Jokerien juniorit 2014–2015

  • 33 683
  • 55

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Blegi voitti perkele
 

Ole Fart

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sunnuntaina loppuivat sitten Jokereiden pelit A-playoffseissa. Blues vei neljännen ottelun 3-0, vaikka torjunnat menivät Jokereille 13-42. Aika tyypillistä joukkueen suorittamiselle loppukaudesta; hirveällä työllä rakennetaan maalipaikkoja joista ei saada mitään aikaiseksi. Vastustaja käy sitten heittämässä muutaman ja se on siinä. Jos sarjasta jotain positiivista haetaan, niin lauantainen voitto oli erinomaista peliä. Ja Olli Juolevi voi nyt siirtyä pelaamaan B:n loppupelejä, jos niin halutaan.

Aika kuvaavaa oli sekin että Jokereiden viimeinen peli pelattiin Arenan luolassa jonne ei mahdu kuin kourallinen ihmisiä. Samaan aikaan Kärppien A-junnut pelasivat myös viimeisen ottelunsa Oulussa, katsojia yli 2000.
 

Durable

Jäsen
B-nuorten SM-sarjan kauden 2014-2015 palkitut pelaajat ja tähdistökentälliset julkistettiin tänään.

Jarmo Myllys -palkinto (paras maalivahti): Niilo Halonen, Jokerit.

Pekka Marjamäki -palkinto (paras puolustaja): Henri Jokiharju, Jokerit.

Heino Pulli -palkinto (paras tulokas): Sami Moilanen, Jokerit.

Pentti Matikainen -palkinto (paras valmentaja): Janne Tuunanen, Jokerit.

Ensimmäiseen All Stars -kentälliseen valittiin Jokereista maalivahti Niilo Halonen, puolustaja Henri Jokiharju sekä laitahyökkääjä Oula Kuure.

Toiseen All Stars -kentälliseen valittiin Jokereista laitahyökkääjä Sami Moilanen ja keskushyökkääjä Jaakko Heikkinen.
 
Olli Juolevin sopimustilanteesta tietoa? Tämä kaveri on pidettävä meillä keinolla millä hyvänsä. Peliesitykset + koko = potentiaali on ihan järkyttävän kova. Mitä Olli on nyt, 190cm jo pitkä? Niin nuoressa iässäkin, että voipi vielä ylittää sen kaksi metriä.
 

Ole Fart

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pieni loppuyhteenveto junnuista lienee paikallaan. Kuten edellä näkyy, eivät joukkueiden sijoitukset häikäisseet. Mutta ennen kuin katsotaan tulosten taakse, hiukan positiivisia asioita.

Jokerijunnut ovat edelleen vahvasti edustettuna ikäkausimaajoukkueissa. Kokonaisuudessaan toistakymmentä pelaajaa löytyy viimeisistä kokoonpanoista. Maajoukkueiden ulkopuolisista ikäluokista Jokerit oli paras seura Huippu-Pohjola leirillä. A/B SM-sarjassa Jokeripelaajat keräsivät ison kasan valintoja (A: paras puolustaja, B: paras mv, puolustaja ja tulokas).

Toinen asia sitten on, mikseivät lupaavat pelaajat menestyneet joukkueina. Kaikille junnujoukkueille oli tyypillistä, että hyvät suoritukset eivät kantaneet läpi koko kauden ja erityisesti playoffeissa ei löytynyt mitään kirivaihdetta. Kentän laidalta katsoen näytti siltä, että Jokereissa on tehty ihan tietoinen linjavalinta, jossa yksilöiden kehitys on asetettu joukkuemenestyksen edelle. Se näkyy peluutuksessa - parhaat pelaavat vanhemmissa ikäluokissa jopa sillä uhalla että "oman" joukkueen menestys kärsii (C-junnut). Se näkyy myös pelityylissä joka ei loppupeleissä juurikaan muuttunut/muutettu playoff-suuntaan.

Jostain syystä viime vuosina Jokereissa "parilliset" ikäluokat ovat olleet parempia kuin parittomat, joten ensi vuodesta voi odottaa parempaa.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kentän laidalta katsoen näytti siltä, että Jokereissa on tehty ihan tietoinen linjavalinta, jossa yksilöiden kehitys on asetettu joukkuemenestyksen edelle.
Jos näin on tehty, niin iso käsi organisaatiolle. Oikea marssijärjestys on, että yksilötaidot nuorena, joukkuepelaamisen ehtii oppia myöhemmin.
 

liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Niin se on ainoa keino yrittää pitää yksilöt Jokereissa koska tie KHL Jokereihin on pitkä ja kivinen. Yrjänheikki otti B-junnut hoteisiinsa ja C.ssä "huutaja" Tomppa Railo yrittää taikoa lahjakkaasta 2000- ikäluokasta staroja niin en nyt olisi ihan kauheen luottavainen siitä pystytäänkö yksilötaitoa kehittämään vaikkakin Yrjänheikki oli tekemässä tätä Jokerien "Tahdon taitaja polkua" no aika näyttää ja karavaani kulkee.
 

F#21

Jäsen
C.ssä "huutaja" Tomppa Railo
Onko Railo siirtynyt nyt tulevalle kaudelle vasta Jokerien organisaatioon? Railo muistaakseni pitää roolitusta erittäin tärkeänä kun hän kasaa joukkueitaan. Siitä en ole täysin varma miten pelaajien yksilötaitojen kehittäminen onnistuu, mutta onhan hän HIFK:ssa saanut tuloksellisesti hyvää jälkeä aikaan. Ainakin yksi C:n mestaruus ja yksi hopea.
 

Fawkes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Steelers, Man United
Tämä viesti kuuluisi oikeastaan Jokerien juniorit 2015-16 ketjuun, mutta kun sellaista ei ole olemassa niin laitetaan tänne. Eli bongasin Jokerit.comin sivuilta A-junioreiden ensi kauden rosterin/kesäringin, ja listasta puuttuu Olli Juolevin nimi. Onko kenelläkään tietoa Juolevin ensi kauden joukkueesta? Toki on myös mahdollista, että Juolevi puuttuu tuolta listalta ihan vain loukkaantumisen takia ja että hän liittyy A-nuorten vahvuuteen myöhemmin syksyllä. Oli miten oli, kiinnostaisi tietää, että missä Suomen tämän hetken kovin pakkiprospekti jatkossa pelaa.

EDIT. Linkki vie tosiaan Jokerit.com sivustolle, jos joku ei sitä tuosta jo osannut päätellä.
 

Chespa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jää-Ahmat & HPK
Tämä viesti kuuluisi oikeastaan Jokerien juniorit 2015-16 ketjuun, mutta kun sellaista ei ole olemassa niin laitetaan tänne. Eli bongasin Jokerit.comin sivuilta A-junioreiden ensi kauden rosterin/kesäringin, ja listasta puuttuu Olli Juolevin nimi. Onko kenelläkään tietoa Juolevin ensi kauden joukkueesta? Toki on myös mahdollista, että Juolevi puuttuu tuolta listalta ihan vain loukkaantumisen takia ja että hän liittyy A-nuorten vahvuuteen myöhemmin syksyllä. Oli miten oli, kiinnostaisi tietää, että missä Suomen tämän hetken kovin pakkiprospekti jatkossa pelaa.

EDIT. Linkki vie tosiaan Jokerit.com sivustolle, jos joku ei sitä tuosta jo osannut päätellä.
Veikkaan että vaihtaa jonnekkin missä pääsee kokeilemaan liiga vauhtia jo ensi kaudella.
 

Chespa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jää-Ahmat & HPK
Olli Juolevi siirtyy Lake Tahoe Icemaniin. Sarjana siis WSHL ja ilmoitus tulee parin päivän sisään. Harmi sinänsä, ettei päästä nauttimaan kyseisen kaverin otteista liigassa.
Tämmöinen veto sitten. Voi olla tietysti ihan hyväkin siirtyä P-Amerikkaan jo tässä vaiheessa. Onko liigan tasosta mitään käryä?
 

Semtex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tämmöinen veto sitten. Voi olla tietysti ihan hyväkin siirtyä P-Amerikkaan jo tässä vaiheessa. Onko liigan tasosta mitään käryä?

En nyt mitenkään hirveästi ole perehtynyt P-Amerikan junnuliigoihin, mutta nopealla googlauksella selviää ettei liigan taso todellakaan päätä huimaa. USHL ja NAHL on ne kovimmat juniorisarjat jenkeissä ja en edes usko, että tämä WSHL on kolmanneksi tai edes neljänneksi tasokkain. Joku voi tulla korjaamaan ketä näihin asioihin on perehtynyt, mutta kun katsoi muita suomalaisia jotka siellä tällä hetkellä pelaa, ja kun nämä kaverit eivät urallaan mahtuneet edes pelaamaan A Sm-sarjaa niin kertonee se jotain sarjan pelaajien tasosta. Ihmeellinen liike Juolevilta jos oikeasti pitää edes paikkaansa.
 

Larhii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jäähonka
En nyt mitenkään hirveästi ole perehtynyt P-Amerikan junnuliigoihin, mutta nopealla googlauksella selviää ettei liigan taso todellakaan päätä huimaa. USHL ja NAHL on ne kovimmat juniorisarjat jenkeissä ja en edes usko, että tämä WSHL on kolmanneksi tai edes neljänneksi tasokkain. Joku voi tulla korjaamaan ketä näihin asioihin on perehtynyt, mutta kun katsoi muita suomalaisia jotka siellä tällä hetkellä pelaa, ja kun nämä kaverit eivät urallaan mahtuneet edes pelaamaan A Sm-sarjaa niin kertonee se jotain sarjan pelaajien tasosta. Ihmeellinen liike Juolevilta jos oikeasti pitää edes paikkaansa.
Katso nyt mistä kommentti tulee! Eiköhän ole pelkkä provo naapurista. Juolevi olisi ollut 18-MM kisoissa ilman loukkaantumista ja eiköhän paikka ole jonkun liigajoukkueen ringissä tai Kanadan junioriliigassa.
 

Ribals

Jäsen
Ei taida pitää paikkaansa tuo Juolevin huhuttu osoite.
Ikäluokkansa top-3 pelaaja Suomessa ja siirtyisi muka WSHL:ään. En usko tähän hetkeäkään.
 

Semtex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Katso nyt mistä kommentti tulee! Eiköhän ole pelkkä provo naapurista. Juolevi olisi ollut 18-MM kisoissa ilman loukkaantumista ja eiköhän paikka ole jonkun liigajoukkueen ringissä tai Kanadan junioriliigassa.

Niin kyllähän tää provolta haisee aika pahasti. Olisi nyt edes yrittänyt hieman uskottavamman tarinan keksiä, jos oli helvetillinen tarve tulla tänne provoilemaan. Perun toki sanani, jos Suomen lupaavimpia alle 18-vuotiaita puolustajia todella siirtyy tohon paska liigaan.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Tahoe Icemen | WSHL Becomes Tier II League | Pointstreak Sites Tuossa juuri tämän "huhutun" seuran suunnalta ilmoitetaan, että jatkossa WSHL on "tier II" tasoinen sarja. Ja oli tuo lopulta tier II tai tier III, niin ei tuonne todellakaan lähde noinkin lahjakas junnu jos tarkoituksena on kehittyä pelaajana. Jollain tavalla tuollaisen valinnan voisi ymmärtää jos pelaaja lähtisi koulutus edellä matkaan ja haluaisi siinä sivussa enää vain harrastella hokia, mutta Juolevin tapaisten talenttien kohdalla tuohon vaihtoehtoon uskon sitten kun näen.
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Jokereiden A-nuorten joukkue näyttää minusta vahvalta ja mielenkiintoiselta. Joona Voutilainen ja Niilo Halonen ovat kaksi hyvää maalivahtilupausta ja niinpä uskon kolmannen veskarin Eetu Mäkiniemen pysäyttävän kiekkoja enimmäkseen B:ssä. Puolustajista Jere Astren on laadukas pakki A-nuorten tasolle. Eero Teräväinen ja Roope Laavainen pelasivat hyvin näkemissäni B-nuorten peleissä menneellä kaudella, eikä HIFK:sta saapuva Juho Rautanen ole huono kaveri myöskään. Niko Lönnroos, Oula Kuure, Jaakko Heikkinen ja Sami Moilanen pelasivat erityisesti vahvat kauden B:ssä. Muista hyökkääjistä Aleksi Ainali on mainio lisä, hänellä on jo hyvin kokemusta A-nuorten otteluista. 1998 syntynyt Otto Somppi on vankka kahden suunnan pelaaja ja minusta yksi ikäluokan lupaavimpia suomalaishyökkääjiä tällä hetkellä.

Innolla odotan tulevankin kauden Jokereiden A-nuorten pelejä, tuossa linkitetyssä nimilistassa on mukavasti potentiaalia, vaikka Olli Juolevi tosiaan siitä puuttuu.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Mitäköhän tämä nyt sitten tarkoittaa?

Eiköhän tuo käytännössä tarkoita sitä, että pelaajan kanssa on tehty pelaajasopimus vaikka tarkoituksena ei olisikaan pelata vielä isoja minuutteja tai välttämättä ollenkaan Jokerien riveissä. Kun Juolevin kanssa on pelaajasopimus, tarkoittaa se käytännössä sitä, että Jokereilla on hänen pelaajaoikeutensa: niitä ei esimerkiksi draftin kautta viedä Pietariin.

@SKA1946 kirjoitti Aaltosen yhteydessä noista pelaajaoikeuksista jonnin verran Jokerit KHL:ssä 2014–2015 | sivu 55 | Jatkoajan keskustelupalsta ihan tälle palstalle. Jollen täysin väärin asiaa tulkitse, niin tällä jatkolla saatiin ainakin Juolevin kanssa asiat siihen tilaan, että KHL:aa joskus pelatessaan mies pelaa joko Helsingissä tai Jokerit vähintäänkin saa jonkun kompensaation.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös