Jokeripelaajien lopputodistukset kaudelta 2014–2015

  • 4 217
  • 19

Gemondo

Jäsen
Nyt kun kauden päättymisestä on kulunut jo tovi ja suurimmat tunteet ovat tasaantuneet on hyvä aika käydä kausi vielä pelaajakohtaisesti läpi.

Itse annan arvosanat peilaten odotuksiini ennen kauden alkua, käyttäen asteikkoa 4-10.

Henrik Karlsson 39, 92,2%, 2.10. (9, 92,4%, 2.18)
Alkukausi oli luokkaa sysipaska eikä Karlsson saanut mitään kiinni. Kun sai pelivireestä kiinni oli Karlsson yksi liigan parhaista maalivahdeista. Tilastoja vielä heikentää ne monet ottelut joissa Jokerit ryssi loppuhetkillä Karlssonin nollapelin päästämällä vastustajat iskemään helposti kavennusmaaleja. Kokonaisuudessaan kausi oli kuitenkin selvästi onnistunut ruotsalaiselta. Pleijareissa piti saman tason kuin runkosarjassa, ei onnistunut parantamaan mutta ei myöskään pettänyt.
Arvosana 8½
Riku Helenius
22, 91,8%, 2.36. (1, 94,4%, 1.00)
Helenius aloitti kauden lähes maagisesti, mutta peliajan pienentyessä samaa tahtia Karlssonin otteiden parantuessa laski Heleniuksen esitysten taso keskinkertaiseksi. Mikä on tosin ihan ymmärrettävää johtuen pienestä peliajasta. Välillä väläytteli myös loppukaudesta mutta ei pystynyt enää tosissaan haastamaan Karlssonia ykkösmaalivahdin paikasta.
Arvosana 7+

Ryan Gundersson 58, 7+29=36, 16min, +10 (10, 0+6=6, 2min, +6)
Gundersson oli koko kauden ajan Jokerien selvästi paras puolustaja. Alkukaudesta yksi koko liigan parhaista. Ylivoimassa ja hyökkäyksien käynnistämisessä elintärkeä Jokereille. Hoiti myös puolustuspään tehtävät paremmin kuin olisi voinut odottaa. Loistava kausi.
Arvosana 10-
Ville Lajunen
49, 3+17=20, 16min, +10 (3, 1+0=1, 4min, -1)
Lajuselta olisin odottanut enemmän, ainoa osa-alue jolla erottui edukseen oli avauspelaaminen. Ylivoimalla sekä omassa päässä oli valitettavan usein enemmän haitaksi kuin hyödyksi omalle joukkueelleen, välillä toki väläytellen mutta liian harvoin. Ei kyennyt ottamaan niin suurta roolia kuin olisi tarvittu.
Arvosana 7
Atte Ohtamaa
55, 1+9=10, 37min, +12 (10, 1+3=4, 6min, +1)
Ohtamaalta vakuuttava ensimmäinen kausi SM-Liigan ulkopuolella. Luotettava all-around pakki joka pystyi siirtämään MM-kisoissa nähdyn tasonsa melko hyvin myös seurajoukkueen käyttöön. Ohtamaa pelasi loppukaudesta myös Lokomon kanssa ylivoimaa neliön keskellä. Se ei todellakaan ollut Ohtamaan paikka, ei mitään annettavaa ylivoimalle tälle tasolla mutta sitä tuskin kukaan muu odottikaan kuin Erkka&kumppanit. Kaikissa muissa rooleissa yksi Jokerien parhaista puolustajista.
Arvosana 8½
Topi Jaakola
54, 4+10=14, 24min, +10 (10, 0+2, 0min, -3)
Jaakolan kaudesta päälimmäisenä jäi mieleen tason järkyttävä heittely läpi kauden. Välillä Jokereiden paras puolustaja, välillä huonoin. Kauden tärkeimmillä hetkillä ei saanut parastaan irti.
Arvosana 7-
Ossi Väänänen
44, 0+6=6, 60min, -6 (10, 0+1, 33min, -3)
Väänäseltä heikko kausi. Alkukausi sivussa loukkaantumisen vuoksi, sai pelijuonesta kiinni runkosarjan loppuvaiheilla pelatessaan Jaakolan pakkiparina. Gunderssonin parina pelatessaan mikään ei tuntunut toimivan. Taklasi kuitenkin runkosarjassa lähes tuplasti sen mitä seuraavaksi eniten taklannut Jokeripakki teki. Pudotuspeleissä ja varsinkin TsSKAa vastaan kyykkäsi pahoin, eikä pystynyt hoitamaan omaa rooliaan puolustuspään liiderinä, johon eväät kuitenkin olisi myös tällä tasolla.
Arvosana 6-
Daine Todd
37, 1+17=18, 24min, +3 (8, 0+2=2, 4min, +3)
Hieno sisääntulo KHL:ään yhden AHL-kauden kokemuksella ammattilaisliigoista. Pyrki pelaamaan omilla vahvuuksillaan siinä myös onnistuen. Puolustussuuntaan aikamoinen katastrofi mutta onnistui paikkaamaan sitä hyvillä tehoillaan toiseen suuntaan vaikka laukaus onkin tasoa Dehner. Mikäli onnistuu kehittämään puolustuspeliään on mahdollista että pystyy nappaamaan tulevaisuudessa vakiopaikan puolustuksesta.
Arvosana 8½
Oskari Korpikari
28, 4+3=7, 16min, -4 (9, 1+1=2, 8min, +5)
Korpikarilta myös hieno sisääntulo KHL:ään. Jäi melko pienelle peliajalle vaikka otteiden perusteella olisi ehkä ansainnut enemmänkin. Luotettava omanpäänluuta joka hoiti oman roolinsa tyylikkäästi eikä yrittänytkään mitään muuta. Pudotuspeleissä yksi Jokerien parhaista puolustajista.
Arvosana 9

Jatkuu hyökkääjien osalta seuraavasssa viestissä..
 

Gemondo

Jäsen
Niklas Hagman 49, 19+9=28, 32min, +6 (10, 2+0=2, 6min, -1)
Todella kaksijakoinen kausi. Alkukaudesta onnistui kaikki ja vähän päällekin. Loukkaantumisen jälkeen taas ei onnistunut enää mikään. Kuitenkin Jokerien toiseksi paras maalintekijä. Pudotuspeleissäkin paha floppi, ei saanut mitään aikaiseksi.
Arvosana 6½
Niko Kapanen
60, 9+24=33, 55min, +10 (4, 0+2, 0min, +2)
Kapaselta pisteiden valossa hyvä alkukausi Hagmanin loukkaantumiseen asti mutta sen jälkeen jäi hieman pimentoon. Vahvaa tekemistä alivoimalla ja tärkeillä ottelun viimeisillä minuuteilla, hyökkäyspäähän olisi kuitenkin pitänyt saada selvästi enmmän aikaan kärkiketjun sentterinä. Kokonaisuudessaan Kapasen kausi oli pettymys johtuen juuri tehottomuudesta.
Arvosana 7-
Juhamatti Aaltonen
48, 10+24=34, 28min, +13 (10, 4+2=6, 22min, -1)
JMA aloitti kauden hurjalla pisteputkella ja pelasi hienosti, sitten aurinko meni piiloon ja otti Aaltosen mukaansa. Karmivaa katseltavaa oli Aaltosen peli suuren osan runkosarjasta. Yleensä oli enemmän haitaksi kuin hyödyksi joukkueelle. Jalkakikoilla kulmiin, rohkeita seilauksia hyökkäyssinisellä sekä lättysyöttöyrityksiä vastustajien läpi. Äärimmäisen harvoin noista mitään syntyi mutta jotkut diggasivat. Viisi maalia tasakentällisin runkosarjassa on aika heikko saldo, kuten myös laukaisu% (8,1) joka oli Hahlin jälkeen huonoin vakiohyökkääjistä. Pudotuspeleissä piristyi ja väläytteli jälleen osaamistaan mutta ei onnistunut missään vaiheessa kautta olemaan se johtava pelaaja jota häneltä odotettiin.
Arvosana 6
Linus Omark
60, 16+30=46, 26min, +19 (10, 3+6=9, 12min, +4)
Jokerien paras pelaaja siitä lähtien kun Lokomo lyötiin kasaan ja sai ansaitsemansa ylivoimavastuun. Huikeita yksilösuorituksia yhdistettynä loistavaan asenteeseen teki lähtemättömän vaikutuksen ja toi Omarkille paikan yhtenä Jokerien kaikkien aikojen pelaajana. Pudotuspeleissä TsSKAa vastaan ei pystynyt enää ottamaan joukkuetta reppuselkään ja kantamaan läpi vaikeuksien vaan taantui muiden tasolle. Vaikutti myös väsyneeltä tuossa sarjassa.
Arvosana 10-
Petr Koukal
56, 12+18=30, 36min, +15 (10, 2+4=6, 8min, +1)
Koukal löysi nopeasti oman paikkansa Lokomon keskeltä ja pelasi siinä vahvasti läpi kauden tasapainottaen ketjun peliä loistavasti. Vahvaa peliä kahteen suuntaan läpi kauden. Sen minkä taidoissa tai voimassa hävisi, paikkasi aina periksiantamattomalla asenteellaan. Koukalin pelistä on vaikea löytää mitään negatiivista vaikka myös hän jäi tärkeimmissä peleissä hieman pimentoon.
Arvosana 9½
Steve Moses 60
, 36+21=57, 20min, +11 (10, 5+2=7, 6min. +3)
Herra 36. Uskomaton kausi Mosesilta, tätä tuskin kukaan uskalsi odottaa edes villeimmissä unelmissaan ennen kauden alkua. Ansaitsi paikkansa Jokerihistorian yhtenä kaikkienaikojen ulkomaalaispelaajana.
Arvosana 10
Tommi Huhtala
55, 12+5=17, 31min, +3 (10, 5+1=6, 8min, +4)
Nousujohteinen kausi. Huhtalalla meni aikansa kunnes sai kiinni KHL:n pelitemmosta mutta paransi otteitaan läpi kauden ollen pudotuspeleissä jo kenties paras Jokerihyökkäjä. Toivottavasti jatkaa ensi kaudella siitä mihin pudotuspeleissä jäi. Pelasi hienosti omilla vahvuuksillaan ollen runkosarjassa eniten taklannut Jokeripelaaja sekä neljänneksi paras maalintekijä. Myös hansat putosivat tarvittaessa.
Arvosana 7½
Petteri Wirtanen
32, 7+5=12, 20min. +8 (10, 0+1=1, 4min, -1)
Aloitti hienosti heti Jokereihin saavuttuaan ja hoiti oman roolinsa kolmosen keskellä mainiosti. Selvä parannus McLeaniin verrattuna jonka tilalle tuli. Jokereiden paras aloittaja runkosarjassa ja tärkeä alivoimapelaaja. Pudotuspeleissä "joutui" Kapasen paikalle ykkösen keskelle joka ei ollut Wirtaselle oikea rooli ja floppasikin siinä pahasti eikä saanut mitään aikaiseksi.
Arvosana 8-
Jere Sallinen
48, 8+7=15, 28min, +4 (10, 1+3=4, 6min, -2)
Sallisen alkukausi meni totutellessa uuteen sarjatasoon eikä hänestä juurikaan ollut mainittavaa hyötyä joukkueelle. Kun lopulta sai juonesta kiinni, oli hyvä lisä hyökkäykseen jo runkosarjassa ja pudotuspeleissä jo yksi parhaista. Teki kaikki maalinsa tasakentällisin. Väläytteli myös potentiaaliaan sentterinä Kapasen loukkaannuttua. Kehityksen jatkuessa mahdollisuudet suurempaan rooliin ensi kaudella.
Arvosana 7
Tomi Mäki
52, 4+3=7, 16min, -7 (10, 2+0, 2min, -1)
Aloitti kauden ollen yksi tehokkaimmista pelaajista harjoitusotteluissa, "siirtyi" kauden alkaessa omaan rooliinsa nelosen laituriksi ja hoiti hommansa todella hyvin. Vahvaa raatamista alivoimalla, paljon taklauksia sekä löytyi yleensä jäältä kun puolustettiin johtoa viimeisellä minuutilla. Osoitti pärjäävänsä hyvin myös KHL:ssä. Tärkeä ja luotettava sotaratsu.
Arvosana 8½
Riku Hahl
47, 1+4=5, 8min, -5 (10, 0+2, 4min, +1)
Hahl johti koko kauden nelosketjua, pelasi alivoimaa ja otti tärkeitä aloituksia. Hyökkäyssuuntaan ei Hahlilla ollut juurikaan enää annettavaa mutta puolustusvelvoitteet hoituivat edelleen mallikkaasti. Pudotuspeleihin onnistui tekemään selvän tasonnoston. Tärkeä mies omassa roolissaan vaikka ikä alkaakin väistämättä painamaan.
Arvosana 7
Semir Ben-Amor
34, 1+1=2, 41min, -7 (2, 0+0=0, 4min, -1)
Aloitti kauden osoittaen että pystyy pelaamaan myös KHL:ssä. Kauden mittaan rooli pienentyi ja pudotuspeleissä ei mahtunut enää juurikaan pelaamaan. Nosti kuitenkin tasoaan Liigakausilta. Esitti vahvaa taklauspeliä aina kun kentälle pääsi, ollen Jokereiden eniten taklannut pelaaja ottelumäärään suhteutettuna.
Arvosana 7
Eetu Pöysti
38, 5+3=8, 12min, -1 (10, 0+2=2, 2min, 0)
Pöysti ei oikein löytänyt paikkaansa joukkueessa koko kauden aikana. Pelasi lopulta runkosarjassa vain 38 peliä, lähinnä nelosen laidalla. Väläytteli välillä, mutta turhan usein jäi aivan pimentoon saamatta mitään aikaiseksi. Pudotuspeleissä pääsi kuitenkin pelaamaan kaikki ottelut ja pelasi ne pääsääntöisesti ihan hyvin. Potentiaalia olisi kuitenkin parempaankin varsinkin hyökkäyspäässä.
Arvosana 6½
Jani Rita
34, 3+2=5, 8min. -4 (4, 0+0=0, 2min, +2)
Ikonin todennäköisesti viimeinen kausi Jokereissa oli valitettavasti melkoista tervanjuontia. Arkailua kiekon kanssa ja ilman. Ei mitään annettavaa enää joukkueelle. Valitettavasti. Pudotuspeleissä pari pirteää ottelua mutta laiha oli anti joukkueelle siltikin.
Arvosana 5

Lisäksi Jokereissa kauden aikana esiintyivät Jere Karalahti, Kurtis McLean, Johan Harju, Niko Peltola, Santeri Saari ja Severi Sillanpää.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Varmaan se, että miten Gemondo näki pelaajien onnistuvan todistuksen arvoasteikolla 4-10? Tuskin mitään sen kummempaa pointtia.

Itse lasken onnistujiin koko kauden ajalta Gundersonin, Mosesin, Omarkin, Ohtamaan ja Väänäsen. Positiiviset yllätykset Koukal, Huhtala, Karlsson, Korpikari ja Lajunen. Odotin enemmän Lajuselta tehoja, sekä Hagmanilta, Kapaselta että Aaltoselta alkukauden perusteella. Kukaan ei yllättänyt negatiivisesti.
 
Kukaan ei yllättänyt negatiivisesti.
Ok.Tapoja nähdä asiat on monia, ja haluan kunnioittaa näkemystäsi vaikka se vaikuttaakin varsin yksinkertaiselta fanipojan näkemykseltä.

Itse petyin etukäteisodotuksiin nähden pelaaja-herrojen Hagman, Harju, Karalahti, McClean, Rita, Sillanpää otteisiin, sekä kaikkiin juniorisopimuksella khl-jokereissa mukana olleisiin kenttäpelaajiin.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Sinänsä ihan ansiokkaat analyysit pelaajien kaudesta, olit käyttänyt paljon aikaa noiden tekstien kirjoittamiseen.

Mutta mikä pointti noilla arvosanoilla oli?

Minusta ainakin oli kiva lukea Gemondon mielipide arvosanoineen.
Arvosana mielestäni kertoo hinta/laatu/odotusarvo suhteiden toteutumista mukavan perinteisellä tavalla. Miksi niitä ei voisi käyttää?

Netin kautta pelejä seuranneena voisin antaa lähes täysin samat arvosanat. Hahlia ja Huhtalaa nostaisin kuitenkin ainakin puolikkaalla.
 

Gemondo

Jäsen
Mutta mikä pointti noilla arvosanoilla oli?

Lähinnä se että ne kertovat oman näkemykseni pelaajien kaudesta asteikolla 4-10, aivan kuten Hande75 tuossa ylempänä jo arvelikin.

Lisäksi ajattelin että se helpottaisi muiden käyttäjien keskustelua pelaajien otteista ja olisi mielenkiintoista lukea myös eriäviä mielipiteitä pelaajien otteista tähän tapaan...
Netin kautta pelejä seuranneena voisin antaa lähes täysin samat arvosanat. Hahlia ja Huhtalaa nostaisin kuitenkin ainakin puolikkaalla.
 
Netin kautta pelejä seuranneena voisin antaa lähes täysin samat arvosanat. Hahlia ja Huhtalaa nostaisin kuitenkin ainakin puolikkaalla.

Laitetaanpa gemondon listaukset vielä kootusti "mukavan perinteisellä tavalla":

5
Rita

6
Aaltonen
Hagman
Jaakola
Kapanen
Pöysti
Väänänen

7
Ben-Amor
Hahl
Helenius
Huhtala
Jaakola
Lajunen
Sallinen
Wirtanen

8
Karlsson
Mäki
Ohtamaa
Todd

9
Gundersson
Korpikari
Koukal
Omark

10
Moses.
 
Laitetaanpa gemondon listaukset vielä kootusti "mukavan perinteisellä tavalla":

5
Rita

6
Aaltonen
Hagman
Jaakola
Kapanen
Pöysti
Väänänen

7
Ben-Amor
Hahl
Helenius
Huhtala
Jaakola
Lajunen
Sallinen
Wirtanen

8
Karlsson
Mäki
Ohtamaa
Todd

9
Gundersson
Korpikari
Koukal
Omark

10
Moses.
Aikalailla fanipojan fiiliskierroksen kuuloisia juttuja, kauden suurimpia onnistujia Korpikari ja pahimpia epäonnistujia koko ykkösketju Hagman-Kapanen-Aaltonen.
 

Gemondo

Jäsen
Aikalailla fanipojan fiiliskierroksen kuuloisia juttuja, kauden suurimpia onnistujia Korpikari ja pahimpia epäonnistujia koko ykkösketju Hagman-Kapanen-Aaltonen.

Lähtökohtana antamiini arvosanoihin oli nimenomaan esitykset suhteessa odotuksiin. Ja kyllä, ykkösketju oli ainakin minulle pettymys. Korpikari sen sijaan yksi suurimmista onnistujista.

Tämä ei tarkoita sitä että Korpikari olisi ollut parempi tai tärkeämpi pelaaja Jokereille kuin Kapanen.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Korpikarihan oli pleijareissa helvetin hyvä. Jos pelaaja pystyy nostamaan tasonsa maksimiin silloin kun sillä on eniten merkitystä, puhutaan onnistumisesta. KariKarille runkkarista kasi, pudotuspeleistä 9,5. Jaakola oli koko kauden mittapuulla parempi, Väänänen aivan reilusti heikompi, etenkin pleijareissa. Korpikarin loukkaantuminen ratkaisi näin jälkikäteen katsottuna vikan pelin TsSKA:ta vastaan koska Ossi nostettiin pelaavaan kokoonpanoon.
 

JofaPlayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aloitellaan pakeilla ja veskareilla. Arvosana ja sepustukset perustuen omiin odotuksiin. Eli en tarkoita yksi yhteen jos joku saa paremman arvostelun kuin toinen, että tämä olisi parempi/huonompi jääkiekkoilija tai joukkueelleen arvokkaampi/arvottomampi.

MV:

Karlsson:
Näytti kaikille epäilijöilleen (minä mukaanlukien) todellisen tasonsa, treenipeleissä ja alkukaudesta ei vakuuttanut alkuunkaan. Ei edes oikein näyttänyt eleettömän torjuntatyylinsä vuoksi mokelta, vaan siltä että hänet on pienenä pihapeleissä pakotettu maaliin kokonsa vuoksi ja jäänyt sinne aina seisoskelemaan. Nyt jälkikäteen voi vaan nauraa tuollekin ajatukselle kun miettii miten nopea veskari meillä olikaan eikä hirveän suuria vaikeuksia ollut poikkareissakaan, vaikka alkuun näytti että maaleja tulee syntymään etenkin jos Karlsson joutuu sivuttaisliikkeeseen. Voi olla puolustusta muokkailtiin, jottei poikkareita syntyisi niin helposti ja paljonhan Karlsson kommunikoi ja vaati kenttäpelaajilta jotta vetoja tulisi mieleiseltä sektorilta. Tasaisen hyvää, ajoittain erinomaista suorittamista lähes läpi kauden ja taso piti playoffeissa.
Arvosana: 9

Helenius:
Alkukaudesta tulikuuma veska ja näytti siltä että alkukauden Karlsson ei millään ilmeellä voi olla parempi kuin Helenius, mutta niin vaan rutiinitaso ei Helgellä lopulta ihan ollut ehkä yhtä hyvää kuin HK:lla. Paha sanoa, uskon että Helenius olisi ainakin lähes alkukauden tasollaan torjunut myös alkukauden jälkeenkin, jos olisi saanut enemmän peliaikaa. Perustaso kuitenkin riittävää KHL-jengin tandemi-pariin mun mielestä. Oli todella hyvä viimeisissä peleissään mitä pelasi ja runkosarjan voittoprosentti oli kuitenkin hitusen jopa kovempi kuin aisaparilla, joten kyllä plussan puolelle mennään reippaasti, Vaikka Helge oli melko selkeä kakkonen jostain marras-joulukuusta lähtien, niin koppi tarttui pääsääntöisesti hyvin.
Arvosana: 8+

Yleisenä kommenttina sanottakoon se että ennen kauden alkua ilmassa pyörineet kysymysmerkit MV-pelin epävarmuudesta osoittautuivat onneksi aiheettomiksi ja maalivahteihin ei kaaduttu missään nimessä.


Pakitteijat:

Gunderson:
Täytti suuret odotukset. Kiekkovarma ja tehojakin syntyi mallikkaasti. Tehot tosin syntyivät usein ryppäissä ja välillä oli pitkiäkin aikoja ilman maaleja ja tehoja, mutta kiekollinen taso ei juurikaan tippunut missään kohti. Puolustuspäässä ei pahoja kämmejä, joitain tyhmästi puolustutettuja maaleja tulee mieleen kauden aikana, mutta yleisesti pärjäsi omassakin päässä varsin hyvin. Olisi huippuvahvistus myös ensi kaudelle mutta lienee toiveajattelua.
Arvosana: 9+

Lajunen:
Taso vaihteli vähän turhan usein, monesti jopa pelin sisällä. Avauspelaaminen ja ensimmäinen syöttö suoraan vauhtiin varmasti Euroopan eliittiä, mutta tehoja olisin kaivannut enemmän, etenkin maaleja! Tuolla pyssyllä pommiteltaisiin +10 maalin kausia tällä tasolla jos sihti olisi edes vähän kohdillaan, mutta todellisuudessa osui tolppien väliin jopa harvemmin kuin itse Masto. Joo, sarja on toki ihan eri, mutta kyllä tuolla YV-ajalla LOKOMO:n takana pitää saada useammin kiekko toimitettua maaliin/maalille. Loppukauden pari maalia nyt pelastaa edes vähän tilastoja, muutenhan siellä olisi tainnut olla 2 tehtyä maalia joista toinenkin meni jostain Koukalin perseestä oikeasti maaliin jossain vieraspelissä. Omissa yleensä ok-tekemistä, välillä karmeita aivopieruja ja löysää pelaamista. Odotuksiin nähden pienoinen pettymys.
Arvosana: 7

Ohtamaa:
Positiivinen ylläri, en tiennyt miehestä oikein mitään ja odotin olevan vielä ns. liigatasoa eli vähän liian aikaisin näin kovassa sarjassa, mutta etenkin loppukaudesta suorittaminen oli melkoisan takuuvarmaa. Alkukaudesta oli välillä vaikeuksissa ja sarjan avauspelissä muistan kuinka kompuroi junnumaisesti ja Cheechoo polki karkuun ja teki maalin. Nousujohteinen kausi ja väläytteli välillä jopa käsiään. En ymmärtänyt mitä mies teki LOKOMO-YV:ssä eikä varmaan kukaan muukaan kuin Erkka tajunnut, mutta ei kuitenkaan pilannut mitään ja varmasti edes osittain sitoi keskustaa että meidän taitureilla on tilaa luoda. Idean ymmärrän, mutta Pöysti/Wirtanen/Sallinen olisi varmaan suoriutunut ainakin tehokkaammin tuossa roolissa. Kaikenkaikkieen hyvä kuva jäi ja ensi kaudelle toivon vielä enemmän ilkeyttä isolta mieheltä!
Arvosana: 8+

Jaakola:
Koskaan en ole erityisemmin pitänyt MJ-pakkiparista Jaakola-Kukkonen, joten odotukset ja toiveet olivat että suoriutuu edes perushyvin kaudesta. Alkukaudesta oli oikeastaan todella hyvä ja Tamin termein pomminvarma, mutta loppua kohden rupesi löytymään sitä hasardiutta mistä tuo maajoukkuepakkipari ehkä eniten tunnetaan. En olettanut Topista mitään messiasta mutta ei nyt pahasti pettänytkään vaikka välillä oli vaikeuksissa. AV:lla hyvä ja mies-miestä vastaan tilanteissa pärjäsi yleensä hyvin ja ilman jäähyjä, mutta vastapainoksi kiekolla välillä kauheita kämmejä sekä pahoja merkkausvirheitä.
Arvosana: 7

Väänänen:
Vaikka kuinka tekisi kirjoittaa pelkästään kiva teksti meidän hienosta miehestä, niin pakko ottaa värilaseja pois ja todeta että Ossi oli jopa yllättävän pahoissa vaikeuksissa tässä sarjassa. Olin varma että kovien arvokisojen ja NHL-pelien kokenut omanpään luuta pärjää KHL:ssä ilman isompia vaikeuksia, mutta niin pahalta kun se tuntuukin sanoa niin ärsyttävän usein siellä oli Ossi kentällä kun omissa soi joku turha maali. Asenteesta ei voi syyttää ja toisinaan pelasi loistaviakin pelejä, mutta yleisempi taso oli se jäähyherkkä ja vaikeuksissa oleva Ossi kuin omissa kovaa mutta puhtaasti pelaava perus-Ossi. Antaisin jatkoa kuitenkin ensi kaudelle, ei nyt katastrofista voida puhua, ja onhan se maalikin vielä nähtävä Ossilta. Jos olisi kuka tahansa muu pakki, niin varmaan antaisin kutosella alkavan, mutta Ossi on Ossi ja uskon että ensi kausi olisi jo parempaa tekemistä jos pysyy terveenä.
Arvosana: 7-

Todd:
Treenipelit on treenipelejä ja sen kyllä huomasi tämän sällin kohdalla. Pre-seasonilla suorastaan dominoi toisinaan kiekolla, mutta kun oikeat pelit käynnistyi niin ei ihan siihen ymmärrettävästi kyennytkään enää. Hyvä löytö kuitenkin Vuoriselta&Kurrilta ja pikkuisella hionnalla meillä on alakerrassa melkoinen kiekollinen timantti. Vaadin ensikaudeksi enemmän YV-aikaa! Pitkä loukkaantuminen vähän katkaisi kautta ja omaan silmään oli tuon jälkeen heikompi kuin alkukaudesta, niin hyökkäyspäässä kuin omissa, tai sitten vaan pelit yksinkertaisesti alkoivat koventua niin paljon. Omissa välillä karmeissa vaikeuksissa mutta vastapainoksi näyttäviä suorituksia ja kiekon ylöstuonteja. J.Jalosen inhokki mutta maksava yleisö tykkää. Hyvät tehot pelimäärään ja YV-aikaan nähden.
Arvosana: 8+

Korpikari:
Peruspakkia odoteltiin ja sellainen saatiin. Ei oikeastaan erottunut mitenkään ja se kertoo että on onnistunut hommassaan. Ei kyllä tule mieleen että Korpikaria olisi joutunut kiroamaan kauden aikana. Onnistunut haku ja intoutui hirmuisaan pistetehtailuun siinä muutaman matsin ajan playoffien alkamisen kynnyksellä.
Arvosana: 8+

Peltola:
Odotukset oli aika matalat kun vihdoin sai ensimmäisen pelinsä alle, taisi olla vieläpä Kazania tai Magnintkaa vastaan vieraissa. Pelasi sen pelin erinomaisesti ja oli aina pelaamaan päästessään itseasiassa hyvä. Toi tärkeää leveyttä ja kaverin uskalsi lopulta päästää kentälle levollisin mielin. Uran suunta ylöspäin jos miettii että reilu vuosi sitten ei edes mahtunut umpisurkeassa Ilveksessä pelaamaan ja nyt pelasi KHL:ssä perushyviä pelejä.
Arvosana: 8½

Karalahti:
Hidas, jäähyherkkä ja vielä kaiken päälle todellinen vasikka mitä ilmeisimmin. Hienoa että saanut elämänsä raiteilleen ja pelaa kovassa sarjassa 40-vuotiaana lätkää, mutta ei riittänyt enää tälle tasolle ja kaikkien kannalta hyvä ratkaisu. En jää kaipaamaan pelillisesti enkä muutenkaan ja todella sääli että ilmeni vieläpä juorukelloksi, joka varmasti olisi tehnyt hallaa pukukopissa jälkeenpäin.
Arvosana: 6-

Saari:
Pyöri joitain pelejä täytemiehenä tai seitsemäntenä puolustajana mukana. Liian kova sarja vielä, pahoja virheitä joista maksettiin maaleja, mutta kiva että pääsi kokeilemaan. Mukaan mahtui myös hyviä pelejä mutta perustaso lienee jossain Mestiksen ja Liigan välillä. Siisti maali!
Arvosana: 7
 
Viimeksi muokattu:

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Ok.Tapoja nähdä asiat on monia, ja haluan kunnioittaa näkemystäsi vaikka se vaikuttaakin varsin yksinkertaiselta fanipojan näkemykseltä.

Itse petyin etukäteisodotuksiin nähden pelaaja-herrojen Hagman, Harju, Karalahti, McClean, Rita, Sillanpää otteisiin, sekä kaikkiin juniorisopimuksella khl-jokereissa mukana olleisiin kenttäpelaajiin.
Kiitos kunnioituksestasi. Varsin yksinkertaisen fanipojan näkemys oli, ettei kukaan enemmän pelannut yllättänyt negatiivisesti.

Minäkin odotin enemmän Hagmanilta. Harjun, McLeanin ja Karalahden poistumiset olivat positiiviset, Harjun ja McLeanin otteet eivät tuoneet lisää. Olet siinä oikeassa. Rita pelasi juuri siinä vaihtokokoonpano miehen roolissa ok, eikä minulle tullut yllätyksenä tehojen tai kovuuden puute. Sillanpäätä turha edes arvostella pelillisesti kentällä. Sillanpää toki omalla näytöllä olisi noussut pelaamaan enemmänkin uskoakseni.
 

Gemondo

Jäsen
Osaatko erotella missä Korpikari onnistui kauden aikana niin, että oli 6-asteikollisella arvosteluasteikollsi 3 arvosanaa parempi antamillasi arvosanoilla kuin Väänänen tai Jaakola?

Odotukseni Korpikarille oli ennen kauden alkua että suoriutuisi kohtuullisesti (arvosanalla 6-7), mutta suoriutuikin kiitettävästi suhteessa odotuksiin (arvosana 9-10), Väänäsellä taas päinvastoin. Tästä tulee tämä ero.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
MV:

Karlsson 9-
Alku oli rehellisesti sanoen aivan kaamea. Lähes täysi halli, uuden aikakauden avaus ja Jokerit hallitsee peliä. Niin vain kaadutaan maalivahtiin, jota Cheechoo alistaa kuin Azevedo Kilpeläistä konsanaan. Tuolloin olin valmis lähettämään miehen mihin tahansa, kunhan ei meidän luukulla seisoisi. Karlsson kuitenkin sai hyvin pelistä kiinni ja lopulta oli oikeutetusti ykkösmolarina. Monta pistettä hän meille torjui ja vaikka pudotuspeleissä ei aivan maagisia otteita nähty, ei hän mitenkään pettänyt.

Helenius 8
Alussa näytti jopa siltä, että Helenius olisi ottamassa ykköstorjujan paikan itselleen. Lopulta kuitenkin huono jakso osui samalle ajanjaksolle Karlssonin nousun kanssa ja se oli siinä. Hoiti roolinsa tämän jälkeen kun kentälle pääsi ja tarjosi luotettavan back upin. Enemmänkin olisi voinut loppukaudesta pelata, mutta mua viisaammathan tästä veskarien peluutuksesta päättävät.

Puolustajat:

Gunderson 9+
Yksi sarjan tehokkaimmista pakeista ja jonkin aikaa piti jopa piikkipaikkaa hallussaan. Kauden aikana meni puolustuspelissä eteenpäin ja oli ainoa varsinainen uhka viivassa. Tehot jakautuivat vähän kuitenkin epätasaisesti ja pidempiäkin kuivia putkia tuli.

Ohtamaa 8
Mun mielestä saatiin mitä tilattiin. Toisin sanoen vähän tehoja, kulmikasta luistelua ja oman pään luutimista. Toiveissa olisi ensi kaudelle sitten vähän ilkeämpiä otteita tai kehitystä kiekon kanssa. Iso plussa Kovalchukin kuumentamisesta!

Lajunen 7
Jos Lajunen on YV:ssa pyörittämässä kiekon kanssa, ei sarjataso voi olla KHL. Aivan liian usein veto paukkui mihin sattuu ja yhtä onnistunutta löytöä kohden tuli liikaa hasseja. Omassa päässä suuremmissa vaikeuksissa kuin esimerkiksi Gunderson. Paikka kokoonpanosta kyllä mun puolesta löytyy, mutta paljon pienemmässä roolissa. Tässä roolissa epäonnistui, vaikka lopulta häneen ei kaaduttu.

Jaakola 7+
Tätä piti vähän jo arpoa. Taso tuntui heittelevän aivan liikaa kauden aikana. Välillä Jaakola oli puolustuksen kingi, välillä taas heikoin lenkki. Vähän väliinputoaja siinä mielessä, ettei tätä voi oikein pistää Lajusen tai Gundersonin tapaan kiekollisten pakkien joukkoon, mutta ei tuo kyllä mikään kädetön peruspakkikaan ole.

Väänänen 6+
Alkukausi meni reisille telakalla ollessa. Loppua kohden alkoi saada hommasta kiinni, vain pelatakseen surkeat pleijarit. Niin pahalta kuin se tuntuukin, Ossi oli mielestäni heikoin kauden Jokereissa päättänyt pakki tällä kaudella. Sen verran mulla kuitenkin on vielä fanilaseja päällä, että uskon ehjän kesän nostavan Ossin vielä kerran paremmalle tasolle.

Todd 7½ / 9+
Tuplana pistetty arvosana sen takia, että mies tosiaan oli mitä oli. Kun soppari julkaistiin, piti oikein ihmetellä mitä Kurrin päässä liikkui. Ei noilla taustoilla oleva pakki vain voi tulla KHL:aan! Näihin odotuksiin nähden pelasi jopa huikean kauden ja yllätti positiivisesti. Toisaalta pelkillä ennakko-odotuksilla ei hommaa voi mielestäni täysin arvioida. Jäi mun mielestä selkeästi rotaatiopakin rooliin loukkaantumisesta huolimatta. Oikein käytettynä täydellinen "salainen ase", väärin käytettynä riski omalle jengille.

Korpikari 8
Hoiti hommansa, ei loistanut ja ei pettänyt. Rotaatiopakki, jota pystyi käyttämään "huolettomammin" kuin Toddia. Loppukaudesta sai yllättäviäkin kiekollisia onnistumisia ja olisi voinut olla CSKA-sarjassa ero yhden tai jopa kahden lisämatsin verran.

Peltola 7½
Tuli takaportin kautta mukaan ja aloitti jopa jäätävän hyvin. Lopulta taso kuitenkin vakiintui ja löysi itsensä usein katsomosta. Vähän sellainen kaveri, jonka puutetta tai mukanaoloa ei yleensä noteeraa. Hoiti hommansa.

Karalahti ei arvosanaa
Hidas, pari tyhmää jäähyä ja nopeutta korjasi sijoittumisella. Tehojen puolesta OK, kruununa viimeisessä matsissa 0+2 kun SKA kaatui. Pelillisesti Jokerit heikkeni Karalahden lähdön myötä, mutta jos syväkurkkujutuissa on edes puolet totta, kokonaisuutena Jokerit voitti. Arvosanaa en uskalla antaa, sen verran merkittävä asema on juurikin tuo pukukopin tietovuoto.

Saari ei arvosanaa
Vähän pelejä, pari väläytystä ja usea virhe. Väärä sarjataso ja pelaaminenkin taisi johtua enemmän tai vähemmän pakosta kun Karalahti lähti ja useampi pakki oli telakalla.

Hyökkääjät:

Moses 10-
Jos taot KHL:n maaliennätyksen ja olet maalintekijän roolissa yhdessä lähihistorian kovimmista jokerikentistä, ei arvosana voi olla muuta kuin kiitettävä. Lisäplussaa siitä, että pienikokoinen ja nopea pelaaja on kuin historian lehdiltä vedetty narripelaajan stereotypia. Pleijareissa ei kuitenkaan pystynyt pelaamaan omalla tasollaan, joten pieni miinus siitä.

Omark 9½
Järkyttävän taitava pelaaja. Teki kiekon kanssa ihmeitä ja pelkästään Omarkin takia pelejä oli hauska katsoa. Sai ketjukaverinsa huikeaan lentoon ja takoi itse siinä sivussa hyvät pisteet. Olisi voinut kuitenkin hakea itsekkäämmin välillä ratkaisuja sen sijaan, että olisi hakenut vielä yhtä jäätävää passia. Pelaajaprofiiliin peilaten pelasi jopa hämmästyttävän aktiivisesti ja hyvin myös puolustussuuntaan. Pleijarien osalta vähän samoja mietteitä kuin Mosesinkin kohdalla.

Koukal 9
Ei ehkä taitavin tai nopein pelaaja, mutta onnistui hyvin Omarkin ja Mosesin rinnalla. Kansalaisuuteen peilaten pelasi jopa yllättävän nöyrästi ja fiksusti. Ehdoton onnistuja ja haastatteluissa varmaan hauskin katsottava sitten Lehterän.

Hagman 7-
Tätä täytyi arpoa. Alkukausi oli kiitettävällä tasolla, loppukausi sitten välttävällä tasolla. Loukkaantumisen jälkeen taso heilahti niin pahasti, että mielessä kävi kahden arvosanan antaminen Toddin tapaan. Tuolloin alkukauden arvosana olisi ollut jotain väliltä 9½-10, loppukauden taas kutosen pintaan.

Aaltonen 7½
Ei mielestäni lunastanut niitä odotuksia, joita hänelle ainakin itse asetin. Teki ihan OK määrän pisteitä ja toi helvetin paljon hauskuutta katsomoon, mutta toisalta ei ollut sillä tasolla, että olisi johtanut orkesteria ja hilannut jengiä perässään vaikka yksin.

Kapanen 8-
Pelasi kohtuullisen kauden kentän molemmissa päissä. Ei varsinaisesti loistanut liian usein, mutta toisaalta ei pettänytkään. Vähän sellainen kokeneen valtiopäämiehen suoritus, jossa ei virheitä tehdä tai rajuilla linjauksilla rikota rakenteita. Loukkaantui pahaan paikkaan.

Huhtala 8½
Lähtökohtaisesti rotaatiopelaaja omissa papereissani, jolta odotin satunnaisia tehoja ja aktiivista menoa kentälle päästessään. Osittain olosuhteidenkin takia pääsi isompaan rooliin ja varsinkin loppukaudesta pelasi vahvaa peliä. Pleijareissa meidän kärkihyökkääjiä jopa tehoilla mitattuna.

Sallinen 9-
Pääsi Huhtalaa nopeammin kiinni jutun juonesta ja pelasi mielestäni odotuksiin nähden kovan kauden. Tykkään pelaajatyypistä sen verran, että voin olla vähän jäävi arvioimaan.

Hahl 7-
Vähän alkaa ikä painamaan. Uhrautuvaa peliä AV:lla, johtaja kopissa ja vähän tehoja. Arvokas pelaaja joukkueelle vieläkin, muttei enää pelillinen johtaja. Puolustukseksi sen verran, ettei perstuntumalla mitattuna pelannut erityisen paljoa ns. helppoja minuutteja, vaan usein oli kentällä kun vaadittiin aloitusvoittoa tai uhrautumista.

Ben Amor 8-
Ei miehen pitänyt pysyä vauhdissa KHL:ssa. Oli Liigaan alempien ketjujen työmyyrä ja AV-pelaaja, jonka pelillinen panos ei ollut täysin korvaamaton. Niin vain veti liikkeen uudelle tasolle vielä kokeneemmalla iällä, raastoi, rikkoi, repi ja taklasi.

Rita 6-
Ei riitä, ei riitä. Siinä missä muilta rotaatiopelaajilta nähtiin askelia eteenpäin tai puolustuspään onnistumisia, ei Rita mielestäni esittänyt juurikaan mitään. Välillä toi energisesti kiekkoa vain menettääkseen sen. Jos noilla tehoilla ei onnistumisia tule edes puolustuspäässä, niin hyvää arvosanaa ei vain voi antaa.

Mäki 6½
Harjoituskauden tehot ehkä vähän hämäsivät. Lopulta Mäestä ei tullut sitä pistelinkoa mitä kauden alla vähän uhkasi tehdä. Söi kuitenkin kiekkoja vanhaan tyyliin ja pimensi muun muassa Radulovin yhdessä ottelussa. Maaleista valtaosa taisi tulla muulla kuin omalla lavalla, mutta ei se mitään.

Pöysti 7-
Rotaatiopelaaja, jolle olisi ehkä voinut antaa isompaakin ruutua. Jäi Huhtalan tai Sallisen tasosta, mutta loppua kohden paransi selkeästi.

Wirtanen 7+
Saatiin mitä odotuksissa oli. Ei ollut se johtava kiekollinen liideri tai taklauksista elävä kulttipelaaja, vaan luotettava omanpään kaveri. Aloitusprosentti kovaa valuuttaa, offensiivinen puoli odotetun rajallinen.

McLean 5½
Varmasti mukava mies ja kova panemaan, mutta nyt vain taso ei riittänyt. Näytti yrittävän, mutta ei silti saanut oikein mitään aikaan. Nopeasti homma kuitenkin ratkesi ja mies pääsi toisiin kuvioihin. Ei tullut varsinaisesti ikävä, mutta onnistumisia olisin toivonut.

Harju 5-
Ainakin itse odotin paljon. En nyt sentään yhtä paljon kuin Aaltoselta tai Omarkilta, mutta vähintäänkin offensiivista uhkaa kakkoseen. Mitä saatiin? Pari väläytystä, kitinää ja huonoa suorittamista. Jalka ei riittänyt sarjaan ja kun pääkään ei ollut täysillä mukana, niin täydellinen floppihan tämä oli. Kuin kohtalon ivaa oli myös se, että miehen sopparista päästiin liian myöhään trade deadlinea ajatellen. Jatkossa voi olla Jokereissa jos rooli on esimerkiki Omarkin koiravahtina vierasreissujen aikana, mutta kotijoukkueen riveissä ei tarvitse Arenalla enää pelata.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Voisin sanoa Väänäsestä sen verran, että odotin paljon parempaa ja tasaisempaa. Ensi kaudella pitää olla parempi ja yksi kovimmista jokeripuolustajista taas kerran kuitenkin.
 

JofaPlayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jatkoa omaan eiliseen listaan hyökkääjien osalta.

Hyökkääjät:

Moses:
Ennakko-odotuksiin nähden kausi oli nappisuoritus ja vähän sen yli! Todella kovia nimiä on tässä sarjassa pelannut vuosien aikana ja kaikkien aikojen maalikuningas on meidän Moses! Huhhuh, pelkästään jo sillä irtoaa meikäläisen papereissa kymppi. Kiukuttelu ja kulmissa pörrääminen jäi vähemmälle ja keskittyi haastamaan kunnon maalintekopaikoille ja sitä kautta laittamaan limppua sisään. Ketjukaverit toki olivat vallan mainioita ja ilman heitä ennätystä ei olisi syntynyt, mutta täytyy osata maalata ja tuskin kukaan muu joukkueesta olisi tuolla paikalla laittanut kuitenkaan lähimainkaan 36 häkkiä. TsSKA-sarjassa vähän hyytyi mutta niin teki lähes koko joukkue, enemmän vastustajan hyvyyttä kun kenenkään huonoutta meiltä. Ihan pikkuruinen miinus on annettava, sillä tärkeitä maaleja olisi todella kaivattu edellämainitussa sarjassa.
Arvosana: 10-

Omark:
Kovaa pelimiestä ja viihdyttäjää odoteltiin, mutta en jotenkin uskonut etukäteen että saadaan kokonaispakettina myös meidän tärkein yksittäinen pelaaja! Luulin että kaverista ei olisi omassa päässä mihinkään, odottelee keskialueella milloin saa kiekon ja pääsee veivaamaan, mutta nämäkin ennakkoluulot osoittautuivat täysin turhiksi ja teki kovasti töitä ympäri kenttää saadakseen kiekon omille. Pikkuisen hyytyi muun LOKOMO:n mukana jostain joulukuusta lähtien, mutta pystyi silti olemaan aika dominoiva. Aikamoinen taikuri kiekon kanssa ja rakastan pelaajia jotka häpeilemättä aikovat nöyryyttää vastustajia tavalla tai toisella jos siihen tulee mahdollisuus. Kaveri pelaa jollain sählymailan mittaisella stagalla ja yrittää maalin takana veskarin selän kautta maalata sillä asenteella että "teillä ei muuten ole mitään palaa mua vastaan, mä teen ihan mitä vaan haluan". Pirullisen ovela veijari. Sama kuin Mosesilla koskien TsSKA-sarjaa, miinusta ropisee hieman.
Arvosana: 9½

Koukal:
Pärjäsi vallan mainiosti KHL-vauhdissa mukana ja sitä sopi odottaakin kun miehellä aiempia KHL-kausia kuitenkin löytyy. Täydensi meidän superketjua hyvin, vaikkei aina haekaan sitä näyttävintä syöttöä tai harhautusta, tai tee niin näkyviä asioita kummassakaan päässä kenttää. Hyvät maalintekotaidot ja laittoi vaikeista kulmista ja kovistakin syötöistä hienoja maaleja. Pelin ulkopuoliset velmuilut pistivät hymyilyttämään kovasti ja oikein Jokerihenkinen Tshekki! Vaisu monen muun lisäksi TsSKA-sarjassa.
Arvosana: 9-

Hagman:
Saa paljon anteeksi alkukauden hulluilla päivillään. Ilman Niklaksen tärkeitä maaleja, ja koko silloisen ykkösen mainiota alkukautta, ei oltaisi ehkä saatu noinkin lentävää starttia KHL:ään. Jos alkukausi unohdetaan, niin suorittaminen oli käytännössä aika kauheaa. Kausikorttipaikka ykkösessä säilyi vanhojen näyttöjen, alkukauden meriittien avulla ja tulosyksikön hyökkääjien kapeuden takia, ei pelillisesti todellakaan. Teksti-tv arvioinnilla Hagman pelasi ihan hyvän kauden maalimäärällään, mutta jos katsoi edes vähän pelejä, niin tekeminen oli melko vaisua alkukauden maalitehtailun jälkeen. Oli jo ennen loukkaantumistaan hiipumaan päin, joten en laittaisi isosti loukin piikkiin hyytymistä. Playoffeissa huono, uskon että olisi nostanut tasoaan jos Kapanen olisi jatkanut ykkösen keskellä kera JMA. Arvosana tyydyttävällä tasolla vain super-alkupelien ja kokonaismaalimäärän takia, yleisesti pelasi alle tyydyttävän.
Arvosana: 7-

Aaltonen:
Isoin odotuksin isolle kirkolle ja alussa pelasi jopa hämmästyttävän tasaisen hyvin pelejä. MJ-paidassa Juhis on tuskin pelannut edes viittä peliä putkeen todella hyvällä ja tasaisella tasolla, joten alun voitot ja ykkösen dominointi nostatti varmaan kaikkien odotuksia ja vaatimuksia entisestäänkin tämän pelaajan osalta. Sitten tapahtui se vääjäämätön pieni notkahdus Aaltoselta ja koko kentältä, kun kaikki ei enää sujunutkaan kuin polkka ja auta armias sitä negan määrää yhden pelaajan harteille. Erikoisen itkusta tekee sen, että jokainen suomikiekkoa vähääkään seurannut tietää että JMA:lla ei vaan peli aina kulje sillä tasolla mitä se maagisimmillaan on, ja loppusyksystä sellainen vaihe kesti kuukauden pari. Karjalalippis antaa kuitenkin anteeksi jos vääntää kulmissa hampaat irvessä venäläiseltä niskaa poikki, mutta tälle osastolle meillä on kyllä muita miehiä kun Juhamatti Aaltonen. Se kuuluisa 'Aaltosen oman pään täydellinen fleguilu' on kyllä joky myytti, sillä ihan hyvin kuitenkin yritti kummassakin päässä kuivanakin kautena. Yksi paskasti pelattu tilanne Minskiä vastaan ei muuta koko kauden kuvaa ja tuollaisen klipin, jossa omaa pelaajaa seurataan vain katseella (tuli maali tai ei), saisi jokaisesta meidän pelaajasta. Piristyi joulun tienoilla ja tehojakin rupesi peli-ilon myötä löytymään lisää. Playoffit hyvää tekemistä ja TsSKA-sarjan paras hyökkääjämme Huhtalan kanssa. Eniten tehoja kivikovassa TsSKA-sarjassa, joten Aaltonen ei pettänyt siinä. Hyvä arvosana nousujohteisesta kaudesta ja hienoista playoffeista+viihdyttävyydestä.
Arvosana: 8½

Kapanen:
Tiedossa oli melko tarkasti mitä tullaan saamaan ja saatiin mitä tilattiin. Ykkössentterin viitta KHL-tasolla on ehkä aavistuksen liian iso Nikon harteille ja varsinainen hyökkäyspään uhka ei ole koskaan ollut, mutta erinomainen haku Jokereihin ja toivottavasti jatkaa Jokereissa, mutta ykkösen keskelle saataisiin kovempi tekijä hyökkäyspäähän. Täydensi Hakin ja Juhiksen kanssa alkukauden superkenttää ja todella harmi että loukkaantui juuri kun alkukauden ykkönen lyötiin kasaan pariin peliin Minsk-sarjassa ja se toimi todella hyvin. Tasaista suorittamista, alkukauden pelasi yli odotustenkin. Ärsyttävänä yksityiskohtana jatkuva purnaaminen tuomareille ihan kaikesta.
Arvosana: 8

Huhtala:
Keskustelua aiheuttanut pelaaja jolle osa ei ollut valmis antamaan edes mahdollisuutta. Hyvää tsemppiä läpi kauden ja pitkälle runkosarjaa näytti siltä että, kaveri pelaa jatkuvasti vain 'ihan hyvin' mikä ei tällä tasolla tuota hirmuisan kovaa tulosta. Sitten juuri ennen playoffeja rupesi tulemaan onnistumisia niin pelillisesti kuin tehollisesti ja Huhtala nousi tärkeäksi pelimieheksi. Omien puolustamisesta ja vastustajien kuumentamisesta isoa peukkua. Todella pirteät ja odotuksiin nähden tehokkaat playoffit ja monien takki kääntymään, joten Huhtalan kauden voi todeta olleen varsin onnistunut.
Arvosana: 8½

Sallinen:
Pitkälti sama kuin Huhtalalla. Katosi kuvasta täysin joksikin aikaa, en esimerkiksi muista mitään maalia tai tilannetta Salliselta jostain loka-joulukuulta. Kertoo myös siitä ettei mokiakaan tullut. Jos kuviteltaisiin että tämä kuuden kuukauden rypistys mikä vedettiin sarjan alkamisesta, olisi armeija, niin Huhtala ja Sallinen olisivat niitä puolenvuoden miehiä jotka pitkään menivät vain muiden mukana, mutta lopussa rupesivat näkymään positiivisesti ja saivat korpraalin natsat. Kaiken kaikkiaan hyvää tekemistä varsinkin vuosi 2015. Yllätykselliset kädet ja kiemurtelut veikkosella.
Arvosana: 8

Pöysti:
Runkosarjassa hoiti roolinsa moitteettomasti. Harmi ettei saanut paria poikkeusta lukuunottamatta kokeiluja muualla kuin nelosen laidassa. Vaikea sanoa mikä on kaverin todellinen taso, sillä keväällä oli todella hyvä tuossa Sallisen ja Huhtalan kanssa...Runkosarja oli tasaista puurtamista suurimmaksi osin, mutta välillä väläytteli todella pirteillä otteilla ja välillä pelasi huonojakin otteluita. Mielenkiinnolla näkisin ensi kaudellakin mihin pystyy. Ihan hyvä maalimäärä peleihin ja rooliin nähden.
Arvosana: 7+
 

JofaPlayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mäki: Mäksä teki sen stepin liigakiekkoilijasta KHL-kiekkoilijaksi ja kyllä mieltä lämmitti että se oli juuri Mäki ketä lunasti tuon (lähes)vakiopaikan nelosen laidalla eikä joutunut kovin monesti rotaatioporukkaan. Kovaa puurtamista ja taistelua logolle. Nätti tasoitusmaali vähän ennen loppua siinä perjantai-kotipelissä vuodenvaihteentienoilla Tsherepovetskia (?) vastaan. Tulipahan pompattua vauhdilla ylös penkistä kun Mäksä niittasi! Ei pettänyt ja ylitti ainakin omat odotukset kun pärjäsi noinkin hyvin roolissaan illasta ja vastustajasta toiseen.
Arvosana: 8+

Hahl:
Perusvarmaa settiä. Tason uskoin riittävän nelosen keskelle ja mukiinmenevästi sen hoitikin. Pysyi aiempaa hieman ehjempänäkin kauden aikana! Tehoja olisi suonut vähän lisää tulevan, tosin kun katsoo laiturilistaa ketä kaikkia siinä pörräsi kauden mittaan vierellä, niin ei neloskentältä voinut odottaakaan ihmeellisempiä asioita hyökkäyssuuntaan. Playoffeihin pieni tasonnosto oli taattua Riksaa aiemmilta keväiltä. Jatkoon vaan kaudeksi vielä jos hyväksyy ettei nelonen ehkä ole sementoitu vain hänelle. Riippuen ja toivoen että sentteriosastolle saadaan leveyttä.
Arvosana: 8

Ben-Amor:
Odotuksiin nähden suoriutui vallan mainiosti roolistaan. Liigapelaajaksikin tietyillä osa-alueilla pahoja puutteita, mutta korvaa ne periksiantamattomuudella ja kovalla työnteolla. Todella hienoa että oli löytänyt lisää vauhtia kesän aikana ja sen avittavana pystyi pelaamaan hyviä pelejä nelosen laidalla kauden mittaan. Sääli ettei saanut peliaikaa juurikaan playoffeissa, olisi tarvittu kulmissa niin kiekon kanssa kuin ilman. Kohokohtina kaudesta jäi mieleen hieno maali ja runkosarjan TsSKA-kotipeli jossa varmaan uran eka ja ainoa kärkikynä, kovistelu itse Artjuhinille ja kuittihanskaus Makaroville. Sääli jos ei jatka, ymmärrän kuitenkin jos rotaatioporukka ei oikein nappaa kun vielä on muutamia pelivuosia jäljellä Semirillä. Arvosanassa hieman omaa Semir-lisää, mutta hienolle miehelle se suotakoon.
Arvosana: 8

Rita:
Vähän odottelin että olisi hyvällä luistelullaan tehnyt enemmän tuhoja tässä ison kaukalon sarjassa ja maalimäärä olisi ollut lähemmäs kymmentä. Pieni pettymys kieltämättä. Mukaan mahtui hyviä pelejä ja suorituksia, mutta yleensä oli ikävä kyllä melko varovainen ja saamaton. Puolustussuuntaan tuttua työteliästä Pollea ja varmasti nautti jokaisesta pelistä ja vaihdosta minkä sai, vaikka pelilisesti ei kovin monesti ehkä voinut nauttia. Viimeiset playoffpelit ihan hyvää ja vaarallista peliä Ridalta, vituttaa että se oli tolpan päässä että täysi Areena olisi kuullut vielä kerran "maalintekijänä nro 28 Janiiii Ritaaaa!". Ei vaan riitä jatkoon vaikka kuinka Jokeri onkin, toki jos hyväksyy roolin jossa pelaa lähtökohtaisesti vain todella satunnaisesti pelejä pienillä minuuteilla niin menkööt siinä tapauksessa. Arvosana tuollainen koska hoiti työhommat kunnialla ja haluan kiittää kaikista vuosista mitkä jäivät luultavasti tähän.
Arvosana: 7½

Wirtanen:
Korvasi McLeanin ja onnistui eittämättä edeltäjäänsä paremmin. Tiedettiin mitä saatiin, takuuvarma suorittaja jonka taso riittää KHL-jäille. Tärkeää aloitustaitoa ja AV-pelaamista joukkueelle. Söi kiekkoja todella paljon. Kiva aloitus huudattamalla täyttä Areenaa SKA:ta nöyryyttämällä. Joutui Kapasen loukin jälkeen väärään rooliin, ilman omaa syytä toki. Ei valitettavaa kaverissa, vaikka jullitaustaakin löytyy vähän.
Arvosana: 8

Harju:
Löysä-Harju sanan varsinaisessa merkityksessä. Odotukset olivat suht kovat. En tiedä tuliko kaverille itsellekin yllätyksenä miten pahoja puutteita hänellä oli lopulta tähän sarjaan, on kuitenkin pelannut muutama kausi takaperin KHL:ää, jopa NHL:ää päässyt kokeilemaan. Treenipeleissä jo paska ja sama jatkui runkosarjassa. Pari hyvää matsia heikompia jengejä vastaan mutta muuten oli kyllä melkoisan pihalla. Vielä kun asenteessa sekä taistelussa antoi entisestään tasoitusta vastustajalle (ja kun muu rotaatioporukka kuitenkin tsemppaa kun pääsee pelaamaan), niin fudut olivat siinä mielessä ihan ansaitut. Olisi pitänyt potkaista pihalle jo aikaisemmin. Kaveri vielä ihmetteli miksei saa pelata enemmän, mitä lie luuli itsestään kokoajan.
Arvosana: 5

McLean:
Vaikutti todella ammattimaiselta hepulta ja olin tyytyväinen kun kaveri signattiin meille. Muistan Lukosta hyvänä laukojana ja aina vaarallisena, mutta nähtävästi taso ja taidot riittävät vain Liigan-tasoisissa sarjoissa pelaamaan tuossa roolissa. Pelasi oikeastaan aina vaan 'ihan ok' pelejä, ei varsinaisesti huonosti koskaan. Vaikutti vähän hitaalta ja taisi pienistä tärskyistä kärsiä alkukauden ajan pariin otteeseen. Nyt ei vaan tähdet olleet kohdallaan ja ei natsannut, olisi hyvin saattanutkin natsata jossain toisessa tilanteessa ja valmennuksellakin oli jokin suunnitelma McLeanille kun sai jo aikaisin rintaansa varakapun merkin. Tällä kertaa ei ollut käyttöä mutta vaikutti että antoi sentään kaikkensa.
Arvosana: 7

Sillanpää:
Taisi pari esiintymistä saada. Pelasi ne aika näkymättömästi, yhdessä maalissa taisi jotenkin hukata miehensä tai jotain. Kävi kauden mittaan sääliksi miestä kun ei vaan saanut kunnollisia mahdollisuuksia. Ehkä tässä oli tarkoitksena vaan varmistaa että siellä on taustalla valmiina edes joku korvaamaan Riksaa jos Hahl loukkaantuu pidemmäksi aikaa eikä korvaajaa sillä hetkellä ole
Arvosana: 7


Olen joukkueesta kyllä niin ylpeä että oli vaan yksinkertaisesti pakko antaa hyvät arvosanat (mun mielestä aiheesta) lähes kaikille!
 

No Look Pass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Maalivahdit:

Karlsson: 9
Helenius: 8+

Puolustajat:

Gunderson: 9+
Ohtamaa: 9-

Korpikari: 8+
Lajunen: 8-
Todd: 8-
Jaakola: 7 1/2
Peltola: 7 1/2
Väänänen: 6 1/2
Saari: 6 1/2
Karalahti: 5-

Hyökkääjät:

Moses: 10-
Omark: 9 1/2
Koukal: 9+
Mäki: 9-

Hahl: 8 1/2
Huhtala: 8 1/2
Wirtanen: 8 1/2
Sallinen: 8+
Kapanen: 7 1/2
Ben-Amor:: 7 1/2
Hagman: 7+
Pöysti: 7
Aaltonen: 6+
Sillanpää: 5+
Rita: 5
Mclean: 5-
Harju: 5-
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös