mutta Jukureissa pelannut laidalla laajan sentteriosaston vuoksi?
 

Harppa-setä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Pitkäseltä voit odottaa ihania rankkareita.
Riku paljastaa olevansa Jokisen ja Donskoin lehtolapsi sen jälkeen kun tuomari on laittanut kädet ristiin päänsä päälle.
Kaveri tulee varmasti tekemään maaleja, joten sanokaa teidän DJ:lle, että kaivaa mukaan soittopakkiinsa Blurin laulun Song 2. Sitä Rikulle täällä Mikkelissä soitettiin maalibiisinä.

Jukureilla on tänään iltapäivällä ensi kautta koskeva tiedotustilaisuus. Näinköhän sieltä rupeisi jo soppareita tippumaan?
 
Viimeksi muokattu:

sapko

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo
Eiköhän sieltä iltapäivällä joku jo perinteeksi muodostunut SaPKo-värväys julkisteta. Nuori pässikasvatti Sami Jekunen on Itä-Savon kiekkosaitilla heitetty ilmoille. Ans kattoo nyt.
 
Näin viime yönä unta, että Joona Karevaara signaa tänään itsensä Jukureihin, enkä tiennyt edes, että tänään on Jukureiden tiedoitustilaisuus, joten oliko kyseessä enne-uni?

Varmasti kelpaisi myös mikkeliläisille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös